Maalivahdit

  • 26 463
  • 182

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Fordél kirjoitti:
Voittoja on tullut, mutta onko sitten kyseessä maalivahtipelin parantuminen?
No, ei se KooKoon maalivahtipeli Heinosen tulon jälkeen ainakaan huonontunut ole, pidetään mittareina sitten voittoja/pisteitä tai mitä muuta tahansa. Varsinkin Palmu pelasi alle oman tasonsa ennen loukkaantumistaan eikä edesauttanut joukkueen menestystä omilla otteillaan oletetusti.

Ainakin niissä peleissä jotka itse olen nähnyt, on Heinonen järjestään torjunut kiekot eteensä ja juuri sille parhaalle maalintekosektorille.
Heinonen tosiaan sylkee paljon kiekkoja eteensä ja se on hänen näkyvin heikkoutensa, sitä ei käy kieltäminen.

Toki teki monta hyvää torjuntaa, mutta se ei poista tosiasiaa, että maaleissa Heinosellakin oli oma osansa.
Jos tuolle linjalle lähdetään, niin Pasi Nurminen on oikeassa, että kaikki maalit ovat torjuttavissa. KooKoo ei ratkaissut voittoa HeKiä vastaan lähes täysin kenttäpelin epäonnistumisten (huono ylivoimateho ja heikko viimeistely) takia. Heinonen toki olisi voinut olla terävämpi, mutta kokonaisuudessa panos jäi plussalle tuossa ottelussa.

En tarkoita mitenkään dissata Palmua tai Orea sinällään, mutta itse näen Heinosen lähtökohtaisesti ja viime aikaisten esitysten perusteella yksinkertaisesti parempana maalivahtina.
 

Fordél

Jäsen
Mielestäni ero näiden maalivahtiemme välillä on niin pieni, että Heinosta ei ole mitään järkeä pitää joukkueessa joulutaon jälkeen. Torjuntaprosentti on aika hyvä vertailukohta ja se on Heinosella 88.71 tällä hetkellä KooKoossa pelatuissa otteluissa. Ei tuo ole kovinkaan mairitteleva ja kertoo mielestäni varsin hyvin Heinosen tason.

En ole tilastoja muuten juurikaan katsellut, mutta jotenkin on sellainen kutina, että parantuneen koko joukkueen puolustuspelaamisen myötä, ei Heinonen olisi edes joutunut torjumaan ottelussa yhtä monta kertaa kuin esim. Palmu. No viime ottelussa tosin niitä torjuntoja taisi kertyä ihan hyvin. Pahimmat hasardit on kuitenkin saatu kitkettyä kenttäpelaajilta pois ja uskon, että Palmu olisi torjunut joukkueelle noista peleistä yhtä paljon pisteitä.
 

ilevan

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Saipa, Titaanit, Newcastle, Barcelona
Pakkohan Heinosen kanssa on tehtävä sopimus kevääseen saakka. Vaikka torjuntatyyli on mikä on, kuitenkin hän torjuu kiekkoja. Puoustajat ovat sitä varten että he siivoavat irtokiekot pois torjunnan jälkeen maalinedestä. Pyörihän Dominik Hasek kuin tuulimylly maalillaan mutta torjui kiekkoja ja se on pääasia. Heinonen on paras maalivahti mikä Kouvolassa on ollut. Palmu on erittäin hyvä kakkosmaalivahti KooKoolle ja Ore joutuu valitettavasti etsimään peliaikaa muualta.
 

Silvio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
ilevan kirjoitti:
Heinonen on paras maalivahti mikä Kouvolassa on ollut. Palmu on erittäin hyvä kakkosmaalivahti KooKoolle ja Ore joutuu valitettavasti etsimään peliaikaa muualta.


Aamen.


Tämä tosin näytetään toteen vasta joulun jälkeen kun Heinosta ei enää ole.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Dynamite kirjoitti:
Niin ja ennen Heinosen tuloa kolme peliä "kovia" joukkueita vastaan eli SaPKo, HeKi ja Jokipojat ja tuloksena tylysti kolme tappiota.

En väittänytkään, että Heinosen tulo olisi heikentänyt maalivahtipeliä. Päin vastoin. Mutta enpä puhuisi noiden jumbopelien jälkeen vielä voittavasta vahdista.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Turek-kortin pettäminen sotki hieman KooKoon maalivahtikuvioita tätä ei käy kiistäminen. KooKoo joutui lähtemään sarjaan kahdella kakkosmaalivahdilla eli Oreella ja Palmulla. Esimerkiksi HeKin maalivahti Kurikka on vääjäämättä luokkaa parempi maalivahti kuin em KooKoon maalivahtikaksikko.

Olen sitä mieltä, että ainakaan Palmusta ei ole selkeäksi ykkösveskaksi mestistasolla ja valitettavasti sama taitaa päteä Oreen myös. Uskoisin, että Heinosen mahdollinen loppukauden sopimus KooKoon kanssa ei kyllä heivauta KooKoon taloutta suuntaa tai toiseenkaan joten ehdottomasti Heinonen on pidettävä KooKoossa kauden loppuun asti. Heinonen on selkeästi tämän kolmikon paras maalivahti.
 

Rankkari

Jäsen
Onneksi maalivahtikysymystä ei tarvitse heti ratkaista. Antaa Heinosen pelata, ja kokeillaan Palmun taitoja, kun hän pääsee takaisin pelikuntoon. Ja ehkäpä Orekin pääsee pelaamaan jossain vaiheessa.

Maalivahteja on melko vaikea verrata toisiinsa, kun torjuntatulokseen vaikuttaa koko joukkueen peli. Mikäli vastustaja pääsee usein maalin edestä yrittämään maalintekoa on torjuntatyö vaikeaa. Kookoolla on ollut ongelmana päästää vastustaja maalintekoyrityksiin parhaimmilta maalintekoalueilta. Hyväkin maalivahti näyttää toisinaan huonolta, mikäli ottelussa tulee liikaa ns. huippupaikkoja.

Kukaan näistä kolmesta maalivahdista ei ole vakuuttanut varmoilla perustorjunnoillaan toistaiseksi. Heinosella olisi eniten kokemusta, pudotuspelejä ajatellen. Palmu on heistä nuorin, ja todennäköisesti vielä kehittyvin maalivahti. Siksi jatkaisin peluuttamista Heinonen ja Palmu kaksikolla. Katsotaan kumpi on helmikuussa paremmassa vireessä ja annetaan sen mukaan peliaikaa. Eli Heinosen jatkosopimus tarkkaan harkintaan joulukuussa. Ore voisi olla ihan hyvä mestismaalivahti, mikäli saisi ensin pelata yhden kokonaisen kauden mestistä.

Rahaa kun seuralla ei ole, niin näistä pitänee valita loppukauden maalivahdit. Valitettavasti nyt näyttää siltä, ettei näillä maalivahdeilla mennä pudotuspeleissä ensimmäistä kierrosta pidemmälle. Aikaa maalivahtipelin paranemiseen on onneksi jonkin verran.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Fordél kirjoitti:
Torjuntaprosentti on aika hyvä vertailukohta ja se on Heinosella 88.71 tällä hetkellä KooKoossa pelatuissa otteluissa. Ei tuo ole kovinkaan mairitteleva ja kertoo mielestäni varsin hyvin Heinosen tason.
Eikös tuossa ole mukana myös KiVan paidassa rämmityt pelit? Niissä tuli aika paljon lunta tupaan. Vai onko tuo nimenomaan prosentti KooKoossa?
 

Fordél

Jäsen
kumikiekko kirjoitti:
Eikös tuossa ole mukana myös KiVan paidassa rämmityt pelit? Niissä tuli aika paljon lunta tupaan. Vai onko tuo nimenomaan prosentti KooKoossa?

Nimenomaan prosentti KooKoossa. KiVan paidassa torjuntaprosentti taisi olla vain muutaman kymmenyksen huonompi.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Heinosella torjuntaprossentti KooKoossa 88.71 ja K-Vantaassa 88.27 ja yhdistettynä 88.44.
Esim. Palmuun verrattuna (28 per ottelu) laukauksia on tullut vähemmän ottelua kohti eli n. 21 kpl ja maalikeskiarvo on 2.76. Palmulla vastaava on 3.24. Nämä siis KooKoossa pelatuissa otteluissa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
cottonmouth kirjoitti:
Heinosella torjuntaprossentti KooKoossa 88.71 ja K-Vantaassa 88.27 ja yhdistettynä 88.44.
Esim. Palmuun verrattuna (28 per ottelu) laukauksia on tullut vähemmän ottelua kohti eli n. 21 kpl ja maalikeskiarvo on 2.76. Palmulla vastaava on 3.24. Nämä siis KooKoossa pelatuissa otteluissa.

Jees kyllä minä näkisin siis edelleen puolustuksen parantumisen suurimmaksi syyksi, että voittoja tuli. Heinosen päästettyjen keskiarvo on joukon pienin, mutta torjuntaprosentti huonoin. No siltikin hyvä, että on joku paikkaamassa loukkaantumissumaa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Antti Ore on ilmeisesti hakemassa parhaillaan pelituntumaa Ketterästä. Hilpaskin on palannut Imatralle, vaikkei asia varsinaisesti tähän ketjuun kuulukaan.
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä nämä tiedot aina ovat paikallaan, kiitos vaan. Titaanit oli varmaan hieman Hilpaksen perässä. Jos Ore on Imatralla, niin sittenhän mv-ryhmä olisi melkoisen selvä. Eli valitettavasti Anttia ei enää tarvita. Mitenkäs sopimustekniset jutut menevät?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Heinosen eilinen esitys oli oikeastaan ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun maalivahtia voi kehua varauksetta. Ei nyt tietysti mihinkään tosi kovaan tulitukseen joutunut, mutta torjui kuitenkin ne harvat pahat paikat todella tyylikkäästi.

Palmullakin alla kaksi hyvää peliä, joten nyt olisi hyvä sauma ainakin jommallakummalla löytää hyvät otteet nimenomaan tasaisesti.
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nythän on maalivahdit viime peleissä pelanneet aika hyvin sekä Palmu, että Heinonen. Ehkä ongelmat on lopulta ohi ja tässä on loppukauden kaksikko.
 

Fordél

Jäsen
Ice Hockey kirjoitti:
Nythän on maalivahdit viime peleissä pelanneet aika hyvin sekä Palmu, että Heinonen. Ehkä ongelmat on lopulta ohi ja tässä on loppukauden kaksikko.

Toivotaan, että tämä ei ole loppukauden kaksikko. Heinonen ei tuo mitään merkittävää lisää joukkueelle, joten on vain turha kustannuserä. Ei muuta kun Palmu tolppien väliin ja Ore avaamaan luukkua.
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Fordél kirjoitti:
Toivotaan, että tämä ei ole loppukauden kaksikko. Heinonen ei tuo mitään merkittävää lisää joukkueelle, joten on vain turha kustannuserä. Ei muuta kun Palmu tolppien väliin ja Ore avaamaan luukkua.


Ääh tällä kaksikolla vaan. Taas nähtiin mihin Heinonen pystyy. Kahdessa viime pelissä 2 päästettyä ei huono tulos ole. Nyt on 2 hyvässä vireessä olevaa vahtia. Ei aleta roudaamaan Oretta enään takas.
 

Fordél

Jäsen
Ice Hockey kirjoitti:
Ääh tällä kaksikolla vaan. Taas nähtiin mihin Heinonen pystyy. Kahdessa viime pelissä 2 päästettyä ei huono tulos ole. Nyt on 2 hyvässä vireessä olevaa vahtia. Ei aleta roudaamaan Oretta enään takas.

Tottahan toki, mutta mistä siihen pätäkkä jos kerran raha on muutenkin jo tiukassa? Muistetaan kuitenkin aina tämäkin puoli...
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Fordél kirjoitti:
Tottahan toki, mutta mistä siihen pätäkkä jos kerran raha on muutenkin jo tiukassa? Muistetaan kuitenkin aina tämäkin puoli...

Niinpä onhan toi tietysti harmi juttu että Heinosen soppari on vaan joulutaukoon asti. Rahaa tosiaan pitäisi jostain repiä nyt Heinoseen. Mutta kannatan tota kaksikkoa.
 

ilevan

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Saipa, Titaanit, Newcastle, Barcelona
Heinonen maalille ja Ore luukulle. Palmun voi lähettää vaikka Vaasaan, ku niillä näyttää olevan maalivahtipula tällä hetkellä.
 

Fordél

Jäsen
ilevan kirjoitti:
Heinonen maalille ja Ore luukulle. Palmun voi lähettää vaikka Vaasaan, ku niillä näyttää olevan maalivahtipula tällä hetkellä.

Ei viittis turhaan avittaa vastustajaa, antamalla ykkösveskaa niille. Pietään mieluummin tämä kultakimpale meillä.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Fordél kirjoitti:
Ei viittis turhaan avittaa vastustajaa, antamalla ykkösveskaa niille. Pietään mieluummin tämä kultakimpale meillä.

Myönnä jo, että Heinonen on KooKoo-vahdeista paras. Jos taloudellisesti on mahdollista, niin Heinonen olisi hyvä kiinnittää kauden loppuun. Voihan olla niinkin, että Heinosen palkkaaminen on lopulta taloudellisesti kannattavaa. Palmu ei ole vielä kypsä ykköseksi. Heinosella on kokemusta ja parhaimmillaan mies on mestiksen huippua. Nyt kun itseluottamus alkaa taas löytyä ja voittoja tulee, niin miksi siirtyä takaisin toivotaan toivotaan-linjalle?
 

Fordél

Jäsen
Isaskar kirjoitti:
Myönnä jo, että Heinonen on KooKoo-vahdeista paras. Jos taloudellisesti on mahdollista, niin Heinonen olisi hyvä kiinnittää kauden loppuun. Voihan olla niinkin, että Heinosen palkkaaminen on lopulta taloudellisesti kannattavaa. Palmu ei ole vielä kypsä ykköseksi. Heinosella on kokemusta ja parhaimmillaan mies on mestiksen huippua. Nyt kun itseluottamus alkaa taas löytyä ja voittoja tulee, niin miksi siirtyä takaisin toivotaan toivotaan-linjalle?

EN olekaan täällä kiistänyt mielestäni, etteikö Heinonen voisi olla parhaimmillaan KooKoon paras veska. Kyse on kuitenkin siitä, että myös Palmu pystyy samanlaisiin otteisiin eikä Heinonen todellakaan tuo mitään niin järjyttävän suurta lisäarvoa joukkueelle, että mies kannattaisi pitää loppukauden.

Ja myönnän heti kun näen omin silmin Heinoselta pari hyvää ottelua putkeen, että miehestä olisi selväksi ykkösveskaksi. Sellainenhan ulkopuolisen vahvistuksen pitää olla. Tosiaan kokemusta miehellä on ja sitä ei parane vähätellä. Itse asiassa tuntuu, että juuri tuo kokemus on se, millä Heinonen etiäpäin taivaltaa. Torjuntatyyli on sen verta kammottava, että kokemuksen tuomalla kyvyllä sijoittua oikein tilanteissa mies on porskuttanut näissä KooKoon peleissä.

Silti näen vieläkin, että koska rahaa ei ole liikaa niin turha miestä on palkata kun Palmu torjuu samalla torjuntaprossalla. Kuuleman mukaan Sport oli eilenkin niin kehno, että veikkaampa E-T:kin torjuneen meille voiton. Säästäisin nuokin pennoset siihen tulevaan pommiin mikä meillä voi kyteä. Miettikääpä jos vaikka Tinke loukkaantuisi ja Hokkasta ei olisi saatavilla?

Joka tapauksessa on mielenkiintoista nähdä kuka pelaa Hokkia vastaan maalilla.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Hallilla kuultujen huhujen mukaan Heinonen olisi jatkamassa joukkueessa myös kevätkaudella...tiedä sitten...ehkä vaikkapa Doc Jokkeri voisi valaista tätä asiaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös