Maalivahdit

  • 1 296 469
  • 5 812

valas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Poiketen viime keväistä, tänä vuonna ei kaaduttu Lundeliin. Tosin tulos on sama kuin muina keväinä - aikainen kesäloma.

Tää on näitä ikuisuuskysymyksiä ja kiistanaiheita, mutta kyllä me tänäkin vuonna kaaduttiin hyökkäykseen ja sitten ehkä aikaisemmista kausista poiketen myös puolustukseen. Seuraava asia siitä onkin sitten se maalivahti, jonka ei tarvitse imaista kuin se yksi kiekko jos hyökkääjät eivät saa kaappeja aikaiseksi. No tänä vuonna molemmat maalivahdit oikein urakoivat imurin kanssa. Blues sai paukuttaa 20 (!!!) maalia 5 ottelussa. IFK vastasi tähän 7 maalilla.

20-7

Ei kuulosta playoffseilta. Mutta sitä ne oli.
 

HemmoP

Jäsen
Tätä maalien tekemisen vaikeutta olen yrittänyt paukuttaa täällä muutaman vuoden, mutta ehkäpä pari kautta ilman Lundellia samoilla "kaksi viimeistä PO-matsia 1 tehtyä maalia"-statsien kanssa huomataan, että ehkä se Lundell ei niin paska ollutkaan ?
 

HemmoP

Jäsen
Tää on näitä ikuisuuskysymyksiä ja kiistanaiheita, mutta kyllä me tänäkin vuonna kaaduttiin hyökkäykseen ja sitten ehkä aikaisemmista kausista poiketen myös puolustukseen. Seuraava asia siitä onkin sitten se maalivahti, jonka ei tarvitse imaista kuin se yksi kiekko jos hyökkääjät eivät saa kaappeja aikaiseksi. No tänä vuonna molemmat maalivahdit oikein urakoivat imurin kanssa. Blues sai paukuttaa 20 (!!!) maalia 5 ottelussa. IFK vastasi tähän 7 maalilla.

20-7

Ei kuulosta playoffseilta. Mutta sitä ne oli.

Nimenomaan ei kaaduttu hyökkäykseen, vaan täysi sysipaskaan puolustukseen jonka velvollisuuksia hyökkäys joutuu hoitamaan. Aika vitun vaikea lähteä hyökkäämään jos keskushyökkääjä hakee kiekkoa maalin takaa samalla kun vastustaja sumputtaa keskialueen viidellä. Toimi ja näytti ehkä hienolta "Slapshot"issa, mutta nykyajan s/m-liiga vaatii hieman enemmän taktiikan toteutus- ja osaamispuolelta.
 

Porvari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tietääkö kukaan mikä Jannea loppujen lopuksi vaivasi? Selkä joo, mutta vähän tarkemmin.

Itse en ole löytänyt mediasta selitystä.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tietääkö kukaan mikä Jannea loppujen lopuksi vaivasi? Selkä joo, mutta vähän tarkemmin.

Itse en ole löytänyt mediasta selitystä.

Selkä ei vaivannut Lundellia missään vaiheessa pudotuspelejä. Pääkoppa se oli joka vaivasi, kuten niin monesti ennenkin.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Selkä ei vaivannut Lundellia missään vaiheessa pudotuspelejä. Pääkoppa se oli joka vaivasi, kuten niin monesti ennenkin.

Kaiken lisäksi Janne oli täysin vittuuntunut ehkä liigan paskimman puolustuksen edessä, mutta yritti yksin pitää jengiä kasassa kuitenkin hienoilla torjunnoillaan toisinaan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kyllä Nieminen kiistatta väsähti Blues-sarjassa, hän ei pystynyt säilyttämään runkosarjassa aloittamaansa ilmiömäistä virettä. Todella yllättävää A-junnulta, ei kun kenkää vaan. Mutta katsotaanpa kuitenkin, mikä Niemisestä jäi kokonaissaldoksi playoffeissa. Oliko hän huono muihin verrattuna? Ei ollut, vaan Blues-sarjakin huomioiden pelanneista maalivahdeista 3. paras! torjuntaprosentiltaan. Tilastot puolivälierien jälkeen:

1. Bruckler 94,62 %
2. Lehto 93,33%
3. Nieminen 91,67%
4. Tarkki 91,43%
5. Leinonen 90,60%
6. Chiodo 89,89%
7. Puurula 89,42%
8. Tuokkola 89,14%
9. Niemi 88,27%
10. Satosaari 85,19%
11. Lundell 84,62%

Johtopäätöksinä voidaan todeta, että Bluesin maalivahti oli jälleen kerran HIFK-tuurilla koko sarjan paras. Bruckleria olen pitänyt jo kaksi kautta liigan parhaana mv:na muutenkin. Lehto auttoi torjunnoillaan selvästi Tapparaa jatkoon, Tuokkola petti. Mutta jumalauta, Niemisen taakse jäivät jatkoon menneistä molemmat Kärppien veskarit ja narrien veskarit!

Tähän kun vedetään viereen maalintekotilastot, niin totuus paljastuu. HIFKin seitsemän tehtyä maalia oli aivan ala-arvoinen suoritus. Jos HIFK olisi tehnyt enemmän maaleja, Niemisen torjunnat olisivat kyllä riittäneet. Maaleja olisi kyllä pitänyt tehdä nimenomaan Brucklerille. Mutta kun Kärpät menee jatkoon ja todennäköiseen mestaruuteen huonommilla torjuntatilastoilla kuin HIFK, voidaan Nieminen kyllä ikänsä ja kokemuksensakin huomioiden laskea HIFK:n harvojen pleijarionnistujien joukkoon. 91,67% vedoista torjuva maalivahti tarjoaa joukkueelleen mahdollisuuden voittoon.

Ahlqvistilla siis jatko, Niemisellä vielä A-junnusopimus, mutta aivan sairaalta tuntuisi antaa Niemisen mennä. Häntä parempaa nuorta veskaria ei ole nähty liigassa aikoihin, missään joukkueessa. Sana "lupaus" on kirjoitettu kissankokoisin kirjaimin hänen otsaansa.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse tekisin niin, että vuokraisin Ahlqvistin muualle (jos kerran on jo sopimus Hifkiin) ja ottaisin Niemisen rinnalle kokeneen ykkösen tyyliin, Noronen, Riksman. Niemiselle pelejä runkosarjaan about 10 ja kunnon kilpailutilanne veskareiden kesken. Voi tosin olla vaikeaa löytää kokenutta huippuveskaa joka suostuu edes jonkun verran vuorottelemaan junnun kanssa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Itse tekisin niin, että vuokraisin Ahlqvistin muualle (jos kerran on jo sopimus Hifkiin) ja ottaisin Niemisen rinnalle kokeneen ykkösen tyyliin, Noronen, Riksman. Niemiselle pelejä runkosarjaan about 10 ja kunnon kilpailutilanne veskareiden kesken. Voi tosin olla vaikeaa löytää kokenutta huippuveskaa joka suostuu edes jonkun verran vuorottelemaan junnun kanssa.

Ahqvistilla on tietääkseni 2v sopimus. Tällainen päätös on tehty ja siis hyvinhän Allu pelasi ennen loukkaantumistaan. Tosi kinkkinen tilanne, kun molemmat ovat hyviä prospekteja. Veikkaan, että Allulla ja Niemisellä lähdetään, mutta nyt jätetään oikeasti paikka auki ykköselle, jos se tarpeelliseksi katsotaan.

Tämän kauden playoffithan ovat olleet periaatteessa Lundell-aatteen (en kohdista enää tätä Janneen, vaan asiaan yleensä) ystävien juhlaa: Kalliit sijoitukset ovat kaatuneet pleijareissa yksi toisensa jälkeen; Markkanen, Niemi, Chiodo...joten näissä joukkueissa voisi hyvin jälkiviisastella, että miksi mentiin maksamaan helvetisti siitä ja siitä, kun meillä on (joukkueen oma Janne), joka on perusluotettava? Samaan aikaan Nieminen ja aiemmin epävarmat Lehto ja Leinonen pelaavat kauden huippunsa playoffeissa. Vaikka tämä kausi on ollut erikoinen, luotan vittu soikoon silti tilastoihin ja todennäköisyyksiin: kallis ja hyvät näytöt antanut maalivahti on todennäköisesti, ja vieläpä isoin prosentein, parempi kuin se vanha luotettava veteraani. Piste. Niinpä hyvää veskaria kannattaa hakea. Luulen, että HIFK:ssa koko suhtautuminen veskariin on vääristynyt, koko keskustelu on käyty korkeintaan huipullaankin keskinkertaisen Lunkan ehdoilla: riittääkö hän, olisiko hän riittänyt, miksi hän ei riittänyt etc..Tämän johdosta kuka tahansa kallis 1-veskari, vaikkapa Markkanen, tulee HIFKiin sairaalloisen kovat vaatimukset niskassaan. Hänen on tehtävä heti Tim Thomasit, muuten olisi voitu mennä Lunkalla/Allulla etc. Samaan aikaan meillä on totuttu kiltisti antamaan anteeksi Kuhdan, Guollan ja Vescen tyyppisten yhtä kalliiden tähtien floppaaminen pleijareissa. Näitähän sattuu.

Näitähän tosiaan sattuu, kalliiden ja todistetusti hyvien pelaajien floppeja playoffeissa. Se kuuluu lajin piirteisiin. Mutta se ei saa olla missään ammattimaisessa organisaatiossa este sille, etteikö laatuun kannattaisi yrittää panostaa kuitenkin. Etsiä ja löytää kentälle ja maaliin niitä tähtiä, joiden kanssa onnistutaan. Vesce ja Guolla floppasivat pleijareissa. Kannattaako sen takia jättää yrittämättä löytää tähtitason 1-ketjun pelaajia ja mennä sen sijaan tasaisen varmoilla 70ke -jätkillä? Ei kannata, kannattaa yrittää löytää hyviä pelaajia tietäen sen, että alaan sisältyy joka tapauksessa riski. Kannattaako kultaa metsästävän joukkueen lähteä kauteen turvallisella alle 100ke:n veteraanimaalivahdilla, koska ei voida olla absoluuttisen varmoja, onnistuuko yli 200ke Markkanen tai vastaava? Ei vittu kannata, kannattaa yrittää lähtökohtaisesti luottaa siihen, että laadusta saa maksaakin enemmän.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
En usko IFK:n lähtevän tulevaan kauteen kaksikolla Ahlqvist-Nieminen => sen verran isot ovat olleet uusien vetäjien puheet, että joku kova nimi seisoo maalillanne kun lätty tippuu jäähän ens syksynä...

Jos ajatellaan puhtaasti Niemisen omalta kannalta niin pojan pitäisi pelata tuleva kausi ehdottomasti kovalla vastuulla Mestistä, ihan sama missä jengissä. Näin poika saisi pelata miesten pelejä tasaisesti koko kauden ja kehittyä ilman sen törkeämpiä paineita.

Epäilen tosin osaako IFK:kaan toimia kehittävällä sapluunalla nuorten veskareiden kanssa, ainakaan Narrit eivät sitä osaa ja nyt on sekä Hovinen että Hallikainen kohta ehtoopuolen miehiä;-)
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Häntä parempaa nuorta veskaria ei ole nähty liigassa aikoihin, missään joukkueessa. Sana "lupaus" on kirjoitettu kissankokoisin kirjaimin hänen otsaansa.
Juu, esimerkiksi Raskin Tuukka oli ihan kakkosketjun miehiä Niämiseen verrattuna.

Nieminen pelasi hienon kevään, mutta liioittelu on silti typerää. Ylivoimaisen Raskin lisäksi nuorista veskareista ihan pelkästään tällä kaudella esimerkiksi Mika Järvinen antoi erinomaisia näyttöjä. Riku Heleniushan ei ehtinyt liigaa edes pelaamaan, kun junnu käskettiin Tampaan. Samoin kävi Juha Metsolalle, joskaan hän ei ole ihan Heleniuksen, saati Raskin veroinen superlupaus.
 
B

Brenahan

Juu, esimerkiksi Raskin Tuukka oli ihan kakkosketjun miehiä Niämiseen verrattuna.
Vaikea on verrata jätkiä toisiinsa, sen verran vähän meidän Nieminen on vastuuta liigassa saanut. Ja ei unohdeta kokonaan sitä seikkaa, että ei Rask ensimmäisissä peleissä aivan yhtä ilmiömäinen ollut. Hyvin muistuu mieleen peli, missä IFK voitti Ilveksen 6-1. Rask päästi pelissä muutaman luvattoman helpon osuman taakseen. Tämä oli toki Raskin ensimmäinen liigaottelu ja ikää pojalla oli tällöin
17-vuotta.

Raskin puolesta toki puhuu se, että mies pääsi nopeammin murtautumaan liigassa ja tätä nykyä NHL:ssä. Niemisellä tämä kaikki on vielä edessä, mutta tällä hetkellä kuitenkin yksi parhaista ikäisistään maalivahdeista Sm-liigassa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Jani Nieminen on loistava lupaus ja toivottavasti saa sopimuksen ensi kaudeksi HIFK:hon. Nieminen tarvitsee tietysti huipputason mv-valmennusta kehittyäkseen tasaisesti pelaavaksi tähtimaalivahdiksi. Onko mitään tietoa ensi kauden mv-valmentajasta, Sakke jatkaa vai onko joku muu ratkaisu jo tehty.
 

Jazerman19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masan Massiivinen, sympatiat Leafs
Hienoa nähdä, että HIFK on saamassa pitkästä aikaa omista junioreista ainakin sm-liigatasolle lupaavan nuoren maalivahdin. Niemisestä tulee kyllä paljon mieleen toinen samassa organisaatiossa pelannut kääpiö nimittäin Sakke Lindfors.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Niemisestä tulee kyllä paljon mieleen toinen samassa organisaatiossa pelannut kääpiö nimittäin Sakke Lindfors.

Niemisen ja AA:n kannalta kuitenkin olisi parasta että maalivahtivalmennuskin tuotaisiin IFK:hon. Sakke ulos ja jostain toisesta organisaatiosta hyvä, kykynsä näyttänyt maalivahtivalmentaja tilalle. Mullah Kakkula ja Parvekepygmi; ei ihme että veskarit täällä floppaa kaudesta toiseen =)
 

nikozwan

Jäsen
Kovasti ollaan Sakkea ulostamassa ja jos mies kerran on niin sukka maalivahtivalmentajana kuin tällä palstalla on annettu ymmärtää niin hyväksyn että mies pitää vaihtaa. Silti näkisin #35:n mielelläni HIFK:ssa myös jatkossa, esim. Joukkueenjohtajana tai jossain vastaavassa höpöhöpö roolissa. Tavallaan tämä on juuri sitä JHagin inhoamaa suojatyöpaikka-meininkiä, mutta kyllä itselleni ainakin Sakke edustaa pitkän linjan HIFK:laisuutta ja on käsittääkseni joukkueen keskuudessa pidetty kaiffari.

Joten jatkoa vaan, mutta muissa tehtävissä. Tietysti jos mies itse ei tätä halua niin siinä tapauksessa lähteköön Kivan mukana Sverigeen.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Joten jatkoa vaan, mutta muissa tehtävissä. Tietysti jos mies itse ei tätä halua niin siinä tapauksessa lähteköön Kivan mukana Sverigeen.

Sakke pysäköinnin valvojaksi. Sellasta imurointia ollu, että uskoisin jokaisen auton mahtuvan Nordiksen parkkipaikalle silloin. Olis sitten parikin ongelmaa ratkaistu. Eivaan, tervemenoa Kivan mukana Sveduihin. Voisi tehdä ihan hyvääkin ja me saataisiin silloin toivottavasti oikea kassarivalmentaja.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Onhan se hyvä, kun jengi heittää täältä ihan lonkalta, että Sakke on huono maalivahtivalmentaja/ei ole maalivahtivalmentaja ollenkaan. Mistä te sen tiedätte? Ehkä Niemisen nousu onkin Saken ansioita ja Lundell olisi vuotanut vielä enemmän ilman Sakkea?

Sakke oli kuitenkin erittäin hyvä maalivahti, pelasi vaan väärässä joukkueessa joten mestaruuksia ei tullut (pelaamalla). Lisäksi Sakke valmensi junnuja jo aktiiviuransa aikana, itsekkin olin joskus kesällä -89 tms Saken maalivahtileirillä. Eihän se tietysti ole sama asia, mutta sama laji kuitenkin ja valmentamista sekin oli. Vanhoja veskareita ne Urpo Ylöset sun muutkin on.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan se hyvä, kun jengi heittää täältä ihan lonkalta, että Sakke on huono maalivahtivalmentaja/ei ole maalivahtivalmentaja ollenkaan. Mistä te sen tiedätte? Ehkä Niemisen nousu onkin Saken ansioita ja Lundell olisi vuotanut vielä enemmän ilman Sakkea?
Tuo on kyllä ihan loistava perustelu. Ilman Sakkea Timo Laaksoharjukin voisi olla vielä huonompi. Mistä sitä tietää?
Tai ehkä ilman Sakkea Lundellin länget olisivat vieläkin avoimemmat?
Miksi en ole itse tullut ajatelleeksi samoin?
 

Greffin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburgh Penguins
Onhan se hyvä, kun jengi heittää täältä ihan lonkalta, että Sakke on huono maalivahtivalmentaja/ei ole maalivahtivalmentaja ollenkaan. Mistä te sen tiedätte? Ehkä Niemisen nousu onkin Saken ansioita ja Lundell olisi vuotanut vielä enemmän ilman Sakkea?

Ehkä Baxter ja Francis eivät olleet huonoja valmentajia. Mistä sen tietää? Ehkä IFK olisi ollut vielä huonompi ilman näitä äijiä.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
OK, myönnetään että oli huono perustelu, mutta eipä Sakke kyllä mitään varsinaisia lahjakkuuksiakaan ole saanut valmennettavakseen.

Täällä Saken lisäksi pilkattu Kaarela kelpasi hyvin maajoukkueen maalivahtivalmentajaksi, ja valmensi kerhossa Rämön ja Weekmanin aika nopeasti rapakon taakse.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Raskin puolesta toki puhuu se, että mies pääsi nopeammin murtautumaan liigassa ja tätä nykyä NHL:ssä. Niemisellä tämä kaikki on vielä edessä, mutta tällä hetkellä kuitenkin yksi parhaista ikäisistään maalivahdeista Sm-liigassa.
Nimenomaan. Rask on oikeasti yksi maailman lupaavimmista maalivahdeista, Nieminen on yksi parhaista ikäisistään maalivahdeista SM-liigassa. Ja jos arvata saan, Niemisellä ei myöskään ole "kaikkea tuota" (maajoukkue, AHL:n tähdistöottelu, NHL-debyytti, ...) edessään. Ihan ok liigaura kyllä voi ollakin.
 

d2uce

Jäsen
Nieminen on kyllä kieltämättä hyvä maalivahti, mutta jos ei esim. Raskia vedetä tähän mukaan niin liigasta löytyy kyllä nuori ('88) kilpailija jonka rankkaisin tällä hetkellä Niemisen edelle. KalPan Mika Järvinen.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nieminen on kyllä kieltämättä hyvä maalivahti, mutta jos ei esim. Raskia vedetä tähän mukaan niin liigasta löytyy kyllä nuori ('88) kilpailija jonka rankkaisin tällä hetkellä Niemisen edelle. KalPan Mika Järvinen.

Eikö Järvinen ole vielä ilman nhl-varaustakin? Saatta nousta mustana hevosena kärkikahinoihin Eurooppalais-veskarina. Nieminenkin on varmaankin jo merkattuna scouttien listoilla.
 

zaluun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tanska
Tuo on kyllä ihan loistava perustelu. Ilman Sakkea Timo Laaksoharjukin voisi olla vielä huonompi. Mistä sitä tietää?
Tai ehkä ilman Sakkea Lundellin länget olisivat vieläkin avoimemmat?
Miksi en ole itse tullut ajatelleeksi samoin?

kaizun kanssa samaa mieltä siitä, että suurimmalle osalle täällä Saken dissaamiseksi taitaa riittä se, että Sakke on pieni ja oli usein huvittava näky seikkaillessaan peliurallaan maalin takana. Jotenkin Saken paskuudesta maalivahtivalmentajana on tullut julkinen totuus, vaikka todella harvalla täällä (jos kenelläkään) on asiasta mitään tietoa. Toki Sakke voi olla paskin maalivahtivalmentaja koskaanikinämissään, mutta eipä nyt siihen suuntaan musta mitään kovin isoja näyttöjä ole. Pena kun ei juuri ole hankkinut kovin isoja prospekteja valmennettavaksi.

Ja kun puhe on Lundellin avoimista längeistä, niin muistetaan nyt vielä, että Jannen tullessa takaisin Hifkiin oli kyseessä n. 30v maalivahti joka oli viimeksi pelannut Mestiksessä, Tanskassa ja liigassa aikaisemmilla kausilla 90:n torjuntaprossat olivat kaukaisia haaveita. Kyllä Janne kuitenkin Hifkissä on ihan maalivahti ollut ja jopa hyväkin sellainen. Oikeasti Jannen kanssa on tehty todella hyvää työtä, että surkeasta kiertolaisesta saatiin vielä ykkösveska liigaan. Tarpeeksi hyvä veska mestaruudesta taistelevaan jengiin Janne ei ole, mutta mielestäni kuitenkin hyvä liigatason veska.

Itse en siis missään nimessä halua Jannen enää jatkavan, mutta en olisi ollenkaan varma siitä, että Sakke on joku veskaprospektien tuhoaja. Ainakaan Lundell, Ahlqvist ja Nieminen eivät sovi kovin hyviksi esimerkeiksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös