Manchester United FC 2021–2022 – it’s time to win trophies

  • 317 286
  • 3 029

Jeffrey

Jäsen
Ihan perusteltua lähteä tähän otteluun sillä formaatiolla joka nyt on tähän mennessä parhaiten toiminut. Lopulta tänään vain kolmella pisteellä on väliä.

Vaikka moni ei siitä tykkäisikään, niin keskiviikko tuo ihan erilaisen mahdollisuuden lähteä ajamaan sisään uutta pelitapaa ja niitä uusia ykkösiä.
 

Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Huhhuh mikä matsi. Tällainen voitto tekee varmaan aika höpöniä tuon tiistain mahalaskun jälkeen. Meinasin sammuttaa telkkarin, kun pallo vietiin pilkulle, mutta ihmeiden aika ei ole ohi.

Jessen on kyllä oltava avauksessa ensi lauantaina Villaa vastaan. Muita vaihtoehtoja ei ole.

Fred ja McDominaattori kyllä naulasivat aika hyvin keskikentän umpeen, eli siinä mielessä parannusta tapahtui aiempaan. Fred pari kertaa jakoi ihan karmeita syöttöjä, mutta toisaalta oli taas hyviä syötönkatkoja, eikä tuo syöttö Brunolle hassumpi ollut Rollen 1-1 maalissa.

Harri ei kyllä vakuuta tällä hetkellä ja olisi kiva nähdä edes yksi matsi Varane - Lindelöf -kaksikolla, mutta eipä taida tapahtua.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Joo-o. Piti käydä suihkussa matsin jälkeen.

Kyllä Jesse ja McDominaattori pelasivat itsensä aivan pläkkiselviksi avauksen miehiksi. Toimisikohan McPogba keskikentällä? Koska siis Jesse - Rolle - Mason olisi aikalailla parasta saatavilla olevaa hyökkäykseen. Pogba vain oli tänäänkin niin timanttinen...
 

Jeffrey

Jäsen
Toimisikohan McPogba keskikentällä? Koska siis Jesse - Rolle - Mason olisi aikalailla parasta saatavilla olevaa hyökkäykseen. Pogba vain oli tänäänkin niin timanttinen...

Kyllähän tämä tullaan varmasti kokeilemaan. Olisin jopa sitä mieltä, että liigacupin voi vaikka uhrata harjoitusotteluksi tälle kokeilulle. Tämä kuitenkin lienee todennäköisin formaatio sille jos meinataan pokaaleja nostella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Se Pogba siellä keskikentän pohjalla ei vain toimi, kun siellä pitäisi tehdä töitä alas. Tai sitten pitäisi olla Kante vierellä.
Toissa kaudella homma toimi lockdownin jälkeen hienosti kun kentällä oli Bruno - Pogba - Matic. Ja siis itse ainakin toivon, että McT olisi se meidän Kante. Kehitys on ollut aivan järjettömän kovaa.
 

Jeffrey

Jäsen
Kyllähän se jos joku asia lämmitti tänään, niin Lingardin ja DDGn onnistumiset. Nämä kuitenkin niitä pelaajia joita on viime vuosina potkittu todella paljon. Ja samalla lämmitti myös se kuinka koko joukkue ryntäsi onnittelemaan näitä kahta tämän illan sankaria. Siinä oli jotain erityistä - sellaista jota ei rahalla saa.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Valioliigalta aika selvä kannanotto tänään, että Ronaldoa vastaan saa surutta käyttää käsiä ja taklata ilman pelkoa minkäänlaisista sanktioista.
Jalkapallojumalat oli kuitenkin tänään tuomareita vahvempia ja lopulta oikeudenmukainen voitto saatiin kaivettua.

Lingard on niin kuuma pelaaja, että miten häntä voi enää jättää penkille?
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Fred ja McDominaattori kyllä naulasivat aika hyvin keskikentän umpeen, eli siinä mielessä parannusta tapahtui aiempaan. Fred pari kertaa jakoi ihan karmeita syöttöjä, mutta toisaalta oli taas hyviä syötönkatkoja, eikä tuo syöttö Brunolle hassumpi ollut Rollen 1-1 maalissa.

Vaikka Fred pelaa alaspäin hyvin niin palloa sille ei pitäisi matsissa antaa. Ainakaan hyökkäyspäässä. Aivan karmeisia noi kosketukset palloon ja hyvät tilanteet kuivuivat kasaan. Tai pahimmillaan kääntyivät West Hamin nopeaan vastaiskuun.

Melko mielenkiintoisia oli noi kolme Ronaldon rikkomista rankkarialueella. Aika ronskisti saa sitten jatkossa jalkaa tarjota siihen pelaajan eteen. No mutta oikeus voitti lopussa vaikka meinasikin mennä vitutuksen puolelle.

Seuraavaan peliin vaan reilua kierrättämistä ja Bruno ja Ronaldo kumpikin huilille.
 

Stonemaki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, New Jersey Devils, Tampa Bay Buccaneers
Olihan loppujen lopuksi mahtava ottelu! Kyllä täällä ainakin lenteli K-18 tekstiä, kun haetaan voittomaalia lopussa, ja Matic kentälle. Noh, Ole tiesi paremmin kuin minä ja Nemanja syötti voittomaalin. Sitten se rankkari. Olihan se selvä, mutta eka ajatus oli, että de Gea ei oo näitä ottanut kiinni yli viiten vuoteen. Noh, mitä vielä, varma torjunta!

Vaikka Ronaldo tykkää vähän värittää kaatuessaan, niin jäihän nyt kaksi pilkkua viheltämättä. Zouman tilanne täysin selvä, ja myös se toinen, kun kattoi uusinnan. Kyllä Ronaldo tietty hakee kontaktia, mutta jokainen voi katsoa, minkä liikkeen Coufal tekee oikealla jalallaan. Jos olisi sen jättänyt tekemättä, olis mun mielestä ollut ok jättää viheltämättä. Karma onneksi hoiti loput ja de Gea poimi pilkun.

Asun Ruotsissa ja jopa Viaplayn expertti Martin Åslundin mielestä Unitedille olisi kuulunut kaksi pilkkua. Huomion arvoista on se, että Åslund vihaa Manua.

Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin! Upeaa myös, että juuri Lingard teki voittomaalin.
 

Barney

Jäsen
Itse toivoisin, että tuossa liigacupin ottelussa annetaan reilusti vastuuta niille pelaajille, joiden vastuu on jäänyt alkukauden aikana pienemmäksi. Samalla toivoisin, että kokeiltaisiin kahta asiaa: Pogba-McTominay pohjakaksikkoa ja Lindelöf-Varane toppariparia. Toki voi olla, että McTominay ei ole loukkaantumisen jälkeen vielä valmis pelaamaan toista ottelua näin nopeasti, mutta hänet voi ottaa vaikka puoliajalla vaihtoon. Maguire on myös koomaillut niin paljon alkukauden aikana, että Lindelöfiä pitäisi kokeilla Varanen vierellä.

Näillä siis lähtisin:

Martial
Lingard - Donny - Sancho
Pogba - McTominay
Telles - Lindelöf - Varane - Dalot
De Gea
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Asun Ruotsissa ja jopa Viaplayn expertti Martin Åslundin mielestä Unitedille olisi kuulunut kaksi pilkkua. Huomion arvoista on se, että Åslund vihaa Manua.
Myös Suomen Viasatin studiossa Pasi Rautiainen olisi vähintään toisesta antanut pilkun (ennemmin jälkimmäisestä) ja toinen asiantuntija Jussi Jääskeläinen sanoi että molemmista olisi voinut antaa pilkun.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Noh, Ole tiesi paremmin kuin minä ja Nemanja syötti voittomaalin.
Hyvä nosto. Tässä kohtaa olisi ehkä hyvä hetki puhua taas Olesta, sillä aika paljon tuli luettua parjauksia sieltä sun täältä sen CL-pelin jälkeen. Nythän United dominoi pallollisena, prässäsi Hammersia tekemään enemmän pallollisia virheitä kuin se on tehnyt kertaakaan tällä kaudella, loi läjäpäin maalipaikkoja ja pakotti siten loistavasti pelanneen, laadukkaan kotivastustajansa kauden avaustappioon.

Ehkä tämä oli jollekin taas "Olesta huolimatta"; sarja yksittäisiä tapahtumia, jotka laadukkaat yksilöt saivat aikaan. Tai mitä se nyt milloinkin on, kunhan sopii narratiiviin. Mutta sitä voi olla vähän vaikeampi selittää nurin, että Ole vaihtoi siinä puolittaisessa pattitilanteessa kentälle Lingardin (ja Sanchon) sekä myöhemmin Maticin. Samalla Unitedin ryhmitys vaihtui jonkin verran, kun laidoilta pelattiin maalille syvemmällä.

Kaiken kaikkiaan Unitedin taktiikka toimi tänään hienosti. Vastustaja oli oikeasti laadukas, mutta Olen joukkue oli pelillisesti parempi ja ansaitsi monella tapaa voittonsa. Hyvä tästä on jatkaa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Oliko muuten kukaan täällä tuota mieltä ettei riitä?
Tuskin. Ellei ehkä yksi tietty. Mutta siis lähinnä viittasin britti- (lue: liverpoolilais-) mediaan. Olisi pitänyt vähän selvemmin nyökätä tuonne päin.

Edit. Ja nyt kun tuo on tehnyt kolmeen peliin neljä maalia, media on alkanut jauhaa Rollen egosta ja itsekkyydestä. Tiimspiritti kuulemma kärsii kun Ronaldo ei syöttele koskaan vaan vain itsekkäästi laukoo aina. Jep, Mirror, Mail, Star. Noihin sanoihin niiden julkaisujen nimet lähinnä päättyvät, mutta nyt myös MEN julkaisi samaa caccelia.
 
Viimeksi muokattu:

Jeffrey

Jäsen
Edit. Ja nyt kun tuo on tehnyt kolmeen peliin neljä maalia, media on alkanut jauhaa Rollen egosta ja itsekkyydestä. Tiimspiritti kuulemma kärsii kun Ronaldo ei syöttele koskaan vaan vain itsekkäästi laukoo aina. Jep, Mirror, Mail, Star. Noihin sanoihin niiden julkaisujen nimet lähinnä päättyvät, mutta nyt myös MEN julkaisi samaa caccelia.

...samaan aikaan toisaalla...


 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

Ronaldoa oli ikävä. Tätä väsynyttä Ronaldo-Messi vääntöä ei kyllä hetkeäkään.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että isommissa peleissä kärjistetysti riittää että mcfred tukkii keskustan ja hyökkäysalueella yritetään pelata Brunolle, joka heittää maali kohti kiertävän pallon boksiin kohti Ronaldoa.

Minusta tuo on hyvä taktiikka, koska a) Bruno osaa heittää sen pallon sinne millimetrin tarkasti (kuten eilen nähtiin se yksi syöttö West Hamin pelaajien hiuksia hipoen) b) Ronaldo laittaa sen pallon ainakin kerran pelissä maaliin.

Se mitä tässä eniten tulee itse seurattua on miten laiturit pelaa ja jääkö esim. Greenwood tässä pelin ulkopuolelle koska ei ole varsinaisesti peliä tekevä laituri. Laitetaanko Cavani pelaamaan jossain kohtaa laidalle ja nousemaan toisena pelaajana taustalta boksiin?

Esim. Lingardille nykyinen systeemi on varmaan ihan toimiva, koska halua rakentaa peliä ihan eri tavalla kuin vaikkapa Greenwood. Kuten ylempänä todettu Ronaldo ei myöskään jaa palloa muille kuten vaikkapa Martial tekisi ysinä, mikä on Greenwoodille haaste.

Kokonaisuutena olin kyllä eiliseen pelaamiseen tyytyväinen.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Tällä hetkellä näyttää siltä, että isommissa peleissä kärjistetysti riittää että mcfred tukkii keskustan ja hyökkäysalueella yritetään pelata Brunolle, joka heittää maali kohti kiertävän pallon boksiin kohti Ronaldoa.
Tämä on omaan silmääni 1/3 noista peruskuvioista, silloin kun vastustaja on laadukas, kuten eilen. Toinen on Pogban kautta (tietysti silloin rakennetaan alempaa). Eilenhän Pogba oli suorastaan maaginen ekalla puoliajalla ja vaihtokin oli vain taktiikan vaihdon takia; 100% haastot jne. Kolmas sitten laitojen kautta. Tässä Shaw on loistava ja AWB:kin parantamassa. Odottelen vähän kärki märkänä Rashfordin paluuta juuri siksi, että laitayhteistyö Shaw'n kanssa on ollut niin dynaamista.

On totta, että Greenwood saisi osallistua pelin rakentamiseen enemmän. Nyt tuo on ollut pari peliä tuolla laidalla vähän sellaista eksynyttä hybridiä laitapelaajan ja poacherin välimaastossa. Periaatteessa kuitenkin hyvä sikäli, että vastustajan on pakko olla varpaillaan joka kerta, kun Greenwood leikkaa pallon kanssa keskemmälle.

Edelleen jankutan siitä 4-4-2 timantista, koska Unitedilla on noita loistavia kärkipelaajia nyt kolme. Ronaldosta, Cavanista ja Greenwoodista voisi olla kiva kasata se kulloinkin tarvittava kaksikko, jonka takana sitten vastustajasta riippuen Bruno/Lingard ja keskustassa ja pohjalla sitten Pogba/Donny/McT/Fred/Matic -osastoa. Ei tämä kaikille vastustajille sovi, mutta ensi hätään nuo syvällä makaavat joukkueet voisi olla keskitettävissä kumoon tuolla tavalla paremmin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Edelleen jankutan siitä 4-4-2 timantista, koska Unitedilla on noita loistavia kärkipelaajia nyt kolme.
Samaa mietin tuossa eilen, että haluaisin nähdä kaksikon Cavani-Ronaldo tuolla formaatiolla. Lisätään vielä Rashford tuohon neljänneksi.

Lisäksi onhan 4-4-2 nyt ihan parasta ikinä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Lisäksi onhan 4-4-2 nyt ihan parasta ikinä.

Hah. Kävi eileen ihan sama mielessä ja mietin legendaarista Sir Alexin 4-4-2 formaatiota, jossa kärjessä oli Rooney ja RvP.

Voiko tämmösellä lähteä peliin:

Ronaldo-Cavani
Pogba-Bruno-McTominay-Greenwood/Sancho
Shaw-Maguire-Varane-Wan Bissaka
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
4-4-2 on tietty aina hieno tavoite, mutta mä en näkisi ManUlle tuota parhaimpana jos Sanchosta halutaan paras irti. Sancho on pelannut koko uransa (Dortmundissa siis) joko osana kärkikolmikkoa 4-3-3:ssa tai hyökkäävänä keskikenttänä 4-2-3-1:ssä. Varsinkin jos siellä laidalla pelaa vielä AWB, niin puutteita tulee sekä hyökkäykseen että puolustukseen.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Helvetti mä olen niin onnellinen David De Gean puolesta. Pari kautta mennyt vihkoon ja se miten viime kausi loppui. Olin myös itse sitä mieltä että parempi myydä mies pois jos vain joku huolii. Mitä vielä mies saapui takaisin Manchesteriin taistelemaan työpaikastaan olla se maalivahti joka aloittaa Unitedin maalilla. Jos eilen pilkku olisi mennyt maaliin niin kaikki ajattelisi että eihän tuo muutenkaan niitä ole torjunut vuoden 2016 jälkeen. Oli mahtava nähdä koko joukkue onnittelemassa miestä vihellyksen jälkeen. Itselläni ainakin kasvoi usko tähän joukkueeseen taas enemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös