Manchester United FC 2022–2023 – ”Creating a Fighting Machine”

  • Viestiketjun aloittaja RystyLitsari
  • Alkaa
  • 422 243
  • 4 053

Fordél

Jäsen
Tästä on keskusteltu jo aikaisemmin. De Jong on viimeksi tänä kesänä julkisesti sanonut hänen pelillisen roolinsa olevan Hollannin maajoukkueessa mieluisampi kuin mitä se on Barcelonassa. Voi toki olla hätiköity johtopäätös, että Unitedissa rooli tulisi olemaan lähempänä Hollannin kuin Barcan roolia, mutta tällainen johtopäätös on helppo tehdä. Lisäksi Unitedissa mies olisi selkeästi se keskikentän ykköshevonen, voi toki olla tätä myös Barcassa, mutta Xavin huhutaan haluavan dynaamisempia pelaajia omaan pelitapaansa. Tähänkin suuntaan de Jong on itse antanut lausuntoja. Xavin systeemi on täysin erilainen keskikentän osalta kuin mitä EtH tai "hollantilainen tapa" on.
Kyllä, yhdessä pelin jälkeisessä haastattelussa de Jong totesi, että tykkää roolista, jossa saa ensimmäisenä pallon puolustajilta. Tästäkin huolimatta de Jong on todennut haluavansa pysyä Barcassa, joka on ollut pienestä pitäen hänen lempijenginsä. Barca pelaa juuri sitä futista, jota hän haluaa pelata. Se, että rooli ei ole ollut yhtä mieleinen kuin maajoukkueessa, ei siis näytä painavan siirtosaagankaan keskellä. Mutta edelleen, ilman muuta jos jonnekin on lähdettävä, EtH:n luotsaama toinen suurseura on varmasti mieleinen vaihtoehto.

Lisätään listaan nyt ainakin Maguire, AWB, Sancho, toki myös jo poistuneita pelaajia esimerkiksi James. En ole missään kohtaa väittänyt, että tekeminen olisi ollut heikkoa koska tämä kriteeri. Väitin, että tekemistä ei näytä juuri auttaneen tämä kriteeri. Toki edellä olevien pelaajien edelliskauden suorituksilla on helppo hassutella, mutta jokainen on ollut juuri sillä hankintahetkellä juuri sitä mitä lääkäri määrännyt.
Niin ei tietenkään tekemistä ole auttanut tämä kriteeri, kun niin moni muu asia on kussut, kuten johtajuus ja valmennus. Tällöin ei kannata vetää johtopäätöstä etteikö jatkossakin kannattaisi edelleen painottaa tätä kriteeriä pelaajien hankinnassa.
 
DaFlexi

Jäsen
Suosikkijoukkue
”Oltiin sitkeitä” IFK
Nyt ovat siis Bayern, PSG ja Chelsea ihan suht virallisesti kieltäytyneet ottamasta Ronaldoa, vaikka Mendes on tätä niille kovastikin tyrkyttänyt. Okei, jotain virityksiä on vielä Bayernin suuntaan, mutta enää vain Real on sellainen jonka suuntaan voisi jotain seitinohuita toiveita elätellä.

Ronaldon "mainearvohan" tästä tosiaan kärsii eniten kun kukaan ei suostu häntä ottamaan kontolleen, mutta yhtäältä tämä on valtaisa riski Unitedille. Toivottavasti ten Hagilla on palleja pitää hänet poissa avauksesta suurimman osan kautta, sillä muuten tämä ei onnistu:

Toisin päin juurikin. Ten Hag varmasti haluaa Rontun tähän jengiin antamaan kokemusta ja näyttämään sitä pelihenkeä ja voittamisen mindsettiä. Tämmöne uudelleenrakennus vaatii niitä kokeneita äijiä sinne näyttämään nuoremmille. Vai onko mielestäs maguire ja de gea tarpeeks siihen. Toisekseen pitää olla avauksen ykkösmies. 20+ maalia käytännössä jo plakkarissa jos on meillä.

Just nyt tää jengi tarttee ronaldoa
 
OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United

Minä kun kuulin taas, että United oli jopa ihan prässännyt näissä kahdessa harjoituspelissä. Ehkä jopa ihan ylhäältä asti. Pelit nähneet voivat vahvistaa tai olla vahvistamatta.

Tähänhän pelityyliin Ronaldo ei taivu. Ei ole taipunut enää vuosikausiin. Ja ehkä jopa siksi valmentajat ovat miehen joukkueissa vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Ilman minkäänlaista prässiä on nykyjalkapallossa todella vaikea siis voittaa.

Kuten yllä todetaan, Ronaldo voisi supersubina olla vielä käyttökelpoinen ManUlle. Viimeiseksi 10-20 minuutiksi aina kentälle, mikäli maaleja tarvitaan. Ronaldohan ei tähän tietenkään suostu, vaan rupeaa kiukuttelemaan pikkulapsen tavoin, joten summa summarum: United ei tarvitse tällä hetkellä Ronaldoa. Eikä tunnu muutkaan Euroopan huippuseurat tarvitsevan tai haluavan miestä. Miksiköhän?

Nostaisinkin De Jongin signauksen ohella tärkeimmäksi tämän siirtoikkunan "agendaksi" Ronaldon ulostamisen (:D) joukkueesta. Tällöin päästäisiin aloittamaan uusi aika puhtaalta pöydältä, ilman kiukuttelevaa entistä maailmantähteä. Siitäkin huolimatta, että Ronaldo varmaan ensi kaudellakin tekisi sen 20 maalia.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Harkkapelien perusteella hyökkääjät vaihtelevat paikkoja ja Martial on ollut vakuuttava. Onhan siinä omat riskinsä lähteä kauteen Martial ykköskärkenä mutta ”paperilla” hän toki siihen sapluunaan sopii paljon Ronaldoa paremmin.

Zidane on ollut varmaan se suurin yllättäjä. Jos pystyy pelaamaan noin rohkeasti ja pallovarmasti liigassa, niin ihan varmasti saa peliaikaa.
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Ronaldo on hieno pelaaja ja tulee aina olemaan lemppareitani. Vähän vaan on sellainen kutina että kaverista voi tulla aikamoinen riesa jos alkaa kiukuttelemaan. Aiempi Pogban sirkus voi olla ihan kevyttä siihen verrattuna.

Parastahan toki olisi jos mies saataisiin motivoituneena vetämään yksi kova kausi.
 
DaFlexi

Jäsen
Suosikkijoukkue
”Oltiin sitkeitä” IFK
Minä kun kuulin taas, että United oli jopa ihan prässännyt näissä kahdessa harjoituspelissä. Ehkä jopa ihan ylhäältä asti. Pelit nähneet voivat vahvistaa tai olla vahvistamatta.

Tähänhän pelityyliin Ronaldo ei taivu. Ei ole taipunut enää vuosikausiin. Ja ehkä jopa siksi valmentajat ovat miehen joukkueissa vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Ilman minkäänlaista prässiä on nykyjalkapallossa todella vaikea siis voittaa.

Kuten yllä todetaan, Ronaldo voisi supersubina olla vielä käyttökelpoinen ManUlle. Viimeiseksi 10-20 minuutiksi aina kentälle, mikäli maaleja tarvitaan. Ronaldohan ei tähän tietenkään suostu, vaan rupeaa kiukuttelemaan pikkulapsen tavoin, joten summa summarum: United ei tarvitse tällä hetkellä Ronaldoa. Eikä tunnu muutkaan Euroopan huippuseurat tarvitsevan tai haluavan miestä. Miksiköhän?

Nostaisinkin De Jongin signauksen ohella tärkeimmäksi tämän siirtoikkunan "agendaksi" Ronaldon ulostamisen (:D) joukkueesta. Tällöin päästäisiin aloittamaan uusi aika puhtaalta pöydältä, ilman kiukuttelevaa entistä maailmantähteä. Siitäkin huolimatta, että Ronaldo varmaan ensi kaudellakin tekisi sen 20 maalia.
Mistä ihmeestä tää kiukuttelu revitään?
Ilmeisesti jos haluaa peliaikaa se on nykyään kiukuttelua
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Nykyään valmentajan päätöksen kyseenalaistaminen on ilmeisesti kiukuttelua
Ei missään nimessä ole. Se taas että heittelee vaatteita ja näyttää noin selvästi oman turhautumisensa kun tietää, että kaikki kamerat kuvaa on ihan päivänselvää kiukuttelua ja joukkuehengen pilaamista.

Kyllä itsekin puolustelen aika usein Ronaldoa mutta ei kannatta yrittää väittää mustaa valkoiseksi.
 
Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jotain ohuita huhuja ollut tuosta Ibrahim Sangaresta. Sitten olisi jokaisesta Hollannin isosta napattu yksi peluri, jos tuo toteutuu.

Oikean pakin tontille Jonathan Clauss mietinnössä, jos sieltä esim Wan-bissaka lähtee vielä. Chelsea myös kiinnostunut, mutta sama tilanne eli ensin ulospäin pitää lähteä porukkaa, että tuossa edetään.

Eniten ehkä huolettaa, että 2. Mv ei käytännössä mitään huhuja.
 
Jeffrey

Jäsen
Jotain ohuita huhuja ollut tuosta Ibrahim Sangaresta. Sitten olisi jokaisesta Hollannin isosta napattu yksi peluri, jos tuo toteutuu.

Sangare huhu on ammuttu alas jo ymmärtääkseni molemmista päistä. Itse olen taipuvainen uskomaan niihin huhuihin joiden mukaan de Jongia ollaan valmiita odottamaan. Tämä tietysti kielisi joko siitä, että miehen luotetaan lopulta liittyvän joukkueeseen. Tai sitten siitä, ettei markkinoilta ole saatavissa pelaajaa jonka laskettaisiin olevan hankkimisen arvoinen.

Kakkosvahdiksi sitten on jo Heaton. Nyt toki pari kautta ollut kovempi tekijä, mutta tuo on ollut varsin epänormaali tilanne. Itse en olisi liian huolissani maalivahti asiasta. Joskin sopii toivoa, että keväällä ollaan riittävästi top-4 sisällä kun DDGllä alkaa tunnetusti lipsumaan.

Hiljaista alkaa olla huhurintamalla. Vähän alkaa tuntumaan siltä, että ennen kauden alkua ei uusia pelaajia enää tule, ellei sitten syystä tai toisesta de Jong liikahda maaliin. Toki joku hyökkääjä saatetaan hankkia varsinkin jos Ronaldo saadaan kaupaksi. Isompien nimien osalta markkinatilanne taitaa olla se, että aikalailla kaikki liikkumaan aiotut ovat jo liikkuneet ja nyt sitten katsotaan ketkä osoittautuvat liikkuviksi palasiksi nyt pre-seasonin aikana ja ketä saadaan muutoin houkuteltua markkinoille.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Joku kommentoi twitterissä, että Frenkie sekoilee jo somessa kuin aito United-pelaaja.
 
Liitteet

  • 31E15797-71BF-4FF0-909E-D3AB72C9AD0E.jpeg
    31E15797-71BF-4FF0-909E-D3AB72C9AD0E.jpeg
    283,2 KB · kertaa luettu: 172
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Sporting haluaisi portugalilaislähteiden mukaan Ronaldon lainalle. Vuosi jäljellä sopimusta, haiskahtaa siltä, että ManU joutuisi kattamaan todella ison osan palkasta.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tää ihan hyvä nosto, eli Rangnick mainitsi ManUn tarvitsevan enemmän fyysisyyttä/muut joukkueet ovat fyysisempiä. Nyt kun hankintoja katsoo niin Ten Hag selvästi ollut eri mieltä. Eli olisko tuon Rangnickin konsultoimisen unohtaminen ollut vaan että ovat Ten Hagin kanssa olleet niin eri mieltä mitä joukkue tarvitsee.

Toisaalta esim. Malacia ja Martinez ovat nimenomaan erittäin kovia kamppailupelaajia. Okei joku Pogba oli "fyysinen" pelaaja mutta ei hän sitä fysiikkaa hirveästi jaksanut käyttää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös