Sellaista se mäkihyppy välillä on. Kaikilla kärkimiehillä oli kuitenkin samat olosuhteet. Pahempaa on, kun tuuli pyörii. Ei tästä sentään farssia saa millään, vaikka moni oloista kärsikin.
Happosen hienon kymmenennen sijan sekä muidenkin suomalaisten sijoitukset olisi voinut mainita.
Mielestäni Bissenin toinen kilpailu oli ensimmäisen kierroksen osalta katastrofi, koska olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin tasapuoliset. Täyttä katastrofia siitä ei tullut, koska Ahonen ja Morgenstern pääsivät kuitenkin toiselle kierrokselle. Nämä vain siksi, että Ahonen on tällä hetkellä muihin nähden n. +10 metriä -kunnossa ja Morgi n. +6 metriä -kunnossa.
Kuitenkin Mäkiviikon 10 parhaasta neljä ei päässyt toiselle kierrokselle. Kaikki hyppäsivät loppupäässä. Jotenkin en jaksa uskoa kollektiiviseen päiden pettämiseen. Happonenkin poimi nimenomaan näiden kierrokselta jäämisien vuoksi sijoituksia Mäkiviikolla.
Muutenkin järjestäjiltä lipsahti Anders Bardal merkittävästi parempaan tuulirakoon. Hyppyyn tuli heti se 10 metriä lisää.
Toista kierrosta ei mielestäni olisi pitänyt edes hypätä, koska eka kierros oli koko lailla lottoarvontaa ja voittajia palkittiin reilulla sadalla pisteellä ajatellen Mäkiviikon tilannetta. Michael Neumayer pomppasi yllätyskolmoseksi ja olisi voinut pompata ykköseksi asti, jos keula olisi vielä enemmän hidastunut.
---
"Paras mäkihyppääjä" -kisaan heittäisin itse ehkäpä Jens Weissflogin. Tärkeimpänä perusteluna se, että hän on ainut mies, joka on voittanut SEKÄ olympiakultaa ETTÄ Mäkiviikon molemmilla tyyleillä (eli tällä ns. perinteisellä ja V-tyylillä).
Uran pituudesta kertoo oleellisimman se, että ensimmäisen Mäkiviikkonsa Weissflog voitti 1984 ja viimeisen 1996. Ja tosiaan tyylinmurros vielä tuossa välissä. Sitä ei moni vanhan liiton mies klaarannut.