Mainos

Manchester United FC 2023–2024 – ”This club belongs in the Champions League”

  • 314 490
  • 2 524

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Barney voidaan todeta, että ollaan hieman erimielisiä tästä Sancho-aiheesta. Itse katson mielenterveyden ongelmia hieman toisenlaisten linssien läpi. En ajattele, että sairasloman pitämistä tulisi tulkita pelaamisen tai Unitedissa suoriutumisen näkökulmasta. Mutta me voidaan olla tästä ihan hyvin eri linjoilla.

Sancho muuten kirjoitti purkaukseensa, että arvelee tietävänsä "oikeat" syyt katsomokomennukselleen. Voisiko se olla epäonnistunut yritys myydä pelaaja kesällä? Chris Wheeler kertoi, että ten Hag oli avoin kauppaamaan Sanchon kesällä, mutta tämä ei mennyt kaupaksi. Kirjoituksessa indikoitiin, että yksi syy tähän (siis sekä myytävänä olemiseen että siihen, ettei käynyt kaupaksi) olisi Sanchon taipumus olla epätäsmällinen mm. treeneihin saapumisten suhteen. Tätähän on kuulunut myös Cityn, Dorren ja Englannin maajoukkueen suunnalta. Jos kyse on tässäkin tapauksessa tuosta, hänen on pakko parantaa tapansa. Tässä suhteessa olen samaa mieltä monen kanssa: pää alas, suu kiinni ja ammattilaisen asennetta kehiin.

---

Bailly se sitten lähti Turkkiin. United-sopimus on purettu yhteisymmärryksessä ja uusi sopimus Besiktasiin kattaa tämän kauden. Oli kyllä hulvattomin pelaaja, jonka muistan Unitedissa koskaan nähneeni. Samalla myös aivan äärimmäisen hyvä, siis silloin kun oli parhaimmillaan. Bailly menee siihen loputtomaan "takana loistava tulevaisuus" -listaan pelaajia, joiden uran pilasi totaalinen lasisuus ja huono tuuri. Silti uskon, että kymmenen vuoden päästä muistuu parhaiten se leikkisyys ja suoranainen uhkarohkeus, jolla Bailly dominoi vastustajia pallo jalassaan.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Jos kyse on tässäkin tapauksessa tuosta, hänen on pakko parantaa tapansa. Tässä suhteessa olen samaa mieltä monen kanssa: pää alas, suu kiinni ja ammattilaisen asennetta kehiin.
Tästä hyvä aiheesta oli hyvä twitti (eikä mikään helevetin äxä), että Wan-Bissaka oli viime joulukuussa samassa tilanteessa kuin Sancho. Käytännössä jo kokoonpanon ulkopuolella ja itse pidin 100% varmana, että lähtee tammikuun ikkunassa, kun pelasi sen yhden ihan kamalan harkkapelin Espanjassa ja sitten ten Hag oli kuitenkin nähnyt siinä niitä asioita mitä oli toivonut ja se homma lähtikin taas rullaamaan.

Tällä hetkellä Wan-Bissaka on täysin ansaitusti avauksen pelaaja ja uskaltaa nousta rohkeammin mutta saa edelleen käyttää niitä tuttuja vahvuuksiaan. Hieno esimerkki siitä, että pelaaja vaan teki nöyrästi töitä ja yritti, niin se palkinto lopulta tuli. Wan-Bissaka on ilmeisesti ihmisenä todella ujo eikä lainkaan sellainen perinteinen ulospäinsuuntautunut vahva luonne, mitä ten Hag suosii. Aika hieno juttu miten asiat lopulta meni.
__________________
Mitä tulee Eric Baillyyn, niin tosiaan melkoinen kulttipelaaja hänestä tuli mutta ei ehkä sillä parhaalla tavalla. Parhaan ja huonon päivän ero oli aika iso. Ei ehkä lopulta se suurin joukkuepelaaja vaikka moni taisi sanoa Baillyn olleen hauskin joukkuekaveri.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei ehkä lopulta se suurin joukkuepelaaja vaikka moni taisi sanoa Baillyn olleen hauskin joukkuekaveri.
Baillyllä meni hermot toissa kaudella Olen ja ilmeisesti etenkin Rangnickin kanssa. Alkoi kiukutella kopissa, ja Ste Howson ja Rio juttelivat Fivessä, että osa pelaajista oli joutunut useamman kerran rauhoittelemaan tätä, kun oli ryhtynyt huutamaan valmentajille. Sieltä myös tuli näitä pukukoppijuoruja yms.

Mutta kymmenen vuoden päästä tämäkin lienee tosiaan unohtunut.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Sancho muuten kirjoitti purkaukseensa, että arvelee tietävänsä "oikeat" syyt katsomokomennukselleen. Voisiko se olla epäonnistunut yritys myydä pelaaja kesällä?




Uskoisin, että ne oikeat syyt ovat kuitenkin pääosin nuo, mitkä Romano on kertonut. Sancholla on ollut huono asenne harjoituksissa, mikä on suututtanut valmennuksen (muutkin kuin ten Hagin). Ihan oikeutettuna rangaistuksena tuosta pelaaja jätettiin ulos kokoonpanosta, minkä jälkeen hän avautui tilanteesta someen, mikä vain huononsi hänen omaa tilannettaan.

Jos tilanne on niin huono kuin tuosta Romanon tekstistä voisi päätellä, niin kyse ei välttämättä ole yksittäisistä harjoituksista, vaan samanlaista toimintaa on nähty Sancholta useita kertoja. Ten Hag on kuitenkin päivästä yksi alkaen tuonut esille mikä on vaatimustaso ja hän on myös näyttänyt, että kukaan ei saa seurassa erikoiskohtelua. Aika vaikea on näiden tietojen perusteella nähdä Sanchoa minään uhrina, vaan ihan itse hän on itsensä tuohon tilanteeseen ajanut, jos on aseenteellaan onnistunut suututtamaan joukkueen valmennuksen. Ja itse hän on myös ainut, joka hänet voi tuolta kuopasta nostaa ylös.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aika vaikea on näiden tietojen perusteella nähdä Sanchoa minään uhrina, vaan ihan itse hän on itsensä tuohon tilanteeseen ajanut, jos on aseenteellaan onnistunut suututtamaan joukkueen valmennuksen. Ja itse hän on myös ainut, joka hänet voi tuolta kuopasta nostaa ylös.
En ole eri mieltä. Nimenomaan tätä tarkoitin tuossa aiemmin itsekin, että ammattilaisen asenne on pakollinen jokaiselle pelaajalle. Toki ajattelen, että osa pelaajista joudutaan koulimaan ammattilaiseksi vähän pidemmän kaavan kautta, ja siinä tarvitaan yhteistyötä, mutta on Sanchosta itsestään kiinni muokata asenteensa sellaiseksi että se on mahdollista. Onhan sekin ymmärrettävää, että harmittaa kun peliaikaa ei tule vaikka peli kulkee kilpailijaa paremmin, mutta sellainenkin energia tulisi osata kanavoida vielä kovempaan yrittämiseen.

Mutta edelleen, tämän kuvion pitäisin erillään tuosta mielenterveysasiasta. Se ei käy selityksenä huonolle täsmällisyydelle sen enempää kuin ole syy arvioida Sanchon aikaa Unitedissa. Sairaus on sairaus.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se ei käy selityksenä huonolle täsmällisyydelle
Nyt kun olen miettinyt asiaa lisää, ja lukenut alla olevan artikkelin, muutan mieltäni tämän suhteen. Olin väärässä sanoessani näin, ja mikäli loukkasin tällaisella väitteellä jotakuta viestin lukenutta, haluan pyytää anteeksi. Oli vastuutonta sanoa, etteikö masennus (tms.) voisi vaikuttaa ihmisen elämänhallinnan kykyihin, kuten täsmällisyyteen.


Loistava näkökulma Jack Langilta: erityisen ytimessä hän on kirjoittaessaan, että masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien oireen voivan manifestoitua laiskaa käytöstä muistuttavina taipumuksina, kuten myös epätäsmällisyytenä ja muina elämänhallintakykyjen vaikeuksina.

Niin ikään Langin pointti siitä, ettei mielenterveysongelmista kärsineelle voi välttämättä soveltaa samoja keinoja kuin monelle mielenterveysongelmista kärsimättömälle (tuo "come on son, prove wrong!"), on erinomainen. Osa tarvitsee tukea, pehmeitä keinoja ja opastusta; toisille asiat pitää selittää ja avata siinä missä osaa pitää hieman piiskatakin. Tarvitaan sosiaalista älykkyyttä, sillä kaikki eivät todellakaan ole samasta muotista.

Kolmanneksi tuo asian julkituominen ansaitsee kyllä kritiikkinsä. Kokonaisuutena tilanne, jossa alle vuosi sitten kuukausiksi masennustaan hoitamaan poistunut pelaaja altistetaan valtaisalle julkiselle arvioinnille, kritiikille ja (jokainen tietää kuinka paskaa jengiä 99% faneista on) pahemmallekin, on väärin. Pois jättäminen Lontoon-reissulta olisi kenties voitu kuitata "henkilökohtaisena syynä" tai seuran ja pelaajan välisenä tilanteena, jota ei sen enempää kommentoida.

Analogia Dele Allin tilanteeseen on aivan liian ilmeinen, eikä sellaista kohtelua saisi päästää tapahtumaan enää kenellekään, olipa sitten jalkapalloilija tai ei.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, ehkä on ylipäätänsä hyvä muistaa, että myös miljonäärifutaaja on ihminen ja alttiina alamäille, masennukselle, avioeroille, lasten ongelmille ja elämälle ylipäätänsä. Vapaa-aikaa on jopa korostetun paljon käydä kaikkea tätä läpi, ei varmasti ole helppoa jos ja kun se pääkoppa alkaa ns. hiertää tai murtua ja samalla ollaan ihan hurjan julkisuusmyllyn silmätikkuna.

Eihän se kiva ole että suosikkijengin pelaaja ei ole niin hyvä kuin pitäisi ja saahan fani toivoa aina vain parasta kokoonpanoa kentälle tai sitäkin, että huippuvaativaan paikkaan itsensä ja elämänsä ihan täysin vapaaehtoisesti ajanut pelaaja on kuin robotti eikä anna minkään vaikuttaa siihen 100% suorittamiseen, mutta edelleen, ihmisiä nuokin vain ovat ja elävät elämää ongelmineen ihan kuten me kaikki muutkin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Loistava näkökulma Jack Langilta: erityisen ytimessä hän on kirjoittaessaan, että masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien oireen voivan manifestoitua laiskaa käytöstä muistuttavina taipumuksina, kuten myös epätäsmällisyytenä ja muina elämänhallintakykyjen vaikeuksina.
Tämä menee nyt vähän ohi aiheen mutta kuuntelin viime viikolla spotifysta Ilmari Pitkäsen podcastia HockeyMonkeyn vapaapäivä ja siitä Tuomas Grönmanin jakson.

Moni varmaan tietää, että Grönman on psykologi ja tekee paljon töitä urheilijoiden kanssa. Vaikka jaksossa aika pitkälti käytiin Grönmanin uraa läpi jääkiekkoilijan näkökulmasta, niin aika hyvin montaa asiaa kommentoi jälkikäteen psykologin silmien läpi.

Esimerkiksi se psykologian perusajatusketju miten tunne ihmisen sisällä vaikuttaa ajatteluun ja sitä kautta käyttäytymiseen (eli itse urheilusuoritukseen). Jos ajattelet, että olen paska ja tänään en tee maalia vaikka pitäisi, niin se vaikuttaa siihen mitä valintoja teet kentällä esim. vastuun välttely ettei mokaa. Sanchon kohdalla tämä nähtiin viime kaudella päivänselvästi, eli hän ei enää uskaltanut haastaa pelaajaa laidalla, eli vältteli näitä tilanteita.

Sen nyt mainitsi kanssa aika alkuun, että ammattikuntana kilpaurheilijat ovat hyvin alttiita mielenterveysongelmille kuten masennukselle ja ahdistukselle. Päihdepuolta tuossa ei sivuttu mutta aika moni urheilija sortuu hoitamaan omaa mielenterveyttään päihteillä ja vyyhti on valmis.

Mutta näin offtopicina vahva kuuntelusuositus tuolle jos tämä aihe enemmän kiinnostaa.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Sairaus on sairaus.
Tämä on todella yksinkertaistettu näkemys. Ei masennus/mielenterveysongelmat nyt yleensä vain putkahda jostain, vaan yleensä niihin vaikuttaa jokin asia. Joillain se on yksinäisyys, joillain syrjäytyminen yhteiskunnasta, joillain työstä aiheutuva stressi/paine ja niin edelleen. Kun näistä asioista lähdetään ammattilaisten kanssa puhumaan, niin sielläkin yritetään aika nopeasti löytää ne juurisyyt, jotta voidaan mahdollisesti löytää sellaiset keinot, joilla tilanne saadaan paranemaan. Jos syy on töihin liittyvä, niin todella monesti yhtenä ratkaisuna on työpaikan vaihtaminen, jos sen hetkisessä työpaikassa ei voida muokata työtehtävää vähemmän kuormittavaksi.

Pois jättäminen Lontoon-reissulta olisi kenties voitu kuitata "henkilökohtaisena syynä" tai seuran ja pelaajan välisenä tilanteena, jota ei sen enempää kommentoida.
Tuohan olisi ollut huonoin mahdollinen vaihtoehto. Kun huomioidaan kuinka pitkään Sancho oli viime kaudella pois, niin noista "henkilökohtaisista syistä" olisi varmasti alkanut melkoinen spekulaatio. Jos syy olisi haluttu valehdella, niin silloin olisi kannattanut sanoa Sanchon olevan vaikka kipeä/hänellä olevan pieni loukkaantuminen. Nyt se suurin spekulaatio syntyi kuitenkin sen takia, että Sancho päätti itse avautua aiheesta. Ilman tuota kukaan muu kuin United-kannattajat eivät enää edes muistaisi, että Sancho oli kokoonpanon ulkopuolella sunnuntaina.

Nykyjalkapallossa paineet kasvavat vuosi vuodelta enemmän ja se ei ole sattumaa, että huippujalkapalloilijoilla on jatkuvasti erilaisia henkisiä ongelmia, raiskauksia, rattijuopumuksia ja muita rikoksia/törttöilyjä. Kuten esimerkiksi tuon case-Greenwoodin yhteydessä kirjoitin, niin seuroilla olisi velvollisuus yhä enemmän myös vastata pelaajien henkisestä hyvinvoinnista tarjoamalla heille erilaisia palveluita, jotka auttavat heitä käsittelemään noita paineita.

Vaikka seurat ovat vastuussa pelaajiensa hyvinvoinnista, niin ei ketään pelaajaa voi kuitenkaan pitää kokoonpanossa, jos hän ei pysty suorittamaan vaaditulla tasolla. Ei jossain kaupan kassallakaan voida pitää henkilöä, joka ei pysty suoriutumaan riittävän tehokkaasti tehtävässään, minkä vuoksi kauppaan kasvaa jatkuvasti kymmenien metrien jonot. Silloin henkilö siirretään muihin tehtäviin ja hänen tilalleen tulee henkilö, joka saa ne tavarat liikkumaan sen viivakoodinlukijan läpi. Jos Sancho ei pysty tekemään hommia vaadittavalla tasolla, niin silloin hänen pitää siirtyä sairauslomalle/viime kauden tapaan treenaamaan yksin. Jos siellä yksi pelaaja löysäilee (vaikka sille olisi ymmärrettävät syyt), niin sillä toiminnalla hän myös pilaa muiden harjoitukset ja pahimmassa tapauksessa tuo löysäily tarttuu (vähemmän ymmärrettävästi) muihin pelaajiin.

Kun ei voi tietää tarkalleen, mikä tilanne on, niin on hyvin vaikea arvioida, mitä seuran pitäisi/ei pitäisi tehdä. En kuitenkaan jaksa uskoa, että tämä pudotus kokoonpanosta tuli Sancholle täytenä yllätyksenä, vaan eiköhän siellä ole aika monta keskustelua ennen tätä käyty (ainakin monet pelaajat ovat todenneet, että ten Hag tykkää todella paljon keskustella/ohjeistaa pelaajia). Olisihan ten Hag voinut suoraan ilmoittaa Sancholle, että "suorituksesi ei ole nyt riittävällä tasolla ja et voi olla joukkueen mukana ennen kuin pystyt treenaamaan vaadittavalla tasolla". Nyt hän päätti tehdä tällaisen herättelyn ja antoi Sancholle vielä yhden mahdollisuuden ennen kuin hän mahdollisesti joutuu pudottamaan Sanchon joukkueesta pois.

Jos tällä tasolla haluaa olla ihan huipulla, niin silloin vaatimustaso on todella kova. Tietenkin seuran pitää tarjota Sancholle kaikki tarvittava apu, mutta ei hän voi olla osa joukkuetta, jos hän ei pysty vastaamaan vaatimustasoon. Jos nyt toistuu samat asiat kuin viime kaudella, niin silloin on oikeasti pohdittava myös yhdessä pelaajan kanssa, että onko jatkaminen seurassa hänen etujensa mukaista. Löytyisikö se ilo ja vapautuneisuus jossain, missä paineet ja samalla myös vaatimustaso on pienemmät? Joskus pelkkä työpaikan ja ympäristön vaihtaminen avaavat pään, vaikka paineet ja vaatimustaso pysyisivätkin yhtä kovina.

Ehkä paras mahdollinen ratkaisu olisi, että Sancho, koko valmennus, urheilujohto ja psykologi(t) istuisivat yhdessä alas ja keskustelisivat tilanteen läpi. Ensin katsottaisiin, että onko Sancholla edellytyksiä toimia sellaisella tasolla, jolla hän ei vaikuta ainakaan negatiivisesti muun joukkueen tekemiseen. Jos ei, niin sitten käydään läpi, mikä on paras ratkaisu. Niitä ratkaisuja olisi ainakin treenaaminen erillään joukkueesta, sairausloma, lainapesti välittömästi johonkin sarjaan missä siirtoikkuna on vielä auki tai laina/myynti tammikuussa. Jos esimerkiksi viime kauden tapainen pitkä poissaolo toistuu, niin ei se ole yhdenkään osapuolen etujen mukaista.
 

Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Siis hetkinen, huippu-urheilijalta ei saa enää siis vaatia huippusuorituksia koska tämän mielenterveys vaarantuu näin tekemällä?
Mielestäni tällaisten ihmisten pitää välttää huippu-urheilijan ammattia viimeiseen asti vaikka olisi kuinka lahjakas tahansa.

Ihan turha verrata näitä kavereita mihinkään normaali pulliaisiin, elävät ihan omassa hemmotellussa kuplassaan ja ovat eläneet jo teinipojasta saakka.
Kyllä siellä on ennenkin vaadittu eikä mielestäni paineet ole mihinkään kasvaneet, muuten kuin somen/sen kautta esilläolon kautta.
Mikä on pielessä nykyfutiksessa varsinkin briteissä on raha.
Teinit saavat jo palkkaa sen verran viikossa että väkisinkin pää menee osalla sekaisin, siihen sitten perhe, agentit ja kaverit hyödyntämään sitä niin soppa on valmis.
Sanchon tapauksessa nämä kiukuttelut alkoivat pojan ollessa 16v. joten tuskin mistään mielenterveysongelmista on kyse vaan taustapirujen ja hänen itsensä luomista ongelmista.
Eiköhän siellä agentti ole taas kuiskutellut korvaan että siirto sinne tai tänne toisi takuuta peliajasta ja hyvän korvauksen, tuskin silti niin suurta kuin viikkopalkka Manussa mutta muuten mukavammat olot, ehkä Saudeihin seuraavaksi.

Monella, varsinkin brittipelaajalla ei kestä pää pelata Manussa seuran historiallisen aseman takia, siihen vielä nykyvalmentaja joka on ilmeisen vaativa että kaikki noudattavat sääntöjä niin ei ihme että tilanne ajautui tähän.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä on todella yksinkertaistettu näkemys. Ei masennus/mielenterveysongelmat nyt yleensä vain putkahda jostain, vaan yleensä niihin vaikuttaa jokin asia. Joillain se on yksinäisyys, joillain syrjäytyminen yhteiskunnasta, joillain työstä aiheutuva stressi/paine ja niin edelleen. Kun näistä asioista lähdetään ammattilaisten kanssa puhumaan, niin sielläkin yritetään aika nopeasti löytää ne juurisyyt, jotta voidaan mahdollisesti löytää sellaiset keinot, joilla tilanne saadaan paranemaan. Jos syy on töihin liittyvä, niin todella monesti yhtenä ratkaisuna on työpaikan vaihtaminen, jos sen hetkisessä työpaikassa ei voida muokata työtehtävää vähemmän kuormittavaksi.
En minä ainakaan mitään tällaista kirjoittanut tai tarkoittanut. Ajatus oli, että mielenterveyteen liittyvät sairaudet pitää voida hoitaa kuten muutkin sairaudet. Mitä taas tulee tuohon ajatukseen, että työpaikan vaihto voisi olla ratkaisu mielenterveysongelmiin, niin olisin kyllä aivan äärimmäisen varovainen tällaisen kanssa. Ensinnäkään emme voi kukaan tietää mistä ja miten nuo ongelmat ovat kehittyneet, ja onko Unitedissa pelaamisen paineilla minkään valtakunnan tekemistä asian kanssa. Toisekseen, mielenterveysongelmien stigma on jo nykyisellään aivan sairaalloisen suuri, ja ajatus siitä, ettei yksi ikäluokkansa parhaista voisi pelata huipulla mielenterveysongelmien takia on aika vaarallinen ja omiaan lisäämään painetta olla näyttämättä vaikeuksia ulospäin. Dele Alli on täydellinen esimerkki siitä, että vaikeuksia ei voitettu paineettomammissa ympyröissä tai median selän takana.

Ilman tuota kukaan muu kuin United-kannattajat eivät enää edes muistaisi, että Sancho oli kokoonpanon ulkopuolella sunnuntaina.
En usko tähän hetkeäkään, sillä Sanchon saama paine (pyynnöt poistua seurasta, pilkka, haukut jne.) on ollut jatkuvaa jo ensimmäiseltä United-kaudelta saakka. Ainoa, joka saa yhtä paljon törkyä osakseen, on Rashford (kumpaakin muuten muistutellaan edelleen säännöllisesti EM-finaalin pilkuista).

Nyt hän päätti tehdä tällaisen herättelyn
Siinä herättelyssä itsessään ei ollut mitään väärää sinänsä, ja se oli hänen päätöksensä. Kritiikki - tai enemmänkin pohdinta - koskee sitä, kannattiko asiaa puida julkisesti lainkaan. Ehdottamasi "pieni kolhu" olisi todellakin ollut paljon parempi idea. Ei Fergusonkaan puhunut medialle kopin sisäisistä asioista totta kuin vain ani harvoin.

Siis hetkinen, huippu-urheilijalta ei saa enää siis vaatia huippusuorituksia koska tämän mielenterveys vaarantuu näin tekemällä?
Mielestäni tällaisten ihmisten pitää välttää huippu-urheilijan ammattia viimeiseen asti vaikka olisi kuinka lahjakas tahansa.
Ymmärsit asian täsmälleen kuten tasan nolla kirjoittajaa on tänne siitä kirjoittanut. Vaatii taatusti ponnisteluja ymmärtää lukemansa noin väärin. Sori kovasta muotoilusta, mutta koska viittaat minun viesteihini, koen että palaute on paikallaan.

Sanchon tapauksessa nämä kiukuttelut alkoivat pojan ollessa 16v. joten tuskin mistään mielenterveysongelmista on kyse vaan taustapirujen ja hänen itsensä luomista ongelmista.
Jessus...

Eiköhän siellä agentti ole taas kuiskutellut korvaan että siirto sinne tai tänne toisi takuuta peliajasta ja hyvän korvauksen, tuskin silti niin suurta kuin viikkopalkka Manussa mutta muuten mukavammat olot, ehkä Saudeihin seuraavaksi.
...sentään mitä spekulointeja. Oikeasti, kaiken maailman arvailuja ilman minkäänlaista pohjaa sitä saakin lukea.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Onhan tuo median paine ja uskaltaisin väittää että myös valmentajien vaatimustaso nykyään potenssiin kymmenen verrattuna vaikka 90-lukuun, myös mentaalipuolen tulee siis olla 100% kunnossa että tulet pärjäämään ja pysymään huipulla. Jos olet luistanut harjoittelusta nuorena lahjakkuutesi johdosta se ei enää onnistu ammattilaisena vaan muut menevät vääjäämättä edellesi. Enkä viittaa tällä erityisesti Sanchoon koska en tiedä hänen harjoittelusta tai mahdollisesta motivaation puutteesta siihen vaan noin yleisellä tasolla.
 

Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Ymmärsit asian täsmälleen kuten tasan nolla kirjoittajaa on tänne siitä kirjoittanut. Vaatii taatusti ponnisteluja ymmärtää lukemansa noin väärin. Sori kovasta muotoilusta, mutta koska viittaat minun viesteihini, koen että palaute on paikallaan.


Jessus...


...sentään mitä spekulointeja. Oikeasti, kaiken maailman arvailuja ilman minkäänlaista pohjaa sitä saakin lukea.
Kyllä tuo minulta siltä tuntuu, Sancho tuntuu itse ansaitsevan avauksen paikan automaattisesti koska on Jadon Sancho ja tienaa hyvin. Mutta seura ja manageri ei silti saisi vaatia mitään vaan herran pitäisi saada tehdä ja mennä niinkuin itseään huvittaa.

Ja kyllä, poika kiukutteli itsensä pois Citysta taustajoukkujensa kera jo teininä palkkavaatimuksineen&peliaika-takuineen ja samalta tämäkin nyt tuntuu.
Someviestikin taisi olla taustajoukon(nykyäänhän näillä mestareilla on aina nämä entouraget pitämällä silmällä pelaajan mainetta, somea ja yleistä arvoa) maineenhallintaa jolla lyötiin paineet seuralle ja managerille.

En pidä minään ihmeenä jos lähtisi saudeihin, hyvä palkka, ei painetta kuin saarilla ja hyvä kelikin jossain 5* resortissa missä voi sitten tehdä tanssi tiktok-videoita satunnaisten pelien ohella.
Torstaihin asti aikaa, toivottavasti saudit on hereillä.

Ja maju-urakin on tauolla kun oli kiukutellut sielläkin ja sen jälkeen ei Southgate ole valinnut kuin kerran johonkin b-joukkueeseen.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä tuo minulta siltä tuntuu, Sancho tuntuu itse ansaitsevan avauksen paikan automaattisesti koska on Jadon Sancho ja tienaa hyvin. Mutta seura ja manageri ei silti saisi vaatia mitään vaan herran pitäisi saada tehdä ja mennä niinkuin itseään huvittaa.

Ja kyllä, poika kiukutteli itsensä pois Citysta taustajoukkujensa kera jo teininä palkkavaatimuksineen&peliaika-takuineen ja samalta tämäkin nyt tuntuu.
Someviestikin taisi olla taustajoukon(nykyäänhän näillä mestareilla on aina nämä entouraget pitämällä silmällä pelaajan mainetta, somea ja yleistä arvoa) maineenhallintaa jolla lyötiin paineet seuralle ja managerille.

En pidä minään ihmeenä jos lähtisi saudeihin, hyvä palkka, ei painetta kuin saarilla ja hyvä kelikin jossain 5* resortissa missä voi sitten tehdä tanssi tiktok-videoita satunnaisten pelien ohella.
Torstaihin asti aikaa, toivottavasti saudit on hereillä.

Ja maju-urakin on tauolla kun oli kiukutellut sielläkin ja sen jälkeen ei Southgate ole valinnut kuin kerran johonkin b-joukkueeseen.
En sano muuta kuin, että tämä on juuri se mentaliteetti ja tapa viestiä, jota näiden nuorten pelaajien inboxit ja sosiaalisten medioiden kanavat ovat läpeensä täynnä. Pelkkää pahansuopaa arvelua ilman minkäänlaista pohjaa.
 

Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
En sano muuta kuin, että tämä on juuri se mentaliteetti ja tapa viestiä, jota näiden nuorten pelaajien inboxit ja sosiaalisten medioiden kanavat ovat läpeensä täynnä. Pelkkää pahansuopaa arvelua ilman minkäänlaista pohjaa.
En seuraa somea joten hyvin vaikea on kommentoida mitä siellä saavat ja mitä ei.
Ja iso asia on, ei pelaajienkaan siellä ole pakko olla. Oikeastaan olisi hyvin järkevää olla pois sieltä, varsinkin jos on herkkähipiäinen yksilö.
Mutta eiköhän Sanchon somea käytä ihan palkattu ammattilainen mikä screenaa palautteet ja jos törkyä tulee niin siitäkin saadaan hyvä uhriutimis-juttu medialle.
Ja tulonlähde sekin on nykyisellään.

Mutta kiukuttelut Sanchon edellisissä joukkueissa on hyvin käyty läpi aiemmin, en ymmärrä miten voit nuo kiistää suorilta käsin? Vai oliko nekin ajojahtia ja muiden vikaa?

Enempää en asiasta jaksa väitellä Palstan suurimman Manu-asiantuntijan kanssa ja pahoittelen vierailuani täällä, sekä jos joku loukkaantui minun hyvin kyynisistä mielipiteistä koskien nykypotkupalloilijoita, pahoittelen tätäkin.
Haluan myös toivottaa Manulle hyvää kautta vaikka nyt vaikealta näyttääkin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös