Marjamäelle kenkää!

  • 217 535
  • 1 122

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Näin se oli. Nythän esimerkiksi Leijonilla ei ole tällaisia "Immosia ja Granlundeja" lainkaan, joten ei se ihme ole, jos Marjamäki haikailee kisoihin 3-5 NHL-pelaajaa ja vieläpä sieltä parhaasta päästä.

Jos Tolvasen saisi naarattua MM-kisoihin, niin hänessä olisi vähän Miken ja Jaken yhdistelmää. Heiskanen lisäksi, niin kyllähän siinä jo olisi jo hieman samaa. Toki Immosen 9 maalia oli aika huikea suoritus tuolloin. Ja tulivat muuten pääasiassa tärkeisiin paikkoihin. Norja-puolivälierässä kaksi, Venäjä-välierässä yksi ja finaalissa yksi. Kokeneista eurojyristä tuskin löytyy mitään Immosen kaltaista itsensä ylittämistä.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Tolvanen ja Heiskanen vertautuvat tuon kevään (käsittämättömän kovalla itseluottamuksella pelanneeseen) Granlundiin kyllä. Heille olisikin paljon käyttöä MM-kisoissa. Nämä muut junnut tuskin tänä kevänä paljoakaan pystyisivät tarjoamaan.

Kyllä minusta Vesalainen esimerkiksi vertautuu aika hyvin Granlundin tasoon seurassaan ikäisenään. Kovaa jälkeä on tehnyt ja peli kulkee, ja ainoa merkittävä ero Granlundiin on ettei ole ajettu sisään maajoukkueseen. Nämä nimet eivät minusta todellakaan jää tuohon, jotka olisivat maajoukkueen tulevaisuuden peleejia ja jätetty nyt ulos kokonaan olympialaisten takia. Jos katsoo Suomesta NHL:llään varattujen pelaajien määrää, niin mitenkään ei ole mahdollista että Suomessa olisi huonompi tilanne nuorien suhteen kuin Granlundin aikana. Ote pelaajiston valintaan on vain muuttunut entistä konservatiivesemmaksi.
 
No olihan Granlund tuolloin ja seuraavana vuonnakin syksyn ajan ajoittain jopa dominoiva pelaaja. Hieman samaa kuin Tolvasessa tänä vuonna. Sitten taas Vesalainen oli aika kassalla junnukisoissakin vielä. Eihän siellä muutkaan loistaneet, mutta kyllähän Tolvanen esimerkiksi pelasi aivan eri tasolla. Toki jos kieltäytymiset jatkuvat, niin voihan Vesalainen kohta mukana jo olla. Vesalaisella ei vaan ole sellaista asetta, jolla olisi automaattisesti apu maajoukkueelle (vrt. Laineen ja Tolvasen maalintekotaito, Granlundin kiekollinen virtuositeetti). Liigassa hyvin pelaaminen ei tarkoita vielä mitään MM-kisatasolla, lisäksi nuorella pelaajalla on aina puutteita tasaisuudessa ja kokonaisvaltaisuudessa. Tulevaisuudessa Vesalainen on kova, mutta nyt ei millään muotoa ole tärkeä pelaaja A-maajoukkueelle.

Tasohan on nuorissa tällä hetkellä laajempi, mutta Granlundin tuolloinen vire oli todella kovaa tasoa, eikä sille ole helppo yltää. NHL:ään sopeutumisessa hänellä meni aikaa, mutta esim. 2011 syksyllä oli EHT-tasolla täysin pitelemätön. 2012 kevätpuolella iski väsy, josta toipumiseen meni aika kauan.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Mitta on täysi ja pohja se on minunkin säkeissäni!

Marjamäen kiekko maajoukkueen peräsimessä on ollut yhtä hauskaa seurata kuin Arvosen kiekko HPKssa. Liirumlaarumit haastatteluissa tuovat mieleen Pekka Perän. Pois on hyvä. Sieltä vaikka sitten apuvalmentajista nostetaan joku tilalle MM-kisojen ajaksi tai ihan sama kuka, vaikka Skutsarin Yrkka tai joku..
Juuri näin. Kiteytit hyvin minunkin ajatukset tästä fiasko-valmentajasta. Maku mennyt kyllä maajoukkuekiekosta Late-Lampaan aikana. Hyi helvetti sentään!
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Juuri näin. Kiteytit hyvin minunkin ajatukset tästä fiasko-valmentajasta. Maku mennyt kyllä maajoukkuekiekosta Late-Lampaan aikana. Hyi helvetti sentään!
Mulla on menny vielä enemmän maku liittoon. Päättäjät on joko täysin epäpäteviä tai munattomia tekemään päätöksiä. Tai sitten se pahin vaihtoehto, eli että niitä ei kiinnosta.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Mulla on menny vielä enemmän maku liittoon. Päättäjät on joko täysin epäpäteviä tai munattomia tekemään päätöksiä. Tai sitten se pahin vaihtoehto, eli että niitä ei kiinnosta.

Oisko liian raju veto antaa nyt monoa ja ottaa Jukka Jalonen puikkoihin jo nyt ?
Saisiko se jengin lähteen mukaan kisoihon enemmän jos nyt kerta vedotaan Lateen ja jäädään siksi pois ?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Oisko liian raju veto antaa nyt monoa ja ottaa Jukka Jalonen puikkoihin jo nyt ?
Saisiko se jengin lähteen mukaan kisoihon enemmän jos nyt kerta vedotaan Lateen ja jäädään siksi pois ?
Niin, millä perusteella Jalonen saisi enemmän NHL-pelaajia kisoihin mukaan kuin Marjamäki? 2011 MM-kisoissa taisi olla kaksi NHL-pelaajaa eli Koivu ja Tuomo Ruutu, ja 2013 oli Lauri Korpikoski. 2009 ja 2010 kisoista en muista, mutta tuskin kauheeasti oli niissäkään. 2012 kisoissa oli NHL-pelaajina muistaakseni Koivu, Filppula ja Jussi Jokinen ja maalissa Kari Lehtonen.

Eipä tuo Jukka Jalonenkaan siis mitenkään erityisen paljon näitä NHL-pelaajia saanut mukaan houkuteltua, joten siinä mielessä erikoista jos joku pitää nimenomaan NHL-pelaajien mielenkiinnon vuoksi Jalosta parempana vaihtoehtona niin ainakaan historia ei puolla tätä.
 
Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Niin, millä perusteella Jalonen saisi enemmän NHL-pelaajia kisoihin mukaan kuin Marjamäki? 2011 MM-kisoissa taisi olla kaksi NHL-pelaajaa eli Koivu ja Tuomo Ruutu

Sen verran viilaan pilkkua että mukana oli Anssi Salmela, Sami Lepistö ja Jesse Joensuu olivat myös NHL-statuksen pelaajia mutta ei mistään änäristaroista voi puhua, vaan enemmän vertaisin tämän hetken pelaajista Iiro Pakariseen ja muihin matalan profiilin pelaajiin. Euroopassahan nuo on itselleen nimeä tehneet myöhemmin.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tuskin Marjamäki kenkää saa ennen MM-kisoja, vaihdos olisi pitänyt tehdä edellisten arvokisojen eli olympialaisten jälkeen saman tien. Nyt se on liian myöhäistä eikä äkkivaihdos kuitenkaan mistään taikoisi MM-joukkuetta täyteen NHL-supertähtiä, joten parempi vain odotella ja katsoa mihin päädytään. Sinänsähän MM-kisojen kehnon alkulohkosysteemin takia ei ole väliä muulla kuin puolivälieriin pääsemisestä, sen jälkeenhän vasta kisojen lopullinen arvosana määräytyy. Koko turnaushan määrittyy puhtaasti puolivälieräpelistä. Siitä ulos niin on fiasko, sen kun voittaa niin joukkue on mitalipeleissä ja kisat pelastettu.
 
K

Kiekkokatsoja

Päävalmentajalle on haluttu kenkää, ja siihen riittää perusteluja paljonkin.
Itse olisin antanut monoa, viimeistään olympilailaisten jälkeen.
Nyt olisi ollut aika puhdistaa pesä, mutta jääkiekkoliitto päätti antaa Marjamäelle pestin loppuun.
No katellaan , miten Tanskassa.
Mut.. Olisi suuri aika saada pelaajistolle hakeutua kunnia asiana, kohti suomen mm joukkuetta. Ilman valmentajan ristiriita kemiaa.
Ehkä Jalosen aika muuttaa suunnan? Katellaan..
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Sen verran täytyy selventää omaa kantaa asioihin. Nyt kun trapista on tullut se kirosana, niin se on väärin. 30m kaukalo tekee pelistä sen kaltaista, että osa pelaamisesta on oltava trappia. 30m kaukalossa on vastustajan niin helppo juoksuttaa karvaajat pihalle, että trappi on pakko löytyä jokaisen joukkueen valikoimasta. Asia mitä haluaisin nähdä maajoukkueessa on Mannerin tyyli peluuttaa kiekkoa, jossa trappi on se varasuunnitelma, eikä näin että lähdetään lähtökohtaisesti seisoskelemaan keskialueelle.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Sen verran viilaan pilkkua että mukana oli Anssi Salmela, Sami Lepistö ja Jesse Joensuu olivat myös NHL-statuksen pelaajia mutta ei mistään änäristaroista voi puhua, vaan enemmän vertaisin tämän hetken pelaajista Iiro Pakariseen ja muihin matalan profiilin pelaajiin. Euroopassahan nuo on itselleen nimeä tehneet myöhemmin.
Totta joo, en muistanut että Lepistö ja Salmela pelasi tuohon aikaan NHL:ssä enää, jotenkin oli mielikuva että näiden NHL-pelit olisi päättyneet jo joskus tyyliin 2010. Lepistöhän pelasi 70 peliä runkosarjassa ja Salmelakin yli puolet, eli ihan oikeita NHL-vahvistuksia siinä mielessä.

Joensuu toki myös, mutta jätin tarkoituksella mainitsematta koska ei pelannut yhdessäkään ottelussa, tästähän tuo aiemmin mainittu Anssi Salmela mainitsi että "tämä ei olisi ollut mahdollista ilman Jesse Joensuun (ja Karri Rämön) panosta", nämä siis joukkueesta ainoat jotka eivät pelanneet eivätkä vissiin edes pukeneet yhteenkään otteluun.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Anssi Salmela mainitsi että "tämä ei olisi ollut mahdollista ilman Jesse Joensuun (ja Karri Rämön) panosta", nämä siis joukkueesta ainoat jotka eivät pelanneet eivätkä vissiin edes pukeneet yhteenkään otteluun.
Viilataan nyt vielä pilkkua ja todetaan Niko Hovisen olleen kolmosmokkena tuolloin.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Viilataan nyt vielä pilkkua ja todetaan Niko Hovisen olleen kolmosmokkena tuolloin.
Aivan totta, niin olikin. Rämö taisi olla kolmosveskarina vuotta myöhemmin kotikisoissa? Ja eikös Salmela ja Rämö ole vahvojen huhujen mukaan ne kaksi leijonasankaria jotka sitä pilveä pössyttelivät joskus kauden aikana.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Eikä sekään johtunut pelillisistä asoista vaan siitä että eräs Anne pahoitti mielensä ja meni itkemään Kalelle...

Eivät olleet Summasen ansiot MM-kisoissa kummoisia, suoraan ulos puolivälierissä. Ainoaksi saavutukseksi jäi tyhjä arpa World Cupin finaaliottelussa ja yksi hyvä ns. tosipeli eli välierä Yhdysvaltoja kohtaan. Mitaleitahan World Cupissa ei jaeta, siellä jaetaan vain mestaruus joten Suomi ei tuosta turnauksesta voittanut mitään "hopeaa" niin kuin monet tuntuvat luulevan.

Ja Niinimaa ei tietääkseni mennyt Kalelle itkemään vaan ilmoitti jättävänsä joukkueen ihan itse, eikä hän siinä sivussa vaatinut Summaselle eroa (eikä Summanen kenkää World Cupin aikana saanutkaan).

Summasen tempaukset ovat muutenkin olleet sitä luokkaa, että mies on valmentajana täysin yliarvostettu. Ei Raatoa kannata kenenkään palkata jos ei halua ennemmin tai myöhemmin isoja ongelmia joukkueeseen. Eivät sujuneet oikein Mestis-puuhatkaan kun lopputuloksena oli tuomio oikeudessa pedofiilihuuteluista vastustajan valmentajalle.
 
Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Summasen erottamistahan pohdittiin jo MM-kisojen jälkeen 2004, kun Ramin käytös lähti lapasesta tuonkin projektin aikana.
 
scholl

Jäsen
Eivät olleet Summasen ansiot MM-kisoissa kummoisia, suoraan ulos puolivälierissä.

Summanen ei ole muuten vieläkään kommentoinut tuota. Hän sanoi televisiohaastattelussa tappion jälkeen, että kommentoi myöhemmin, eikä sitä kommenttia koskaan kuulunut. Nyt joku Jatkoajan toimittaja voisi käydä haastattelemassa Ramia ja nyhtää sen uupuneen haastattelun.
 
Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mulla on menny vielä enemmän maku liittoon. Päättäjät on joko täysin epäpäteviä tai munattomia tekemään päätöksiä. Tai sitten se pahin vaihtoehto, eli että niitä ei kiinnosta.

Niin mullakin. Todella ratkaisukyvytöntä toimintaa. Ties vaikka Marjamäki ehtii vielä oppia jotain ja saavuttaakin vielä joskus jotain tai sitten ei, mutta liiton reagoimattomuus on mielestäni tarkoittanut sitä, että Suomi on tänä kahden vuoden aikana ottanut askeleen taaksepäin maajoukkuetasolla. Kari Jalosen perintö näytti helvetin hyvältä, otettiin MM-hopeaa esityksellä, jolla olisi pitänyt ottaa kultaa, mutta kumminkin homma näytti aivan erinomaiselta silloin.

No sitten tulee Marjamäki ja kuin taikaiskusta mikään ei näytä hyvältä. Tämä koko kokonaisuus huomioonottaen: tulokset ovat huonoja, joukkueen peli-ilme ei näytä siltä, että pelaajat saisivat toteuttaa itseään positiivisesti ja taistelisivat, siihen päälle se, että Marjamäen metodeista ei tykätä, eritoten NHL-osasto. Ja kruunuksi Marjamäki ei edes itse myönnä mediassa, että juttu ei ole mennyt putkeen.

Mitähän vielä olisi tarvittu, että hän olisi potkut saanut??

Ehkä sillä viime MM-kisojen nelossijalla nyt just ja just lunasti vielä sen mahdollisuuden saada käydä Olympialaiset, mutta siihen sen olisi pitänyt sitten loppua. Sitten täällä jotkut jauhavat, että ei pitäisi lynkata Marjamäkeä. Liitto on nyt antanut tilanteen eskaloitua näin. Jokapuolella tulee lisää vettä myllyyn ja Marjamäki näyttää aina vaan huonommalta. No, tämäkin pöly laskeutuu sitten viimeistään MM-kisojen jälkeen ja voidaan oikeasti taas keskittyä tulevaan ja odottaa ryhtiliikettä.

Mutta tuleviin kisoihin ei kauheasti ole kyllä uskoa Suomeen, se on pakko sanoa. Kai ne täytyy silti katsella. En suoraan sanoen uskonut Kari Jalosen viimeisten MM-kisojen jälkeen, että voisimme näin nopeasti olla näin huonossa jamassa maajoukkueen suhteen.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Minä olen sitä mieltä, että pelitapa on mitä on ja jokainen pelitapa oikein toteuttuna on hyvä. Asia mitä en voi sietää on selittelyt ja suoraselkäisyyden puute. Jos asiat ovat menneet päin persettä, niin sitten valmentaja sanoo myös sen. Nyt vaikuttaa Marjamäen olevan lähinnä sarkastinen persoona noiden kommentiensa kanssa. Sanoihan Marjamäki myös olympialaisten jälkeen, että tässä joukuessa on nyt pelaajan hyvä olla. Kuitenkin nyt huhuissa pyörii, että pelaajilla käämit palaneet juuri olympialaisissa, niin mikä sarkamismin kukka tuo kommentti oikein oli.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Mutta tuleviin kisoihin ei kauheasti ole kyllä uskoa Suomeen, se on pakko sanoa. Kai ne täytyy silti katsella.
Onneksi ei ole pakko.

Kisojen jälkeen ei tavata torilla mutta voitaisiin tavata rautatieasemalla. Saatetaan Marjamäki venäjänjunaan ja toivotaan, että kaverin naama tulee seuraavan kerran vastaan jääkiekkomuseossa.
Sen jälkeen kun maajoukkueessa lopetaan nykyisen kaltainen kavereiden kesken askartelu ja valitaan virkoihin pätevimmät osaajat, voidaan taas odottaa menestystä ja herätellä mielenkiintoa maajoukkuetta kohtaan. Siinä taitaa tosin vierähtää hetki.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Taisivat kyllä olla Jutila ja Kurri jotka pahoittivat mielensä ja menivät Kalelle itkemään.

Molemmat kokolailla turhakkeita maajoukkueen valmennusryhmässä. Tää Kalen keksimä "General Managerin" pesti on edelleen täysi arvoitus noin asiasisällöltään kun päävalmentaja kuitenkin kerää ne haluamansa miehet joukkueeseen. USA:ssa ja Kanadassa GM:n rooli on rakentaa joukkue, jota koutsi sitten valmentaa. Koutsi vastaa GM:lle ja GM seuran omistajalle. Ja ihan yhtä vähän villoja oli Jutin toiminnassa joukkueenjohtajana. Aika vähän taisi tuoda lisäarvoa joukkueen toimintaan. Mutta pääsipäs kännäämään liiton rahoilla.
 
Höylä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja ihan yhtä vähän villoja oli Jutin toiminnassa joukkueenjohtajana. Aika vähän taisi tuoda lisäarvoa joukkueen toimintaan. Mutta pääsipäs kännäämään liiton rahoilla.
Juti varasi joukkueelle hotellihuoneet kisakylistä. Missä pelaajat olisivat nukkuneet ilman Jutilaa? Ja mitä muuta liiton rahoilla pitäisi tehdä?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Oikeasti rupee pikkuhiljaa sylettämään toi Liiton meininki. Aika törkeetä syyllistää Leijonia siitä kuinka paljon heihin on rahaa sijoitettu. Olisi kiva jos joku toimittaja tonkisi vähän tarkemmin tuota ja kyselisi mm. rahavirrasta mikä tulee liiton suuntaan? Paljonko on liiton henkilöstökulut? Millä % henkilökunnasta on oikeasti huipputason jääkiekko-osaamista?

Muutenkin tuntuu sille, että Liitto lähinnä rahastaa ja elelee itse leveästi jääkiekkoilijoiden selkänahasta revityillä euroilla. Miten Liitto on kehittänyt toimintaansa viime vuosina? Millä kompetenssilla ne arvoi onko valmentaja pätevä? Onko teksti-tv työkalu tässä prosessissa?

A-maajoukkue ja sen toiminta näyttää ainakin olleen about muuttumaton jo vuosikymmenten ajan. Tuonne suomalaisen jääkiekkoilun ytimeen olisi hyvä saada päättäjäasemiin todellisia lätkäihmisiä, jotka ovat todistaneet intohimonsa ja kykynsä ymmärtää tätä peliä.

Noh, tulihan tää ihan väärään ketjuun. Joku jolla on asiasta jotain tietoa voisi perustaa asiallisen ketjun, jossa käsitellään Suomen jääkiekkoliittoa ja liiton päättäjien toimintaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös