Mainos

Major League Baseball

  • 346 920
  • 2 336

Mookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Sox, Bruins
Juuri sain katsottua Red Soxien ja Twinsien tuplapelit viime yöltä ja täytyy kyllä sanoa, että Soxit pelaavat tällä hetkellä todella hyvää ja viihdyttävää baseballia, eikä ihme että kasassa jo yhdeksän voittoa putkeen.

Eniten kyllä tähän asti yllättänyt syöttökalusto, jolta siltäkin annettu huomattavasti parempia otteita kuin uskalsi odottaa. Ei tokikaan kestävällä pohjalla näin hyvät otteet, mutta ei siltikään kovin suurta tason laskua anna odottaa. Aloittajat hoitaneet tonttinsa todella mallikkaasti tähän asti, joka on se suurin muutos viime kauteen. Kyllähän lyöntipeli toimi silloinkin, peli oli vaan yleensä jo menetetty niin pahasti syöttäjien suoritusten jälkeen. Mailan varresta löytyy sitä mitä tiesikin olevan luvassa, vielä paria pykälää kovemmalla intensiteetillä. Mukava myös nähdä, että on saatu kasattua aidosti toimiva bullpen. Varsinkin Barnes on closerina ollut ilmiömäinen.
 

cheli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On kyllä ollut hyvän näköistä peliä. Eilenkin olisi voinut tulla voitto. ”Vähän” muuttunut tilanne, ensimmäistä kertaa mlb:n historiassa 0-3 tai huonomman avauksen jälkeen 9 voittoa putkeen. Hienoa kun tulee päiväpelejä myös ennätyspaljon. Takaisin pitää ottaa myös mlb.TV kehut, jälkilähetyksiä katsellessa on samalla tavalla kuin aiemmin ehdittävä kelaamaan seuraavaan vuoroparin alkuun koska mainokset eli samat klipit pakotetaan katsomaan. Padillä onnistuu mainosten välttäminen, mutta puuttuu se vuoropariin kelaaminen ja ei ole hide scores -nappia + aika paljon pienempi ruutu
 

Mookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Sox, Bruins
Oli aika huikea trilleri viimeyön Padres - Dodgers peli. En aivan alusta asti nähnyt, mutta aloittaessani katsomaan aloitettiin kuudetta vuoroparia, niin tuli siitä asti katsottua. Vaikea kuvitella, ettei joku viihtyisi tuon pelin parissa ja tuo oli vasta sarjan ensimmäinen peli! Tuon takia nautin kyllä suuresti baseballin tavasta pelata sarjoja vastustajia vastaan, kun jokaisesta kohtaamisesta tulee suurempi kamppailu, kumpi vie tämän sarjan.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Poiminta ensi yön peleistä: Padres-Brewers. Satojen tilastojen MLB:ssä on mahdollista että yksi tilasto saa uuden ennätyslukeman: Brewersin syöttäjä Corbin Burnes on avannut kautensa tekemällä 30 strikeoutia ja ei ole antanut yhtään vapaataivalta. Kaudella 2013 Adam Wainwright teki 35 strikeoutia ennen ensimmäistä antamaansa vapaataivalta.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Viime yönä Burnes teki 10 strikeoutia ja ei antanut vapaataivalta joten sai nimiinsä ennätyksen joka on kauden alkuun 40 peräkkäistä strikeoutia ilman vapaataivalta. Ennätys koskee starttereita, Burnesin edellä on vielä Kenley Jansenin 51 vuodelta 2017. Jansen on vaihtosyöttäjä.

Corbin Burnes on mielenkiintoinen pelaaja. Vielä kaudella 2019 hän syötti 49 vuoroparia (pääosin vaihtosyöttäjänä), ERA = 8.82. Tuona vuonna yhdenkään toisen MLB-syöttäjän joka oli pelannut minimissään 49 vuoroparia ERA ei ollut noin korkea. Kausihan on vielä nuori mutta tämän hetken näkymällä Burnes taistelee NL:n Cy Young -tittelistä. Neljässä startissaan Burnes on syöttänyt 24.1 vuoroparia jona aikana antanut vastustajalle vain yhden juoksun, ERA = 0.37, WHIP=0.33.
 

Histo

Jäsen
Jacob deGrom syötti viime yönä henkilökohtaisen ennätyksensä 15 strikeoutia. DeGrom syötti koko pelin, antoi vain kaksi hittiä, nolla vapaata ja Mets voitti Nationalsin 6-0. Kolmessa peräkkäisessä pelissä vähintään 14 K'ta ovat syöttäneet vuonna 1999 Pedro Martinez ja 2019 Gerrit Cole. DeGrom tietysti myös löi pelin avausjuoksun ja toi kaksi juoksua. Hänen ERA:nsa on nyt 0,31.

Los Angelesissa Dodgers-Padres -sarjan toisessa osassa Fernando Tatis Jr. löi kaksi katsomopalloa ja johdatti San Diegon 6-1-voittoon. Erikoisuus oli siinä, että päivälleen 22 vuotta aiemmin hänen isänsä Fernando Sr. löi samalla stadionilla myös kaksi kertaa katsomoon ja ne olivat kaksi samaan sisävuoroon lyötyä 'grand slamia' (ajokunnaria) St. Louisin paidassa (ainoa kerta MLB-historiassa kun tämä on tapahtunut yhdessä sisävuorossa).
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Jacob deGrom syötti viime yönä henkilökohtaisen ennätyksensä 15 strikeoutia. DeGrom syötti koko pelin, antoi vain kaksi hittiä, nolla vapaata ja Mets voitti Nationalsin 6-0. Kolmessa peräkkäisessä pelissä vähintään 14 K'ta ovat syöttäneet vuonna 1999 Pedro Martinez ja 2019 Gerrit Cole. DeGrom tietysti myös löi pelin avausjuoksun ja toi kaksi juoksua. Hänen ERA:nsa on nyt 0,31.
Burnes ja deGrom ovat vieneet syöttämisen aivan huikealle tasolle mutta heidän tilastonsa tulevat huononemaan kauden edetessä. He eivät ole noin hyviä koska kukaan ei ole.
Luin Nats-Mets pelistä Natsin fanisivustolta Federal Baseball. Heille tuntui olevan saavutus jo se jos löyjä paloi lyönnillä eikä strikeoutilla.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Corbin Burnes teki 9 strikeoutia Marlinsia vastaan ja ei edelleenkään antanut yhtään vapaataivalta joten mies on nyt lukemassa 49 lähestyen Kenley Jansenin lukemaa. Muuten ottelu ei mennyt hyvin, Burnes pelasi 5 vuoroparia ja antoi kahdeksan hittiä joilla viisi juoksua joista neljä ansaittuja ja Brewers hävisi pelin 8-0. Burnesin lukemat ovat nyt ERA=1.53, WHIP=0.55 eli pomppasivat ylöspäin mutta edelleen riittävät mainiosti Cy Young titteliin. Mutta lukemansa nousevat noista edelleen, edes tuota tasoa ei kukaan pysty pitämään koko kauden ajan.
 

Mookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Sox, Bruins
Syöttäjät ylipäätään olleet kyllä poskettoman hyviä kauden alkuun. Vaikka onkin vielä aikaista ja keväiset kylmät säätkin rajoittavat pallon lentoa, niin tähän mennessä lyöjillä on historian kaikista alhaisisin .232 batting average. Strikeouteissakin on historian korkein tulos 24,6%.

Bleacherreportkin oli asian huomannut ja tehnyt mukavan koosteen törkeän likaisista syötöistä: Ranking the Filthiest Pitches of the 2021 MLB Season So Far

Itsekin tulee artikkelissa lähteenä käytettyä @PitchingNinjaa seurailtua twitteristä ja suosittelen seuraamaan jos syöttäminen menee mielestänne taiteesta. Tässä jotain omia suosikkeja viimepäiviltä, joita jäänyt mieleen:
Devin Williams, Dismantling Tatis with 3 Consecutive Airbenders
Yu Darvish, 82mph Slider (swing/miss) & 95mph Two Seamer (backward K), Individual Pitches + Overlay
Dustin May, 88mph Curveball (ball/just off the plate) and 99mph Two Seamer (backwards K), Individual Pitches + Overlay.
Tejay Antone, Wicked Breaking Balls.
Kenley Jansen, Ridiculous 95mph Cutter.
CFM, Wicked 94mph Back Door Two Seamer.
Anthony DeSclafani, Vicious 95mph Two Seamer Movement.
Chris Bassitt, 94mph Two Seamer Dart.

Onko muilla lajin ystävillä mitään ehdotonta suosikkisyöttöä, joka saa jättämään suun auki ihastuksesta? Tuohon yläpuolelle jo tarkoituksellakin listasin vähän kunnolla liikkuvia Two Seamereita, jotka taitavat viedä oman suosikin palkinnon. Juuri tuollainen aivan ulkona oleva syöttö, joka juuri kaartaa lopuksi sisälle on mitä mahtavinta katsottavaa, varsinkin kun jättävät lyöjän aivan arpomaan lyödäkkö lopulta vai eikö.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Onko muilla lajin ystävillä mitään ehdotonta suosikkisyöttöä, joka saa jättämään suun auki ihastuksesta? Tuohon yläpuolelle jo tarkoituksellakin listasin vähän kunnolla liikkuvia Two Seamereita, jotka taitavat viedä oman suosikin palkinnon. Juuri tuollainen aivan ulkona oleva syöttö, joka juuri kaartaa lopuksi sisälle on mitä mahtavinta katsottavaa, varsinkin kun jättävät lyöjän aivan arpomaan lyödäkkö lopulta vai eikö.
Jacob deGrom slider:
Clayton Kershaw curveball: https://assets.sbnation.com/assets/1208411/kershaw.gif
Tim Hudson knuckleball: https://sports.cbsimg.net/images/visual/whatshot/TimHudsonKnuckleball.gif
 

Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Onko muilla lajin ystävillä mitään ehdotonta suosikkisyöttöä, joka saa jättämään suun auki ihastuksesta? Tuohon yläpuolelle jo tarkoituksellakin listasin vähän kunnolla liikkuvia Two Seamereita, jotka taitavat viedä oman suosikin palkinnon. Juuri tuollainen aivan ulkona oleva syöttö, joka juuri kaartaa lopuksi sisälle on mitä mahtavinta katsottavaa, varsinkin kun jättävät lyöjän aivan arpomaan lyödäkkö lopulta vai eikö.

Mun ehdoton suosikkini on knuckleball.

Tässä Steven Wrightin taidonnäytteitä hidastettuina.

Toinen mestari on Robert Dickey.

Osattiin sitä ennenkin: Phil Niekro ja Tom Candiotti.
 
Viimeksi muokattu:

cheli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Mookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Sox, Bruins
Ei huonoja valintoja ollenkaan, knuckleballit on mahtavaa katsottavaa, vaikka onkin harmillisesti kuoleva taiteenmuoto.

Tuosta syötöstä löytyy myös loistavia lainauksia, jotka tulee heti mieleen noita katsellessa:
Charley Lau: "There are two theories on hitting the knuckleball. Unfortunately, neither of them works."
Bob Uecker: "The way to catch a knuckleball is to wait until it stops rolling and then pick it up."

Tosin eipä huonoja valintoja tässä kisassa olekaan, kaikki omalta osaltaan niin maagista katsottavaa. :)
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Muistan lukeneeni jonkun lyöjän sanoneen että homma on kuin yrittäisi saalistaa haavilla perhosta kun oli yrittänyt osua Dickeyn knuckleballeihin.

Syöttöön liittyy ongelmia. Onnistuakseen knuckleball vaatii lämpimän ilman jolloin ilmavirtaukset tarttuvat pallon saumoihin ja tekevät lentoradasta hankalasti tai jopa mahdottoman ennustettavan. Lisäksi knuckleball-syöttäjä tarvitsee oman henkilökohtaisen siepparin jota ei muulloin juurikaan käytetä. Syöttämisen harjoittelu on pitkälti omatoimista itseopiskelua, joukkueilla ei tahdo löytyä valmentajia jotka osaisivat neuvoa.
 

Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Knuckleball - syöttö, johon eivät luota

- valmentajat, jotka eivät usko siihen,
- syöttäjät, jotka eivät kontrolloi sitä,
- lyöjät, jotka eivät osu siihen,
- siepparit, jotka eivät saa sitä kiinni,

ja kaikki olettavat, että tuomari tuomitsee sen 100% oikein.

Kiinnittäkääpä huomiota siepparien räpylöihin: tavallista suurempia. Ja silti eivät saa kaikkea kiinni.

Tuo syöttö on hauska nähdä ihan luonnossa, kun se leijailee kohti. Ja tuomarina pitää todellakin varoa, ettei tee päätöstä liian nopeasti.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Baltimore Oriolesin John Means syötti no-hitterin viime yön pelissä Seattle Marinersia vastaan. Kauden kolmas no-hitter MLB:ssä.

Meansin suoritus oli lähes täydellinen peli. Yksikään Marinersin pelaaja ei päässyt juoksijaksi myöskään vapaataipaleen, lyöjään osuneen syötön taikka virheen takia. Kuitenkin kolmannessa vuoroparissa väärä-suora lukeman ollessa 1-2, Marinersin Sam Haggerty löi Mensin syöttämästä pallosta ohi mutta pallo karkasi sieppari Pedro Severinon selän taakse ja Haggerty ehti ykköspesälle. Pöytäkirjaan merkittiin strikeout ja villi syöttö. Seuraavan lyöjän aikana Haggerty yritti pesävarastusta mutta epäonnistui. Niinpä Means kohtasi minimimäärän 27 lyöjää.
 

Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
Tähänkö loppui Pujolsin hieno ura?

 

Mookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Sox, Bruins
Vähän ihmetytti tuo, kun mies oli kuitenkin viimeisellä kaudellaan, etteikö voisi "arvokkaampaa" lopetusta uralleen saada. Pujolsin parhaita vuosia en ikinä nähnyt, mutta pelkästään tilastoja katsomalla on selvää miten ainutlaatuisen kovasta pelaajasta oli kyse. Useamman hyvän kauden sai vielä Angelsienkin nutussa, mutta viimeiset viisi kautta olleet jo surkeita. Ei siinä auta, kun keho hajoaa niin se hajoaa ja sitä myöten aika huono sopimus heille lopulta.

Pujolsista tulee heti mieleen The Athleticin kirjoittaja Joe Posnanskin loistava pätkä Miguel Cabrerasta, joka pätee täysin Pujolsiinkin ja baseballin katkeransuloisuuteen tilastojen kanssa:


One bittersweet part of baseball is that, for the most part, players achieve the big milestones at that precise moment in their careers when they are just a shell of themselves. Craig Biggio got to 3,000 hits in his last (and by far, worst) season. Albert Pujols’ 600th homer felt like a bittersweet celebration as it reminded both of his greatness and how much time had gone by since he’d regularly displayed it.

Now, Cabrera is on the cusp of some of those cherished numbers — three runs away from 1,500, 13 homers away from 500, 144 hits shy of 3,000, etc. He will race past all of them in time, but like with Pujols, the celebrations will be muted because Miggy isn’t the same.

Here’s something interesting: If Cabrera had retired at age 33, he would have hit .321/.399/.562 with 2,500 hits and 446 homers. Would that have gotten him into the Hall of Fame? Yes … in time. But if those numbers look familiar, well, they should because, look:

Cabrera through age 33: .321/.399/.562, 446 homers, 1,321 runs, 1,553 RBIs.

Vladimir Guerrero: .318/.379/.553, 449 homers, 1,328 runs, 1,496 RBIs.

Virtually identical. And Guerrero did not go into the Hall of Fame until his second ballot.

But Cabrera, by putting up those last four uninspiring seasons I mentioned, will now pass the big milestone numbers, and he will be not only be elected first-ballot but might be elected unanimously. It’s a fascinating part of the way we honor and remember players; those who last long enough to put up some average and below-average seasons somehow find a somewhat bigger place in the baseball universe.

Even though it’s painful to watch great players have average and below-average seasons.

As I’ve said before, baseball is strange.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Patrick Mazeika on 27-vuotias sieppari. Hän pelaa tulokaskauttaan MLB:ssä ja on NY Metsin kolmossieppari. Läheskään kaikki MLB-joukkueet eivät pidä kokoonpanossaan kolmea siepparia mutta Mets pitää, niinpä Mazeika on kauden aikana päässyt pelaamaan neljässä pääsarjapelissä, hän on tulokas joten enempää MLB-kokemusta Mazeikalla ei ole.

Vieraspelissä 5.5. St. Louis Cardinalsia vastaan Mets pelasi ilman varsinaista aloitussyöttäjää. Syöttäjän lyöntivuoro tuli Metsin toisessa sisävuorossa ja hänen asemastaan Mets laittoi lyömään pinch hitter Patrick Mazeikan. Paloja oli taululla kaksi ja koska edellinen Mets-lyöjä oli lyönyt kunnarin, kenttäpesillä ei ollut juoksijoita. Mazeikan lyönti suuntautui suoraan ykköspesämies Paul Goldschmidtille ja Mazeikasta sisävuoron päättänyt kolmas palo. Mazeika osallistui peliin vain tämän yhden lyöntivuoron verran. Mets voitti ottelun lukemin 2-7.

7.5. Metsillä oli kotiottelu vastassaan Arizona Diamondbacks. Yhdeksän vuoroparin jälkeen peli oli tasan 3-3. D-backs kävi ensin sisällä mutta Metsin closer Edwin Diaz poltti kolme kohtaamaansa lyöjää. Metsin vuorolla kahden lyöjän jälkeen juoksijat olivat pesillä 1 ja 3 ja paloja oli taululla yksi. D-backs antoi tahallisen vapaataipaleen Jonathan Villarille koska seuraavaksi olisi syöttäjän lyöntivuoro. Mets oli jo käyttänyt vaihtopenkiltä kaikki ei-syöttäjät paitsi Patrick Mazeikan joten ajolähtöön Mets otti lyömään Mazeikan. Väärä-suora tilanteen ollessa 2-2 Mazeika löi pomppivan pallon kohti syöttäjä Stefan Crightonia jonka heitto sieppari Carson Kellylle ei onnistunut ja Pete Alonso toi Metsille voittojuoksun.

9.5. Metsillä edelleen vastassaan D-backs Citi Fieldillä. Kuudennessa sisävuorossaan Mets sai yhden palon ajolähdön, lyöntivuoro oli syöttäjällä jonka asemesta lyömään pinch hitter Patrick Mazeika. Mazeika sai vapaataipaleen katsottuaan viisi syöttöä ja sai MLB-uransa toisen "lyödyn juoksun".

12.5. Mets sai kotipelissä vastaansa Baltimore Oriolesin. Tullessaan tasoittamaan yhdeksättä vuoroparia, Mets oli häviöllä lukemin 1-2. Kolmen lyöjän jälkeen taululla oli yksi palo ja juoksijat etupesillä. Dominic Smithin singlellä Kevin Pillar toi tasoitusjuoksun ja juoksijat pesille 3 ja 1. Taas oli syöttäjän lyöntivuoro ja Mets oli käyttänyt kaikki muut ei-syöttäjänsä Patrick Mazeikaa lukuunottamatta joten Mazeika tuli lyömään. Kohta nähtiin villi syöttö jonka turvin Smith eteni kakkospesälle. Joten Orioles sai unohtaa tuplapalon mahdollisuuden: olisi joko tehtävä Mazeikasta strikeout taikka juoksija piti polttaa kotipesään. Niinpä Oriolesin etukenttäpelaajat tulivat pelaamaan lähelle. Väärä-suora lukemassa 2-2 Mazeika löi pomppivan pallon kohti ykköspesää ja Trey Mancini heitti pallon sieppari Pedro Severinolle mutta Jonathan Villar ehti tuomaan voittojuoksun.

Patrick Mazeikan MLB-ura koostuu neljästä lyöntivuorosta, ei yhtään hittiä mutta RBI=3 jotka kaikki eri lyöntivuoroilla. Kolmesta lyömästään juoksusta kaksi on ollut ottelun päättäviä voittojuoksuja. Mazeika lienee melkoinen fanien suosikki Citi Fieldillä.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Corbin Burnes teki 9 strikeoutia Marlinsia vastaan ja ei edelleenkään antanut yhtään vapaataivalta joten mies on nyt lukemassa 49 lähestyen Kenley Jansenin lukemaa. Muuten ottelu ei mennyt hyvin, Burnes pelasi 5 vuoroparia ja antoi kahdeksan hittiä joilla viisi juoksua joista neljä ansaittuja ja Brewers hävisi pelin 8-0. Burnesin lukemat ovat nyt ERA=1.53, WHIP=0.55 eli pomppasivat ylöspäin mutta edelleen riittävät mainiosti Cy Young titteliin. Mutta lukemansa nousevat noista edelleen, edes tuota tasoa ei kukaan pysty pitämään koko kauden ajan.
Viime yön pelissä Cardsia vastaan Burnes teki yhdeksän strikeoutia ja sitten antoi vapaataipaleen joten MLB:n uusi ennätyslukema on 58. Burnes oli loukkaantuneiden listalla ja sivussa peleistä kuten on myös Jacob deGrom, toivottavasti ei pitkään.
 

Mookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Sox, Bruins
Tiistaihin asti MLB.tv tilaus irtoaa puoleen hintaan, jos joku odotteli tarjouksia ennen tilausta.

 

Mookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Sox, Bruins
Aika etenee kyllä niin pelottavan nopeasti, nyt jo 25% kaudesta pelattuna! Tässähän alkaa pian jo masentaa saapuva syksy.

Kausi on ollut kyllä aivan uskomattoman viihdyttävä tähän mennessä niin Red Soxien osalta kuin tarinoiltaankin. Näin kaikki Red Soxien pelit katsoneena voin sanoa, että joukkue on kyllä ylittänyt kaikki ennakko-odotukset täysin, vaikka onkin hurjan erilainen vuoden tai parin takaiseen. Melkein joka divisioonassa on todella tiukka meno ja AL Eastin lisäksi erityisesti NL West on todella kutkuttava, esim. tällä hetkellä divisioonaa johtava Giants ei ole kohdannut Dodgerseja vielä kertaakaan, joten vielä 19 ottelua tuotakin tulossa. Sama homma Red Soxien ja Yankeesienkin kanssa.

Aiemmin täälä kyseltiin katseltujen pelien määrää, niin kysytäänpäs, että miten seuraatte MLB:tä?

Lähes jokailtaisen pelin lisäksi Redditin r/baseball ja r/Redsox on itselle tärkein tapa seurata liigaa laajemminkin ja näkee vähän keskusteluakin lajista. Pelin jälkeen tulee jokapäivä katsottua myös tulokset kaikista peleistä ja uutiset MLB.comista. MLB.comin Quick Pitch Recap tarjoaa myös videomuodossa kivan 5-10 min koosteen päivän pelitapahtumista ja joskus tulee myös katsottua tarkemminkin muita highlighteja samalta sivulta. Baseball Theater on myös selkeämpi tapa seurata highlighteja eri otteluista. The Athleticin kautta tulee sitten syvempää reportaasia. Mlbtraderumors.com tarjoaa myös tiivissä paketissa kivasti mitä liigassa tapahtuu rostereiden ja loukkaantumisten, kuin tietty myös siirtohuhujen osalta. Baseball-reference.com on sitten oma vakiosivustoni käydä tiirailemassa tilastoja, välillä jopa pelinkin aikana. Sitten tietenkin aina fiiliksen ja vapaan ajan mukaan tulee katseltua vähän muutakin, mm. youtubesta baseball aiheisia kanavia, syöttöjä pitcherlististä ja twitteristä ja muitakin Red Sox aiheisia sivuja.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Aiemmin täälä kyseltiin katseltujen pelien määrää, niin kysytäänpäs, että miten seuraatte MLB:tä?
Päälähde on mlb.com, tulosten katseluun ja juttujen lukemiseen. Viikonloppuna aika usein on päiväpelejä jolloin saatan katsoa mlb.tv:stä etenkin jos seuraamani joukkue Mets pelaa. Ja joskus aamulla ennen töihinlähtöä katselen kahvikuppi kädessä otteluiden loppuhetkiä.
Tuolta luen yleensä otteluraportit ja seuraan muitakin Metsin ajankohtaisia kuulumisia: Metsmerized Online
Tuolla on fanisivustot jokaiselle MLB-joukkueelle, yleensä seuraan myös sen joukkueen osiota jolla on alkamassa tai käynnissä ottelusarja Metsin kanssa: SBNation.com Communities
New Yorkin median baseball-juttuja seurailen pääosin NY Postin sivustolta.

Metsillä on hirvittävän paljon pelaajia loukkaantuneiden listalla. Viime yön pelissä tuli pari lisää, Kevin Pillar sai syötön kasvoilleen, tapaus ylitti myös Suomen uutiskynnyksen: Päin pläsiä! Baseball-pelaaja sai pallon naamaansa 150 km/h vauhdissa
Lisäksi viime yönä Metsin startteri Taijuan Walker otettiin sivuun kesken kauden ja ymmärtääkseni hänkin joutuu loukkaantuneiden listalle.
 

Mookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Sox, Bruins
Huhuh, Kluberille seuraava no-no ja samalla yhteensä jo kauden kuudes no hitter. Mielenkiintoisesti kyllä ne ovat tulleet vain kolmea joukkuetta, kaksi kutakin kohti, Marlinsia, Rangersia ja Indiansia vastaan.

Todella jännä nyt nähdä miten tähän reagoidaan pitkällä tähtäimellä. Pidetäänköhän uusi "kuoletettu" pallo samana kuinka pitkään vai tehdäänkö paniikkiratkaisuja ja palataan entiseen jo seuraavalla kaudella. Vähän fiilis, että nyt pitäisi pitää pääkylmänä ja antaa lyöjien ja joukkueiden mukautua uuteen tilanteeseen, joka toivottavasti olisi enemmän lyönti-innokkuutta kohti. Vähän silti epäilen, että jotain jo testissä olevia sääntömuutoksiakin saatetaan ottaa nopeammin käyttöön jos meno jatkuu samanlaisena.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös