Mainos

Manchester United FC 2022–2023 – ”Creating a Fighting Machine”

  • Viestiketjun aloittaja RystyLitsari
  • Alkaa
  • 434 532
  • 4 049

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hendon kohdalla vs. DDG oma isoin huoli on kaukovetojen torjunta. Varsinkin tällä kaudella DDG on näissä loistanut ja tuo on ollut iso osa Unitedin menestystä. Samaan hengenvetoon sitten on ajateltava myös niin, että puolustuslinjan nostaminen lienee siellä pelillisissä kehityssuunnitelmissa ja tämä osaltaan saattaa heilauttaa myös kaukovetojen kautta sitä puolustettavien tilanteiden profiilia.
Tämä on hyvä pointti mitä tulee kaukovetojen luonteeseen. Unitedin huomattavasti Forestia organisoidumpi puolustus ja toisaalta korkea linja muuttavat taatusti vastustajan kaukolaukausten profiilia. Mitä taas tulee Hendersonin tämän kauden kaukolaukausongelmiin, niin se on ollut monelta tilastollista väärintulkintaa ja siten aikamoinen myytti.

Tässä goalkeeper.comin johtava data-asiantuntija purkaa tulkintojen virheellisyyden hienosti (maksumuuri):

Pointit:
- Kaukovetojen torjuntaprosentti ei käy mittariksi, koska se niputtaa jokaisen kaukolaukauksen saman arvoiseksi ja jättää laatutekijät kokonaan huomiotta
- xG ei maalivahtien torjuntoja mitatessa riitä kuvaamaan todellisuutta, sillä siinä otetaan huomioon vain laukausta edeltävät muuttujat - eikä lainkaan laukauksen jälkeisiä muuttujia, kuten laukauksen nopeutta, suuntaa, korkeutta jne. jotka kaikki vaikuttavat huomattavasti torjunnan vaikeuteen.
- "Goalkeeper xG" ottaa nuokin huomioon: Hendersonin taakse (kirjoitushetkellä) menneistä kymmenestä kaukolaukauksesta vain yksi on ollut luokiteltavissa suoraan muuksi kuin vaikeaksi torjuttavaksi, ja kahdessa on ollut yksi heikko laatutekijä. Loput ovat menneet nurkkiin ja olleet kovia, ns. "maailmanluokan" maaleja, mikä kertookin siten puolustuksen osaamisesta.

Nyt kun keskilinja ei ole enää akselilla Maguire-Lindelöf-Pogba-McFred, tarvitseeko edes maalivahdin osallistua pelinjohtoon samalla tavalla kun menneinä aikoina?
Mielestäni ehdottomasti tarvitsee. Kun katsoo modernin jalkapallon kahta parasta englantilaisseuraa, eli Liverpoolia ja Man Cityä, niiden pelinrakentelun kulmakivi on ollut pallollisesti varma maalivahti. Alisson ja Ederson ovat olleet eliittiä monipuolisessa syöttelyssä, pelin avaamisessa nopeasti ja tehokkaasti ja siinä, miten he ovat tukeneet toppareitaan ns. liberon tontilla, jolloin nämä ovat saaneet ylimääräisen syöttösuunnan. Tämä on ihan keskeistä, kun ten Hag pyrkii pallon pitämiseen omalla joukkueella: vastustajan prässi muuttuu todella paljon hankalammaksi, kun korkealla pelaavat topparit voivat jakaa palloa korkealla pelaavalle maalivahdille. Myös Neuer, ter Stegen ja Courtois ovat erittäin hyviä näissä.
 

Spartacus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän tämä Weghorst ole mikään "world beater", mutta tärkeä hankinta erittäin ohueen kärkipelaajien "joukkoon". Sana "joukko" on heittomerkeissä, koska se "joukko" on Anthony Martial. Lisäksi pidän siitä, että pelaaja hankittiin tarpeen mukaan, ei nimen. Tarvittiin kärkimies tuomaan Martialille vaihtoehto, hyvä prässääjä ja pelaaja jolla on hyvä historia siitä, että kestää ehjänä. Weghorst täyttää kaikki nämä määreet. Niin ja on ilmeisesti pelaaja jonka Ten Hag halusi, joka on itselleni ehkä merkittävä epäilyksiä hälventävä tekijä.

Kovassa kunnossa fyysisesti ja työmoraali kunnossa. Hyvä puolustamaan ylhäältä. Luo prässillään ja liikkumisellaan tilaa toisille. Vaikka Burnleyssa menikin vihkoon viime kaudella (koko jengillä meni), niin Besiktasissa ja Wolfsburgissa tulosta on tullut myös maalien osalta.

Ei varmasti nosta Unitedia mestarisuosiksi, mutta parantaa joukkuetta ehdottomasti. Kärkipelaajia ei tässä ikkunassa ole liiemmin tarjolla ja höpinät osimenheneistä ja vlahoviceistä eivät ole kosketuksissa realismin kanssa. Kesällä on hankittava se mitat täyttävä kärkimies, kun markkina on siihen suotuisampi.

Summa summarum. Weghorst on pitkä mies ja lyhyt "fix" Unitedille. 5-10 maalia olisi jo erinomaista, sen päälle että hoitaa duuninsa muuten kunnialla ja kestää ehjänä.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä uskon Weghorstiin!

Bundeksen tehot ja teot täyttivät mitat siellä, todella hyviä kausia Wolfsburgissa kolme perättäin ja neljännelläkin oli puoleen kauteen tehnyt 6 maalia. Burnley-kausi oli tehotonta mutta eipä siellä paljon hyökkääjä tukea saanut.

Besiktasissa on Weghorstilla kulkenut ja MM-kisoissa tulevaa mestaria laitettiin lähes polvilleen, hyvä hankinta ja verkot soivat oletettavasti heti debyytissä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Koittaisivat nyt jo päättää. Martinez on liian lyhyt ja Horsti liian pitkä. Vaikeita aikoja jalkapalloilijoille.
Tuo tosiaan pelkkää vittuilua siitä melkolailla vihkoon menneestä Martinez-ennustuksesta jonka Carra heitti kauden alla.

Mutta jos jotain pitää Horstista veikata, niin ehkä hän yllättää kaikki. Tämä ei perustu sinänsä Weghorstiin itseensä, vaan siihen, että jos ten Hag saa tehtyä Hallerista ja Tadicista maailmanluokan viimeistelijät, niin kyllähän Weghorst nyt helposti pääsee sellaiselle Prime-Crouch -tasolle.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Itse kirjoitin MM-kisoissa Argentiina-puolivälierän aikaan tähän tapaa Weghorstista:

Pitää muistaa, että ei toi Weghorst ole niin huono pelaaja, mitä täältäkin palstalta saa ymmärtää. Itse kuitenkin Bundesliigaa seuranneena katson tätä asiaa ehkä vähän eri laseilla ja eri näkökulmasta, kuin mitä Valioliigaa tarkasti seuraavat. Bundesliigassa kuitenkin Wolfsburgin paidassa kolme perättäistä +15 maalin kautta (17, 16 ja 20) ja toissa kaudella ennen siirtoaa iski 20 maalia Wolfsburgin paidassa ja oli Bundesliigan maalipörssin kärkinimiä.

Tuo on oikeasti kova saavutus ja myös Bunesliiga on todella hyvätasoinen sarja ja kolme perättäistä +15 maalin kautta Bundesliigassakin on oikeasti tosi hyvä suoritus ja kertoo pelaajan rutiinista ja suorituskyvystä, eikä todellakaan ole sattumaa. Ymmärrän toki, että Valioliiga-faneille Weghorst näyttäytyy huonolta ja vähän honkelilta "Burnley-flopilta", jolle vähän naureskellaan yms., mutta ei oikeasti ole niin huono pelimies, mitä tuon Englannin stintin voisi antaa ymmärtää. Ihan suht laadukas (ja ihan jopa monipuolinen, ei ole mikään pelkkä pääpelaaja tai yksipuolinen kärkimies) target-pelaaja on oikeasti kyseessä.

En siis itse näe Weghorstia niin huonona pelaajana, mitä täältä saisi ymmärtää. Kyllä, ei se mikään maailmanluokan target-kärki ole ja se Burnley-visiitti meni penkin alle, mutta ei oikeasti kuitenkaan ole "helppo" tehtävä tai itsestäänselvyys takoa Bundesliigassa kolmenä peräkkäisenä kauten +15 maalia, toissa kaudella Bundeksen maalipörssin 4.sija 20 maalilla. Luulen, että tämä Weghorstin dissaaminen johtuu juurikin pitkälti ns. näkemyseroista ja onkin juuri sen takia mielenkiintoista ja kiehtovaa, että miten eri tavalla, eri liigoja seuraavat voivat tätäkin asiaa katsoa. Ymmärrän sen, että Valioliigaa seuranneille, jotka ovat Weghorstin otteista nähneet kenties vain sen huonon Burnley-stintin, näkevät Weghorstin sellaisen honkelin pökkelönä, mutta itsellä toki luonnollisesti Bundesliigaa (+ Hollannin majua) tarkasti seuranneena, niin hieman erilainen näkemys. Bundesliiga on kuitenkin suhteellisen kovatasoinen liiga (omasta mielestäni ero BuLin ja Valjun välillä pienempi, mitä moni ehkä olettaa) ja Saksassa Weghorst pääsi pelaamaan kuitenkin myös hyvässä joukkueessa ja hyvien pelikaverien kanssa.

Weghorst ei kuitenkaan ole mikään niin maaginen ylikylän jätkä, että oman näkemykseni mukaan pystyisi huonossa joukkueessa olemaan mikään kannatteleva voima ja iskemään ilman taustatukea ja maalipaikkojen petaamista, niin ns. omalla henk.kohtaisella taidolla niitä maaleja ja ratkomaan yksistään pelejä. Tuntuu, että monella oli Weghorstia kohtaan ehkä vähän liian suruet odotukset, kun Burnelyiin tuli ja ajattelivat nyt sisään tulevan kaverin, joka pystyy ilman hyviä kavereita yksin iskemään niitä maaleja tyhjästä. Pitää muistaa, että nyt Weghorst pääsee pelaamaan ten Hagin pelikirjaan ja todella organisoidumpaan, struktuurisempaan ja kaikin puolin parempaan pelitapaan, vieläpä kera huomattavasti parempia pelikaverien kera, mitä jossakin Burnleyssa. Burnleyssa pelitapa oli aika erilainen, mitä nyt ManU:ssa ten Hagin alaisuudessa, pelikaverit olivat huomattavasti pari luokkaa kehnompi ja jengi oli muutenkin kaikinpuolin enemmän sekaisin ja taisteli putoamista vastaan. Nyt pääsee hyvävireiseen ManU:un, hyvä pelikirja, hyvät pelikaverit, hyvä valmentaja, joka osaa peluuttaa pelikirjaa, jossa ysipaikasta saa revittyä tehoja irti jne.

Ei Weghorstilta nytkään mitään ihmetekoja kannata odottaa, mutta ManU:ssa on kuitenkin pelintekovoimaa ja hyviä pelaajia, joten, jos tarjoilu pelaa, niin en näe mahdottomaksi, että Weghorsti muutaman maalinkin räppäisi. Työmoraali ja asenne on kuitenkin kunnossa, tuo sen kaivatun työmäärän kärkeen ManU:lle ja omasta mielestäni Weghorst on myös "suhteellisen" monipuolinen pelaaja. Osaa pelata linjojen välissä ja hakea ovelasti tilaa ja hyökätä oikea-aikaisesti selustaan, omaa vahvan hold-up pelin ja on väkevä "selkä maalia päin" pelaaja, hyökkäyskolmannekselle pudottautuu myös alemmasa ja osallistuu pelintekoonkin jne. Jos nyt vertaa siis esim. toiseen Hollannin maajoukkueen kärkeen eli Luuk de Jongiin, niin häneen verrattunakin, mitä on Hollannin majussakin nähnyt paljon, niin Weghorst on kyllä paljon monipuolisempi ja -käyttöisempi pelaaja (joka nyt toki ei ole huima saavutus, mutta kuitenkin...)

Tuo ainakin erilaisen ja kaivatun profiilin ManU:lle joten siinäkin mielessä ihan looginen ja hyvä hankinta mielestäni, eikä todellakaan niin huono pelaaja, mitä moni luulee. Korostan myös edelleen vahvasti sitä, että nyt ManU:ssa, parempien pelaajien ympäröimänä (mm. huima Bruno pelintekijänä), ten Hagin erinomaisessa ja selkeä rakenteisessa pelitavassa (+ ten Hagilla ollut aina sellainen klassinen ysi ja target-mies jengeissään ja pelitapa nojautuu myös siihen vahvasti), niin jos tarjoilu pelaa, niin voi jälki olla varsin hyvääkin maalien muodossa. On kuitenkin todistanut niin Wolfsburgin, kuin Hollannin maajoukkueenkin paidassa, että kun ympärilä on hyviä pelimiehiä ja tarjoilu on kunnossa, niin Weghorstilla on kykyjä toimittaa palloa (monipuolisesti niin päällä, kuin jalalla) myös maaliverkkoihin kliinisellä tavalla. Yksistään ei kuitenkaan niin ylikylän jätkä ole, että pystyisi siihen ilman apuja, joka paljastui ehkä kaikille karusti Burnleyssa ja nyt sen takia on sitten saanut tuon "iki-flopin" maineen ja joutunut monen Valioliiga-kannattajan naureskelun kohteeksi. Näen tämän kuitenkin kaikinpuolin hyvänä siirtona ja nimenomaan tällaisena puolen vuoden pätkänä ManU:lle, kunens kesällä tuodaan sitten joku parempi kärkimies sisään. Tähän paikkaa kuitenkin ihan hyvä haku, tuo pääpelivoimaa ja uhkaa boxiin sekä antaa ten Hagille työkaluja varioida pelaamista ja pelitapaa kesken pelinkin, kun on erilaisen profiilin kavereita kokoonpanossa.

Halusin vain ilmaista tällaisen mielipiteen tähän väliin, kun monelle Weghorst tuntuu aiheuttavan vähän kiusallisia irvistyksen aiheita. Palataan sitten aiheeseen uudestaan, kun rummuttaa maaleja urakalla ManU:n paidassa tai floppaa (jälleen) Englannin maalla ihan totaalisesti :)
 

Buster

Jäsen
Weghorst astelee Ronaldon saappaisiin. Vajausta oli jo ennen Rollen lähtöä sillä tontilla, niin joku hankinta tarvittiin.

Ei jäänyt kuin pituudesta mieleen Burnley-kohtaamisissa, jossa hiljaiselon jälkeen jossain pelissä taisi laukoa vihaisen puolivolleyn vähän boksin ulkopuolelta, jonka De Gea torjui. Sen sijaan MM-kisoissa oli kyllä seksikästä sellaisella hikisellä ja karvaisella 80-lukulaisella tavalla, kun Weghorst ja Luuk De Jong tulivat kentälle Argentiinaa vastaan ja alettiin vain pumpata palloa boksiin, ja Argentiinan alakerta paini ja yritti rimpuilla paniikinsekaisesti mukana. Lisäksi Wouti taisi olla se kuka oli äänekkäimpänä pilkkukisassa röyhkeästi laittamassa painetta vastustajan vetäjille ja jonka Messi taisi ottelun jälkeen haukkua nimeltäkin. Ja joka lopulta teki siinä pelissä ne kaksi maalia, joilla mentiin jatkoille ja rankkuihin asti. Ja laittoi muistaakseni rankunkin skabassa sisään.

Tykkään tuollaisista luonteista, joita ennen tätä kautta puuttui joukkueesta. Vittumaisuutta vastustajille ja luonnetta omille. Eri profiilin kakkoshyökkääjäksi helppoihin matseihin sekä cuppeihin ja otteluiden lopussa sisään heitettäväksi. Eiköhän tuolta Poppamies-Ighalon tapaiset tehot irronne vähintään ja ikänsä puolesta pitäisi olla vielä kuitenkin huippuvuosilla. Varmasti täyttää ruutunsa ja saatetaan saada jopa enemmän parhaassa tapauksessa. Nyt kun kyse on vain väliaikaisesta ratkaisusta hyökkääjän tontille sopivien isojen kalojen puutteessa, niin ihan hyvältä vaikuttava hankinta ennakkoon.

Köyhän miehen Edin Dzeko? Vielä halusi seuraan, joten eiköhän siellä ole se oma lähtökohtaisesti rajallinen roolikin ns. hyväksytty. Täten vaikea on nähdä yhtään mitään riskiä. Tuli tekemään niitä rumia maaleja ja tarjontaa pitäisi kyllä riittää, ja sitä tuollainen hyökkääjä tarvitsee. Nyt on kiva painaa kesoa boksiin, kun siellä on tuollainen hyökkääjä liukumassa, pukkaamassa ja tuikkaamassa sitä palloa sisään. Aiheuttanee jo läsnäolollaan ylireagointia ja tilaa muille, ja tuolla koolla jo vähän hävityistäkin pääpalloista jäänee aika iso osa vielä sellaisiksi 50/50 palloiksi boksiin tai sen reunamille. Katsellaan miltä näyttää kun saa minuutteja.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ducker kirjoitti Casemirosta. Parhaat kohdat:

But the Brentford defeat, coming only six days after an opening 2-1 loss at home to Brighton, was so bad that there were concerns in some quarters it might be enough to convince Casemiro to back away. They need not have worried.

Casemiro, it turned out, was watching from home in Madrid and began sending messages to his agent saying: “Tell them I’ll fix this”.
If anything, the debacle appeared only to deepen his desire to move to Old Trafford and this notion of Casemiro having become “fixated” on the transfer, as one source put it, was reaffirmed when a United delegation flew to Madrid a few days later to seal the deal.

Over dinner, Real officials revealed they were going to give Casemiro a final chance the next day to reconsider his position and stay. But the midfielder would make it clear his sights were set firmly on Manchester, leaving Madrid with little choice but to sanction a £60 million transfer.
It actually comes as a shock to hear some of Casemiro’s closest confidants claim he has “never been this comfortable or happy in his career”.
Ja etenkin
He has been having regular English lessons both inside and out the club and considers improving his grasp of the language his greatest urgency. That dedication is starting to pay off. Staff have been impressed by his knowledge of United’s history and, while he is a particular fan of Paul Scholes, he has enjoyed chatting about Eric Cantona and Roy Keane. Of all his current team-mates, Marcus Rashford is said to have stood out for him and he believes the England striker could become one of the world’s best.

Siis... mä tykkäsin Casemirosta jo vartti sitten kuin hullu puurosta, mutta nyt... en mä tiedä. Melkeinhän tässä herkistyy. Ihana, ihana mies! Ja maailman paras kutonen. Pelaisipa uransa loppuun Unitedissa.

Edit. Siis mulle jos mainitsee noi neljä nimeä: Scholes, Cantona, Keane ja Rashford, niin se on melkein kuin salasana mun sydämeen. Huh!

Ja kuinka siistiä, että kerrankin United teki siirron puoleen hintaan!
 

Jeffrey

Jäsen
Ducker kirjoitti Casemirosta. Parhaat kohdat:

Täälläkin luettiin näitä juttuja kyynerpäät työpöydällä, kämmenet leuan alla ja silmiä räpytellen.

Tähän kun lisää vielä ne alkuajan jutut. Joiden mukaan iso osa Casemiron halusta siirtyä oli pelata joka ilta täysille kotiyleisöille ja täysille vieraskatsomoille.... pitää kohta ehkä kirjoittaa Casemirosta oma kappale päiväkirjaani.
 

Jeffrey

Jäsen
Huhujen mukaan Pellistrin jatkosta olisi käyty keskusteluja, ja päädytty hänen jäävän Unitediin. Toisten huhujen puolesta sekä pelaaja ja seura olivat tätä mieltä. Kolmannet huhut puhuvat jopa jatkosopimusneuvotteluiden olevan näköpiirissä.

Nykyinen hyökkääjätilanne ja Pellistrin kymppiminuuttinen viikolla antaisi ymmärtää, että pelaajalle todella olisi käyttöä. Tähän kun lisää melkolailla epäonnistuneet lainat Espanjassa. Voidaan päätyä siihen lopputulokseen, että tämä oli hyvä lopputulos.

Seuraavan kahden viikon aikana voisi kuvitella, että ainakin Reading ja vähintään toinen League Cup välieristä olisi mahdollisuus päästä avaukseen. Pellistri saattaa olla tällä hetkellä jopa kyvykkäin oikealle kaistalle, ja peliajan edessä lienee Sanchon tilanne ja se missä määrin Antonyä ajetaan väkisin sisään brittipeliin.



 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Weghorst ei pelaa huomenna, koska ei ehditä saada paperiasioita valmiiksi. Debyytti siis luultavasti Palacea vastaan.

Dalot ei pelaa huomenna, koska edellisessä pelissä tuli se vamma.

Martial on epävarma huomisen osalta. Jalassa on jokin pieni vamman tynkä ja tilanne katsotaan huomenna.

Donnyn kausi on ohi, eli se polvi todella meni juuri niin rikki kuin tilanteessa näyttikin. Todella harmillista.
 

Spartacus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sääliksi jo käy tuota Donnya. Ei tule mitään apuja mistään. Ja olisi ollut käyttöä tässä otteluruuhkassa, vaikka ei ole oikein koskaan onnistunut säväyttämään, siis ainakaan minua.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Kukas sinne kärkeen laitetaan, jos Martial on sivussa. Maguire? :D
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Sääliksi jo käy tuota Donnya. Ei tule mitään apuja mistään. Ja olisi ollut käyttöä tässä otteluruuhkassa, vaikka ei ole oikein koskaan onnistunut säväyttämään, siis ainakaan minua.
Sitten kun Valioliigan pelinopeuteen sopeutuminen oli jo ennestään ongelma ja tuollaisen vamman jälkeen menee helposti joku puoli vuotta siitä kentille paluusta, että liike alkaa olla taas ennallaan, niin todella hankala olla optimistinen.

Melkein se on kesällä siirto muualle tai esim. vuoden laina takaisin Ajaxiin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
No ketäs sitten laidoille? Vastassa on kuitenkin City, niin Antony nyt ei ainakaan vielä riitä mihinkään.
Bruno on pelannut joitain pelejä oikealla. Garnacho vasemmalle. Eriksen kympiksi ja McTominay/Fred - Casemiron kanssa pohjalle, onhan tuossa vaihtoehtoja.

Ten Hag kuitenkin luottanee Antonyyn kuten Arsenalin vastaan ja tuossa pelissä teki maalin. Dalot on sivussa niin ennemmin minä Antonyn pistäisin laidalle kuin Brunon, joka lähtee sieltä aina keskelle. AWB ei kovin hanakasti varmaan Citya vastaan uskalla nousta.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
AWB ei kovin hanakasti varmaan Citya vastaan uskalla nousta.
Uskaltaa se koska ten Hag vaatii sitä.

Mutta muutoin kaikesta samaa mieltä. Ja itse asiassa niin heikosti kuin Antony onkin pelannut, nämä cityarsenalit ovat juuri niitä pelejä joissa hänestä voisi olla eniten hyötyä. Selustassa kun on jossain vaiheessa väkisinkin tilaa, ja Rashfordin vire pakottaa puolustajat antamaan sitä vielä enemmän. Eli ei siis välttämättä ole pakko ajaa sinne kulmalipun liepeille umpikujaan joka kerta.

Jos Martial ei ole kunnossa, hyökkäyslinja on Garnacho, Rasse ja Antony, mutta jos on, niin Garnacho tullee vasta vaihdosta.

Tai sitten mennää kahdella hyökkääjällä ja Brunon valeysillä, ja McT saisi potkia KDB:tä pohjalla. Tähän en kyllä usko.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Vähän kyllä harmittaa tuo laitureihin viime vuosina hassattu rahamäärä suhteessa siihen, mitä sieltä on tähän mennessä saatu vastineeksi. Tyliin 200 miljoonaa poltettu kahteen mieheen, joista toinen ei ole pelikuntoinen ollenkaan ja toinenkaan ei varsinaisesti vahvista joukkuetta (ainakaan vielä). Tuolla rahalla olisi asiat voineet mennä myös toisin. Ei nyt vielä tietenkään tuomita kumpaakaan, mutta toistaiseksi ETH:n pitkän plussalistan jatkoksi isoin miinus on Antonyn väkisin roudaaminen joukkueseen valtavalla kasalla rahaa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Itsellä on jotenkin optimistinen olo tämän päivän matsin suhteen. Varanen ja Casemiron ollessa kentällä yhtä aikaa ihan hirveästi ei yleensä omissa soi.

Haaland on toki sellainen jokerikortti, joka voi tehdä sen kolme maalia koska on Haaland mutta kyllä tähän minusta aika tasaisista lähtökohdista lähdetään. Kaiken järjen mukaan hakeutuu korkeissa palloissa Martinezin lähelle, saa nähdä mitä kivaa Martinez puolestaan keksii.

Paljon on siitä kiinni löytyykö meiltä hyökkäyksestä leveyttä, Rashford ei voi olla ainut joka näitä pelejä ratkaisee. Bruno, Martial, Antony näiltä on pakko tulla nyt enemmän.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mä tyydyn tässä vaiheessa analysoimaan vain sen, että jännittää ihan saatanasti. Ja jos en uskoisi Unitedilla olevan mahdollisuuksia, ei jännittäisi näin paljon. Toki peli itsessään on myös aivan järjettömän tärkeä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös