Mainos

Manchester United FC 2023–2024 – ”This club belongs in the Champions League”

  • 314 398
  • 2 524

OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United


Hinta on kyllä nykymarkkinoillakin melkoinen mutta tärkeää saada tämä nyt pakettiin kun Mainoon loukki pakottanee viimeistään niille Amrabat-kaupoille. Vaatinee toki ainakin Fredin myynnin ensin.

"Tässä olisi kieltämättä sellainen kaveri keneen kannattaisi iskeä kiinni, ennen kuin hintaa alkaa lähennellä tasoa "osimhen". Ellei se tämän kauden jälkeen jo sitä ole. On esittänyt ilmeisesti Seria A:ssa todella lupaavia otteita. Tulee ominaisuuksista ja ulkoisesta habituksesta mieleen hieman köyhän miehen Håland"

Näin tuli itse pohdittu Hojlundista helmi-maalikuussa, kun aloitteli läpimurtoaan Seria A:ssa. Eikä hintakaan aivan Osimhenin tasolle ehtinyt nousta. Ehdottomasti hyvä ja potentiaalinen hankinta Unitedilta.

Koko siirtoikkunassa on nähty ManUlle epätyypillistä toimintaa: hankitaan valmentajan haluamat pelaajat sen kummempia vitkuttelematta. Onko toimiston puolella tapahtunut muutoksia, vai mistäköhän moinen muutos johtuu? Yhtä kaikki vallan positiivinen muutos kaikkinensa. Tykkään.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Koko siirtoikkunassa on nähty ManUlle epätyypillistä toimintaa: hankitaan valmentajan haluamat pelaajat sen kummempia vitkuttelematta. Onko toimiston puolella tapahtunut muutoksia, vai mistäköhän moinen muutos johtuu? Yhtä kaikki vallan positiivinen muutos kaikkinensa. Tykkään.

Eikös juuri näin ole Ten Hagin aikana jo muutenkin toimittu? Martinez, Eriksen ja Antony nimenomaan niitä valmentajan haluamia pelaajia.
 

OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Eikös juuri näin ole Ten Hagin aikana jo muutenkin toimittu? Martinez, Eriksen ja Antony nimenomaan niitä valmentajan haluamia pelaajia.
Näinhän se kieltämättä on. Toki viime kesän de Jong-saaga jätti niin ikävän sivumaun, ettei siitä ole vieläkään päässyt yli ;). Vaikka toki tämän kesän siirtoikkuna paikkaa tuotakin kyllä hyvin. Veikkaan, että ten Hag olisi jo viime kesänä halunnut vahvistaa enemmän joukkuetta.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tyytyväinen täytyy olla Højlundin hankintaan. Halusi siirtoa itse niin kovasti ja kaikki tietävät, että edellisestä nuoresta oikeasti potentilaalisesta ysipaikan pelaajasta on ikuisuus.

Sellainen raaka ja räjähtävä maalintekovoima, hullunkiiltomainen himokkuus mennä viiden metrin alueelle hänestä huokuu. Ei huano.
 

Acid

Jäsen
Tervetuloa Höjlund ( en nyt millään saa sitä oikeaa kirjainta aikaiseksi). Kova hinta, mutta niin on potentiaalikin. Ensi kaudella täytyy yrittää itsekin muistaa, että kyseessä on nuori jätkä, raakile. Mitään paraatimarssia en heti odota.
Nyt vielä se toppari ja kk niin tämähän olisi loisto kesä.
 
Suosikkijoukkue
Man United, Huuhkajat
Pari viikkoo niin alkaa mielenkiintoinen kausi punaisilla. Annetaan nuoren "Rassen" kehittyä ja sopeutua meidän pelisysteemiin. Hyvät hankinnat tehty, mutta puolustus ehkä se suurin kysymysmerkki. Yks toppari vielä niin voidaan puhua täydellistä ikkunasta! GGMU!
 

Jeffrey

Jäsen
Jenkki turnee saatiin yöllä pakettiin 3-2 tappiolla Dortmundia vastaan.

Peli aloitettiin isoin osin kakkosäijillä ja ensimmäinen yllätys oli se, että McTominay asteli kentälle viiri kädessä jonon keulilla kun taas Maguire asteli jonon hännillä. Vaikuttaisi siis siltä, että Maguire on siivottu täysin ja McTominayn osalta ainakaan mitään akuuttia myyntisuunnitelmaa ei välttämättä ole ilmoilla.

United kuitenkin aloitti ottelun hyvin ja raporttien mukaan pelasi erinomaista aktiivista jalkapalloa suuren osan ensimmäisestä puoliajasta. 20 minuutin koosteessa ei kuitenkaan kovin montaa maalipaikkaa näkynyt, joten oletettavaa on ettei näitä hirveästi ollut vaikka peli sujuikin.

Lopulta Dalot sai sivuvaparin jälkitilanteesta pallon 18 metriin josta nopea ja hieno veto painui oikeaan ylänurkkaan vieden paholaiset 1-0 johtoon. Hieman tämän jälkeen Omari Forson otettiin vaihtoon Hummelsin taklauksen jälkeen, toivotaan ettei sielläkin nyt loukkaantumista ole.

Hyvä ensimmäinen puoliaika laski lopulta löysät lahkeeseen kun toisen puoliajan loppuun möhlittiin urakalla ja annettiin Dortmundille kaksi nopeaa maalia. EtH sanoikin haastattelussa ensimmäisen takaiskun ollen "really poor defending" ja toisen "really poor building up". Ensimmäisessä Williams ylipelasi laidalla ja päästi miehensä etenemään ja toisessa Lindelöfin erinomaisen heikko harhasyöttö antoi Dortmundille tilaisuuden maalintekoon.

Toisella puoliajan alkuun Forsonin tilalle tullut Antony pääsi iskemään irtopallosta tasoituksen 2-2. Tunnin kohdalla aloitettiin vaihtoruletti ja tämä johti jälleen pelin hajoamiseen ja viimeinen puolituntinen meni neppailuksi vaikka sieltä tulikin lähinnä oletusavauksen miehiä sisään. Dortmundin 3-2 maali oli jälleen omaa tumpeloimtia kun dorrepelaaja pääsi nappaamaan AWBn Casemirolle tarkoitetun syötön ja rakentaen Moukokolle tyhjän maalin.

EtH antoi aika hyvin kritiikkiä ottelun jälkeen. Sanoi, että kiertue on kokonaisuudessaan ollut hyvä, mutta olisi halunnut sille myös hyvän päätöksen tästä pelistä. Koosteen perusteella hankala nostaa ketään erityisen positiivisesti esiin ja jo nimettyjen lisäksi lampaanperseen voisi antaa Donnylle jonka lahjoitti pari maalipaikkaa Dorrelle joista yhtä Maguire suosiollisesti avusti - Donnylle toki myös syöttöpisteet molempiin maaleihin. Lisäksi United pelaajien fysiikkatasoja kehuttiin, mutta tämän ottelun perusteella ihan perustekemisessä on nyt puutteita.

Noh, viime kaudella pre-season oli erinomainen ja alkukausi erinomaisen hankala - samaa kuin oli myös kaudella 21-22. Josko tämä nyt toimisi tällä kertaa toisinpäin.
 
Viimeksi muokattu:

Buster

Jäsen
Omari Forson otettiin vaihtoon Hummelsin taklauksen jälkeen, toivotaan ettei sielläkin nyt loukkaantumista ole.
Itseasiassa Forson ja ottelun ylivoimaisesti paras pelaaja Adeyemi hieroivat otsiaan yhteen ja kävivät ihmeellisen kuumana jostain. Adeyemi riisti Forsonilta pallon ja siihen tuli Dortmundin vasen pakki blokkaamaan Forsonia, mistä taisi antaa junnu pienen kopautuksen vasemmalle pakille. Tai sitten vaan sanoi jotain. Oudosti tuo vasen pakki ei reagoinut mitenkään, mutta Adeyemi tuli sieltä kalisuttelemaan sapelia. Molemmille varoitus ja Forson taisi sitten vielä vähän käydä jonkinlaisilla kierroksilla / Dortmund vähän hiillosti sitä, minkä vuoksi ETH päätti parhaaksi ottaa junnu pois, ettei mene harkkapeli pilalle ulosajon vuoksi. Pitkään perusteli sitä vaihtoaan juniorille kentän laidalla, joka puolestaan näytti pettyneeltä vaikkei sitä sen kummemmin indikoinut ulospäin.

Toisen puokin pelannut Onana laittoi syvältä omista varmaan kolme - neljä kertaa aivan häikäisevän läpisyötön Dortmundin linjan taakse. Yhtä ei Rasse saanut ihan haltuun mikä oli täysin omaa vikaa ja loput oli paitsioita. Varmaan taas syöttöprosentti jotain 100% veskarilta.

Hugill sai pelata Sanchon tilalla vipan 20 minsaa. Pääsi nokikkain veskan kanssa kerran Fernandesin passista, mutta kassari ehti tulla jo niin lähelle, että olisi joko ihan maata pitkin pitänyt koittaa tai lähteä kiertämään. Hugill jysäytti rintaan.

Pellistri oli kanssa pirteä, mutta vähän sellaiseksi pörräämiseksi se jäi. Yhdessäkin tilanteessa taisi olla neljä ManU-miestä juoksemassa kohti boksia nopeassa hyökkäyksessä ja Pellistri ei löytänyt syöttöä. Veti jarrut, pyörähti ja jakoi sivulle, josta kuitenkin saatettiin vielä joku paikka hieroa. Williams taisi olla joka kanssa sai loistavan syötön ja olisi ekalla tatsilla saanut rauhassa pelata pallon vaikka millaisella kierteellä Sancholle pilkun kohdalle, joka olisi tehnyt täysin vapaana maalin. Otti kuitenkin yhden kosketuksen ja Sule ylettyi juuri liukumaan syötön katki. Että taas vähän huonoja ratkaisuja sinne mahtui, joista ei päästy tilastoimaan edes laukausta.

Ensi lauantaina sitten Lens Old Traffordilla ja sunnuntaina heti Bilbao Dublinissa. Minkä jälkeen sitten viikon päästä maanantaina viimein sarja-avaus Wolvesia vastaan ja tosipelit käyntiin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
McTominay asteli kentälle viiri kädessä jonon keulilla kun taas Maguire asteli jonon hännillä.
Tämä on kyllä aika selkeä viesti ja edelleen kannattaa muistaa nämä kommentit viime keväältä. Vähän haiskahtaa siltä, että odotellaan vaan sitä parasta tarjousta. Minusta joukkuekemian kannalta Maguire -> Evans olisi ihan ok ratkaisu, jos nyt tässä ikkunassa ei rahat riitä kovempaan topparihankintaan.

Ten Hag was asked about Maguire’s future. “Let’s say I’m happy he’s here and when we needed him he did his job,” he told the Times. “But it’s also a decision he has to make". (lähde the Guardian)
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Koosteesta katsottuna mielestäni pelin hienoin hetki.
Tämä on kyllä erittäin hyvä asia. Yksi DDG:n heikkouksista oli mielestäni juurikin tuo puolustuksen ohjaaminen, joka osaltaan johti siihen, että pelinavaus oli aivan kauheaa ja pelaajat missä sattuu. Toivottavasti Onanalta löytyy muutakin sanavarastostaan kuin kirosanoja :)
 

Jeffrey

Jäsen


Paitsi, että tämän kyseisen tilanteen Onana torjui ja tilanne meni enemmän Donnyn (vai oliko Eriksen) piikkiin.

Harry saa syystäkin kuraa, mutta somekura menee monesti myös täysin ohi ja yli. Dortmundia vastaan käytännössä jokainen Dorren maali oli omaa tötöilyä, mutta ei niistä mistään voi Hartzaa syyttää.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Maguire, kun on jatkuvasti tapetilla niin tuli yksi päivä mieleen, jotta pelasivatko GOAT Phil Jones ja Maguire ManUssa ikinä toppariparina?
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Jeffrey

Jäsen
Tässä tuo kyseinen tilanne videona:




Taas kerran se perisynti: alaspäin juostessa ei skannaa, eli ei tiedä yhtään mitä selän takana tapahtuu. Varanelle tai Lichalle tuollaista ei vain tapahdu, jostain AWB:sta puhumattakaan. Tui sijoittuminen on vain aivan kamalaa.


Tämäkin klippi leikattu sopivasti. Ja tuossa klipissä McT on tuo alimpana oleva pelaaja.

Tässä koko tilanne ja kyllähän se lähtee vain tuosta Eriksenin kahdesta perättäisestä heikosta ratkaisusta. Eriksen pelaa ensin pallon paineistetulle Maguirelle sen sijaan, että avaisi laitaan avoimena olevalle Dalotille. Tämän jälkeen saa pallon takaisin ja menettää sen suoraan vastustajalle. Maguire ottaa joo muutaman askeleen väärään suuntaan pallonmenetyksen jälkeen, mutta lopulta hänellä olisi ollut aika vähän tuossa tehtävissä. Toki kiinni pelaajassaan ja rikkoa, mutta se että hänet nostetaan tästä tikunnokkaan on vähän erikoista.


 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Tässä koko tilanne ja kyllähän se lähtee vain tuosta Eriksenin heikosta ratkaisusta. Maguire ottaa joo muutaman askeleen väärään suuntaan pallonmenetyksen jälkeen, mutta lopulta hänellä olisi ollut aika vähän tuossa tehtävissä. Toki kiinni pelaajassaan ja rikkoa, mutta se että hänet nostetaan tästä tikunnokkaan on vähän erikoista.
No siis onhan tuo Maguiren syöttö Eriksenillekin jo sellainen paistisyöttö prässin keskelle, että ei siinä jäänyt Eriksenille paljoa muuta mahdollisuutta kuin koittaa pistää sokkona ylöspäin, nyt osuu Dorrepelaajan jalkaan josta kimpoaa sitten onnekkaasti omille. Molemmat toki tuossa huonosti pelasivat, olisikin kiva tietää mikä se tilanne oli ennen kuin Maguire syötti Eriksenille, oliko siinä muita ratkaisuja tarjolla jo aiemmin vai oliko tuo kokonaisuudessaan hyvin prässätty Dorrelta. Mutta kokonaisuudessaan prässinkestävyydessä pitää päästä eteenpäin ja ikävä kyllä Maguire ja Eriksen jo viime kaudella olivat siinä todella huonoja.
 

Jeffrey

Jäsen
Molemmat toki tuossa huonosti pelasivat, olisikin kiva tietää mikä se tilanne oli ennen kuin Maguire syötti Eriksenille, oliko siinä muita ratkaisuja tarjolla jo aiemmin vai oliko tuo kokonaisuudessaan hyvin prässätty Dorrelta. Mutta kokonaisuudessaan prässinkestävyydessä pitää päästä eteenpäin ja ikävä kyllä Maguire ja Eriksen jo viime kaudella olivat siinä todella huonoja.

Vaihdoin tuon linkin, josta tilanne näkyy paremmin.

Ihan totta, että Eriksen tai Maguire olisi tuon voinut heittää maalivahdille. Maguiren ensimmäinen syöttö sitä pyytävälle Eriksenille on vähintään riittävän laadukas ja hyvään tilaan tanskalaiselle. Kyllä hänellä oli kaikki avaimet purkaa tuo tilanne antamalla helppo sivuun Dalotille, sen sijaan hän antaa hankalan pallon Maguirelle ja tästä alkaa se kierrepallo jota seuraa kaksi paineistettua heikko ratkaisua. Silti Dortmundin pelaaja lukee tuon Eriksenin toisen syötön - tai itseasiassa kaksi pelaajaa lukee sen ennalta ja Dalot on pidetty jo tässä toisessa syötössä. Dorren pelaajat ennakoivat tuon tilaneen niin voimakkaasti, että Eriksenin olisi tullut kyetä tilanne purkamaan tekemällä jokin muu ratkaisu kuin se jonka Dortumdin pelaajat häneltä ennakoivat. Esimerkiksi liike kentän keskustaan olisi tuon katkoon päätyneen tilanteen hyvin varmasti purkanut.

Ja joo, Maguire olisi voinut pelata tilanteen paremmin, mutta kyllä tällaisessa tilanteessa vastuun pitää olla sillä keskikentän pelinrakentajalla eikä topparilla. Pelinrakentaja pyysi pallon itselleen ja suoritti sen jälkeen kaksi heikkoa ratkaisua suhteellisen helpoissa tilanteissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JZZ

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Jeffrey se on topparin epäkiitollinen osa, että perustehtäviin kuuluu ratkaista ja "pelastaa" muiden tekemiä virheitä. Hyvä toppari pystyy ennakoimaan muiden virheiden seuraukset tai toisaalta reagoimaan niihin oikein. Maguirella kumpikaan ei ole erityinen vahvuus, mutta etenkin tuo reagointi ja oikeat toimet yllättävissä tilanteissa lukeutuvat heikkouksiin.

Jos tämä olisi vain satunnaista, mitään ongelmaa ei olisi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tuo on todella tuttu ongelma. Toppari ei yksinkertaisesti voi jättää keskeltä hyökkäävää pelaajaa merkkaamatta; hänen on joko peitettävä syöttölinja (vaatii todella hanakkaa pään pyörimistä ja hyvää peliasentoa) tai ajettava kiinni pallolliseen pelaajaan.

(Tällä en sano, etteivätkö muutkin olisi tehneet tuossa tilanteessa virheitä, mutta Maguiren virhe oli se selkeästi vakavin ja lisäksi tyyppivika)

Eriksen jo viime kaudella olivat siinä todella huonoja.
Ei Eriksen ollut millään lailla huono kestämään prässiä. Se alkukauden Brentford-peli oli vaikea, mutta pääasiassa hän pelasi tuota second phase pivot -rooliaan Casemiron vieressä todella hyvin ja varmasti.

Toinen usein nähtävä "totuus" Eriksenin viime kaudesta on, ettei liike riittänyt. Se ei pidä paikkaansa. Hän ei tokikaan ole erityisen nopea tai fyysinen ja pelasi liikaa, mutta samalla hän oli Unitedin eniten juossut pelaaja p90 11 kilometrillään. Enemmän tai saman verran koko Valioliigassa juoksi vain neljä pelaajaa. Pääsyy Mountin hankinnalle oli palloton pelaaminen ja fyysisyys, eivät liike tai kestävyys. (Tämä ei kenellekään yksittäiselle nimimerkille tietenkään).
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Onko Mason Greenwoodin kohtalosta tihkunut tietoa?
Juuri tuosta tullut tietoa, että ennen kauden alkua seura tekee päätöksen. Ikävä kyllä tässäkin varmaan ensimmäinen asia, mitä seura miettii on kuinka sponsorit suhtautuvat asiaan. Seuraavana tulee sitten vasta ten Hagin ja pukukopin mielipide.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Juuri tuosta tullut tietoa, että ennen kauden alkua seura tekee päätöksen. Ikävä kyllä tässäkin varmaan ensimmäinen asia, mitä seura miettii on kuinka sponsorit suhtautuvat asiaan. Seuraavana tulee sitten vasta ten Hagin ja pukukopin mielipide.

Eikös jossain kohtaa ollut huhua lainapestistä Atalantaan?
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Eikös jossain kohtaa ollut huhua lainapestistä Atalantaan?
Oli mutta tämä olisi ollut osa Hojlund-kauppaa ja noin se ei ainakaan toteutunut. Jos lähtee lainalle, niin eiköhän suunta ole ulkomaille ja ottajia luulisi löytyvän melko helposti.
 

Jeffrey

Jäsen
@Jeffrey se on topparin epäkiitollinen osa, että perustehtäviin kuuluu ratkaista ja "pelastaa" muiden tekemiä virheitä. Hyvä toppari pystyy ennakoimaan muiden virheiden seuraukset tai toisaalta reagoimaan niihin oikein. Maguirella kumpikaan ei ole erityinen vahvuus, mutta etenkin tuo reagointi ja oikeat toimet yllättävissä tilanteissa lukeutuvat heikkouksiin.

Se vaan, että tämän ottelun jälkeen nostetaan Maguirea jotenkin tikunnokkaan on aika epämielekästä ja mielestäni hyvin epäreilua.

Tuossa tilanteessa Maguire antoi Eriksenille ihan kaikki avaimet pelata lyhytsyötöillä eteenpäin, mutta Eriksenin suoritus sisälsi kolme peräkkäistä heikkoa ratkaisua. Ottelussa tapahtui myös tällaista, ja silti jälleen maalitetaan Maguirea.

Esimerkiksi EtH nosti esiin Williamsin ja Lindelöfin epäonnistumiset, ei Maguirea. Kolmannessa maalissa taas Martinez hukkaa maalin tehneen pelaajan selustaan ja liikkuu täysin väärään suuntaan pelitilanteeseen nähden. Eli tapahtuu sitä meidän ykkösillekin.


 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös