Lukon pelaajapolitiikka ja tavoitteet

  • 40 263
  • 196

Korinekki

Jäsen
Täysin samaa mieltä Aeromanin kanssa. Ajatuksena tämä kanadalaistyyppinen ryhmä on kaunis, mutta Lukon rosterista puuttuu täysin ne muutamat ratkaisupelaajat, jotka kuitenkin tarvitaan. Taitoa pitäisi olla lisää sekä peräpäässä että myös hyökkäyksessä.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko on 2000-luvun aikana profiloitunut "pieneksi suurseuraksi", eli joukkueeksi, joka käyttää paljon rahaa pelaajiin, mutta jonka todellinen menestys kiertää kaukaa. Samoin viime vuosina kasassa olleet joukkueet ovat valmentajineen olleet melkoista sekasoppaa siinä mielessä, että pelityyli on ollut milloin millainen ja joukkueen rakennekin vaihdellut melkoisesti eri kausien välillä. Lukolta puuttuukin oma brändi ja tietynlainen identiteetti. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, että mikä on Lukon seurajohdon asettama perimmäinen missio? Muistelisin Santalan joskus sanoneen jotain sinnepäin, että joukkueen pitäisi olla aina välillä mukana mitalitaistossa ja vähintään kerran kymmenessä vuodessa saada finaalipaikka tai ainakin mitali, jotta tietynlaista kiekkobuumia olisi helpompi rakentaa ja ylläpitää. Tällä hetkellä Lukon missiona tuntuu olevan keskinkertaisuuteen pyrkiminen korkeammilla kustannuksilla, kuin mitä nykyinen "menestys" oikeilla ja harkituilla ratkaisuilla vaatisi.

Omat Pojat -projekti oli ideana hyvä, mutta ehkäpä jälkiviisaana voisi sanoa, että ensimmäisen kauden joukkueen olisi pitänyt olla ratkaisupelaajien osalta kovempi, jotta kausi ei olisi ollut niin varhaisessa vaiheessa ohitse. Toisen kauden joukkuetta taas alettiin kesken kauden vahvistamaan jopa paniikinomaisella tavalla, ja unohdettiin projektin perimmäinen tarkoitus. Kolmannella kaudella piti sitten pelata mitaleista, mutta joukkue oli kauteen lähdettäessä huonompi kuin edelliskauden joukkue ja kurssi kääntyi nousuun vasta Rautakorven tultua puikkoihin ja vaadittua samalla kentällisen uusia pelaajia.

Tulevaisuuden suhteen kannattaisin sitä, että kahteen ensimmäiseen kenttään hankitaan riittävän kovat pelimiehet, ja kahteen muuhun kenttään annetaan pelipaikkoja lupaaville junioreille, sekä samalla unohdetaan muualta tuodut kallispalkkaiset keski-ikäiset keskinkertaisuudet. Erittäin ratkaisevaa on luonnollisesti paitsi valmentajan valinta, niin myös seurajohdon tavoitteet ja todellinen halu kehittää raumalaista jääkiekkoa. Pelejä voi hävitäkin monella tavalla. Mieluummin katson nuorien ja kehittyvien tulevaisuuden tähtien häviävän viimeiseen minuuttiin asti kestävän rajun yrityksen jälkeen paremmalleen, kuin kallispalkkaisen muiden seurojen jämistä kootun muugalaislegioonan ottavan pataan puuduttavan surffailun päätteeksi.
 

Korinekki

Jäsen
Johto tuossa tiivisti mielestäni sen suurimman pointin: onko seurajohdolla oikeasti halua kehittää Lukkoa niin, että saadaan menestystä?
Tärkein yksittäinen asia, on osaava ja Lukkoon sitoutunut päävalmentaja. Sen jälkeen oikeanlaiset pelaajahankinnat.
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Johto tuossa tiivisti mielestäni sen suurimman pointin: onko seurajohdolla oikeasti halua kehittää Lukkoa niin, että saadaan menestystä?
Tärkein yksittäinen asia, on osaava ja Lukkoon sitoutunut päävalmentaja. Sen jälkeen oikeanlaiset pelaajahankinnat.

Tänne on tänään kirjoitettu monta erittäin hyvää kirjoitusta. Raumalla ollaan vihdoinkin tajuamassa missä suurimmat ongelmat ovat. Seurajohto on täysin ammattitaidoton elektroniikkakerho joka ei ymmärrä jääkiekosta juurikaan mitään. Niin kauan kuin Mokka ja kumppanit saa harrastella rauhassa, ei menestystä Raumalla tulla näkemään. Sponsorien pitäisi nyt ymmärtää pistää rahahanat kiinni kunnes seurajohto on vaihdettu. Nykymenolla hommassa ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sponsorien pitäisi nyt ymmärtää pistää rahahanat kiinni kunnes seurajohto on vaihdettu. Nykymenolla hommassa ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä.

Ongelma taitaa vaan olla siinä että suurimmat sponsorit = seurajohto. Tai no ei ihan mutta melkein...
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ongelma taitaa vaan olla siinä että suurimmat sponsorit = seurajohto. Tai no ei ihan mutta melkein...

Valitettavasti...No sitten vaaditaan toimitusjohtajalta munaa pistää hommat kuntoon! Ei nykyisellä menolla voi Raumallakaan jatkaa enää kovinkaan pitkään.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Eikös tässä ole tavallaan menty monia vuosia niin, että siihen kuuluisaan juonikkuuteen on aina haluttu panostaa, ja pelata ovelasti, kuin kettu konsanaan.

Tässä onkin sitten se ensimmäisen uudistuksen paikka. Heitetään se ketunvittu pois siitä paidan rintamuksista ja kunnioitetaan perinteitä ottamalla se kunnon logo tilalle. Tulisi joukkueeseen edes hieman uskottavuutta. Eihän kukaan tuollaista sarjakuvakettua kunnioita. Äärettömän rumakin vielä.

Sairaan ovelaa sanon minä.
 

Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämä kausi ei tästä enää muuksi muutu. Paska kuin paska. Ylipalkattuja jyriä koko nippu valmentajaa myöden.

Katse ja kaikki tekeminen kohti ensi kautta. Toivolalle yksisuuntainen lippu Hämeenlinnaan ja penkin taakse jostain joku marionettinukke (vaikka Pikkarainen), joka totetuttaa vain suunnitelmaa. Jatkaville ja junnuille kaikki vastuu kentällä. Jos tuleva koutsi on jo selvillä, häneltä voisi kiltisti pyytää jo sapluunaa pelitavasta, jota lähetään jo nyt ajamaan sisään.

Puolet joukkueesta Hokkiin tai vittuun. Ihan sama minne.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mikä muuten on tilanne Lukon junioripuolella tällä hetkellä? Onko siellä A-junnuissa sellaisia kavereita joiden voisi odottaa pystyvän edes jonkinlaiseen läpimurtoon liigajoukkueessa seuraavan parin vuoden sisällä?
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Katse ja kaikki tekeminen kohti ensi kautta. Toivolalle yksisuuntainen lippu Hämeenlinnaan ja penkin taakse jostain joku marionettinukke (vaikka Pikkarainen), joka totetuttaa vain suunnitelmaa.

Baxter voisi irrota vaihtokaupassa Toivolaan. Ja kun tiedetään millaista suunnitelmaa Baxter toteuttaa herran tuella, niin suosittelen. Referenssit ainakin kunnossa tällä äijällä, samoin suhteet yläkertaan.
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Baxter voisi irrota vaihtokaupassa Toivolaan. Ja kun tiedetään millaista suunnitelmaa Baxter toteuttaa herran tuella, niin suosittelen. Referenssit ainakin kunnossa tällä äijällä, samoin suhteet yläkertaan.

Tämähän oli vitsi mutta ei varmasti heikentäisi kummankaan joukkueen otteita. Jotain radikaalia odottaisi organisaation tekevän mutta hyvä-veli kerho taputtelee toisiaan olalle ja jatkaa saamaa rataa kuin viimeiset vuosikymmenet.
 

Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Baxter voisi irrota vaihtokaupassa Toivolaan. Ja kun tiedetään millaista suunnitelmaa Baxter toteuttaa herran tuella, niin suosittelen. Referenssit ainakin kunnossa tällä äijällä, samoin suhteet yläkertaan.

No, oliskohan tämä edes huono juttu...tiedä sitä.

Kaupan päälle pena brändäilemään kettu ja lukko yhteen. Mikä tiimi muiden Rauman jarrujen kanssa!
 

Luti

Jäsen
Lukon pelaajapolitiikka näyttäisi näin maksajan näkökulmasta olevan palkata mahdollisimman isolla rahalla mielellään tosi löysiä asenteettomia mulkkuja pelaamaan valmentajaa pihalle.

Lukon johto saa sitten kertoa ne ns. tavoitteet. Villi arvaus: "Jäkis on hieno laji ja kabineteissa on mukava pörrätä."

PS.: Täytyy nöyrtyä heti sen verran että olen tietysti vain pienosakas eli satunnainen pääsylipun ostaja enkä mikään tärkeä "toiminnan" rahoittaja...

PPS: Eilisiltaisen spektaakkelin jälkeen en tule olemaan edes satunnainen pääsylipun ostaja => Seuraavassa kotipelissä lienee vain 5399 katsojaa. Eipä taida oikeastaan tuntua Lukon massissa mitenkään.

Idealistit sanovat että jaloillaan voi muka äänestää. Höpö höpö: Jokerit mahtaa kaatua ilman meikäläisen lättänöitä.
 
Viimeksi muokattu:

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Johto tuossa tiivisti mielestäni sen suurimman pointin: onko seurajohdolla oikeasti halua kehittää Lukkoa niin, että saadaan menestystä?
Tärkein yksittäinen asia, on osaava ja Lukkoon sitoutunut päävalmentaja. Sen jälkeen oikeanlaiset pelaajahankinnat.


Olen samasta aiheesta kirjoittanut jo pari vuotta. Kylla se fanille pistaa vihaksi kun on hyvin tiedossa etta seuran rahkeissa olisi varaa ja sitten ostellaan kolme ketjullista Koposia ja puolustus tayteen mita ikina Topi Lehtosia ja Juha Aleneita.

Paskan marjat, ei tuollaista jaksa kukaan, ja on jotenkin vasynytta odotella valmentajalta ihmetekoja kun rahat on hakattu jarjestaan paskaan. Vaikka silla sitten olisikin valmentajan siunaus. Ei halpaa kannata ostaa vaikka sita saisi amparitolkulla verrattuna laatupelaajiin.

Ensi kaudeksi Aravirta puikkoihin. Vehanen tietenkin jatkaa. Pidetaan Saarenheimo, Haataja, Topo, Sprukts, Lammassaari, Yli-Junnila, Viinanen ja Ben-Amor. Puolustuksesta pidetaan Siklenka, Viitanen, Lehikoinen ja Nordlund.

Jaa taman nakoinen paletti

Lammassaari-xxx-xxx
Sprukts-Saarenheimo-Haataja
xxx- Viinanen- Topo
BenAmor-Yli-Junnila- xxx

xxx-xxx
Viitanen-Siklenka
Lehikoinen-xxx
Nordlund

Kotiin tuodaan Koivisto ja Straka, siina ykkosketjuun lampun kaverit. Kolmosen laitaan Torkki (no ok, saa olla joku muukin kunhan on saman tason pelimies, tiedan ettei kaikki ole sopimustilanteeltaan realistisia). Nelosessa voi kokeilla Palolaa tai muita A-junnuja. Ykkosparin pakkeja tarvitaan, eikohan Niskala halua jo kotiin (HAH HAH). Joka tapauksessa, ykkospakkipariin joku Niskala/Koistinen/Salmela ja joku Pettinen. Kolmoseen Lehikoisen pariksi pitaa myos saada ihan laadukas puolustaja. Ehka Kuusiston voisi harkita pitavansa?

Tuollaista mina haluan nahda. Tiedan kylla etta kalliiksi tulisi, mutta enta sitten. Menestys poikii rahaa. Tuollaisella jengilla taistelisi jo mestarien liigan paikoista ja isoista rahoista, mutta muuten pysytaan puuhastelun puolella.

Joka helvetin vuosi sama laulu....joku osa-alue on jo etukateen hiukan alimitoitettu. Viime kaudella oli kova hyokkays ja paska maalivahti. Puolustuskin oli heikko. Nyt on tosi tasainen hyokkayskalusto, pienilla puutteilla. Puolustus on edelleen heikko. Nyt on maalivahtiosasto kunnossa. Olisikohan aika jo ensi kaudella odottaa etta joka osa-alue olisi jo kauteen lahdossa kunnossa? Ei tietenkaan, ihan turhaa haaveilua.

Saa sen Kimmo Rintasenkin kotiin tuoda.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Komialta Psychodadin fantasiarosteri näyttää, ei siinä mitään. Lukon resursseille vaan ihan utopistinen. Kyllä, Lukon resursseilla. Katsomalla Contineon tilinpäätöstä voi lukea ettei Lukolla ole rahaa loputtomasti käytössä. Sen tietää myös seurajohto, joka palkkasi Eerolan sijasta tarkan markan talousmiehen Rajalan toimariksi. Menoja on pakko karsia.

Lukolla on ihan hyvä taloudellinen tilanne ja nykyisen budjettitason se pystynee pitämään, vaikka tulopuolta Rajalan tavoitteena onkin kehittää. Contineon siirrettävissä olevien varojen määrä ei kuitenkaan riitä tuollaisten rostereiden kasaamiseen - ei ainakaan pitkäjänteisellä tähtäimellä.

Muuten kyllä ihan samaa mieltä, että nämä 3-4. ketjujen jyrät voi jättää ostamasta ja antaa omille junnuille mahdollisuus. Ennemmin sitten panostaa kunnollisiin 1. ja 2. ketjuihin.

Tärkeintä olisi nyt löytää Lukolle ammattitaitoinen, hyvä valmentaja, joka osaisi luoda näköisensä joukkueen. Lukon nykyinen joukkue on valitettavasti taas puolustuksen osalta täysin väärin koottu. Aivan turha raahata esim. Uramaa vamentajaksi, jos puolustuksessa ei ole kädellisiä pakkeja, jotka peliä osaavat avata (ks. Tapparan rosteri). Muutaman kierroksen jälkeen olisi taas itkuketjut täynnä siitä kuinka paska valmentaja Urama on ja kuinka huonon valinnan seurajohto taas teki.

Kokonaispaketti kuntoon perkele!
 

Korinekki

Jäsen
Kaudesta toiseen Lukolla on se noin 2 miljoonan euron joukkue. Hinta-laatusuhde on varmasti joka kausi myös liigan heikoin. Mielestäni tässä on se suurin korjauksen vara. Budjettia ei tarvitsi nostaa, vaan rahat käyttää järkevämmin. Onko Jari Laihon ammattitaito riittävä hoitamaan tätä pelaajapuolta?
 
Mikä muuten on tilanne Lukon junioripuolella tällä hetkellä? Onko siellä A-junnuissa sellaisia kavereita joiden voisi odottaa pystyvän edes jonkinlaiseen läpimurtoon liigajoukkueessa seuraavan parin vuoden sisällä?

No liigajoukkueen mukanakin pyörineet Jasu, Palola, Aaltonen ja Makkonen nyt ainakin. Näiden lisäksi pitäisin myös Aki Kangasmäkeä ja vasta 17-vuotiasta Eero Eloa mahdollisina tulevaisuuden liigapelaajina.

EDIT: Maalivahtipuolelta unohtui vielä Engren.
 

Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Budjettia ei tarvitsi nostaa, vaan rahat käyttää järkevämmin. Onko Jari Laihon ammattitaito riittävä hoitamaan tätä pelaajapuolta?

Liian usein tuntuu, että ei. "Rauma-lisän" tapaisella pikkukaupunkistatuksen taakse piiloutumisella pyydellään jo etukäteen anteeksi mahdollisia epäonnistumisia. Luulisi Lukon organisaatiossa isoilla resursseilla ja pienillä tavoitteilla toimimisen olevan varmasti mukavin työpaikka liigassa. Sitten kun mennään vauhdilla päin persettä, alkaa puheet kriittisestä ja vaativasta raumalaiskatsojasta.

Tähtisalo, Alen, Koponen, Juntunen, Ben-Amor, O`Brien... ei järin hääviä työnäytettä. Siitä himoitusta Rullieristakin on perästä päin kuulunut ihmeellisiä tarinoita. Olisi senkin suhteen olleet hanskat syvällä paskassa.

EDIT: Viime kaudesta vielä Hunkes, Platil, Martikainen ja liuta maalivahteja listaan niin komiaahan pelaajahankinnat on tosiaan ollut. Ihan Toivolan näköisiä.
 

mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
noh noh

Tähtisalo, Alen, Koponen, Juntunen, Ben-Amor, O`Brien... ei järin hääviä työnäytettä. Siitä himoitusta Rullieristakin on perästä päin kuulunut ihmeellisiä tarinoita. Olisi senkin suhteen olleet hanskat syvällä paskassa.

EDIT: Viime kaudesta vielä Hunkes, Platil, Martikainen ja liuta maalivahteja listaan niin komiaahan pelaajahankinnat on tosiaan ollut. Ihan Toivolan näköisiä.

Tässä nyt on teilattu Laihon hankinnat mennen tullen, mutta onko se nyt kuitenkaan noin mustavalkoista? Yllä olevat nimet on helppo jälkikäteen teilata, mutta harva osasi sen tehdä jo etukäteen. Otan noi ylläolevat nimet järjestyksessä käsittelyyn.

Tähtisalo - Kukaan ei kai odottanutkaan, että tämä mies vetelee ykköspakkiparissa ja mielestäni täyttänyt 7. pakin ruutunsa aivan mainiosti.

Alen - Pelannut kieltämättä aika epävarmasti kiekon kanssa, mutta potentiaalia on paljon parempaan.

Koponen - Taas mitä odotetaan? Nostanut profiiliaan viime kaudesta melkoisesti ja pelannut pyyteettömästi ketjuineen 0-0. Pelannut jopa melko fyysisesti verrattuna viime kauteen.

Juntunen - Avuja olisi Mitat/laukaus/kohtalainen liike. Olisi pitänyt päästä eroon viime kauden jälkeen.

Ben-Amor - Oikeasti hyvä hankinta. Liikaa kymppejä tosin. Helge sanoi "Kiitos ei", kuten myös Leo. Tuomarit vieny ainakin yhden myllyn.

O'Brien - Aika moni siunasi hankinnan tuoreeltaan. Paperilla yksi kovimmista AHL pakeista liigassa. Pelaa joukkueessa, koska Viitanen on klesana.

Hunkes - Näyttöjä jo maajoukkueestakin. Kuten monesti nähty ulkomaalaisissa on aina oma riskinsä.

Platil - härö mikä härö ja ois voinu skoutata paremmin.

Martikainen - Kukaan ei ois uskonut, että noin kokenut pelimies vois olla noin paska.

Viime kauden maalivahdit meni vihkoon, tosin eipä ollut noille molkeille tarjota voittavaa joukkuetta/pelisysteemiäkään.

Varsinkin tuo pakkipuoli on ollut kovassa syynissä, mutta onhan siellä sentään Lapalla ollut jotain yritystä, kun vertaa Tolvasen kauteen, kun miehet oli Paukkusia, Lehtosia, Paappasia, Mäkelöitä, joista ei edes lähtökohtaisesti voinu odottaa muuta, kuin katastrofia.

En sano, että Lapa ois työnsä moitteetta hoitanut, mutta ei nyt päin persettäkään. Ja kai se on hommaillu hiukan semmosia pelaajia, ku valmentaja haluaa? Ois kai valmentajan homma saada niistä jotain irti kans.
 
Viimeksi muokattu:

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukon joukkue on rakennettu todella erikoisesti ja varmasti Toivola on halunnut kyseisiä pelaajatyyppejä.
Lukosta löytyy yksi pelintekijä(Sprukts), jota ei olisi hankittu ellei Jacina olisi loukannut, yksi maalintekijä(Lamppu), yksi voimahyökkääjä(Topo) ja loput ovatkin sitten aivan duunaria osastoa.
Milloin tälläisellä joukkueella on menestytty josta puuttuu kiekollinen taito melkein kokonaan?

"joudumme tekemään paljon töitä yhden maalin eteen" -lausahdusta on hoettu jo parit kerrat, mutta kylmä tosiasia on se että DUUNARISTA ei saa laadukasta PELINTEKIJÄÄ tai MAALINTEKIJÄÄ vaikka kuinka vaatisi ja antaisi vastuuta.
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pari kiekollista pakkia ja yksi maalintekijä niin siitä se nousu alkaa uudestaan kohti suoraa pleijaripaikkaa..vaihtokauppoihin meillä riittää pelaajia jos vaan jonnekin kelpaavat =)

Nyt tosiaan punnitaan seurajohto siinä mielessä, että halutaanko vielä pelastaa kausi vai perseilläänkö loppuun asti.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Vapaamatkustajat vittuun/Tempoon ja tilalle omia kasvatteja/junnuja. Taitaa olla niin että aika monella pelaajalla on sopimus ensi kaudesta jo muualle ja ajatukset suunnattuna sinne päin, kuten myös valmentajalla. Jos jotain pitäisi tehdä ketjujen suhteen niin odotellaan että Jacina kuntoutuu. Ykkösketjun sentterin vierelle Lammassaari ja Sprukts. Janis kun on aikaisemminkin loistanut nimenomaan laiturina, ainakin Suomessa. Jotain kertoo joukkueesta se että pelintekijäksi hankittu tekee itse maalit (viime aikoina).

Onneksi tästä kaikesta ei tarvi maksaa. Toivottavasti ensi kauden valmentaja on Aravirta/Urama.
 

Korinekki

Jäsen
Useasti suusta (mm. Toivola) on tavoitteeksi asetettu suora pudotuspelipaikka tällä kaudella. Eli kuuden sakkiin pitäisi runkosarjassa sijoittua.
Nyt, kun maaottelutauolta palataan, alkaa Lukolla erittäin tärkeä jakso. Enää ei ole merkitystä sillä, näyttääkö peli hyvältä. Nyt pitää kolmen pisteen voittoja tulla, jotta joukkue pääsee vielä mukaan taisteluun.
 

Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pientä ajatusleikkiä vain

Jos nykyisen ja edellisen kauden parhaat pelaajat olisi satsattu yhteen kauteen, voisi rosteri näyttää esimerkiksi seuraavanlaiselta:

Dahlman-Straka-Sprukts
Haataja-Saarenheimo-Toporowski
Hannus-Viinanen-Lammassaari
Tuomainen-Yli-Junnila-Luomala

Heikkinen-Hämäläinen
Mr X. - Viitanen
Siklenka-Nordlund

Petri Vehanen

Pakkeja sain haalittua viisi kasaan ja kiekollinen Mr. X olisi palkattu rahoilla, jotka olisivat säästyneet Korhosen, Häkkisen, Myllyniemen, Lawsonin ja Hajtin hankkimatta jättämisistä. Toinen kausi olisi sitten surffailtu puulaakihengessä...Tällä nipulla ja hyvällä pelikirjalla voidaan voittaa Suomen mestaruus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös