Maailman paskin kirjan aloitus

[Urheiluministeri]

Hallin valot tuntuivat kirkkailta pimeän pukukoppikäytävän jälkeen. Johan joutui siristämään silmiään ettei kompastuisi kumimaton ja jään saumakohtaan ja kaatuisi edellä maalivahdinvarusteissaan keinahtelevan valkopaitaisen Marcelon selkään. Musiikki, buuaukset ja vihellykset vihloivat korvia, mutta siitä huolimatta Johan tunsi kunnioituksen väristyksien kulkevan lähes lamaannuttavina pitkin selkää. Eipä ole meidän hallissa vastaavat puitteet, eikä näin paljon yleisöä, Johan mietti. Lähinnä pelaajien sukulaisia ja seuran talkooväkeä toppatakeissaan, mutta henki on aina sitäkin korkeammalla.

Joukkueet asettuivat omille siniviivoilleen alkuseremonioita varten. Vastustajajoukkueen mustat kypärät kiiltelivät heilahdellessaan remmeistään isokokoisten ja parrakkaiden pelaajien käsissä tai mailanpäissä. Johan näki kuinka Bob McConnor tunki pussinuuskaa huuleensa, se näytti hankalalta yhdessä purkan jauhamisen kanssa. Mutta samalla se näytti lähes uhkaavalta eleeltä. Aivan kuin Bob olisi jauhamisellaan halunnut ennakoida tulevaa ottelua. Johan taputti vaivihkaa rohkaisevasti vieressään seisovaa Jordan Lovelyä olkapäälle, tämä suoristi samalla mailansa päällä silmälasejaan. Paikallisottelusta tulisi tiukka, ja Johan tiesi että tämä ottelu voisi ratkaista hänen, ja joukkueensa tulevaisuuden.

Johan ja Bob luistelivat aloitukseen. Kumartuessaan kohti keskiympyrää Johan näki silmäkulmastaan tutut katsot yleisömeren keskeltä, kuin hohtavana aurinkona. Sarah, hän tuli sittenkin vaikka he olivat illalla vielä riidelleet. Johan huomasi Bobin vilkaisevan samaan suuntaan. Sarah hymyili ja vilkutti iloisesti. Bob hymyili takaisin. Samalla tuomari pudotti kiekon jäähän, mutta Johan ei ällistykseltään ehtinyt edes yrittää tavoitella kiekkoa.

 

[Musta Nuoli]

Steve katsoi ulos ikkunasta ja yritti ajatella aivan muita asioita sillä aikaa kun Harris viimeisteli pikku nartun, tehden tälle sanoinkuvaamattomia asioita hammaslangalla ja wc-paperirullan hylsyllä, jonka kuulemma saattoi vetää vessasta alas niin, että se sulaisi sinne.

"Aivan kuin 'Namissa sissit olivat sulaneet napalmiin", Steve spekuloi hänen takanaan kuuluvien huutojen vaimentuessa ja lopulta päättyessä kuolonkorahdukseen, joka kuulosti kuin wc olisi vedetty.

"Miksi minä vertaan kaikkia asioita vessa-asioihin, johtuuko se tri. Kaufmannin uudesta assosiaatioterapiasta sekä anaalisen kehitysvaiheen ongelmistani", Steve aprikoi Harrisin saapuessa kädet verisenä hänen luokseen, painaessa käden hänen olalleen ja hymyillen tietävästi.

Ulkona satoi kultaista sadetta.

 

[Infamous]

"Uusi päivä, vanhat kujeet", ajatteli Janatuinen astuessaan silmänkantamattomiin jatkuvalle heinäpellolle, pyöritellen taskussansa vanhaa perintöpuunappia, jota hän ei saisi hukata, ei, sillä olihan kyseessä perintökalleus, jonka hän oli saanut sen isältään, joka oli saanut sen omalta isältään ennen häntä...

(Loppumattomat lauserakenteet, YNH!)

 

[Surukuku]

Kylmä sumu peltojen yllä kuin maatuva käärinliina. Metsä huokaa raskaasti surren pois nukkunutta kesää, nuoruuttaan, vehreyttään. Voimistuva tuuli repii sumua riekaleiksi antaakseen tilaa vain sadepisaroille, jotka liitävät tuulen mukana kantaen viestiä lähestyvästä talvesta, kuolemasta, autiudesta.
Tuijotan maisemaa mieli tyhjänä sydän täynnä surua ja kaipausta. Niin kovin ripeästi ovat vuodet käyneet kulkemaan. Talvi, kesä... Taas yksi tappava talvi ennen lyhyttä kesää, josta nauttiminen ei enää jaksa voittaa luopumisen tuskaa. Taas yksi kevät, joka tuo vain haikeuden ja muistot siitä riemusta, joka mielen tapasi vallata.
Nuoruus on mennyttä, vanhuus kohta jo kulutettu. Mitä elämällä on enää tarjottavana? Lyhyet askeleet vähenevät, loppuvat kohta kokonaan. On enää jäljellä hiljainen odotus ja lopulta matkoista viimeinen.
Metsä huokaa sateen alla. Yksinäinen varis istuu rikkinäisellä veräjällä painaen päätään alas kuin kuoliniskua odottaen. Sataa.

 

[Urheiluministeri]

Kylmä sumu peltojen yllä kuin maatuva käärinliina. Metsä huokaa raskaasti surren pois nukkunutta kesää, nuoruuttaan, vehreyttään. Voimistuva tuuli repii sumua riekaleiksi antaakseen tilaa vain sadepisaroille, jotka liitävät tuulen mukana kantaen viestiä lähestyvästä talvesta, kuolemasta, autiudesta.
Tuijotan maisemaa mieli tyhjänä sydän täynnä surua ja kaipausta. Niin kovin ripeästi ovat vuodet käyneet kulkemaan. Talvi, kesä... Taas yksi tappava talvi ennen lyhyttä kesää, josta nauttiminen ei enää jaksa voittaa luopumisen tuskaa. Taas yksi kevät, joka tuo vain haikeuden ja muistot siitä riemusta, joka mielen tapasi vallata.
Nuoruus on mennyttä, vanhuus kohta jo kulutettu. Mitä elämällä on enää tarjottavana? Lyhyet askeleet vähenevät, loppuvat kohta kokonaan. On enää jäljellä hiljainen odotus ja lopulta matkoista viimeinen.
Metsä huokaa sateen alla. Yksinäinen varis istuu rikkinäisellä veräjällä painaen päätään alas kuin kuoliniskua odottaen. Sataa.

Täytyy sanoa että nyt oli paska kirjan aloitus. Melodramaattinen paska, eli tekopieru.

E: Ja pahenee vain kun miettii analogiaa tekstin ja nimimerkin välillä. Terveisiä Irc-galleriaan.

 

[Surukuku]

Täytyy sanoa että nyt oli paska kirjan aloitus. Melodramaattinen paska, eli tekopieru.

E: Ja pahenee vain kun miettii analogiaa tekstin ja nimimerkin välillä. Terveisiä Irc-galleriaan.

Niin - ihan otsikon mukainen eli voitinko kisan?

E: Irc-galleria! Mikä se on?

 

[JHag]

Datanomi Antero Janatuinen seisoi vielä makkarajonossa, kun Barona areenan summeri ilmoitti Blues-Saipa -ottelun kolmannen erän alkavan. -Pihkura sentään! sadatteli Antero. -Tänään olisi ollut bratwurstin paikka, mutta aikeeksiko se jäi? Peli oli 0-0 ja ulkona satoi räntää.

Joulumaassa oli melko rauhallista ja hiljaista, sillä oltiin tammikuussa. Suurtonttu Veikeä Vikkelä veisteli reen kylkeen hakaristiä Korvatunturin koleassa kelissä. -Tänä vuonna tulee aivan vitun paska joulu, ajatteli Veikeä Vikkelä ja hörppäsi huikan Vinettoa.

-Hemmetti, että suomalainen suo osaa olla märkä paikka, ajatteli Marko Mikkonen seistessään polvia myöten suossa halko peräaukossaan.

 

[finnjewel]

Tapani mukaan hiukan otsikon vierestä, mutta yksi päinvastainen eli mukaansatempaava kirjan aloitus, oikeastaan ainoa, joka on jäänyt lähtemättömästi mieleen, on Mickey Spillanen kirjassa "Kiero juttu, Mike Hammer" (suom. Esko Hamilo):

"Pikkumiehen kasvot olivat pelkkää veristä sohjoa."

 

[Urheiluministeri]

Niin - ihan otsikon mukainen eli voitinko kisan?

E: Irc-galleria! Mikä se on?

Kyllä, saat ääneni. Ymmärsit varmaan että kommenttini oli ylistystä. Vastasi täydellisesti tehtävänantoa.

Irc-galleria on ennen facebookia kovaa suosiota nauttinut teinien parinhaku/säälinkerjuusivusto. Nimimerkkisi melankolinen kaiku yhdistettynä tekstiisi toi minulle tämän assosiaation.

 

[Surukuku]

Kyllä, saat ääneni. Ymmärsit varmaan että kommenttini oli ylistystä. Vastasi täydellisesti tehtävänantoa.

Irc-galleria on ennen facebookia kovaa suosiota nauttinut teinien parinhaku/säälinkerjuusivusto. Nimimerkkisi melankolinen kaiku yhdistettynä tekstiisi toi minulle tämän assosiaation.

No problems!
Olin ehkä hieman hämilläni, olinko onnistunut tulkitsemaan jotakin väärin - taas.

 

[pot67]

Suurin osa ihmisistä kokee luonnollisen kuoleman. Tosin eihän kuolemassa mitään luonnollista ole. Mutta tarkoitan luonnollisella kuolemalla niin sanottua kivutonta kuolemaa. Ihmiset nukkuvat pois vanhuuttaan, jotkut kuolevat silmänräpäyksessä liikenneonnettomuuksissa tai muuten vain nopeasti. Sitten on ne kivuliaat kuolemat. Thomas Wallerin kohdalla kuolema oli kivulias. Se kesti suurin piirtein kuusi tuntia. Tai oikeastaan Thomasin kuolema oli kestänyt tarkalleen 29 vuotta, 7 kuukautta ja 15 päivää. Eli siitä saakka, kun hän oli saanut alkunsa St. Thomasin sairaalan kätilöosastolla.

 

[Sinner]

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Levanderin Aunea vitutti luvatuksi tullut noutokeikka Paraisilta. Rekka murjotti pihalla omissa mietteissään.


Lopetus: Heräsin kellon pirinään. Se olikin ollut vain unta.

 

[FASlapsi]

Muutamat näistä "paskoista" aluista on kyllä sen verran tukevaa/mielenhäiriöistä settiä että itse kirjankin olisi pakko olla helvetin hyvä.

"RRRRAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!" kuului huuto jossain keskellä Someron perämetsiä. "RRRRAAAAAAAAAAAAAAAA!!!" huuto kantautui jälleen, se tuli metsän keskellä nököttävästä pikku töllistä. "RRRRAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!" yhä uudelleen ja uudelleen. Erakko-Reijo siellä karjui hulluuttaan, tapansa mukaisesti, "RRRAAAAAAAAAAAAAAA!!!" yhä vain uudelleen ja uudelleen, koko rakkulaisten keuhkojen voimalla, aina uudestaan ja uudestaan. "RRRRAAAAAAAAAA!!!" "RRRRAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!" "RRRRAAAAAAAAAA!!"

 

[Clocks]

"RRRRAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!" jne.

En uskalla lukea tuota enää uudestaan, pelini hajoaa muuten totaalisesti ja tämänhetkinen työympäristö ei sitä salli. Toisella lukukerralla nauratti enemmän kuin ensimmäisellä, ja kolmannella enemmän kuin toisella. Trendi on huolestuttava ammatillista fasadiani ajatellen.

"Erakko-Reijo siellä karjui hulluuttaan". Nyt pitäisi vielä uskaltaa ottaa huikka kahvista, mutta pelottaa että Erakko-Reijo tulee mieleen kesken siemaisun.

 

[DanC]

Kettunen, ex-yksityisetsivä 51v, heräsi krapulastaan keittiön lattialta yrjölammikossa palovaroittimen seiniä halkovaan ulinaan. Pekoni ja röökitumppi tulikuumalla pannulla. Vittu kiitos paljon eilinen baari-ilta. Kädessä pari rypistynyttä kympin seteliä ja pihalta pummittu fillari. Saatanan huora. Tää oli viimeinen kerta.

 

[Syöttöpiste]

24.4.2180

Oli keväinen ilta suomalaisessa kaupungissa. Vettä satoi kaatamalla. Martti käveli vittuuntuneena ulos jäähallista ja korkkasi oluen. Se oli lämmintä ja maistui paskalle.

Kalpa oli juuri voittanut ensimäisen Suomen mestaruutensa.

Martti paiskasi lämpimän oluen maahan ja jatkoi kävelyään yhä yltyvässä vesisateessa. Hiljalleen jäähallista valui ulos mölyäviä KalPa-faneja, jotka ylistivät Tamia. Tami oli aikoinaan ottanut KalPan johtoonsa ja luvannut Kanada-maljan saapuvan Kuopioon pian. Tästä päivästä lähtien Martin serkkupoika Teppo oli lämmitellyt mestaruussaunaa omakotitalossaan Kuopiossa. Teppo tiesi että Tami jos kuka tuo pojan kotiin hyvin pian. Martti tiesi mitä oli tulossa, kävellessään kohti taksia joka veisi hänet Tepon luokse.

- Saatanan Favorin, Martti manasi mielessään istuessaan taksiin.

 

[mikko600]

Tämä tarina on tosi arvoisa lukijani. Moni asia saattaa järkyttää sinua ja horjuttaa uskoasi kaikkeen mitä olet pitänyt itsestäänselvyytenä. Joka sana on kuitenkin totta.

Nimeni on Timo Jutila ja kerron tässä kirjassa totuuden salaliitosta WTC-iskujen takana. Grillausvinkit alkaen sivulta 725.

 

[Musta Nuoli]

Jallun kestotilaajana olen muiden panojuttuja lukenut vuosia, ja ajattelin nyt vihdoin minäkin kertoa vähän omista kokemuksistani. On tässä jo aika monta vuotta pantukin, kolmekymmentä vuotta. Poikuuden menetin yhdelle Pirjolle rippileirillä, ei siinä kauan kestänyt kun lasti lensi ähisten liikkeelle. Pirjo oli isosena ja joutui tekemään abortin.

Viime viikolla tein halvan löydön Puolasta, yksi Agniezka suostui antamaan perseeseen eikä ottanut ekstraa, vaikka aloin painaa Fazerin puolelle kesken takaapäin jörnimisen. Agniezkalla oli tosi kireä pillu, vaikka se oli synnyttänytkin. Opiskeli vielä vissiin, nälkäiseltä näytti ja vauva huusi kuin riivattu kehdossa kun meikäpoika paineli suklaareikään, paljaalla tietenkin.

 

[Sistis]

Punakeltainen kuu lipui esiin pilvien takaa. Sen muoto oli jossain kuunsirpin ja puolikuun välimaastossa. Nyt kuu näytti ikään kuin pysähtyvän paikoilleen aivan ABC-huoltoaseman taakse. Jape tiesi kuitenkin, että pilvien liike se vain aiheutti moisen optisen harhan. Hän naurahti, ja käynnisti Taunuksensa, jonka oli aikanaan perinyt vaariltaan. Oikeastaan Taunus olisi mennyt perintöjärjestyksen mukaan Japen vielä elossa olevalle sedälle, mutta päätyi kuitenkin sitten Japelle - eihän Erkki-setä voinut ajaa kuin Volvolla. Se kun oli ruotsalaista laatutyötä, eikä mitään Lapin polttajien tekeleitä. Radiosta kuului Olavi Virran Kuningaskobra. Syksyinen kaupunki olisi voinut näyttää masentavalta, mutta kuun kajo ei riittänyt tuomaan esiin ahdistavaa harmautta. Harmautta, joka söi kiduksiinsa kaiken sen elollisen väriloiston, joka oli kerran ollut jäljellä kesästä. Harmautta, jonka rikkoi vain ABC:n kelmeä mainosvalo sekä Japen neonkeltainen tuulitakki.

 

[Surukuku]

Kevyesti kuin gasellin askel, kuin höyhen iltatuulessa, ajatukseni luoksesi lentää. Rakastan sinua ja vain sinua. Iäti minä sinua rakastan.
Näen kaislojen taipuvan aaltoihin, veden ikuisen voiman heitä syleilevän. Niin minä sinua syleilen ja rakastan. Iäti minä sinua rakastan.
Kuin pieni tähdenlento Linnunradan laidalla valaisee koko taivaan, niin sinäkin maailmani valaiset. Rakastan sinua, sinua minä rakastan. Iäti minä sinua rakastan.
Jo talven koura minua kalventaa, silmäni hämärtää ja mieleni lepoon halajaa. Vielä silloinkin minä sinua rakastan. Iäti minä sinua rakastan.

 

[Freddie Freeloader]

"Eivät ne minusta perusta" ajatteli Mauno astellessaan tuulipuvun takissaan ja kauhtuneissa mustissa farkuissaan sisään voimistelusaliin, jonka etuosaan oli aseteltu toistakymmentä parhaat päivänsä jo nähnyttä vanerituolia puoliympyrän muotoon.

Mauno empi hetken ennen istuutumistaan, pitäisikö takki riisua. Syksyn koleus ja voimistelusalin kalmankeltainen loisteputkivalaistus saivat hänet kuitenkin päättelemään, että kuitenkin on ehkä parasta pitää takki yllä.

"Eivät ole ennenkään perustaneet."

 

[pot67]

Rafael ei olisi halunnut herätä siitä unesta koskaan. Unessa Rafael seisoi Machu Picchun korkeimman temppelin muurin harjalla. Hän näki sieltä koko trooppisen vuoristometsän keskellä sijaitsevan kaupungin. Aurinko heloitti taivaalta antaen lämpöä raikkaan yön jälkeen. Kaupungin asukkaat ahkeroivat kukin omissa askareissaan, kukat antoivat laajan värien kirjon ympäröivien vuorten karheuteen verrattuna, kaupungin luoteiskulmassa joki solisi kirkasta tunturivettä ja lintujen sekä satunnaisten eläinten äänet kiiruivat ympäri laaksoa. Kaikki oli hyvin.

Rafael ei koskaan herännytkään unestaan. Rafael oli kuollut. Hänen päänsä oli valunut muurin harjalta alemmas kohti laaksoa, jossa se oli pysähtynyt kaupungin poppamiehen oven juurelle. Siitä se oli potkaistu erään valloittajan toimesta kauemmas polulta. Rafaelin muu ruumis retkotti muurin harjalla ikään kuin irvikuvana edesmenneelle elämälle. Hänen kuolemansa oli ollut nopea, miekan sivallus ja pää oli irtaantunut ruumiista.

Nyt hänen ei tarvitse enää uneksia. Hän oli ikuisessa unessa.

 

[Watson]

Lentomatkalla Helsingistä Pekingiin päädyin pohdiskelemaan mikä seuraavista olisi epämielyttävin tilanne pitkän matkan lennolla: Oksennustauti, pöntön räjäyttävä ripuli vai ulospyrkivä lapamato? Hetken mietittyäni päädyin viimeiseen. Kaksi ensin mainittua hoituisi vetämällä vessan, mutta entäs jos ulos pyrkiikin parikymmenmetrinen lapamato? Uskaltaako silloin vetää pönttöä kesken suorituksen? Tiukasti kiinni pitävä lapamatohan saattaa vetää peräsuolen pönttöön kun lentokoneen vessan alipaine nykäisee matoraukan sisuksiinsa. Toisaalta jos pönttöä ei vedä, lapamato raahautuu lahkeesta pitkin käytävää kun astelen takaisin paikalleni. Lapamadon kanssa ei voi tehdä kuin huonoja päätöksiä. Talvipakkasten ahavoittamat huuleni vääntäytyivät hymyyn. Päätin tilata itselleni viskipaukun.

 

[Ted Raikas]

Oli kaunis ja kuulas kevätpäivä kun Martti käveli reippaasti leveä hymy kasvoillaan kohti edustavaa rakennusta, jossa pidettiin SDP:n puoluekokous.

 

[Surukuku]

Sergei Ivanovitsh Kirillenko tuijotti tympeänä tupakkansa hehkuvaa päätä. Ohimoissa jyskytti vielä hieman eilinen ilta, mutta vuosien kokemuksella hän oli hoitanut krapulaansa alakerran ruokalan antimilla, vodkaa ja silliperunasalaattia. Pöydän yli häntä tuijotti vaimon iloisesti hymyilevä kuva halvoissa kehyksissä.
- "Vaimo-parka" Sergei ajatteli, - "Hänellä on varmasti suurempi ikävä Kaukasuksen rinteitä ja Kubanin rantatörmien riippapajuja kuin minulla konsanaan."
Ajatus lapsuuden kotiseudusta sai hänet kiroamaan kohtaloaan.
- "Saatanan syksy ja kylmyys! Saatanan Suomi ja suomalaiset! Stalinin ei olisi koskaan pitänyt liittää Suomea Suureen Sosialistiseen Isänmaahan..."

No, nyt se oli myöhäistä, Hän oli Suomen ja Karjalan Autonomisen Tasavallan Pohjoisen alueen Tiekomitean päällikkö ja vastuussa tästä Jumalan hylkäämän arktisen seudun tiestöstä, joka sanalla sanoen oli surkeassa kunnossa, osin lähes sotaa edeltäneen ajan jäljiltä. Uuden uljaan Venäjän rahat eivät edelleenkään riittäneet tänne Luoteis-Venäjän äärimmäisiin kolkkiin parantamaan tämän umpimielisen kansan liikkumismahdollisuuksia; sen osan, joka suomalaisista oli vielä jäljellä pakkosiirtojen ja vankileirien jäljiltä.

Sihteeri oli käynyt juuri muistuttamassa häntä kohta alkavasta suuresta seminaarista noiden kirottujen tanskalaisten ja ruotsalaisten kanssa. Alueelle, jonka keskus oli suomeksi Oulu, nykyisin Zapadnyi Gorod, oli Euroopan Unionin Tacis-ohjelma rahoittanut avustusprojektin, jonka tarkoituksena oli tehostaa tiemäärärahojen käyttöä ja pilotoida alueelle uusinta teknologiaa.
Nyt hänen tuli ottaa nuo ylimieliset tekorikkaan lännen mallipojut tänne kertomaan, kuinka hänen tulisi töitään hoitaa.
- "Saatanan saatana!"

Ainoa syy, minkä takia moiseen Venäjään ja venäläiseen teknologiaan kohdistuvaan ylenkatseeseen ylipäätään kannatti alentua, oli tietysti raha, iso ilmainen raha. Projektiin varatuista miljoonista euroista tulisi valumaan Moskovan, Tasavallan ja Tiekomitena edustajien taskuihin sievoinen osuus ja ikävä kyllä juuri tuossa järjestyksessä eli Moskovan miehet saisivat aina parhaat palat. Vanha neuvostoajan sanonta, "Moskovassa ei kukaan tee töitä" piti nytkin paikkansa.
Vaikka edunsaajaorganisaation työntekijöiden palkaaminen, tms. rahan suora antaminen olikin Tacis-sääntöjen mukaan ehdottomasti kiellettyä projektin terminoinnin uhalla, oli heillä, edunsaajilla, ja projektityön varsinaisilla tekijöillä, konsulteilla, keinoja ohjata rahavirtoja eri teitä oikeisiin taskuihin. Siitä oli jo lähes kymmenen vuoden kokemus Venäjällä ja muissa CIS-maissa ja se oli yksi tärkeimmistä konsulttien valintaperusteista. Konsultin he ainakin saivat päättää ja osasivat sitä kautta myös vaatia osansa.

Sergei, ystävilleen Siriosha, tumppasi savukkeensa, nousi tuolistaan ja marssi päätäväisin askelin kohti Tiekomitean juhlasalia, jossa oman talon valikoitu väki ja tanskalais-ruotsalaisen konsulttifirman projektiin palkaamat vastuuhenkilöt jo odottivat häntä.