Mainos

Major League Baseball

  • 346 956
  • 2 336

Histo

Jäsen
Nämä on vähän sellaisia spekuloitavissa olevia. Harvey oli pitänyt Royalsia 8 vuoroparia juoksuitta ja syöttöjä ennen yhdeksättä oli kasassa 104 tai jotakin sinnepäin, tuon lukeman perusteella jatkaminen olisi ihan hyvin mahdollista etenkin ottaen huomioon mistä pelistä oli kyse ja lisäksi vaihtoehto - Familia - oli jo ehtinyt osoittaa haavoittuvuutensa WS:ssä. No yhdeksännen kärkeen Harvey antoi vapaataipaleen Cainille, Harveyn illan toinen ja Harvey samoin kuin Metsin startterit ylipäätään ei yleensä laske juurikaan juoksijoille vapaataipaleita vaan kentälle on mentävä lyömällä. Olisiko tuosta vapaataipaleesta pitänyt päätellä että vaihto on nyt tehtävä, en tiedä.
Tuon linkittämäni artikkelin toisessa osassa spekuloitiin tuota syöttäjävaihtoa. Collins oli kuitenkin ensin jo päättänyt ottaa Harveyn pois, mutta muutti sitten päätöstään Harveyn vaadittua päästä takaisin. Royals-leirissä toivottiin Harveyn palaavan kummulle. Collins oli Familian käytössä tehnyt virheitä kolmannessa ja neljännessä pelissä, kun käytti häntä ensinmainitussa turhaan ja otti neljännessä syöttämään vasta, kun Royalsilla oli etenijöitä pesillä. Myös tuossa viidennessä Familian olisi pitänyt päästä syöttämään pesien ollessa tyhjänä.

Jälkiviisaus on toki parasta ja arvioni on, että Mets oli luultavasti menettänyt tuon ottelusarjan jo neljännen pelin häviöön. Vaikutelma oli, että Mets ei vain pääse niskan päälle, vaikka joukkue johtoaseman ottikin jokaisessa pelissä. Royals oli varsinkin toisessa ottelussa erittäin vahva: Johnny Cueto syötti 2-hitterin ja Metsin Jacob deGrom jäi ensimmäistä kertaa urallaan ilman yhtään strikeoutia kun KC takoi x-2 -laskusta jatkuvasti hittejä. Kolmannessa pelissä Mets repäisi karkuun kuudennessa vuorossa, mutta nämä kolme muuta peliä pysyivät tasaisina ja Royals rutisti jokaisessa takaa tehden kovia suorituksia. Ansaittu World Series-voitto ilman muuta.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Tuon linkittämäni artikkelin toisessa osassa spekuloitiin tuota syöttäjävaihtoa. Collins oli kuitenkin ensin jo päättänyt ottaa Harveyn pois, mutta muutti sitten päätöstään Harveyn vaadittua päästä takaisin. Royals-leirissä toivottiin Harveyn palaavan kummulle. Collins oli Familian käytössä tehnyt virheitä kolmannessa ja neljännessä pelissä, kun käytti häntä ensinmainitussa turhaan ja otti neljännessä syöttämään vasta, kun Royalsilla oli etenijöitä pesillä. Myös tuossa viidennessä Familian olisi pitänyt päästä syöttämään pesien ollessa tyhjänä.
Niin varmasti joo. Mutta jos Collins olisi ottanut Familian syöttämään jo yhdeksännen vuoroparin alkuun ja jos Royals olisi silti tullut tasoihin / ohi (olisiko niin käynyt, sitä ei voida tietää) luultavasti sama artikkelitoimittaja olisi sitten arvostellut tuotakin virhettä ja silloin "oikea ratkaisu" olisi ollut se että olisi pitänyt antaa Harveyn jatkaa.

Nyt kirjoittajan mielestä Harvey olisi pitänyt vaihtaa pois yhdeksänteen vuoroon koska siellä hän tuli syöttämään Lorenzo Cainille neljättä kertaa tässä ottelussa joka on ilmeisesti erityisen vaikeata. Kuitenkin Harvey syötti edellisessä vuoroparissa neljättä kertaa Alcides Escobarille sekä Ben Zobristille mutta tuo vuoro olikin puhdas 1-2-3. Eikö tämän artikkelikirjoittajan logiikan mukaisesti Harvey olisi pitänyt vaihtaa pois jo edellisessä vuoroparissa, kaksi lyöjää aiemmin jos tuo neljäs lyöntivuoro on erityisen vaikea? Tietenkään asiasta ei kannata mainita erikseen koska se ei tue väitettä "Collins teki virheen".

Jos ajatellaan nimenomaan yhdeksännen vuoroparin alkua (joka ei siis ollut ensimmäinen paikka jossa Harveyn poisvaihtoa olisi voinut ajatella), Metsillä oli kaksi ylivoimaista vaihtoehtoa: peluuttaa Harveyta tai Familiaa. Minusta kumpikaan valinta ei ole itsestäänselvyys mutta oma valintani olisi ollut Harvey. Poisvaihdolle tulee lisäsyytä jos syöttäjä alkaa väsyä: pallo lentää hitaammin / epätarkemmin ja eiköhän nuo Metsin heput tilanteita seurailleet silmä kovana ja eivät nähneet Harveyn otteissa mitään merkkejä hiipumisesta. Harvey ei ole mikään uransa loppuvuosien Pedro Martinez joka pitää aivan ehdottomasti ottaa pois sadan syötön jälkeen. Vaikka Harvey tuossa tilanteessa epäonistui, koko sarjasta ei löydy montakaan parempaa ja varmempaa startteria.
 

Histo

Jäsen
Niin varmasti joo. Mutta jos Collins olisi ottanut Familian syöttämään jo yhdeksännen vuoroparin alkuun ja jos Royals olisi silti tullut tasoihin / ohi (olisiko niin käynyt, sitä ei voida tietää) luultavasti sama artikkelitoimittaja olisi sitten arvostellut tuotakin virhettä ja silloin "oikea ratkaisu" olisi ollut se että olisi pitänyt antaa Harveyn jatkaa.
No, Familia syötti pelissä kaksi vuoroa, ei antanut yhtään hittiä eikä päästänyt ketään kentälle. Joku Bill James varmaan löytää statsit sille, olisivatko Cain ja Hosmer onnistuneet silti jos olisivat joutuneet Familiaa vastaan. Collins myös teki kertaalleen ratkaisun laittaa Familian syöttämään yhdeksännen vuoron. Koska hän perui tuon ratkaisun ja hävisi pelin, häntä voi siitä arvostella.

En nyt viitsi tsekata oliko sekin tuossa linkkaamassani artikkelissa, mutta jossain Royals-pelaajat antoivat lausuntoja, että kahdeksannesta 1-2-3 -vuorosta (jossa Harvey selvisi 9 syötöllä) huolimatta heidän mielestään Harveyn syöttöihin alkoi päästä kiinni ja siksi näkivät mieluusti hänet kummulla vielä kerran.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Rahahanat auenneet taas pienen odottelun jälkeen.

Boston maksoi ässästä hintaa. (CBS)
Detroit pisti myös rahaa rotaation. (CBS)

Hurjia summia on kyllä. Laatu maksaa mutta onhan se hirvittävä summa tuommoinen 20-30(+) m$/vuosi siinä vaiheessa kun ikää alkaa olla se 35 ja enemmän. Toki osa syöttäjistä ikääntyy paremmin mutta tilastollisesti osa näistä diileistä tulee olemaan joukkueelle järkyttävän paskoja sielä sopimuksen loppupäässä. Esim. Bronxissa ei faneja enää hetkeen ole naurattanut tosiasia, että saavat ihailla kulumista ja muista vaivoista kärsivää CC Sabathiaa 25m$ kausihintaan vielä vähintään kauden 2016 loppuun.
 

Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Rahaa on taas jaossa.

Free Agent-markkinoiden ehkä se suurin ja kuumin nimi eli Zach Greinke on tehnyt 6-vuotta kestävän sopimuksen Arizona Diamonbacksin kanssa. Hintaa sopimukselle kertyy 206 miljonaa dollaria.

ESPN: Greinke/Diamondbacks

Vanha koira John Lackey siirtyy sen sijaan Chicago Cubsiin. Sopimus on mallia 2-vuotinen ja hinta on 32 milj. dollaria.

ESPN: Lackey/Cubs

Mielenkiintoisia divisioona kaappauksia jotka selvästi keinuttavat ainakin hiukan noita divisioonan sisäisiä voimasuhteita.

Queensissä on ollut ainakin vielä toistaiseksi hiljaista pelaajamarkkinoita ajatellen. Ben Zorbist on raporttien mukaan Metsin ykköstargetti, mutta ilmeisesti sopimuksen pituudesta ei ole osapuolien välillä päästy vielä sopuun. Sitten hiukan ikävämpiä uutisia, sillä Mets GM Sandy Aldersonilla on diagnosoitu syöpä. Syöpä pitäisi olla hoidettavissa, mutta se vaatii pitkää hoitojaksoa.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Alkaa näyttää yllättävän hyvältä tuo Yankeesin lennosta tapahtuva "retool" ja nuorennus. Starlin Castro tarttui nyt (CBS) haaviin, omaan mieleeni halpaan hintaan vieläpä. Toki koskaan ei tiedä miten pelaajien urat kehittyvät, mutta ihan hyvältä näyttäisi omaan silmään tämä vaihto. Cubs halusi kokemusta ja multipelaajan Ben Zobristin muodossa ja kauppasivat siksi Castron. Castrolla sopimusta vielä 4 kautta + joukkueen optio ja ikää 26 vuotta. Ilmeisesti 2B tulee olemaan pelipaikkana, mutta myös SS paikalla pystyy operoimaan.

Ensi kauden jälkeen loppuu ikämiehistä Mark Teixeiran (22,500,000$) ja Carlos Beltranin(15,000,000$) sopimukset joten helpotusta alkaa olla luvassa. Seuraavan kauden jälkeen sitten CC Sabathia (25,000,000$) ja Alex Rodriguez (20,000,000$) poistuvat kirjoilta ellei Sabathia loukkaa vasenta olkapäätään jolloin poistuu kirjoilta jo vuoden aikaisemmin.

Terveempään suuntaan viedään siis Bronxissa tuota ikärakennetta ja malttia on käytetty ja käytetään erittäin pitkien sopimusten teossa. Omasta mielestäni esim. Robinson Canon päästäminen pari vuotta sitten oli hyvä ratkaisu, eikä yli kolmikymppisille noita 10 vuoden diilejä kannata turvattujen sopimusten MLB:ssa antaa kuin ehkä aivan poikkeukselliselle pelaajalle, jonka ympärille joukkue aiotaan kasata. Useamman veteraanisarjalaisen kanssa tulee kuitenkin ongelmia jos/kun ulkopelaamisen taso tippuu iän myötä. American Leaguessa DH paikalle voi yhden istuttaa, Nationalissa ei ole sitäkään mahdollisuutta ja treidaaminen on erittäin vaikeaa kun moni AL:n joukkue on nykyään tyytyväinen tilanteeseen, jossa ei ole jokapäiväistä (varsinkaan kallispalkkaista) DH:a vaan DH:n paikka toimii kierrätys-/lepuutuspaikkana pelaavalle miehistölle.

Mitä muuten veikkaatte arvon palstalaiset, toivotaankohan Yankeesin toimistolla salaa CC Sabathian loukkaavan ensi kaudella tuon olkapäänsä jotta sopimuksesta päästäisiin eroon? Toiveet tason nousemisesta taitavat ainakin olla jo aika mitättömiä kun ottaa huomioon miehen krooniset niveltulehdukset polvessa ja viimeaikaiset alkoholiongelmat.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Kun Mets ei saanut Zobristia, se hankki 2B Neil Walkerin treidilla (yksi vuosi sopimusta jäljellä) ja teki kahden vuoden sopimuksen SS Asdrubal Cabreran kanssa. Molemmat pelaajat ovat switch hittereitä. Walker korvaa Daniel Murphyn, on sekä sisä- että ulkopelitilastoissa jokseenkin samantasoinen pelaaja mutta hänet sai halvemmalla, lyhyemmäksi ajaksi. Pidemmän ajan suunnitelmissa Metsin idea lienee se että etukentän keskipaikoilla pelaavat Wilmer Flores sekä Dilson Herrera mutta tällaisia hankintoja on siis tehty.

Walker tulee Pittsburghista ja tässä tradessa ja Pirates sai Metsiltä vasuri aloitussyöttäjä Jon Niesen, jota Mets koitti kaupitella koko viime kesän muttei silloin kelvannut kellekään. Niese on kyllä ihan hyvä startteri rotaation loppupäähän mutta Metsillä ei ole hänelle juurikaan käyttöä. Walkerin ja Niesen vuosisopimukset ovat jokseenkin saman hintaisia mutta Niesellä taitaa olla muutama vuosi enemmän sopimusta jäljellä.

Ei kovin mullistavaa mutta kuitenkin jotakin. Ja ainakaan ei tullut kovin kalliiksi. Pikkuisen arvelutta nuo megakalliit sopparit jollaisen esim Yoenis Cespedes tullee tekemään. Näistä tällaisista ei sopparin tehnyt joukkue ole kovin isolla prosentilla päässyt iloitsemaan. Edelleen tässä huhuillaan kaikenlaista, yksi kysymys on se että tarjoaako Mets jatkosopimusta Bartolo Colonille. Toivon että ei, joukkueen taso ei juurikaan muutu kuului Colon siihen tai ei. Kyllä noita "spot starttereita" Metsiltä löytyy, useampiakin, ja tämän enempää ei Colonille liene tarvetta.
 

Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Edelleen tässä huhuillaan kaikenlaista, yksi kysymys on se että tarjoaako Mets jatkosopimusta Bartolo Colonille. Toivon että ei, joukkueen taso ei juurikaan muutu kuului Colon siihen tai ei. Kyllä noita "spot starttereita" Metsiltä löytyy, useampiakin, ja tämän enempää ei Colonille liene tarvetta.

Itse taas toivotan Colonin tervetulleeksi jos hän päättää Mets-paitaan palata. Ainakin Mets on ilmeisesti kiinnostunut hänen kanssaan jatkosopimuksen tekemään ja tuskin hän siis mitenkään kalliiksi Metsille tulisi. Sopimus varmaan olisi kuitenkin varmaan n. vuoden mittainen tai max. kaksi ja kaudelle hintaa tulisi varmaan se n. 5.milj.

Hän on kuitenkin ollut avoin idealle, että hän siirtyisi bullpenille, mutta Niesen kauppaamisen myötä tosiaan tuo 5-startterin paikka olisi myös avoinna ainakin siihen asti ennen kuin Wheeler palaa rotaatioon. Toisaalta tuota paikkaa voi hoitaa myös Rafael Montero, mutta siitäkin huolimatta pidän Colonista ja ideasta, että hän palaa Mets-paitaan.

Walker hankinta oli tosiaan hyvä B-vaihtoehto Zorbisin siirtyessä Cubs-paitaan. Ei mitään hohdokasta, mutta kuten sanoit hän täyttää Murphyn jättämän aukon. Ideana varmaan on, että Walker pelaa suurimman osan peleistä, mutta Herrera tulee myös saamaan reilusti peliaikaa, sillä tuo Walkerin on tosiaan vain yksivuotinen ja organisaatiolla on ilmeisesti Herreraa kohtaa odotukset korkealla. Ja jos Walker kauden päätteeksi kävelee Mets tod. näköisesti hänestä myös tuon ylimääräisen varausvuoron saa, eli siltä osin treidi on erittäin onnistunut.

Cabreran suhteen en ole oikein innoissani. Kyllä, Metsillä on suuri aukko täytettävänä SS:n kohdalla, vaikka Flores kauden loppua kohden peliään tuolla paikalla paransi. Minoreista on tulossa Rosariota ja Cecchinia, mutta kumpaakaan tuskin tullaan ehkä pikaisia visiittejä lukuun ottamatta ylhäällä tänä vuonna vielä näkemään. Mutta silti, koen että parempiakin vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla. Ian Desmond maksaisi ykköskierroksen varauksen, mutta toisaalta Murphysta tuo on toisaalta tulossa takaisin.

Vielä kun Mets uskaltaisi ottaa riskin Denard Spanin kanssa, mutta ainakaan vielä Mets ei ilmeisesti halua hänelle kahden vuoden pahvia tarjota. Span/Lagares olisi hyvä kaksikko hoitamaan tuota CF-virkaa mainitussa järjestyksessä. Span olisi myös hyvä leadoff hitter, jolloin Grandya voitaisiin tiputtaa tuossa lyöntijärjestyksessä hiukan alemmas. Get It Done Ricco!

EDIT: Niin ja Setup Man Familialle.
 
Viimeksi muokattu:

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Itse taas toivotan Colonin tervetulleeksi jos hän päättää Mets-paitaan palata. Ainakin Mets on ilmeisesti kiinnostunut hänen kanssaan jatkosopimuksen tekemään ja tuskin hän siis mitenkään kalliiksi Metsille tulisi. Sopimus varmaan olisi kuitenkin varmaan n. vuoden mittainen tai max. kaksi ja kaudelle hintaa tulisi varmaan se n. 5.milj.

Hän on kuitenkin ollut avoin idealle, että hän siirtyisi bullpenille, mutta Niesen kauppaamisen myötä tosiaan tuo 5-startterin paikka olisi myös avoinna ainakin siihen asti ennen kuin Wheeler palaa rotaatioon. Toisaalta tuota paikkaa voi hoitaa myös Rafael Montero, mutta siitäkin huolimatta pidän Colonista ja ideasta, että hän palaa Mets-paitaan.
Colon oli avoin tuolle idealle postseasonilla 2015, kun ei oikein muutakaan ollut tarjolla: pelata bullpenissä taikka olla pelaamatta (enkä tiedä voiko pelaaja edes kieltäytyä palkanmaksajansa tarjoamasta roolista). Ensi kaudeksi asiaa ei kai ole kysytty?

Ainahan loukkaantumisia voi tulla mutta nyt ensi kaudella Metsin rotaatiosta neljä paikkaa on jo lukittu porukalle deGrom, Harvey, Syndergaard ja Matz sekä kesä-heinäkuulla viidennen paikan ottaa Wheeler. Tuolla porukalla ei pitäisi pahemmin olla rajoituksiakaan syöttömäärien suhteen. Tuon porukan ulkopuolelta, siis ennen Wheelerin paluuta Metsin nykykokoonpanosta viidennestä rotaatiopaikasta kamppailevat Rafael Montero, Logan Verrett sekä Sean Gilmartin ja kyllä tuolle porukalle voi aika lailla huoletta antaa startteja. Kovin kokeineita kukaan heistä ei ole muttei ole myöskään hirveästi syytä olettaa että ainakaan Montero taikka Verrett olisivat huonompia kuin Colon.

Colon tietysti muistetaan mainiona hahmona Metsistä viime kaudella, kaveri järjesti muutamia lähes ikimuistoisia esityksiä Mets-faneille ja on siksi yleisön suuri suosikki mutta tuo ei oikein ole riittävä syy ottaa miestä riveihin. Pari-kolme peräkkäistä heikompaa starttia - jollaisia Colonilta on nähty, viime kaudellakin - ja yleisö onkin Colonia vastaan. Colonilla ei ole oikein käyttöä Metsissä kuin ehkä bullpenissä, long relieverinä, kenties jopa setup manina, mutta silloin soppari pitäisi saada yhdeksi vuodeksi ja maksimihinta olisi luokkaa 5M$, ei oikeastaan yhtään enempää. Joukueen sisällä olevia setup man -kandidaatteja taitaa lähinnä olla Addison Reed ja Hansel Robles, Bobby Parnellin tilanne on vähän epäselvä ja tuskin kukaan odottaa enää yhtään mitään Jenrry Mejialta jahka hänen doping-banninsa loppuu. En tiedä sitäkään mitä Dillon Geelle kuuluu, voisiko hänelle olla käyttöä bullpenissä? Vastahan Nationals teki Oliver Perezin kanssa 2v/7M$ sopparin, Perezhän on lähinnä vitsi Mets-fanien silmissä. Vaihtosyöttäjiä on kuitenkin suht helppo hankkia aika edullisestikin ja jopa kesken kauden jos Reed/Robles sattuvatkin pettämään.

Oikeastaan ihmettelen sitäkin jos mikään MLB-joukkue ei tarjoa Colonille vähintään vuoden, kenties jopa kahden vuoden pestiä johon kuuluisi rotaatio-paikka paljon todennäköisemmin kuin Metsissä. No tuolle asialle Mets ei tietenkään voi mitään jos noin käy mutta sen kummempaan kilpailuun Colonista ei kannata alkaa, tulee edullisesti jos tulee. 5M$/vuosi tosin ei ole hirveän edullinen hinta vaihtosyöttäjästä ja payrollilla on kuitenkin rajansa, saman rahan voisi kenties käyttää hyödyllisemmin muualla.
 

Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Oikeastaan ihmettelen sitäkin jos mikään MLB-joukkue ei tarjoa Colonille vähintään vuoden, kenties jopa kahden vuoden pestiä johon kuuluisi rotaatio-paikka paljon todennäköisemmin kuin Metsissä. No tuolle asialle Mets ei tietenkään voi mitään jos noin käy mutta sen kummempaan kilpailuun Colonista ei kannata alkaa, tulee edullisesti jos tulee. 5M$/vuosi tosin ei ole hirveän edullinen hinta vaihtosyöttäjästä ja payrollilla on kuitenkin rajansa, saman rahan voisi kenties käyttää hyödyllisemmin muualla.

Juuri näin. En siis itsekkään tarkoita, että hänestä kannattaa lähteä kilpailemaan, mutta jos Mets hänelle sopimusta tarjoaa, niin organisaation kyllä tietää mitä saa. Niin hyvässä kuin pahassakin. Jotain huhua olen lukenut että Braves olisi hänen palveluksistaan kiinnostunut vuodeksi tai kahdeksi tuon Braves-joukkueen uudelleenrakennuksen ajaksi.

Sitten vielä sellaisia uutisia Queensistä, että Michael Cuddyer on päättänyt lopettaa uransa. Tämä on tietysti hiukan surullinen uutinen. Mutta kun otetaan huomioon tuo hänen sopimuksensa, kulunut kausi joka ei vastannut odotuksia ja Metsin pihit omistajat, niin nuo 12,5 miljoonaa tulevat kyllä tarpeeseen. Niin ikävältä kuin tämä tuntuukin sanoa, niin on tässä myös jotain hyvääkin. Toisaalta jos tuo raha käytetään Cabreran tasoisiin hankintoihin (josta en selvästi ole vieläkään päässyt ylitse), niin ei tuo Cuddyerin lopettamispäätös enää siinä vaiheessa lämmitä mieltä juuri millään tavalla. No katsotaan kuitenkin ensin mihin tuo raha menee. Span? Cespedes?

Niin ja Jason Heyward matkaa Chicagoon Cubs-paitaan. Cubs on kyllä tehnyt muutaman päivän sisään aika merkittäviä hankintoja. Cubs-joukkueen edelliskauden runko ja uudet hankinnat tekevät tuosta porukasta kyllä erittäin kilpailukykyisen ja siellä tosissaan lähdetty nyt parantamaan tuota edelliskauden TOP-4 sijoitusta.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Niin ja Jason Heyward matkaa Chicagoon Cubs-paitaan. Cubs on kyllä tehnyt muutaman päivän sisään aika merkittäviä hankintoja. Cubs-joukkueen edelliskauden runko ja uudet hankinnat tekevät tuosta porukasta kyllä erittäin kilpailukykyisen ja siellä tosissaan lähdetty nyt parantamaan tuota edelliskauden TOP-4 sijoitusta.

Cubs on kyllä tehnyt ihan hyviä peliliikkeitä haluamaansa suuntaan. Tuolla rungolla on mahdollista tavoitella kannua NYT ja se näkyy, mutta kuitenkaan tulevaisuutta ei ole kuitenkaan täysin myyty ja unohdettu samalla. Saivat haluamansa Zobristin multipelaajaksi. Heyward on kallis mutta Cubsilla ei taida rahasta olla pulaa ja mies tarjoaa erinomaista puolustusta sekä hyvää liikettä pesänväleille, eikä mies mailanvarressakaan täysi tuhnu ole. Ennen kaikkea hän on kuitenkin vapaaksi agentiksi äärimmäisen nuori, joten tämä 8 vuoden sopimus päättyy vapaa-agenttihankinnaksi harvinaisesti jo 34 ikävuoden kohdalla. John Lackey taas tuo terveenä pysyessään laadukasta leveyttä rotaatioon ja ennen kaikkea oli saatavissa sopimuksella, joka loppuu samaan aikaan kun Jake Arrieta on tulossa vapaaksi agentiksi.
 

Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Bartolo Colon on tehnyt vuoden jatkosopimuksen NY Metsin kanssa. Hintaa sopimukselle tulee 7.25 milj dollaria. Ei tuo sopimus nyt mikään halpa ole, mutta eipä tuossa mitään kipurajaa ylitetty. Ja plussaa tietysti, että sopimus on yksivuotinen. Raporttien mukaan Colon olisi jättänyt pöydälle parempiakin tarjouksia.

Joulukuun alussa raportoitu Dodgersin ja SP Hisashi Iwakuman välinen sopimus on nyt raporttien mukaan kuitenkin kariutumassa. Iwakuma ei ilmeisesti läpäissyt Dodgersin lääkärintarkastusta ja täten jo periaatteessa varma sopimus on nyt vaakalaudalla. Jos osapuolet eivät saa uusista ehdoista sovittua, on Dodgers melkeinpä pakotettu treidaamaan tulevaisuuden palasiaan uutta aloittavaa syöttäjää varten. Markkinat alkavat olemaan nimittäin Greinken korvaajan suhteen jo aika kuivat. Marlins tähti Fernandez olisi raporttien mukaan kaupan, mutta maksettava hinta tulisi olemaan varmasti myös erittäin korkea.
 

Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Mets täydentää rosteriaan. Muutama päivä sitten täydennettiin bullpeniä ex-Pirates syöttäjä Antonia Bastardolla. Sopimuksen pituus on kaksi vuotta ja sen kokonaisarvo on 12 milj.dollaria. Mutta äsken sitten pamahti se ehkä offseasonin odotetuin (tai varmaan harvempi tähän signausta tätä uskalsi odottaa, mutta kaikki varmasti toivoivat) signaus eli Yoenis Cespedes sopi kolmen vuoden jatkosopimuksen jonka arvo on 75 milj.dollaria. Ces tienaa ensimmäisellä kaudella 27,5 miljoonaa ja hänellä on sopimuksessa myös Opt. Out-pykälä, eli hän saa halutessaan purkaa tuon sopimuksen ja lähteä vapaana agenttina metsästämään pidempää/rahakkaampaa sopimusta ensi kauden päätyttyä.

LGM!
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Mets täydentää rosteriaan. Muutama päivä sitten täydennettiin bullpeniä ex-Pirates syöttäjä Antonia Bastardolla. Sopimuksen pituus on kaksi vuotta ja sen kokonaisarvo on 12 milj.dollaria. Mutta äsken sitten pamahti se ehkä offseasonin odotetuin (tai varmaan harvempi tähän signausta tätä uskalsi odottaa, mutta kaikki varmasti toivoivat) signaus eli Yoenis Cespedes sopi kolmen vuoden jatkosopimuksen jonka arvo on 75 milj.dollaria. Ces tienaa ensimmäisellä kaudella 27,5 miljoonaa ja hänellä on sopimuksessa myös Opt. Out-pykälä, eli hän saa halutessaan purkaa tuon sopimuksen ja lähteä vapaana agenttina metsästämään pidempää/rahakkaampaa sopimusta ensi kauden päätyttyä.

LGM!

Mikä on vialla Washington Nationalsissa? Nats tarjosi Cespedesille pidempää sopimusta ja enemmän rahaa kuin Mets. Tämän lisäksi muistaakseni Ben Zobrist, Jason Heyward, Justin Upton sekä Darren O'Day ovat tällä offseasonilla tehneet halvemman sopimuksen jonkin muun joukkueen kanssa kuin mitä Nationals on tarjonnut. Nationalsin pelaajissa lienee "suuria persoonallisuuksia", ilmeisesti on monia pelaajia jotka eivät halua pelata samassa joukkueessa kuin Jonathan Papelbon?
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Jenrry Mejia on vaihteenvuoksi kärynnyt dopingista. Meijialle käry oli kolmas puolentoista vuoden sisällä ja on parhaillaan 162 ottelun pelikiellossa johtuen toisesta kärystään. Nyt Mejia saa elinikäisen kilpailukiellon MLB:hen, joukkueensa New York Mets säästää rahaa sillä Mejialle ei tarvitse enää maksaa.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Mejian käryistä vielä, näin ne tapahtuivat:
1. huhtikuu 2015: stanozolol
2. heinäkuu 2015: stanozolol ja boldenone
3. helmikuu 2016: boldenone

Kaksi ensimmäistä käryä on ajallisesti aika lähellä toisiaan, jopa niin että jälkimmäisessä testissä näkynyt stanozolol on jäämää samasta piikityksestä josta Mejia kärähti jo aiemmin, huhtikuussa. Vaikka noin olisikin, se ei tee käryä mitättömäksi koska tuossa testissä nähtiin myös boldenonea jota ei näkynyt ensimmäisessä käryssä.

Mutta sitten mielenkiintoinen osuus, boldenonesta sanotaan täällä: What is Equipoise (Boldenone Undecylenate)? - Evolutionary.org mm. seuraavaa:
Because of the long ester chain bonded to equipoise, it can take as long as 6 weeks for the product to fully leave your body and up to 16-18 months for detection.

Tuon mukaan on mahdollista että boldenone näkyisi testissä 1,5 vuotta elimistöön piikityksen jälkeen joten on mahdollista että Mejiaan on piikitetty boldenonea vai kerran (tai ainakin vain ennen heinäkuun 2015 käryä jos tuota käytetään kuuriluonteisesti, en tiedä) ja Mejia olisi kärynnyt samasta doping-käytöstä kahdesti. Tosin, tuntuisi todella omituiselta jos MLB:n doping-testaajat eivät osaisi huomioida tätä mahdollisuutta.

Minä en hirveästi surisi vaikka Mejian ura olisi douppausten takia ohi mutta toki hänkin ansaitsee oikeudenmukaisen kohtelun.
 

Mont-Blanc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mets
Tänä yönä vedetään vanhat haavat auki, kun Mets pelaa Dodgerisia vastaan (Sarjan toinen ottelu, Mets voitti eilen) ja Chase Utleyn odotetaan olevan avauskokoonpanossa. Kummulla DeGrom. Seiskassa Robles sisään ja palloa Utleya kohti.

Noin kokonaisuudessaan Mets:in alkukausi on sujunut paremmin kuin itse uskalsin odottaa. Cubs on NL:n puolella ollut odotetun vahva, mutta sen jälkeen tulevatkin Nats ja Mets. Joukkueen esitykset ovat olleet vaikean alkukauden jälkeen hyvässä nousussa. Tietty otanta on pieni, mutta kaikki mahdollisuudet uusia tuon viime syksyn Playoff-paikka näyttäisi olevan olemassa. Ja pakko mainita vielä Cabrera. Itse tuossa talvella lyttäsin tämän hankinnan ja en nähnyt siinä juuri mitään parannusta Mets:in silloiseen SS-tilanteeseen. Olin väärässä.
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Nats-ässä Max Scherzer syötti viime yönä 20 strikeoutia! Kyseessä on viides kerta MLB-historiassa, kun joku yltää 20 strikeoutiin. Kukaan ei ole saanut 21:tä. Vastassa oli Detroit Tigersin nimivahva lineup, joten mitenkään helpolla tämä upea saavutus ei irronnut. Scherzer on nyt reilun kauden aikana Nationalsissa syöttänyt kaksi no-hitteriä ja 20 strikeoutin matsin. Huikeita asioita tapahtuu, kun numero 31 astelee syöttökummulle. Toivottavasti pääsee tänä vuonna syöttämään myös playoffeissa.

Toinen tämän viikon tärkeä Nats-uutinen on ollut Stephen Strasburgin jatkosopimus. Uusi soppari pitää hänet D.C.:ssä ainakin kauden 2019 loppuun, jolloin Strasilla on optio purkaa sopimus. Jos hän jatkaa sopimuksen loppuun, tulee sopparin kokonaisarvoksi 175 miljoonaa dollaria. Ei mikään halpa jätkä siis, mutta laatu maksaa: ajoittaisesta ailahtelusta huolimatta Strasburgin WHIP on parempi kuin kellään oikekätisellä startterilla sen jälkeen, kun hän aloitti MLB-uransa. Erityisen vahvasti Stras on pelannut sen jälkeen, kun hän tuli takaisin loukkaantuneiden listalta viime kesänä.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Eilen illalla pelatussa Toronto-Texas pelissä hiukan kuohahti:

Blue Jays, Rangers throw punches during game | MLB.com

Linkin takana on videoklippejä ja alustus tuohon otteluparin väliseen kitkaan. Harvoin "peliin kuuluvissa" jääkiekkotappeluissa näkee tuollaista pommia minkä Bautista saa kesken baseballoilun poskeen/leukaan. Jännä nähdä millaisen tuomion Odor tuosta saa, ei ole itelle ihan tuttuja nämä baseball -mylläkät. Yleensä kuitenkin jäänevät tuuppimiseen ja repimiseen. Pientä flametusta tuon jälkeen tarjoili vielä Chavez heittämällä syötön suoraan kohti Prince Fielderin isoa persettä.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Viime yönä pelatussa Mets - Dodgers pelissä nähtiin kuinka huonosti syöttäjien tilastomerkinnät voivat joskus kuvata ottelutapahtumia.

Metsin startteri oli Jacob deGrom joka taisi pelata kauden parhaan ottelunsa ja pelasikin hyvin. DeGrom syötti seitsemän vuoroparia ja seitsemännen vuoroparin jälkeen Mets johti ottelua 5-1. Kahdeksannessa vuoroparissa ei tehty juoksuja ja Mets otti viimeiseen ulkovuoroonsa joukkueen closer Jeurys Familian turvaamaan johtoasemaa. Ennen ottelua Familialla oli 16 save:a joka on toiseksi eniten koko sarjassa. Familia on ollut toistaiseksi täydellinen sikäli että save opportunities on hänellä myöskin 16: johtoaseman säilyttäminen on onnistunut aina kun siihen on ollut tarvetta. Kuitenkin, viime yön pelissä Familian tullessa syöttämään, tilanne ei ollut save opportunity koska Mets johto tuossa vaiheessa oli enemmän kuin kolme juoskua, varsin turvallinen tilanne syöttäjälle kun vastustaja pelaa viimeistä sisävuoroaan.

Kuitenkin Familia onnistui hukkaamaan tuon Metsin johtoaseman antamalla Dodgersille neljä juoksua. Ottelun vieläpä toi tasoihin vanha vainooja Chase Utley lyömällä ajolähtöön kolmen juoksun arvoisen tuplan. Metsin pelasti se että omalla tasoittavalla sisävuorollaan Curtis Granderson löi soolokunnarin jonka avulla Mets voitti ottelun 6-5. Familia ei menettänyt täydellistä 16/16 save-tilastoaan, hänelle ei tullut ottelusta blown save-merkintää, mutta sen sijaan hän sai ottelusta voitto-merkinnän koska oli Metsin syöttäjänä silloin kun Mets teki ottelun voittojuoksun. Jos Familia olisi antanut Dodgersille vaikkapa yhden juoksun vähemmän ja Metsin ei olisi tarvinnut tulla pelaamaan viimeistä sisävuoroaan, voitto-merkintä olisi mennyt deGromille, jolle se olisi kyllä kuulunutkin.

Maininnan arvoista ottelusta on myös se, että Dodgersin startteri oli 19-kohulupaus Julio Urias. Urias pelasi ensimmäisen MLB-ottelunsa mutta vielä toistaiseksi MLB:n sisäpeli osoittautui hänelle liian haasteelliseksi.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Pahoittelut mahdollisesti tyhmästä kysymyksestä. Olen seurannut MLB:tä jonkin verran tulosvetoa pelatessani. Sääntöjäkin lajista lukenut ja tilastoja tutkinut, mutta aivan täyttä perehtymistä en ole tehnyt.

Kiinnostaisi tietää, että mitä sääntöjä tuossa syöttäjähommassa oikein on. Otteluunhan nimetään ykkössyöttäjä hyvissä ajoin ennen peliä ja ne lukevat livescoressakin kätevästi voitto/tappiosuhteineen. Onko mitään rajoitusta, paljonko tämän nimetyn ykkössyöttäjän pitää pelissä vähintään syöttää (ei huomioda loukkaantumisia)? Entäpä nämä ns. varasyöttäjät, voiko siellä olla sellaisia syöttäjiä joukossa, jotka yleensä merkitään ykkössyöttäjäksi? Eli voiko Cubsin Lackey olla varasyöttäjien joukossa niissä peleissä, joissa ei ole merkitty aloittajaksi ja onko se yleistä? Onko sille rajoitusta, paljonko yksittäinen varasyöttäjä saa pelissä syöttää? Entäpä montako sisävuoroa pitää syöttäjän minimissään syöttää, että ottelu merkitään hänelle voitoksi/tappioksi?
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pahoittelut mahdollisesti tyhmästä kysymyksestä. Olen seurannut MLB:tä jonkin verran tulosvetoa pelatessani. Sääntöjäkin lajista lukenut ja tilastoja tutkinut, mutta aivan täyttä perehtymistä en ole tehnyt.

Kiinnostaisi tietää, että mitä sääntöjä tuossa syöttäjähommassa oikein on. Otteluunhan nimetään ykkössyöttäjä hyvissä ajoin ennen peliä ja ne lukevat livescoressakin kätevästi voitto/tappiosuhteineen. Onko mitään rajoitusta, paljonko tämän nimetyn ykkössyöttäjän pitää pelissä vähintään syöttää (ei huomioda loukkaantumisia)? Entäpä nämä ns. varasyöttäjät, voiko siellä olla sellaisia syöttäjiä joukossa, jotka yleensä merkitään ykkössyöttäjäksi? Eli voiko Cubsin Lackey olla varasyöttäjien joukossa niissä peleissä, joissa ei ole merkitty aloittajaksi ja onko se yleistä? Onko sille rajoitusta, paljonko yksittäinen varasyöttäjä saa pelissä syöttää? Entäpä montako sisävuoroa pitää syöttäjän minimissään syöttää, että ottelu merkitään hänelle voitoksi/tappioksi?
Starting pitcher merkitään aina ennen ottelua, ja se on nähtävissä myös vedonlyöntilafkojen kohdelistoilla. Veto yleensä raukeaa, jos aloittavaksi syöttäjäksi merkitty pelaaja ei aloita.

Mitään "rajaa" ei aloittavan syöttäjän inning-määrissä ole. Tavallisesti aloittajan odotetaan heittävän vähintään 5-6 inningiä; jos hän onnistuu heittämään 6 inningiä päästämättä kolmea juoksua enempää, saa hän "quality start"-merkinnän. Kovimmat pitcherit heittävät yleensä suunnilleen 100 syöttöä, ja saattavat joskus harvoin onnistua syötämään kokonaisen pelin eli täydet 9 inningiä. Jos taas aloittaja menettää otteen heti alussa päästäen runsaasti juoksuja, saatetaan hänet vetää pois jo aikaisessa vaiheessa, jolloin tilalle laitetaan bullpenistä yleensä sellainen syöttäjä, jolla on valmiudet toimia myös aloittajana. Koutsit eivät koskaan mielellään vaihda aloittajaa heti alussa, sillä tuolloin joukkueen bullpeniin kohdistuu paljon rasitusta, mikä taas vaikuttaa tuleviin otteluihin.

Aloittavat pitcherit eivät esiinny pelin muissa vaiheissa. Joskus aloittavan pitcherin statuksella oleva pelaaja saatetaan kuitenkin lähettää bullpeniin muutaman ottelun ajaksi, jos hän ei suoriudu tarpeeksi hyvin. Tällöin hän toimi ihan normaalisti bullpenistä käsin heittäen ehkä sen 1-2 inningiä tarvittaessa. Loukkaantumisten vuoksi bullpen-syöttäjä saatetaan myös nostaa "rotaatioon" eli aloittavaksi syöttäjäksi.

Ottelun voitto merkitään syöttäjälle, jonka syöttäessä joukkue on saavuttanut ratkaisevan juoksun. Yleensä voitto merkitään aloittajalle, mutta silloin tällöin myös bullpen-syöttäjä nappaa voiton, jos hänen syötettyään joukkue nousee tappiolta voittoon. Mitään vuoroparirajoitusta ei tietääkseni ole.

Syöttäjien käyttöön vaikuttaa pitkälti heidän roolinsa joukkueessa, käyttötarve sekä ottelurasitus. Jokaisella joukkueella on "closer", joka laitetaan kummulle, kun pitää suojella esim. yhden juoksun johtoa. Tavallisesti tämä hetki on yhdeksännessä vuoroparissa. Closerin lisäksi bullpenistä löytyy yleensä pari-kolme syöttäjää, jotka pystyvät heittämään vähintään 1-2 inningiä aloittavan syöttäjän vetäydyttyä - heitä kutsutaan middle relievereiksi. Sitten on vielä mm. "setup-pitcher" , joka yleensä syöttää kahdeksannen inningin, ja joitakin vasureita erikoistilanteita varten.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Kiitän perusteellisesta vastauksesta. Valaisi todella paljon. Pitäisi kai joskus ihan katsoa näitä pelejä. Olen aiemmin pitänyt lajia supertylsänä, mutta ei se nyt ihan niinkään ole.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Ottelun voitto merkitään syöttäjälle, jonka syöttäessä joukkue on saavuttanut ratkaisevan juoksun. Yleensä voitto merkitään aloittajalle, mutta silloin tällöin myös bullpen-syöttäjä nappaa voiton, jos hänen syötettyään joukkue nousee tappiolta voittoon. Mitään vuoroparirajoitusta ei tietääkseni ole.

Aloitussyöttäjä voi saada voittomerkinnän vain jos on syöttänyt vähintään 5 inningiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös