Mainos

Marjamäelle kenkää!

  • 602 154
  • 3 853

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja niistä yksilöistä päästään tähän. Kivistön ei pitäisi mahtua kokoonpanoon ja Koiviston roolia pitäisi pienentää. Kumpikin on aivan hukassa jatkuvasti.
Sen unohdinkin mainita edellisessä viestissäni, että Kivistö pelasi tänäänkin enemmän, kuin Paaso tai Pieniniemi, vaikka Kärpät pelasi alivoimalla ainoastaan kaksi kertaa. Aivan käsittämätöntä.

Koivisto on ollut kyllä heikko. No, en minä kyllä hänestä mitään pistetykkiä, ja hyökkäyspelin moottoria enää odottanutkaan, mutta mies on ollut hukassa enemmänkin omalla puolustusalueella.
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miksiköhän ne huippupelaajat ei Kärppiin halua tulla? Rahasta ei pitäisi ainakaan olla kiinni.
Onhan tuolla nytkin melkein joka jätkällä NHL-, KHL- tai A-maajoukkuetaustaa tai sopimuksia. Kyllä noilla pitäisi Liigassa pärjätä.

Mutta olen samaa mieltä siitä, että Myllykosken pitää nyt siirtyä näistä Ahon Jakobsson-, Karvinen- ja Kaarlehto-tyylisistä hankinnoista malliin, jossa tehdään vain ehdottomia (ja mottipäisen kalliita) ykköskorin hankintoja ja loput paikat täytetään omilla junioreilla ja paluumuuttajilla. Takaisin niihin aikoihin kun oli "omat pojat" ja sitten Lieversit, Tonit, Smythit, Brosit ja Tenkratit vahvistuksina.
 

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Sen unohdinkin mainita edellisessä viestissäni, että Kivistö pelasi tänäänkin enemmän, kuin Paaso tai Pieniniemi, vaikka Kärpät pelasi alivoimalla ainoastaan kaksi kertaa. Aivan käsittämätöntä.
Tämä on asia mitä ei taida kukaan muu kuin valmennus ymmärtää. Kivistö ei kuuluisi edes kokoonpanoon mutta vetää isompia minuutteja mitä paremmin pelaavat pakit.
 

Pohjoisesta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Manchester United, Jesse Puljujärvi
No ei ainakaan sulanut sillä kaudella kun sai kenkää. Ja pronssia tuli edellisellä kaudella, kuten tuli sitten seuraajallakin.

Marjamäen joukkue kulkee ja nukkuu sykeseuranta päällä. Kaupassa on käyty katsomassa oikeita ruokia. Vuokatissa annetaan dataa ja tehdään testiä. Psykologi on maanantaisin treeneissä mukana. Late huutaa luistele, hopi hopi yms.

Mitä jos tilalle tulisi jotain ihan muuta.

Ei minusta silti pidä tehdä mitään Myrrä-fania. Mutta kun ei tänne ketään tule, niin Myrrä kelpaisi hyvin. Sillä loppukauden diilillä. Se voisi toimia juuri tässä kohtaa. Mieluummin toki ottaisin Kari Jalosen. Tai Jukka Jalosen. Kenet vaan Jalosen, kunhan ei ole Marjamäki.
Kärpät lainaa Jimi Jalosen loppukaudeksi penkin taakse
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Marjamäen joukkue kulkee ja nukkuu sykeseuranta päällä. Kaupassa on käyty katsomassa oikeita ruokia. Vuokatissa annetaan dataa ja tehdään testiä. Psykologi on maanantaisin treeneissä mukana. Late huutaa luistele, hopi hopi yms.

Mitä jos tilalle tulisi jotain ihan muuta.
Niin, voisko se olla, että vika onkin Ivan Drago -tyylisessä treenissä kun pitäisi mennä enemmän Rocky Balboan suuntaan?
 

Lemiöö66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelikanat, änärin Pingviinit ja kaikki lätkä...
Palkatkaa Tero Lehterä, niin ei tarvitse enää kuunnella sen juttuja lähetyksissä.
Sorry vieraisiin pöytiin huutelu. Jos Tertsi kakkonen niin kairaa paskanjauhannalla ittensä päävalmentajaksi ja syöksy alun kiiman jälkeen vielä syvempi tolla rosterilla. Toisaalta, positiivista ettei tarvitse kuunnella turhaa hokijargonia eli palvelus lätkän suurkuluttajille jota ei ole pakko katsoa. Hymy hymiö...
 

Kettuperkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sori kanssa vieraiseen pöytään huutelusta, mutta jos Marjamäki saa kenkää niin omasta mielestä teille paras vaihtoehto olisi Raipe. Voisi hyvin tehdä saman tempun mitä teki tepsin peräsimessä.
Raipe Kärppä-taustaisena pelaajana olisi tietynlainen ympyrän sulkeutuminen.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Meinasin pudota kieltämättä tuolilta, kun Marjamäki sanoi lehdistötilaisuudessa "Alussa olimme ihan hyviä". Siis mitä? Kärpät pelasi niin heikon avauskympin kotihallissaan, etten kyllä käsitä, miten valmentaja voi kaivaa tuosta kehua esille.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Meinasin pudota kieltämättä tuolilta, kun Marjamäki sanoi lehdistötilaisuudessa "Alussa olimme ihan hyviä". Siis mitä? Kärpät pelasi niin heikon avauskympin kotihallissaan, etten kyllä käsitä, miten valmentaja voi kaivaa tuosta kehua esille.
No, ekat 5 minuuttia oli suht pirteää.

Sitten oltiinkin nopeasti omassa päässä Ilves-jyrän alla.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Myllykoski saa olla nyt pelaajakaupoilla todella aktiivinen (sekä ulos että sisään), sillä tätä joukkuetta tulee nyt muokata useamman pelaajan edestä kohti parempaa iskukykyä.
Ongelma on toki vain siinä, että noin radikaalit muutokset rosterissa - tässä vaiheessa kautta - ovat vain A) hyvin ongelmallisia ja B) samalla ison kiven alla. On totta, että rosteri on päin prinkkalaan kasattu ja useampi ukko pitäisi vaihtaa päittäin ulkopuolisten apujen kanssa, mutta ehkä tuollaista ei valitettavasti ole ihan realistista enää näin kesken kauden odottaa. Mikään muu liiga (SHL, NL, DEL yms.) ei todellakaan luovu pelaajistaan (päinvastoin yrittävät jopa haalia niitä epätoivoisesti lisää, kuten viime kaudella), KHL:stä ei tule todellakaan ketään. Joten mistä nämä ulkopuoliset useammat kaverit tulevat? Ja vieläpä kovan luokan sellaiset, joita etsii markkinoilla miljoonaa+yksi muutakin seuraa. Ei mielestäni kovin realistista odottaa tällaisia pelimiehiä nyt kesken kauden, valitettavasti. Jotain tuollaisia Kåsastul, Davidssonin-veljekset eli "ihan hyvää tasoa" olevat pelimiehet lienevät kenties realisimia, mutta niillä Kärpät ei valitettavasti tee yhtään mitään.

Plus, se ei ikinä tee joukkuehengelle ja ilmapiirille hyvä, kun aletaan puotla joukkuetta vaihtamaan, sellaiset joukkueet eivät ole kyllä ikinä voittaneet mitään, vaan lopputulema on aina epäselvä ja sekava sillisalaatti ja epätoivoinen yritys, johonkin suuntaan. Parhaimpiin joukkueisiin tuodaan niitä muutamia kaivattuja täsmävahvistuksia kauden aikana. Se johtaa vaan aina hirveään rumbaan ja sekamelksaan, kun joukkueen ovet käyvät jatkuvasti kauden aikana ja pelipaidan pukee kauden aikana joku 40 pelaajaa. Se on ihan sirkusta aina (kuten mm. maineikkaalla Suikkasen kaudelal näin kävi). Lopputulos on ihan hirvittävä sirkus. Ei sillä, kyllähän tuo rosteri pitäisi isolla tavalla tuulettaa, mutta parempaa ja realistisempaa olisi rauhoittaa pelaajaliikenne tietyiltä osin, kuin tehdä liikaa ja tuoda koko ajan ukkoa sisään ja heittää samalla ulos, kuin saluunan ovista konsanaan. Ei sellaisiin joukkueisiin ennätä koskaan kauden aikana syntymään mitään kemiaa ja koheesiota, joka on kuitenkin myös aina tärkeässä osassa menestyviä joukkueita. Joukkue ei ehdi kasvaa tarpeeksi yhtenäiseksi niin sanotusti.

Nyt valitettavasti kärsitään huonosta joukkueen kasauksesta (ja siinä ohessa myös Haba Ahon viimeisistä työn maittavista hedelmistä...) ja kyllähän se totuus on, että tuolla rosterilla Kärpät tulee likipitäen tämän kauden loppuun painamaan, ei siihen enää suuria muutoksia ole tiedossa kauden aikana. Jotain muutamia pelaajia voi vielä lähteä ulos/tulla sisään, mutta eivät ne muutamat liikut tuon rosterin isoa ja paljon syvempää 'kroonista' ongelmaa poista. Ei tässä kauden aikana ennätetä tekemään kuin enää sellaisia "pyyhkijänsulan vaihto" -tason peliliikkeitä, kun samalla koko koslan moottori on se mikä on sakkaamassa ihan justiinsa ja se isoin ongelma siinä joukkueen perustavanlaatuisessa kasauksessa ja haalituissa pelaajien ominaisuuksissa (hidas, kankea, ei-kiekkovarma, romuluinen, heikko työmoraali). Samalla tavalla kuin valmennustiimin kanssa on myös kroonisia ja perustavanlaatuisi ongelmia, jotka ehkä vaihtamalla (etenkin tämän hetken onneton apuvalmennus) voitaisiin saada ratkaisua myös näihin rosterin ongelmiin Nyt ollaan jumissa ja naimisissa tämän keitoksen kanssa tämä kausi, ja se on vain se tosiasia.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Onneksi MTV:n väki taiteili tuosta vielä lyhyen klipin talteen. Kaunista kuultavaa!
 

Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck

Onneksi MTV:n väki taiteili tuosta vielä lyhyen klipin talteen. Kaunista kuultavaa!
Oli kaunis. Kauniimpi olis ollut:

- Koko valmennus ulos! Koko valmennus ulos!

Mutta hienoa, että pääsi mediaan asti.
 

Outlander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jos Jalosta ei saada, niin Pikkarainen.
Kojo ei lähes varmasti halua kesken kauden tänne tulla. Toivottavasti nyt ei kuhnittaisi kun Pike on vielä vapaana, saattaisi olla napakymppi valmentaja meille. Jos hän kerkeää muualle niin sitten oma mielipide on että kiinnostaisi nähdä tämä Laten kiirastuli kauden loppuun asti.
 

Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck
"– En ole nähnyt tuollaista Kärppiä yli vuoteen, Lehterä tokaisi pelin jälkeen.
Eikä hän ollut väärässä. Lehterä teki osuvan kiteytyksen.

Kärpät löysi pelin jälkimmäisellä puoliskolla tilan, jossa rohkeus syrjäytti epävarmuuden. Kärpät pelasi pitkästä, pitkästä, pitkästä aikaan seuran identiteetin kaltaista kärppäkiekkoa. Kotijoukkue jätti tulevan Leijonat-luotsin Antti Pennasen Ilves-nipun jalkoihinsa niin luistelutyössä, kaksinkamppailussa, pelinopeudessa, sitkeydessä kuin juonikkuudessa."

Linkki mtv-sivuille.
 

alcostaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jos ei Latelle pystytä kenkää antamaan jostain käsittämättömästä syystä,vaihdetaan ainakin pikaisella aikataululla Sihvonen- Mäntymaa. Eivät tuo joukkeeseen yhtään mitään !
Tilalle valmentaja, joka oikeasti osaa valmentaa tuo ylivoiman kuntoon. (Raipe, joka tarvittaessa pystyisi hyppäämään Laten tilalle..kun seuran hallituksen silmät vihdoin aukeavat) Ottelusta toiseen samaa paskaa ei minkäänlaista kehitystä, päinvastoin ukkoo vaihtuu ja lähes kaikki sitä käy sohimassa/yrittämässä. Miten mahdollista pelattu reilu kausi yv:t samaa paskaa?
 

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Jos ei Latelle pystytä kenkää antamaan jostain käsittämättömästä syystä,vaihdetaan ainakin pikaisella aikataululla Sihvonen- Mäntymaa. Eivät tuo joukkeeseen yhtään mitään !
Tilalle valmentaja, joka oikeasti osaa valmentaa tuo ylivoiman kuntoon. (Raipe, joka tarvittaessa pystyisi hyppäämään Laten tilalle..kun seuran hallituksen silmät vihdoin aukeavat) Ottelusta toiseen samaa paskaa ei minkäänlaista kehitystä, päinvastoin ukkoo vaihtuu ja lähes kaikki sitä käy sohimassa/yrittämässä. Miten mahdollista pelattu reilu kausi yv:t samaa paskaa?

Ylivoima ammattilaisjoukkueissa on erikoinen siinä mielessä, että parhaat pelaajat eivät juurikaan tähän valmennusta tarvitse eivätkä myöskään halua. Aika paljon tuo ylivoima on itseluottamuksesta kiinni ja virtuoosit keskenään osaavat kuviot sopia.

Varmasti osansa tuohon Kärppien ylivoiman heikkouteen on myös valmennuksella, mutta ei pelaajistoakaan voi täysin sivuuttaa kritiikiltä. Sen verran olen Kärppien pelejä seurannut, että jonkinlainen kuva on muodostunut.

Kiekko ja miehet liikkuu suht verkkaisesti vrt. kärkijengit. Eikä Kärpillä totta puhuen ole sellaisia erityisen painavan laukauksen omaavia pelaajia, esim. Koivisto osaa heittää roikkuranteita ja heilua viivalla, mutta mitään uhkaa yv peliin hän ei tuo.

Voisiko olla niin, että epäkelvot yv pelaajat yhdistettynä valmennukseen, jonka päiväys on mennyt aikoja sitten vanhaksi, on yhdistelmä joka aiheuttaa tuon kollektiivisen surkeuden ?
 

1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
PM07, Oulun Kärpät
En tiedä kuvittelenko, mutta mielestäni pelitapa on osoittanut jo pientä kehitystä parempaan suuntaan viimeisten muutaman pelin aikana. Toki virheitä vielä tapahtuu, mutta eiköhän nekin hioudu vähemmäksi tässä kun saadaan lisää pelejä alle. Tärkeintä, että joukkue taistelee, eikä varo liikaa virheitä.

Hyvä merkki on se, että eilen vitutti tappio, eikä itse pelitapa.
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Jätin sen pois, koska chantista ei olisi tullut yhtä ytimekäs.

"Koko valmennus ulos, poislukien Hilli!"
"Tähänkin jengiin tuhlattiin, useampi milli!"

No joo. Marjamäkihän ei nyt tule saamaan kenkää, se on päivänselvää. Peli oli selvästi kauden parasta. Itselläkin jopa luotto nousi sieltä olemattomista vähän ylöspäin.

Homma on kuitenkin se, että sieltä on toinen toisensa perään tulossa nyt mittaria Kärpille vastaan. Kuudessa seuraavassa pelissä kohtaamme JYPin, Pelicansin, Tapparan, IFK:n, Jukurit. SaiPakaan heidän kotiluolassaan ei ole varma voitto. Jos noissa peleissä ei hommasta tule mitään, Latelle kenkää.

Eilinen peli kuitenkin jätti aihion, että ehkä sitä voisi jopa "Tulta munille!" -ketjuun kirjoitella huomenna. En olisi hetki sitten uskonut. Joukkue ei näyttänyt pelaavan valmentajaa ulos, kuten aikaisemmissa peleissä.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Joukkue ei näyttänyt pelaavan valmentajaa ulos, kuten aikaisemmissa peleissä.
Joukkue näytti pelaavan yleisölle, joka oli hyvin mukana. Etenkin fanikatsomo.

Eniten tässä vain harmittaa, että tätä samaa oli nähtävissä myös viime kaudella. Ajoittain hyökkäyspeli saadaan rullaamaan erittäinkin hyvin, mutta omaan päähän tulee kuitenkin mustia hetkiä tasaseen tahtiin, jotka tuohoavat pelit.

Tätä puolustuksen tilkitsemistä huudeltiin koko viime kausi, mutta mitään ei kuitenkaan asialle saatu tehtyä. Tuntuu, että lääkkeet sen suhteen on täysin loppunut. Harjoituskaudella oli yritystä aktivoittaa sitä ja näytti välillä toimivankin, mutta ilmeisesti vastukset olivat liian helppoja. Nyt näitä Liigan kovia jengejä vastaan se taas tuntuu passivoituvan täysin ja vastustajat lyövät kiekkoa häkkiin oikealta ja vasemmalta.
 

Ukkopekka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Carolina Hurricanes

Sieltäpä hajanaisia asioita. Savonen on kyllä tuosta Jerry Turkulaisen tyyppisen pelaajan tarpeesta oikeassa, mutta voittepa vain arvata löytyykö sellaisia tässä vaiheessa? Muulloin kuin arpakokeiluilla, niin tiukassa on
 

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Peli oli selvästi kauden parasta. Itselläkin jopa luotto nousi sieltä olemattomista vähän ylöspäin.
Itselläni se luotto lähtisi nousemaan silloin, kun näitä ennakkoon kärkiporukoita vastaan pystytään tekemään tulosta ja olemaan siellä pelin päällä pääsääntöisesti myös tasatilanteessa, sekä johtoasemassa.

Onhan se niin tuhat kertaa nähty, että takaa-ajoasemassa (missä Kärpät lähes koko pelin eilenkin oli) sen jahtaajan on helpompi antaa vaan mennä, kun toinen jos nyt ei tietoisesti, niin alitajuntaisesti rupeaa suojelemaan sitä johtoasemaansa. Silloin se peli passivoituu hyökkäyssuuntaan, kun riskejä aletaan minimoimaan.

Eilinen peli varmastikin oli ajoittain sitä kauden parasta Kärppää, mutta niin tuttu lopputulos. Ei ole ottajaksi, ei sitten millään. 7 peliä, 9 pistettä. Se on Kärppien mittapuulla hävettävän huonoa tekemistä.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy

Sieltäpä hajanaisia asioita. Savonen on kyllä tuosta Jerry Turkulaisen tyyppisen pelaajan tarpeesta oikeassa, mutta voittepa vain arvata löytyykö sellaisia tässä vaiheessa? Muulloin kuin arpakokeiluilla, niin tiukassa on

Huikea juttu Savoselta!

- Kärppien epävarmuus poistui vihdoin (tappioasemassa, tätähän me ei olla ennen nähty)
- Tarvitaan riittävät työkalut Latelle ja vielä parempia pelaajia
- Marjamäki tarvitsee enemmän tukea
- Valmennusportaaseen ei saatu "Mannerta" tueksi (Mietin vaan miksihän näin, eikö päävalmentaja itse kasaakaan tiimiänsä..)
- Tarvitaan Latelle kopio tämän hetken Liigan parhaasta hyökkääjästä
- Erityismaininta kommentista "Eikä Niclas Westerholm ime ilta toisensa jälkeen jokaista vastaantulevaa kiekkoa selkänsä taakse." Tosiaan, olihan etenkin nuo maalit 2-4 aivan suoranaisia imuja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös