Maaginen Kingston Wall

[Osmo Rapeli]

Hei.

Allekirjoittanut on edelleen myös Opeth-huumassa mutta...

Tuli perjantaina ostettua juuri ilmestynyt, odotettu livetripla täydentämään pientä mutta vuodesta toiseen tiiviissä kulutuksessa ollut legendaarinen kolme studioalbumia julkaisseen Kingston Wallin diskografiaa...remixes albumia en ole koskaan tohtinut hankkia, en oikein saanut siitä mitään uutta irti koekuuntelulla.

Livetriplan sisäkannessa komeileen koko bändi hassussa kuvassa, korostettuna Pete Wallin teiniviiksillä, mutta siihenpä se koomisuus sitten jääkin. Tämä levy on täyttä, tiukkaa asiaa alusta loppuun ja kyllähän tässä jälleen pääsee parhaimmillaan melkoiseen hurmokseen...taustalla kolmoslevyn erikoisen kaunis versio biisistä THE ANSWER...

Voi miksi Pete lähdit niin nuorena? Les Paul soi käsissäsi upeasti, enkä minä kriitikoiden mainitsemasta lauluäänestäsi varsinaisesti mitään vikaa löydä...se puki hyvin sanoiksi tiukkoja, pohdiskelevia, masentuneita, valaistuneita ja hämmentyneitä tekstejäsi joissa oli mukana viittauksia idän uskontoihin, iloisiin sieniin, muinaisuskontoihin, masennukseen, hourailuihin ja vaikka mihin...mukaanlukien FOR ALL MANKIND, joka lienee sinun jonkinlainen testamenttisi.

Kingston Wall ei koskaan saavuttanut mitään suuren yleisön suosiota, mutta aina löytyi ja löytyy edelleen joku joka "on nähnyt valon", ja jonka kanssa voi kilistää kuppia kun huomaa että hänenkin levyhyllyssään ovat KW I, II ja Tri-Logy.

Noista kolmesta levystä on vaikea päättää suosikkiaan. Ykkönen oli melkoinen pankin räjäytys heti alkuun, lähtien liikkeelle tahdikkaalla WITH MY MIND-kappaleella...maaniset sanat, jotka kertovat kiusauksesta...

"I keep on scratching
But the itching won't go
My legs turn red but I will have to go on

And when I come
I find you shining like the sun
I rest my whery head
But you wanna have fun"

Toinen kappale jatkaa teemaa hyvin, USED TO FEEL BEFORE. Walli kulkee biisistä toiseen omien sisäisten demoniensa kanssa...löytäen jonkinlaisen helpotuksen aina matkan varrella, levyn loppupuolella, kuten THE ANSWER ykkösellä...ja vastauksen trilogian päätöksessä, niinkuin kaikki olisi ennalta määrättyä. Ykköslevyltä ei juuri heikkoa lenkkiä löydy...Hendrixin kappale FIRE esittelee etenkin Sami Kuoppamäen taitoja...Hendrixin ja jossain määrin Led Zeppelinin vaikutteet ovat kuultavissa koko bändin soundissa, kuten ehkä aihemaailmaltaan myös The Doors moninkertaisesti nopeampana ja ilman koskettimia soitettuna versiona...heh heh, mutta kyllä lopputulos oli erittäin kypsä ja jotain todella omaa. Ykköslevyn muita kohokohtia allekirjoittaneelle ovat etenkin WASTE OF TIME, NEPAL ja ON MY OWN. En tule ikinä kyllästymään tähän levyyn...en ikinä.

"And it's just a waste of time
If you don't know what's on your mind
And it won't be better
No matter how you try

There will be a morning
And your fears will be gone
When you wake up laughing
You'll have another day"

Kakkoslevy oli bändin ehjin kokonaisuus alusta loppuun, jos siis katsellaan kappalekokonaisuutta. Luulen että tämä on levy joka kyseiseltä bändiltä kannattaa ostaa ensimmäisenä...erittäin kypsä levy. Bändi jatkaa entistä tiukemmalla tahdilla heti avausbiisistä WE CANNOT MOVE lähtien...mennään pimeässä yössä, mielen syvimmissä syövereissä...ja se kaikki loistaa sanoista ja soitannasta tummana hehkuna...olen aina ajatellut että tämä on oikeasti niitä biisejä joita kuunnellessa mieli vain joskus napsahtaa off-vaihteelle ja ote elämään karkaa...mah~tawaa. COULD IT BE SO? on levyn elämänkatsomusosio...Walli pukee sitä sanoiksi pohdiskelemalla esim. näin:

"Ancient wisemen knew things
that we can hardly dream about
builded statues and temples
that can't be pulled down
now we seek for that wisdom
from too far away
wonder 'round with our eyes blind
and think we are there"

Tällä levyllä ei ole heikkoa raitaa...ja erittäin mielenkiintoinen cover-valinta, Diana Rossin I FEEL LOVE. SHINE ON ME ei ehkä kaikilta osin ole soitannollisesti haasteellisin KW:n kappaleista, mutta etenkin Sakari Kukon saksofoni koristelee sen upeaksi slovariksi...ehdoton helmi, kuten myös tiukka akustisella vahvistettu TWO OF A KIND...

Kolmoslevy oli jo muiden jäsentenkin mielestä lähinnä Pete Wallin soololevy. Kokonaisuus on mielenkiintoinen ja vaihteleva...hiukan epätasainen, mutta parhaimmillaan loistava. Kolme ensimmäistä biisiä, äärimmäisen tiukka ANOTHER PIECE OF CAKE, eräänlainen väliosio, "chillaava" WELCOME TO THE MIRRORLAND ja komeaakin komeampi I'M THE KING, I'M THE SUN aloittavat levyn...kyseinen kolmosbiisi viittaa lyriikoissa taas ajatuksiin idästä...eikä oikeastaan ole elämänohjeenakaan hassumpi...meidän tulisi keskittyä tekemään omat hommamme hyvin ja hymyillen, murehtimatta liikaa...

"Every morning the Sun goes up n' tells you :
"Just do it boy,
No matter what you're up to
I'm telling you just do it boy"

"I'll take care o' things up here
so you don't take the other way
I'm your captain relief, I give light
and I let you play"

"When I hear you giving the weep:
shine on me I won't compromize
Praying won't take you that deep
you need real eyes to realize:

It's that smile on your face
that gives space and I hear you call

I'll give light in your eyes, make you shine, take you
to your goal"

Could it be so, that all the answers are there

all it takes is the pace to hear what it says

"Circumstances are something you just can't
avoid but it's that first step you take and you're
on your way, boy
It's a question of faith will you keep going on
I'll give light on your way,
I'm the King, I'm the Sun"

"It's all just laws of nature, anyway
theirs,hers,ours,
yours,his as mine"

"Smile go on and smile"

Parilla seuraavalla kappaleella koputellaan jo korkeita portteja, hurmosta ja onnellisempia olotiloja...fiilistelyä...ja Walli uudistaa teksteissään maailmaa...mukana on myäs muinaisuskonnoista kertova luento ALT-LAND-IS, joka ei ihan joka poppilistalle mahdu...mutta Walli on ilmeisesti nähnyt senkin tärkeänä osana kokonaisuutta ja kappale on levyllä...mikä on mielestäni hienoa, täytyy seurata sitä omaa visiotaan ja omia vaistojaan, tehdä mikä tuntuu hyvältä.

Kappaleista PARTY GOES ON ja STÜLDT HÅJT ovat lähes konemusiikkia...edelleen, mielenkiintoisia valintoja...kyseisiä kappaleita kuunnellessa irtoaa välilllä nauru, välillä pudistelen päätäni...en ole vuosienkaan jälkeen oikein osannut suhtautua niihin lopullisella kannalla...hyvä?

FOR ALL MANKIND aloittaa levyn, KW:n ja Wallin uran loppukiihdytyksen. Kuten sanoin, tämä ja nämä kolme viimeistä kappaletta ovat eräänlainen testamentti...oli kuin Walli olisi tiennyt mitä tulee pian tekemään elämänsä kanssa...siis heittämään sen pois, tai siirtymään toiseen ulottuvuuteen? Helmenä videopätkänä muuten löytyy biisistä netistä ja ainakin serkkuni videokasetilta harvinainen livepätkä vanhasta Lista-ohjelmasta jossa ensin Walli keikaroi ja heittää läppää vanhan ystäväni Remu Aaltosen kanssa ja sitten bändi esittää äärimmäisen tiukan ja hiukan entistäkin nopeamman version kyseisestä kappaleesta, muuttaen lopussa yhtäkkiä STÜLDT HÅJTiin jota huutaa kaulastaan häkkiin sidottu kookas mies S/M-nahkakypärässä...loistavaa.

"Look out world it's time to die
No more crying with my mind

Some of us have seen the sign
the promise of a balanced time

When we'll sing no lullabies
and all of us have got real eyes

"The shamen seeds for all mankind"

One* day we will say goodbye
to all of them who live the time

nomore need to compromize
nomore questions: "tell me why"

balanced heart needs no disguise
but shamen seeds for all mankind

"The shamen seeds for all mankind"

TIME. Kyseessä ei ole coveri Pink Floydilta...Walli kertoo kappaleessa turhautumisestaan ihmiskuntaan ja sen perisynteihin...upea, reilu seitsenminuuttinen fiilistely...

"One* day we're all gonna laugh about it
about how easy we are to rule
to take our innerselves away from us
and knock, knock, knocking it on up there
where we are, blinded with faith in something called
"the only truth !!!!!!!!!!!!!!???"
no, I can't buy it, I mean how can I believe
when I see people get jealous, greedy, cruel and
unhappy, bored, fucked up and ruined, wimpy, sad,
mislead and fooled

Time to grow, time to know
time to see in what we believe
as the time goes by, we'll know that it was on our side
but come to understand (stand under?) the time
and you'll realize it's in your mind..."

THE REAL THING. Olen itseasiassa kuullut tämän kappaleen kerran eräässä Helsingin ydinkeskustan baareista, illan viimeisenä biisinä...en muista mikä baari nyt olikaan kyseessä, kivenheiton päässä Rautatieasemasta, mutta jos tuo dj olisi nyt tässä suutelisin häntä todennäköisesti otsalle...se oli miehen teko. Äiti Maastahan tämä biisi kertoo, mikäli olen yhtään ymmärtänyt...kjeh. Mah~tawaa tässä biisissä että se on koko ajan tiukasti eteenpäin liukuva, mutta rauhallinen, muttei yhtään pitkästyttävä, hieno pala musiikkia...upea lopetus levylle, ja Wallin uralle...sinne Äiti Maan lepoonhan mies sitten pääsi, toivottavasti.

Noh, tulipahan avattua suuni tästäkin bändistä. Menkää kauppaan ja ostakaa tuo livetripla, se on kosmisen upea ja hyvälaatuinen, vaikka osa biiseistä on ihan bootlegeiltä revitty...ette pety.

Ja kertokaa omia kokemuksianne ja ajatuksianne Kingston Wallin musiikista sekä kyseisistä herroista Jylli, Kuoppamäki, Walli. Onko Joku nähnyt Saunabadh-yhtyettä, eikös se ole Jyllin nykyinen kokoonpano? Oletteko testailleet Kuoppamäen rojekteja? Itselläni ainakin joku komea konemusiikilla höystetty ep-löytyy.

Kippis! Vain yksi kysymys...HAVE YOU SEEN THE PYGMI-MIES?

 

[Helmut Steiger]

Oletteko testailleet Kuoppamäen rojekteja?

KW:n jälkeenhän miehen on voinut bongata usein erilaisista television viihdeohjelmien studio-orkestereista. Tätä nykyä Kuoppis rumpaloi ainakin Anssi Tikanmäen orkesterissa, joka on julkaisemassa kohdakkoin jatko-osan yli 20 vuoden takaiselle Tikanmäen legendaariselle "Maisemakuvia Suomesta"- albumille.

 

[Ted Raikas]

Kyllä vaan Kingston Wall putoaa täälläkin. Ja miksei putoaisi, kun kyseessä on kuitenkin varsin psykedeelinen meno ja olen itse vannoutunut psykedelian ystävä henkeen ja vereen. Pojat tekivät kyllä vakuuttavat kolme levyä, joista viimeisin ei suinkaan ollut vähäisin, vaan paras levy kaikista kolmesta. Sujuvaa kehitystä, joka olisi varmaan jatkunut, ellei tosiaan Walli olisi matkannut rajantakaiseen sienimaahan. Walli kuuluu kyllä ehdottomasti tähän 27's ryhmään, jossa käsittämättömällä tavalla tuntuu moni musiikillinen lahjakkuus kuukahtavan. Niin se vaan menee.

Ehdottomasti kyllä yksi Suomen omalaatuisin rockbändi kautta aikain. Tuskin sitä kukaan voi edes kiistää, tykkäsi tai ei. Joitain menon huuruisuus ei tietysti miellytä, mutta itseäni se tajunnanrajamailla liikuskelu viehättää.

Vastaavaa bändiä ei oikein tänä päivänä taida olla, eikä varmaan tulekaan, mutta Hidria Spacefolk lienee suhteellisen lähellä ja epäilemättä ovat KW:lta vaikutteita imeneet, kuten myös varmasti Ozric Tentaclesilta.

Stüldt Håjt!

 

[aHab]

8.11.1994, Simpele

Lukion kolmannen luokan aloittanut itseään aloittelevaksi rumpaliksi kutsuva hintelä simpeleläinen nuori mies tekee päätöksen, joka tulee räjäyttämään hänen tajuntansa ja muuttamaan hänen käsityksensä musiikista totaalisesti. Luokkakaveri on juuri kysynyt, lähtisikö tämä Guns 'N Rosesia diggaileva heppu katsomaan seuraavana iltana erään suomalaisen bändin keikkaa Lappeenrannan Willimieheen. Bändi on ystävällemme täysin uusi tuttavuus, eikä termi "proge" kerro hänelle sekään juuri mitään. Ystävämme päättää kuitenkin lähteä mukaan, sillä mitäpä sitä nyt Simpeleelläkään iltaisin tekisi...

Luokkakaveri antaa yhtyeen kaksi ensimmäistä levyä lainaan, ettei tarvitse ihan kylmiltään keikalle astella. Ystävämme pistää ensimmäisen levyn soimaan heti koulusta päästyään.... ja sulkee korvalappustereot yöllä kolmen jälkeen mielessä vain kaksi lausahdusta: " V o i j u m a l a u t a ! Ei tällaista voi ollakaan..."

9.11.1994, Simpele

Myöhässä koulusta, kuten tavallista. Ystävämme käytti aamun varhaiset tunnit ja koulumatkan kuunnellen tätä uutta ja maagista yhtyettä. Koulupäivä menee "kuin siivillä"... Oikeasti, miksei tuo kello liiku lainkaan?!

9.11.1994, Lappeenranta

Soundcheck. Rummuissa on kuulemma joku Kuoppis. Oli kuka tahansa, ystävämme ei ole koskaan kuullut moista mätkettä. Ystäväämme alkaa jänskättää, tulossa on jotain käsittämättömän hienoa.

Yleisö päästetään sisälle ja ystävämme kavereineen sijoituu heti lavan edessä olevan pöydän ympärille (kyllä, lavan edessä on pöytiä). Bändi saapuu lavalle ja aloittaa. "V o i j u m a l a u t a !"

Uusi aikakausi, jKW, on juuri alkanut.

 

[Moto]

Tuo kauan odotettu liveboksi oli kyllä jossain määrin pettymys. Bändin soitossa ei ole vikaa, mutta äänenlaatu on ajoittain melkoista puuroa. Luulisi, että nykytekniikalla olisi saanut kaivettua varsinkin Wallin laulun vähän paremmin esille.

Jylli on nähnyt luultavasti melkoisen vaivan boksia koostaessaan, mutta myös levy-yhtiöltä olisi odottanut vähän enemmän panostusta. Vaikkapa kunnon kansivihko kuvineen ja esseineen olisi ollut paikallaan..

Oli joka tapauksessa pakko-ostos. Muut levyt löytyvätkin jo hyllystä, paitsi se remix-kökkö, jota en edes halua kuulla. Aika hienoja levyjä nuo kaikki ovat, mutta silti I ja II nousevat tasaväkisinä jonkin verran III-Trilogyn yläpuolelle. Yksittäisiä biisejä on vaikea nostaa esille, mutta sanotaan nyt erikseen vaikkapa jokaisen levyn avausbiisi ja I'm The King I'm The Sun. Ja osasi bändi toki tehdä rankan rock-menon lisäksi huikaisevan kauniita slovareitakin, kuten On My Own ja Time.

Löysin Kingston Wallin silloin vuonna 1998, kun levyjen uusintapainokset ilmestyivät. Olin tosin jo aiemmin pitänyt Soundissa olleita juttuja bändistä varsin mielenkiintoisina ja ihastellut levyjen kansitaidetta, mutta tarkempi tutustuminen jäi. Itse asiassa, en ole varma olinko ennen levyjen hankkimista kuullut edes muita biisejä kuin joskus jäähallissa erätauoilla soineen I Feel Loven. Mutta siinä mielessä oli sopiva aika tutustua bändiin, että hyllyyn päätyi ne ilmeisesti nyt jo melkoisiksi keräilyharvinaisuuksiksi tulleet bonuslevylliset versiot.

Se kyllä vituttaa, että bändiä ei tullut nähnyä livenä. Netissä surffaillessani huomasin, että ilmeisesti joku Vernissan reilu puolitoistatuntinen keikka on aikoinaan taltioitu viidellä kameralla. Tiedä häntä pitääkö paikkansa tai onko sitä koskaan näytetty missään, mutta kuulostaisi kuitenkin houkuttelevalta saada DVD:lle.

Etsinpä tuossa äskettäin käsiini myös pari Kingston Wall-coveria. Amorphiksen And I Hear You Callin ja Rasmuksen Used To Feel Beforen. Amorphiksen versiota hädin tuskin erotti alkuperäisestä, Rasmus sen sijaan kuulosti, valitettavasti, itseltään. Oli meinaa biisi muuttunut melkoisen kamalaksi teinipopiksi.

 

[Osmo Rapeli]

Itselläni on nyt cd-asema aika lailla paskana labtopista, mutta silloin kun mahdollista olen pyöritellyt kahta hyvälaatuista bootlegvideota koneellani ja välillä muidenkin. Kyseessä ovat Lepakko '92 ja Tavastia (olikohan '93).

Tavastian keikalla tulee Wallilta hyvää läppää..."Hei semmonen juttu että älkää viittikö hyppiä toistenne päälle siellä (katsomossa) kun se on sitä hevimiesten hommaa...ja tää nyt ei iiihan oo sitä juttua!"

Löytyyköhän porukalta muita vastaavia, tai erikoisen hyvälaatuisia bootlegejä? Moto tuossa jo mainitsi Vernissa-videon.

 

[Monipuolisenhuono]

Jylli on nähnyt luultavasti melkoisen vaivan boksia koostaessaan, mutta myös levy-yhtiöltä olisi odottanut vähän enemmän panostusta. Vaikkapa kunnon kansivihko kuvineen ja esseineen olisi ollut paikallaan..

Muut levyt löytyvätkin jo hyllystä, paitsi se remix-kökkö, jota en edes halua kuulla.

Se kyllä vituttaa, että bändiä ei tullut nähnyä livenä. Netissä surffaillessani huomasin, että ilmeisesti joku Vernissan reilu puolitoistatuntinen keikka on aikoinaan taltioitu viidellä kameralla. Tiedä häntä pitääkö paikkansa tai onko sitä koskaan näytetty missään, mutta kuulostaisi kuitenkin houkuttelevalta saada DVD:lle.

Joo, levy hommattu ja diggailtu niin perkeleesti. Kansivihko olis ollut enemmän kuin tarpeen, oishan se ollu kiva tietää miltä keikalta mikäkin biisi on. Joku 15-20 kertaa nähny livenä joten tiedä jos ois ollu jollain noista keikoista mukana.

En ollu tosta Vernissasta kuullu mutta jos näin on niin PAKKOhankinta. Tosin jos joku YLE omistaa ne oikeudet niin by by ei taida käydä toteen.

 

[BigRedBob]

Kingston Wall. Kotimaisista bändeistä kovin ja rakkain ikinä. Tajunnan räjäyttävä, orgastinen, euforinen elämys. Walli+Jylli+Kuoppis=neroutta, piste.

Mutta siinä mielessä oli sopiva aika tutustua bändiin, että hyllyyn päätyi ne ilmeisesti nyt jo melkoisiksi keräilyharvinaisuuksiksi tulleet bonuslevylliset versiot.

Samoin täällä tutustuminen alkoi nimenomaan noista tuplaversioista, lucky me. Niistähän on vain 1000 kpl painos. Huuto.netistä on jälkikäteen tullut hankittua vielä alkuperäiset Trinityn julkaisemat sinkku ja 2 promoa.

Oletteko testailleet Kuoppamäen rojekteja?

Von Hertzen Brothers on nähty kahdesti keikalla. Ensimmäisellä kerralla lähes orgastisissa tunnelmissa, kun VHB veti Nepalin. Silloin tuntui, että lähemmäs Kingston Wallin livevetoa en koskaan tule pääsemään.

ZOOK:issa soittaa muuten sekä Kuoppis että Jylli. Pari biisiäkin saa ladattua: http://www.zookzone.net/

Ja huomenna Tavastialla Winston Call plays Kingston Wall.
Aion olla paikalla.

 

[Cairns]

Maagisen huono orkesteri.

 

[redpecka]

Hendrixin kappale FIRE esittelee etenkin Sami Kuoppamäen taitoja...Hendrixin ja jossain määrin Led Zeppelinin vaikutteet ovat kuultavissa koko bändin soundissa, kuten ehkä aihemaailmaltaan myös The Doors moninkertaisesti nopeampana ja ilman koskettimia soitettuna versiona.

Itselläni on kymmenkunta satunnaista biisiä koneellani enkä ole sen kummemmin niitä nimiä katsellut. Shine on me, Waste of time, Fire (ai se on Hendrixin) -nimet tulee ainakin mieleen. Lisään tuohon vaikutelistaan vielä selvät yhtymäkohdat Rushiin ja Pink Floydiin. Eli siis aivan loistava bändi kyseessä. Jotain nurinaa on joo kuulunut tuosta Wallin lauluäänestä, mutta itse näen sen erinomaisen hyvin sopivan tuohon musiikkiin ja teksteihin. Hento, arka ja ahdistunut. Täytyisi joku päivä hommata nuo levyt himaan.

 

[Pullamössö]

Aivan helvetin loistava bändi. Musiikki on mahtavaa ja myös kieltämättä psykedeelistä/omaperäistä mutta toimii kyllä! Itse olen tosin syntynyt suurinpiirtein silloin kuin Petri Walli nukkui pois, mutta olisi ollut mahtavaa nähdä kyseinen bändi livenä. Sami Kuoppämäki on kyllä helvetin kova rumpali, ja erottuu taustalta, vaikka muutkaan eivät olleet huonoja bassonsa(Jylli) tai kitaransa(Walli) kanssa. Ei voi sano lempibiisiä mutta levyn I avausraita With My Mind potkii ja lujaa! I onkin ehkä omasta mielestäni bändin paras levy. Silti II ja Tri-logy toimivat myös, vaikka ovatkin varsin erilaisia levyjä. Kingston Wall on siit hyvä, että sen musiikki kehittyi ja sai uusia vaikutteita ja yhdisteli näitä hyvin onnistuneesti. Loistavaa musiikkia.

np : KW - used to feel before

 

[Mustaine]

Kovaa matskua, huolimatta siitä, että Walli on melko kehno laulaja ja suuri osa biiseistä on pelkkää jamia.

Kuitenkin levyt löytyvät, tykkään, mutta en jumaloi. Plussapisteet siitä, että Suomestakin löytyy joitain hyviä bändejä, tai ainakin oli joskus.

Kuoppamäki on "Härppä-rumpaleiden" Suomi-jaoston kuningas.

 

[Aina Pata]

Jaahans, se on nyt sitten ilmestynyt. Olin jo itse luopunut toivosta. Huomenna ajellaan levykauppaan.

Itse löysin KW:n tasan vuosi Peten kuoleman jälkeen, kun radiosta kuulin jonkun biisin. Samalla selvisi, että kaverillani oli Trilogy joka heti tietysti lainaan ja tehokuunteluun, kuten myös kakkoslevy jonka löysin naapurikunnan kirjastosta.

Seuraava projekti oli tietysti levyjen hankkiminen itselle. No alkuperäisiä ei tietenkään mistään löytynyt. Trilogyn ostin japsipainoksena. Kakkosen lunastin aiemmin mainitsemastani kirjastosta. Sanoin kirjastotätille että se varastettiin. Sain aika edullisesti olisko ollut noin 70mk, laskukaava oli hauska. Hankintahinta miinus tietty vähennys käyttövuosilta. Ykkösen hankinta jäi siihen asti kun julkaistiin nämä tupla uusintapainokset. Sitten piti tietysti ostaa kakkonen ja trilogy myös että sai nämä muutamat bonukset.

Kerran olen ollut lähellä kun bändi on keikalla ollut, 90 Nummirock. Ainakin nimi komeilee julisteessa. Eipä sitä ymmärtänyt siihen aikaan katsella näitä tuntemattomia bändejä kun piti vaan sekoilla niin saatanasti, vittu.

Yksittäisiä biisejä en lähde luettelemaan, mutta Trilogy on levyistä suosikkini. Se on kokonaisuutena aivan huikaiseva. Aivan kannoilla tulee kakkoslevy. Onhan ykkönenkin hyvä, mutta se ei vaan kolahda mulle ihan niin paljon kuin nämä kaksi uudempaa.

Noita bootleggejä täytyykin nyt alkaa metsästämään.

Kaikenkaikkiaan aivan loistava bändi.

 

[Pressiboxi]

Kovaa matskua, huolimatta siitä, että Walli on melko kehno laulaja ja suuri osa biiseistä on pelkkää jamia.

Kingston Wall oli parhaimmillaan livenä. Silloin Wallin kehnohkot laulutaidot eivät niinkään haitanneet eikä biisien rakenteelliset puutteet. Biisimatsku oli enemmän tajunnanvirtaa kuin suunnitelmallisia teoksia, levytetty setti antaa touhusta perin valjun kuvan. Yksi paras rytmiryhmä koskaan Suomessa pumpussa kyllä oli. Jylli & Kuoppamäki olivat teknisestikin täydellisiä, toisin kuin Walli joka soitti tekniikkaansa nähden jatkuvasti yli limitin. Soitto meni fuskaamiseksi ja räpeltämiseksi aika helpolla, ts. yhdellätoista huutavalla sähkiksellä on helppo oikoa polkuja ja kuulostaa semihyvältä ylös alas perusskaaloja vedellen (vrt. Timo Tolkki metallin puolella).

 

[Pateettinen]

Kingston Wall oli parhaimmillaan livenä. Silloin Wallin kehnohkot laulutaidot eivät niinkään haitanneet eikä biisien rakenteelliset puutteet. Biisimatsku oli enemmän tajunnanvirtaa kuin suunnitelmallisia teoksia, levytetty setti antaa touhusta perin valjun kuvan. Yksi paras rytmiryhmä koskaan Suomessa pumpussa kyllä oli. Jylli & Kuoppamäki olivat teknisestikin täydellisiä, toisin kuin Walli joka soitti tekniikkaansa nähden jatkuvasti yli limitin.

Tätä voin peesata täysin. Näin bändin Tavastialla joskus -93, tuolloin Kuoppamäki teki TODELLA ison vaikutuksen, "eihän tuollaista rumpalia voi olla", ajattelin. Jylli taasen toimi kuten hyvän basistin pitääkin, ei liikaa näkyvillä, mutta pitää homman kasassa tyylikkäästi. Wallin soitto oli aika rosoista, toisaalta mitäpä siitä, kokonaisuus toimi -vetin hyvin.

 

[Pressiboxi]

Tätä voin peesata täysin. Näin bändin Tavastialla joskus -93, tuolloin Kuoppamäki teki TODELLA ison vaikutuksen, "eihän tuollaista rumpalia voi olla", ajattelin. Jylli taasen toimi kuten hyvän basistin pitääkin, ei liikaa näkyvillä, mutta pitää homman kasassa tyylikkäästi. Wallin soitto oli aika rosoista, toisaalta mitäpä siitä, kokonaisuus toimi -vetin hyvin.

Jep, livenähän se oli komea bändi. Levyjä tuli aikanaan vierastettua, minusta biisit olivat kökköjä ja bändin imago hippisymboleineen ja teiniviiksineen jokseenkin karmea. Ts. bändi oli ajan virtauksista todella karskisti ulkona.

Basistin ja rumpalin roolitus voi mennä myös toisin päin. Esim. Red Hot Chili Peppersissä Flea on paljon soittava stara ja Chad vetää takana peruskomppia. Kingston Wallissa Kuoppamäki takoi kolmellä kädellä ja Jylli peesasi perusasioilla (huomattavan edistyneillä sellaisilla), juuri kuten pitääkin. Se että molemmat limuttelisivat kilpaa mitä sattuu kuulostaisi aivan kauhealta.

 

[Odd]

Tällä levyllä ei ole heikkoa raitaa...ja erittäin mielenkiintoinen cover-valinta, Diana Rossin I FEEL LOVE.

I Feel Love on Donna Summerin, ei Diana Rossin biisi.

 

[fat of the land]

Maagisen huono orkesteri.

Joo onneksi joku muukin on samaa mieltä.

Ei pahalla mutta en ole ikinä hiffannut KW:n ideaa, kaikenmaailman räimettä, mäiskettä ja diibadaabaa on kuunneltu ja tykätty mutta ei uppoa ei sitten millään.
Hauska olisi tietää hehkutettaisiinko niin paljon koko orkesteria jos Walli ei olisi hypännyt kuolemaansa.

Sekavaa, niin sekavaa samankaltaista älämölöä kuin joku doors.
Valitettavasti mielipiteeni joka varmaan ottaa muita pannuun on:

Poikkitaiteellista keskinkertaista skeidaa joka myy tai edes pääsee suuren yleisön diggailun kohteeksi vain ja ainoastaan "traagisesti" kuolleen Wallin muiston takia.
Hyvää pössyttelymusaa pössyttelijöille ja niille jotka hakee jotain tajunnanlaajennusta musasta.

 

[Lawless]

Ei pahalla mutta en ole ikinä hiffannut KW:n ideaa, kaikenmaailman räimettä, mäiskettä ja diibadaabaa on kuunneltu ja tykätty mutta ei uppoa ei sitten millään.

Ei se minullekaan uppoa, tosin ei mitään hirveän huonoakaan. Taustamusiikkina menettelee, mutta ei tuollaista jaksa kuuntelemalla kuunnella. Toisaalta, ei tämä niin yllätäkään, sillä en ole ennenkään kovin paljon pitänyt tämän tyyppisestä musiikista, jossa paino on jammailulla. Yleensä ottaen esim. jazzmusiikista en ymmärrä hölkäsen pöläystä. Tosin ei se musiikista sen vähempiarvoista tee, jos minä en sitä satu ymmärtämään.

Kaikesta huolimatta tällä orkesterilla on ajoittain aika hyvä soundi.

 

[Ted Raikas]

Enemmän vaan pojat pössyä, ni johan alkaa KW ja kumppanit putoamaan...

...itse tosin olen ihan pilvessä luonnollisista syistäkin, eli tarvetta ei ole lisätä annoksia.

 

[tinkezione]

Jos joku hellsinkiläinen kokee tarvetta nähdä Kingston Wall -tribuuttibändiä, niin tänään Tavastialla kyseisen pumpun tuotantoa taiteilee Winston Call -merkkinen orkesteri. Tervemenoa, itse en taida ehtiä vaikka kiinnostaisikin.

 

[Kalba]

Kingston Wall. Diggaan ihan vitusti.
Ensi kosketus bändiin tuli vasta Peten kuoleman jälkeen. Ajelin vuoden 1997 lopulla taksia ja Radio Citystä tuli kuuntelijoiden valitsema top 100 Stadilaisten bändien biisit tjsp. Muistan kuitenkin elävästi istuneeni Munkan tolpalla kun top5:ssä oli 3 minulle ennestään tuntematonta biisiä, jotka kuitenkin kolahtivat välittömästi. Yksi taisi olla, kuinka ollakaan, We cannot move.

Soittelin noihin aikoihin bändissä ja kitaristimme, yksi parhaista kavereistani edelleenkin, alkoi vetää Wcm alkua. Kuullosti tutulta ja kysäisin mikä tämä juttu on. Kingston Wall:han se oli ja kaverini soitti minulle vanhalta c-kasetilta muutaman biisin. Välittömästi seuraavana päivänä menin ja ostin kertalaakista kaikki 3 juuri uudelleen ilmestynyttä Kingstonia. Levyjä on paha mennä laittamaan minkäänlaiseen järjestykseen, mutta II on mielestäni paras kokonaisuus.

Olen suunnattoman kateellinen muutaman vuoden vanhemmalle kaverilleni, joka kertoi nähneensä Kingstonin useita kertoja 90-luvun alussa mm. Tavalla ja KY:llä. Hänen mukaansa keikat olivat joka kerta elämys, lähinnä johtuen siitä että yhtään samanlaista keikkaa eivät Kingstonit heittäneet. Levyillä olevat kappaleet ilmeisesti loivat vain jonkinlaisen raamin, loput improvisoitiin.

 

[Punasiipi]

Koska täällä on näköjään fanittajia niin tarjoillaan erikoinen pikkuseikka, Kuoppamäen ensimmäinen keikka taisi olla meikäläisen 12v-synttärit, silloisen bändin nimi oli Angel Dust ja veijarit veti ihan kybällä Kissin Love Gunia naapureiden kauhuksi!

Silloin jo näki että kapulat on oikean miehen käsissä, en vaan olisi ikinä uskonut että pojasta kasvaa aikuisena Suomen ykkösrumpaleita. Kyllä maailma voi olla pieni...

 

[BigRedBob]

Maagisen huono orkesteri.

Hiljaa punkki, et vaan ymmärrä. ;)

Poikkitaiteellista keskinkertaista skeidaa joka myy tai edes pääsee suuren yleisön diggailun kohteeksi vain ja ainoastaan "traagisesti" kuolleen Wallin muiston takia.

En sanoisi ihan niinkään. Fakta, että Walli tappoi itsensä, kyllä lisää tietynlaista mystisyyttä ja hypeä KW:n ympärillä, mutta tietääkseni bändillä oli jo olemassa ollessaan jonkinlainen kulttistatus ja ainakin pieni, mutta sitäkin hooceempi diggailijakuntansa. Tuo Wallin menehtymisen ympärillä pyörivä hype vaan tuo nuo nerokkaat levyt ja biisit entistä useampien ulottuville. Mikä on hieno juttu.

Mutta eihän toki kaikki voi tykätä kaikesta. Minustakin esim. The Beatles on ihan paska bändi, vaikka maailmassa moni on varmasti eri mieltä.

 

[Ted Raikas]

Fakta, että Walli tappoi itsensä, kyllä lisää tietynlaista mystisyyttä ja hypeä KW:n ympärillä, mutta tietääkseni bändillä oli jo olemassa ollessaan jonkinlainen kulttistatus ja ainakin pieni, mutta sitäkin hooceempi diggailijakuntansa.

Onko se tosiaan fakta? Mieshän taisi olla LSD:n vaikutuksen alainen kuollessaan ja tunnetusti happoa vetänyt ihminen ei ole välttämättä ihan kaikkein tietoisin ympäristöstään ja sen vaaroista. Kiipeilee parvekkeille tai ties minne, matkatessaan ihan muissa maailmoissa mielessään.

Minulle on siis välittynyt käsitys, että miehen kuolema olisi ollut onnettomuus, ei tarkoituksellinen itsemurha?