Mainos

Manchester United 2024–2025: Kolmas kerta toden sanoo

  • 167 468
  • 1 320

Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Viime kaudella meni kyllä todella pahasti huuruun Unitedin ja ennen kaikkea ten Hagin tekemiseen ja näköjään edellisen kerran oli tullut kirjoiteltua Unitedin kausiketjuun 30.12.2023. Itse olisin kenkinyt EtH:n pihalle, mutta nyt kun asiaa jälkeenpäin miettii, niin voihan se olla ihan hyvä, että annetaan ns. toinen mahdollisuus leveämmällä rosterilla, koska se ensimmäinen kausi oli kuitenkin melko hyvä.

Nyt mielestäni ainakin pelaajarekrytointien osalta puhaltaa uudet tuulet ja itse ainakin olen todella innoissani Zirkasta ja varsinkin Yorosta, joka on ehkä tällä hetkellä Euroopan kovin topparitalentti. Vasenta laitapakkia ja keskikentän pohjaa tuo mielestäni huutaa, mutta ensin pitää varmaan saada ainakin pari tästä joukosta kaupaksi: Casemiro, McTominay, Eriksen, Maguire, Lindelöf, AWB, Malacia.

Omia odotuksia ensi kaudelle:

- top-4 on saavutettava, mutta helppoa ei tulee taaskaan olemaan, koska City ja Arsu ovat saletissa ja esimerkiksi Villa näyttää taas aika vahvalta, minkä lisäksi on nämä kaikki muut tutut haastajat. Kahta kautta putkeen ei saataisi kuitenkaan olla ulkona CL-peleistä

- Unitedin pelissä on nähtävissä selkeä systeemi ja mieluiten vielä niin, että peliä pyritään rakentamaan alhaalta asti, eikä niin, että Onana roiskii pitkiä ja Rasse ja kumppanit yrittävät voittaa tilanteita alivoimaisina. Sitä viime kaudelta tuttua 20 metrin väliä keskikentän ja puolustuslinjan välissä ei myöskään enää toivoisi näkevän

- EtH ymmärtää viimein olla peluuttamatta puhki avainpelaajia ja esimerkiksi Eurooppaliigassa mennään ainakin alkulohkon pelit junnu- ja vaihtomiespainotteisemmin

- Nuoret tykit (Garnacho, Mainoo, Höjlund, Yoro ja Zirkzee) ottavat kaikki suuren roolin ja näyttävät, että heidän varaansa on hyvä rakentaa tulevaisuus ja kyseisille pelipaikoille ei ole tarvettaa hakea ulkopuolelta pelaajia

- Rasse pistää kivekset kottikärryyn ja lopettaa sen naama norsunvitulla kävelemisen ja alkaa joka ikisessä ottelussa laittamaan 110% prosenttia joukkueen eteen. Jos maalinteko ei itsellä onnistu, niin sitten palloa muille ja tekee itsensä muuten hyödylliseksi. Rasse on parhaimmillaan maailman top-10 futari, mutta niitä huonoja pelejä tulee aivan liian usein. Jos Rasse ei tällä kaudella suorita hyvällä tasolla, niin ei muuta kun nuorempaa kaveria tilalle ja siirrytään eteenpäin
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ihan mielenkiintoinen vaihe nyt menossa siirtoikkunan osalta, kun ne kaksi tärkeintä hankintaa on saatu tehtyä mutta oletus on, että muutama pelaaja tulee ja lähtee molempiin suuntiin.

Todennnäköisin lähtijä taitaa olla AWB ja se toinen on sitten varmaan Sancho. Itse olisin yllättynyt, jos edes yksi porukasta Casemiro, Maguire, Eriksen, McTominay saataisiin eteenpäin.

McTominay on ainut kenelle tuntuu olevan edes jonkinlaista kysyntää mutta hänen kohdallaan yritetään hinata hintaa ylöspäin niin, että kukaan tuohon tuskin tarttuu.

Hiljaista on huhujen osalta mutta toisaalta Zirkzeen piti mennä Milaniin ja Yoron Realiin, että aika vähän tuntuu tietoa vuotavan ulospäin.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Højlund otti pelinumeron 9 Martialilta ja Zirkzee 11 Greenwoodilta.
 

Jeffrey

Jäsen
Hiljaista on huhujen osalta mutta toisaalta Zirkzeen piti mennä Milaniin ja Yoron Realiin, että aika vähän tuntuu tietoa vuotavan ulospäin.

Yllättävän hiljaista ollut Yoron hankinnan jälkeen. Toki ikkunan alku oli todella hyvä, mutta nyt sittemmin huhut tuntuvat laimenneet ja kun katsoo tuota USAn rosterista niin onhan se auttamattoman kevyt vaikka puolet avauksesta vielä puuttuukin.

Nopeasti tulee kauden alku vastaan. Jenkeistä kun palaavat, on kauden alkuun vajaat kaksi viikkoa, välissä valkosipulicup eikä virallisia harjoituspelejä.

Melkein jo pystyy sanomaan, ettei kauden alku tule olemaan mitään ilotulitusta. Toivottavasti lähdetään nyt varovasti liikkeelle tulosta pelaamaan ja avaamaan peliä sitten kauden mittaan. Kapeasta rosterista huolimatta tuohon hyökkäysnelikkoon mahtuu määrää ja laatua ja kyllä heiltä nyt odotetaan yhteensä vähintään 60 maalia kauteen - jonka ei pitäisi olla mahdoton rasti.

Ei nyt aivan optimaalinen tilanne, että ykköset ehtivät treenaamaan yhdessä noin kymmenisen päivää ennen kauden alkua. Toivotaan kuitenkin, että pelaajat palaavat omatoimisista harjoitteluistaan paremmassa kunnossa kuin joskus muinoin. Positiivisesti ajatellen nyt per-seasonilla junnut saavat näyttöpaikkansa eikä siellä enää laahaa ties ketkä ties milloin viimeksi tosipelejä pelanneet senioripelaajat.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
herralla vastaavaa kokemusta esimerkiksi Arsenalista
Onko ollut Arsussa Artetan aikana? Koska Unitedin olisi kyllä korkea aika repäistä pari sivua sikäläisestä erikoistilannepelikirjasta ja alkaa hyödyntää samanlaista pikkusikailua ja sääntöjen rajalla trapetsitaiteilua.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tuli otettua tuo maksullinen MUTV kuukaudeksi ja nyt vasta huomasin, että nuo harkkamatsithan on yöllä… Ei taida pystyä katsoa kokonaisia pelejä tuolta enää jälkikäteen.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Tuli otettua tuo maksullinen MUTV kuukaudeksi ja nyt vasta huomasin, että nuo harkkamatsithan on yöllä… Ei taida pystyä katsoa kokonaisia pelejä tuolta enää jälkikäteen.
Kyllä ainakin mulla löytyy mahdollisuus katsoa pelejä uusintana, sekä Rangers, että Rosenborg matseista.
 

Jeffrey

Jäsen
Sehän alkoi ihan perinteisesti. Vartin verran hyvää peliä ja Hojlundilta hamstring, sekä ainoa hyökkääjä vaihtoon. Puolen tunnin jälkeen vielä Yoro nilkuttaen vaihtoon niin toiveita saa taas keräillä sieltä kellarikerroksesta.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sehän alkoi ihan perinteisesti. Vartin verran hyvää peliä ja Hojlundilta hamstring, sekä ainoa hyökkääjä vaihtoon. Puolen tunnin jälkeen vielä Yoro nilkuttaen vaihtoon niin toiveita saa taas keräillä sieltä kellarikerroksesta.
Kiva juttu joo. Yoro saattoi olla vain pelästys + varotoimi, ja Hojkkukin käveli klipeissä pois stadikalta suht normaalisti, mutta eihän tämä nyt hyvältä kuulosta.

Positiivisia ilmeisesti Collyer sekä Amass ja Rasse? Ainakin koosteiden perusteella. Allekirjoitatko?
 

Jeffrey

Jäsen
Kiva juttu joo. Yoro saattoi olla vain pelästys + varotoimi, ja Hojkkukin käveli klipeissä pois stadikalta suht normaalisti, mutta eihän tämä nyt hyvältä kuulosta.

Positiivisia ilmeisesti Collyer sekä Amass ja Rasse? Ainakin koosteiden perusteella. Allekirjoitatko?

Hojlundin loukkaantumisen jälkeen oma mielenkiinto alkoi siirtymään aamukahviin, joten eipä tuota peliä tullut kovalla silmällä tarkasteltua.

Ottelun alkuun kuitenkin juurikin Rashford ja Collyer, sekä etenkin Mount vaikutti positiiviselta. Tietysti myös Hojlundilla oli varsin terävä tekeminen päällä ja myös Maguire osoitti omaa potentiaaliaan.

Toivottavasti loukkaantumisten suhteen tilanne on hyvä. Tässä vaiheessa vaihdot tehdään tietenkin herkällä korvalla, mutta ei tuo silti katselumotivaatiota nostanut, että kaksi avauksen pelaajaa puoleen tuntiin pihalle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

Wan Bissaka on kanssa vähän sellainen pelaaja, joka on kärsinyt jalkapallon kehityksestä, kun laitapakkien pitäisi olla taidoiltaan aika lähellä keskikenttäpelaajia.

Ehkä se erikoisin juttu AWB:n kohdalla on, että siirtyi aikanaan laitahyökkääjästä puolustajaksi mutta nimenomaan se hyökkäyspeli on se, mikä ei ihan riitä. Kolmen viimeisimmän kauden Valioliigatehot ovat yhteensä 0+2.
 

Buster

Jäsen
Wan Bissaka on kanssa vähän sellainen pelaaja, joka on kärsinyt jalkapallon kehityksestä, kun laitapakkien pitäisi olla taidoiltaan aika lähellä keskikenttäpelaajia.

Ehkä se erikoisin juttu AWB:n kohdalla on, että siirtyi aikanaan laitahyökkääjästä puolustajaksi mutta nimenomaan se hyökkäyspeli on se, mikä ei ihan riitä. Kolmen viimeisimmän kauden Valioliigatehot ovat yhteensä 0+2.
Tässä varmaan aletaan tosissaan puuhaamaan kolmen topparin systeemiä?

Wan-Bissaka on kuitenkin sen ManU-paletin siinä ympärillä pelatessa hyvin, jokseenkin pelannut mukiinmenevästi myös ylöspäin. Vaikka tilastot sanovat jyrkästi toista. Mutta pointti lähinnä, että vaatimustaso nousee jos/kun siirrytään 3 toppariin, jolloin laitapakin hyökkäys- ja pallotaidot entisestään korostuisi. Mazraoui varmasti ihan eri planeetalta noissa.

Harmi sinänsä, kun AWB kuitenkin parantanut hyökkäyspelaamistaan ja pallollista peliään. Paljon enemmän itseluottamusta pallollisena, alkanut haastamaan ja uskaltaa pitää palloa ahtaissakin tilanteissa. Mutta kun ei riitä eka kosketus, syöttövalikoima ja vaistotkaan moderniksi hyökkääväksi wingbackiksi. Ei ole ihan tainnut sitä tasapaino-ongelmaakaan keskitystilanteissa haaston jälkeen saanut korjattua.

Kieltämättä jollain toisella aikakaudella tuollaisella puolustusosaamisella voisi olla jokunen maaottelu enemmän tilillä epävirallisella maailman parhaalla 1 vs. 1 -puolustajalla. Nythän niitä on nolla. Toki ollut loukkia silloin pari kertaa, kun olisi kutsu tullut.
 

Escort

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS, K-67
Wan Bissaka on kanssa vähän sellainen pelaaja, joka on kärsinyt jalkapallon kehityksestä, kun laitapakkien pitäisi olla taidoiltaan aika lähellä keskikenttäpelaajia.
Joo hyökkääminen ei ole todellakaan AWB:n vahvinta osaamista vaikka on siinä kyllä kehittynyt Tenhagin aikana.Tuntuu aina hyökätessä valitsevan sen varmimman ja helpoimman ratkaisun. 1vs1 puolustamisessa sitten taas onkin ihan Valioliigan huippuja.
 

Jeffrey

Jäsen
Tässä varmaan aletaan tosissaan puuhaamaan kolmen topparin systeemiä?

Siltähän se vaikuttaa enempi ja enempi. Laitapakkien osalta on kuitenkin myös määrällistä vajetta ja mielestäni tässä tilanteessa mainittu vaihdos ei ole muutoin järkevä paitsi jos a) hankitaan vielä yksi laitapakki tai b) ajetaan enemmän sisään kolmen topparin systeemiä. Tässä Mazraoui on sitäkin kautta hyödyllisempi, että on enempi kykeneväinen pelaamaan molemmilla laidoilla. Yhden laitapakin systeemiin olisikin näin ollen siis kolme kyvykästä laitapakkia.

Vähän huolettaa huhujen vähyys nyt tässä vaiheessa kun odotellaan kahden avauksen pelaajan loukkaantumis-diagnoosia. Jos Hojlund tai Yoro on pidempään poissa niin melkeinpä pakko näitä pelipaikkoja on hankkia. Molemmille paikoille on ollut pidempään huhuja, mutta luulen Sanchon tilanteen ratkeamisen vaientaneen nuo Toney/DCL huhut ja Bayernilta loppunee tinkaushalut jos Yoro joutuu pidemmälle huilille.

Aika vähän on kuitenkaan huhuja tuotu julki. Yoron kohdalla mies taisi olla jo medicalissa kun ”omat journot” siirrosta huhuili. Toivotaan, että mahdolliset tulevat siirrot ovat huomattavasti pidemmällä kun mitä nyt mediasta voisi päätellä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна



Sieltä todella lahjakas maalintekijä kiinnitetty akatemiaan.

Eikä jäänyt tuohon:




Huonoja uutisia tosiaan Yorosta. On käymässä kuten Amadille vuosi sitten. Perkele!

Ja AWB on matkalla kohti West Hamia. Se toki laukaisee Marzaouin hankinnan, mutta jotenkin nyt tulee hieman päämäärätön fiilis tästä. Onko Dalot oikeasti se ykkösheppa vai onko se Mazraoui? Ovat profiileiltaan jonkin verran erilaisia, mutta vahvuudet ja heikkoudet ovat samoilla alueilla kenttää. AWB olisi ollut selkeä ja tiettyyn tarkoitukseen sopiva kakkosvaihtoehto, kun taas (pelaajana paremmasta) Dalotista olisi saanut huomattavasti enemmän siirtofyrkkaa.

Jos keskikentälle hommataan McT:n ja Casemiron tilalle Rabiot ja Ugarte, se nostaa keskikentän "lattiaa", mutta nostaako se "kattoa"? En ole aivan varma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös