Mainos

Maalivahtitilanne 06-07

  • 84 150
  • 370

d2uce

Jäsen
Rontti kirjoitti:
Tällä hetkellä Väre näyttäisi siis sittenkin riittävän. Ja hyvä niin.

Tarkoittaa sitä, että koko muun jengin pitää pelata samalla tavalla kuin lauantaina Jypiä vastaan. Väreelle ei kauhean pahoja paikkoja tullut ja se kaikista pahin meni Ströbän piikkiin. Eli muutaman kierroksen ainakin pitää vielä ns. pelata Väreelle jonka jälkeen kundin itseluottamus varmaan nousee ja niitä gamesavereitakin saatetaan nähdä.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Täällä samat nimimerkit, jotka kieltävät tuomitsemasta paskaksi yhden pelin perusteella, "tuomitsevat" yhden ottelun perusteella riittäväksi ja hyväksi maalivahdiksi.

Omissa silmissäni Väreen on annettava ihan oikeita näyttöjä vielä pitkään ennen kuin käännän takkiani miehen suhteen. Toistaiseksi HPK:lla on maalivahtiongelma.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Fossey kirjoitti:
Täällä samat nimimerkit, jotka kieltävät tuomitsemasta paskaksi yhden pelin perusteella, "tuomitsevat" yhden ottelun perusteella riittäväksi ja hyväksi maalivahdiksi.
Voisitko laittaa ihan suoran lainauksen?

Itse olen ollut koko ajan sitä mieltä, että katsellaan ja tuomitaan vasta sitten kun näyttöjä on riittävästi.
 
Suosikkijoukkue
Hpk, HcRaPo
Norrenasta

Uskon, että tämä "huhu" on jonkun käsitys huumorista..

Mutta Columbuksella oli eilen harjoitusottelu ja Popperle ja Leclaire pelas pelin puoliksi. Norrena ei siis ollu edes kamat päällä.

Näkisin ehkä lisähöyrynä spekulaatioille ;)
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Shandon Brenahan kirjoitti:
Uskon, että tämä "huhu" on jonkun käsitys huumorista..

Mutta Columbuksella oli eilen harjoitusottelu ja Popperle ja Leclaire pelas pelin puoliksi. Norrena ei siis ollu edes kamat päällä.

Näkisin ehkä lisähöyrynä spekulaatioille ;)
Ty Conklin ja Norrena pukevat huomenna Buffaloa vastaan.

Tarkoittaako tämä sitä että Popperle ja Leclaire tulevat Hämeenlinnaan? :)
 

Nemesis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Parhaat Suomessa,Spurs
Itse sain hetki sitten sellasen kuvan että Tomas Duba pelaa vaan kuukauden Tepsissä??
Olisiko siinä HPK:lle maalivahti?
Mielestäni todella hyvä osto siis otto!
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Duba olisi todella hyvä vaihtoehto. Seydoux ei ole hirveesti peliaikaa saanut ja on mielestäni turhaa "tuhlata" ulkkaripaikka pelaajaan, jota ei sitten edes peluuteta. Eli mieluummin Duba sitten tilalle, kun kerta maalivahtia kuitenkin tarvitaan.

EDIT: Niin, suurin ongelma Duban kanssa taisi olla se, että mies oli Tepsissäkin vain vuokralla. Kerhon pitäisi ehdottomasti pystyä vuokraamaan mies koko kaudeksi. Muuten ei kannata hankkia joukkueeseen, ellei sitten sitä kautta saada lisää aikaa sen varsinaisen maalivahdin hankitaan.
 
Viimeksi muokattu:

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuntuu siltä että tässä nyt yritetään rimpuilla jotenkuten sinne asti että se veroeturaja tulee vastaan ja sitten pistetään isoa uutista pöytään :)
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
No ehkäpä tuo JT on kakkosena "pienellä riskillä" => Salamoiden TuToa vastaan pelatussa harjoitusottelussa tullut nilkkavamma näytti paikalla olleiden mukaan ihan todelliselta ja uskoisin homman olevan niin, että jos vaihtoehtoja olisi niin eipä Juha siellä luukkua availemassa seisoisi?

On katsokaas kaksi eri asiaa olla täydessä pelikunnossa ja pelata pelejä illasta toiseen vrt. pystyä pelaamaan jollain lailla jos on ihan pakko;-)
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämän päivän Veikkaajassa on hyvää juttua HPK:n maalivahtitilanteesta ja siinä on juuri niitä samoja asioita tuotu esille mitä olen tuonut itsekin : Väre ei tunnu itsekään luottavan itseensä, Joukkue ei luota maalivahtiin,Jalonen myöntää että kaudenalut on tärkeitä ja niihin on aina hänen aikanaan panostettu,koska ne näyttävät suunnan loppukauelle.Lisäksi Jalonen myöntää maalivahtitilanteen vaikeuden,HPk on kuulemma myös jo kysellyt sekä Oksan mielenkiintoa, että ollut myöskin jo kesästä lähtien Brucklerin perässä.

Ja tämä kaikki siis oli ennen Väreen loukkaantumista.Jos silloin jo oltiin noin ns.kusessa ja paniikissa,missä tilanteessa nyt ollaan?

Ei ole vaikeaa vetää näistä asioista johtopäätöstä että Kerhoon ilmestyy ns. ykkösmaalivahti vielä syksyn mittaan,ennemmin tai myöhemmin.Toivottavasti mahdollisimman pian.
 

d2uce

Jäsen
rawhead kirjoitti:
Täytyy kyllä suuresti ihmetellä mihin Kerho tarvitsee AA:ta, jos Toivonen on kerran pelikuntoinen. Kyllä omalle kasvatille olisin mieluummin suonut peliaikaa, kuin jollekin lainajuniorille.

No ohan se aina kivaa jos oma junnu saa peliaikaa, mutta itse näkisin AA:n paljon parempana vaihtoehtona, kuin Toivosen.

Juuri tuossa kotimatkalla satuin Yle Hämeestä kuulemaan Kaarelan haastattelun, jossa kertoi Väreen menevän tähystysleikkaukseen, kierukka paskana. Samalla Kaakku kertoi, ettei meillä mitään maalivahtiongelmaa ole, sillä maalissa on Aleksis Ahlqvist. Kaakku sanoi myös, että on tärkeintä, että maalissa on niin fyysisesti kuin myös päästään terve maalivahti. Eli ilmeisesti Väreellä oli taidot kohdillaan, mutta pääkoppa ei ihan vielä kestänyt ykköstorjujan viittaa.

Voi toki olla, että tulkitsin Kaakun jutustelua väärin. Luottavaisin mielin mies tottakai oli. Wiikmannin rasitusvammassa menee parista viikosta lokakuun loppuun.
 

M10

Jäsen
Jakub kirjoitti:
Tämän päivän Veikkaajassa on hyvää juttua HPK:n maalivahtitilanteesta ja siinä on juuri niitä samoja asioita tuotu esille mitä olen tuonut itsekin : Väre ei tunnu itsekään luottavan itseensä, Joukkue ei luota maalivahtiin,Jalonen myöntää että kaudenalut on tärkeitä ja niihin on aina hänen aikanaan panostettu,koska ne näyttävät suunnan loppukauelle.Lisäksi Jalonen myöntää maalivahtitilanteen vaikeuden,HPk on kuulemma myös jo kysellyt sekä Oksan mielenkiintoa, että ollut myöskin jo kesästä lähtien Brucklerin perässä.

Ja tämä kaikki siis oli ennen Väreen loukkaantumista.Jos silloin jo oltiin noin ns.kusessa ja paniikissa,missä tilanteessa nyt ollaan?

Ei ole vaikeaa vetää näistä asioista johtopäätöstä että Kerhoon ilmestyy ns. ykkösmaalivahti vielä syksyn mittaan,ennemmin tai myöhemmin.Toivottavasti mahdollisimman pian.

d2uce kirjoitti:
Kaakku sanoi myös, että on tärkeintä, että maalissa on niin fyysisesti kuin myös päästään terve maalivahti. Eli ilmeisesti Väreellä oli taidot kohdillaan, mutta pääkoppa ei ihan vielä kestänyt ykköstorjujan viittaa.

Ihme panikointia Kerho-johdolta kahden kunnon pelin perusteella. En ymmärrä tällaisia aliarvioivia puheita koskien Värettä. Kuten täällä jotkut ovatkin jo viisaasti julistaneet; Värehän olisi riittänyt vallan hyvin.
 

Nemesis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Parhaat Suomessa,Spurs
Mulla taas on sellanen kuva et Duba on lainassa Tepsissä kuukauden mutta sen jälkeen olisi ilman seuraa??
Siinä olisi kova maalivahti koska tuskin Ifk menee koko kautta parilla Lundell,Oinonen???
Joten eikohän Aleksis pelaa Kerhossa max 10peliä ja menee takasin Ifk:hon

Adressia pystyy Duba rinkelinmäelle!
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Morrow10 kirjoitti:
Ihme panikointia Kerho-johdolta kahden kunnon pelin perusteella. En ymmärrä tällaisia aliarvioivia puheita koskien Värettä. Kuten täällä jotkut ovatkin jo viisaasti julistaneet; Värehän olisi riittänyt vallan hyvin.
Mutta eihän tämä tarkoita sitä, etteikö Väreseen luotettaisi. Jos uusi maalivahti hankitaan, niin silloin seuran johto toimii jälleen oikein ja sen mukaisesti, mikä on parasta joukkueelle. Mutta Väre on silti riittävä :-)
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Morrow10 kirjoitti:
Ihme panikointia Kerho-johdolta kahden kunnon pelin perusteella. En ymmärrä tällaisia aliarvioivia puheita koskien Värettä. Kuten täällä jotkut ovatkin jo viisaasti julistaneet; Värehän olisi riittänyt vallan hyvin.
Vielä kun näyttäisit jostain ne Värettä aliarvioivat HPK:n johdon tai valmennuksen puheet. Nimim. Jakubin johtopäätökset ja nimim. d2uce:n omat tulkinnat Kaarelan kommenteista eivät sellaisia ole. Kaakkuhan toteaa asiallisesti, että mitään maalivahtiongelmaa ei ole, heh.

Sitä paitsi, uuden maalivahdin hankinta vie vaan peliaikaa ja paikan omilta nuorilta ja se on epismenininkiä jos mikä. Vai mitä Morrow10?
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tähän sitä nyt sitten on tultu. Wiikman ja Väre klesana, Toivosen tilanne epävarma, ensinmainittujen parantumisennusteet täältä käsin luettuna milloin mitäkin. Maalissa Ahlquist, joka on varmasti hyvä vahti, mutta eiköhän ifk:kin sen tiedä. Toivotaan, että Lundell nyt ainakin pysyy ehjänä.

Kerhon johdon valinnat oli hommata valmiiksi lupaavaan rosteriin Mäkiaho ja Strömberg. Valinnat olisivat olleet vallan hyvät sikäli mikäli joukkueen kivijalka, maalivahtipeli olisi ollut kunnossa. Osin tästä syystä olen Mäkkärin hankintaa kritisoinut. Toki en niitä kirjoituksia kirjoitellessani uskonut, että ihan näin pahaksi menisi maalivahtitilanne.

Toivotaan parasta täälläkin, mutta pelätään myös parantumattomana pessimistinä pahinta. Ja seuraava satsaus johdolta maalivahtiin, joka ei ole laina, eikä muukaan koukero, vaan kaveri joka pelaa loppukauden ja on vielä voittava vahtikin. Onko sellaisia ja riittääkö perunat, sitä en tiedä.
 

M10

Jäsen
Tuossa kaverini soitteli äsken ja kertoi kuulleensa vahvoja huhuja Mika Oksan sopimuksesta Kerhoon. Homman pitäisi kuulemma olla selvä.

No, huhut ovat aina huhuja, mutta olisi kyllä mielestäni hyvä hankinta Kerholta tähän väliin. Oksa on tietääkseni terve kuin pukki ja ainahan tuollaiselle melko vankkaa SM-liiga kokemusta omaavalle veskarille on käyttöä tällaisissa vaikeissa tilanteissa.

Hauskaa muuten nähdä, miten Ahlqvist tänään urakastaan suoriutuu. Tietääkseni aika lupaava kassari on kyseessä!
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Morrow10 kirjoitti:
Tuossa kaverini soitteli äsken ja kertoi kuulleensa vahvoja huhuja Mika Oksan sopimuksesta Kerhoon. Homman pitäisi kuulemma olla selvä.

No hyviäkin huhuja sentään. Pidetään peukkuja, että pitää paikkansa.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Morrow10 kirjoitti:
Tuossa kaverini soitteli äsken ja kertoi kuulleensa vahvoja huhuja Mika Oksan sopimuksesta Kerhoon. Homman pitäisi kuulemma olla selvä.
Oksa olisi erittäin tervetullut Kerhoon. Täytyy toivoa, että tuo huhu pitää paikkansa.
 

Jomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Morrow10 kirjoitti:
Onneksi Kerho-johto on tässä asiassa hereillä ja kohta meille tulee kunnon maalivahti rosteriin. Tämä Mr. X toimii myös kunnon kirittäjänä puoli vuotta kaukaloista poissa olleelle Miika Wiikmanille, joka halusi kesällä siirtyä muualle Hämeenlinnasta.

Morrow10 kirjoitti:
Tuossa kaverini soitteli äsken ja kertoi kuulleensa vahvoja huhuja Mika Oksan sopimuksesta Kerhoon. Homman pitäisi kuulemma olla selvä.

Eikö tuon maalivahtiasian pitänyt olla jo viime viikolla selvillä? Siis jo ennen kuin Väre loukkaantui.
 

Spenroos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, JanPa
Koska Väre loukkaantui ja Toivonenkaan ei ole täydessä kuosissa niin minäkin alan puoltamaan uuden maalivahdin hankintaa. Tosin tämä tarkoittaa sitä että mikäli loppukauden maalivahtikaksikko on Wiikman-"oksa", ei Juha Toivonen pääse tälläkään kaudella liigaan. Harmittaa sillä Hanskin pikkuveljen suhteen allekirjoittaneella on ollut odotuksia ja nyt alkaa näyttää siltä että mies ei pääse liigassa näyttämään taitojaan.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Tuossa kaverini soitteli äsken ja kertoi kuulleensa vahvoja huhuja Mika Oksan sopimuksesta Kerhoon. Homman pitäisi kuulemma olla selvä.

Tähän tilanteeseen olisi kyllä hyvä hankinta. Sekä mielestäni Mika Oksa olisi kyllä muutenkin loistohankinta kakkosmaalivahdiksi.

Mitenkäs muuten Oksa pelasi kun hän viimeksi SM-liigassa esiintyi? Eikös muuten Oksaa silloinkin jo huhuiltu Kerhoon?

Hauskaa muuten nähdä, miten Ahlqvist tänään urakastaan suoriutuu. Tietääkseni aika lupaava kassari on kyseessä!

Jep, on lupaava kassari. Itsekin odotan mielenkiinnolla hänen esiintymistään.

Itse olisin valmis ottaa hänet pidemmällekin pestille Kerhoon, mikäli se olisi mahdollista.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
"Ennen joulua tuskin pelaa.." Eero Väre ei ainakaan Jukka Jalosen mukaan pelaa tämän vuoden puolella, juuri sanoi Canal(plussan) haastattelussa.

Mika Oksa olisi kyllä erittäin hyvä hankinta.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Voihan Bleg! Oksassa on kyllä liian vahva "ihan kiva" -leima päällä. Jos nyt oikein muistan, kukaan ei Espoossakaan jäänyt ihan hirveästi perään itkemään. Sieltä Ruotsiin, jossa parikymmentä peliä alle 90 torjuntaprossalla ja loppukausi Sveitsissä jossa ei ainakaan eurohockeyn mukaan yhtään peliä. Ihmeen positiiviset aatokset täällä porukalla mielestäni on. Vähän pettynyt olen, jos tässä on seuran valinta loppukaudeksi.

ps. Täytyy nyt, kun kerrankin on paikka, antaa V. Rantaselle propsit hyvästä jutusta Veikkaajaan. Kerrankin mies piti antipatiansa poissa riveiltä ja kirjoitti mielestäni täysin oikeaan osuneen arvion Kerhon (ja parin muunkin jengin) molaritilanteesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös