Maalivahdit

  • 1 299 653
  • 5 812

Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin kuten tässäkin ketjussa on aiemmin todettu, Jannen yksi suuri ongelma on hänen värittömyytensä. Samoilla kyvyillä varustettu särmikäs ukko olisi paljon luotetumpi. Tilannetta ei paranna se, että juuri tällä hetkellä jengi muutenkin tuntuu melko väljähtyneeltä. Tämän hetkinen, osittain surkeiden harjoituspelien aikaansaama tylsyyden tunne ikäänkuin kiteytyy Janneen. (Huomennahan voi toki kaikki muuttua, jos satuttaisiin saamaan 6 pinnaa näistä ekoista peleistä, alkaisi mestaruusjuna-topic täyttyä taas siltä seisomalta. :) )

Ei silti, en ole koskaan ymmärtänyt Jannen peluuttamista IFK:n ykkösveskarina muutenkaan. Hän on todellinen Mr. Keskiverto. Luotettava Corolla, joka puksuttaa suht tasaisella tasolla. Ei herätä huomiota, ei syö paljoa polttoainetta, mutta sitkeästi roikkuu mukana. Viimeisissä nousuissa kuitenkin mennään Hummerilla ohi.
 

Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pohjoisamerikkalaiset koutsit kyllä tietätävät luotettavan maalivahdin arvon ja luulisi, että Baxteri olisi ensimmäisenä ollut hankkimassa uutta maalivahtia, jos luottoa Lunkka/AA -kaksikkoon ei ole.
Tämä onkin sikäli mielenkiintoista, että tuntuu ihan näin täysin lonkalta heitettynä, että aluksi Baxterille annettiin suht vapaat kädet ja rakennettiin kohti hänelle mieleistä menestykseen kykenevää jengiä. Sittemmin homma ikäänkuin jätettiin kesken. Loppuiko raha vai mikä, mutta jotenkin en usko joukkueen olevan Baxterillekaan täysin mieluinen tällä hetkellä.
 

scholl

Jäsen
Missään vaiheessa ei ole mielestäni tullut ilmi se, mikä on Baxterin suhtautuminen nykyiseen maalivahtikaksikkoomme.

Alussahan Baxter kehui Lundellia maasta taivaaseen. Sanoi, että hän on paras pelaaja.

Tuo Lundellin värittömyys on ihan totta. Jos hänellä olisi räiskyvyyttä otteissaan niin saisi puolustuksen heräämään. Ehkäpä jopa yksinään torjuisi voittoja joukkueelle.

Joku kirjoitti, että hyvä maalivahti ei tule, jos puolustus ei ole kunnossa. Rahahan aina aikalailla pelaajilla ratkaisee, joten ei se nyt välttämättä ihan noinkaan ole, mutta jos mietitään sitä, että seuran kannalta todella kallista maalivahtia ei kannata hankkia ellei näytä siltä, että todella menestytään. Pelaajabudjetin ylitys tällä kaudella ei pitäisi olla ohjelmassa, jos mestaruutta ei tule.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Baxter halusi vaihtaa Lundellin tammikuussa, se on fakta. Tämä ei kuitenkaan onnistunut. Keväällä hänellä oli missio rakentaa Lundellin itseluottamus kuntoon ja olihan siinä pitkä putki voittoja. Minulle on mysteeri, miksi Baxter ei ollut tarpeeksi tiukka hyvän maalivahdin perään tälle kaudelle. Minulla on myös teoria, mistä tämä johtuu: Baxterkin uskoi Penan nappaavan Lupaschukin pakistoon ja Baxterkaan ei nähnyt etukäteen Saarisen ja Karalahden lähtöä. Jos pakistossame olisivat nyt Lupaschuk Cooken tilalla sekä Jere ja Eskelinen, niin ymmärtäisin hyvin, että Lundellilla lähdetään. Siis ymmärtäisin, en olisi samaa mieltä kuitenkaan. Kyllä tässä kävi siirtomarkkinoilla, sairastuvalla ja Jerenkin suhteen kylmät yhtä aikaa niin monella rintamalla, että sivutuotteena mv-kuviokin asettui luokkaa huonommaksi. Vaikkei mv-osaston henkilöstö muuttunutkaan.
 
Suosikkijoukkue
Internazionale, Mannschaft, HIFK
Voittava molari

Tänään Janne oli voittava molari, mutta muuten aika kuraa. Tolpille oli varmaan annettu vähän lisää liksaa kesällä ja toisaalta Kultaranne vs. Länget-ratkaisu näkyi noin 3 sekkaa ennen kuin se tuli. Muutenkin välillä ulkona tilanteissa (tai ekan torjunnan jälkeen). Kiekon sulkemiset vähän ennallaan, toisaalta myös melko varmoja perustorjuntoja.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos sanakirjassa pitäisi selittää sanan varmuus vastakohta, niin täydellinen kuvaus siitä olisi Längellin pelaaminen.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Jos sanakirjassa pitäisi selittää sanan varmuus vastakohta, niin täydellinen kuvaus siitä olisi Längellin pelaaminen.

Samaa mieltä. Kun seurasi, miten Chiodo esiintyi vastapäädyssä, niin taas sitä toivoi, että kumpa HIFKIlläkin olisi samantasoinen häkkäri, joka pitää jengiä pystyssä vaikeilla hetkillä ja ennen kaikkea luo varmoilla otteillaan positiivista fiilistä joukkueeseen.

Täytyy toivoa, että HIFK saa Luttisen, jotta voidaan vaihtaa esim. Ilkka Pikkarainen voittavaan ja varmaotteiseen veskariin.
 

tompo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo-o!

Ei kyllä hirveästi Lundell eilen vakuuttanut. Kyllä noilla esityksillä saa pakit hermostumaan, kun ei tiedä koppaako se maskitonta siniviivalta tullutta vetoa kiinni vai pomppiiko se ihan pirusti. Siinä saa olla aika pirun skarppina koko ajan.

Mikäköhän siinä on, että Lundell ei saa noita niin sanottuja helppoja vetoja kiinni pomputtamatta, kun toiset taas saa.

Itse olen kovasti toivonut Lundellin onnistumista, mutta nyt alkaa olla meikäläisen uskokin koetuksella.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Tässä oli se huono osa-alue eilisessä pelissä. Olen pitänyt kyllä Lundellia hyvänä perusvarmana veskarina, mutta eilen ukko oli kyllä pahasti pihalla. Hirvittävän epävarmaa peliä, vaikka vedot eivät edes mitään hirveän pahoja olleet.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täytyy toivoa, että HIFK saa Luttisen, jotta voidaan vaihtaa esim. Ilkka Pikkarainen voittavaan ja varmaotteiseen veskariin.
Nää treidauspuheet jaksaa aina ihmetyttää. "Otetaan sieltä voittava veskari ja annetaan tilalle tää ja tuo". Asia ei kuitenkaan toimi ihan samalla tavalla kuin enhooällässä, jossa pelaajakauppa on huomattavasti vapaampaa. Voi olla aika hiljaista, että mikään kotimainen joukkue, jolla on rosterissa varmaotteinen ja voittava veskari, luopuisi tästä, jos saisi vastineeksi Ilkka Pikkaraisen.

Lunkka oli tosiaan eilen kaukana parhaasta tasostaan, onneksi tuli kuitenkin voitto. Ei voinut tosin olla ajattelematta sellaista skenaariota, että jos Lundell olisi pelannut loistopelin Chiodon tapaan mutta länkeillyt pienestä kulmasta tulleen vedon (kuten Chiodo) ja HIFK olisi hävinnyt 2-3. Täällä olisi maalivahtiketju tukossa, jossa huudettaisiin, että Lunkan pää ei kestänyt ja ei oo voittava veska. Todennäköisesti myös voittomaali olisi laitettu Lunkan piikkiin sillä verukkeella, että päästi helpon reboundin.

Jos Chiodo jatkaa eilen nähtyjä otteita, niin silloin Teemu Lassilan saattaa olla vaikea saada peliaikaa ja miehellä saattaisi olla siirtohaluja muualle. Eri asia on sitten se, että toisiko Lassila mitään olennasita lisäarvoa meidän maalinsuulle. Omasta mielestäni ei, mutta onhan siitä toisaalta hyviäkin kokemuksia, kun edellisen kerran HIFKn maalin suulla oli Lassila.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Jos Chiodo jatkaa eilen nähtyjä otteita, niin silloin Teemu Lassilan saattaa olla vaikea saada peliaikaa ja miehellä saattaisi olla siirtohaluja muualle. Eri asia on sitten se, että toisiko Lassila mitään olennasita lisäarvoa meidän maalinsuulle. Omasta mielestäni ei, mutta onhan siitä toisaalta hyviäkin kokemuksia, kun edellisen kerran HIFKn maalin suulla oli Lassila.

Krhm, oletko siis sitä mieltä, että Chiodon ja Lundellin peliesityksissä ei ollut eilen eroa ihan puuttumatta yksittäisiin kiekonpomppuihin? Ja jos saisit valita, kumman maalivahdin kanssa näistä lähtisit 60 ottelun runkosarjaan, voisiko valintasi olla Lundell?

Kaikki kunnia Lundellille, voitto oli pääasia, mutta nyt on jalkeilla sellainen jengi, jonka ei kannata antaa maalinsuulla yhtään tasoitusta. Niinpä Lundell saanee tällä kaudella sen, mitä haluaakin; 2-maalivahdin paikan. Näin tästä tulee hyvä. Eihän siis Lundellia tarvitse pois heittää automaattisesti, jos haluaa tasokkaamman veskarin? Mun ajatuksenjuoksussani ihannemaalivahtikaksikko meille olisi Mr.X - Lundell. Se, että haluaa Lundellin pariksi Chiodon tasoisen veskarin, ei ole järisyttävää Lundellin dissaamista mielestäni? Dissaamista olisi se, että toivoisi Jannen suoraan ulos joukkueesta ja ottaisi riskin toivotaan toivotaan -maalivahdin kanssa, joka tulisi samalla ovenavauksella hänen tilalleen. Se olisi typerää.

Lundell nauttii uskomattoman suurta luottamusta joidenkin HIFK-fanien keskuudessa, hänestä on tullut melkeinpä suojelukohde. Tämä ei ole tarpeen. Sekään ei ole tarpeen, että hän on sylkykuppi. Hän on vain ja ainoastaan liigamaalivahti, jonka taso ei ole osoittautunut riittäväksi viemään joukkuetta pitkälle. Mutta runkosarjassa hän on luotettavaa peruskauraa ja edullinen, erittäin hyvin toimii 2-veskarina. Nyt jos HIFK panostaa tasokkaaseen 1-maalivahtiin, ei leveän hyökkäyksemme ehkä sittenkään tarvitse aina kyetä mielellään vähintään 4 maaliin? Ja playoffeissahan maalivahdin osuus vain korostuu.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Krhm, oletko siis sitä mieltä, että Chiodon ja Lundellin peliesityksissä ei ollut eilen eroa ihan puuttumatta yksittäisiin kiekonpomppuihin? Ja jos saisit valita, kumman maalivahdin kanssa näistä lähtisit 60 ottelun runkosarjaan, voisiko valintasi olla Lundell?
Toki Chiodo oli parempi eilen ja ottaisin miehen riemusta kiljuen vastaan HIFKn maalin suulle - pointti ei kuitenkaan ollut siinä. Lunkka on monesti pelannut loistopelin, mutta päästänyt sitten 1 helpon pelissä, jonka seurauksena mies on lynkattu täällä fanien toimesta. Nyt, kun sama kävi Chiodolle, niin mies oli silti kaikkien mielestä "voittava maalivahti" eilen.

Moni täällä Lunkkaa puolustavista, allekirjoittanut mukaan lukien, ei protestoisi lainkaan, jos uusi kassari astuisi remmiin ja vaikka Janne menisi samalla ovenavauksella ulos. Se vastaavasti saa "puolustuskannalle", kun miestä välillä dissataan ihan aiheettakin vaan sen takia, että länki-Lundell mantra on juurtunut syvään. Kuten sanoit, ei ole tarpeen, että miehestä tehdään sylkukuppi.

Voisin melkein lyödä vetoa, ettei täksi kaudeksi hankita vahvistusta maalin suulle. Jos näin kuitenkin käy, niin silloin kyseessä lienee ulkomaalainen kassari. Tätä taustaa vasten rupesin miettimään, että näinköhän Viiksivallu saisi Cookin ujutettua Jokereihin, jolla on kiintiössä tilaa ja jonkinlainen tilaus kädelliselle puolustajalle. Siirto Jokereihin onnistuisi periaatteessa ilman pelaajan suostumusta, jolloin rosteriimme avautuisi ulkkaripaikka NHL:n treenileiriltä pudonneelle huipun veljekselle from Canada.

Edit. Sen verran siitä Chiodon "längeistä", että se oli myös maalintekijän maali. Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun Kuhdan tasoinen maalinsylkijä yllättää maalivahdin pienestä kulmasta, jos tämä on vähänkään varomaton.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Nää treidauspuheet jaksaa aina ihmetyttää. "Otetaan sieltä voittava veskari ja annetaan tilalle tää ja tuo". Asia ei kuitenkaan toimi ihan samalla tavalla kuin enhooällässä, jossa pelaajakauppa on huomattavasti vapaampaa. Voi olla aika hiljaista, että mikään kotimainen joukkue, jolla on rosterissa varmaotteinen ja voittava veskari, luopuisi tästä, jos saisi vastineeksi Ilkka Pikkaraisen...

Kyllä kyllä ja sanotaan, että kyllä kyllä. Olen pahoillani, että ymmärsit hieman väärin tuon pointtini. Tarkoitus oli kyllä ilmaista, että MAHDOLLISESTI HIFK voisi käyttää KAUPPATAVARANA ILKKA PIKKARAISTA saadakseen hyvän ja MAHDOLLISESTI VOITTAVAN MAALIVAHDIN. Satavarmaa voittavaa veskaria ei olekaan (vrt. Vokoun HIFKissä).

Mutta hei, Charlie Cookhan on aivan eri asia ja toki sen saa ujutettua Jokereihin, mutta Ilkka Pikkaraista ei kukaan vaihda hyvään veskariin. Mielestäni on realismia ajatella, että I. Pikkarainen vaihdetaan Teemu Lassilaan, jota pidän potentiaalisena voittavana veskarina. Sitä paitsi voi olla niinkin, että tammikuussa on tarjolla veskareita ilman että tarvii antaa vaihdossa yhtään ketään.

Tärkeintä on se, että on pelaajia joita voi käyttää kauppatavarana, jos siihen tarvetta ilmenee.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Voisin melkein lyödä vetoa, ettei täksi kaudeksi hankita vahvistusta maalin suulle.

No tästä sitten veto päälle! Oikeastaan pistinkin jo pääni pölkylle laittaessani 5 ennustukseni yhdeksi kohdaksi sen, että Lundell-Ahlqvistilla ei mennä kautta loppuun.

Jos näin kuitenkin käy, niin silloin kyseessä lienee ulkomaalainen kassari. Tätä taustaa vasten rupesin miettimään, että näinköhän Viiksivallu saisi Cookin ujutettua Jokereihin, jolla on kiintiössä tilaa ja jonkinlainen tilaus kädelliselle puolustajalle. Siirto Jokereihin onnistuisi periaatteessa ilman pelaajan suostumusta, jolloin rosteriimme avautuisi ulkkaripaikka NHL:n treenileiriltä pudonneelle huipun veljekselle from Canada.

Cook ei varmastikaan ole ensimmäisenä lähtevien ulkomaalaisten listalla. Pidän suurimpana mahdollisuutena sitä, että kukaan ulkkari ei lähde ja maalivahti tulee olemaan kotimainen. Toinen vaihtoehto on se, että Guolla tai Vesce lähtee ja maaliin todellakin tulee ulkkari.

Edit. Sen verran siitä Chiodon "längeistä", että se oli myös maalintekijän maali. Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun Kuhdan tasoinen maalinsylkijä yllättää maalivahdin pienestä kulmasta, jos tämä on vähänkään varomaton.

En ole käynyt otteluketjussa ollenkaan, pitääkö jengi siellä Kuhdan maalia Chiodon imuna? Nyt mun on pakko kyllä kehaista Kibeä, pidän itsekin sitä maalintekijän maalina enemmän kuin imuna. Chiodolla oli vähän maila irti jäästä ja sinne lävähti. Liigassa ei ole kovinkaan montaa vastaavantasoisen laukauksen omaavaa hyökkääjää.

Olisi ironista pitää Chiodoa voittavana maalivahtina eilisen perusteella, sillä hänen joukkueensa hävisi pelin. Mutta varsinkin 2. erässä hän esitti mielestäni liki ylimaallisia otteita. HPK oli niin paska, että Lunkka ei joutunut missään vaiheessa pahoihin tilanteisiin. Kerholla oli 2 maalipaikkaa, molemmista maali. Ja varsinkin ensimmäinen niistä oli Lundellia huonoimmillaan. Okei, Nurminen on aina Nurminen, mutta hänen rannarinsa ei ollut huikea piiskansivallus, vaan enemmän maalintekijän tarkka huomio: länget auki veskarilla. Nyt meillä on mielenkiintoinen liigan mv-tilasto: HIFK johtaa liigaa, mutta HPK:n veskarilla on parempi torjuntaprosentti ja enemmän IS-tähtiä sun muita palkintoja. Ei niitä prenikoita ihan arpomalla eilen Chiodolle heitetty.

Kaikkiaanhan mv-kuvio on kokonaisuuden pohtimista. (Meillä) ifk-faneilla on paha tapa purkaa jokainen ottelu ja maali omaksi jutukseen ja keskustella sen pohjalta, oliko Lundellin vika vai ei. Itse yritän tietoisesti päästä tästä irti, aloitin jo viime keväänä. Katson mieluummin aikaa, jonka Lundell on ollut meillä ja sitä, mitä HIFK on saavuttanut ko. aikana. Tämä kokonaiskuva ei mairittele Lunkkaa. Sitten katson kilpailijoidemme veskareita myös kokonaisuutena , siis ohitan Chiodon yksittäisen ottelun, ja katson mitä heillä on plakkarissaan. Tarkki, Chiodo, Wallinheimo, Markkanen...Tämä nippu on vailla mitään epäilyä Lundellia edellä. Ja tämä nippu pitäisi kukistaa, jos jotain meinataan saada. Jos Lundell olisi ulkomaalainen veskari, hänet olisi buuattu ulos aikaa sitten. Pidettäisiin järjettömänä tuhlata ulkomaalaispaikkaa häneen. Mielestäni tämä kaikessa raakuudessaan on hyvä mittari silloin, kun halutaan oikeasti kova veskari.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Tuli tässä maalivahtikeskustelusta mieleen, mitä kuuluu omalle pojallemme, Juuso Riksmanille? Teki diilin St.Louis Bluesin kanssa muistaakseni, mutta jääkö NHL-puolelle pelaamaan, vai pelaako AHL;ssä? Olisko Juuso vastaus maalivahtiongelmiimme? Riksman-Lundell? Ei ainakaan heti tunnu kovinkaan pahalta ajatukselta.

Sitäpaitsi kaveri on kotimainen jos en väärin muista?!:) Ja vieläpä "oma" poika!
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tärkeintä on se, että on pelaajia joita voi käyttää kauppatavarana, jos siihen tarvetta ilmenee.
Tärkeä pointti on myös siinä, että HIFK ei voi kaupata pelaajaa pk -seudun ulkopuolelle, jos pelaaja ei tähän itse suostu. Jokereihin kauppaaminen on siksi eri asia, että se tapahtuu lähinnä ilmoittamalla pelaajalle, että seuraavat treenit on tuolla pari kilsaa pohjosemmassa. (en nyt tarkalleen muista pelaajayhdistyksen pykäliä näistä) Ulkkarit ovat myös siinä mielessä helpompia tapauksia, että heillä ei välttämättä ole väliksi pelaako Suomessa vai Ruotsissa, mutta kotimaiselle pelaajalle tutuista ympyröistä lähteminen ei välttämättä innosta niin paljon.

Eihän sitäkään tietä, että olisiko Lassilalla minkäänlaista kiinnostusta muuttaa Hämeenlinnasta Kaarelan koulusta Saken oppiin, vaikka peliaikaa olisi tiedossa enemmän.

Tuli tässä maalivahtikeskustelusta mieleen, mitä kuuluu omalle pojallemme, Juuso Riksmanille? Teki diilin St.Louis Bluesin kanssa muistaakseni, mutta jääkö NHL-puolelle pelaamaan, vai pelaako AHL;ssä? Olisko Juuso vastaus maalivahtiongelmiimme? Riksman-Lundell? Ei ainakaan heti tunnu kovinkaan pahalta ajatukselta.
Ei kuulosta pahalta ollenkaan. Kovin epätodennäköistä on, että Riksman saisi paikan "ylhäältä", joten siinä mielessä voisi olla jopa realismia saada mies Suomeen. Voi tosin olla, että Juuso haluaa katsoa P-Amerikka -kortin loppuun asti vaikkapa sitten AHL:ssä pelaten. Lisäksi Penalla lienee edelleen palkokasvi nenässä Juuson ohareista.

Ketä muita suomalaisia maalivahteja voisi muuten realistisesti ajatella? Lassila on jo moneen otteeseen mainittu ja Jypin dyykatessa SW voisi tulla kyseeseen - ketäs muita?
 
Viimeksi muokattu:

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Tärkeä pointti on myös siinä, että HIFK ei voi kaupata pelaajaa pk -seudun ulkopuolelle, jos pelaaja ei tähän itse suostu. Jokereihin kauppaaminen on siksi eri asia, että se tapahtuu lähinnä ilmoittamalla pelaajalle, että seuraavat treenit on tuolla pari kilsaa pohjosemmassa. (en nyt tarkalleen muista pelaajayhdistyksen pykäliä näistä) Ulkkarit ovat myös siinä mielessä helpompia tapauksia, että heillä ei välttämättä ole väliksi pelaako Suomessa vai Ruotsissa, mutta kotimaiselle pelaajalle tutuista ympyröistä lähteminen ei välttämättä innosta niin paljon.

Totta tämäkin. Ajattelinkin lähinnä näitä pelaajia, jotka kiinnostavat muita seuroja yleisellä tasolla ja ovat potentiaalista kauppatavaraa. Sehän on sitten juuri aivan toinen asia, että haluaako kukaan lähteä.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Vielä Riksmaniin palatakseni niin hänhän taistelee peliajasta Hannu Toivosen kanssa St.Louisissa. Muut byyrarit ovat Manny Legace ja Jason Bacashihua. Joten ei aivan helppoa tule Juusonkaan elämä olemaan mikäli haluaa "ylhäällä" pelata. Toisaalta Toivonenkin kelpaisi minulle.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Minä kun olen päättänyt, että tähän ketjuun en tällä kaudella kirjoita, en myötä- enkä vastamäessa, niin silti kysyisin arvon JHagilta mistä sai käsityksen että Chiodon torjuntaprosentti on parempi kuin Lundellin?

SM-liiga sössii urakalla nyt tilastojensa kanssa mutta teksti-tv:n mukaan Jannella oli 31 torjuntaa (2 päästettyä maalia) ja Chiodolla 32 torjuntaa (3 päästettyä). Eli äkkiä päässä pähkäiltynä Jannen prossat on aavistuksen paremmat?

Noista tähdistä ynnä muista hevon kilin prenikoista olen samaa mieltä kuin Jere, joka heittelee ne aina katsomoon peliin jälkeen.
 

scholl

Jäsen
Cook ei varmastikaan ole ensimmäisenä lähtevien ulkomaalaisten listalla. Pidän suurimpana mahdollisuutena sitä, että kukaan ulkkari ei lähde ja maalivahti tulee olemaan kotimainen. Toinen vaihtoehto on se, että Guolla tai Vesce lähtee ja maaliin todellakin tulee ulkkari.

Sen olisi syytä olla kotimainen. IFK:lla ei ole riveissään yhtään Peter Whitea kenet voisi antaa pois. Neljällä ulkkaripaikalla ei ole syytä todellakaan tuhlata yhtään paikkaa veskariin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
58: Sitten torjunnat ilmoitettiin hallissa väärin. Mielestäni esim. tokassa erässä Jannelle ilmoitettiin 5 torjuntaa, 2 meni maaliin, joten 7 kohti. Chiodolla oli kakkosessa muistaakseni 15 torjuntaa, 1 maaliin. Eka erä meni aika tasan, kolmannesta olin kuulevinani, että torjunnat menivät tasan. Kuulin sitten väärin ja Chiodo sai olla enemmän rauhassa 3. erässä. Enkä ole siis mikään Chiodo-fani, hän nyt vain sattui olemaan eilen aika viiltävä. Mulla on paljon Jannea fanaattisesti puolustavia kavereita ja yllättävän moni heistäkin reagoi reaaliajassa, että onpa eroa veskareilla. Jälkikäteenhän tästä jäi handuun voitto ja 3 pinnaa, myönnetään.

Ei se Jere ja kukaan muukaan oikeasti ylenkatso IS-tähtiä sun muita prenikoita. Kibekin nakkaa aina tähdet katsomoon ja se on mun mielestäni lähinnä tyylikäs kiitos faneille. Kun tsekkaa IS-tähdistön kärkipelaajat viimeisiltä kausilta, löytää yleensä myös liigan absoluuttisesti parhaat pelaajat. Salmelaisen Tony esimerkiksi.
 

scholl

Jäsen
Ei se Jere ja kukaan muukaan oikeasti ylenkatso IS-tähtiä sun muita prenikoita.

Paitsi Pohjolan vakuuttaja äänestystä. Kerran IFK oli sysipaska ja silti Karalahti oli ottelun vakuuttaja. Silloin hän muistaakseni viskasi palkinnon jonnekin vaihtopenkille tms.

Mielestäni laukaukset olivat tasan sekä 1. että 3. erässä. Jostain syystä Lundellille tuli huomattavasti enemmän torjuntoja. 15-5 meni toinen erä tosiaan.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Sen olisi syytä olla kotimainen. IFK:lla ei ole riveissään yhtään Peter Whitea kenet voisi antaa pois. Neljällä ulkkaripaikalla ei ole syytä todellakaan tuhlata yhtään paikkaa veskariin.

Siksi olisi syytä pitää rapakon takana pelaavia maalivahteja erityisen tarkkaan silmällä. Kotoisessa liigassa, eikä oikein Ruotsissakaan, ole liiemmin tarjolla ns. huippuihin lukeutuvia ja ennenkaikkea saatavissa olevia maalivahteja. Lassilahan olisi varmaan ihan ok, mutta ei tasoltaan kyllä ole Lundellia kummempi. Nyt Pena faksi laulamaan ja Juusolle tieto että isänmaa ja HIFK tarvitsee häntä!
 

Hextall

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sunderland, NHL
Siksi olisi syytä pitää rapakon takana pelaavia maalivahteja erityisen tarkkaan silmällä.

Listataan nyt mahdolliset suomalaiset kassarit rapakon takaa, joihin olisi edes pienet mahdollisuudet:

Juuso Riksman - St. Louis Blues
Hannu Toivonen - St. Louis Blues
Pekka Rinne - Nashville Predators
Karri Rämö - Tampa Bay Lightning
Miika Wiikman - Hartford Wolf Pack
Riku Helenius - Seattle Thunderbirds

Näistä kaikki kelpaisi ykköseksi, paitsi Riku Helenius.

Edit. Pekka Rinteen ja Hannu Toivosen voi kyllä unohtaa samantien.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edit. Pekka Rinteen ja Hannu Toivosen voi kyllä unohtaa samantien.
Samoin Karri Rämön, mikäli Urheilulehdessä jokin aika sitten julkaistuun haastatteluun on uskomista. Olisi outoa, jos nuori kassari palaisi Suomeen juuri siinä vaiheessa, kun on oppimassa "ison talon" tavoille ja paikka ylhäällä ei ole mahdottomuus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös