Nimenomaan. Ei kukaan halua varmasti peluuttaa joukkuettaan hitaasti. Pelin nopeuttaminen väkisin puskemalla ylöspäin, kun tilaa ei ole, ei todellakaan nopeuta sitä. Kun hyökkäys taas lähtee organisoidusti ja kiihtyvästi koko viisikon voimin, tämä voi aidosti nopeuttaa pelaamista. Toisaalta ei pelin nopeus tai hitaus ole mielestäni se olennaisin kysymys, kun puhutaan pelitavasta. Tällä joukkueella Suomi ei materiaalin ansiosat saa mitään kilpailuetua huippumaihin verrattuna (päinvastoin), joten sitä etua täytyy hakea pelaamalla paremmin kuin muut. Ja tällöin puolustuspelistä kaikki usein lähtee, niinkuin nytkin Marjamäen filosofiassa. Suomi on kuitenkin käsittääkseni tavoittelemassa mm-kultaa, eikä hakemassa näyttäviä voittoja pikkumaista, jolloin ei olisi mitään järkeä alkaa viljelemään sellaista (hurlumhei)kiekkoa, jolla ei kuitenkaan olisi mitään asiaa haastaa Kanadaa ja Venäjää yms.
Isossa kuvassa Marjamäen joukkue näyttää juuri siltä, kuin ns. pitääkin. Sitä mitä se on nykyään Liigassakin. Sitä mitä Suomi on vuosikaudet yrittänyt: pelin virtausta pyritään hallitsemaan pelin tempoa hidastamalla. Edeltäjä Kari Jalonen teki sitä pitämällä 5 miestä kiekon ja maalin välissä. Marjamäki pyrkii tähän kiekon pitämisen ja riskittömän keskialueen ylityksen kautta. Jukka Jalosen Suomi vielä voimakkaamman kiekkokontrollin kautta. Westerlund oli jossain välimaastossa. Jne. Tätä se on ollut tuloksista riippumatta, ei ehkä viihdyttävää mutta melko tehokasta. On siis kärjistettynä pyritty siihen, että maalipaikkoja ei välttämättä paljoa tule itselle, mutta ei tule sitten vastustajallekaan. Tempojääkiekossa ovat riskit molempiin suuntiin suuremmat. Onko Suomessa yhtään valmentajaa, joka olisi peluuttanut maajoukkuetta siten, miten esim. Ruotsi pelaa nyt? Epäilen.
Se mistä olen itse eniten huolissani, ovat puheet nimenomaan turnausvalmentamisen osalta. Kun tämä uusi pelisysteemi tuli, kaksi 8 joukkueen lohkoa, niin erityisesti valmentajat alkoivat puhua "pelin ei tarviste olla valmiina heti" tyyppisiä puheita, kun on pitkä alkusarja. Joka tavallaan oikeuttaa häviämisen kenelle tahansa. Samalla tuntuu, että tekeminen ei ole terävimmillään koko ajan kun "ei se yksi tappio mitään haittaa". (Mutta silti, on paljon helpompaa jatkaa turnausta voittamalla pelejä, sieltä se rentous tulee.) Jonnekin taustalle hukkuu keskustelu yv:n, av:n ja maalivahtipelin tärkeydestä, niillekin annetaan "aikaa kehittyä". Se on totta, että prosessi saa kyllä olla kisojen alussa 5 vs. 5 pelaamisessa joiltain osin ollakin kesken, mutta yv ja av tulisi toimia heti, maalivahdista puhumattakaan. Tai sitten pitää olla rosteri sitä tasoa, että laatu riittää tasaviisikoin vääntämään pisteet kotiin. Tähän ei kuitenkaan paranisi luottaa.
Ei pelkällä 5vs.5 pelillä voi n. 10 pelin turnauksessa olettaa saavuttevan maailmanmestaruutta vaan silloin muutkin asiat korostuvat, erityisesti ensimmäisisä peleissä. Tasaviisikoin voi pelata vaikka kuinka "väärin" lyhyessä setissä, jos yv., av ja maalivahti toimivat. Näissä asioissa mentaliteetti on mielestäni laiskistunut vuosien varrella. Nyt keskustelu ohjautuu vain viivelähtöjen kiroamiseen ja "hitaaseen pelaamiseen", joka tappaa ns.tunnetta. (Kenties, vaikka vähintään välierissä ollaan oltu aika usein.) Marjamäellä oli pitkä valmistautumisjakso, jonka aikana olisi voinut hyvinkin valmistaa yv:t ja av:t siihen kuntoon, ettei näitä ns. heikompia vastaan tulisi tulosongelmia. Oliko kukaan valmennusarmeijasta seuraamassa tulevien vastustajien pelejä? Mihin iskeä erikoistilanteissa? Minne laukoa millekin maalivahdille? Kuinka vastustaja yv:nsä pelaa, ylhäältä vai alhaalta? Jne. Vai odotettiinko NHL:stä apuja ja käteen jäi tyhjä arpa? Vastustajat alkavat olla kauttaaltaan sillä tasolla jo, että ei turnauksiin kannattaisi enää vain "lähteä pelaamaan omaa peliä", varsinkaan ns. B-maajoukkueella.
Sille Marjamäki toki ei voi mitään, jos maalivahtipeli ei ole niin hyvää kuin yleensä. Alle 90 prosentit ovat sellaisia, joilla harvemmin on enemmän pisteitä tässä kohtaa.
Ensi vuotta ajatellen, oli puikoissa kuka tahansa, tästä pitäisi kaikkien ottaa jatkossa tosissaan se ero, millä tehdään tulosta lyhyessä turnauksessa ja millä pitkän kauden aikana. Ja lisätä ensi vuonna reilusti enemmän paukkuja erikoistilanteisiin ja vastustajien skouttaamiseen ennen kisoja. Myös isojen maiden ulkopuolelta.