Manchester United FC 2014–2015 – "I'll make history!"

  • 164 541
  • 770

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ja kohta mennään eli klo 14:00 aloitetaan kierros Spurs-United matsilla. Kokoonpano Unitedilla täysin sama kuin perjantaina Newcastlea vastaan.

Kotijoukkueella vikkeläkinttuinen Townsend avauksessa. Toivotaan, että Evans kestää.

1-2 meille. Falcao ja Valencia maalaa.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ehdottomasti oli eväät tänään voittoon asti. Ensimmäinen puoliaika Unitedin selvähköä hallintaa ja selvät maalintekopaikat, niitä oli liikaa kun ajatellaan, että nollille jäätiin.

Toisella puoliajalla pelin tempo laski ilmeisesti siitä syystä, että otteluruuhka on ollut molemmilla melkoisen kova viime aikoina.

Piste saatiin ja vältettiin tappio. UCL-vauhdissa ollaan mutta mestaruuden kannalta tälläiset ottelut olisi pitänyt voittaa.
 

Mäyris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Kyllä närästää suht paljon tasuri tästä... Laatupaikkoja tuhlattiin niin paljon ettei kenellekään voinut hyvää makua jäädä edes oman pään puhtaana pysymisestä.
Positiivista voi hakea vaikka Smallingin ja Shaw:n ja Rafaelin minuuteista, alkaa olla pian vaihtoehtoja puolustukseen ja LvG voi pudottaa Evansin penkille.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Täysin en ymmärrä vaihtoja, kun jo ekan jakson jälkeen näytti että varsinkin Young ja Falcao alkavat olla täysin puhki. Ja kumpikaan ei kyllä esittänyt mitään toisella jaksolla.

RvP:llä oli sitten kaksi avopaikkaa, muillakin ihan riittävästi, jotta ois edes yksi maali saatu aikaiseksi.
 

Outsider

Jäsen
Täysin en ymmärrä vaihtoja, kun jo ekan jakson jälkeen näytti että varsinkin Young ja Falcao alkavat olla täysin puhki. Ja kumpikaan ei kyllä esittänyt mitään toisella jaksolla.

RvP:llä oli sitten kaksi avopaikkaa, muillakin ihan riittävästi, jotta ois edes yksi maali saatu aikaiseksi.

Mikäköhän oli Valencian vaihdon syy? Oli toki selkeästi Youngia näkymättömämpi ensimmäisellä puoliajalla, mutta Rafael ei tuonut asiaan mitään parannusta. Muuten ymmärrän vaihdot hyvin, koska kuten jo niin monta kertaa aiemminkin, isoimmat ongelmat olivat (keskus)puolustuksessa. Pelinavaaminen oli aivan luokatonta ja olinkin jo varma toisen puoliajan alkupuolella, että Tottenham vie vielä täydet pisteet, kun omia paikkoja ei onnistuttu käyttämään. Evans oli niin paska, että hänet oli pakko ottaa pois ja koska sen jälkeen oli vain yksi vaihto jäljellä, niin McNair sai seurata perässä kortin saatuaan. Ei Jones sen parempi ollut, mutta ilman varoitusta kuitenkin parempi vaihtoehto kentälle jätettäväksi. Väsymykselläkin oli varmaan oma osansa suoritukseen, kun ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin avattiin samalla nipulla kuin toissapäivänä, mutta kyllä Spurs myös omalta osaltaan paransi puoliajan jälkeen ja antoi enemmän painetta ylhäältä. Tästä johtuen punaisten peli hyytyi, kun välimatkat kasvoivat taas liian suuriksi ja nimenomaan ne puolustajien avaukset menivät järjestäen aivan harakoille. Sen lisäksi huomioisin vielä sen, että eipä siellä penkillä edes paljon hyökkäysvoimaa ollut käytettävissäkään. Wilson joo, mutta aika ohkaiset ovat hänenkin näytöt tällä kaudella tähän mennessä olleet.

Ehkä vituttaisi vähemmän, jos ensimmäinen neljävitonen ei olisi ollut niinkin viihdyttävää peliä, mutta vain yksi piste oli paha pettymys. Rooney, Mata ja Young olivat hyviä varsinkin siihen asti, kun peli kulki, mutta muuten De Gea oli se joka pelasi taas kerran koko pelin omalla tasollaan. Vaikka peli kulki tosiaan alusta paikoitellen todella hyvinkin, niin edelleen pitää toistaa samaa virttä ja toivoa muutosta tuohon alakerran kolmen linjaan, että saataisiin vapautettua yksi puolustajan paikka keskikentälle. Nyt vastustajille jää liian helppo tehtävä pelata Carrick pois ja sitten voikin käytännössä odottaa, että puolustajat tekevät virheen.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Pelistä on täällä kokolailla sanottu kaikki oleellinen. Eka puolikas on hyvää viihdettä, jossa maalipaikkoja oli tukuttain ja ihan sellasia hupikooste-tason jäätymisiä avopaikoissa myös. Kerranhan pallo meni maaliin, mutta hylättiin paitsiona - oikeutetusti. Jännittävää, että ensimmäistä kertaa tuli nähtyä noin konkreettinen todiste maalikameratekniikan merkityksestä. Pallo näytti hidastuksessa olleen juuri ja juuri vielä maaliviivan puolella, mutta digitalisoidussa kuvassa olikin sitten piirun verran sisällä. Tuskin olisi tuomareista kukaan osannut nähdä noin tarkasti, mikäli paitsiota ei olisi ollut vihellettävänä.

Pelaajista kentän paras oli ehdottomasti Mata. Hyviä syöttöjä ja pelinlukua. Erityisesti silmää miellytti kuinka nopeasti mies jakoi palloa syötön saatuaan. Yksi, korkeintaan kaksi kosketusta ja palloa pelattiin oikeaoppisesti eteenpäin. Alkukauden hautomiset on toivottavasti nyt haudottu, joten omat toiveeni miehen myymisestä tammikuussa on syytä haudata. Tärkeä lenkki keskikentällä, jossa ei Rooneyn lisäksi ole tällä hetkellä tarpeeksi offensiivista juonikkuutta.

Falcao näytti välillä todella kankealta pallon kanssa. Huvittavia louhikkokosketuksia ja huonoja syöttöjä. Annetaan kuitenkin aikaa, vaikka hieman skeptinen olen Tiikerin hyödyllisyydestä tätä kautta ajatellen.

Harvoin muuten näkee tällä tasolla futisottelua, jossa joukkue käyttää kaikki vaihtonsa puolustajiin. Varsinkin kun kyse ei kaiketi ollut loukkaantumisista vaan enemmänkin säästelyä otteluruuhkaa ajatellen. Tällöinkin olisi kaiketi luontevampaa säästellä hyökkääviä keskikenttäpelaajia (Rooney, Mata), jotka tekivät paljon työtä kumpaankin suuntaan,

Turhauttava pistemenetys. Vielä kun Chelsea näpersi Saintsia vastaan tasurin.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Hyviä pohdintoja edellä.

Hieman varovaisemmin lähtisin kuitenkin kritisoimaan van Gaalin vaihtoja. Emme voi tietää, saiko Valencia tai joku muu puolustaja jotain kolhuja, jonka takia heidät otettiin vaihtoon.

Hyökkäykseen ja keskikentälle ei ollut mielestäni ketään potentiaalista vaihtoehtoa, joka olisi voinut kyetä parempaan kuin avauksen jätkät.

Manageri tuntee joukkueensa yleensä parhaiten. Paljon paremmin kuin me muut täällä. Luotan täysin siihen, että kokenut ja menestynyt van Gaal tietää, mikä on joukkueelle parasta. Ja sittenkin, jälkikäteen on aina niin helppo viisastella.

Toisinaan ihmettelin Sir Alex Fergusonin joitain kokoonpanoratkaisuja, mutta lähes aina pelin jälkeen totesin, kuinka oikeassa hän olikaan. Hän tunsi pelaajansa niin paljon paremmin kuin minä.

2012 Kiihkeässä mestaruuskamppailussa Etihadilla Sir Alex komensi avauskokoonpanoon Ji Sun Parkin. Olin melkoisen ärtynyt tästä ratkaisusta, sillä etelä-korealainen keskikenttäpelaaja ei ollut mielestäni pelannut lähellekkään sillä tasolla koko kautena, että avauksen paikka olisi ansaittu. Myöhemmin Sir Alex kertoi kirjassaan, että laittoi Parkin kentälle himmentämään muistaakseni Yaya Tourea. En pysty muistamaan onnistuiko Park tehtävässään mutta ei hän nyt niin huonosti pelannut mitä olin pelännyt.
 

Barney

Jäsen
Kyllähän nyt pari viimeisintä peliä ovat näyttäneet sen hyökkäyspotentiaalin, mitä tuosta ryhmästä löytyy. Pitää kuitenkin vielä huomioida, että tuosta puuttuu vielä di Maria, joka lienee kuitenkin kunnossa ollessaan avauksen mies. Mielenkiintoista nähdä miten LvG ryhmittää joukkueen, jos kaikki tähdet ovat jossain vaiheessa samaan aikaan kunnossa. Jos kaikki halutaan samaan aikaan kentälle, niin lähes ainoa järkevä vaihtoehto on alkukaudesta tuttu 4-4-2 timantti ilman laitureita, jossa Falcao ja RvP olisivat kärjessä, Mata kymppipaikalla, di Maria timantin vasemmalla laidalla, Rooney oikealla ja Carrick sitten pohjalla. Tuossa roolissa Carrick voisi tarpeen tullessa pudottaa kolmanneksi toppariksi, ja auttaisi puolustusta pelinrakentelussa. Noh, eiköhän LvG kuitenkin sieltä sitten parhaan ryhmityksen löydä. Jännä nähdä vaihtuuko tuo puolustuslinja jossain vaiheessa neljään puolustajaan. Silloinhan Youngille olisi vaikea nähdä käyttöä, koska rooli olisi hänelle todennäköisesti liian puolustava. Valencia saattaisi pärjätäkin ihan laitapakkina, ainakin näyttöjä siltä tontilta löytyy vuosien varrelta. Ilolla olen kyllä katsellut tällä kaudella Youngin ja Valencian otteita. Olin ennen kauden alkua valmis heittämään vaikka molemmat ulos joukkueesta kohtuullista korvausta vastaan, mutta he ovat olleet laidoilla erittäin positiivisia yllätyksiä. Jatkakaa pojat samaan malliin.

Sen verran pitää vielä tuohon puolustukseen tarttua, että olen aistivani Phil Jonesin ottavan hyviä kehitysaskelia tällä hetkellä. Jonesistahan on odotettu mahdollista tulevaa kapteeniston jäsentä ja ykköstopparia. Jos Jones jatkaa samaan malliin, niin voi olla ensi kaudella jo ihan riittävä toppari jonkun maailmanluokan janarin vierellä kun joukkue lähtee ihan tosissaan pelaamaan Mestareiden liigaa. Onhan Jones nyt reilusti parempi kuin Evans, McNair ja varsinkin tällä kaudella alisuorittanut Rojo. Smalling onkin sitten ollut tämän kauden otteilla aika lähellä Jonesia, mutta kyllä mielestäni Jones on ollut nyt se joukkueen ykköstoppari, joka hänestä pitää tulla. Muuan Raphael Varanehan oli aikoinaan tulossa Unitediin, mutta jätti siirron silloin väliin, koska piti Jonesia liian kovana kilpakumppanina. Nyt kun olisi se Varane tuossa toppariosastolla.. Noh jossittelut sikseen ja voihan tuosta Jonesistakin tulla vielä kova toppari. Usko on ainakin itsellä kova siihen.

Kohta aukeaa tammikuun siirtoikkuna ja United on tietenkin mediaseksikkäänä joukkueena kovasti mukana huhuissa. Yksi aika todennäköinen huhu on Adnan Januzaj'n lainaaminen Interiin. Olisi mielestäni kaikkien kannalta järkevä veto. Januzaj tuskin tällä kaudella saa Unitedissa hirveästi peliaikaa, Interillä olisi tarjota peliaikaa ja melko laadukkaita pelikavereita, joten Januzaj kehittyisi ja voisi olla sitten ensi kaudella askeleen valmiimpi pelaaja. Januzaj on kuitenkin sen tasoinen lupaus, että hänen istuttaminen penkillä on varsin järjetöntä. Joko LvG antaa hänelle reilusti vastuuta tai sitten vaihtoehtoisesti hänet lainataan johonkin hakemaan lisää vastuuta. Januzaj'n ympärillä on toki myös liikkunut aika-ajoin huhu myynnistä Bayerniin, mutta siihen en jaksa uskoa. Ei United yksinkertaisesti voi puppeloida jokaista lupaavaa pelaajaansa pois joukkueesta.

Toppariosastolle käyvät myös huhut kovina. Diego Godinia huhutaan sisään, mutta hänen mahdollinen siirtonsa on varmaan ajankohtainen vasta kesällä. Godin on kuitenkin Mestareiden Liigassa menestystä hakevan joukkueen ykköstoppari, joten siirto tammikuussa Unitediin ei kuulosta kovin realistiselta. Ikäähän Godinilla alkaa jo olla, mutta onhan hän ehdottomasti tämän hetken parhaita toppareita maailmassa. Ottaisin Godinin erittäin mielelläni joukkueeseen, vaikka itse siltikin salaa haaveilen Godinia pari vuotta nuoremmasta Hummelsista. Hummelsin siirto voisi siinä kohtaa olla realistinen, jos Dortmund ei selviä ensi kaudeksi Mestareiden liigaan. Noh, joku maailmanluokan toppari pitäisi saada viimeistään kesällä sisään ja siihen ainoat realistiset vaihtoehdot lienevät Hummels ja Godin. Ihan sama kumpi tulee, koska molemmat ovat kuitenkin huimaa edistystä McNairiin, Evansiin tai Rojoon.

Jonkun aikaa tapetilla ollut huhu Kevin Strootmanista on saanut taas tuulta purheisiinsa. Joidenkin lähteiden mukaan Strootman siirtyy kesällä Unitediin, jos seura saavuttaa UCL-paikan. Strootmanhan kuuluu LvG:n lempipelaajiin, joten sinänsä hänen hankintansa ei hirveästi yllättäisi. Tosiasia on kuitenkin se, että Carrick alkaa jo ikääntymään ja jalka ei välttämättä enää riitä ensi kaudella euroopan kärkijengejä vastaan. Mielestäni Strootman olisi erinomainen korvaaja Carrickille, joka jäisi sitten varamieheksi ja pelaisi lähinnä Valioliiga-pelejä. Sitten on kovasti ollut huhua jonkun uuden laiturin hankinnasta. Reus on kovien huhujen mukaan siirtymässä Realiin, joten heti automaattisesti alettiin huhuta että joko Bale tai CR7 siirtyisi Unitediin. Myöskin LvG:n suosikkipoikia Robbenia ja Sneijderia on taas huhuttu joukkueeseen, mutta nämä menee lähinnä höpöhöpö-osioon. Sneijderkin taitaa olla lähempänä siirtoa Sotoniin kuin Unitediin.
 

Mäyris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Tasuri jälleen tuloksena. No, eihän Britannia koskaan ole mukava paikka vierailla, mutta kyllä voitto olisi pitänyt kairata. Shawcross sai kenenkään estelemättä pistää pallon pussiin heti alkuun... Falcao pääsi maalin makuun, mikä miellyttää toki.
Evans jatkoi uskomattoman surkeaa pelaamistaan, jokohan vihdoin LvG pudottaa miehen kokoonpanosta. Syytä olisi...

Erikoinen kierros muutenkin kun tselssi jää ilman pisteitä ja Arsenal ja pool menittävät myös pisteet/pisteitä. Viikon päästä sunnuntaina todella tärkeä kotiottelu Sotonia vastaan, joka siis Arsenal voitollaan nousi nyt neljänneksi pisteen päähän.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Valdes puoleksitoista vuodeksi Unitediin. Mitään tarvetta tälle kiinnitykselle ei mielestäni ollut mutta onpahan ainakin hyvä kakkonen De Gealle.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Darren Fletcherin sopimus päättyy keväällä ja on todennäköistä, että jatkosopimusta ei tule. Mies ei missään tapauksessa ole elää avauksen kamaa. Vaihdostakaan skotti ei pysty oikein enää tuomaam mitään lisää Unitedille.

Kuitenkin, jään erittäin paljon kaipaamaan Fletcheriä! Kukapa olisi uskonut, että hän teki sittenkin sen mihin niin harvat uskoivat. Jyräsi itsensä Unitedin avaukseen. Taisteli joka sekunti. Teki maaleja. Puolusti. Ei pelitaidoiltaan parasta kärkeä mutta vau, mikä pelaaja.

Darren. Kiitos jo nyt kaikista näistä hetkistä. Missasit kaikki Unitedin UCL-finaalit loukkaantumisen, pelikiellon ja lopuksi penkitysten takia. Voitit kuitenkin niin monta pokaalia meille.

Nyt Fletcher istuu lähes poikkeuksetta vaihtopenkillä. Kaummin seurassa ollut pelaaja. Kitisemättä.

Fletcher kärsi vakavaa suolistosairautta, mikä vei häneltä lopulta avauspaikan lopullisesti. Taisteli kuitenkin itsensä taas pelikuntoon.

This is my hero: http://m.youtube.com/watch?v=k_KGT-h9LkM
(Linkki vie Youtube videoon Fletcherin urasta.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Äkkiä se jatkosopimus De Gealle. Miehellä on toki muistaakseni vielä ensi kaudelle lappu mutta ehkä Real tarvitsee jostain kohta maalivahdin, eikÄ De Geaa ole syytä heille luovuttaa.
De Gea on tällä hetkellä paras maalivahti Valioliigassa ja kenties jopa maailman paras juuri nyt.

Vaikka Real tarjoaisi Ronaldoa tai Balea vaihdossa, niin eipä minulle kelpaisi. Tää Kaveri on ihan korvaamaton.
 

RonSwanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, HIFK, Pittsburgh Steelers, Die Mannschaft
Jos Borussia Dortmundin manageri soittaisi van Gaalille ja sanoisi "Hei äijä, meil on maalivahtiongelma. Ottakaa Hummels ja Reus ja antakaa meille De Gea." , niin tässä skenariossa hyväksyisin kaupan. Muuten en. :)

Noh, se siitä hassuttelusta. De Gealle ehdottomasti jatkosopimus. Minä ainakin arvostan joukkueessa kuin joukkueessa, lajissa kuin lajissa, puolustuksen pitävyyttä ja juuri tällä hetkellä ManUlla on 24-vuotias, maailman top-3 maalivahti riveissään. Ehdottomasti vähintään viiden vuoden sopparia kouraan, ja sellainen summa ettei mieli rupea haikailemaan takaisin Espanjan lämpöön.

Mutta sen kuitenkin sanon, ettei aloituskappaleeni ollut ihan sataprosenttisesti pelkkää vitsiä. ManUn pitäisi ehdottomasti yrittää signata molemmat tyypit kriisi-Dortmundista. Jostain toisesta topicista luin huhun Ilkay Gundoganista, ja ihan näin näppituntumalla sanottuna, ManUlla ei ole liikaa keskikentän pohjalla pelaavia taitavia pelinrakentajia :) En ole aivan varma yritetäänkö Herreraa istuttaa siihen, mutta olisihan Gundogan ehdottomasti avauksen pelaaja ja ei ManUlla muita tuon tyylin pelaajia olekkaan kuin Carrick. Että terveisiä vaan Manchesteriin, jos van Gaalin suomen kielen tulkki lukee jatkoaika.comia :)
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Darren Fletcherin sopimus päättyy keväällä ja on todennäköistä, että jatkosopimusta ei tule. Mies ei missään tapauksessa ole elää avauksen kamaa. Vaihdostakaan skotti ei pysty oikein enää tuomaam mitään lisää Unitedille.

Kuitenkin, jään erittäin paljon kaipaamaan Fletcheriä! Kukapa olisi uskonut, että hän teki sittenkin sen mihin niin harvat uskoivat. Jyräsi itsensä Unitedin avaukseen. Taisteli joka sekunti. Teki maaleja. Puolusti. Ei pelitaidoiltaan parasta kärkeä mutta vau, mikä pelaaja.

Darren. Kiitos jo nyt kaikista näistä hetkistä. Missasit kaikki Unitedin UCL-finaalit loukkaantumisen, pelikiellon ja lopuksi penkitysten takia. Voitit kuitenkin niin monta pokaalia meille..

Tähän on helppo yhtyä, Fletcher on ollut aina itsellekin sellainen "bubbling under"-suosikki. Käsittääkseni Fletcher on ollut jo viime kaudellakin mukana akatemioiden neuvonantajana ja vetänyt treenejä joten ura jatkunee organisaatiossa muissa hommissa.
 

Outsider

Jäsen
Vähän hankala sitä on tämän kaiken jälkeen uskoa, mitä van Gaal sanoo seuraavassa videonpätkässä:

https://vine.co/v/OpjjOpjne2J

(Linkki vie Vineen)

Hahah, loistava pätkä ja ennen kaikkea loistava uutinen. Tästä tuli aiemmin jo luettuakin ja onhan sitä tosiaan vaikea uskoa. Nyt vaan toivotaan, että sama linja sitten jatkuu, koska sekin on selvää, että parhaassa kunnossa noista ei vielä ole monikaan.

Jännä nähdä tuleeko Valdesin lisäksi muita hankintoja, koska kuten monesti on todettu, niin tarvetta on. Sinänsä tätä osasi odottaa, kun mies joukkueen mukana treenasi, mutta mitään kovin suurta tarvetta tälle en nähnyt. De Gealle on kuitenkin pakko saada pitkä jatko aikaan, eikä kakkosvahdin upgreidaus ollut tärkeysjärjestyksessä korkeimpana. Gündogania on ilmeisesti jonkin verran huhuiltu, mutta enpä oikein tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. Paha loukkaantuminen takana, eikä ole tainnut tällä kaudella pelata kovin kummoisesti(eipä tosin oikein kukaan muukaan Dortmundissa). Eikä sekään nyt niin varmaa ole, että Dortmund luopuu automaattisesti kaikista tähdistään, vaikka Chämppäri jääkin ensi kaudelta väliin.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Juuri puhuttiin kaverin kanssa miten nuo veskarit tienaa murto-osan siitä mitä hyökkääjät ja esim De Gea on ihan selkeästi ollut MVP. Olen ihan samaa mieltä että pitkä pahvi ja sellaisilla kannustimilla, että etelän aurinko ei houkuta. Nyt on aivan turha sniiduilla.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Sunnuntaina Southampton kotona. Vaikea peli tiedossa siis. St Mary´silla oltiin täysin vastaantulijoita vaikka kolme pistettä kairattiinkin. Vaikeaa on taas veikkailla ketkä puolustajista on pelikunnossa. Loistavan kauden vasemmalla pelannut Young on varmuudella sivussa pidemmän aikaa. Shaw, Rafael, Blind, Rojo ja Valencia tietääkseni epävarmoja. FA Cupissa laidoilla pelasivat McNair ja Blackett. Näin en usko enkä toivo jatkuvan. Kokeileeko LvG di Mariaa wingbackina?

Jämiksen avaus sunnuntaille
maalivahti maaliin ;D
Jones - Smalling - Blackett​
Valencia ------ Carrick -------- Shaw
di Maria - Rooney
van Persie ----- Falcao
Jos Rojo on kunnossa, Blackett sivuun. Valencian ja Shawn puuttuessa menee kimurantiksi.
 
Viimeksi muokattu:

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Aika lailla samoilla linjoilla olen kanssasi @Jämäminuutit mutta McNair menee kyllä Blackettin tilalle avaukseen, jos jommasta kummasta pitää valita. Blackett on hirveä hasardi, eikä missään tapauksessa valmis tälle tasolle. McNair on jännittänyt parissa pelissä mutta pojan ensimmäisessä matsissa kovassa paikassa West Hamia vastaan nähtiin, mistä hänet on tehty. Hyvä poika se on!
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Siirsin tuolta Barcelonan ketjusta tänne paremmin sopivaan ketjuun.

Tarkoitatko, että De Gea ei ole tarpeeksi hyvä Realiin vai sitä, että De Gea ei ole vain lähdössä Unitedista mihinkään vai jotain muuta?

Tarkoitin sitä, että ex-Atléticon maalivahdilla, joka pelaa Manchester Unitedin ykkösmaalivahtina, on todella pitkä matka Real Madridin maalin suulle. Pelillisesti De Gea olisi Real Madridin ykkösmaalivahti ihan heittämällä (kuten Bayernia ja Chelseaa lukuunottamatta kaikkien muidenkin), mutta edellä mainitusta syystä en kykene näkemään De Geaa koskaan Real Madridin maalivahtina. Mikä on sääli, sillä Madridissa syntynyt pelaaja mahtuu aina minun Real Madridiini, vaikka tämä olisikin Atléticon kasvatti.

Uskon hyvin vakaasti, että Gareth Bale on ensi kaudella ManU:ssa. Aivan loistava jalkapalloilija, joka on valitettavasti ottelusta toiseen Real Madridin huonoimpia pelaajia. Syy ei ole Balessa pelaajana, vaan pelaajatyyppinä. Tuollainen suoraviivainen munaravaaja ei sovi tämän hetken Real Madridiin, joka pyrkii pitämään palloa ja pelaamaan aktiivista futista. Viime kaudella walesilainen oli Madridin parhaita pelaajia, koska joukkueen pelityyli oli suoraviivaisempi kuin tällä kaudella. ManU:n pelityylikään ei välttämättä ole Balelle se kaikista sopivin, mutta United halunnee miehen, jonka markkina-arvo saarilla lienee aivan julmetun suuri.

Ei muuta kuin hyvää alkanutta vuotta Jatkoajan ManU-kannattajille.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Kiitos vastauksesta @Grainger ja hyvää uutta vuotta myös sinulle ja kaikille Real Madrid henkisille.

Tosiaan en ollenkaan ajatellut tuota Atletico kytköstä ja arviosi sen suhteen lienee täysin oikea.

En ole harmikseni ehtinyt seuraamaan lainkaan Real Madridia tällä kaudella muutamaa ottelua lukuunottamatta. Mutta kertomasi Balen heikosta kaudesta voi johtaa ehkä johonkin.

Laituriosasto tarvitsee vahvistusta, sillä Valencia/Young kaksikolla ei mielestäni voiteta UCL-titteleitä. Kuitenkin ensi kesälle tarvitaan enemmän vahvistusta puolustukseen ja Strootmania kaiketi yritetään myös sisään.

Katsellaan ja ootellaan.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Mutta kertomasi Balen heikosta kaudesta voi johtaa ehkä johonkin.

Mainittakoon vielä, että Bale pisti tänään aivan maagisen puolenvaihdon, mistä seurasi lopulta ottelun voittomaaliksi jäänyt 1-0 -osuma ja sen jälkeen Bale pisti vielä maagisemman vapaapotkun tolpan kautta sisään. Tässä olivatkin sitten walesilaisen onnistumiset 92 minuutin aikana ja loppupelin ajan Bale sai kuulla Bernabeun yleisöltä vihellyskonserttia, sillä madridilaisyleisön mielestä Bale ei pelaa joukkueelle, vaan itselleen. Jos Bernabeun yleisö viheltää jo tässä vaiheessa miehelle, niin on kovin vaikea nähdä hänen Real Madrid -uransa kestävän kovin pitkään.
 

RonSwanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, HIFK, Pittsburgh Steelers, Die Mannschaft
Ehkä enemmän Real Madrid -ketjun asiaa, mutta jatketaan Balesta. Onko mies oikeasti tehnyt jotain ansaitakseen vihellykset? Esimerkiksi flirttaillut toisten seurojen kanssa, puhunut joukkueesta paskaa lehdistölle, mitään tälläistä? Koska jos miettii ensimmäisen kauden urotekoja häneltä, niin oman muistin mukaan aika hyvä litania maaleja ja syöttöjä, ja ennen kaikkea todella tärkeät maalit sekä Copa del Rey että UCL-finaalissa...

EDIT. Kuka tahansa saa vastata, mutta periaatteessa kysymys on osoitettu @Grainger :lle. :)
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Onko mies oikeasti tehnyt jotain ansaitakseen vihellykset? Esimerkiksi flirttaillut toisten seurojen kanssa, puhunut joukkueesta paskaa lehdistölle, mitään tälläistä?

Ei suoranaisesti. Suurin syy lienee se, että kyseessä on sadan miljoonan euron mies, jonka pallonkäsittelytaito on samalla tasolla minun kanssani (kärjistetysti, todellisuudessa olen aika taitava). Bale ei ole vakuuttanut kokonaisvaltaisesti kertaakaan tällä kaudella. On tehnyt maaleja ihan hyvään tahtiin, mutta se ei riitä, jos ei saa mitään muuta aikaan. Lisäksi Balen ollessa loukkaantuneena, Real Madridin neljän miehen keskikenttä Isco - Kroos - Modric - James dominoi muun muassa Barcelonaa vastaan ja pelasi muutenkin loistavaa futista. Balen tervehtyessä sadan miljoonan mies oli pakko laittaa avaukseen, vaikka pelillisesti tälle ei ollut mitään syytä. Tämä ei tietenkään ole Gareth Balen vika, mutta madridilaisyleisö on tunnetusti kovin lyhytpinnainen starojaan kohtaan.

Lievempi syy on miehen itsekkyys. Valenciaa vastaan viikko sitten Bale ja Benzema pääsivät käytännössä kahdestaan läpi, Bale ei syöttänyt avopaikassa olleelle Benzemalle, vaan veti itse suoraan Valencian maalivahtia päin. Tänään Ronaldo oli vastaavassa avopaikassa, mutta Bale veti itse umpipaskan vedon ohi. Toisin sanoen mies on yhtä itsekäs maalintekijäluonne kuin Ronaldo, mutta suurin ero on siinä, että Ronaldolla on 26 liigamaali, Balella kahdeksan. Jos ei ole joukkueen ylivoimainen ykköstykki, niin ei kuulu myöskään käyttäytyä ykköstykin tavoin.
 

Outsider

Jäsen
Ei suoranaisesti. Suurin syy lienee se, että kyseessä on sadan miljoonan euron mies, jonka pallonkäsittelytaito on samalla tasolla minun kanssani (kärjistetysti, todellisuudessa olen aika taitava). Bale ei ole vakuuttanut kokonaisvaltaisesti kertaakaan tällä kaudella. On tehnyt maaleja ihan hyvään tahtiin, mutta se ei riitä, jos ei saa mitään muuta aikaan. Lisäksi Balen ollessa loukkaantuneena, Real Madridin neljän miehen keskikenttä Isco - Kroos - Modric - James dominoi muun muassa Barcelonaa vastaan ja pelasi muutenkin loistavaa futista. Balen tervehtyessä sadan miljoonan mies oli pakko laittaa avaukseen, vaikka pelillisesti tälle ei ollut mitään syytä. Tämä ei tietenkään ole Gareth Balen vika, mutta madridilaisyleisö on tunnetusti kovin lyhytpinnainen starojaan kohtaan.

Lievempi syy on miehen itsekkyys. Valenciaa vastaan viikko sitten Bale ja Benzema pääsivät käytännössä kahdestaan läpi, Bale ei syöttänyt avopaikassa olleelle Benzemalle, vaan veti itse suoraan Valencian maalivahtia päin. Tänään Ronaldo oli vastaavassa avopaikassa, mutta Bale veti itse umpipaskan vedon ohi. Toisin sanoen mies on yhtä itsekäs maalintekijäluonne kuin Ronaldo, mutta suurin ero on siinä, että Ronaldolla on 26 liigamaali, Balella kahdeksan. Jos ei ole joukkueen ylivoimainen ykköstykki, niin ei kuulu myöskään käyttäytyä ykköstykin tavoin.

Sen verran hyvät myyntipuheet, että enää en ihmettele miksi tämä 100 miljoonan mies olisi roskalehtien mukaan siirtymässä 150 miljoonalla Manchesteriin.


Huomisesta sen verran, että todella mielenkiintoista nähdä minkälaisen kokoonpanon LvG loihtii, kun sairastupa on tyhjentynyt. Omissa toiveissa on neljän linja puolustukseen, että saataisiin Herrera tai Blind Carrickin tueksi keskustaan. Sen lisäksi jättäisin Falcaon tai van Persien penkille, jos Di Maria on valmiina avaukseen. Uusia miehiä pyörii huhuissa enemmän tai vähemmän, mutta omiin silmiin ei ole osunut mitään varteenotettavaa huhua puolustajista. Tällä hetkellä tilanne on se, että vaikka kaikki ovat kunnossa, niin en oikein osaa nimetä kenen siellä pitäisi huomenna pelata, kun kaikki ovat olleet sen verran heikkoja. Jos kahdella topparilla mennään, niin Smalling-Jones se pari varmaan kuitenkin on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös