Maastohiihtokausi 2022–2023

  • 128 535
  • 1 156

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Suomihiihto on kyykännyt näissä kisoissa todella raskaasti. Olympiahuuma haihtui kuin ammoniakkikylvyssä. Nämä maastot eivät sovi suomalaisille. Taisivat tulla yllätyksenä.
Pekka Holopainen kirjoittaa uudessa Urheilulehdessä hyvin sen suhteen, että viimeisimpien hyvin menneiden olympialaisten jälkeen pääsääntöisesti on otettu syvä sukellus heti seuraavana vuonna. 2014 Sotshissa oltiin kunnossa ja 2015 Falunista jäi käteen yksi pronssimitali. 2018 Pyengchangissa oli taas mono syönnillä ja voitelu kuin creme De la creme, mutta 2019 Seefeldistä taas se yksi pronssi.

Okei. Sapporo 2007 meni erinomaisesti kuin myös Oslo 2011 MM-kisoista, mutta silloin osui hakku kiveen taas Torinossa 2006 ja Vancouverissa 2010.

Ehkä tämä kuvastaa sitä, että useat arvokisat putkeen ovat kuitenkin pienelle ja piskuiselle Suomelle liian kova paikka etenkin kun mitalihaaveet lepäävät erittäin harvojen harteilla ja ollaan hyvin riippuvaisia olosuhteista, radasta ja voittelusta. Nämä kolme tekijää taas nousivat suosimaan Suomea vuosi sitten Kiinan koronaolympialaisissa ehkä enemmän kuin tiedämmekään + satumainen kuntopiikki monelle.

Nyt Iivo aloitteli kautta koronassa ja Pärmäkoskikin sairasteli vuoden vaihteessa ja Kertun nykyiseen kuntoon kaatumiset sopivat erittäin surkeasti. Takaa ei itsensä ylittäjiä ole jonoksi asti jos ketään, niin täsdä hämmästelemme tulosta taas.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyyyllähän Risematti tuo Suomen kärkiporukassa vaihtoon. Iivo karkaa Holundin kanssa ja jättää hänet lopussa, 10 sek kärjessä lähtee Perttu, muihin jo yli 40sek. Krüger jättää Pertun mutta vain alle 10 sekunnilla. Kläbo lähtee tavoilleen uskollisesti todella rauhallisesti ja ottaa Anttolan kyytiin puolimatkaan asti. Ranska ja Ruotsi ovat aloittaneet takaa-ajon, mutta Häggström tummuu ja koko matkan peesaillut Lapierre loikkaa vielä Anttolan kiinni. Suomelle pronssi!
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
En löydä sopivampaa ketjua, niin puran ihmettelyni tänne. Olen tällainen keski-ikäinen, varmaan tämän palstan mittapuulla jo vanha ukko kun olen syntynyt 70-luvulla ja opetellut hiihtämään koulussa 80-luvulla. Muistan, että jo silloin löi läpi vapaa tyyli eli luusteluhiihto kuten silloin sanottiin - meidän kylällä sitä kutsuttiin myös kalanruototyyliksi. Mutta siitä on siis aikaa. Itse asiassa vapaa hiihtotapa tuli jo ennen mäkihypyn V-tyyliä.

….miten siis voi olla mahdollista, että suomalaiset eivät vieläkään pärjää vapaalla, vaikka kaikki maajoukkuehiihtäjämme ovat syntyneet sen jälkeen, kun tyyli oli jo hallitseva hiihtolajeissa? Onko pertsa joku talvilajien pesäpallo, kansallinen suosikkimme johon satsataan muusta maailmasta välittämättä?
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nuorista ainakin Anttila taitaa molemmat tyylit ja vapaan tekniikka on erinomaista. Kyllähän se pitäisi nykyään olla niin, että vapaata harjoitellaan ensin ja sitten pertsa. Naisten maajoukkueessa esim Matintalo ei osaa hiihtää vapaata oikein ollenkaan.

Vapaan hiihtotavan matkat eivät ainakaan vähene tulevaisuudessa. Mikäli olet pelkkä pertsan menijä, niin aika vähän niitä kisoja tulee. Samoin MC-kisoista valtaosa on vapaan sprinttiä.
 
Joskus mietiskelin puolivakavissani sitä, että kun olympiakomitean tukirahoista riittää kuitenkin aina parran päristystä, niin eikö OK voisi todeta Hiihtoliitolle, että jos se jatkuvasti panostaa vain ja ainoastaan 4 arvokisamatkaan 24:stä (pertsan väliaikalähtö ja pertsan parisprintti niin miehissä kuin naisissakin), niin sille varmaan riittää 1/6 tukirahoistakin? No, ei toteudu nykyisen OK:n johdon aikana, mutta tuollainen ukaasi voisi pistää Hiihtoliiton yrittämään hieman kovempaa vapaan ja/tai massalähtökisojen järjestämisen suhteen. Nythän edes aikuisten SM-kisoissa ei taida normaalimatkoilla olla yhtään massalähtöä, junioreille sellainen sentään järjestetään.
 
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Miesten viesti:

Norja: Golberg - Holund - Krüger - Kläbo
Ruotsi: Burman - Halfvarsson/Poromaa - Halfvarsson/Poromaa - Häggström
Ranska: Manificat/Jouve - Lapalus - Parisse - Lapierre
Saksa: Bögl - Brugger/Küchler - Dobler - Moch
Suomi: Hakola/Anttola/Hyvärinen - Iivo - Hyvärinen/Anttola/Lindholm - Hyvärinen/Anttola/Lindholm
Italia: Pellegrino - De Fabiani - Dapra - Ventura

Italian aloittajana lienee kuitenkin Dietmar Noeckler ja Pellegrino. Ventura, Salvadori tai Dapra kolmososuuden. Luulen, että Ranskakin laittaa kirikykyisen ankkurin: Jouve tai Jay. Halfvarssonin veikkaan olevan Ruotsin ankkuri.

Italian aloittajana lienee kuitenkin Dietmar Noeckler ja Pellegrino on ankkuri. Ventura, Salvadori tai Dapra hiihtää kolmososuuden. Luulen, että Ranskakin pistää kehiin kirikykyisen ankkurin: Jouve tai Jay. Halfvarssonin veikkaan olevan Ruotsin ankkuri.

Myös Pohjois-Amerikan joukkueet voivat haastaa Suomea sijoituksissa. Etenkin USA:lla on ihan kilpailukykyinen joukkue. Mielenkiintoista on myös, saako britit joukkueen: Young, Musgrave, Davies, Clugnet voisi yltää jopa pistesijoille. Varamiehiä ei toki heillä ole yhtään.

Harmittavaa Suomen kannalta, että Ruuskanen loukkaantui heti kättelyssä, eikä hänen nykykuntoaan päästy testaamaan. Olisi ollut ihan raikasta laittaa nuoret Anttola ja Ruuskanen Niskasen ja Hyvärisen kaveriksi. Silloin joukkue olisi ollut yllätysvalmiimpi, mutta pienet saumat on taistella mitaleista nytkin, koska varmoja kortteja ei Norjaa lukuunottamatta ole muillakaan joukkueilla viestiin laittaa.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Näköjään vain 13 maata mukana naisten viestissä. Pysyn kuitenkin edelleen alkuperäisessä veikkauksessani, että Suomi taistelee maksimissaan viidennestä sijasta, vaikka ensimmäisellä osuudella ei suuria eroja vielä tehtäisikään. Ruotsi, Norja, Saksa ja USA menevät (kaukana) edellä.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
NORJAN tähti Hans Christer Holund epäilee, ettei Suomen suksihuolto olisi saanut otetta Planican oloista, jotka poikkeavat valtavasti vuoden takaisista olympiaolosuhteista. Toisaalta urheilijat eivät ole näin ainakaan medialle sanoneet. Saattaa toki liittyä myös tallisopimuksen ehtoihin.

Tuollainen löytyi IS:n jutusta.
 
Joo, onhan tuo jopa melko todennäköisesti yksi syy sille, että lopun alamäet tulevat vähän koko porukalta niin heikosti. Suomessa kun on aina vannottu hapenottokyvyn nimeen, niin tuolle systemaattiselle lopun hyytymiselle on vaikea keksiä muutakaan selitystä, ei meikäläisistäkään ihan kaikki sentään ole surkeita alamäissä.

Veikkaanpa, että hiihtäjillemme on terotettu että suksia ei missään olosuhteissa saa haukkua sen jälkeen kun viime vuosikymmenen loppupuolen kisojen huollon epäonnistumisista revittiin isoja otsikoita.
 
Hiihtelyniilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Mutta on kyllä edelleen outoa salailua tämä touhu. Onko ne huoltomiehet jotain jumalia, joiden työtä ei saa moittia vaikka menis suksien takia jonkun kisa ihan persiilleen?
Kummallista. On erittäin vaikea uskoa että KOKO Suomen joukkue kyntää huonossa kunnossa... Uskon että tuossa Holundin kommentissa on totuuden siemen. Eli huolto on hieman epäonnistunut näissä kisoissa, mutta kun huoltopäällikköä haastatellaan, niin kaikki on aina hienosti. Missään nimessä eivät ota kontolleen mitään, ainakaan julkisesti. Antaa kansan ennemmin ajatella että hiihtäjät (kaikki) ovat ihan paskassa kunnossa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Nuorista ainakin Anttila taitaa molemmat tyylit ja vapaan tekniikka on erinomaista. Kyllähän se pitäisi nykyään olla niin, että vapaata harjoitellaan ensin ja sitten pertsa.

Näin ei tosin toimita missään maassa, koska se on monestakin syystä mahdotonta puhuttaessa juniorin hiihtopolusta. Tämä siitäkin huolimatta, että vapaan hiihdon osalta meillä on paljon puutteita.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näin ei tosin toimita missään maassa, koska se on monestakin syystä mahdotonta puhuttaessa juniorin hiihtopolusta. Tämä siitäkin huolimatta, että vapaan hiihdon osalta meillä on paljon puutteita.

Joo vähän huonosti muotoiltu, mutta nuorena jo vapaan harjoittelun priorisointi.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Joo, onhan tuo jopa melko todennäköisesti yksi syy sille, että lopun alamäet tulevat vähän koko porukalta niin heikosti. Suomessa kun on aina vannottu hapenottokyvyn nimeen, niin tuolle systemaattiselle lopun hyytymiselle on vaikea keksiä muutakaan selitystä, ei meikäläisistäkään ihan kaikki sentään ole surkeita alamäissä.

Veikkaanpa, että hiihtäjillemme on terotettu että suksia ei missään olosuhteissa saa haukkua sen jälkeen kun viime vuosikymmenen loppupuolen kisojen huollon epäonnistumisista revittiin isoja otsikoita.
Onko nuo loput muka kategorisesti huonosti tulleet? Tänään viimeisestä väliaikapisteestä maaliin Hyvärinen putosi yhden sijan, Anttola nousi kaksi sijaa, Lindholm hävisi kaksi sijaa ja Vuorela piti saman sijan. Ei tuosta nyt minusta voi suuresti päätellä, että suksissa olisi vikaa. Etenkin kun Hyvärisen ja Lindholmin sijoitus oli menossa alaspäin jo nousuosuuden aikana eli toisin sanoen näytti väsy iskeneen.

Huomionarvoista on myös se, että tänään jokainen suomalainen tuli ensimmäisen laskuvoittoisen osuuden 2,2 km väiiaikapisteelle parempaan sijoitukseen kuin mikä heillä lopussa maalissa sijoitus oli. Esimerkiksi Remin kahdeksas sija ekaan väliaikapisteeseen oli minusta osoitus siitä, ettei suksessa lähtökohtaisesti vikaa ollut, ellei sitten loppua kohti väline hyytynyt.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Kuka huoltoa moittisi? Siitähän tulee hirveä huuto ja laaja blogikirjoitus että hiihtäjä on väärässä vaikka olikin liisterit luistovoiteena. Edesmennyt Mona-Lisa Nousiainen sai aikoinaan sen verran rajua kyytiä, että suut ovat sittemmin pysyneet kiinni.
 
Sambody

Jäsen
Italian aloittajana lienee kuitenkin Dietmar Noeckler ja Pellegrino on ankkuri. Ventura, Salvadori tai Dapra hiihtää kolmososuuden. Luulen, että Ranskakin pistää kehiin kirikykyisen ankkurin: Jouve tai Jay. Halfvarssonin veikkaan olevan Ruotsin ankkuri.
Ei Nöcklerillä ole mitään näyttöjä tältä kaudelta paitsi Toblachin viestin avausosuus missä Vuorelakin pysyi muiden mukana. Pekingissä Italia avasi kovat edellä juuri järjestyksessä Pellegrino - De Fabiani. No jos kumminkin Nöckler tulee pertsan osuudelle niin sitten Pellegrino hiihtänee ankkurina.

Jay voisi olla mielenkiintoinen vaihtoehto Ranskalla. Luulen Jouven avaavan. Ranskalla on jälleen enemmän hyviä vapaan hiihtäjiä kuin perinteisen. Jouve avasi loistavasti Pekingissä ja tummui rajusti Toblachin ankkuriosuudella. Näinpä luulen hänen hiihtävän avausosuuden. Renaud Jay hiihti hienon vapaan kympin Les Roussesissa eikä ollut yhtään huonompi Planican parisprintissä, joten voisi olla ihan mielenkiintoinen mahdollisuuus mikäli halutaan kirikykyinen mies ankkuriksi.

Ruotsilla Hägström otti tänään paikkansa viesti joukkueesta jo selvien Burmanin, Poromaan ja bile-Callen rinnalla. Hägströmiltä lähtee huomattavasti paremmin vapaa kuin perinteinen, joten hänet on syytä heittää vapaalle. Burmanilla taas tuntuu perinteinen olevan parempi etenemistapa tällä hetkellä, joten joukkueen kovimmat ottanevat kaikenjärjen mukaan väliosuudet. Ankkuriksi paras olisi varmaan Halfvarsson, mutta kokonaisuutta ajatellen se osuus lienee Hägströmin.
Myös Pohjois-Amerikan joukkueet voivat haastaa Suomea sijoituksissa. Etenkin USA:lla on ihan kilpailukykyinen joukkue. Mielenkiintoista on myös, saako britit joukkueen: Young, Musgrave, Davies, Clugnet voisi yltää jopa pistesijoille. Varamiehiä ei toki heillä ole yhtään.
Jenkeillä varmaan viivalle tulee ainakin Ogden, Schumacher ja Patterson. Liekö neljäs sitten Schoonmaker tai Wonders. Periaatteessa yllätysvalmis joukkue, mutta venymistä vaatii. Briteillä ehkä vielä vähän enemmän arpakortteja joiden pitää venyä.
 
tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Ei Nöcklerillä ole mitään näyttöjä tältä kaudelta paitsi Toblachin viestin avausosuus missä Vuorelakin pysyi muiden mukana. Pekingissä Italia avasi kovat edellä juuri järjestyksessä Pellegrino - De Fabiani. No jos kumminkin Nöckler tulee pertsan osuudelle niin sitten Pellegrino hiihtänee ankkurina.
Nöckleriltä on tällä kaudella pertsalla maailmancupista sijat 13. (Beitostölen), 26. (Ober) ja 23 (Fiemmen massalähtö). Jos vaikkapa Perttuun verrataan, niin Beitostölenissä Nöckler hävisi 3 sekuntia, Val Di Fiemmessä 13 sekuntia ja Oberissa oli puolestaan 13 sekuntia nopeampi. Näillä näytöillä sanoisin että Nöckler olisi kovasti tyrkyllä Suomen joukkueessakin avausosuudelle.

Luultavasti Pellegrino hiihti pertsan osuuden Pekingissä, koska Nöcklerin poissaollessa joukkueessa ei oikein muita pertsaa taitavia ollut, De Fabianin lisäksi. Nöcklerin poissaolon syytä en tiedä, mutta luultavasti ollut jotain ongelmaa tai vammaa, koska 2021 lähes vuoden kilpailutauko ja palasi laduille vasta hieman ennen olympialaisia heikolla menestyksellä.
 
Sambody

Jäsen
Nöckleriltä on tällä kaudella pertsalla maailmancupista sijat 13. (Beitostölen), 26. (Ober) ja 23 (Fiemmen massalähtö). Jos vaikkapa Perttuun verrataan, niin Beitostölenissä Nöckler hävisi 3 sekuntia, Val Di Fiemmessä 13 sekuntia ja Oberissa oli puolestaan 13 sekuntia nopeampi. Näillä näytöillä sanoisin että Nöckler olisi kovasti tyrkyllä Suomen joukkueessakin avausosuudelle.
Beitostölen oli kyllä kova veto, mutta en jaksanut hakea näyttöä ihan noin kaukaa, kun mietin viestivalintoja. No katsotaan onko Nöckler viestissä avaajana vai ei. Jokatapauksessa Italialla on kaksi varsin vahvaa hiihtäjää, minkä jälkeen kaksi arpaa. Eikä tähän vaikuta se hiihtääkö viestissä Nöckler, Dapra, Ventura, Graz vai Salvadori.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Pistikö kellään (muulla) silmään naisten viestijoukkueen hillitön ilo ja revittely eilisessä haastattelussa???
Meinaan, vain Matintalo oli oma luonnollinen itsensä, muiden pärstät olivat välillä, Piipolla koko ajan, kuin petolinnunperse, vaikka Kepa välillä ilmeisesti mielenosoituksellisesti muka "tuuletti" ja Pärmä hymyili kuin hyeena vain omalla kommenttivuorollaan - tosi omituista verrattuna moniin aiempiin vastaavanlaisiin tilaisuuksiin...
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
muiden pärstät olivat välillä, Piipolla koko ajan, kuin petolinnunperse

Tästä Piiposta on kyllä vaikea ottaa selvää, onko lintu vai kala. Toki persoona saa olla mitä vaan, ja jos haastatteluissa hänelle sopii paremmin tuollainen passiivinen rauhallisuus - ja yhtäkkinen kiroilu - niin siitä vaan. Mutta juu tuo joku pätkä, missä lopussa viestinelikko löi läpyjä toisilleen, näytti Piippo siltä ettei haluaisi olla tässä joukkueläpsyissä ollenkaan mukana. Mikä mättää? Onneksi tuo joukkue hiihtää yksi kerrallaan. Ajatuskin, että eilisen nähtyä tuo porukka saisi pallon tai muun pelivälineen ja heidän pitäisi yhteisellä taktiikalla alkaa kuljettaa sitä läpi vastustajan puolustuksen. Ei tulisi menestystä ei.
 
No ei kai tuo nyt harvinaista ole yksilöurheilussa? Eivät esim Aikku ja Kuitunen todellakaan olleet mitään kavereita keskenään. Kyllä tuollainen äärimmäistä kestävyyttä vaativa yksilölaji vaatii myös luonteelta paljon. Ei tuo ole mitään kaikilla on kivaa sählyhöntsää, näin vertauksena.

Tietysti vielä tunnelma kiristyy, kun suksihuolto ei ole toiminut odotetusti ja vain Kepa on naisista huippuiskussa. Paineet kasvavat myös valmennuksen ja huollon osalta. Kertoihan jo kisojen alussa se Venäläisen kommentti ennen miesten yhdistelmäkisaa paljon: "parempaa ei ole löytynyt".

Mika Venäläisellä olisi kyllä pakissa muutakin:

N^Miksu

Jäsen
Naisten edellisen kisan jälkeen ainakin Viaplayn haastatteluissa naiset latoivat ennalta sovittua jargonia, kun heiltä kysyttiin suksien luistosta. ”Ei päässyt vertailemaan muiden kovien maiden hiihtäjien kanssa”. Ainoastaan Niskanen päästi sanan ”mutta” ennen kuin tajusi mitä meinasi tehdä. Toivotaan, että edes sisäisesti asiaa käsitellään kunnolla, eikä haudata päätä pensaaseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös