Manchester United FC 2023–2024 – ”This club belongs in the Champions League”

  • 302 860
  • 2 525

Jeffrey

Jäsen
Mutta se on ihan totta, että olisi aika nihkeää erottaa keittäjiä ja järjestyksenvalvojia ja edelleen jatkossa pistää palamaan 80 miljoonaan Antonyn kaltaisiin kavereihin.

Eli ehdottomasti se isoin säästö saadaan urheilupuolelta ja etenkin pelaajahankinnoista.

Joo ja onhan se poliittisesti ikävä asetelma "potkitaan ulos matalapalkkaisia", ja tästä saa toki aika helppoja yksilauseisia otsikoita. Tosin en tiedä mitä fanipalstoja muut lukevat, itse en ole huomannut Red Cafella mainintaa saati kiivaampaa keskustelua asiasta ollenkaan.

Omasta mielestä tämä on kuitenkin pelaajapolitiikasta irti oleva asia. Vähän vastaavasti voisi keppihevosmaisesti kyseenalaistaa miksi UPM laittaa henkilöstöä pihalle kun se samalla investoi valtavasti uuteen tuotantolaitteistoon? Mahdoton näistä on koskaan ulkopuolelta selkeää mielikuvaa muodostaa, mutta jos nyt vaikkapa turhaksi katsotuiden työntekijöiden vuotuinen keskipalkka on £40k, sivukulut ja muut suorat työntekijän kustannukset ovat helposti sen *2,5 ja jos vaikka "yt:t" irtisanoo n. 10% työntekijöistä niin tällä tullaan jo £10m vuotuiseen säästöön. Todennäköisesti summa on suurempi kun työntekijöille tarjottu pelimatkoja sun muuta kaiken pakollisen päälle. Ei United kasva toimistoa kasvattamalla.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Omasta mielestä tämä on kuitenkin pelaajapolitiikasta irti oleva asia. Vähän vastaavasti voisi keppihevosmaisesti kyseenalaistaa miksi UPM laittaa henkilöstöä pihalle kun se samalla investoi valtavasti uuteen tuotantolaitteistoon?
Tällä viittasin juuri siihen, että jatkossa se iso investointi on todennäköisemmin 22 v Olise eikä 30 v Casemiro. Investoidaan juurikin tulevaan ja useammalle vuodelle.
 

Jeffrey

Jäsen
Itselläni ei ole tuohon aiheeseen mitään sanottavaa, mutta sen sijaan tämä pitää jakaa tännekin:





Martinezin prässinsietokyky - ja eritoten tuo pokerinaama houkutella suunnilleen maailman paras pelaaja aivan iholle alimpana pelaajana - on jotain aivan taivaallista. Tuo liike prässin alta pois ja sen jälkeinen linjat puhkova syöttö saa aikaan samanlaisen ihanan kokovartaloväristyksen kuin tämänhetkisen säätilan mukainen vaatetus monella vastakkaisen sukupuolen edustajalla...


Pep oli varmasti myös kohtelias, mutta tuollainen esitys käytännössä ilman pelituntumaa.



 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Tjaa, 120 injuries pending.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
On kyllä annettava posia seuran suuntaan siitä, että tietoa ei kyllä vuoda ulospäin oikeastaan lainkaan. Luckhurst kyllä kirjoitteli viime viikolla, että ten Hag jatkaa mutta ten Hag ja muu toimiston väki tuskin päästävät enää Luckhurstia 100 kilometria lähemmäs Carringtonia, saati avaavat tilannetta hänelle.

De Zerbin suunnitelmista ei myöskään ole kuulunut mitään, joten veikkaan että jompi kumpi näistä se ensi kauden valmentaja on. Molempien puolesta löytyy perusteluja puolesta ja vastaan ja itse ainakin hyväksyn sen päätöksen mikä ikinä tulee jos näistä herroista on lopulta kyse.
 
Oikeasti ManUn pomot metsästävät scouttien suosituksesta kuumeisesti Teddy Smithiä, mutta kukaan ei tunnu oikein tietävän miehestä mitään ja tämä vain lisää mielenkiintoa.

(viitaten tuohon yo. kuvaan ja Lillen pelipaitaan)
 

Jeffrey

Jäsen
Enpä jaksa Yorosta innostua. Tämä ihan siitä syystä, etten usko hänen Unitediin päätyvän. Osa huhuista kertoo Realin pyytäneen nuorukaista odottamaan ja uskoisin hänen odottavan. Tässä saattaa olla myös se syy miksi United yrittää nyt nopeasti saada diilin maaliin, mutta jotenkin silti menee itsellä plaah huhuksi todennäköisyytensä perusteella.

United ilmoitti tänään jatkavat ja lähteneet pelaajat ja sieltä ehkä merkittävin oli tieto siitä, että Omari Forsonilla on jatkosopimustarjous pöydällä. Merkittävä uutinen siltä kannalta, että Romano jo julisti pelaajan lähtevän Unitedista. Williams taas menee kategoriaan harmi - olisi ollut enemmänkin ulosmitattavissa, mutta taisi tulla liikaa liian nopeasti ja helposti.

 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Jokohan tällä viikolla jotain…? Tuchel ei ole tulossa ja Sancho ollaan myymässä anyways.
 

Liitteet

  • IMG_5449.jpeg
    IMG_5449.jpeg
    813,6 KB · kertaa luettu: 109
  • IMG_5448.jpeg
    IMG_5448.jpeg
    578,3 KB · kertaa luettu: 109

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Saas nähdä miten käy kesän hankintojen, jos valmentajasekoilu jatkuu. Kukaan vähäkään kovempi pelaaja tuskin haluaa tulla seuraan, jos siellä on päävalmentajana mies, joka itsekin tietää, että häntä ei sinne haluttaisi…
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Barney

Jäsen
Jokohan tällä viikolla jotain…? Tuchel ei ole tulossa ja Sancho ollaan myymässä anyways.
Sen verran on jo aikaa kulunut, että ei tässä taida olla enää mitään muita järkeviä vaihtoehtoja kuin managerin vaihtaminen. Kun luotettavien huhujen mukaan vielä mm. Tuchelia oli jo haastateltu tehtävään, niin onhan tuo sellainen epäluottamuslause ten Hagia kohtaan, että vaikea on nähdä jatkoa enää järkevänä ratkaisuna yhdenkään osapuolen kannalta. Seurajohdon luotto ten Hagiin ei selvästikään ole 100%, joten ei muuta kuin eteenpäin.

Huhuissa taas alkaa pyöriä tuttuja nimiä, kun Joao Nevesia on rummutettu Unitediin monta päivää. Kiinnostusta varmasti on, mutta en pidättele hengitystäni odotellessa tuota siirtoa. Nevesillä on 120 miljoonan euron ulosostopykälä ja en näe mitään syytä, miksi Benfica myisi ainakaan kovin paljon tuota halvemmalla. Sopimusta on kesään 2028 ja vaikka huhujen mukaan Neves olisi kieltäytynyt jatkosopimuksesta, niin Benficalla on vielä monta vuotta aikaa myydä ja tuskin se pelaajan arvo nyt ainakaan kovin paljon romahtaa. Tässä FFP-tilanteessa Unitedilla ei ole varaa tuollaisiin siirtoihin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Sen verran on jo aikaa kulunut, että ei tässä taida olla enää mitään muita järkeviä vaihtoehtoja kuin managerin vaihtaminen. Kun luotettavien huhujen mukaan vielä mm. Tuchelia oli jo haastateltu tehtävään, niin onhan tuo sellainen epäluottamuslause ten Hagia kohtaan, että vaikea on nähdä jatkoa enää järkevänä ratkaisuna yhdenkään osapuolen kannalta. Seurajohdon luotto ten Hagiin ei selvästikään ole 100%, joten ei muuta kuin eteenpäin.

Huhuissa taas alkaa pyöriä tuttuja nimiä, kun Joao Nevesia on rummutettu Unitediin monta päivää. Kiinnostusta varmasti on, mutta en pidättele hengitystäni odotellessa tuota siirtoa. Nevesillä on 120 miljoonan euron ulosostopykälä ja en näe mitään syytä, miksi Benfica myisi ainakaan kovin paljon tuota halvemmalla. Sopimusta on kesään 2028 ja vaikka huhujen mukaan Neves olisi kieltäytynyt jatkosopimuksesta, niin Benficalla on vielä monta vuotta aikaa myydä ja tuskin se pelaajan arvo nyt ainakaan kovin paljon romahtaa. Tässä FFP-tilanteessa Unitedilla ei ole varaa tuollaisiin siirtoihin.
Kulunut aika on tosiaan sen verran pitkä, että alkaa tuntua ikävältä ten Hagia kohtaan sanoa kuukauden päästä, että ”joo ei me ketään saatu niin jatka sinä nyt…”.

Pochettino on vahva nimi huhuissa, de Zerbin osalta edelleen täysi hiljaisuus, Southgate jos tulee niin voi Jeesuksen perse.

Olise on kuulemma puolestaan sopinut jo henkilökohtaiset ehdot Chelsean kanssa. Nevesistä samaa mieltä, hinta on todennäköisesti tähtitieteellinen.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Omari Forson jonka sopimus päättyi, siirtyy Serie A:han Monzaan. Lähteenä Athletic. Vaikka sopimus oli jo päättynyt niin jonkinlaista korvausta saadaan. ”Although he leaves as a free agent, United will be due a compensation fee for the 19-year-old”

Se on minusta aina hyvä suoritus jos akatemiapelaasta saadaan isojen liigojen pääsarjatason pelaaja.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ornstein tietää.

Näköjään jatkosopimusneuvottelutkin nostettu pöydälle.
 

Liitteet

  • IMG_5458.jpeg
    IMG_5458.jpeg
    403,4 KB · kertaa luettu: 114
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Yhden vuoden jatko olisi tässä tilanteessa oikea ratkaisu, koska muuten ten Hag roikkuu löysässä hirressä. Se haittaisi sekä pelaajahankintoja että pelaamista monellakin tavalla. Kahden vuoden jatko taas olisi näyttöjen perusteella liioittelua.

Itse olisin vaihtanut valmentajaa. Luottoa ei selkeästi ole ja syy siihen on oikea.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Oikea päätös. Toivottavasti jatkosopimus on tosiaan mallia 1v tai 1+1v.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Luottoa ei selkeästi ole ja syy siihen on oikea.
Tämän voi joko tulkita näin tai sitten myös niin, että INEOS haastatteli uudelleen työtä varten ja on nimenomaan heidän oma valintansa valmentajaksi. Samoin tuo mahdollinen jatkosopimus kertoo jostakin.

Jos tätä ei olisi tehty, olisi helppoa sanoa että ten Hag on aiemman urheilujohdon valinta ja roikkuu löysässä hirressä mukana sopimuksen loppuun asti.
 

BaronFIN

Jäsen
Olkoot mitä vaan, jatkoneuvotteluita voidaan toki käydä, mutta nimiä ei saa laittaa paperiin ennen kuin nähdään mikä identiteetti joukkueella on syksyllä ja onko mestaruusjuna mennyt syyskuun puoliväliin mennessä.

Jos se on samaa paskaa kuin Valju oli koko viime vuoden, niin näkemiin ja hyvästi. Jos siellä on identiteettiä ja toisteinen pelitapa joka luo mahdollisuuksia, niin jatkoon vain. Viime kausi oli ”katastrofi”.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös