Mainos

Manchester United FC 2021–2022 – it’s time to win trophies

  • 324 450
  • 3 026

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eli seurajohto pelkää, että managerit voisivat vaatia vaikka panostuksia jotta menestys olisi mahdollista. No Maukka on kyllä näyttänyt siltä että urheillullinen menestyminen ei ole ensiarvoista. Eli turha kenenkään täällä siis pelätä Contea, kun ei suostu sätkynukeksi. Aivan käsittämätöntä johtamista jos pitää paikkansa.
Osittain varmasti pitääkin, mutta sitä tuossa ihmettelen, että Ole on saanut siirtobudjettia myös silloin kun on kulkenut urheilullisesti hyvin. Mourinho ja van Gaal jäivät aika heitteille silloin kun onnistuivat pääsemään neljän sakkiin. Väitän, että tuossa on nyt vedetty jonkin verran mutkia suoriksi ja todellisuudessa kyse on samasta asiasta, josta on ollut puhetta aiemminkin: Ole on paljon parempaa pataa seurajohdon kanssa kuin edeltäjänsä. Tuossa on sekä hyviä että huonoja puolia.

Mutta joo, seurajohtojan on Unitedissa monin tavoin aivan kamala, siis etenkin siellä yläkerroksissa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Eikös Woodwardin jo pitänyt lopettaa? Onhan toi vähän erikoista touhua että aina kun on kaikki päin persettä, niin kaivetaan Sir Alex vielä treeneihin.

Oisko aika mennä hiljalleen eteenpäin?
 
Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Eikös Woodwardin jo pitänyt lopettaa? Onhan toi vähän erikoista touhua että aina kun on kaikki päin persettä, niin kaivetaan Sir Alex vielä treeneihin.

Oisko aika mennä hiljalleen eteenpäin?

Tätä myös kaipaan. Sir Alex oli managerina kohta 9 vuotta sitten! Ei voi olla niin, että vieläkin roikutaan hänessä kiinni.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Conte on nyt ilmeisesti kertonut, että on valmis tulemaan ja odottelee miten ManU tekee Solskjaerin kanssa.

Jos tässä nyt on kaikki ollut viime aikoina negatiivista, niin yksi hyvä asia tuli mieleen. 25 miljoonaa Daniel Jamesista näyttää tällä hetkellä aika nerokkaalta kaupalta ja Leeds jatkaa kyntämistään.

Toisaalta jos joku niin James oli Solskajerin valmennuksen näköinen pelaaja ja varmasti pelasi 100% valmentajalle.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Conte on nyt ilmeisesti kertonut, että on valmis tulemaan ja odottelee miten ManU tekee Solskjaerin kanssa.

Jos tämä pitää paikkansa (enkä näe mitään syytä miksei pitäisi) niin se on osoitus siitä, kuinka ManU on mennyt selvästi viime vuosina eteenpäin. Vaikka juuri nyt on vaikeaa, ManU on nykyisin hyvin houkutteleva vaihto ihan kovimmillekin valmentajille. Muutama vuosi sitten tilanne oli eri.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Onhan tuolla rosteri valmiina menestymään. Mielestäni noilla palasilla mitä Manulla on käytössä, niin mikä vain on mahdollista! Olen pitää ruveta nyt takomaan tulosta tai joku muu valmentaja tulee sen tekemään.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Mark Odgenin mukaan johtoportaassa haluttaisiin Brendan Rodgers Solskjaerin korvaajaksi. Tämä olisi varmaan sellainen nimi, mikä myös suurinta osaa faneista miellyttäisi. Rodgers on vähän saman tyyppinen valmentaja kuin Moeys aikanaan palkattessa eli britti ja näytöt kerrytetty pitkältä ajalta. Rodgersin kohdalla viime vuosina käyrä on osoittanut vielä selkeämmin ylöspäin.

Ainut miinus toki tuo Liverpool-historia mutta jos Rafa voi vetää Evertonissa, niin kai sitten Rodgers ManU:ssa etenkään kun ei ole mikään varsinainen Pool-legenda.

Rodgers itse ei tosin ole antanut missään vaiheessa Leicester-pestiä signaaleja että olisi haluamassa muualle. Toki jos isompaan seuraan haluaa, niin Poolin seuraava valmentaja tulee olemaan Gerrard, Chelsea tuskin hetkessä on luopumassa Tuchelista ja City saattaa haluta vielä isomman nimen. Silti on ihan mahdollista, että Rodgers on sen verran tyytyväinen Leicesterissä, että ei edes halua muualle.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC

Mä veikkaan että City-johdon korkealle arvostama Rodgers odottaa puolitoista vuotta Guardiolan lähtöä.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Sir Alex oli käynyt harjoituskeskuksessa sovittamassa jotain uutta pukua, eikä ollut siis OGS:n tukena harjoituksissa Liverpool-ottelun jälkeen kuten virheellisesti huhuttiin.

Eiköhän napata sunnuntaina taas tyylikäs voitto White Hart Linelta ja voidaan taas unohtaa moiset Contet ja Rodgesit....

Ja viikon tärkein uutinen on tietysti se, että Rollen kumppani on raskaana ja tulossa on jo toiset kaksoset Rollelle.
 
Jeffrey

Jäsen
Jokohan ne olisi mahalaskut laskettu. Onneksi ympäripyöreät työpäivät ja meneillään oleva tauti on pitänyt oman nupin kiireisenä tämän viikon, niin on pysynyt elämä positiivisella polulla. Vähän samoin kun sillä yhdellä Pool fanilla joka ymmärsi samasta pubista poistua jo puoliajalla - Jos olet täällä niin pahoittelen tuimaa katsetta, mutta itsehän sen aiheutit.

Nyt kun alkaa kohta olla syyskauden työkiireet paremmalla puolella ja alkaisi liike liikenemään aikaa aikaisempaa enemmän, niin sopisihan se jos joukkue tavalla tai toisella alkaisi taas pelaamaan.. Hendo maaliin ja McTn tulisi löytää kadonneet kulkuset. Rolle voisi näyttää vähän tästä mallia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Eiköhän napata sunnuntaina taas tyylikäs voitto White Hart Linelta ja voidaan taas unohtaa moiset Contet ja Rodgesit....

No, toivottavasti joukkue sentään ymmärtää huomenna olla paikalla, niin on edes jotain mahdollisuuksia ;)

Vaikka huomenna jollain ilveellä voitto tulisikin, niin isoja ongelmia se ei poista eikä sitä, että OGS:n kanssa ei tulla mestaruudesta pelaamaan. Ei tällä kaudella, ei seuraavalla jne...
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Mielenkiintoinen ottelu on kyllä luvassa. Asteleeko kentälle joukkue joka haluaa voittaa ja pelastaa valmentajansa potkuilta. Vai tuleeko kentälle se joukkue mikä haluaa uuden valmentajan.
 
Acid

Jäsen
Mielenkiintoinen ottelu on kyllä luvassa. Asteleeko kentälle joukkue joka haluaa voittaa ja pelastaa valmentajansa potkuilta. Vai tuleeko kentälle se joukkue mikä haluaa uuden valmentajan.
Helppo. Jos Ronaldo avauksessa tulee tappio. Jos Cavani tilalla ja Ronaldo toivottavasti ikuisesti penkillä niin voitto. Selvä voitto kaiken lisäksi.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Solskjaer voi pelastaa itselleen vielä loppukauden mutta ilman pokaalia viimeistään ensi kesänä tulee valmentaja vaihtumaan. Tuo Liverpool tappio oli melkein pahin mahdollinen nöyryytys minkä United voi kokea ja mielestäni sitä ei pidäkään unohtaa vaikka seuraava peli tai kaksi voitettaisiin.
 
OGS sai jatkaa. Se on jo unohdettu. Tosta kaks voittoa sekaisin olevaa Spursia vastaan ja loukkaantumisten vaivaamaa Atalantaa vastaan ja projekti vaan jatkuu. Viimeiset 20 peliä ManUlla Valjussa ja yks nollapeli. Se on vähemmän kuin Steve Brucen Newcastlella.
 
En usko. Ei ole tätä ennen Manchesterin media vaatinut kertaakaan Olea ulos ja alkanut rummuttaa joka tuutista kuka olisi paras korvaaja.
 
Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nythän tuolla on esillä sellainen huhu tai spekulaatiota että OGS vetää kauden loppuun ja Brendan Rodgers astuu ruoriin ensi kaudella. Mutta ehtiihän tässä varmaan jo huhuissa pyöriä kaikkea koemanista alkaen ennenkuin mitään konkreettista tapahtuu.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
OGS sai jatkaa. Se on jo unohdettu. Tosta kaks voittoa sekaisin olevaa Spursia vastaan ja loukkaantumisten vaivaamaa Atalantaa vastaan ja projekti vaan jatkuu. Viimeiset 20 peliä ManUlla Valjussa ja yks nollapeli. Se on vähemmän kuin Steve Brucen Newcastlella.

Se vaan, että Spurs ei ole sekaisin enään. Ihan hyvä toki, että pidetään sekaisin olevana. Viimeiset pelit ovat menneet varsin hyvin ja ryhmitys on löytynyt. WH matsi oli täysin ympäripyöreä ja olisi voinut päättyä myös toisinpäin. Spursin pelissä tökkii enään Kane ja Lucasin epätasaisuus. Tämä vie hyökkäyksestä terää, kun se on Sonin ja Ndombeleen oivallusten varassa. Tietysti myös Lo Celso pitäisi saada ajettua sisään, jotta toinen DM voitaisiin korvata luovemmalla pelaajalla. Tästä oli jo Burnley carabaomatsissa viitteitä. Vitessematsihan oli 100% kierrätys ja peli sen mukaista. Mutta hyvä, että seuraavat majupelit ovat jo oven takana ja saadaan Etelä-Amerikan pojat taas reissuun.

Luotto on kova, että Kane intoutuu kauden parhaaseen, kun yksi mahdollisista ostajista vastassa.
 
Kiitos korjauksesta!
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ellei tämä perkelöityminen nyt lähde aivan käsistä, niin kyllä Ole saanee pitää työpaikkansa tämän kauden loppuun. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, ettei ketään sopivaa ole saatavilla tilalle juuri nyt. Jos kausi sitten päättyy pokaalittomasti / menstyksettä, saati top4:n ulkopuolelle, valmentaja vaihtuu lähes täysin varmasti.

Multa ei kysytä, mutta jos kysyttäisiin, antaisin norskin jatkaa, jos saavutetaan
- Valioliigan mestaruus
- Mestareiden liigan mestaruus
- Mestareiden liigan finaalipaikka
- FA cupin meataruus ja top4-paikka

Muussa tapauksessa kiitos, syvä kumarrus ja johtotehtävä seurasta.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
En pitäisi valmentajan Pool-taustaa niin kamalana asiana kuin pelaajan seurasiirtoa. Peukku täältä mahdolliselle ManU-pestille Brendan Rodgersille. Oli ehkä hiukan liian raakile Poolissa, mutta silti pääsi lähelle mestaruutta. Olisi kiva katsoa, mitä saa aikaan kokeneempana isossa organisaatiossa.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Ellei tämä perkelöityminen nyt lähde aivan käsistä, niin kyllä Ole saanee pitää työpaikkansa tämän kauden loppuun. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, ettei ketään sopivaa ole saatavilla tilalle juuri nyt. Jos kausi sitten päättyy pokaalittomasti / menstyksettä, saati top4:n ulkopuolelle, valmentaja vaihtuu lähes täysin varmasti.

Multa ei kysytä, mutta jos kysyttäisiin, antaisin norskin jatkaa, jos saavutetaan
- Valioliigan mestaruus
- Mestareiden liigan mestaruus
- Mestareiden liigan finaalipaikka
- FA cupin meataruus ja top4-paikka

Muussa tapauksessa kiitos, syvä kumarrus ja johtotehtävä seurasta.
Minultakaan ei kysytä mutta tekisin kyllä kiireesti Olen kanssa n. 8v jatkodiilin ettei hyvässä kehityskaaressa olevaa hommaa pikavoittojen toivossa ainakaan tuhlattaisi.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minultakaan ei kysytä mutta tekisin kyllä kiireesti Olen kanssa n. 8v jatkodiilin ettei hyvässä kehityskaaressa olevaa hommaa pikavoittojen toivossa ainakaan tuhlattaisi.
Meinasin sanoa jotain, mutta sitten tajusin, että olen vuosien varrella kirjoittanut netin eri alustoille varmaan äxtoista kertaan sen hassuttelun laivasta joka ei sovi Liverpoolin satamaan. Joten suotakoon tämä teille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös