Maailmanhistorian hirvein diktaattori?

  • 10 361
  • 61

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tsingishän pärjää kaikissa diktaattorivertailuissa huikean hyvin. Jos mitataan aiheutetun tuhon määrää, kova jätkä. Valloitetun maa-alueen määrää, kova jätkä taas. Omien kansalaisten olojen parantaminen, taas kova jätkä. Eli Tsingis on kaikkien aikojen kovin diktaattori.

Toki Iivana Julma meni yhdistämään Venäjän joten voitaneen todeta hänen tekojensa aiheuttaneen eniten kuolemaa ja tuskaa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Iivana Julma on myös Venäjän nykyisen diktaattorin henkinen esikuva ja ukosta pyritään nostamaan koko Venäjän isää (Pietari Suuri nähdään lähinnä länsihapatuksen mädättämänä antislaavina nykyisin).

@MustatKortit kyseli onnistuneimmasta diktaattorista ja itsellenikin tuli viime aikojen veijareista Gaddafi. Libyassa oli puutteista huolimatta suurella osalla kansaa hommat ihan ok tasolla ja ääriliikkeiden kannatus oli vähäistä (ja toisaalta ääriliikkeet pidettiin myös valtiokoneiston toimesta vahvasti marginaalissa). Valistusajan "valistunut itsevaltius" tuotti myös useita diktaattoreja jotka saivat parannettua kansalaisten oloja (tai ainakin edistettyä tiedettä ja taidetta). Esimerkkejä löytyy ympäri Eurooppaa (toki myös esimerkkejä niistä huonoista vaihtoehdoista).

Koko maailman väestöön suhteutettuna tapettujen määrässä varmaankin mongolit (Genghis, mutta myös hepun jälkeläiset) vievät muita diktaattoreja. Lisäksi joutuivat tappamaan väkeä aikana, jolloin tappaminen ei ollut vielä teollisuudenala, vaan jokainen teilattava jouduttiin kylmettämään käsipelissä up, close & personal. Lainataan hävyttömästi wikipediasta originaalilähteitä tarkastamatta kuvaus Urgenchin valtauksen jälkitoimista:
...
As usual, the artisans were sent back to Mongolia, young women and children were given to the Mongol soldiers as slaves, and the rest of the population was massacred. The Persian scholar Juvayni states that 50,000 Mongol soldiers were given the task of executing twenty-four Urgench citizens each, which would mean that 1.2 million people were killed. While this is almost certainly an exaggeration, the sacking of Urgench is considered one of the bloodiest massacres in human history.
...
Varmasti helpotti antautumisneuvotteluissa seuraavan kylän kohdalla tuo taktiikka, toisaalta yllättävän moni kaupunki antautui muutaman päivän vastaanpanemisen jälkeen kohdatakseen vastaavan kohtalon (ilmeisesti käytännössä kaikki pistettiin kylmäksi tai orjiksi jos kylä ei ensimmäisestä vaatimuksesta antautunut).
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Paavi.
Järkyttävintä on, että tämän edelleenkin hyvinvoivan instituutiodiktaattorin ihailu on vielä niin yleistä.
Jos tälle uskontolinjalle lähdetään, nokitan Iranin ajatolla Ruhollah Khomeinilla. Hän oli fundamentalistinen islamisti, joka onnistui ajamaan Iranin sotaan Irakia vastaan. Khomeinin taktiikka kyseisessä sodassa oli älytön, hyökätään suoraan vihollista päin, vajaalla aseistuksella ja pahimmillaan lapsisotilaiden voimin.

Kaiken lisäksi sodan loputtua Khomeini ei edes katunut kymmenien tuhansien sotilaiden tapattamistaan, sillä uskonnolliset tavoitteet, joita sota sisälsi, oltiin saatu hänen mukaansa täytettyä. Hän myös on suurin syy USA:n ja Iranin jäätäville suhteille.

Jostain kumman syystä tätä suurajatollaa arvostetaan paljon Iranissa edelleen, vaikka hän onkin ollut kuollut kohta 26 vuotta.
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Jos immateriaaliset hirmuhallitsijat saavat osallistua, niin Vanhan Testamentin Jumala on aika lyömätön sälli tässä kisassa. Herran viha lankesi milloin kenenkin niskaan ja jälki oli kaameaa. Moniaat ovat hirmutekonsa, mutta Jumalan alkuunpanema vedenpaisumus on niin totaalinen rikos ihmiskuntaa vastaan, että jo yksistään tämän perusteella joku polpotti tai hitleri näyttävät VT:n Jumalan rinnalla pahaisilta äititeresoilta. Mielensäpahoittaja vailla vertaa.
Puhumattakaan Jobista jota tämä paskiainen piinasi ainoastaan huvikseen tai näyttääkseen miten kova jätkä on.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Puhumattakaan Jobista jota tämä paskiainen piinasi ainoastaan huvikseen tai näyttääkseen miten kova jätkä on.
Tuo oli muistaakseni seurausta VT:n Jumalan ja vanhan vihtahousun jonkinlaisesta vedonlyönnin tapaisesta. Raamattuväki voi tarkentaa ja korjata halutessaan. Ei tuo tietysti lievennä VT:n Jumalan tekoa mitenkään, vaikka vuosikymmenet kaikenlaista paskaa niellyt Job palkittiin aikanaan ruhtinaallisesti kaikenlaisella maallisella mukavalla vaivoistaan. Kyllä perkele sentään vielä roiman väestömurhan vedenpaisumuksen tapaan ymmärtäisi, se on kaikille botskista jääneille märkä loppu yhtäläisesti. Mutta käydä nyt tuolla lailla yhden ihmisparan kimppuun. Mokoma mulkero.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Jos alamme keskustella maailmanhistorian parhaimmasta diktaattorista, niin nostaisin kyllä Gaddafin edelle Portugalin António de Oliveira Salazarin. Salazar äänestettiin 2000-luvulla Suurimmaksi portugalilaiseksi kautta aikojen paikallisen YLE:n järjestämässä kyselyssä saaden n. 40% äänustä- Vallassa hän oli vuodet 1932-68 ja hänen johdollaan maa vältti toisen maailmansodan. Sen lisäksi maan talous kasvoi keskimäärin 5,5% vuosivauhtia 1950-1970 aikana.

Salazaria onkin tituleerattu maailmanhistorian tylsimmäksi diktaattoriksi. Päihittää kyllä Gaddafin, joka rahoitti terrorismia ja elosteli, vaikka todellakin piti Libyan vakaana ja turvallisena maana, jossa kansalla oli aika hyvät olot.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Tätä en ole koskaan kieltänyt. Mutta Suomessa on tietyissä porukoissa asenteena, että kaikki venäläinen tai neuvostoliittolainen on paskaa eikä haluta myöntää neuvostoliittolaisten ansioita.

Äläs nyt, venäläinen vodka ja esim. shashlik ovat erittäin maistuvia elintarvikkeita. Voidaan vaikka maistella, kun Jyväskylässä tulee piipahdeltua seuraavan kerran. Myös AK-47 ja sen johdannainen RK-62 ovat omassa kategoriassaan verrattomia laitteita. Eikä unohdeta Ladaa tai lukemattomia kivenkovia jääkiekkoilijoita.

Saharov oli rohkea ja hyvin humaanimies. Hän oli ihmisten lisäksi huolissaan myös luonnosta. Hän sai rauhan Nobelin, mutta NL esti häntä hakemasta sitä.

Sivukommenttini huomautettakoon, että Saharov suunnitteli Tsar Bomban maailman suurimman pommin koskaan (teho n. 55 megatonnia). Pommiin suunniteltiin alunperin toista fissiovaihetta, joka olisi nostanut tehon 100 megatonniin, mutta Saharov laskeskeli, että laskeuma olisi ollut niin kova, että se olisi ollut ihmisille vaarallista, joten tästä viimeisestä vaiheesta luovuttiin.

En tiedä voidaanko Tsar Bombaa pitää minään meriittinä. Kaikkien aikojen suurin ydinräjäytys joo, mutta jenkeillä ei ollut edes tarvetta moiseen mahtailuun ryhtyä. Tämä siitä syystä, että pommin strateginen käyttö olisi ollut mahdotonta johtuen pelkästään sen kohteeseensa kuljettamiseen ilmenneistä vaikeuksista, yksinkertaisesti pommi oli liian raskas ohjuksiin ja silloiset pommikoneet olisivat olleet helppo maali lännen ilmatorjunnalle. Lisäksi pommin tehosta suurin osa haihtui avaruuteen, eli oliko tuo nyt sitten lopulta kovin tarpeellinen viritys? Saharov oli kyllä muutoin hieno rauhan mies, ei siinä. Harmi ettei päässyt Nobeliaan pokkaamaan.

Perustapa joudessasi kylmä sota-ketju jos sellaista ei jo ole, niin voidaan vaihdella ajatuksia vaikkapa siellä OT:n välttämiseksi.
 

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Äläs nyt, venäläinen vodka ja esim. shashlik ovat erittäin maistuvia elintarvikkeita. Voidaan vaikka maistella, kun Jyväskylässä tulee piipahdeltua seuraavan kerran. Myös AK-47 ja aen johdannainen RK-62 ovat omassa kategoriassaan verrattomia laitteita. Eikä unphdeta Ladaa tai lukemattomia kivenkovia jääkiekkoilijoita.



En tiedä voidaanko Tsar Bombaa pitää minään meriittinä. Kaikkien aikojen suurin ydinräjäytys joo, mutta jenkeillä ei ollut edes tarvetta moiseen mahtailuun ryhtyä. Tämä siitä syystä, että pommin strateginen käyttö olisi ollut mahdotonta johtuen pelkästään sen kohteeseensa kuljettamiseen ilmenneistä vaikeuksista, yksinkertaisesti pommi oli liian raskas ohjuksiin ja silloiset pommikoneet olisivat olleet helppo maali lännen ilmatorjunnalle. Lisäksi pommin tehosta suurin osa haihtui avaruuteen, eli oliko tuo nyt sitten lopulta kovin tarpeellinen viritys? Saharov oli kyllä muutoin hieno rauhan mies, ei siinä. Harmi ettei päässyt Nobeliaan pokkaamaan.

Perustapa joudessasi kylmä sota-ketju jos sellaista ei jo ole, niin voidaan vaihdella ajatuksia vaikkapa siellä OT:n välttämiseksi.

Ei se Saharovin tärkein meriitti ollutkaan. Saharov oli ensimmäinen, joka rakensi aidon toimivan vetypommin. Tämä siis tapahtui ennen jenkkejä. Saharov oli tiedemiehenä muutenkin merkittävä.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Ei se Saharovin tärkein meriitti ollutkaan. Saharov oli ensimmäinen, joka rakensi aidon toimivan vetypommin. Tämä siis tapahtui ennen jenkkejä. Saharov oli tiedemiehenä muutenkin merkittävä.

Niin, kun toimiva atomipommi oli ensin saatu Neuvostoliitolle kiitos vakoojatoiminnan. Sen jälkeen vetypommin aikaansaaminen nyt oli Saharovin kaltaiselle nerolle pala kakkua. Vaikka jenkit kokeilivatkin ensin omaa ei 100%:n täydellistä pommiaan.
 

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Niin, kun toimiva atomipommi oli ensin saatu Neuvostoliitolle kiitos vakoojatoiminnan. Sen jälkeen vetypommin aikaansaaminen nyt oli Saharovin kaltaiselle nerolle pala kakkua. Vaikka jenkit kokeilivatkin ensin omaa ei 100%:n täydellistä pommiaan.

Bikini-saaren räjäytyksesä laskeuma kasvoi valtavaksi, koska suunnittelijat eivät ymmärtäneet kovinkaan hyvin mitä pommissa oikein tapahtui. Heille oli täyttä hepreaa nykyfysiikan standardina käytetty vaikutusala (kuvaa reaktioiden tapahtumistodennäköisyyttä).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös