Mainos

Manchester United FC 2014–2015 – "I'll make history!"

  • 165 782
  • 770

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On kyllä surullista katsoa tälläistä taapertamista Unitedin toimesta. Ei tuossa toimi oikeasti mikään. Puolustus ei hurraahuutoja aiheuta, keskikenttää ei ole ollenkaan, laidat lähinnä aiheuttavat myötähäpeää ja ehkä edellisten takia hyökkäyskään ei saa mitään aikaan.
Nuo kolme puolustajaa, jotka siellä nyt olivat menee kyllä täytemiehinä, mutta ei helvetti ei niitä kolmea siellä voi samaan aikaan olla. Ja oikeastaan Evans ei voisi olla lainkaan, ei ainakaan tolla nykyisellä menolla. Tai ei Evans varmaan koskaan parempi ole ollutkaan. Sai pelata kohtuu tekijämiesten kanssa samaan aikaan kentällä siksi tässä on jotenkin odottanut, että sieltä kasvaisi liideri. Ei voi olla noin huono potkutekniikka, pehmeä ja vielä pallonhallintakin on huonoa.

Fletcher, hmm.. Tuntuu että hän seisoo vain sillä paikalla, missä on sattunut olemaan nappula taktiikkataululle, pitäisi osata liikkua ja antaa tukea kolmen alakerralle. Syöttösuuntia muutenkin oli ihan liian vähän tarjolla, ei se ainoastaan Fletcherin syytä ollut.

Young ja Valencia, yksi hyvä keskitys koko pelissä, ja sekin oli kulmasta. Muutenkin laituri pelaaminen oli hanurista, ennen oli Gigsiä ja Evraa jotka menivät laidasta läpi, nyt ei tunnu pääsevän. Eivätkö uskalla haastaa? Johtuuko se tuen puutteesta, eli jos menettävät pallon niin onko siellä kaistaa takana auki (tätä en huomannut pelissä katsoa, tuli vain nyt kirjottaessa mieleen)?

Nyt jos tarvitsee arvata, niin tulee Manulle myös kallis tammikuu.

Joku De Jongin tapanen keskikenttämies sinne tarvitaan. Pehmeyttä on liikaa puolustuslinjan edessä.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Kovasti yritin pähkällä millä miehityksellä Manu saisi parhaiten pelaajistonsa käyöttöö ja tulos oli:

Koodi:
-----------RVP-----------
-------------------------
Di Maria----------Januzaj
----------Rooney---------
-------------------------
----Blind----Herrera-----
-------------------------
Shaw---------------Rafael
------Rojo---Jones-------
-------------------------
---------De Gea----------

Vaikka kuinka mitiskelin, niin Rooney, RVP, Di Maria, Herrera ja Mata viisikkoa on käytännössä mahdoton saada yhtä aikaa kentälle. Keskikentälle tarvitaan kuitenkin yksi puolustavakin pelaaja.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Fletcher, hmm.. Tuntuu että hän seisoo vain sillä paikalla, missä on sattunut olemaan nappula taktiikkataululle, pitäisi osata liikkua ja antaa tukea kolmen alakerralle. Syöttösuuntia muutenkin oli ihan liian vähän tarjolla, ei se ainoastaan Fletcherin syytä ollut.

Young ja Valencia, yksi hyvä keskitys koko pelissä, ja sekin oli kulmasta. Muutenkin laituri pelaaminen oli hanurista, ennen oli Gigsiä ja Evraa jotka menivät laidasta läpi, nyt ei tunnu pääsevän. Eivätkö uskalla haastaa? Johtuuko se tuen puutteesta, eli jos menettävät pallon niin onko siellä kaistaa takana auki (tätä en huomannut pelissä katsoa, tuli vain nyt kirjottaessa mieleen)?.

Näihin pakko puuttua. Itse olen käsittänyt että Fletcher olisi nimen omaan se keskikentän alin pelaaja, jonka pitäisi tarjota puolustajille syöttöpaikka. Nyt kuitenkin monesti Mata ja Di Maria hakivat paljon alempaa kuin Fletcher. Matsin lopussa alkoi henk kohtaisesti ärsyttämään ihan suunnattomasti kun topparilla on pallo ja edessä tyhjä tila missä Fletcherin pitäisi olla, no ei ole vaan lönköttelee sinne 5 sec myöhässä. Tämän jälkeen pakilla on jo niin kova paine että joutuu heittämään pitkän (jos olis paremman tekniikan omaavia pakkeja, niin tilanteista ehkä selvittäisiin), niin Fletcher levittelee käsiä, että miksi et syöttänyt. Jotenkin tuntuu että mies on todella pahasti keskenkuntoinen vielä.

Tuo laitapelaaminen aiheuttaa tosiaan lähinnä myötähäpeää. Noista pelaajista ei ole kumpikaan sellainen joka kuljettaa paljoa vastustajasta ohi vaan tarvitsevat tuen laidalle, jolloin oma pelaaja pystytään ohittamaan pallottomalla juoksulla ja syöttöpelillä. Keskitykset on molemmilla luvattoman heikkoja jos aikaa keskityksen suunnitteluun ja latailuun ei ole riittävästi. Esim Januzaj:ssa hirvittävä ero näihin kahteen. Kun hän tulee vaihdosta samalle paikalle, niin tuntuu että mies kävelee vastustajista ohi, joihin Valencia tai Young hakkasi päätä koko pelin. Sanottakoot nyt se vielä, että en oikein koskaan tajunnut kummankan hankintaa Manuun.

Edit: Löytyipä tyyppiesimerkki Manun pelinrakentelusta: http://inspirefootballcoaching.com/wp-content/uploads/2014/08/3.jpg

Tuossa on omalla alueella 6 vs 4 ylivoima ja silti ei päästä mihinkään. Tähän on mielestäni kaksi selkeää syytä. Ensimmäinen on että tuo puolustus on niin jalaton, että jos yksikään karvaaja tulee tuota tilannetta lähemmäksi, niin automaationa on pitkä pallo. Toinen syy on, että tuohon tasan aloituspisteen kohalle tarvittaisiin yksi mies hakemaan palloa (10 paikan pelaaja). Tällöin nuo keskikentän 3 miestä voisivat vaihdella paikkoja ja irtautua vartioistaa + olisi syöttösuuntia kun heille saataisiin pallo pelattua.
 
Viimeksi muokattu:

Sambody

Jäsen
Keskikentästä kertoo paljon se, että tuntuu suurinosa pallollisista hyökkäyksistä menevän seuraavaa rataa

Puolustajat hinkkaavat aikansa jos malttavat
-> pallo pelataan tsägällä joko Matalle tai Rooneylle, jotka ovat ottaneet 30 metrin juoksun kohti omaa maalia, kun kukaan keskikentältä ei tajua/uskalla palloa hakea
-> Toinen näistä tekee pienen rytminvaihdoksen pallon kanssa ja saa tilaa ja aikaa pelata pallo yleensä laidalle
-> Pallon ollessa laidalla on kaksi vaihtoehtoa eli
1) joko silmät kiinni täysiä kohti päätyviivaa ja keskitys maalille, jossa on tasan yksi oma pelaaja koska alhaalta palloa hakeneet hyökkäävät pelaajat eivät ole vielä ehtineet tilanteeseen.
-> Pallo menetetään
2) Laidalta pallo pelataan taaksepäin topparille jolla menee sormisuuhun, kun jokaikinen oma keskikenttäpelaaja piilottelee vastustajan seläntakana.
-> Toppari heittää toivotaan toivotaan keson kohti hyökkääjää, jos ei ole ehtinyt ennen sitä paskoa housuunsa ja pelata palloa rajoista yli

Lopputulos aina sama eli pallonmenetys ilman kunnollista maalipaikkaa.

Miten on mahdollista, että keskikentän keskusta katoaa noin täydellisesti kuvasta, kun sen pitäisi nimenomaan olla pelin keskiössä.
 

RonSwanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, HIFK, Pittsburgh Steelers, Die Mannschaft
Tänään pelin paras tilanne oli n. 10sekunnin ajanjakso, jossa ensin Di Maria flikkaa pallon itselleen, käyttää seinäsyötön, ja sen jälkeen matala keskitys n. pilkun kohdalle Matalle, joka kuitenkin veti ihan puhtaan hutipotkun. Sanon tämän vain korostaakseni sitä, että 0-0 pelin paras tilanne tuli sen takia, että Di Maria jaksoi sillä hetkellä yrittää jotain, mikä ei kuulu pelisuunnitelmaan.


Valencian ja Youngin keskityksistä en jaksa sanoa yhtään mitään. Minä, optimistisena henkilönä, näin ainakin pari-kolme sellaista tilannetta, jossa oltaisiin oltu vastustajan alueella suurinpiirtein 3vs.3 tilanteissa , --- anyway, sellaisissa, missä hyvällä haltuunotto & syöttö -kombinaatiolla oltaisi nähty hyvä maalintekotilanne. Juuri sellainen, mitä esim. Real Madridin peleissä pyritään järjestelmällisesti järjestämään C.Ronaldolle. Tänään mielestäni van Persien ja Matan jalassa poltteli tälläisissä tilanteissa.

Sanoin äskeisen sen takia, että en AINAKAAN VIELÄ kaataisi ihan kaikkea kuraa pelkästään van Gaalin niskoille.. Minulla on mielikuva, että tämä 3-5-2 systeemi on tällä hetkellä käytössä lähinnä Hollannin hyvän mm-kisa projektin + muutamien avainpelaajien loukkaantumisten vuoksi. Kunhan kaikki on terveitä, niin vaihdetaan 4-3-3, jotta nähdään Rojo,Shaw,ehkäpä Blind, jopa Rafael tositoimissa? Kuitenkin pointtina se, ettei alakerta ole enää muodossa Young-Blackett-Jones-Keane-Valencia, kuten esim Sunderland pelissä oli koko toisen puoliajan....
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Pelistä tuli juuri niin vaikea kuin saattoin pelätä. Valitettavan selväksi alkaa tulla, ettei Evansista ole puolustuksen johtohahmoksi. Huippupelaaja pystyy nollaamaan tekemänsä virheet, mutta Evans ei todellakaan ollut onnistunut nollaamaan MK Dons -peliä: tänään taas kaksi katastrofaalista helppoa syöttöhassia, joista Burnley olisi voinut saada helpot maalit. Noin muuten Blackettiä vietiin kerran pahasti sekä Jones höntyili muutamaan otteeseen, mutta henkilökohtaisia virheitä lukuunottamatta puolustus piti suht hyvin. Tosin vastassa oli vain Burnley.

Se suurempi ongelma on, että 3-4-1-2 -taktiikalla pelattaessa topparien pitäisi pystyä myös avaamaan peliä. Käytännössä Jones ei avannut peliä lainkaan, vaan sitä yrittivät tehdä Blackett ja Evans. Huonoin tuloksin. Toisaalta kyllähän varsinkin Fletcheriä voi kritisoida siitä, ettei skotti juuri koskaan ollut pelattavissa, ja pallon saadessaankin peli ei koskaan edennyt. Esimerkiksi Di Maria oli kaukana parhaasta vireestään, mutta teki itsensä monesti pelattavaksi. Ja Di Marian kautta ne Unitedin parhaimman paikat tulivat.

Edelleenkin Unitedin pelin suurin ongelma on pelin rakennusvaihe. RvP ja Rooney jäivät todella vähille palloille. Mata taas joutui taas tiputtautumaan aivan liian alas. Suurin kysymys on, parantuuko pelin avaaminen/rakentelu, kun pallollisesti laadukkaammat vaihtoehdot (Herrera, Rojo ja Blind) ja osittain myös 3-4-1-2 -taktiikassa tottuneet pelaajat saadaan pelikentälle (Rojo ja Blind). Jos parantuu, niin voinee luvata, että myös kolmen ylimmän pelaajan peli paranee.

Sitä tosin ei voine luvata, että ainakaan oikealta laidalta olisi luvassa laadukkaita keskityksiä niin kauan kuin Valencia koohottaa wing backinä. Myönnetään, että Valencia joutui monesti 1vs2-tilanteisiin laidalla, mutta siitä huolimatta jokainen keskitys, nekin jolloin jalka oli selvästi vapaana, oli luokaton. Tämänkin takia melkein toisi paluuta perinteisiin wingereihin ja 4-3-3 -taktiikkaan.

Noin kokonaisuutena alkukausi on ollut taas osoitus siitä, että valioliigan keskikastin ja häntäpään taso on selvästi noussut viimeisten vuosien aikana sekä taktisen osaamisen että pelaajiston laadun osalta. Vaikka tähtiä vilisi kentällä, mutta asenne tai yhteispeli ei toimi, on nyky-valjussa todella vaikea napsia pelkkien yksilösuoritusten avulla pisteitä. Ja nyt en suoranaisesti viittaa Burnleyhin, joka kieltämättä vetää pelaajiston puolesta Championship-materiaalilla.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Toppareiden, varsinkin Blackettin pelinavaaminen on hirveää kuraa. Tänään Blackett taisi roiskaista kymmenisen palloa omalta alueelta ilman suurempaa prässiä kohti Burnleyn kenttäpuoliskoa ilmeisesti toivoen, että joku oma pelaaja saisi pallon.
Kaksi pilkkua vietiin mutta sentään jotain positiivistä tässä päivässä kun saatiin Cityä piste kiinni.

Muutamat brittilehdet maalailevat jo aikamoisia piruja seinille liittyen Marcus Rojon työlupaan. Voi nimittäin olla, että United joutuu lainaamaan Rojon muualle jos työlupaa ei kuulu. Asiaanhan liittyy kolmas osapuoli.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Marcos Rojon tilanteeseen on saatavissa...

......Muutamat brittilehdet maalailevat jo aikamoisia piruja seinille liittyen Marcus Rojon työlupaan. Voi nimittäin olla, että United joutuu lainaamaan Rojon muualle jos työlupaa ei kuulu. Asiaanhan liittyy kolmas osapuoli.

....lisävalaistusta tästä linkistä BBC:n sivustolle.

BBC Sport - Marcos Rojo: Man United signings debut held up by visa delay


Kysymys on jutun kirjoittajan mukaan enää siitä, saako Rojo turistiviisumin asemesta työnteon mahdollistavan viisumin ja siihen liittyen Argentiinan viranomaiset selvittävät eräitä vuoden 2010 tapahtumia Rojon ja hänen naapurinsa välillä. Miestä ei ole koskaan tuomittu mistään, joten en usko, että pelkkä kesken oleva tutkinta estää siirtoa.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Toppareiden, varsinkin Blackettin pelinavaaminen on hirveää kuraa. Tänään Blackett taisi roiskaista kymmenisen palloa omalta alueelta ilman suurempaa prässiä kohti Burnleyn kenttäpuoliskoa ilmeisesti toivoen, että joku oma pelaaja saisi pallon.

Olen kiinnittänyt itse samaan huomiota. Ja vaikka miehellä olisi tilaa, niin tuntuu kuin hän haluaisi itse vaikuttaa liikaa peliin ja avata suoraan kärjille tai laitureille.

Huomaa muuten hyvin ettei topparit ole tottuneet tuota peliä avaamaan. Suurin asia mistä tämän mielestäni huomaa on kun saavat syötön vastaan, niin jäävät lähes poikkeuksetta seisomaan paikalleen ja etsimään syöttöpaikkaa. Tämä tekee luonnollisesti puolustamisesta helppoa.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Kagawa siis myytiin takaisin Dortmundiin. Harmi, ettei Shinji koskaan onnistunut Unitedissa, mutta tähän kohtaan oli mielestäni hyvä päätös luopua hänestä. Luottoa ei kuitenkaan ollut luvassa van Gaalin alaisuudessa, joten turha Kagawaa oli roikuttaa mukana rosterissa. Nyt saadaan edes muutama miljoona takaisinkin päin, vaikka tuskin tässä taloudelliset tekijät nyt suurimpana syynä olivatkaan. Saa nähdä ketä muita vielä on lähdössä. Cleverley nyt ainakin saisi lähteä niin kauas ManU:sta kuin mahdollista. Chicharitosta ei ole vähään aikaan kuulunut mitään, mutta hänellekään ei näytä olevan LvG:n papereissa kovinkaan suurta roolia varattuna, joten seuran vaihto voi olla edessä. Ehdoin tahdoin hänestä ei tule pyrkiä eroon, koska kyseessä kuitenkin ihan ok pelaaja, mutta jos joku vajaa 10 milj. hänestä saataisiin, niin mielestäni hänestä voitaisiin luopua.

Daley Blindin siirto ei ilmeisesti ole vielä vahvistettu, mutta henkilökohtaisia ehtoja vaille varma. Toteutuessaan erinomainen vahvistus monipuolisuutensa ansiosta, ja on välittömästi avauskokoonpanon pelaaja, sillä on van Persien lisäksi ainoa, jolle LvG:n systeemit ovat tuttuja. Tuolla siirtoketjussa joku heitti ilmoille Ron Vlaarin nimen Unitedin yhteydessä. Mielestäni tämäkin olisi hyvä hankinta. Ihmettelin jo aiemmin MM-kisojen jälkeen kun De Vrij meni pilkkahinnalla Lazioon, vaikka olisi hänkin ollut vahvistus ManU:n nykyiseen pakistoon verrattuna. En tiedä onko Vlaar -huhulla mitään todenperäisyyttä, mutta fakta on se, että toppareita tarvitaan lisää, eikä Vlaar olisi ollenkaan huono vaihtoehto.

EDIT. Madrid -ketjusta poimittua:
@GuillemBalague: Real Madrid and Manchester United have agreed a loan deal for Chicharito. Only wages to be agreed.
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Kagawa siis odotetusti poistuu Manchesterista. Harmittaa, koska itselläni oli Kagawaa kohtaan suuret odotukset. Potentiaalia tuossa kaverissa oli, mutta sitä ei sitten koskaan saatu realisoitua. Vähän kyllä alihintaan lähti Kagawa takaisin Dortmundiin joten optimistina voisi luulla Woodwardin luovan hyviä suhteita Dortmundin kanssa, koska Hummels saattaa siirtyä ensi kesänä johonkin. Woodwardin aikaisempien näyttöjen perusteella voi kuitenkin tehdä johtopäätöksen, että miestä kusetettiin taas ihan 6-0.

Tuosta kolmen miehen alakerrasta on päästävä eroon mahdollisimman pian. Uskoisin LvG:n palaavan joko vanhaan 4-3-3 tai 4-2-3-1 muodostelmiinsa. 4-3-3 muodostelma ei oikein nykyiseltään sopi yhteen pelaajamateriaalin kanssa. 4-2-3-1 on siis aika todennäköinen ryhmitys tauon jälkeen.

Paras mahdollinen kokoonpano:

RvP
di Maria - Rooney - Mata
Carrick - Herrera
Shaw - Rojo - Jones - Rafael
DDG

Mata on sanonut näkevänsä itsensä enemmän kymppipaikan pelaajana, mutta eihän hän nyt ihan huonosti laidalla Chelseassa kuitenkaan pelannut. Keskellä Mata ei ole saanut tällä kaudella mitään aikaan, joten tulee siirtymään joko laidalle tai vaihtopenkille. Itse saa päättää. Januzaj'ta pitäisi ainakin näin alkukaudesta vielä supersubina ja ajaisin hiljalleen sisään joukkueeseen. Eihän tuo nyt ihan huonolta näytä? Toivotaan vielä joitain vahvistuksia ennen ikkunan sulkeutumista, mutta eiköhän peli ala paranemaan, kun miehet palailevat takaisin askiin.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Se olisi viimeinen päivä siirtoikkunaa. Paljon on huudeltu myös Manun olevan Falcaon perässä, mutta mielestäni hänet kannattaa unohtaa tällä erää. Tiimistä löytyy jo omasta takaa tällä hetkellä hyviä hyökkääjiä. Toki sinen tarvitaan nuorta verta taakse jossain vaiheessa, mutta sitä keritään miettimään myöhemmin, eikä tuo Falcao ole enään niin nuori.

Mielestäni kaikista akuuteinta olisi saada nyt toppari. Rojon tulo oli hyvästä, mutta tarve olisi kova Hummels maiselle puolustuksen johtajalle, joka koordinoi koko linjaa. Tämä on mielestäni selkeä prioriteetti yksi.

Kakkkos prioriteetille asettaisin jopa oikean wing backin. Puolustavista keskikentistä toki on pulaa, mutta Carrickilla selvitään hienosti tämä kausi ja Blind paikkaa kun on tarve. Joten tässä on helposti vuosi aikaa etsiä puolustavaa keskikenttää. Mielestäni kannattaisi myös katsoa, josko Blind riittäisi tuolle paikalle Carrickin kaverina ja välittömiä lisähankintoja ei tarttaisiin. Ajaxissa Blind tuli nimenomaan leftbackkinä tunnetuksi, mutta nuorempana mies on monesti pelannut "6" paikkaa. Myös Ajaxissa Frank de Boer sanoi hänen näkevänsä Blindin tulevaisuuden pelipaikkana nimenomaan tuon puolustavan keskikentän. Toisaalta Blindiä kutsuttiin Ajaxissa myös kolmanneksi toppariksi hänen pelatessaan "6" paikalla, koska hän usein tippui ihan puolustuslinjan avuksi. Täten voisi kuvitella miestä voivan käyttää myös topparina. Tässä voi olla myös taktiikan muutoksen paikka, jossa Manu alkaa pelaamaan 4 puolustajan linjalla, mutta Blind tippuu varsin paljon puolustuksen avuksi ja laidoilla on aika vapaat kädet nousta. Blind on itseasaissa juuri sitä mitä tuo keskikenttä kaipaa. Kovalla työmoraalilla varustettu joukkuepelaaja, joka omaa varsin hyvän syöttöarsenaalin.

Minua vähän ihmetyttää miten ei ole ollut mitään puhetta oikean puolustajan / wing backin hankinnasta huhuissa. Rafael on ihan ok tuolle tontille, mutta hän on aina rikki ja LVG vihaa epävarmuustekijöitä. Hän haluaisi jokaiselle pelipaikalla kaksi pelaa, jotta aina on käytettävissä paras mahdollinen vaihtoehto.

Edit: Jatketaampa hieman vielä tuosta tarvittavasta topparista. Vlaarista on paljon puhuttu, että saattaisi irrota Villasta. Lisäksi sinne päin olisi tarjota Cleverly. Vlaar olisi juuri sitä mitä tuo puolustus tarvitsee: kokenut, perus varma Puolustaja ja ennen kaikkea johtajatyyppi. Jos Vlaar saataisiin, niin tuo puolustuslinja olisi ihan ok, pelattiin sitten 4 tai 3 puolustusta. Tällöin mahdolliset kokoonpanot voisivat olla:
Koodi:
-----------RVP-----------
-------------------------
Di Maria----------Januzaj
----------Rooney---------
-------------------------
----Blind----Herrera-----
-------------------------
Shaw---------------Rafael
------Rojo---Vlaar-------
-------------------------
---------De Gea----------


-----Rooney----RVP-------
-------------------------
-----------Mata----------
-------------------------
-------Di Maria----------
Shaw-------------Valencia
-----------Blind---------
-------------------------
--Rojo----Vlaar---Jones--
-------------------------
---------De Gea----------

Mielestäni noista ensimmäinen näyttää paljon paremmalta. Tämä lähinnä siksi, että tuo yhden laitapelaajan käyttö vaattii todella hyvää tukea keskikentiltä. Tämä taas aiheuttaa, että hyökkääjien pitäisi todella aktiivisesti tukea keskikenttää. Tämä olisi ihan mahdollista jos kymppipaikalla pelaisi Rooney, mutta Mata on tähän liian laiska.
 
Viimeksi muokattu:

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Olen ymmärtänyt, että ManU on Falcaon perässä kun RvC on ilmeisesti puukon tarpeessa? Lisätietoa tästä?
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Olen ymmärtänyt, että ManU on Falcaon perässä kun RvC on ilmeisesti puukon tarpeessa? Lisätietoa tästä?

Eiköhän kyse ole jokavuotisesta syksyn siirtoikkunan viimeisen päivän huhupelaajasta, joka yhdistetään kaikkiin huippuseuroihin. United ongelmat ovat aivan muualla. Van Persien loukkaantuminen saattaisi jopa helpottaa kokoonpanon rakentamista, kun Rooneyn, RvP:n ja Matan saaminen kentällä samaan aikaan on tuottanut muutenkin ongelmia.

Jos United empi n. £40-45 miljoonan tarjouksen tekemistä 27-vuotiaasta Vidalista, niin vähän kummalliselta tuntuisi, että nyt oltaisiin valmiita sijoittamaan £55 miljoonaa 28-vuotiaaseen hyökkääjään, joka on toipunut vielä pahemmasta polvileikkauksesta. Lainalle korkeintaan.

Jotenkin tuntuu, että koko Falcao-saagassa on kyse siitä, että pelaajan agentti on saanut vapaat kädet järkätä kolumbialaiselle siirron pois Monacosta ja tarjoaa suojattiaan kaikille mahdollisille suurseuoille. Kaikki viittaa siihen, että Monacon rahahanat eivät enää ole samalla tavoin auki, kuin ennen mesenaatti Rybololevin avioeroa, jossa suurin piirten puolet omaisuudesta tabloidien mukaan lähti vaimolle.

edit. Tätä kirjoittaessa ESPNFC:n "lähteet" kertovat Unitedin sopineen lainadiilistä Falcaosta. Vuoden laina menee vielä, mutta missään nimessä ei pysyvää siirtoa ainakaan huhutuilla hinnoilla.
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
edit. Tätä kirjoittaessa ESPNFC:n "lähteet" kertovat Unitedin sopineen lainadiilistä Falcaosta. Vuoden laina menee vielä, mutta missään nimessä ei pysyvää siirtoa ainakaan huhutuilla hinnoilla.

15miljoonaa kaudesta on aika hyvä hinta kyllä. Siis Monacolle.

Hauskaa kyllä toisaalta, kun Van Gaal juuri valitteli miten joukkueessa on vain kärkiä ja kymppipaikan pelaajia. Nyt sitten yksi kärki lisää...

Hauska kyllä nähdä huomaako Van Gaal pian ettei britit osaa pelata 3 linjalla ja milloin homma vaihtuu neljän linjaan.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
15miljoonaa kaudesta on aika hyvä hinta kyllä. Siis Monacolle.

Hauskaa kyllä toisaalta, kun Van Gaal juuri valitteli miten joukkueessa on vain kärkiä ja kymppipaikan pelaajia. Nyt sitten yksi kärki lisää...

Hauska kyllä nähdä huomaako Van Gaal pian ettei britit osaa pelata 3 linjalla ja milloin homma vaihtuu neljän linjaan.

Sky puhuu ainakin 5-6 miljoonasta taalasta.

Kovasti Skyn asiantuntija puhuu että hyvä haku koska nykyään jalkapallo ei ole enään 11 miehen peli vaan 14 miehen peli. Mutta kyllä itselläkin herää väistämättä kysymys, että mikä on RVP:n kunto.

Toisaalta todettakoot että jos Kagawa (Dortmund), Hernandez (Real) ja Wellbeck (ties minne) lähtevät lainoille tai myyntiin, niin on tuolla tilaakin tehty. Lisäksi Cleverlyn (Aston Villa) ja Powellin (Leicester) lähdöstä on kanssa puhuttu.

Jännää tämä on, mutta itse toivon että pelaajia vielä liikkuu.
 

Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils
15miljoonaa kaudesta on aika hyvä hinta kyllä. Siis Monacolle.

Hauskaa kyllä toisaalta, kun Van Gaal juuri valitteli miten joukkueessa on vain kärkiä ja kymppipaikan pelaajia. Nyt sitten yksi kärki lisää...

Juurihan tuossa ylempänä mainittiin, että RvP on mahdollisesti puukon tarpeessa. Tämä vahvistaa huhua. Oman tietoni mukaan siirtosumma oli 7 miljoonaa, ei 15.

Tuosta koostumuksesta on myös paljon ollut puhetta, ja tuo 3-5-2 on lähinnä ollut pakon sanelemana, kun puolet joukkueesta on telakalla. Tämän jälkeen varmasti vaihtuu koostumus.
 

Nutshell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomen kaukaloissa, Manchester United
Jep sieltähän se Falcao tuli. Aika puskista pamahti tämä uutinen. 15m jos oikeasti kaudesta maksetaan, niin toivottavasti tuossa on edes kohtuullinen osto-optio. Vaikka en kyllä usko, että on.

Kun RVP ManUun tuli eikukaan tainnut muistaa, että tämä kaveri on keskimäärin 75% kaudesta telakalla, kun kerrankin pystyi pelaamaan täyden kauden Arsussa. Olisikohan sittenkin Hernandezin sijasta Vidal-neuvotteluissa pitänyt tarjota RVPtä yhtenä siirtokorvauksena? 31v, eikä tuosta enää nuorene tai nopene. Sen lisäksi, että pallo liikkuu kentällä liian hitaasti, pätee sama myös itse pelaajiin ja tuonne tarvittaisiinkin vaihtoehto joka nopeudellaan aiheuttaa vaikeuksia puolustukselle. Tämän takia myös Welbeckin päästäminen muualle olisi virhe, koska hänellä on juuri näitä ominaisuuksia. Ilmeisesti Falcaokin tuo edes vähän parannusta tähän.

Van Persien loukkaantuminen saattaisi jopa helpottaa kokoonpanon rakentamista, kun Rooneyn, RvP:n ja Matan saaminen kentällä samaan aikaan on tuottanut muutenkin ongelmia.

Kun Van Gaal ei suosikkipojuaan olisi penkittänyt kuitenkaan, niin tässä olisi nyt ollu sauma koittaa Väiskiä yksinäisenä kärkenä ja Di Maria ja Januzaj wingereinä Real Madridin tyyliin. Mutta näinköhän pusketaan samalla systeemillä edelleen...

Keskikentästä sen verran, että vaikka Blind vähän plan beeltä kuulostaa, niin potentiaalia varmasti loistavaksi pelaajaksi Valioliigassa hänessä on. Varmasti juurikin sinne puolustavan keskikentän rooliin häntä kaavaillaan. Blind on kuitenkin vähän hidas ja pehmeä, eikä kaverin pärjääminen tarvittavalla tasolla ole ihan saletti, ainakaan heti. Siksi hankkisin vielä toisenkin tasonsa näyttäneen jampan sinne. De Jong sisään and we're good to go.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Tuosta koostumuksesta on myös paljon ollut puhetta, ja tuo 3-5-2 on lähinnä ollut pakon sanelemana, kun puolet joukkueesta on telakalla. Tämän jälkeen varmasti vaihtuu koostumus.

Paljon on parjattu, että miten LVG käyttää 3 topparia kun Manussa ei ole toppareita. Mutta tämä voi olla yhtä hyvin se syykin. Jos Kaali on vain todennut, että kahdella topparilla ei ainakaan pärjätä, pakko laittaa 3 ja toivoa että wing backit ehtivät puolustamaan tarvittavan määrän.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Paljon on parjattu, että miten LVG käyttää 3 topparia kun Manussa ei ole toppareita. Mutta tämä voi olla yhtä hyvin se syykin. Jos Kaali on vain todennut, että kahdella topparilla ei ainakaan pärjätä, pakko laittaa 3 ja toivoa että wing backit ehtivät puolustamaan tarvittavan määrän.

Ei tuossa ole oikein mitään järkeä, koska 3 topparin pelaaminen on täysin erilaista kuin kahden. Varsinkin jos tuossa pitäisi pelata miestä(kuten Hollanti pelasi), eikä aluetta kuten nykyään lähes kaikki pelaavat. Se että pelataan joskus ottelun lopussa 3 topparilla lähinnä on niitä tilanteita missä vastustaja heittää vain pitkää boxiin ja tarvitaan lisää pääpelivoimaa. Sitten normaalissa pelissä tuo 3 topparin pelaaminen vaatii tosi paljon erilaista pelaamista sijoittumisen kannalta. Muuten sitten se on vain paljon sekavampaa kuin kahdella. Tähän vielä sitten lisää sen, että siinä juuri laidoilta vaaditaan tosi hyvää kavennusta, että voi toimia edes vähän alusta. Ei tuo nyt mene siis vain niin että "lisätään yksi lisää, niin sitten pärjätään paremmin kuin kahdella". Useimmiten vain sekoittaa kaikkien pelaamista(jos ei tuota tapaa osata).

Varsinkin jos pelaajat ovat vähänkin heikkoja lukemaan peliä, niin kahden topparin tapa on selvästi selkeämpi, ainakin aluepuolustuksessa pelata, kuin kolmen linjan.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Ilmeisesti....

Sky puhuu ainakin 5-6 miljoonasta taalasta.

Kovasti Skyn asiantuntija puhuu että hyvä haku koska nykyään jalkapallo ei ole enään 11 miehen peli vaan 14 miehen peli. Mutta kyllä itselläkin herää väistämättä kysymys, että mikä on RVP:n kunto........Jännää tämä on, mutta itse toivon että pelaajia vielä liikkuu.

.....RVP:n polvi olisi leikkauskunnossa, mutta kukaan muukaan ei uskalla riskeerata 28-vuotiaan Tiikerin varsinaista siirtosummaa, joten 5 miljoonan lainakulut vuoden ajalta ja 15 miljoonan (??) vuotuiset palkkakustannukset ovat tässä vaiheessa riittävä riskeeraus. Mahtava hankinta, jos Radamel-herra Unitediin siirtyy.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Hienoa Woodward. Joukkueen ainoa tavoite on top-4 monestakin syystä. Tämä oli todella hyvä liike kohti sitä, varsinkin jos RvP on loppukauden telakalla. Ottakaa huomioon, että Arsenalin ykköshyökkääjä on tällä hetkellä Yaya Sanogo, ja Falcao oli ainoa maailmanluokan hyökkääjä markkinoilla. Nyt jos vielä kusetetaan Danny Welbeck lainalle Arsenaliin, niin hyökkääjien suhteen tämä kesä meni täydellisesti. Pitää kuitenkin huomioida RvP:n kohtalaisen korkea ikä. Monacossa vähän rahavirrat ilmeisesti heikentyneet, joten Falcao on mahdollista hankkia jos pelaa hyvän kauden. Chicharito saa Real Madridissa enemmän vastuuta kuin Unitedilla olisi ollut tarjota. Welbeck pääsisi pelaamaan hyökkääjä, jota hän omien sanojensa mukaan tykkää pelata. Arsenalissa olisi kuitenkin aika selvä ykköshyökkääjä (olettaen että Sanchez pelaa laidalla), ja UCL-pelejä kertyisi siinä samalla.

Miksi Unitedin pitäisi sitten olla top-4? Ensi kaudelle alkaa rahavirrat tuomaan aika kovalla vauhdilla rahaa sisään, mutta se edellyttää ilmeisesti UCL-paikkaa. Itse uskon myös vahvasti LvG:n projektin olevan sellainen, että viimeistään viimeisellä kaudella hän nappaa vähintään Valioliigan mestaruuden. Hyvä tavoite voisi olla: 1. kausi: UCL-paikka, 2. kausi: Valioliigan mestaruus, 3. kausi: UCL-mestaruus. Tällä hetkellä tuo UCL-mestaruus ei näytä kovin todennäköiseltä, mutta paljon ehtii vähän yli kahdessa vuodessa tapahtua. Jos United nappaa ensi kaudeksi UCL-paikan, niin voi olla aika kova sana "Hummels-racessa". Barca on siirtokiellossa, Realilla ei ole mitään tarvetta topparille ja Bayernille Dortmund ei halua myydä. Noiden kolmen jälkeen kyllä mielestäni UCL:ssä pelaava Manchester United on seuraavaksi seksikkäin vaihtoehto.

Joukkuetta rakennetaan kuitenkin kokoajan parempaan suuntaan. SAF sai helvetin paljon irti tuosta porukasta, vaikka kyllähän tuon joukkueen runko oli aika vanhentunut. SAF antoi kuitenkin joukkueen rungon vanhentua ja päästi mm. Pogban lähtemään joukkueesta, joten ei sekään mies ihan virheetön ollut. Giggs ja Scholes olivat kuitenkin helvetin tärkeitä pelaajia Unitedille, eikä tuon tasoisille pelaajille kovin helposti korvaajia löydetä.

Nyt kuitenkin monet tärkeät pelaajat ovat aika nuoria. DDG on 23-vuotias Espanjan maajoukkueen todennäköinen tuleva ykkösveskari. Vasemmaksi laitapakiksi on 19-vuotias Luke Shaw, joka on yksi Englannin jalkapallon suurimpia lupauksia. Toppariksi on 22-vuotias Phil Jones, josta odotetaan kovaa topparia. Keskikentän keskustaan hankittiin juuri taitavat Andel di Maria (26) ja Ander Herrera (25). Rooneykin on vasta 28. Lupaava Januzaj 19. Lisäksi junioreissa on muutava aika lupaava kaveri, mutta tällä hetkellä melkein koko runko on jouduttu uudistamaan, mikä on vielä nyt alkukaudella näkynyt otteissa, koska aika monta kokematonta kaveria on heitetty kentälle. Hyvä tästä kuitenkin vielä tulee. Manchester United on muutamassa vuodessa Euroopan huipulla, sanokaa mun sanoneen.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Saa nähdä ketä muita vielä on lähdössä. Cleverley nyt ainakin saisi lähteä niin kauas ManU:sta kuin mahdollista. Chicharitosta ei ole vähään aikaan kuulunut mitään, mutta hänellekään ei näytä olevan LvG:n papereissa kovinkaan suurta roolia varattuna, joten seuran vaihto voi olla edessä. Ehdoin tahdoin hänestä ei tule pyrkiä eroon, koska kyseessä kuitenkin ihan ok pelaaja, mutta jos joku vajaa 10 milj. hänestä saataisiin, niin mielestäni hänestä voitaisiin luopua.
Chicharito siirtyi siis lainalle Realiin ensi kaudeksi, tämä vahvistettu sekä Unitedin että Realin toimesta. Realilla on myös "first buying option" Chicharitoon kauden päätteeksi. Epäselvää on onko mahdollinen siirtosumma jo sovittuna, vai neuvotellaanko siirtosummasta vasta kauden jälkeen. Joka tapauksessa tämä lainasiirto oli mielestäni erinomainen liike sekä Unitedin että Chichariton kannalta. Unitedin kannalta katsottuna Chicharito ei olisi ollut LvG:n suunnitelmissa isossa roolissa tulevalla kaudella. Nyt hän siirtyy toiseen isoon seuraan, jossa onnistuessaan Chichariton arvo pelaajamarkkinoilla nousee selvästi. Toki jos tuleva kausi menee hyvin, voi Chicharito nousta LvG:n papereissakin korkeampaan arvoon ja olla sitä myötä isossa roolissa Unitedissa kaudella 2015-16. Pelaajan omasta näkökulmasta siirto Realiin on varmasti unelmien täyttymys, varsinkin kun kyseessä on meksikaani, jonka äidinkieli on espanja. Ja tosiaan jos ensi kausi menee hyvin, tulee Chicharito olemaan todella kova nimi ensi kesän siirtomarkkinoilla, jos ManU hänet haluaa edelleen myydä.

Case Falcaosta en vielä jaksa suuremmin innostua ennen kuin varmistuu RvP:n tilanne sekä vahvistetaan että kyseessä on lainapesti. Jos van Persie tosiaan on loukkaantuneena sivussa pidemmän aikaa, on Falcaon lainaaminen mielestäni erittäin hyvä päätös.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Falcao on ihan mielettömän tärkeä hankinta. Fletcher ja Tom of Cleverley hoitaa kyllä keskikentän pelinrakentelun ihan kahdestaan.

Noh, vakavasti puhuttuna Falcaon lainadiili on ihan jees, mikäli se RVP on nyt pidempään pois ja nyt kun Chicaritokin meni Realiin lainalle. Olkoonkin että en nyt ihan täysin jaksa käsittää sitä että mentiin hankkimaan edes lainalle nyt HYÖKKÄÄJÄ, kun edelleenkin se suurin puute on keskikentällä ja tämän jälkeen puolustuksessa. Vai ollaanko Rooneyta sitten siirtämässä ihan kokonaan kymppipaikalle tai jopa toiseen laitaan?

Falcao/RVP
Di Maria-Rooney/Mata-Januzaj
Herrera-Carrick​

Pystyyhän tuossa toki jonkinlaista rotaatiota pyörittämään Falcao/RVP/Rooney/Mata -osaston kanssa, mutta ehkä liika on liikaa.

Btw, tuli tuosta puolustuksen köykäisyydestä vielä mieleen sekin, että entistä enemmän vituttaa nyt se että sekä Ferdinand että Vidic mentiin päästämään saman kesän aikana muualle. Nyt kun siellä on saanut seurata muutaman suharin touhua (päällimmäisenä ehkäpä Evans), niin aivan 100% varmasti kumpikin näistä vanhasta kaverista olisi pelannut paremmin kuin tällä hetkellä puolustuksessa säätäneet pelaajat.

Oliko nyt sitten niin ettei Vidic enää halunnut jatkaa Unitedissa, vai miksi hänestäkin mentiin luopumaan? Ikää ei kuitenkaan ole kuin 33 vuotta, mikä nyt ei varsinaisesti topparille ole mikään erityisen paha. Toisi rauhallisuutta ja kokemusta tuohon nykyiseen puolustukseen. Tokihan miehellä oli loukkaantumisia jonkin verran, mutta siitäkin huolimatta.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Btw, tuli tuosta puolustuksen köykäisyydestä vielä mieleen sekin, että entistä enemmän vituttaa nyt se että sekä Ferdinand että Vidic mentiin päästämään saman kesän aikana muualle. Nyt kun siellä on saanut seurata muutaman suharin touhua (päällimmäisenä ehkäpä Evans), niin aivan 100% varmasti kumpikin näistä vanhasta kaverista olisi pelannut paremmin kuin tällä hetkellä puolustuksessa säätäneet pelaajat.

Oliko nyt sitten niin ettei Vidic enää halunnut jatkaa Unitedissa, vai miksi hänestäkin mentiin luopumaan? Ikää ei kuitenkaan ole kuin 33 vuotta, mikä nyt ei varsinaisesti topparille ole mikään erityisen paha. Toisi rauhallisuutta ja kokemusta tuohon nykyiseen puolustukseen. Tokihan miehellä oli loukkaantumisia jonkin verran, mutta siitäkin huolimatta.
Vidic päätti itse lähteä Englannista ja Manchesterista kun sopimus päättyi viime kauteen. Tämä oli siis selvillä jo ennen kun Moyes sai monoa ja van Gaal tuli tilalle. Rio sen sijaan olisi halunnut jatkaan Unitedissa, mutta hänelle ei tarjottu jatkosopimusta. En ole täysin varma oliko tämä LvG:n päätös vai oliko Riolle sanottu ei kiitos jo ennen van Gaalia, mutta itse en kyllä Rion perään haikaile. Ehkä ihan näissä kauden ekoissa peleissä hän olisi ollut hyödyllinen pelaaja siinä mielessä ettei olisi tarvinnut kiirehtiä Blackettia väkisin aloituskokoonpanoon. Mutta kauden mittaan Ferdinandin armoton hitaus ja virheiden määrä olisi varmasti kostautunut. Penkkimiehenä olisi vielä mennyt, mutta avauksen miehenä ei missään nimessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös