Mainos

Marilyn Manson

  • 27 331
  • 175

teppana

Jäsen
Pääsääntöisesti en usko että käsitellään totuudenmukaisesti ja kokonaan, koska tähän liittyvää osaamista on todella vähän. En ole tutustunut käypähoidon ohjeistukseen, mutta on minulla jonkinlaista käsitystä asiasta työn kautta ja yksi (tosin lyhyt) koulutus seksuaalisen väkivallan uhrin kohtaamiseen ja hoitamiseen liittyen.

e. On meillä rikosuhripäivystys ja psykiatrista hoitoa, ensimmäisen ammattitaidosta traumatyössä em tiedä jälkimmäisestä tiedän sen, että se on jäykkä ja hidas siinä miten apua saadaan.

Tässäkin tapauksessa olemme taas eri mieltä. Eksäni kautta sain itsekin jonkin verran tietää kuntoutustoiminnasta hyväksikäytön uhreilla. Minä ainakin koin niiden kertomusten mukaan, että asioita käsitellään syvällisesti ja rehellisesti. Toki meillä on molemmilla tässä vaan maallikkomielipide. Itse nojaudun tässä psykiatrian erikoislääkäreiden osaamiseen ja luotan siihen, että he tietävät minua paremmin miten kuntouttaa ja hoitaa potilaitaan.
 

teppana

Jäsen
Eikö tämä ole enemmänkin päinvastoin? Viimeistään MeToon myötä tuosta ensimmäisestä syytöksestä muodostui game, set ja match. Syytetyltä lähtee projektit ja yhteistyötä tehneet ympäriltä. Leima hakataan somessa otsaan ja vahvistetaan muutaman julkkiksen tuella.

Eipä Mansoninkaan ympärillä esimerkiksi manageri todennut että odottaa asioiden kokonaisvaltaisempaa avautumista ja prosessin lopputulemaa.

Nythän tuo uhrien kynnys avautua on periaatteessa hyvin alhaalla
. Edes valheelliset syytökset eivät tee loputonta haittaa. Jos voitat someoikeudenkäynnin, ei se virallinen lopputulos kiinnosta ketään.

Kyllä ne huorittelevat ylilautajonnet ääneen pääsevät ja tuota en vähättele yhtään. Tuomittavaa. Heillä ei sentään onneksi ole voimaa viedä työpaikkaasi ja tuhota mainettasi yhden näkökulman pohjalta.

Otan vain boldattuun kohtaan kantaa. Jos kynnys on tosiaan niin matala, miksi tutkimuksien mukaan vain häviävän pieni osa hyväksikäytön uhreista kertoo kokemuksistaan viranomaisille tai ylipäätään kenellekään?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässäkin tapauksessa olemme taas eri mieltä. Eksäni kautta sain itsekin jonkin verran tietää kuntoutustoiminnasta hyväksikäytön uhreilla. Minä ainakin koin niiden kertomusten mukaan, että asioita käsitellään syvällisesti ja rehellisesti. Toki meillä on molemmilla tässä vaan maallikkomielipide. Itse nojaudun tässä psykiatrian erikoislääkäreiden osaamiseen ja luotan siihen, että he tietävät minua paremmin miten kuntouttaa ja hoitaa potilaitaan.
Hienoa jos seksuaalisen väkivallan uhrien hoito on tietämättäni noussut niin korkealle tasolle, että uhrit pääsevät psykiatrian erikoislääkäreiden hoidettavaksi. Ilmeisesti hoitoresurssit ovat minun tietojani laajemmat. Laitatko vaikka jotain vinkkiä, että miten noihin hoitoihin pääsee käsiksi, koska voin heittämältä nimetä 40-50 nuorta jotka tarvitsisivat tällaista hoitoa.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tällä keskustelulla olisi suyret hyödyt, koska kasvattamalla tytöistä varovaisia ja harkitsevia naisia ja parantamalla yleistä turvallisuutta seksuaalisen väkivallan uhrien määrä voi vähentyä.
Eli kertomalla uhreille miten tulee toimia vähennämme mahdollisuutta joutua seksuaalisen väkivallan uhriksi, sen sijaan että kertoisimme tekijöille että mitä kuuluu ja mitä ei kuulu tehdä?
 

teppana

Jäsen
Hienoa jos seksuaalisen väkivallan uhrien hoito on tietämättäni noussut niin korkealle tasolle, että uhrit pääsevät psykiatrian erikoislääkäreiden hoidettavaksi. Ilmeisesti hoitoresurssit ovat minun tietojani laajemmat. Laitatko vaikka jotain vinkkiä, että miten noihin hoitoihin pääsee käsiksi, koska voin heittämältä nimetä 40-50 nuorta jotka tarvitsisivat tällaista hoitoa.

Aa. Nyt ymmärrän missä menin metsään. Olet kyllä ihan 100% oikeassa siinä , että erityisesti nuorisopsykiatrian resurssit ovat aivan naurettavan vajavaiset. Jonot ovat niin pitkiä, että nuori ehtii siirtyä nuorisopsykiatrian piiristä pois ennen kuin pääsee hoitoon.

Jos sinne hoitoon sattuu pääsemään niin silloin se käsittääkseni on kyllä ihan laadukasta. Paino sanalla jos.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Otan vain boldattuun kohtaan kantaa. Jos kynnys on tosiaan niin matala, miksi tutkimuksien mukaan vain häviävän pieni osa hyväksikäytön uhreista kertoo kokemuksistaan viranomaisille tai ylipäätään kenellekään?

Vastaus on oikeastaan noissa kohdissa joita et boldannut. Luonnollisesti uhrit kokevat häpeää sekä pelkoa. Tuo on no-brainer vaikkei meillä olisi yhtäkään "vittumarkoa" syyllistämässä.

Avautumisen kynnys on siis alhaalla, mutta julkinen peli samalla hyvin kieroutunutta ja väitän aika monen miettivän että millainen karnevaali on edessä jos avautuu. Eli onko avautumisesta lopulta uhrille apua vai haittaa. Joiltakin saattaa löytyä myös omatunto ja moraali. Eli asioista tulisi keskustella, antaa oikeusjärjestelmän tuomita tarvittaessa ja luoda parempaa huomista noin. Eikä niin että tuhotaan se toinen osapuoli mahdollisimman tehokkaasti.

Amanda Pilke piti aikoinaan hyvän puheenvuoron ja tuollaista kaivataan kaikkialle lisää.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Eli missään tapauksessa aikuisella ihmisellä ei ole vastuuta siitä, että omilla valinnoilla/teoilla on päädytty ja pysytty itselle lopulta epämieluisaan tilanteeseen ja sitä on vielä säestetty vaikka omalla huumeidenkäytöllä. Vastuu on toisen täysin, kunhan on löydettävissä taho jota voidaan syyttää manipuloinnista tai hyväksikäytöstä, olkoot sitten uskonto, jengi, ISIS, eittämättä kiero Mansonin setä tms. Edelleen Manson kahdesta pahempi, mutta en täysiä puhtaita papereita antaisi tässä tapauksessa toisellekaan osapuolelle.

Eihän teistä kukaan pystynyt vastaamaan ISIS naisiin liittyvään kysymykseenkään, joka kielii siitä, että joko noudatatte heihin samaa täyden vastuuvapautuksen logiikkaa tai ette voi, koska se paljastaisi epäjohdonmukaisuuden, että tämä sama logiikkaketju ei olekaan käytössä kaikkiin manipuloituihin ja hyväksikäytettyihin ihmisiin.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Eli missään tapauksessa aikuisella ihmisellä ei ole vastuuta siitä, että omilla valinnoilla/teoilla on päädytty ja pysytty itselle lopulta epämieluisaan tilanteeseen ja sitä on vielä säestetty vaikka omalla huumeidenkäytöllä. Vastuu on toisen täysin, kunhan on löydettävissä taho jota voidaan syyttää manipuloinnista tai hyväksikäytöstä, olkoot sitten uskonto, jengi, ISIS, eittämättä kiero Mansonin setä tms. Edelleen Manson kahdesta pahempi, mutta en täysiä puhtaita papereita antaisi tässä tapauksessa toisellekaan osapuolelle.

Eihän teistä kukaan pystynyt vastaamaan ISIS naisiin liittyvään kysymykseenkään, joka kielii siitä, että joko noudatatte heihin samaa täyden vastuuvapautuksen logiikkaa tai ette voi, koska se paljastaisi epäjohdonmukaisuuden, että tämä sama logiikkaketju ei olekaan käytössä kaikkiin manipuloituihin ja hyväksikäytettyihin ihmisiin.
Tuohon ISIS naisiin liittyvään kysymykseesi en ainakaan itse viitsinyt vastata kun se vaikuttaa aika absurdilta. Toki jos näet Mansonin kanssa seurustelun ja työskentelyn verrannollisena ISIS järjestöön liittymisen kanssa niin ei tuo ainakaan Mansoniin hyvin vertaudu. Tuossahan on monenlaisia ihmisiä mukana. On naisia, jotka on pakotettu mukaan miehensä toimesta väkivallan uhalla (en lähtökohtaisesti pidä heitä syyllisenä mihinkään). Sitten on naisia, jotka lähtivät ilolla mukaan, kunnes havaitsivat ettei tämä ollutkaan ihan sellainen paikka kuin mistä unelmoin. Sitten on ne naiset, jotka lähtivät mukaan innolla, eivätkä usko tehneensä mitään väärää. Ensimmäistä ryhmää, voi syyttää ainoastaan rakastumisesta väärään mieheen ja en näe mielekkäänä lähteä rangaitsemaan heitä. Toista ryhmää voisi syyttää vähän omista tekemisistään, mutta en näe mielekkäänä sanoa heille "Mitäs läksit". Kolmas ryhmä taas lähtökohtaisesti ansaitsee sitä paskaa niskaan aika paljon.

Aikuisilla ihmisillä on tietysti rikosoikeudellinen vastuu tekemisistään ja lain rikkojia pitää lähtökohtaisesti rangaista. En silti näe niin että huumeiden käyttö tekee ihmisestä automaattisesti sellaisen henkilön jota pitää rangaista tai jälleen kerran sanoa "Mitäs läksit". Vähän sama kuin se että jos sammuu kotibileissä, niin ei se voi johtaa siihen, että raiskaaja saa pienemmän tuomion on kun nainen oli osasyyllinen tapahtumaan.

Ei, olenko antanut ymmärtää että olen tätä mieltä?
No ainakin tässä puhutaan siitä, että naisia pitää opettaa varomaan miehiä, eikä miehiä kehoteta olemaan raiskaamatta. Sinäkin puhuit tyttöjen ja naisten opettamisesta siihen, että varovat miehiä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
No ainakin tässä puhutaan siitä, että naisia pitää opettaa varomaan miehiä, eikä miehiä kehoteta olemaan raiskaamatta. Sinäkin puhuit tyttöjen ja naisten opettamisesta siihen, että varovat miehiä.
Kerrotko missä minä puhun, että tyttöjä ja naisia pitää opettaa varomaan miehiä.
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eli kertomalla uhreille miten tulee toimia vähennämme mahdollisuutta joutua seksuaalisen väkivallan uhriksi, sen sijaan että kertoisimme tekijöille että mitä kuuluu ja mitä ei kuulu tehdä?

Eli siis ajattelet, että syy Manson (vai mikä se nimi olikaan) käytökselle oli se, että hän ei tiennyt tekojensa olevan väärin? Eikö jo empatiatajun pitäisi laittaa kellot soimaan sen kaltaisen kohtelun kohdalla, jota naiset ovat käsissään joutuneet kärsimään?
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tämä nyt ei ihan suoraan liity Mansoniin, vaan tähän edellä käytyyn keskusteluun.

Läheisriippuvaiselle alkoholistin puolisolle esimerkiksi yksi erittäin olennainen juttu oman toipumisensa kannalta on oman vastuunsa ymmärtäminen. Siinä pitää varmasti käsitellä monenmoisia ikäviä tunteita, vihaa, surua, häpeää ym. Jotka siis kaikki ovat täysin oikeutettuja tunteita sen jälkeen, kun on joutunut väärin kohdelluksi.

Mutta vastuu näyttelee sitä roolia, kun pystyy ymmärtämään sen ja kokemaan itsensä niin arvokkaaksi, että minun ei tarvitse enää suostua hyväksi käytetyksi ja siihen riepoteltavaksi, vaan itsestä löytyy kyky ja halu ruveta elämään toisenlaista elämää. Se jos ihmistä sen sijaan, vaan paapotaan ja säälitään, niin siinä voi helposti käydä niin, että hän jää ikuisesti siihen uhrin asemaan ja toistaa vaan samaa käyttäytymismallia uudestaan ja uudestaan. Toipuminen kulkee kaikkien niiden paskatunteiden läpi, ei jäämällä ikuisesti makaamaan niihin.

Tietyllä tapaa alkoholisti ja läheisriippuvainen sairastavatkin samaa tautia. Alkoholisti myös rypee siinä uhritarinassaan ja samalla tavalla hänenkin pitää ottaa vastuu itsestään ja omista tekemisistään, jos meinaa toipua.

Se mitä kaikki näiden juttujen kanssa painivat ihmiset eniten tarvitsee minun nähdäkseni on myötätunto. Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen. Turvallisuutta, mutta toisaalta taas ihmiseltä itseltään suunnattomasti rohkeutta, että uskaltaa kohdata ne mörkönsä ja kipeät tunteensa, jonka takaa alkaa syntyä ymmärrys siitä omasta arvokkuudesta ja näin ollen myös kyvystä kantaa vastuuta. Niiden kautta se paraneminen tapahtuu. Mitään "kikkelis, kokkelis, mitäs läksit" asennetta tämä ei ole, vaan mitä suurimmissa määrin siitä ihmisestä itsestään ja hänen omasta parhaastaan välittämistä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Näistä syytöksistä muutama lainaus soundi -lehdestä:


Stylisti Love Bailey on puolestaan nostanut esiin vuonna 2011 tapahtuneen välikohtauksen, jolloin hän työskenteli Mansonin ja nimeämättömän näyttelijättären kanssa samoissa kuvauksissa.


Urakkaan Mansonin asunnossa valmistautunut Bailey kertoo tilanteen eskaloituneen sen jälkeen, kun hänet kutsuttiin makuuhuoneeseen.

”Ryömin yli seksin tahrimien lakanoiden, joita [näyttelijätär] ja Marilyn olivat juuri käyttäneet ties mihin”, Bailey muistelee alta löytyvällä Instagram-videolla. ”Katsoin [näyttelijätärtä] ja hän oli täysin päissään. En tiedä johtuiko se jostain pillereistä, mutta hänestä ei saanut lainkaan selvää.”

”Hän kompastui ja loukkasi polvensa yöpöytään. Marilyn vain nauroi ja antoi hänen ryömiä lattialla”, Bailey jatkaa. ”Juoksin hänen avukseen ja pitelin häntä pystyssä, yrittäen löytää tasapainon, kun Marilyn painoi aseen päätäni vasten. Ison metallisen Glockin. Ei mitään leikkipyssyä — se oli oikea ase.”

”Hän osoitti sillä suoraan minua ja sanoi, että ’En tykkää hinttareista’, ja nauroi todella synkeällä ja agressiivisella äänellä.” Bailey on transnainen.”

Jenna Jameson:


1990-luvulla Mansonin kanssa hetkellisesti seurustellut entinen pornotähti Jenna Jameson kertoo suhteen olleen ”outo” ja ”hämmentävä”. Jameson sanoo suhteen tulleen päätökseensä, kun Manson ”sanoi täysin huolettomasti fantasioivansa minun polttamisestani elävänä.”
”Sanoin ’Hyvästi, Brian’, kun hän alkoi puhua minulle väkivaltaiseen sävyyn”, Jameson toteaa The Daily Mailille. ”Puremisesta syntyneet mustelmatkaan eivät olleet hauskoja.””

Mansonin kirjan mukaan Jamesonin ja Mansonin suhde oli vain viikkojen mittainen ja Jameson oli tuolloin toisessa suhteessa, eikä siihen aikaan tunnustanut suhteen olemassaoloa.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Eli siis ajattelet, että syy Manson (vai mikä se nimi olikaan) käytökselle oli se, että hän ei tiennyt tekojensa olevan väärin? Eikö jo empatiatajun pitäisi laittaa kellot soimaan sen kaltaisen kohtelun kohdalla, jota naiset ovat käsissään joutuneet kärsimään?
Hän on selkeästi tietoinen, ettei asiasta sovi jäädä kiinni ja joutua oikeuteen. Kuitenkin hän selkeästi koki oikeudekseen raiskata ja pahoinpidellä ihmisiä henkisesti ja fyysisesti. Eli tietää että jotain ei pidä tehdä, mutta ei näe sitä sellaisena asiana josta hänen pitäisi välittää. Vähän sama kuin se että hän käytti huumeita. Varmaan tiesi ettei se laillista ole, mutta ei koe siinä olevan mitään väärää.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ainut mikä mua pännii Marilyn Mansonissa, ettei hän koskaan ottanut kantaa Charles Mansoniin, vaikka ratsasti hänen maineellaan ja teki covereita hänen biiseistään.



Mitä kantaa Marilyn Mansonin olisi pitänyt Charles Mansoniin ottaa? Kehua, että onpa tai olipa se alkuperäinen Manson hieno mies?

Eiköhän tuo taiteilijanimi ole jo riittävä kannanotto. Sen Marilyn Manson on selittänyt. Ja siinäkin on aivan liikaa Charles Mansonin kaltaisen paskasäkin ihailua.
 

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Eipä Mansoninkaan ympärillä esimerkiksi manageri todennut että odottaa asioiden kokonaisvaltaisempaa avautumista ja prosessin lopputulemaa.

Voisiko olla, että 25 vuotta touhua katselleena tiesi tarujen olevan totta ja kun paska osui viimein tuulettimeen, laski 2+2 ja pakkasi laukkunsa äkkiä, ennen kuin collateral damage osuu itseenkin. Veikkaan ettei kovin kaukaa liippaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisiko olla, että 25 vuotta touhua katselleena tiesi tarujen olevan totta ja kun paska osui viimein tuulettimeen, laski 2+2 ja pakkasi laukkunsa äkkiä, ennen kuin collateral damage osuu itseenkin. Veikkaan ettei kovin kaukaa liippaa.
Samalla tavalla Manson itse jätti Twiggyn susille, kyllä näiden touhu on ollu tasaisen sairasta jo sen lähemmäs 30 vuotta.

Nyt vaan alkaa jeesustelu kun hommat nousee riittävän hyvin esiin. Tulee näitä ”tiesin, enkä hyväksynyt, mutten voinut sanoa mitään”-ihmisiä joka nurkasta. Vähän veikkaan, että on maistunut Mansonin rahat, huumeet ja bändärit ihan kivasti ja nyt yritetään ottaa moraalinen higher ground.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin ja toisekseen tämä oman vastuun korostaminen antaa nuorille ihmisille minun mielestäni terveemmän viestin siitä, että suhteeseen ei kannata lähteä ihan kenen kanssa tahansa. Marilyn Manson ei ole koskaan näyttänyt varsinaisesti miltään joka kodin unelmavävyltä. Ymmärrän sen, että nuoret ihmiset ovat vielä aika kypsymättömiä, mutta siitä huolimatta, ja oikeastaan juuri sen takia tätä omaa vastuuta pitäisi heille teroittaa.

Minun mielestäni taas ihan väärä asia korostaa jutussa, eli älä lähre shinne. Tämä perässä tuleva vuodatus ei välttämättä juuri sinulle kohdistettu, vaan yleisemmin keskusteluun "uhrin vastuusta", mutta lainasin nyt tämän kohdan.

Evoluutio on hyvin karkeasti yleistäen järjestänyt asiat niin, että johtavassa/maineikkaassa asemassa olevat, hyvin toimeentulevat ja aloitekykyiset koiraat tulevat olemaan kovassa kysynnässä jatkossakin. Vaikka olisivatkin renttuja (ja kuinka meidän kunnon miesten käy).

Naisilla yleisesti on nämä sosiaaliset verkostot kunnossa, ja miesvalinnoista keskustellaan. Jos ystävättärien, äidin ja muiden fiksumpien naisten neuvot että Manson kannattaisi jättää sikseen eivät auta, niin jonkun yhteiskunnan äijäkerhon hyvää tarkoittavat neuvot eivät auta senkään vertaa hälventämään ruusunpunaisia romanttisia kuvitelmia. Ei me voida estää nuoria ihmisiä tekemästä huonoja valintoja.

Sen sijaan mikä yhteiskunnassa voidaan tehdä on juurikin "me too", eli estetään niitä karmeita hyväksikäyttötapauksia sillä, että kerrotaan naisille miten heillä on määräysoikeus omaan kroppaansa, miten tunnistaa hyväksikäyttäjä ja tiedostaa ettei nämä muutu (eli miten lähteä tuhoisasta suhteesta ajoissa), ja luoda sellainen yhteiskunta jossa on turvallista tulla esiin kertomaan miehen sopimattomasta käyttäytymisestä, vaikka tämä olisikin rikas & vaikutusvaltainen ja miljoonien ihmisten fanittama.

Tuossa jossain aiemmin oli puhetta perättömien syytösten aiheuttamasta vahingosta mm. Metsäkedolle, Patrick Kanelle ym. En halua vähätellä tätäkään, mutta kyseiset herrat lienevät kuitenkin ok, siinä missä Epsteinin, Nygårdin ym. tyyppien uhrit monesti eivät ole. Tuollaiset rikkaat ja vaikutusvaltaiset herrat saivat jatkaa toimintaansa vuosikymmenien ajan, juuri siksi koska uhrit on niin haavoittuvassa asemassa.

Jos olet joku 14-vuotias tyttö jota Epstein käytti hyväkseen, niin miten voit ylipäänsä tulla asian kanssa esiin, jos on vaarana että sinua epäillään valehtelijaksi, kyseenalaistetaan olitko todella uhri tilanteessa (koska sinua johdateltiin etkä siksi taistellut kynsin ja hampain vastaan), ja Epstein voi miljoonillaan tuhota sinut ja tulevaisuutesi selviten itse ilman mitään seurauksia? Sen takia näissä asioissa tullaan usein esiin vasta pitkän ajan päästä, ja sitten kun yksi uskaltaa kertoa niin muutkin uhrit vasta rohkaistuvat.

Heikompiin osapuoliin kohdistuvat rikokset on niitä kaikista kuvottavimpia, ainakin minulle. Erityisen raivostuttavaa on, kun niiden sallitaan jatkua vuosikymmeniä ja vaatia aina uusia uhreja, vaikka koko homma olisi mahdollisesti saatu stoppiin jo heti alkutekijöissään jos sitä ensimmäistä kainosti asiasta vihjattu uhria olisi uskottu eikä vaiennettu.

Sen takia olen hyvin allerginen kaikille näkemyksille, että ensireaktion mahdollisen uhrin kertomukseen tulisi olla "no kyllähän sä nyt varmaan tiesit jo lähtiessäsi että sellaista se tulee olemaan", tai vastaavaa. Se lähettää täysin väärän viestin siitä, kannattaako hyväksikäytöstä tulla edes kertomaan.

Näin niin kuin yleisenä ajatuksena mahdollisista hyväksikäyttötapauksista kertomiseen, en ole tarkkaan perehtynyt juuri Mansonia koskeviin syytöksiin. Herran elämä tai musiikki ei ole myöskään kiinnostanut minua ennen kuin satuin lukemaan tätä keskustelua.
 

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Tämä "naisen vastuu" on on mielestäni erikoinen käsitys. Josko heitän kaksi senttiäni sekaan.

Hyväksikäytöt ja raiskaukset. Tilannetta vertaillaan usein itsensä tietoisesti vaaraan asettamiseen tyyliin "ei kannata juosta liikenteeseen silmät sidottuna" tms. Erona tällaisiin kaoottisiin vaaroihin kuitenkin on, että näissä hyväksikäyttö- ja raiskaustapauksissa tekijä on aina tietoinen toimija. Minun mielestäni nainen saa tarkoituksella vetää sammumiskännit raiskaripuistossa alasti ja tahallaan sammua jalat levällään sopivaan puskaan ihan vain katsoakseen mitä tapahtuu ja silti 100 % syyllisyydestä ja 100 % vastuusta on tekijällä.

Saattoiko hän itsensä tietoisesti haavoittuvaan asemaan? Toki. Se ei silti poista oikeutta koskemattomuuteen, vaikka olisi kuinka haavoittuvainen. Ja nähdäkseni tässä pelataan juuri oikeus-vastuu -akselilla. 100 % oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen säilyy. Vastuuta on myös jaettavissa vain se 100 % ja se on aina tekijällä. Jos sitä vastuuta aletaan siirtää uhrille, nähdäkseni sama prosentti vastuuta poistuu tekijältä.

Kuvailemani on typerää ja holtitonta käytöstä tietysti ja varmasti nostaa todennäköisyyttä joutua raiskatuksi, mutta sillä joka penetraation päättää suorittaa tajuttomaan, on täysi kontrolli tilanteeseen ja siten täysi vastuu ja syyllisyys asiassa.

Kärjistetään vielä lisää. Nainen lähtee Ted Bundyn matkaan tietäen mikä tämä on miehiään, tietäen mitä todennäköisesti tulee tapahtumaan. Ted on silti satasyyllinen ja satavastuussa tuottamastaan ruumiista, oli naisen käytös kuinka järjetöntä tahansa. Tuomion tulee olla sama ja vastuun myös, ei kai se niin voi mennä, että Tedin vastuu asiassa vähenee vain koska nainen teki homman niin helpoksi?

Kaikki yllä oleva siis nojaa käsitykseeni, että sitä vastuu on nollasummapeliä ja sitä on jaossa 100 %. Ei enempää eikä vähempää. Noissa kuvailemissani skenaarioissakin se voi nähdäkseni jakautua vain yhdellä tavalla.

Esitetty ravintolavertaus on mielestäni paras vasta-argumentti näille, mitä tässä ketjussa olen nähnyt, sitä vastaan on vaikein vääntää. Siinäkin on vain erona, että kyse ei ole "rikollisen" osalta tietoisesta toiminnasta, vaan välinpitämättömyydestä, eikä tämä näin ole 100 % kontrollissa seurauksista. Jos ravintoloitsija taas tietoisesti myrkyttäisi ruokaansa ja asiakas tästä tietoisena menisi silti syömään, on järkevää olettaa, että hän haluaa tulla myrkytetyksi. Tässä tapauksessa subjekti ja objekti toimivat tavallaan yhteisymmärryksessä. Tietysti ravintoloitsija saa oikeudessa asiakkaan kuolemasta tuomion yhtäkaikki, mutta toiminta on ollut linjassa uhrin halujen ja ajattelun kanssa. Näin pitkälle tuskin tarvitsee raiskaustapauksissa spekuleerata; jos se on tapahtunut yhteisymmärryksessä, se ei ole raiskaus.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Vähän sama kuin se että jos sammuu kotibileissä, niin ei se voi johtaa siihen, että raiskaaja saa pienemmän tuomion on kun nainen oli osasyyllinen tapahtumaan.

Uhrihan (nainen tai mies) ei ole osasyyllinen raiskaukseensa vaikka olisi sammunut bileissä tai nukahtunut ihan vaikka vain väsymyksestä sohvalle. Ei puolustuskyvyttömään uhriin koskeminen ole missään muotoa uhrin syy vaan vain ja ainostaan sen tekijän syytä. Se miksi uhri oli puolustuskyvytön ei pitäisi missään muotoa vaikuttaa kun pohditaan syyllisyyttä tekijän ja uhrin välillä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse kun olen puhunut vastuusta, puhun siitä kuinka jokaisella on vastuu pitää itsestään huolta, siinä mielessä että aurinkoisella säällä kannattaa pitää aurinkovoidetta, sateella sateenvarjoa, välttää vaarallisia paikkoja jne.

Kyse ei ole mistään oikeudellisesta vastuusta, vaan vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Vastuu esim. Siitä että lähtee vaarallisesta parisuhteesta on lähtijällä, vastuu siitä ettei hakkaa vaimoa on hakkaajalla.

Se ei ole minun mielestäni naisten etujen mukaista sanoa että saa tehdä mitä haluaa ja se on ihan ok.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös