Mainos

Manchester United FC 2022–2023 – ”Creating a Fighting Machine”

  • Viestiketjun aloittaja RystyLitsari
  • Alkaa
  • 434 532
  • 4 049

Jeffrey

Jäsen
Nyt kun koko seura on alisuorittanut todella pahasti niin lienee ihan syytä kritisoida hankintapolitiikkaa. Varsinkin se isomman re-buildin puuttuminen on ihan todellinen ongelma, mutta jälkikäteen viisastelussa on myös omat ongelmansa.

Mielestäni on kuitenkin syytä muistaa se, että oikeastaan koko porukka: Maguire, AWB, Sancho, Bruno, Varane olivat todella hyviä hankintoja - useampi heistä todella hyviä osittain myös jälkikäteen. Viime vuosilta myös James, Telles ja Cavani voidaan laske mielestäni ihan onnistuneisiin hakuihin.

Mielestäni isoin virhe viimevuosilta on nimenomaisesti tapaus jossa isoa hankintaa ei hinnan takia tehty, vaan tämä targetti korvattiin halvemmilla vaihtoehdoilta. Noh, Diallosta saattanee jäädä klausuulit maksamatta, mutta alkuperäinen tilanne oli kuitenkin se että Grealish pyrittiin korvaamaan Donnyllä, Diallolla ja Pellistrillä. Rahaa meni lähtökohtaisesti se sama summa ja lopputulos tai oikeastaan jo se etukäteisoletus oli vähän toisenlainen. Toki kaikilla näistä kolmesta olisi homma voinut lähteä toimimaan tai voi vieläkin lähteä, mutta mielestäni tämä on ollut se suurin siirtopoliittinen epäonnistuminen nyt ainakin Fredin hankinnan jälkeisellä ajanjaksolla.
 

Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ainakin nyt siellä Ajaxin koutsi pistää kapuloita rattaisiin sillä tahdilla, että menee vielä puihin tai sitten isketään mottipäistä tiskiin...
 

soumah#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onhan tuo Antonyn hintalappu ihan posketon ja Manun ei missään nimessä tuota pidä maksaa. Ja jos pitäisi, olisi se pitänyt tehdä heti kesän alussa.
Nyt laastarina Ziyechiä kehiin ja ens kesänä uudestaan Anttonin perään. Parhaassa tapauksessa saadaan lopulta halvemmalla molemmat ja samalla kilpailutilanteen oikealle kaistalle. Tosiasia on se, että sinne laidalle tarvitaan pidemmällä aikajänteellä kaksi vasuria..
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tuo ei tosiaan ole mikään huono asia jos Ajax ei halua myydä. Hinta on vain yksinkertaisesti liian korkea.
 

Fordél

Jäsen
100 miltsiä olisi kyllä hurja hinta Antonysta.
Tämä on mielestäni yksi vaikeimmista asioista ymmärtää. En ole ollenkaan varma, että ten Hag ymmärtää minkälaiseen mankeliin hän itsensä laittaa, jos sadan miljoonan Antony ei osoittaudu aivan massiiviseksi superstaraksi, ja se on status, jonka toteutumisesta ei ole mitään varmuutta tai edes kovin vahvoja viitteitä.

100m Antonysta, 70m Hålandista...

Muutenkin on strategisesti todella kummallista tankata tässä vaiheessa rakennusprojektia - siis sekä ten Hagin että Uniten ylipäänsä - noin uskomattoman kalliita pelaajia. Malacia oli oikeanlainen haku, Antony suorastaan järjenvastainen - ei pelaajan lupauksen takia, vaan siksi minkälaiseen tilanteeseen se asettaa Unitedin. Niin ja, siellä on jo todella kallis Sancho samalla paikalla.

Jos United olisi fiksu, se hommaisi Ziyechin Sanchon ja Gakpon Rashfordin varamiehiksi. Näistä joutuisi maksamaan n. 10-12m£ ja n. 30-35m£, jolloin paine olisi paljon pienempi ja rahaa jäisi muuhunkin. Molemmat ovat erittäin kehityskelpoisia pelaajia, joiden katto on korkealla.

Nyt United yrittää taas kerran jotain ihmeen kaupalla tulevaa pikavoittoa hampaat irvessä. Se on helvetin typerää urheilujohtamista.
Samaa mieltä. Huhut Antonyn hinnasta kuulostavat absurdeilta. Tässä esitetty vaihtoehtoinen toimintatapa (Ziyech ja Gakpo) kuulostaisi paljon järkevämmältä (olettaen, että Z:lle riittäisi tuuraajan rooli) kuin mottipäisen summan laittaminen kaveriin ja pelipaikkaan, joka ei ole se akuutein ja pahin ongelma.

Etenkin Ziyech olisi musta mainio haku. Aina yleensä kun on kunnossa ja kentälle päässyt niin on ollut todella näkyvä hahmo (siis positiivisesti). Esim. keskittäjänä ihan huippuluokkaa ja voisi olla hyvä tarjoilija Ronaldolle (jahka Rolle jatkaa).
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Maguire ei aloita tänään.

"...so you're telling me there's a chance?"
Ihanaa. Tämä on ainut oikea päätös, muutenkin kun Nunez on poissa niin se pääpeliuhka on pienempi ja etenkin Diaz ja Salah ovat niin nopeita ja vaarallisia suorissa hyökkäyksissä, että Martinez ja Varane on tähän pelin ehdottomasti paras topparipari.

Shawta taisit @V-G- ekan matsin jälkeen kehua mutta näkisin hänet tässä pelissä ehdottomasti myös penkillä, koska se vastustajan maalin jälkeinen hölkkääminen tilanteeseen on nähty viime aikoina vähän turhan monta kertaa. Malacia joutuu kovaan testiin mutta mielestäni on paikkansa ansainnut. Lisäksi tähän peliin AWB:lle luulisi olevan käyttöä.

Keskikentän osalta on toooodella hankala sanoa mitä sieltä tulee. McFrediä tuskin tänään avauksessa nähdään vai olisiko kuitenkin "kerran vielä pojat" tyyppinen re-union. Erikseniä ei varmasti tiputa penkille, tuskin kyllä Brunoakaan. Mara ilmeisesti palaa ja hän on nykyään ihan Messias, koska teki pre-seasonilla pari maalia.

Jotenkin näin?

DDG
AWB Varane Martinez Malacia
Eriksen Mc Tominay
Bruno
Sancho Martial Rashford
 

Stonemaki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, New Jersey Devils, Tampa Bay Buccaneers
Maguire ei aloita tänään.

"...so you're telling me there's a chance?"
Mielenkiintoista nähdä kenelle annetaan illalla kapteeninnauha. Koko runko on käytännössä alisuorittanut, joten ei ainakaan mun mielestä mitään ideaa antaa nauhaa mm. De Gealle, Brunolle tai varsinkaan Ronaldolle.

Oma toive on Varane loukkaantumishistoriastaan huolimatta.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Shawta taisit @V-G- ekan matsin jälkeen kehua mutta näkisin hänet tässä pelissä ehdottomasti myös penkillä, koska se vastustajan maalin jälkeinen hölkkääminen tilanteeseen on nähty viime aikoina vähän turhan monta kertaa. Malacia joutuu kovaan testiin mutta mielestäni on paikkansa ansainnut. Lisäksi tähän peliin AWB:lle luulisi olevan käyttöä.
Lähinnä taisin sanoa, ettei häntä voinut suoraa syyttää tai jotain sellaista. Ainakin tarkoitin, että Shaw ei lukeutunut tuossa Brighton-pelissä niihin, jotka olivat syyllisiä. Tavallaan minäkin haluaisin nähdä Malacian kentällä - AWB:n myös, mutten usko siihen - koska hänellä on näkynyt aika paljon Shaw'ta enemmän tuota sijoittumisen puolustusvarautumista. Toisaalta Poolia vastaan pitää joka tapauksessa triplata laidat, koska TAA ja Robertson nousevat niin hanakasti (ja samanaikaisesti), eli ei ole niin yhdestä pelaajasta kiinni.

Kuitenkin jos Dalot pelaa, niin veikkaan Diazin tekevän hänestä sen luokan hakkelusta että tämä joutuu oikeasti hakemaan seuraavaa pelilupaa kirurgin vastaanoton kautta. En keksi koko Valioliigasta epäsopusuhtaisempaa ja -tasaisempaa paria kuin Diaz - Dalot.
 

Pohjoisesta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Manchester United, Jesse Puljujärvi
Mielenkiintoista nähdä kenelle annetaan illalla kapteeninnauha. Koko runko on käytännössä alisuorittanut, joten ei ainakaan mun mielestä mitään ideaa antaa nauhaa mm. De Gealle, Brunolle tai varsinkaan Ronaldolle.

Oma toive on Varane loukkaantumishistoriastaan huolimatta.
Antaisin de gealle mutta eiköhän se brunolle mene
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
En ois uskonut, että koskaan tätä kirjoittaisin Jatkoaikaan, mutta harmittaa ettei Martial avaa...
Samaa mieltä. Olisi kiva nähdä, oliko pre-season pelkkä suonenveto vai oikeastiko Martial on herännyt ja alkanut tosissaan taistelemaan uransa puolesta.
Jännä nähdä mitä tulee. Tuo oikea puoli puolustuksesta kyllä huolettaa.
 

Stonemaki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, New Jersey Devils, Tampa Bay Buccaneers
Samaa mieltä. Olisi kiva nähdä, oliko pre-season pelkkä suonenveto vai oikeastiko Martial on herännyt ja alkanut tosissaan taistelemaan uransa puolesta.
Jännä nähdä mitä tulee. Tuo oikea puoli puolustuksesta kyllä huolettaa.
Odotin Wan-Bissakaa avaukseen. Vaikka ei anna juuri mitään hyökkäyssuuntaan, on myyntihuhuja jne. niin osaa kuitenkin puolustaa. Dalotilla tulee ainakin tänään todella kiire, Elanga tekee hyvin duunia mutta on vielä paljon kehitettävää pelinluvussa, sijoittumisessa ja puolustamisessa, vaikka onkin fyysisesti kovassa tikissä.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Odotin Wan-Bissakaa avaukseen. Vaikka ei anna juuri mitään hyökkäyssuuntaan, on myyntihuhuja jne. niin osaa kuitenkin puolustaa. Dalotilla tulee ainakin tänään todella kiire, Elanga tekee hyvin duunia mutta on vielä paljon kehitettävää pelinluvussa, sijoittumisessa ja puolustamisessa, vaikka onkin fyysisesti kovassa tikissä.
Wan-Bissakaa mäkin haluaisin nähdä. Ei tuo Dalot tarjoa tuolla kentällä oikeastaan mitään ja on ihan katastrofi puolustaessaan. Surullista, miten surkeassa kunnossa tuo oikea laita puolustuksesta on.
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Pakko sanoa että en uskonut voittoon ja lopputulos oli äärimmäisen mukava yllätys!

Enkä nyt odota liikoja mutta olishan se kiva jos tästä nousu alkaisi..
 

Fordél

Jäsen
Huikean hieno matsi ManU:lta! Osasin odottaa kunnon matsia ja esim. tasuria, kun tiesi Poolin haasteet ja toisaalta ManU:n tarpeen pestä kasvonsa katastrofaalisen kauden alun jälkeen. Kuitenkaan voittoa ja vielä näin hyvällä esityksellä en osannut odottaa.

Tänään oli oikeat ukot kentällä antamassa täydet 100% logolle, mikä loi jo heti ihan eri lähtökohdat peliin. Puolustus pelasi erinomaisesti, ja nyt ei tarvi enää kenenkään arvuutella ykköstoppariparia. Martinezilta huikea taistelu ja Varane oli itse rauhallisuus. Nyt ei sekoiltu vaikka pelattiiin paikoin aktiivisestikin. Tässä on mainio duo, joka täydentää hyvin toisiaan. Martinezkin pääsee pelaamaan vahvuuksillaan, kun ei tarvi huolehtia mitä Maguire sekoilee vierellä. Nuori Malacia oli mainio vaikka vastassa oli yksi maailman vaarallisimpia hyökkääjiä.

DDG pelasi myös hyvän matsin ja torjui sen mitä pitikin ja vähän enemmänkin. Toki kun Pool ei pystynyt antamaan kunnolla painetta ja maalipotkutkin annettiin pitkinä, DDG ei joutunut kunnon paineeseen jalalla pelaamisen kanssa. Maalivahtipelin ongelma ei ole siis poistunut mihinkään.

Paljon parjattu keskikentän pohjakin toimi tänään kivasti. Kun peliä ei rakenneltu yhtä paljon ihan alhaalta eikä toisaaalta tullut vastustajalta niin kovaa painetta kuin aiemmissa matseissa niin McT-Eriksen riitti tänään hyvin. Tuohon kun saadaan vielä McT:n tilalle mr C niin alkaa näyttämään todella hyvälle.

Hyökkäyksessä Rasse kaksoi painaa duunia hienosti ja sai palkinnoksi vielä maalin. Tekee varmasti todella hyvää. Elanga ja Sancho toimivat myös tänään hyvin, koska tekivät hyvin duunia ja myös oli hyvin tiloja minne juosta, kiitos Poolin harhasyöttöjen ja korkealla pelaavan linjan. Juuri oikea kolmikko avasi tänään Poolia vastaan.

Summa summarum, nyt kun avaukseen oli valittu pelaajat, joilla oli asenne ja työmoraali vähintäänkin kunnossa sekä valmennus onnistui vielä taktisesti niin lopputuloksena oli hieno voitto yhdestä kauden tärkeimmistä matseista. Tästä on ten Hagin hyvä jatkaa oman projektin viemistä eteenpäin. Nyt tiedetään taas entistä paremmin, että keiden varaan projektia kannattaa rakentaa ja ketkä voivat pysyä penkillä. Myös kaiken maailman "ten Hag out" -jutut voi jättää nyt viimeistään omaan arvoonsa. Vielä vahvistus tai pari niin kyllä se nousu varmastikin tästä lähtee. Kuinka pitkälle tämä jengi lopulta riittää, aika näyttää.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Se mitä tuosta vielä voi parantaa on pallonhallinta ja tähän Casemiro tuo varmasti helpotusta.

Toki eilen yritettiin hyökätä nopeasti, mikä vaikutti lukemiin mutta johtoasemassa pallon pitäminen olisi antanut hieman hengähdystaukoa. Yllättäen tämä kyllä viimeisillä minuuteilla onnistui parhaiten, aiempien managerien kanssa viimeiset minuutit ovat yleensä olleet täyttä paniikkia mutta eilen pelaajat tekivät omissa yllättävän rauhallisia ja järkeviä ratkaisuja.

McTominayn vaihto Caseen tekee sen, että saadaan nuo helpot pallonmenetykset pois ja lisää pallovarmuutta. De Gealta tuli pelin alussa se yksi rohkea katko boksin ulkopuolelta mutta jalalla pelaamista ei testattu kunnolla. Edelleen de Gean puolustukseksi on sanottava, että ei se hänellä halusta ja asenteesta jää kiinni ja tämä matsi teki varmasti hyvää itseluottamukselle. Joka tapauksessa se sopiva back up tarvitaan taustalle.

Sen verran paljon on tullut Dalotia puolustettua, että oli mukava nähdä, että hänkin pystyy joskus tuohon samaan. Ei noussut ihan niin paljoa mutta ei vuotanut ja tässä matsissa juuri se tarvittiin.

Hyökkäyskolmikko oli erinomainen, etenkin Rashford pelasi parhaan pelinsä pitkään aikaan. Martial oli ehkä jopa vielä parempi, pelasi koko ajan todella fiksusti joukkueen eteen vaikka ei ollut kovin näyttävä mutta teki jatkuvasti pienet asiat oikein joukkueen eteen. Ilo oli nähdä, että myös tämä kaksikko antoi kaikkensa kentällä, eikä enää jääty levittelemään käsiä.

Bruno antoi kaikkensa kentällä mutta jälleen kerran tuo tunnekontrolli petti ja teki loppua kohden typeriä ratkaisuja. Silti on niin hyvä, että kokonaisuus kääntyy plussalle.

Viimeisenä sitten Lisandro Martinez… ai jumalauta mä olen ihan myyty tän saunatontun edessä. Ei merkkiäkään epäröinnistä ja menee joka tilanteeseen sillä asenteella, että hän menee vaikka seinästä läpi ja sitten myös menee. Ennen kaikkea jatkuvasti tsemppaa muita ja on koko ajan 100% pelissä mukana. Voisi laittaa ykkösen tuon numero kuuden eteen.

Maguirea ja Ronaldoa ei tässä pelissä kaivattu mutta Erkki sanoi, että molemmille on rooli jatkossa. Jos Erkki sanoo niin minä uskon sen, vaikka en itse oikein jaksa uskoa siihen, että Ronaldo ei lähtisi.

Käytännössä Rollen lähtö tarkoittaisi sitä, että Antony on pakko tuoda sisään ja kaksikko Diallo ja Garnacho saa enemmän peliaikaa. Oikeastaan tuo kuulostaa aika hyvältä. Kuten @Jeffrey totesi live-seurannassa, laituriosasto ei voi olla kapea tuolla työmäärällä.
 
Viimeksi muokattu:

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Se mitä tuosta vielä voi parantaa on pallonhallinta ja tähän Casemiro tuo varmasti helpotusta.
Asia josta olen erityisen onnellinen, niin EtH löysi puoliajalla oikeat lääkkeet Poolin prässiin. Ensimmäinen puoliaika Unitedin maalin jälkeen oli todella pelottavan näköistä pikkupaniikkia, mutta toisella jaksolla lähdettiin järkevien perusasioiden kautta ottamaan kontrollia takaisin ja siinä onnistuttiin hienosti. Tuossa kuitenkin huomasi heti McT:n puutteet, taito ei vain anna myöten rauhoittaa peliä vaan liian usein ratkaisu oli nopea roiskaisu. Onneksi tähän paikalle on tosiaan jo ratkaisu hankittuna.

Toivottavasti vielä n. viikon aikana ehditään muutamia myyntejä tehdä.
 

Rupture

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läski-Bibeau, WPG
Hei, olen ollut ManU fani 6 vuotta suht lyhyestä elämästäni, ja vasta lähiaikoina löysin tämän ketjun. Hyvä että tällänenkin on, vaikka enimmäkseen jääkiekkoa varten JA:ssa pyörin.

Eilen oli kyllä huikea matsi, enkä olisi luullut olevani onnellinen siitä, että ManU olisi sijalla 14 kolmen pelin jälkeen.

Malacia ja Dalot pisti eilen eniten silmään, Dalot suorastaan kiusasi Díazia. Malacia taisteli hyvin palloa laidassa, omassa boksissa ja auttoi hyvin jopa hyökkäyksessä. Hienon seinäsyötön sai tehtyä Elangan kanssa, josta sitten tulikin maali jota kelpaa katsella vielä toukokuussa kun ollaan sijalla 9. Martinezkin oli loistava Varanen kanssa. Aloittavan toppariparin pitäisi käytännössä olla nyt lukittu. DDG oli loistava torjumaan, mutta menikö yksikään Davidin avaus punapaidalle eilen?

Keskikentästä olen vaan tyytyväinen että Casemiro saadaan lisäksi tuohon. Kun näin eilen, että Fred vaihdettiin kentälle, kieltämättä paskoin alleni. McFred ei vaan toimi millään tavalla. Brunosta tulee vahvasti mieleen Brad Marchand, pelaaja jota et halua nähdä vastustajalla, ja itsekin ihmettelet välillä hänen tekemistään vaikka pelaa omassa lempijoukkueessasi. Samaan aikaan on taidokas omassa lajissaan.

Rashyn maali sai hymyn naamaan. Elangakin oli lähellä osua tolppien väliin pelin alussa. Rashford haastoi myös hyvin, eniten jäi mieleen kun haastoi kaksi Poolin pelaajaa kerrallaan, ja kun pääsi ohi heistä niin heti tekee seuraavan liikkeen ja pääse seuraavastakin pelaajasta ohi, harmi että veto meni minne meni.

Toivottavasti meno jatkuu tällaisenä, vaikka mahottomalta kuulostaakin. Sellaista taistelua ja intohimoa oli eilen havaittavissa, että tuskin Southamptonia vastaan riittäisi jalka samaan. Kiinnostaa kyllä nähdä, tullaanko ketään myymään ja ketä tullaan ostamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Erik ten Hag lopulta oivalsi Sir Alexin perinnön, joka tästä seurasta on puuttunut kauden 2013 jälkeen ja jota näemmä tarvitaan edelleen, olkoonkin vaikka minkälaiset hienot uuden aikakauden johtamiskeinot muotia.

Tukkapöllöä, hiustenkuivaajaa ja rangaistusjuoksuja tarvitaan edelleen. Ja niitä tämä joukkue olisi tarvinnut jo kauan aikaa. Tähän vielä kun ten Hag saa sopivat pelaajat ja taktiikan kohdilleen, niin vähän jo alan luulla, että tästä tulee sittenkin hyvä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös