Major League Baseball

  • 331 041
  • 2 270

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Niin saa nahda mita Chapmanin pelista tulee. Yankeesillahan on kokemusta Jose Contrerasin kanssa samanlaisesta kuviosta eli Contreras jatti koko perheensa Kuubaan ja tuli Amerikkaan yksin. Aluksihan Contreras syotti ihan hyvin, mutta sitten menetti otteensa ja joutui hakemaan vauhtia Triple A:sta asti, kunnes hanet treidattiin Chicagoon, missa sita menestystakin sitten tuli jo enemman. Viimeiset pari vuotta ovat kuitenkin olleet paljon hiljaisempaa ja nyt Jose on Phillyssa.

On vaikea arvioida miten tuollaiset pelaajat taalla parjaavat -- toiset paremmin ja toiset huonommin. El Duque nyt on tietysti yksi niista menestyneimmista esimerkeista. Han haluaisi tulla takaisin Yankeesiin, mutta Yankseilla ei nyt ole kayttoa Hernandezille enaa.

Samanlaisia esimerkkeja loytyy sitten muun muassa Aasiasta eli toisaalta Ichiro, Hideki Matsui, Dice-K ja Wang esimerkiksi ovat parjanneet hyvin kun taas toisaalta sitten Kaz Matsui, Kei Igawa, Hideki Irabu etc. ovat olleet suuria epaonnistujia isoista sopimuksista ja odotuksista huolimatta.

Chapmanin ongelma on tosiaan se, etta han heittaa periaatteessa vain fastballia ja silla pitaisi olla vain spesialistin roolissa bullpenissa. Menestyvat syottajat vaativat vahintaan ne 3 hyvaa syottoa, joihin he voivat luottaa.

Los Angeles....kylla molempien joukkueiden pitaisi olla ihan varteenotettavia joukkueita. Angels hankki siis Matsuin Yankeesista ja menetti toisaalta John Lackeyn Bostoniin. Santana, Weaver, Kazmir, Abreu, Matsui, Morales etc. takaavat ihan hyvat asetelmat tulevaan kauteen. Lisaksi Angelsin aseena on aina ollut se, etta tama joukkue osaa pelata small ballia ehka paremmin kuin kukaan muu samaan tapaan kuin ne 2000-luvun alun Oakland A's joukkueet. Bullpenin kanssa voi tulla ongelmia, mutta muuten joukkue on rakennettu mielestani ihan hyvin.

Dodgers onkin sitten vahan hankalampi tapaus. Torren johdolla joukkueelta ei kylla puutu kokemusta tai kuria, mutta paljon tietysti sitten Mannyn, Broxtonin ja Billingsleyn varassa.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Minusta Dodgersin tilanne on jotakuinkin muuttumaton vrt kausi 2009 samoin kuin muiden NL Westin joukkueiden. Kun 2009 playoffeja pelattiin, julkisuuteen tuli tietoa Dodgersin omistajan Frank McCourtin ja hänen vaimonsa Jamien erosta. Osin julkisuudessa käydyssä riidassa on yhtenä seikkana ollut Jamien asema jatkossa Dodgersin organisaatiossa myös omistajana. Frankin mukaan sellaista ei enää ole, Jamien mukaan on ja kiista ratkennee lopullisesti vasta toukokuussa. Joskus marraskuun paikkeilla näytti vielä siltä että palikat on Dodgers-organisaatiossa sekaisin ja johto ei välitä seurastaan minkään vertaa kun toistakymmentä pelaajaa oli luisumassa free agenteiksi vaikka joukkue olisi voinut estää sen "arbitration hearing" -menetelmällä mutta Dodgers ei siis tehnyt mitään. Vähän myöhemmin suuri osa mainituista pelaajista teki jatkosopimuksen Dodgersin kanssa ja tilanne näyttikin taas normaalimmalta.

Angelsin tilanne näyttää minusta huonommalta ja se mielestäni hävisi offseasonilla ottaen huomioon se että divisioonavastus Seattle Mariners voitti. Offseasonille lähdettäessä Angelsilla oli kovia haasteita: piti pystyä tehdä jatkosopimus omasta joukkueesta vapautuneen nelikon RF Bobby Abreu, lyöntijärjestyksen kärkietenijä 3B Chone Figgins, DH Vladimir Guerrero, ässäsyöttäjä John Lackey kanssa rajoitetulla payrollilla. Näistä onnistui vain Abreu ja kuten JLand sanoi, Angels sai Yankeesista vapautuneen Matsuin ja menetti samalla kiinnostuksensa Guerreroon. Tämä vaihdos on minusta jotakuinkin yksi yhteen, kumpikin on todella vaarallinen voimalyöjä heikkoutenaan se että ulkokentälle ei ole enää mitään asiaa. Figgins meni Seattleen joka on iso menetys ja kun sen lisäksi että Angels ei onnistunut pitämään Lackeyta, Seattle oli osapuolena Halladay-kaupassa ja sai samassa yhteydessä Cliff Leen. Seattlella on nyt ilmeisesti koko MLB:n vahvin startterikaksikko Lee, Felix Hernendez tästä tittelistä käsittääkeseni Seattlen kanssa kamppailee vain St. Louis. No, Lackeyn tilalle Angels onnistui hankkimaan viime kaudella hyvin St. Louisin rotaatiopaikalla 3 pelanneen Joel Pineiron mutta pitää olla aika optimisti uskoakseen että Pineiro täyttää Lackeyn saappaat, toki se on mahdollista. Edelleen on voimassa se mitä JLand edellä perustellusti sanoi eli Angels on hyvä joukkue mutta arvelen Seattlen olevan nyt vahvempi tai ainakin tilanne tasottui. Kauden 2010 All-Star ottelua isännöi LA Angels Angel Stadiumilla.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Chapmanin ongelma on tosiaan se, etta han heittaa periaatteessa vain fastballia ja silla pitaisi olla vain spesialistin roolissa bullpenissa. Menestyvat syottajat vaativat vahintaan ne 3 hyvaa syottoa, joihin he voivat luottaa.
Tämä on tosiaankin jännä juttu sikäli että Chapmanin kaltaisen pelaajan omaavalla joukkueella on kaksi vaihtoehtoa. Peluuttaa spesialistina bullpenissä jolloin joukkue saa syöttäjästä hyödyn heti muttei isoa hyötyä luultavasti koskaan. Toinen vaihtoehto on peluuttaa syöttäjää farmissa ja antaa siellä opetella muitakin syöttötyylejä ja odotella kunnes kaveri on kypsä ML-tasolle ja joukkue saa silloin ison hyödyn. Tämän heikko puoli on se että tarvittava taitojen kehitys voi viedä vaikkapa kaksi vuotta joka on aika iso osuus sopparin pituudesta. Chapman on kallis vaihtosyöttäjäksi koska kyseessä ei kuitenkaan ole mikään Mariano Rivera.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Sarja alkaa vajaan kahden viikon kuluttua, joitakin MLB:n kuulumisia.

Minnesota Twins teki kahdeksan vuoden jatkosopimuksen siepparinsa Joe Mauerin kanssa, arvoltaan 184M$ eli 23M$/vuosi. Mauer voitti viime vuonna AL:n MVP:n ja jatkosopimuksen syy on se että tottakai Twins halusi pitää joukkueessaan tähtipelaajansa. Toinen syy sopparille on se, että jos Twins ei sitä olisi tehnyt, se olisi samalla suututtanut joukkueensa fanit.

Samantyyppisen tilanteen edessä on St. Louis Cardinals lähiaikoina. Kauden 2011 jälkeen joukkueen 1B Albert Pujolsista tulee free agent. Kaikki kunnia A-Rodille ja muutamalle muullekin sarjan tähdelle mutta Pujols on viime vuosina ollut koko sarjan paras pelaaja ja luultavasti tulee olemaan sitä myös jatkossa. Eri saiteilla on käynnistynyt huhutyyppistä keskustelua siitä että Cardinals treidaisi Pujolsin ennen sopimuksen loppua Philadelphia Philliesin voimalyöjään Ryan Howardiin, joka pelaa samaa ulkopelipaikkaa kuin Pujols. Minun käsitykseni mukaan kyseessä on höpöhöpö-puheet sillä Cardinals ei ikinä suostu moiseen vaihtokauppaan, olkoonkin että Howard pystyy lyömään jokseenkin saman määrän kunnareita kuin Pujols. Kaikessa muussa Howard onkin sitten paljon Pujolsia huonompi. Käytännössä Cardinalsilla ei ole varaa muuhun kuin siihen että solmii jatkosopparin Pujolsin kanssa ja sopimus tulee olemaan suuruudeltaan tasolla A-Rod eli arvokkaampi kuin esim Mauer teki. Siihen Cardsilla on pakko olla varaa, toinen vaihtoehto olisi treidi, mutta jos se tekisi sen vaikkapa Philliesin kanssa, tarjottavaa on oltava huomattavasti enemmän kuin pelkkä Howard. Ja Howardin kanssa olisi myöskin tehtävä sopimus, joka maksaa yksin ehkäpä jotakuinkin saman kuin Mauer.

Katselin tuossa hieman tarkemmin Yankeesin ja Red Soxin rotaatioita ja mielessäni näin niissä ratkaisevaa eroa Yankeesin hyväksi, joka tarkoittaa sitä että Yankees voittaa NL Eastin 2010. Skippaan perustelut ainakin nyt, niistä lisää jos jollakin kiinnostaa.
 

kanttorit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puumat, LA Dodgers, HPK

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Katselin tuossa hieman tarkemmin Yankeesin ja Red Soxin rotaatioita ja mielessäni näin niissä ratkaisevaa eroa Yankeesin hyväksi, joka tarkoittaa sitä että Yankees voittaa NL Eastin 2010. Skippaan perustelut ainakin nyt, niistä lisää jos jollakin kiinnostaa.

Jos nyt ei kuitenkaan NL Eastia vaan AL Eastin ;)

Paljon riippuu tietysti siita, etta miten Dice-K pelaa talla kaudella. Muutenhan rotaatiot ovat melko tasavakiset, mutta Dice-K:n onnistuminen kaantaisi kylla vaakaa Bostonin suuntaan.

Red Soxin yksi suurimmista huolista on tietysti se, etta miten 3rd base hoidetaan. Nythan siella on Beltre, jonka numerot ovat tulleet alas aika kovaa ja Lowell, jota Sox on yrittanyt treidata, mutta kenellekaan ei ilmeisesti kelpaa.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
No niinpä tietysti AL East. :D

Tiettykin baseballissa kaikki vaikuttaa eikä tulevaisuutta voi ennustaa. No vertailussa Yankees, Red Sox uskon että molemmilla sisä- ja ulkopeli on ok kunnossa, samoin bullpen. Joukkueet tuskin kaatuu niihin.

Mitä starttereihin tulee, epäilen että se joukkue on vahvoilla joka kykenee antamaan eniten matseja rotaationsa kavereille ja mahdollisimman vähän muille. Kun Yankeesin kärkinelikon kahden viime kauden tilastoja katsoo, kukin syöttäjä on saanut minim 32 starttia/kausi. Red Soxista vastaavaan on kyennyt vain Lester, Beckett melkein kun taas Lackeyn ja etenkin Dice-K:n lukemat kertoo loukkaantumisherkkyydestä. Dice-K lienee vieläpä disabled listilla kun kausi käynnistyy ja noille muille Red Soxin kavereille on vaikea kuvitella edes 20-25 aloitusta.

Viides rotaatiopaikka ei olekaan enää niin tärkeä koska joukkueet pärjää aika paljon neljälläkin aina kun vaan tulee välipäiviä eikä niille tyypeille tule 30+ starttia. Mutta aika kovia kavereita siellä on Yankeesilla mistä valita, toisaalta tuntuu että omaa uraansa ajatellen pelaavat väärässä joukkueessa.
 

cheli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viides rotaatiopaikka ei olekaan enää niin tärkeä koska joukkueet pärjää aika paljon neljälläkin aina kun vaan tulee välipäiviä eikä niille tyypeille tule 30+ starttia. Mutta aika kovia kavereita siellä on Yankeesilla mistä valita, toisaalta tuntuu että omaa uraansa ajatellen pelaavat väärässä joukkueessa.
Tolleen vetää red sox aluksi:
Sunday, April 4 vs. Yankees -- Josh Beckett
Tuesday, April 6 vs. Yankees -- Jon Lester
Wednesday, April 7 vs. Yankees -- John Lackey
Friday, April 9 vs. Royals -- Tim Wakefield
Saturday, April 10 vs. Royals -- Josh Beckett
Sunday, April 11 vs. Royals -- Clay Buchholz
Monday, April 12 vs. Twins -- Jon Lester
Wednesday, April 14 vs. Twins -- John Lackey
Thursday, April 15, vs. Twins -- Tim Wakefield
Tuohon vielä Dice-K kahden viikon päästä niin on aika hyvin asiat pitching puolella. Tosin niin piti olla viime vuonnakin, muttei siitä sen enempää.. En siltikään laittaisi yankeesille "ratkaisevaa" etua pitching puolella. Hyvä että Wake sai nelos-slotin, knuckleballerit on kyllä hienoja heittäjiä.
Red soxilla muutenkin bayn menetyksestä huolimatta asiat aika mallillaan, mielenkiinnolla odottelen kauden alkua. Toivottavasti mlb.tv on taas hieman parantunut, espn360 oli ainakin tällä offseasonilla todella positiivinen yllätys. Kuvanlaadun suhteen siis. Muutenhan tuo mlb.tv on lähes täydellinen. Todella hieno.

edit: tuota howard/pujols spekultaatiota piti kommentoida että ilmeisesti siinä on jujuna se (miksi juuri sitä kuviota spekuloidaan eri medioissa) että howard on st.louiksesta kotoisin, joten sen takia se voisi olla edes jollain spekulaation tasolla "mahdollinen", ainakin aavistuksen pienempänä pr-tappiona jne, jne. Mutta siis tietenkään pujolsin pois treidaamisessa ei ole kyllä mitään järkeä.
 
Viimeksi muokattu:

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Niin joo tuohan oli minulta jonkinlainen suppeasti perusteltu ennakointi. Yleensä arveluni eivät osu kohdalleen, aika näyttää kuinka nyt käy.

MLB:n avausotteluun alkuun on reilut kuusi vuorokautta. Avauspeli on Washingtonissa pelattava Nationals-Phillies, ottelun seremoniallisen avaussyötön tulee heittämään Barack Obama. Kyseessä on sadas peräkkäinen MLB-avauspeli, jossa avaussyötön heittää USA:n presidentti, joten lajin arvostus on jenkkilässä kohdallaan ylintä valtiojohtoa myöten.

Törmäsin tässä joitakin päiviä sitten linkkiin, jossa on vertailtu maailman kaikkien joukkueiden (tai no, merkittävimpien ammattilaisjoukkueiden) payroll/pelaajisto:
http://nbcsports.msnbc.com/id/36071848/ns/sports-baseball/
Ei liene suurikaan yllätys että listan kärjessä on New York Yankees, seuraavina ovat Real Madridin, Barcelonan ja Chelsean jalkapallojoukkueet. Arvelen että jos vertailtaisiin vain payrolleja, listan TOP10:ssä voisi olla muitakin MLB-joukkueita kuin Yankees.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Voisi alkaa tätäkin lajia seuraamaan tiiviimmin kerran kausi on kohta alkamassa. Ja kovana Chicago-fanina Cubs on itsestään selvä valinta omaksi joukkueeksi. Voisiko joku baseball-tietäjä kertoa lyhyesti mitä Cubsilta voidaan alkavalla kaudella odottaa ja keitä pelaajia kannattaa seurata?
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Chicago-fanille olisi MLB:ssä jopa kaksi vaihtoehtoa suosikkijoukkueeksi: NL:ssä pelaavan Cubsin lisäksi AL-joukkue Chicago White Sox. White Soxista voisi mainita sen että Barack Obama on kovanluokan White Sox -fani. Kun viime kaudella White Soxin aloitussyöttäjä Mark Buehrle pelasi MLB:ssä erittäin harvoin nähdyn täydellisen pelin (Buehrle syötti ottelun alusta loppuun ja vastustajan lyöjät eivät päässeet etenemään kenttäpesille koko ottelun aikana mistään syystä), Obama soitti onnittelusoiton Buehrlelle ottelun jälkeen.

Chicago Cubsin joukkueen nimekkäimmät pelaajat lienevät aloitussyöttäjä Carlos Zambrano, ykköspesämies Derrek Lee sekä vasen takakenttäpelaaja Alfonso Soriano. Viime kaudella todella suuri osa Cubsin avainpelaajista loukkaantui, joka oli suuri syy sille miksi playoff-paikka jäi saamatta. Joukkueessa toivotaan nyt että terveyttä riittäisi samoin kuin viime kaudeksi hankitun Milton Bradleyn treidaus vaikuttaisi joukkuetta vahvistaen. Bradleysta tuli viime kaudella Cubs-fanien inhokki nro 1 johtuen erinäisistä epäammattimaisista sekoiluista pelikentällä. Cubs ei taida olla tälläkään kaudella suurin voittajasuosikki NL Centralissa, suurimmat menestyspaineet ovat St.Louis Cardinalsilla. Vähintäänkin Cubsilta on odotettavissa .500-peliä eli voittaa minimissään puolet peleistään, oletettava lopputulos on sijoitus 2-3 omassa divisioonassaan, kaiken mennessä nappiin ei voittokaan tietysti ole täysi mahdottomuus.

Cubsiin liittyy mielenkiintoinen legenda "Curse of the Billy Goat". Kaudella 1945 Billy Sianis nimisellä henkilöllä oli kaksi lippua Cubsin kotikentällä Wrigley Fieldillä pelattuun World Series -otteluun. Sianis saapui paikalle kaverinaan vuohi, mutta heitä ei laskettu sisään vaikka Sianisilla olikin paikka molemmille. Legendan mukaan Sianis suuttui ja totesi että tämän jälkeen Cubs ei tule voittamaan Wrigley Fieldillä enää yhtään World Series -sarjan ottelua ja jos en ihan väärässä ole, ei se ole voittanutkaan saati edes selvinnyt World Seriesiin kauden 1945 jälkeen. Kirousta on yritetty murtaa esim siten että Billyn veljenpoika Sam Sianis on käynyt useammassakin Cubsin ottelussa Wrigley Fieldillä vuohen kanssa.
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
Jahas, kausi pyörähtää näköjään tänä yönä käyntiin. Ehkä sitä sitten voisi ainakin kesän seurata MLB:täkin. Varsinaista suosikkia ei oikeastaan ole, tosin kaikkia Chicagon jengejä tulee jossain määrin seurailtua lajista riippumatta, joten kait tässä sitten Cubsin kelkassa mennään, White Sox tuntuu jostain syystä vastenmieliseltä joukkueelta.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Viime yönä se todellakin käynnistyi, Red Soxin ja Yankeesin välisellä kohtaamisella joka päättyi lopulta Red Soxin voittoon 9-7. Kummankaan joukkueen aloitussyöttäjä ei onnistunut erityisen hyvin, Yankeesin Sabathia vähän paremmin kuin Red Soxin Beckett, mutta eiköhän kumpikin paranna otteitaan kauden vanhetessa. Bullpen onnistui sitten Red Soxilla paremmin.

Ja tänään jatketaan 13 ottelulla. Kukin joukkue laittaa peliin ässäsyöttäjänsä joten kovia nimiä on nähtävissä joskin otteet voivat vielä tässä vaiheessa olla vaisuhkoja, kuten viimeyönäkin oli. Otteluista ensimmäiset alkaa kohta klo 13 jälkeen paikallista aikaa, aikaero taitaa nyt olla Suomeen 7 tuntia.

Jos noista otteluista jonkun poimisi mielenkiintoisempana muiden edelle, niin voisi mainita viimeisenä alkavan Oakland Athletics - Seattle Mariners. Oakland on ottanut startteriksi Ben Sheetsin, jonka kanssa joukkue teki vuoden sopimuksen arvoltaan 10M$. Ässäsyöttäjän korvaukseksi summa on pieni, mutta Sheetsiin liittyy paljon epäilyjä, koska hän ei ole kahteen vuoteen juurikaan pelannut loukkaantumisien takia: siihen nähden sopimus on arvokas. Sheets pelasi viidessä vaiko kuudessa Spring Training -ottelussa ja terveyden kannalta katsoen Sheets sai positiivisia merkkejä, hän pystyi ilmeisesti syöttelemään ilman kipuja. Tuloksellisesti taas ottelut meni täysin penkin alle, mutta Sheets on pyytänyt että siihen ei kiinnitettäisi huomiota ja uskoo että otteet paranee kun merkitykselliset pelit alkaa. Seattle Marinersin startteri on Felix "King Felix" Hernandez. Seattlella on toinenkin ässätasoinen startteri, Philliesistä siirtynyt Cliff Lee, joka ei voi siksikään pelata että sai viiden ottelun pelikiellon syötettyään Spring Trainingissa vastustajan lyöjää suoraan päähän. Tämän lisäksi, ellen väärin muista, Lee taitaa olla lievähkösti loukkaantunut.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Eilisillan / viimeyön pelien tuloksena kaikki joukkueet paitsi Baltimore ja Tampa Bay ovat pelanneet yhden ottelun ja niiden tuloksistahan ei tietysti voi päätellä mitään. Jotakin tarinaa noista peleistä kuitenkin.

Aloitussyöttäjistä ehkä noin puolenkymmentä kaveria onnistui pelaamaan 6-7 inningiä jona aikana antoi korkeintaan yhden juoksun. Vakuuttavin taisi olla Chicago White Soxin Mark Buehrle joka syötteli 7 vuoroparia antamatta juoksuakaan. Vertailuissa huonoin oli myöskin Chicagosta, Cubsin Carlos Zambrano kesti vain 1.1 vuoroparia, jona aikana Atlanta Braves teki kahdeksan juoksua, näiden joukossa Jayson Heywardin kunnari MLB-uransa ensimmäisellä lyöntivuorolla. Oaklandin Sheetsin ilta oli jos ei nyt heikko niin eipä kyllä erityisen hyväkään kuin korkeintaan ennakkopelkoihin verrattuna: 5 IP, 3 juoksua, joista 2 ansaittua.

Cardsin Alberto Pujols näytti jo avauspelissä kuka on sarjan kuningas lyömällä kaksi kunnaria.
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
Eipä olisi Cubsin kausi voinut paljon surkeammin alkaa, 16-5 pataan Bravesilta. On muuten seuran historian huonoin avaus päivän tulos 126 vuoteen....
Harmittavasti sitten vielä välipäivä tänään, joten maineen puhdistusta saadaan odottaa vielä huomiseen asti.

Tämän päivän mielenkiintoisin ottelu onkin sitten Red Soxin ja Yankeesin toinen kohtaaminen, harmi että joskus täytyy nukkuakin, olisi kyllä ollut mielenkiintoista katsoa.

Hienoa että kausi alkoi, useampi vuosi tullut kesäisin silloin tällöin seurailtua lajia, nyt koitetaan pysyä alusta loppuun asti enemmän tai vähemmän tiiviisti mukana.
 

Lager Lager

Jäsen
Suosikkijoukkue
National Hockey League
ESPN American hankinnan myötä tuli seurailtua vähän playoffseja viime kauden lopulla ja innostuin lajista sitten lapsuuden aikojen, jolloin Strawberry ja Canseco jäivät parhaiten mieleen. Ducks fanina tuli seurattua Angelsin otteita tarkemmin ja tarkoituksena olisi nyt seurata MLB:tä enemmänkin ja oppia pelistä enemmän. Sen mitä kerkiää ja jaksaa, kun pelit kestää niin hiton kauan ;)

Angelsin rotaatio on käsittääkseni tasaisen vahva (ilman mitään suurempaa staraa) ja Lackeyn ace-otteet ei kyllä viime kaudella olleet sen arvoisia, että Angelsin olisi kannattanut lähteä free agent kilpaan mukaan? Pineiro on esittänyt ihan hyviä otteita harjoitusotteluissa ja tullee olemaan sillä hintalapulla ihan hyvä signaus. Ei mikään Lackeyn korvaaja, mutta vahva palanen tasaiseen rotaatioon.

Angels aloitti 6-3 voitolla Minnesota Twinsejä vastaan ja uusista (myös Wood) pelaajista:

-Angelsin 3B Brandon Wood (Figginsin korvaaja) oli kyllä aika hukassa koko pelin. Puolustuksessa oli pientä haparointia ja lyöntivuoroissa joutui ulos 3:lla strike outilla. Heikko startti.

-Toinen heikohko oli 8. vuoroparilla uusi signaus relief pitcher Fernando Rodney, joka taisi heittää mm. seitsemän väärää syöttöä putkeen. Hiki valui kaverin otsalta ja taisi olla aika vaikea paikka uuden joukkueen ensimmäisessä pelissä, mutta pääsi lopulta pälkähästä joukkueen puolustuspelin ansiosta, kun vuoro päättyi tuplapaloon. Fuentes heitti vikan vuoroparin.

-Hideki Matsui oli kunkku Kendry Moraleksen ohella ja Godzillalta loistava Anaheim startti ja varmaan tulee täyttämään Guerreron paikan loistavasti, ellei jopa paremmin. Hideki haluaisi varmasti pelata ulkokentälläkin, mutta eiköhän pysy paremmin kunnossa ja auta joukkuetta enemmän DH roolissa.

Just my 2 cents vähäisellä baseball tietämykselläni.
 
Viimeksi muokattu:

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Eipä olisi Cubsin kausi voinut paljon surkeammin alkaa, 16-5 pataan Bravesilta. On muuten seuran historian huonoin avaus päivän tulos 126 vuoteen....
Harmittavasti sitten vielä välipäivä tänään, joten maineen puhdistusta saadaan odottaa vielä huomiseen asti.
Asian voi ottaa niinkin että ainakin Cubsin bullpen pääsee lepäämään. Avausottelussa Cubs joutui käyttämään viittä vaihtosyöttäjää (niitä on rosterissa 7 kpl) ja jos seuraavassa pelissä startteri (oliko nyt Ryan Dempster vai kuka) ei jaksa min kuutta inningiä, joukkue ajautuu pikkuhiljaa vaikeuksiin.
Avausottelussa oli Cubsin kannalta hyvää kai se että Braves ei pelannut yhdeksättä vuoroaan.
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Ensimmainen sarja oli Yankeesilta ihan OK. Ensimmaisessa pelissa Sabathia jatkoi siita mihin viime vuoden openerissa jai eli syotti aika epavarmasti ja vasyi lopussa. Park sitten havisi pelin. Muutenkin kauden ensimmaiseksi peliksi tama peli oli aika tyypillinen. Molemmat tekivat pari tyhmaa virhetta etc.

Toisessa Yankees sitten hallitsi ja voitti oikeutetusti. Eilen kolmannessa pelisse Lackey ja Pettitte syottivat molemmat hyvin ja Park syotti vakuuttavasti 3 vuoroa ja Granderson sen sitten ratkaisi Marianolle.

Yksittaisista pelaajista Grandersonin voi nostaa esiin -- han on pelannut hyvin nama ensimmaiset pelit ja valttanyt ainakin tahan asti median kritiikin siita, etta ei pystyisi New Yorkissa pelaamaan. Saa nahda minkalaisia numeroja han nyt lyo kun paasee Yankee Stadiumilla lyomaan.

Pettymyksia olivat Teixeira, joka ei osunut palloon oikeastaan lainkaan kunnolla ja oli aika lailla hukassa mailan kanssa. A-Rod oli myos aika nakymaton, mutta nama molemmat tulevat parantamaan viela huomattavasti -- sita ei tarvitse pelata.

Nick Johnson on edelleen se sama Johnson kuin on aina ollut eli paastaa valilla liiankin hyvia mahdollisuuksia lapi ja sitten taas toisaalta ei huido mahdottomiin syottoihin vaan ottaa sitten sen ball 4. Posada oli myos hyva.

Canon lyominen on ainakin spring training ja taman sarjan perusteella parantunut, koska enaa han ei lyo tyhmiin outside slidereihin -- ainakaan viela, mika on tuossa no. 5 paikalla tarkeaa, koska tuolla paikalla pitaisi pystya lyomaan juoksuja sisaan.

Syottajista Sabathia oli siis taas huono, mutta parantaa kylla. Burnett oli OK, mutta pystyy parempaan. Pettitte olikin sitten se ainoa aloittava syottaja, joka onnistui hyvin. Bullpenissa Park havisi siis ensimmaisen pelin, mutta syotti eilen hyvin, vaikka han antoi pari warning track fly ballia. Joba kuuluu selvasti bullpeniin ja tulee syottamaan sen kahdeksannen vuoron, vaikka Girardi yrittaakin sanoa, etta sellaista paatosta ei olla viela tehty.

Jos Bostonin puolelta jotain mainitsee niin Lackey oli hyva. Ortiz sen sijaan on edelleen vain varjo entisesta Ortizista, joka ennen loi Yankeesia kovaa ja pitkalle.

Siita se taas alkoi.
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
No niin, Cubs sitten hävisi toistamiseen Bravesille. Tällä kertaa ottelu oli jo hyvin hallussa, kiitos aloitussyöttäjä Dempsterin hyvän pelin, mutta sitten kahdeksannen vuoroparin alussa peliin tullut Grabow onnistui tyrimään koko homman syöttämällä Jonesille pallon, mistä tämä pamautti 2 juoksun kunnarin.

Noh, vasta kaksi peliä takana, niin että ei kai tässä vielä hätää. Tänään sitten kaadetaan Braves, ettei nyt ihan pystyyn tätä sarjaa hävitä.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Jos en väärin muista, toi Yankeesin Robinson Cano löi viime kaudella runkkiksessa 200+ hittiä, ollen tässä tilastossa aivan sarjan kärkinimiä. Vastaavaan pystyi vain Derek Jeter, Ichiro Suzuki ja ehkä joku muu. Playoffeissa Canon onnistumiset olikin sitten kortilla. Olisiko syy sitten toi mistä JLand huomautti, eli kaveri ei erota vääriä syöttöjä ja ratkaisupeleissä vastustajan syöttäjät osaa ottaa tällaiset seikat paremmin huomioon yksittäisien pelaajien osalta tarkemman scouttauksen takia. JLand tietänee tästä tarkemmin. Viime kesän Yankees-porukasta pidin Canoa samantyyppisenä pelaajana kuin treidattu Melky Cabrera, hyväntasoisia runkopelaajia huippujen takana mutta käsittääkseni Cano oli Yankeesille arvokkaampi kuin Cabrera.

Tälle kaudelle muuttui yksi MLB-sääntö. Aiemmin syöttäjät ei saaneet koskea käsillä/sormilla suuhun/huuliin jos olivat syöttökummulla (mound). Nyt saa mutta vain siinä tapauksessa että syöttäjä ei (jalallaan) samanaikaisesti koske moundilla olevaan pienehköön valkoiseen alueeseen (rubber). Viime yön Marlins-Mets pelissä Marlisin aloitussyöttäjä Ricky Nolasco rikkoi tätä sääntöä Metsin Mike Jacobsin lyöntivuoron aikana väärä-suora laskennan ollessa 3-2. Kotipesätuomari tuomitsi seuraavan syötön olevan "automatic ball" ja Jacobsille sääntöjenmukainen vapaataival ykköselle mutta Nolasco purnasi ja tuomio mitätöitiin. Nolasco sai uuden syötön jonka seurauksena Jacobsista strikeout. Tosi munatonta jos sääntöjä ei noudateta ja perusteluksi ei kelpaa se että sääntö on huono.
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Jos en väärin muista, toi Yankeesin Robinson Cano löi viime kaudella runkkiksessa 200+ hittiä, ollen tässä tilastossa aivan sarjan kärkinimiä. Vastaavaan pystyi vain Derek Jeter, Ichiro Suzuki ja ehkä joku muu. Playoffeissa Canon onnistumiset olikin sitten kortilla. Olisiko syy sitten toi mistä JLand huomautti, eli kaveri ei erota vääriä syöttöjä ja ratkaisupeleissä vastustajan syöttäjät osaa ottaa tällaiset seikat paremmin huomioon yksittäisien pelaajien osalta tarkemman scouttauksen takia. JLand tietänee tästä tarkemmin. Viime kesän Yankees-porukasta pidin Canoa samantyyppisenä pelaajana kuin treidattu Melky Cabrera, hyväntasoisia runkopelaajia huippujen takana mutta käsittääkseni Cano oli Yankeesille arvokkaampi kuin Cabrera.

Kyse oli siita, etta nyt Cano lyo siis viidentena, missa pitaisi pystya lyomaan juoksuja sisaan. Viime kaudella Cano loi .376 keskiarvolla kun pesilla ei ollut kukaan ja RISP tilanteissa vain .207 ja tama Canon RISP taisi olla yksi huonoimmista koko liigassa yli 300 lyontia lyoneista pelaajista, jos en ihan vaarassa ole. Lisaksi Cano loi ensimmaisiin syottoihin enemman kuin kukaan muu Yankeesissa ja viidentena lyova ei voi tehda sellaista, koska se johtaa sitten double play palloihin etc. Tuossa paikassa lineupissa pitaa ottaa vahan syottoja ja sitten alkaa lyoda eika huitoa paattomasti. Canon lyomisessa nimittain oli viime kaudella vahan samaa vikaa kuin Alfonso Sorianon lyomisessa miehen Yankees-aikana. Oli ihan sama mita heitti ensimmaisella syotolla niin Soriano yritti lyoda. "He'll swing at a pickoff attempt," oli silloin yleinen sanonta. No Cano ei ole ihan niin karsimaton, mutta lyomisen taytyy nyt taksi kaudeksi muuttua jo roolin vuoksi. RISP pitaa olla paljon parempi viidentena lyodessa tai muuten joukkue on ongelmissa.
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
No niin, tulihan se Cubsin avaus voitto sitten sieltä lukemin 2-0. Tällä kertaa bullpen osasto sitten hoiti myös oman hommansa tyylillä, eikä Wellsin kuudessa vuorossa pitämä nollapeli mennyt hukkaan.

Kokonaisuudessa siis Cubsin kauden ensimmäinen vieras sarja meni melko hyvin, vaikka nyt voitot menikin 1-2 Bravesille.

Syöttäjien osalta ensimmäisen ottelun romahdusta lukuunottamatta meni hyvin, Dempster ja Wells onnistuivat syöttökummulla jopa erinomaisesti. Lyönti puolella Byrdin kaksi kunnaria oli hyvä saavutus, mutta muuten ei joukkueen lyöntipelissä sitten paljon hurraamista ollutkaan. Vain 16 lyöntiä kolmeen peliin ja joukkueen keskiarvo naurettavat .176 joka onkin sitten surkein koko NL:ssa. Siinä siis selkeä parantamisen paikka.

Edelleen on kausi vasta aivan alussa, seuraavaksi edessä sarja Redsejä vastaan Cincinnatissa, kyllä se tästä lähtee.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Kausi on lähtenyt mukavasti käyntiin myös oman suosikin eli San Franciscon (ei San Francicson vaikka Eugenio Velezin paidassa niin lukikin) kohdalla ja tuloksena ensimmäisestä sarjasta Houstonia vastaan oli puhdas 3-0 sweeppaus. Hyvällä syöttöpelillähän nuo voitot pohjustettiin, mikä tulee tänäkin vuonna olemaan Giantsin bread and butter, mutta yllättävää on, että hyökkäyskin on toiminut ainakin alkuun hyvin. Viimeisessä pelissä Astrosia vastaan jopa Edgar Renteria muistutti parhaiden vuosien Renteriaa.

No Astros ei välttämättä ollut kummoinen mittari edes vieraissa, mutta tänään kotona alkava sarja Atlantaa vastaan (Suomen aikaa 23.35) antaa jo paremman mittarin SF:n iskukyvystä. Kummulla vastakkain Jonathan Sanchez ja Tim Hudson, mutta eiköhän Jason Heyward vie suuren osan huomiosta vieraissakin. Hänellä jos jollakin on mahdollisuus pommittaa kunnari McCowey Coveen, mitä ei sitten Bondsin aikojen ole kovin usein nähty.

Muutenkin NL Westistä on tulossa todella mielenkiintoinen tänä vuonna ainakin ennakolta. Ainoastaan San Diegolle ei juuri mahdollisuuksia ole annettu, mutta Arizona ja Giants voivat hyvin haastaa Coloradon ja Dodgersin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös