Minun silmiini Henderson ei ole vielä näyttänyt pitkässä juoksussa sellaista, että voisi De Gean ohittaa, kun DDG on ollut pääosin erinomainen.
Itse olen katsonut Hendersonin jokaisen pelin Unitedissa, osan useamminkin, sekä paria lukuun ottamatta myös jokaisen pelin Forestissa, ja voin sanoa ilman minkäänlaista epäilystä, että on esittänyt. DDG on toki parantanut tälle kaudelle ja pelaa jalkapalloilullisesti kenties uransa parasta kautta, mutta sopivuutta moderniin jalkapalloiluun se on edistänyt vain osittain.
Hendersonilla on kyky jakaa palloa nopeammin ja tehokkaammin kuin DDG:llä. Tällä tarkoitan, että Henderson pystyy antamaan avaavia syöttöjä vapaille pelaajille (paljon) pidemmälle kuin DDG, jonka kohdalla United tekee jatkuvasti sen pelitavallisen "myönnytyksen", että laitapakit odottavat hyökkäyksiin lähtöjä alempana kuin olisi tarkoituksenmukaista. Tämä siis siksi, että jos vastustaja prässää toppareita, maalivahdin tehtävänä on avata laitapakeille mieluummin kuin pitkällä (jos toinen pivoteista on pidettynä, kuten usein on), ja se ei DDG:ltä tunnetusti onnistu, jos laitapakit ovat nousseet keskikentän tietämille, kuten olisi ten Hagin 3-1-6 pelinrakentelussa ideaalia.
Proaktiivisuuden osalta sanoisin, että DDG on hyvässä ja pahassa todella huolellinen maalivahti. Boksissa se näyttäytyy arkuutena tehdä nopeita, peliä edistäviä ratkaisuja. Henderson on paljon, paljon valmiimpi lähtemään rohkeasti tekemään ratkaisuja. Toki tuossa piilee aina riski - eilenkin Jimenez meinasi kertaalleen päästä prässillään pallonriistoon - mutta Henderson on hyvä tuossa.
Sitten on se kolmas puoli, eli puolustuksen ohjaaminen ja oman boksin hallinta. Näistä ei liikaa tarvitse jutella: Henderson on eliittiä ja DDG tunnetusti ei. Kahden kassarin isoin keskinäinen ero on juuri tässä (ellei sitten oteta mukaan noita rankkariominaisuuksia).
DDG on tietenkin aivan huiman hyvä torjumaan. Sitä ei kukaan pysty kiistämään, jos kohta hänelläkin on kyllä heikkouksia enkä nyt puhu niistä Brentford- tai viimeisimmän Everton-pelin hasardeista. Mutta niin ikään myös Henderson on todella hyvä torjuja, kuten taas eilen nähtiin. Viisi nollapeliä Valioliigan huonoimman puolustuksen takana on jo itsessään aika hurjaa. Edellä tuossa tilastossa on vain huomattavasti parempien seurojen veskareita, mutta esim. Alisson, Martinez, Leno ja Sanchez ovat takana.
Tällä en nyt missään tapauksessa halua vähätellä De Geaa! Hän on ollut kymmenen vuotta keskimäärin aivan älytön torjumisen superjumala ja ansaitsee ehdottomasti statuksensa seuralegendana. Tavallaan hänellä on käynyt ihan typerän huono tuuri, kun a) parhaat vuodet kuluivat sekoilevan joukkueen maalilla ja b) koska peli kehittyi hänen kannaltaan epäedulliseen suuntaan. Van der Sarin aikakaudella DDG olisi ollut aivan yhtä loistava kassari kuin hollantilaislegenda sillä ominaisuudet olisivat olleet täydelliset sen ajan jalkapalloiluun.
Nyt on kuitenkin tullut mielestäni aika valita Henderson maalille, koska hän sopii ominaisuuksiltaan nykyiseen jalkapalloon ja etenkin ten Hagin pelillisiin vaatimuksiin niin paljon paremmin.