Mainos

Manchester United FC 2023–2024 – ”This club belongs in the Champions League”

  • 314 490
  • 2 524
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ehkä, mutta myös pelillisesti paras SAF:n ajan jälkeinen ajanjakso osuu OGS:n managerikaudelle.
Ten Hagilla on kuitenkin tuo 30 kotiottelua ilman tappiota, Carabao Cupin voitto, erinomaiset matsit Barcelonaa vastaan UEL:ssa. Ei se peli OGS:n aikana missään vaiheessa näyttänyt siltä, että mestaruudesta tullaan tosissaan pelaamaan.

Silloin oli ne ongelmat olivat löysässä kaksinkamppailupelaamisessa ja aika monesti tälläkin palstalla syytettiin pelaajia yrityksen puutteesta, niin kyllä minä lasken sen juuri lepsuiluksi. Isoin ongelma oli kuitenkin bussien murtamisessa. Ne isot voitot tulivat kuitenkin lopulta varsin passiivisella pelaamisella ja erittäin hyvillä vastahyökkäyksillä. Ole sanoi alussa, että United ei pelaa kuten City, koska hänellä ei ollut siihen pelaajia mutta ei hän minusta missään vaiheessa rakentanut joukkeutta siihen suuntaan, enkä usko että sitä oikeasti koskaan aikoi tehdäkään. Ten Hag tuohon muutostyöhön tosissaan viime kaudella lähti ja tällä kaudella sitten olosuhteiden pakosta on tullut aika paljon takapakkia, vaikka toki ten Hag on itse iso syy ongelmaa, kun peluutti tiettyjä pelaajia liikaa / loukkaantuneena.

Silti minusta aika ruusuiset muistot pitää olla Solskajerin ajasta, jos vielä haikailee siihen takaisin. Uskoisin että jos olisi oikeasti huippuvalmentaja, niin valmentaisi tällä hetkellä jossain muualla kuin junnuja Norjassa. Ja tiedän että Solskjaer on hylännyt tarjouksia mennä valmentamaan mutta Athleticin mukaan ne tarjoukset olivat Saudi-Arabiasta. Yhteenkään Valioliigapestiin häntä ei käsittääkseni ole millään tasolla vakavasti huhuttu. Silti teki paljon hyvääkin Unitedissa, eikä mitään häneltä siitä pois ja oikeastaan koko tuo Solskjaerin ajan valmennustiimi (Phelan, Carrick, McKenna). McKenna tai Carrick voivat hyvinkin jossain kohtaa vielä valmentaa Valioliigassa.

Ten Hag 77 ottelua pistekeskiarvo 2.01
Solskjaer 149 ottelua vakkarina 1.79
Soljskjer 19 peliä väliaikaisena 2.32
Mourinho 144 peliä 1.97

En muista mikä se ten Hagin lukema oli tämän kauden alussa mutta silloin vielä selkeästi päälle kahden. En mä vaan millään saa tuota Solskajerin ajasta mitenkään poikkeuksellisen hyvää siihen nähden, että Mourinho ja ten Hag toivat kuitenkin edes pokaalin. Ei toki kauas jäänyt Solskjaerkaan mutta lopulta se yksi rankkari tekee valtavan eron...

(Edit tuo onko ten Hag tosiaan liian ankara on hyvä pointti)
 
Viimeksi muokattu:

Buster

Jäsen
Se, miksi kirjoitan tästä, johtuu mediassa kiertävistä kuvailuista ja uutisista, joiden mukaan ten Hag on pelaajilleen ylikorostetun kylmä ja ankara. Moni asioista hyvin perillä oleva on kommentoinut, että voiton hetkellä hän on välinpitämätön ja tappioiden kohdalla yksioikoisen tunteeton. Toisaalta hän on kohdellut yksittäisiä pelaajia niin, että pukukopissa on syntynyt hämmennystä, etääntymistä ja hajaannusta, eripuraakin.

Case Sancho hoidettiin ten Hagin osalta todella typerästi, sillä sitä ei olisi koskaan pitänyt vuotaa julkisuuteen, vaan ohittaa asia valehtelemalla niitä näitä, kuten mm. SAF teki aina. Niin ikään Athleticissa kuvatut toimenpiteet hänen kohtelustaan ovat silkkaa työpaikkakiusaamista. Ei ole ihme, että kopissa on nyt useita pelaajia, jotka kyseenalaistavat ten Hagia managerina ja ihmisenä. Samoin Maguiren kohtelu meni väärin: hänen myyntinsä olisi pitänyt hoitaa ammattimaisesti, eikä kesällä nähdyllä tavalla, "jos joku maksaa riittävästi niin mene vain". Pelaaja on syystäkin loukkaantunut. Nyt on kuulunut, että myös Varane ja Casemiro ovat kokeneet tulleensa nöyryytetyiksi.
Listan jatkoksi voisi heittää De Gean ulostamisen seurasta siten kun se tapahtui ja miksei myös tietyllä tapaa C. Ronaldon kohtelun, vaikka Ronaldo kerjäsi sitä itse ja toiminta saattoikin olla hänen kohdallaan juuri oikea ratkaisu. Mutta samaa toimintatapaa. Jokseenkin pikkumaista, ettei Maguire enää saanut kapteeninnauhaa Newcastle-pelissäkään ex-kapuna, vaan se oli Lindelöfillä.

Ei tuokaan nyt kyllä ihan kahden järkevän ihmisen toiminnalta kuulosta, että Sancho on bannattu kaikesta ykkösjoukkueen toiminnasta ja tiloista joutuen hengaamaan akatemiapelaajien kanssa. Ketä se palvelee enää näin pitkittyneenä? Tammikuussa ostajaseurat tietävät tulla alehinnoin apajille.

Ten Hag jos nyt haluaa pelata tulos edellä sen tyylin sijaan, niin eiköhän tuota prässiä pitäisi ensimmäisenä muuttaa ja keskittyä siihen, ettei omissa soisi. Eli ei noin ylhäältä prässiä ja ei ainakaan mitään mies vs. mies. -touhua. Sieltä on aina joku myöhässä ja tuon alakerran jaloilla ei paljoa paikata myöhästymisiä.

On kyllä helvetin hienoa, jos Ten Hag joudutaan kenkimään pihalle. Taas meni pari vuotta ja muutama sata miljoonaa. Mistä lähtee taas kiitos seuran pukuosaston osaamattomuudelle ja "tehokkuudelle".

Ilmeisesti tämäkin on hyvä juttu sisältäen mm. Fernandesista ja mitä rajoitteita hänen roolittamisensa oikein asettaa joukkueen pelaamiselle. En vielä ehtinyt lukea, kun pitää ensin töihin lähteä.

 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Minusta SAF:n kirja on ihan loistava opas ihmisjohtamiseen urheilussa. Hän puhuu useaan otteeseen siitä, miten tärkeää on tunnistaa oikea lähestymistapa pelaajien käsittelyyn. Kaikki puhuvat hiustenkuivaajasta, ja sitähän sai maistaa varsin moni pelaaja perseiltyään, mutta yhtä lailla Ferguson puhui siitä, että toisille riittää pettynyt katse, ja joitain tulee taputtaa selkään ja rohkaista lempeästi. Keane, Scholes ja Neville ovat sanoneet omissa kirjoissaan samoista asioista hänen kohdallaan, ja Beckham on toistellut tätä teemaa haastatteluissa säännöllisesti sen jälkeen kun alkoi puhua julkisesti siitä kenkä-episodista joskus kymmenen vuotta sitten.

Hymyn ja hyvän fiiliksen merkityksestä hyvälle suorittamiselle on alettu puhua enemmän vasta nyt parin viime vuoden aikana. Irtonainen, rento ja fokusoitunut suoritus vaatii sen, että urheilijalla on hyvä mieli, luotettu olo ja kokemus ryhmään kuulumisesta. Haastattelin joskus tosi kauan sitten Erkka Westerlundia mm. urheilijoiden psyykestä, ja hän korosti todella älykkäästi, että henkisten voimavarojen vapauttaminen vaatii aina tietynlaisen kevyen ilmapiirin. Se ei tarkoita hekottelua tai hälläväliä-meininkiä, vaan kaikkien mahdollisten mieltä painavien asioiden poistamista, jotta urheilija voi keskittyä yksinomaan suoritukseensa.


Tässä ollaan ytimessä. Manchester Unitedissa pelaaminen ei ole helppoa, sillä koko maailma seuraa sinua. Pelaajien paineet ovat varmasti valtavat ja varsinkin nykysukupolven pelaajat tarvitset paljon tukea ja rohkaisua. Jos pelaajat todella kokevat, että ten Hag on nöyryyttänyt heitä ja kohdellut epäoikeudenmukaisesti, niin valitettavasti tässä ei ole kuin yksi vaihtoehto eli etsiä uutta manageria. Minusta otteet kentällä kielivät siitä, että pelaajat eivät välttämättä ole enää sitoutuneet ten Hagiin. Ja jos koppi on menettänyt uskonsa ten Hagiin, minusta on täysin ajanhukkaa puhua tässä ketjussa tai missään muuallakaan ten Hagin taktisista kuvioista, sillä mikään niistä ei tule koskaan toimimaan jos pelaajien luottamus on mennyttä.

Sir Alex oli ihan poikkeuksellinen ihmisjohtaja. Ei hänkään varmasti virheetön mutta poikkeuksellisen hyvä. Kirjassaan hän kertoi myös sen, että toimi 1970-luvulla baarimikkona ja oppi siellä käsittelemään erilaisia ihmisiä. Sir Alex oli tietyllä tavalla erittäin kova mutta hyvänä ihmisjohtajana näki, milloin pitää olla isällisen lempeä ja milloin on hiustenkuivaajan aika.

Olen pitänyt ten Hagia lähinnä Ronaldo-tapauksen takia myös hyvänä ihmisjohtajana mutta tämä myytti taitaa olla nyt murrettu. Tai ainakaan hän ei taida olla siinä tarpeeksi hyvä Manchester Unitedissa, jossa siihen tarvitaan huippuluokan osaamista. Kaikkein tärkein valmentajan osaamistaito on ihmisjohtaminen. Siitähän tässä kaikessa on loppupeleissä kysymys. Jokaiselle pelaajalle pitää luoda turvallinen ympäristö harjoitella ja pelata. Jos tämä ei toteudu, niin millään upeimillakaan taktiikoilla ei ole mitään merkitystä. Ja taas vajavaiset taktiikat voidaan hieman paikata sillä, että pelaajilla on hyvä olla työssään. Tästä on esimerkiksi Jukka Jalonen paljon puhunut.
 

Jeffrey

Jäsen
Itse ottaisin OGS:n hurraten mukaan valmennusporukkaan, mutta en ehkä enää sille ykköspallille istuttaisi. Miehen artikulaatio, oletettavasti kommunikaatio ja pedagogiset taidot ovat oletettavasti ihan koko maailman mittakaavalla futismaailman kärkikaartia. Uskoisin tässä olleen myös hänen vahvuutensa United aikana varsinkin silloin alkuun kun Jörmy-Josen aikakaudesta siirryttiin valoisampaan maailmaan.

Pohjoismainen pedagoginen inkluusio ja sen ongelmat sitten ehkä koituivat isosti miehen kohtaloksi. Kuten @maken veivi jr. jo totesikin joukkueen ongelmaksi nousivat sooloilijat, loukkaantuneet lomailivat milloin missäkin, laiskemmat laiskistuivat ja nuorisokaarti alkoi sekoilemaan kun he olisivat ehkä tarvinneet ennemmin isällistä ojennusta kuin skandi-opettajamaista ymmärtämistä.

Tätä taustaa vastaan ajattelen, että on monella tavalla sääli että OGS "tuhlattiin" tuohon ykköspallille. Hän voisi olla aivan fantastinen lisä joukkueeseen henkisellä tasolla, jos seurassa olisi mukana myös ne jotka kantaisivat suurempaa vastuuta taktisista asioista ja olisi niitä jotka olisivat enemmän vastuussa pelaajien jokapäiväisestä tekemisestä ja muistuttamassa heitä heidän omista vastuista.

Joku entinen pelaaja totesi Bobby Charltonin kohdalla hänen positiivisuutensa tuoneen pukukoppiin valtavasti lisää. Mainittiin, että sen jälkeen kun SAF oli käynyt höyryämässä joukkueelle/pelaajalle, tuli Bobby perässä ja lohdutti tai viesti konkreettisemmin mistä tässä nyt oli kysymys, mitä olisi voinut tehdä paremmin ja samalla taputtaen selkään. Juuri tällaiseen tai laajempaankin rooliin joku OGS:n tyyppinen hymyhuuli olisi aivan omiaan!

Samalla hieman epäilen, että EtH:n vaillinainen englanninkieli tuo haasteita. Viestit menevät turhankin suoraan perille ja varmasti tulee tilanteita joissa pelaajat eivät täysin ymmärrä heille viestittyä asiaa. Varsinkin yksilötasolla olisi valtava voimavara, jos siellä mukana kiertäisi joku todellinen seuraikoni jonka kommunikaatio ja pedagogiset taidot olisivat huippuluokkaa - lisäksi vielä ymmärtäisi pelistä enemmän kuin riittävästi.

Itse pelkään, että aika ei ole vielä aivan kypsä jotta OGS tuotaisiin tällaiseen rooliin. Uskon kuitenkin, että hän voisi tuollaisessa roolissa auttaa seuraa aivan valtavasti, keventää muiden valmentajien työkuormaa ja varsinkin auttaa pelaajia ymmärtämään mistä milloinkin on kysymys.

Edit: Ja siis eihän Bobby Charlton virallisesti hänkään ollut valmennusporukassa missään roolissa, vaan se virallinen rooli oli jotain paljon salamyhkäisempää. Vastaavaan voisi OGS olla aivan valtava lisä... kunhan aika on sille oikea ja jos miehellä itsellään riittää motivaatiota tällaiseen taustarooliin.
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ten Hagilla on kuitenkin tuo 30 kotiottelua ilman tappiota, Carabao Cupin voitto, erinomaiset matsit Barcelonaa vastaan UEL:ssa. Ei se peli OGS:n aikana missään vaiheessa näyttänyt siltä, että mestaruudesta tullaan tosissaan pelaamaan.
En yritä vähätellä ten Hagin viime kautta, kuten olen tännekin useasti kirjoittanut. Se oli erinomainen, mutta loppua kohti sekin heikkeni. Ja jos oli ten Hagilla hyvä kotisaldo, vieraissa meni heikommin. OGS taas oli yli vuoden ilman tappioita vieraissa. Ja siis eihän Unitedin peli ole millään 2013 jälkeisellä kaudella näyttänyt mestaruuskandidaatilta.

Silloin oli ne ongelmat olivat löysässä kaksinkamppailupelaamisessa ja aika monesti tälläkin palstalla syytettiin pelaajia yrityksen puutteesta, niin kyllä minä lasken sen juuri lepsuiluksi. Isoin ongelma oli kuitenkin bussien murtamisessa. Ne isot voitot tulivat kuitenkin lopulta varsin passiivisella pelaamisella ja erittäin hyvillä vastahyökkäyksillä. Ole sanoi alussa, että United ei pelaa kuten City, koska hänellä ei ollut siihen pelaajia mutta ei hän minusta missään vaiheessa rakentanut joukkeutta siihen suuntaan, enkä usko että sitä oikeasti koskaan aikoi tehdäkään. Ten Hag tuohon muutostyöhön tosissaan viime kaudella lähti ja tällä kaudella sitten olosuhteiden pakosta on tullut aika paljon takapakkia, vaikka toki ten Hag on itse iso syy ongelmaa, kun peluutti tiettyjä pelaajia liikaa / loukkaantuneena.
Tuosta kaksinkamppailupelaamisesta ollaan kyllä eri mieltä. Esim. 2020-21 kaudella Unitedilla oli eniten keskikolmanneksen pallonriistoja koko Valioliigassa ja absoluuttiset luvut mm. ohitusyritysten taklaamisessa ja syötönkatkoissa olivat kokonaisilla kausilla keskimäärin samat tai hieman paremmat kuin viime kaudella.

Tuo bussien murtamisen ongelma oli todellinen, ja useammankin kerran jäätiin tasapeliin sen takia. Minun on kuitenkaan vaikea ajatella, että OGS ei rakentanut joukkuettaan pallollisempaan ja juonikkaampaan suuntaan, sillä hän halusi joukkueeseen jokaisella kaudellaan keskikentän pohja- ja keskustan pelaajat. Ne jäi saamatta, mutta sen sijaan tuli Donny, jota OGS ei halunnut. Joukkuetta ei rakennettu pallollisesti parempaan suuntaan, mutta syy siihen ei ollut missään nimessä OGS.

OGS:n hankinnat kahden kokonaisen kauden aikana olivat arvoltaan selkeästi vähäisemmät, kuin ten Hagilla vastaavassa ajassa tähän mennessä. Sekin on hyvä huomioida.

Silti minusta aika ruusuiset muistot pitää olla Solskajerin ajasta, jos vielä haikailee siihen takaisin. Uskoisin että jos olisi oikeasti huippuvalmentaja, niin valmentaisi tällä hetkellä jossain muualla kuin junnuja Norjassa. Ja tiedän että Solskjaer on hylännyt tarjouksia mennä valmentamaan mutta Athleticin mukaan ne tarjoukset olivat Saudi-Arabiasta. Yhteenkään Valioliigapestiin häntä ei käsittääkseni ole millään tasolla vakavasti huhuttu.
En minäkään häntä nyt ottaisi takaisin, se kun välittäisi ihan väärän (ja varsin hyhmäisen) kuvan pelaajistolle. Mutta kyllä mä sitä aikaa kaipaan, koska etenkin Brunon tulon jälkeen se tarjosi joukon todella hienoja hetkiä ja paljon hyvää fanifiilistä. Lisäksi oli koko ajan sellainen olo, että OGS ymmärtää Unitedin kokonaisuutena ja halusi kehittää koko seuraa, ei vain ykkösjoukkuetta. Mulla on vähän sellainen huono puoli, että pelkästään voittaminen ei aina oikein riitä, vaan sen voiton pitäisi tulla tietyllä tavalla, jotta saisi sen tietyn fiiliksen. OGS:n kohdalla tuo toistui todella monta kertaa.

(Sai muuten useamman kuin yhden tarjouksen Valioliigasta, per kaikki medialähteet).


En muista mikä se ten Hagin lukema oli tämän kauden alussa mutta silloin vielä selkeästi päälle kahden. En mä vaan millään saa tuota Solskajerin ajasta mitenkään poikkeuksellisen hyvää siihen nähden, että Mourinho ja ten Hag toivat kuitenkin edes pokaalin. Ei toki kauas jäänyt Solskjaerkaan mutta lopulta se yksi rankkari tekee valtavan eron...
Ten Hagin viime kausi Valioliigassa tuotti pistekeskiarvon 1,97368...
OGS:llä vastaava kahdelta kokonaiselta kaudelta oli 1,842 ja jälkimmäiseltä kokonaiselta kaudelta 1,94736842105...

Pokaalit on pokaaleita, mutta mun pointti oli arvioida sitä, että OGS pystyi tässä suurseuraa muistuttavassa paskahuussissa tuomaan vähimmäisvaatimuksen kahdella kaudella putkeen JA peluuttamaan voittavaa futista vaikka siirtokesät (ainakin se 2021) olivat aivan mitä sattuu.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
(Sai muuten useamman kuin yhden tarjouksen Valioliigasta, per kaikki medialähteet).
Tämä on mennyt minulta kyllä ohi, googlettamalla löysin yhden uutisen, jossa huhuttiin MLS:n ja Mirrorin uutisen, että Burnley olisi tarjonnut töitä ja tämän Mirrorin uutisen lähteenä oli joku norjalainen lehti nimeltä (rumpujen pärinää) V G !!!! Niin että vähän nyt haisee kyllä puolueelliselta uutisoinnilta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin että vähän nyt haisee kyllä puolueelliselta uutisoinnilta.
En myönnä enkä kiistä että olen mahdollisesti norjankielentaitoinen ja kenties saattanut kirjoittaa sekä tuon tiedotteen että tuon alkuperäisen uutisen tai sitten en.

---

Ja sitten kuullaankin, että Casemirolta paukahti paluuottelussaan kinkkunaru, josta syystä hän on useita viikkoja sivussa. Dippa dippa daraa taas saatana.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Ja sitten kuullaankin, että Casemirolta paukahti paluuottelussaan kinkkunaru, josta syystä hän on useita viikkoja sivussa. Dippa dippa daraa taas saatana.
Kenelleköhän se Arsenalissa 14 vuotta työskennellyt Unitedin nykyinen Head of Sports Medicine todellisuudessa työskentelee?
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kenelleköhän se Arsenalissa 14 vuotta työskennellyt Unitedin nykyinen Head of Sports Medicine todellisuudessa työskentelee?
Veikkaan, että se on vain jonkinlainen kuoleman enkeli, sillä samaan aikaan Lontoosta tuli tieto, että Emile Smith-Rowe on myös hajonnut. Ostetaan sille valeasu ja passitetaan Etihadille hommiin.

Vakavammin, kait tässä on kyse tuosta viime kauden rasituksesta. Koko joukkue on joko rikki tai puhki.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Vakavammin, kait tässä on kyse tuosta viime kauden rasituksesta. Koko joukkue on joko rikki tai puhki.
Selittäisi myös miksi Casemiron liike ei ole näyttänyt kovin hyvältä. Harvemmin terve jänne repeää vaan nimenomaan ylirasituksen seurauksena jatkuva pieni tulehdus jänteessä, mikä sitten altistaa repeämälle. Ketä tahansa Fulham-peliin laitetaankin avaukseen, niin jonkinlaisena mittarina täytyy pitää sitä tehdäänkö vaihteeksi puoliajalla vaihto keskikentälle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Jos mietitään Unitedin valmentajia SAFin jälkeen, pestiin on valikoitunut pääosin kovaa johtamismallia harjoittavia tai jopa autoritäärisiä managereja. On totta, että ihmisjohtamisen merkitys korostuu nykyjalkapallossa, jossa pelaajat ovat jo teini-iästä alkaen kasvaneet kohti futisammattilaisuutta. Ympärillä pyörii agentteja, skoutteja, valmentajia ja jopa managereja lupailemassa kuuta taivaalta ja Lambon verran viikkoliksaa. Siihen päälle some, jossa rakennetaaan omaa brändiä jopa ilman mitään yhteyttä edustettuun seuraan. Tietynlaista yksilöurheilua joukkuelajin sisällä. Some tuo lisäksi mukanaan ultokultaisuuden, teennäisyyden ja falskit ihanteet, joita pelaajatkin joko edustavat tai imitoivat. Edeltävä sukupolvi - johon valtaosa valmentajista kuuluu - ei tätä maailmaa ymmärrä samalla tavalla.

Joo. Myös huippuammattilaisia valmentavan managerin pitää mukautua muuttuneeseen maailmaan ja sen tuottamiin hedelmiin, vaikka urheilun alkukantaiset ihanteet verestä ja hiestä siinä hieman kärsivätkin.

Mutta. Tässä EtH:n kasvavassa syyttelyssä ihmettelen sitä, miten edelleen vastuuta vieritetään pois pelaajien harteilta. Meillä on käynyt meriiteiltään varsin päteviä valmentajia kokeilemassa ja viimeistään parin kauden päästä lopputulos on ollut aina sama: Pelaajien otteista näkee, ettei nykyinen valmennuskulttuuri kiinnosta ja koutsin on lähdettävä. Ja vastapainoksi, jos valmentajan ihmisjohtamistyyli olisikin sitä kivakivaa, vedetään kuntoutumiset ja kesätreenit vituiksi, koska isopaha manageri ei ole sitä tarpeeksi pedantisti valvomassa.

Eli: Millä saatanan taikatempuilla nämä diivat pysyvät sekä tyytyväisinä että pelikuntoisina?

Noh, mites muualla? Otan esimerkiksi Lontoon Chelsean, jossa on käynyt viimeisen muutaman vuoden aikana maineeltaan varsin hankalia persoonia, mutta silti on tullut pari mestaruutta, isokorvainen ja torstailiigan pytty siihen päälle. Ja kyllä, yksikään heistä ei jatkanut pestissään pitkään, mutta ongelmat kulminoituvat lähes aina riitoihin seurajohdon kanssa eikä näihin naurettaviin pukukoppidraamoihin. Jos nyt arvostellaan EtH:n ihmisjohtamistaitoja tai kieliosaamista, niin kertokaa minulle jotain uutta käänteentekevää herrojen Conte ja Sarri henkilöjohtamistaidoista, koska nyt tämä yhtälö ikävä valmentaja vs. herkät pelaajat alkaa kuulostaa naiivilta?

Unitedissa on läpimätä pelaajakulttuuri. Parasta tälle seuralle olisi putoaminen Championshipiin ja sitä kautta puhdistaa pelaajisto sekä johtoporras perusteellisesti.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Noniin se olisi taas pelipäivä ja tunnelma on katossa

- ten Hag totesi, että Rashfordin yökerhovierailu häviön jälkeen oli ”unacceptable” mutta Rashford on pyytänyt joukkueelta anteeksi ja asia on sillä selvä
- City haluaisi hommata itselleen meidän seuraavan lord and saviour Kobbie Mainoon
- Pereira tekee tänään hattutempun ja sitten mietitään miten se tuokin oli meillä ihan paska.

Itse lähtisin näin
Onanananana
AWB Varane Maguire Dalot
Amrabat Eriksen
Bruno
Mount Höjlund Rashford

Vaihdosta sitten McTominay ja Garnacho aiheuttamaan mayhemia.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Tänään Ten Hagin viimeinen ottelu Unitedin valmentajana. Tänään tasuri/tappio niin mies voi suoraan kävellä ottelun jälkeen paikalliseen työvoimatoimistoon ja ilmoittautua työttömäksi.
Luottoa tasan 1% että joukkue saisi kaivattua voiton. Vai onko siellä kopissa päätetty että pelataan valmentaja ulos vai valmentajalle voitto.
Tuosta joukkueesta ei uskalla sanoa ennakkoon yhtään mikä versio sieltä tulee kentälle. Itse juuri menossa Hoploppiin muksujen kans niin pitää kokeilla puhelimesta tiirustaa ottelu.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Onana, Wan-Bissaka, Maguire, Evans, Dalot, McTominay, Eriksen, Fernandes, Garnacho, Antony, Hojlund.

Rashford siis pudotettu penkille party partyn takia oletettavasti.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Rashford siis pudotettu penkille party partyn takia oletettavasti.
Sellaista kuuluu, että olisi pelannut vamman kanssa ja nyt loukkaantuneena. Ei siis ole mukana joukkueessa ollenkaan. Tai sitten jotain muuta. Tuo synttäriasia on hämmentävääkin hämmentävämpi: ei ollut ollut siellä myöhään, ei ollut dokannut ja kyse kuitenkin synttäreistä. Miksi tuossa olisi mitään pahaa?

Manchesterissa spekuloidaan myös Varanen tilanteella. Kuten Athleticin jutusta voidaan päätellä, Varane oli kokenut tulleensa nolatuksi joukkueen edessä ten Hagin kommenttien takia, ja muualla on puhuttu hänen olevan pettynyt ten Hagin taktiikoihin ja johtamiseen. Nyt hän oli edellisen pelin "sairaana" ja tänään penkillä. Kehissä viime tipassa hankittu Evans, joka on pelannut pari peliä aivan vihkoon ja Maguire, jota yritettiin kaupata pois koko kesä.

Ja McTominay ja Antony edelleen kehissä, huoh.

Aika paha pelko perseessä, että tänään tulee rumasti kuokkaan.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tuo synttäriasia on hämmentävääkin hämmentävämpi: ei ollut ollut siellä myöhään, ei ollut dokannut ja kyse kuitenkin synttäreistä. Miksi tuossa olisi mitään pahaa?
Julkisuus, kun tuo vuoti 3-0 tappion jälkeen niin se näytti pahalta. Käsittääkseni maanantaina ei pitänyt edes olla treenejä, mutta tappion jälkeen ETH ne määräsi. Mun mielestä aika turha tommoista pyydellä anteeksi valmentajalta, mutta toihan voi olla ihan PR-temppu, eli kerrotaan julkisesti että anteeksi on pyydetty jne.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Sellaista kuuluu, että olisi pelannut vamman kanssa ja nyt loukkaantuneena. Ei siis ole mukana joukkueessa ollenkaan. Tai sitten jotain muuta. Tuo synttäriasia on hämmentävääkin hämmentävämpi: ei ollut ollut siellä myöhään, ei ollut dokannut ja kyse kuitenkin synttäreistä. Miksi tuossa olisi mitään pahaa?

En tiedä onko siellä ollut mitään sopimuksia, mutta joissain joukkueissa on ainakin ollut, että häviöiden jälkeen ei lähdetä yöhön. Jos sitten rikot tota sääntöä, vaikka selvinpäin ja synttäreiden takia, niin onhan se vähän... vaikeaa.
 

Jeffrey

Jäsen
Itse en jaksaisi hirveästi uskoa juoruihin. Ihmiset ovat keskimäärin perseestä, ja yksi esimerkki tästä on se, että jos jollain menee jo valmiiksi huonosti - tykätään tästä puhua myös lisää ikävyyksiä joiden totuusarvo on niin ja näin. Tässäkin ketjussa viestimäärä kasvaa mitä huonommin menee.

Joka tapauksessa joukkue on hankalassa paikassa. Ei yhtään liene helpottavaa, että pelaajia tippuu kokoonpanosta, mutta toisaalta nyt sitten annetaan heille pieni hengähdystauko ja annetaan muille mahdollisuutta nostaa joukkuetta reppuselkään.

Onhan tässä samalla jotain masokismia mukana, että täällä sitä taas sohvalla viltin alla odotellaan. Onneksi oli aikainen sporttiaamu, niin saa hätävara päikkärit ottaa jos vitutukselta unta saa.
 

Jeffrey

Jäsen
Meinaatko muka, että tässä ketjussa joskus ylireagoidaan asioihin?

Ei ehkä kuitenkaan niin pahasti kuin Brittien hömppälehdissä. Tosin ne hömppälehdet alkavat kelpaamaan lähteeksi siinä vaiheessa kun etsitään syytä esillä oleviin ongelmiin.

Jaahas... onkos se erikoiskahvi, tavallinen kahvi, vai pitäisikö käydä ihan oluthyllyllä ennen ottelun alkua?
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tässäkin ketjussa viestimäärä kasvaa mitä huonommin menee.
Kovin on tosiaan hiljaista voitetun pelin jälkeen….

Garnacho pelasi ensimmäinen kerran hyvän pelin niin, että oli avauksessa. Viime kauteen verraten tekee jo parempia ratkaisuja alempana kenttää, eli ei aina puske väkisin eteenpäin vaan malttaa syöttää.

AWB paransi todella paljon vaikka ei mielestäni pystyny vielä juoksemaan aivan täydellä teholla, silti teki niitä tärkeitä katkoja mistä ennen peliä kirjoitin. Dalot pelasi myös ihan ok pelin ja nyt oli sentään kentällä kaksi oikeaa laitapakkia yhtä aikaa. Täälläkin kun tällä viikolla kyseltiin, mitä hyvää se Dalot tekee, niin maali lähti Dalotin hyvästä puolenvaihdosta.

Bruno keskittyi pelaamaan eikä mussuttamaan ja teki voittomaalin, McTominaylta myös hyvä peli, oikeastaan varsin kokonaisvaltaista tekemistä häneltä ja syötöt edisti hyvin peliä eikä piilotellut pelintekovastuuta, mikä on ollut se ongelma tuossa alempana pelaamisessa.

Höhlundilta mielestäni heikoin peli mitä olen häneltä nähnyt ja oli täysin toisen Fulham-topparin takataskussa.

Jos Dalotia pystyy puolustelemaan, niin Antonyn kohdalla tuomio on, että ei vaan voi jatkaa enää avauksessa. Kuten ennen peliä kirjoitin, pitäisi ehkä miettiä onko paikka edes kokoonpanossa? Taitaa olla tällä hetkellä nyt tuo kaikki vaan hänelle vähän liikaa. Ei helpota, että tällä hetkellä jokainen vieraskatsoja hurraa hänen jokaista epäonnistumistaan.

Pellistri sen sijaan on kyllä sellainen kamppailija rautaisella asenteella, että tätä poikaa vaan avaukseen! Taisi voittaa maaliin johtaneessa tilanteessa pallon neljä kertaa omille.

Onana alkaa näyttää hiljalleen myös dollariensa arvoiselta.

Ei mikään huippumatsi mutta voitolla ostetaan aina lisää aikaa ja kärsivällisyyttä, jos Köpis ja Luton hoituu samaan tapaan niin vähän näyttää taas elämä paremmalta (jinx).
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
niin Antonyn kohdalla tuomio on, että ei vaan voi jatkaa enää avauksessa. Kuten ennen peliä kirjoitin, pitäisi ehkä miettiä onko paikka edes kokoonpanossa? Taitaa olla tällä hetkellä nyt tuo kaikki vaan hänelle vähän liikaa. Ei helpota, että tällä hetkellä jokainen vieraskatsoja hurraa hänen jokaista epäonnistumistaan.
And so it begins:



 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Antony vaikuttaa kyllä ihan hutiukolta, käsittämätön hinta tuon tason pelaajasta ja menee kyllä Ten Hagin piikkiin että on selvästi luullut ja kuvitellut liikoja pelaajan kyvyistä ja kuuluisasta potentiaalista siihen perustuen mitä teki Ajaxissa vs. sitten siihen mitä pitäisi pystyä tehdä Valioliigassa.

Todella vajavaiset vahvuudet, sellaista pään hakkaamista seinään kun yrittää oikealla laidalla saada jotain aikaiseksi eikä vaan saa. Sitten käännetään vasurille ja haetaan sitä sisäkierrettä takakulmaan, välillä saattaa käydä jopa lähellä kehikon ulkoreunoja. Yleensä kuitenkin menettää pallon ja pelin jo ennen kuin pääsee siihen vakiopaikkaansa, ja kun oikea jalka on hyödytön on myös tuomansa syöttelyvalikoima laidalta tultaessa aika rajoittunut.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös