Maastohiihtokausi 2022–2023

  • 130 169
  • 1 156

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Ja silti jäivät 10 sek lisää kärkeen, vaikka norski löysäili lopun ja tuuletteli.

No nämä on näitä, jäi harmittamaan kun prosssisauma oli. Minusta Kristan olisi se pitänyt napata.
Se lisäero kaiketi tuli alkumatkasta, kuten tuolla itsekin totesit. Norskilla vaan oli parasta kulkua siinä tilanteessa, kun kaikki hiihtivät yksin. Olen samaa mieltä, että pronssisauma oli hyvä. Dahlqvistin osuuden kulku ei ollut sprintterille optimaalisin, kun siinä ei ollut ollenkaan sellaista helppoa kyttäilyvaihetta, vaan ensin piti hiihtää yksin kovaa ja peesiin pääsi vasta lopussa, jossa sitten heti olisi ollut ne Kristan ratkaisupaikat eli sitten hiihdettiin niin kovaa kuin Kristalta iskua irtosi. Ja siihen pystyi kaivamaan vielä sen sprintterin loppukirin. Siksi on arvostettava Dahlqvistin suoritusta. Jos Krista olisi ollut huippuvuosien iskussa, niin lienee olisi ajanut nopeammin kiinni ja sitten olisi jossiteltu sitä perinteistä taktista heikkoutta, kun ratkaisuyritystä ei olisi nähty riittävän aikaisin. Nyt vaan Krista ei siinä kunnossa ollut, joten tällä kertaa ei ratkennut mielestäni taktisella puolella vaan kunto ratkaisi.
 

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Porukasta tippuminen on etenkin naisten viestissä usein tuhoisaa

Naisten viestiä pitäisi pidentää. Viiden km matka johtaa siihen, että hyvien irtipääseminen on vaikeaa, mutta huonojen tippuminen todennäköistä. Olisi urheilullisempaa, jos hyvyydestä palkitaan, kuin että pelkästään huonoudesta rankaistaan.

Eroa oli Kristaan vaihdossa vain 6,5 sek

Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun SWE ja NOR ajoi kolmososuudella kärjen kiinni. Ja saksalainen osoitti koko osuudellaan olleen varsin hyvävoimainen ja hyvä menijä. Kyllä nuo noin viiden sekunnin erot on sellaisia, mitä huiput ottaa heikompiaan vastaan kiinni suht kevyesti tällaisissa kisoissa.




Ja nyt tämä median suorittaminen ihan oikeasti?!?! Eikö tuo Mikkonen kuitenkin kerro näitä juttuja joissain muussa kuin aviomiehen ominaisuudessa tuolla suorassa Viaplayn lähetyksessä! Tsempatkaa IS!
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun SWE ja NOR ajoi kolmososuudella kärjen kiinni. Ja saksalainen osoitti koko osuudellaan olleen varsin hyvävoimainen ja hyvä menijä. Kyllä nuo noin viiden sekunnin erot on sellaisia, mitä huiput ottaa heikompiaan vastaan kiinni suht kevyesti tällaisissa kisoissa.
Piippo ja Fink eivät siinä myöskään lähteneet sellaiseen vetoon vaan antoivat tulla kiinni.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aftonbladetin mukaan Karlsson ja Ruotsin avausosuutta vienyt Emma Ribom haukkuivat median edessä suksiaan kisan jälkeen.

Ruotsalaisilla eri kulttuuri. Suomen huoltorekalta kyllä hyvä isku tänään, lupaa hyvää pertsan 30 km ja 50 km kisoihin. Olivat toivoneetkin tuota pitopohja keliä. Vapaalla suomalaisilla ei aivan samanlaista tykkisuksea ollut.

USA oli silti sitä kärkimaista ainoa, joka pilasi kisan suksiin. Perinteiselle jenkit eivät osaa kalustoa valita, tai sitten hyviä suksia ei ole. Pitoa ei ollut lainkaan kummallakaan pertsan menijällä.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Tulos syö miestä rotan lailla. Häviö Ruotsille noin pintaliipaisuna harmittaa, mutta vielä enemmän harmittaa Saksan panos. Saksa löytää itsensä aina viestistä ja hiihtäjät ylittävät itsensä. Suomalaiset hiihtivät kaikki hyvin, Matintalo jopa erinomaisesti. Mitään ei ollut kuitenkaan lopussa tehtävissä. Dahlqvist ei vienyt itseään äärirajojen ylitse, vaan "odotti" Pärmäkoskea ja ratkaisi homman lopussa. Toisin sanoen, pakotti Pärmäkosken hiihtämään niin kovaa, että se söi häneltä kirikyvyn.

Mitalisaumat ovat vielä olemassa pertsan matkoilla. Niskanenkin näytti, että perinteinen kulkee varsin hyvin. Tosin siellä ovat ne tutut haastajat olemassa, joten kovin vaikealta näyttää 30 km. Pitäisi päästä mukaan irtiottoon, jossa olisi vain se kolme hiihtäjää mukana. Karlsson ei välttämättä ole enää tikissä, mutta Andersson ja Hennig ovat. Pärmäkoski ei vain ole parhaassa kunnossaan. Voisikohan Matintalo nyt jopa yllättää lauantaina. Hiihto näytti erittäin hyvältä.
 

Sambody

Jäsen
Mitalisaumat ovat vielä olemassa pertsan matkoilla. Niskanenkin näytti, että perinteinen kulkee varsin hyvin. Tosin siellä ovat ne tutut haastajat olemassa, joten kovin vaikealta näyttää 30 km. Pitäisi päästä mukaan irtiottoon, jossa olisi vain se kolme hiihtäjää mukana. Karlsson ei välttämättä ole enää tikissä, mutta Andersson ja Hennig ovat. Pärmäkoski ei vain ole parhaassa kunnossaan. Voisikohan Matintalo nyt jopa yllättää lauantaina. Hiihto näytti erittäin hyvältä.
Karlsson tosiaan vaikutti siltä ettei meno enää kovin tuoretta ole. Katsotaan nyt miten lauantaiksi palautuu, mutta kyllä minäkin Hennigin, Kertun ja Ebban kovempina suosikkeina tällä hetkellä näkisin. Ebba ja Slind kärsivät tänään ettei pitopohja pitänyt ihan optimaalisesti(tai sitten eivät osanneet pitopohjalla hiihtää) vaan tuuppasivat tasuria verrattain paljon. Slindille tuo nyt ei varsinaisesti ongelma ollut. Slindille myös varmasti maistuu, että matkaa on lauantaina huomattavasti enemmän taitettavaksi vaikka hyvin röyhi tänäänkin lyhyellä lenkillä.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Samanlainen haastava pitopohja-keli sopisi suomalaisille lauantaiksi.

Minusta 30 km selvää suosikkia ei ole.
Sijat 1-3: Kepa, Ebba ja Hennig
Haastajat: Frida, Östberg, Slind, Kalvaa

Kristan lasken kylmästi ulos, kunto ei riitä. Ei, vaikka saisi kalustosta edun. Pitkä nousu on myrkkyä.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
MM-hiihdot | Suomen pronssi ei jäänyt kiinni suksista – voitelupäälliköltä suoraa puhetta MM-hiihdot | Suomen pronssi ei jäänyt kiinni suksista – voitelupäälliköltä suoraa puhetta

Johanna Matintalo hiihti avausosuudella pitkää nousua rennolla potkulla ja joutui laskussa hieman jarruttelemaankin, että ei olisi ajanut edessä olevien suksille.

Matintalon tavoin pitopohjasuksella hiihtäneen Kerttu Niskasen kalusto vaikutti toimivan hyvin. Kahden osuuden jälkeen Suomi oli kärjessä

”Viimeisellä osuudella näytti, että Dalhqvistin suksi ei ollut niinkään hyvä kuin Kristalla. Krista sai Majan alamäessä kiinni. Kaksikko hiihtää eri merkeillä ja kumpikin oli löytänyt omasta suksipakasta varmaan parhaan parin.”
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Pyydän anteeksi, mutta ihminen, joka kirjoittaa kestävyysurheilusta näin, ei ymmärrä siitä yhtään mitään
Jeps, eipä siinä Pärmäkoski typeryyttään jättänyt ruotsalaista peesiin. Loppusuoralla voi tehdä taktisia virheitä, kuten Pärmäkoskikin on tehnyt, mutta tässä ei todellakaan.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

N^Miksu

Jäsen
Itselle Dahlqvistin kulku on ollut tällä kaudella yksi isoimmista pettymyksistä, mutta silti hyvä muistaa, että hiihtäjä on pärjännyt sprinttiäkin pidemmillä matkoilla useamman kerran hyvin. Esim. tällä kaudella Rukalta tuli 20km takaa-ajosta sija 7., osuusajoissa esim. Pärmäkoski jäi taakse reilulla 10 s.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ruotsin joukkue huomiseen miesten viestiin Häggström-Burman-Poromaa-Halfvarsson ja Norjan joukkue Holund-Golberg-Kruger-Kläbo. Ruotsin nelikko on odotettu, mutta järjestys ehkä hieman yllättävä. Ehkä Burman aloittajaksi, Calle tokalle osuudelle ja Häggström ankkuriksi olisi ollut se odotetuin kooste. Norjan osalta Holundin valinta aloittajaksi aiheuttaa aika paljon polemiikkia. Didrik Tönsethillä on merkittävästi paremmat näytöt pertsan kisoista tältä kaudelta kuin Holundilla, joten siellä suunnalla voi olla melkoinen pettymys jäädä
rannalle joukkueesta.

Jännää nähdä, millaisen nelikon Norja valitsee viidellekympille hallitsevan mestarin Iversenin seuraksi. Kläbo ja Golberg lienevät selvät tapaukset, mutta sitten Tönsethin, Nyengetin, Röthen, Krugerin ja Holundin joukosta vain kaksi pääsee starttiviivalle.
 

Sambody

Jäsen
On kyllä varsin yllättäviä järjestyksiä. Monestihan ensimmäisellä osuudella ei hiihdetä kuin lopussa lujaa. Silloin ei Holund enää kerkeä, joten ajatuksissa on varmaan pitää vauhtia jo hyvissä ajoin. Golberg myös halunnee Iivon kyytiin mukaan, mutta toisaalta vaikka tuosta myöhästyisikin niin eiköhän Kruger tuo viestin ihan hyvässä tilanteessa Kläbolle.

Ruotsilta olisi myös odottanut toistaosuutta hiihtämään Calle tai Willen joilla parhaat kyvyt hyötyä Iivo junasta. Toisaalta nyt on lähtökohtaisesti kovimmat vapaalla missä viestit ratkaistaan ja toivovat ettei pertsan osuuksilla vedetä heidän viestiä pöntöstä alas.
 

Hiltsu04

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets, Pelicans, Leijonat & BB-88
Suomella Hakola avaa viestin, sen jälkeen Niskanen ja Hyvärinen sekä Anttola ankkurina. Varmaan tämä on nyt se paras mahdollinen koostumus, saa nähdä mihin asti riittää.

 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Amundsen 15 km hopeaa ja 5 sek takkiin mestarille = ei asiaa viestiin. Aika tylyä.

Varmaan paras joukkue Norjalla olisi, jos Kläbo avaisi ja Amundsen ankkurina. Kläbo on tietysti iso stara ja hiihtää sen osuuden, jonka haluaa.

Mahtaako Iversen 50 km hiihtää, tai onko edes kisapaikalla? Siinä jää kyllä Norjalta jopa mitalimiehiä ulos, mutta kova viisikko tulee. Amundsen ei taida olla pertsan miehiä. Tosin myös Holund ja Kruger ovat parempia vapaalla.
 

Sambody

Jäsen
Miesten viesti:

Norja: Golberg - Holund - Krüger - Kläbo
Ruotsi: Burman - Halfvarsson/Poromaa - Halfvarsson/Poromaa - Häggström
Ranska: Manificat/Jouve - Lapalus - Parisse - Lapierre
Saksa: Brugger/Küchler - Bögl - Dobler - Moch
Suomi: Hakola/Anttola/Hyvärinen - Iivo - Hyvärinen/Anttola/Lindholm - Hyvärinen/Anttola/Lindholm
Italia: Pellegrino - De Fabiani - Dapra - Ventura
Nyt on tosiaan joukkueet julkistettu ja näillä mennään:

Norja: Holund - Golberg - Krüger - Kläbo
Ruotsi: Häggström - Burman - Poromaa - Halfvarsson
Ranska: Jouve - Lapalus - Parisse - Lapierre
Saksa: Küchler - Brugger - Dobler - Moch
Suomi: Hakola - Iivo - Hyvärinen - Anttola
Italia: Nöckler - De Fabiani - Ventura - Pellegrino

Holund toiminee vauhdinpitäjänä ensimmäisellä osuudella. Kaikki muut lienevät tyytyväisiä, jos sprinttinousussa otetaan otatus siitä kuka saa kunnian johtaa viestiä avausosuuden jälkeen.

Toisella osuudella pelataan peliä kuka pelkää Iivon kyytiä eli katsotaan kenelle Iivon vauhti on liikaa. Suomen mitali mahdollisuuksien kannalta Ruotsin, Saksan ja Italian soisi jäävän tällä osuudella.

Kolmannella Krüger katoaa horisonttiin ja Poromaan johdolla suoritetaan pudotuspeli siitä ketkä pääsevät ankkuriosuudelle taistelemaan mitalisijoista.

Ankkuriosuudella Kläbo lenkkeilee Norjalle kultaa. Bile-Calle on lähtökohtaisesti ankkureista kokonaisvaltaisin. Jos Italia on pysynyt tähän asti matkassa, niin muilla ankkureilla pähkinä punoittaa jotta missä kohtaa Pellegrino saataisiin myrkytettyä ennen loppuratkaisua. Anttola lähtökohtaisesti ankkureista heikoin ja vaikea nähdä, että pääsisi lähtemään osuudelle niin hyvällä etumatkalla, että kilpailusta se mitaliton putki miesten viestissä katkastaisiin.
Amundsen 15 km hopeaa ja 5 sek takkiin mestarille = ei asiaa viestiin. Aika tylyä.
VG spekuloi, että Amundsen jätti viestin väliin Skandinavia Cupin kilpailun takia. Kuulostaa oudolta, mutta toisaalta Skandinavia-cupin kokonaiskilpailun voittaja varmistaa itselleen paikan loppukauden maailmancupeista ja ensi kauden avauskisaan. Itse epäilen kyllä enemmänkin ettei vaan mahtunut joukkueeseen, koska haluttiin Kläbo ankkuriksi eikä Amundsenin edelle kerennyttä Krügeriä haluta hiihdättää perinteisellä.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulos syö miestä rotan lailla. Häviö Ruotsille noin pintaliipaisuna harmittaa, mutta vielä enemmän harmittaa Saksan panos. Saksa löytää itsensä aina viestistä ja hiihtäjät ylittävät itsensä.
En lakkaa ihmettelemästä tätä ihmettelyä Saksan tasosta. Tasaisen kova joukkue jolla nyt on yleensä tapana suoriutua hyvin viestissä.

Huomisen osalta tulee olemaan sama laulu Ranskan suhteen. Spoiler: mitali ei ole yllätys vaan mitalitta jääminen olisi jättiyllätys.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Mikä tolle Piipolle on tullut? Ennen haaveili kaikenlaista ja kitisi päälle, mutta nyt on tahti aivan toinen: painaa menemään ja on ankara itsellensä. Hänestä saattaa vielä tulla kova hiihtäjä. Aikaa siihen taas meni, mutta lupaavalta näyttää.
 

Pekkis

Jäsen
Mikä tolle Piipolle on tullut? Ennen haaveili kaikenlaista ja kitisi päälle, mutta nyt on tahti aivan toinen: painaa menemään ja on ankara itsellensä. Hänestä saattaa vielä tulla kova hiihtäjä. Aikaa siihen taas meni, mutta lupaavalta näyttää.
Tää Piippo on kyllä mielenkiintoinen tyyppi. Kovan luokan lupaus ollut jo lapsesta asti, ja treenaaminen on aina maistunut. Joku olisi kyllä jossain vaiheessa voinut kertoa hänelle sen, että kun harjoitellaan paljon, pitäisi myös syödä paljon. Siitä ongelmasta on onneksi päästy jo voiton puolelle. Antaa aivan vitun typeriä kommentteja haastatteluissa, ja joku jossain jo kommentoi, että ei kyllä näillä toimilla helpota sponsoreiden haalimista. Voin kertoa, ei sen tarvi niitä edes haalia...

Miesten joukkue on Suomen osalta juuri sellainen, millaiseksi se näiden kisojen tulosten perusteella kuuluikin muodostuvan. Remin suorituksiin olen kyllä pettynyt, mutta hänen aikansa tulee vielä. Mitaliin en kyllä jaksa uskoa, mutta kuuden sakkiin tullaan kyllä.

Naisten 30 kilometrillä saadaan suomalaisyllättäjä. Voitti viisi vuotta sitten 21 vuotiaana loppukirissä Kallan ja Ebban 20 km perinteisen yhteislähdössä Scandinavia-cupissa. Suoritukset ovat tänä talvena ailahdelleet, mutta tänään oli hyvä päivä, ja kuormaa ei ole nyt liikaa. Kertulle ei mahda mitään, mutta kuuden sakkiin veikkaan hiihtävän.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hakolan kohdalla peukut pystyyn, olisi ihan mahtava juttu hänelle itselleen, jos nyt tulisi iso onnistuminen. Muut omalla tasollaan hiihtäessään tuovat varmasti ok sijoituksen.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
En lakkaa ihmettelemästä tätä ihmettelyä Saksan tasosta. Tasaisen kova joukkue jolla nyt on yleensä tapana suoriutua hyvin viestissä.

Huomisen osalta tulee olemaan sama laulu Ranskan suhteen. Spoiler: mitali ei ole yllätys vaan mitalitta jääminen olisi jättiyllätys.
Jos katsotaan Saksan ja Suomen panosta yksilömatkoilla, eipä sitä nyt ihan hirveästi eroa näiden välillä tullut. Ja eilenhän ei ollut kyse edes Suomesta, vaan siitä, että Saksa kykeni voittamaan peräti hopeaa. Yksikään lenkki ei taaskaan pettänyt, vaan Saksa itse asiassa otti mitalinsa selvällä erolla Ruotsiin.

Ranska on taas aivan toinen juttu, selvä suosikki Norjan jälkeen miehissä.* Suomen eteen menee moni muukin, joten tällä kertaa ei juuri ihmettä kannata odotella. Vuoden 2009 tapahtumat eivät toistu: on aika hubaa katsella miehistöjä ja muistella, miten on mahdollista, että Teemu Kattilakoski oli Marcus Hellneriäkin edellä maalissa.

Niko Anttola saa peräänsä (jos kaikki menee nappiin) sellaisen määrän vapaan hirmuja, että mitään jakoa mitaliin ei ole. Halfvarsson, Lapierre, Moch, Pellegrino. Tilanne olisi toinen, jos Mäki olisi ollut huippukunnossa, tai Ruuskanen tai Vuorela tai Lindholm tai joku. Erot Norjaan ovat kyllä aika huikeat muilla hiihtäjillä, joten siksikin tämä romahdus Suomen suoritustasossa harmittaa. Anttolalla on varsin karmea paikka, mutta eipä häneltä mitään kannata vaatiakaan. Nämä ovat kuitenkin kokeneiden hiihtäjien kisat.

Sinänsä Suomen hiihtojärjestys on ehdottomasti järkevin. Maksimoidaan tulos ja pysytään kärjen tuntumassa. Jokaiselle riittää motivaatiota hiihtämiseen, Hyvärinenkin joutuu tosissaan töihin. Toisinpäin voisi olla aika vitsintäyteinen ankkuriosuus tyyliin Mäki joskus.

Toki voidaan julkaista yltiöoptimistinen spekulaatio: Norjaa lukuun ottamatta perinteinen prakaa muilta, Hakola ylittää itsensä, Iivo vetää hirmueron muihin yhdessä Norjan kanssa, Hyvärinen lähtee maltilla kasvattamaan eroa antaen Krugerin mennä menojaan ja Anttola hiihtelee hopealle minuutin etumatkalla. No jaa, pronssikin kävisi...

* Ranskalla miesten skiathlonissa kolme 16 joukossa ja vapaan 15 km neljä 17 joukossa.
 
Viimeksi muokattu:

Sambody

Jäsen
Toki voidaan julkaista yltiöoptimistinen spekulaatio: Norjaa lukuun ottamatta perinteinen prakaa muilta, Hakola ylittää itsensä, Iivo vetää hirmueron muihin yhdessä Norjan kanssa, Hyvärinen lähtee maltilla kasvattamaan eroa antaen Krugerin mennä menojaan ja Anttola hiihtelee hopealle minuutin etumatkalla.
Onneksi viesti on aina arvaamaton. Hopea kamppailussa Pellegrino ja Bile-Calle peesailee Mochia sprinttinousuun missä sotkeutuvat toistensa suksiin. Lopputuloksena Anttola kirii hienosti Suomen Ranskan ja Saksan perässä neljänneksi. Ja taas ottaa päähän vaikka tulos olikin mitä mainioin lähtökohtiin nähden.

EDIT: Mutta sillä tapaa on kyllä tulossa ihan hieno viesti, että siellä on kolmelle ensimmäiselle osuudelle riittävästi vauhtipitoon lähteviä miehiä(Holund, Iivo, Krüger ja Poromaa) jotta vauhtia varmaan tullaan pitämään reilusti. Ankkuriosuudellekin on lähdössä kiriratkaisuun ihan mielellään meneviä(Pellegrino, Kläbo ja miksei Halfvarssonikin) ja taas dieseleitä jotka ymmärtävät ettei lopussa ole näitä kirimiehiä vastaan mitään jakoa(Moch, Lapierre ja miksei Anttolakin).
 
Viimeksi muokattu:

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Joo, kyllä neljäs sija on Suomelle tänään se mikä on otettavissa huippuonnistumisella.
Ranskaa ottanee hopeaa ja Ruotsi pronssia, ellei sitten vaikkapa Italia hienoisesti yllätä.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En kyllä itse laske Suomea ulos mitalitaistosta. Norja ylivertainen, mutta sen jälkeen Ranska, Ruotsi, Italia ja Suomi aika lailla samalla viivalla. Hopeaa on sauma Suomella.

Eilisen kaltainen olosuhde ja Suomi repii ero pertsalla. Ranskalla on kovat vapaan tykit, mutta pertsan suksien voitelu voi aiheuttaa haasteita. Sama tilanne Italialla. Myöskään Ruotsi ei eilen onnistunut huoltorekalla, miehissä eivät pysty roikkumaan lipsuvalla suksella, kuten Ebba eilen.

Twitterin puolella hiihtoniilot olivat naisten 30 km varten eiliseltä poimineet esiin Norjan Slindin. Pysyi liki kärkiporukan mukana twitterin mukaan todella huonolla suksella, ei pitoa, eikä oikein luistoa. Oikea tälli alle, ja voi huomenna olla kova.

Eilinen oli kisojen ensimmäinen päivä, jossa kalustolla tehtiin isompia eroja. Suomi oli erittäin hyvin pelissä mukana, kun olosuhde muuttui vaikeaksi. Toivotaan jatkossakin tuota haastaavaa olosuhdetta. Ennen kisoja laskin Suomen saavaan huoltorekalla etua, eilen oli ensimmäinen kerta näissä kisoissa.
 

Sambody

Jäsen
Eilisen kaltainen olosuhde ja Suomi repii ero pertsalla.
Tänään pitäisi kai olla muutama aste lämpimämpi keli. Katsotaan onko enää pitopohja keli.
miehissä eivät pysty roikkumaan lipsuvalla suksella, kuten Ebba eilen.
Noin loivapiirteisellä radalla miehet pystyvät yläkropalla kompensoimaan enemmän herkkää suksea kuin naiset. Tasoerotkin ovat kokonaisuudessa pienemmät. Jälkikäteen voi sanoa, että ihan vähän on Iivon kannalta turhan loivaa kulmaa tarjolla, koska paljon noihin nousuihin miehet voivat runnoa tasuria. Hakolan kannalta toisaalta hyvä niin. Ja on tuo työpätkä niin pitkä miehilläkin, että kyllä se ihan hapenotolle käy vaikka sitä kuinka tasurilla tuuppaisi vaikkakin tutkimusten mukaan tasatyöntö on hapenotolle taloudellisempi tekniikka jopa ylämäkeen.
Twitterin puolella hiihtoniilot olivat naisten 30 km varten eiliseltä poimineet esiin Norjan Slindin. Pysyi liki kärkiporukan mukana twitterin mukaan todella huonolla suksella, ei pitoa, eikä oikein luistoa. Oikea tälli alle, ja voi huomenna olla kova.
Skiathlon jo näytti että ihan täydestä mitalisuosikista menee Slind. Huomenna hiihdetään hänelle sopivamman pituinen kilpailu ja pääsee hyödyntämään tuota naisten sarjoissa kovaa yläkropan kapasitettia ihan kunnolla. Eilen taas nähtiin sellaista perseilyä Kertulta laskuissa, että kyllä joutuu Kerttu olemaan huomattavasti kanssa siskoja kovemmassa kunnossa, kun ottaa sekunttitolkulla turpaan laskuissa. Onneksi sentään sprintti nousulta lasku on suht selväpiirteinen ja Kertulla sentään kirikykyä hieman löytyy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös