Mainos

Lukkokasvatit ja entiset lukkolaiset maailmalla

  • 1 771 331
  • 8 304

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Huhua ilmassa, että Otto Somppi olisi lähdössä Tapparasta.

Teppo Laaksonen mukaan suuntana olisi SHL. 15 maalia viime kaudella, tuolta voi hyvän palkan saada ja Tappara korvauksen sopparin purusta.

Tällä kaudella vain 0+2 ja pelikaa suhteellisen vähän ka 13:04 min.

Tappara-Lukko matsin perusteella Tapparalla on aika hyviä omia junnuja, ehkä Somppi tekee tilaa heille.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Outo yhteensattuma että "Lukko-senttereistä" sekä Liedes että Somppi tyytymättömiä oloonsa Tapparassa. No, saa nähdä miten Mattila viihtyy.
Eikös Somppi pelannut viime kaudella isossa roolissa Levtchin vierellä ja tehopisteet oli pettymys, nyt sitten roolikin mennyt pieneksi.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eikös Somppi pelannut viime kaudella isossa roolissa Levtchin vierellä ja tehopisteet oli pettymys, nyt sitten roolikin mennyt pieneksi.

15 maalia aika hyvä kuitenkin. Nyt tosiaan rooli ollut tällä kaudella samaa luokkaa tai jopa hieman pienempi kuin Ponthuksella ja Pathrikilla Lukossa.

Viime kaudesta Sompilta on lähtenyt peliaikaa pois n 3 min per peli.

Mattila on tehnyt 11 tehopinnaa ja pelannut 18 min per matsi. On myös ykkösylivoimassa.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vähän statistiikkaa:

Sveitsi National League:
Jesse Virtanen, 11 O, 3+9=12
Aleksi Saarela, 10 O, 6+4=10
Vili Saarijärvi, 10 O, 2+7=9
Daniel Audette, 12 O, 1+5=6
Thomas Gregoire, 12 O, 3+2=5
Antti Raanta, 1 erä, 88,9%, 3,00 pm/o

Saksa DEL:
Gabriel Fontaine, 9 O, 9+5=14 (johtaa koko sarjan pistepörssiä)
Anrei Hakulinen, 6 O, 2+4=6 (ilmeisesti loukkaantunut)
Mathew Abt, 9 O, 2+2=4
Brayden Burke, 6 O, 0+2=2 (Joko loukkaantuneena, tai katsomossa)

Tshekki:
Tarmo Reunanen, 11 O, 1+10=11 (koko sarjan pistepörssissä sijalla 6. ja pakeista 1.)
Kristian Pospisil, 10 O, 0+9=9
Pavol Skalicky, 9 O, 1+1=2
Arttu Ilomäki, 6 O, 0+2=2 (ollut loukkaantuneena)

Ruotsi SHL:
Eetu Koivistoinen, 9 O, 2+1=3
Lassi Lehtinen, 7 O, 88,4%, 3,44 pm/o

Liiga:
Julius Mattila, 11 O, 3+8=11
Heikki Liedes, 13 O, 2+5=7
Tuukka Tieksola, 11 O, 3+2=5
Otto Somppi, 11 O, 0+2=2
Miska Kukkonen, 10 O, 0+1=1
Roni Sevänen, 9 O, 0+0=0

Omat lainamiehet Mestiksessä:
Oliver Suni, 9 O, 2+6=8
Luka Tiihonen, 8 O, 1+0=1
Kim Nieminen 3 O, 2+3=5 (Liigassa Jukureissa 4 ottelua 0+0)
Onni Korkka, 2 O, 0+1=1

Tuossapa näitä ja varmaan jonkun nimi puuttuu.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Fonzyllä putki kulkee eikä yllätä mua yhtään. Hieno pelaaja ja mies.
Oliko se viime kaudella kun alkoi olla aika pitelemättömässä vireessä ja sitten tuli maalinedustan käännähdystilanteessa se joku outo vamma?
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Oliko se viime kaudella kun alkoi olla aika pitelemättömässä vireessä ja sitten tuli maalinedustan käännähdystilanteessa se joku outo vamma?
Olihan se. Burke-Fonzy-Tieksola oli sen muutaman viikon hemmetin hyvä koostumus ja tuon Fonzyn loukin jälkeen ei sitten oikein kenelläkään noista ollut juuri mitään annettavaa Lukolle.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Siellä alkaa Lassi Lehtisen MoDolla olemaan kusiset paikat SHL:n puolella, jos ei pian ala voittoja tulemaan. Yhdeksästä pelistä 1 voitto varsinaisella peliajalla ja toinen jatkoilla. Muuten seitsemän suoraa tappiota joista viimeinen eilen sarjanousia Brynäsiä vastaan lukemin 5-2. MoDolla suurimmat ongelmat näyttävät olevan maalinteossa, sillä yhdeksään otteluun tehtyjä on vain 14 ja näistäkin kahdessa voitto-ottelussa on tullut 10 kpl. Eli seitsemässä tappiollisessa ottelussa vain 4 tehtyä ja ovat jääneet nollille neljässä pelissä. Tilanne on kyllä huono, sillä MoDo kuitenkin ainakin mun mielestä onnistui vahvistamaan nimenomaan hyökkäystään viime kauden jälkeen, kun uusia nimiä on esim. Lukas Jasek (1+0), Jesper Olofsson (0+0) ja Alexander True (1+1) ja puolustukseenkin saivat kohtuu nimekkäitä pelaajia kuten Tobias Vinberg, Paul LaDue sekä Mattias Norlinder. Lähtijöistä kovempia nimiä olivat kuitenkin vain Tapparaan mennyt Daniel Brickley, Rögleen suunnannut Josh Dickinson sekä HPK:ssa nyt pelaava Kyle Topping. Muut lähtijät olivat enemmän tai vähemmän floppeja.

Varmaan alkaa tapahtumaan muutoksia aika piankin, koska pian on 20% peleistä takana.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Raanta teki eilen voittoisan paluun tolppien väliin, kun Servette voitti Fehervarin vieraissa maalein 5-2 ja mun käsittääkseni varmisti samalla paikan jatkopeleihin CHL:ssa. Ana pysäytti 24/26 laukausta ja torjuntaprosentti on näin ollen mukava 92,31%.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Mitähän MoDo maksaa Lassille? Luulisi meillä olevan rahaa kotiuttaa kaveri. Seuraan juuri Linkköpinkki muuduu peliä.
 
Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Noh, jos ensi kaudella olisi rahaa sitten vähän enemmän ykköskassariin, kun ei ole kahta keskinkertaisuutta palkkalistoilla.
Kummastelen kyllä, kun ollut puhe jopa "kaikkien aikojen kalleimmasta jengistä" mutta silti maalivahdiksi kelpuutettiin varsin keskinkertainen tandemi. Ennemmin vaikka yksi 100k laitahyökkääjä vähemmän ja ne rahat ykkösveskaan.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kummastelen kyllä, kun ollut puhe jopa "kaikkien aikojen kalleimmasta jengistä" mutta silti maalivahdiksi kelpuutettiin varsin keskinkertainen tandemi. Ennemmin vaikka yksi 100k laitahyökkääjä vähemmän ja ne rahat ykkösveskaan.
Ensi kaudeksi paletti on sen verran levällään, niin eiköhän silloin katsota asioita eri kantilta tämänkin suhteen.
 
Kummastelen kyllä, kun ollut puhe jopa "kaikkien aikojen kalleimmasta jengistä" mutta silti maalivahdiksi kelpuutettiin varsin keskinkertainen tandemi.

Mutta onko tandemi keskinkertaisen lisäksi myös keskihintainen, vai suorastaan kallis? Jälkimmäisen puolesta voisin veikata jos kerran jalkeilla on kaikkien aikojen kallein joukkue.
 
Dani55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kummastelen kyllä, kun ollut puhe jopa "kaikkien aikojen kalleimmasta jengistä" mutta silti maalivahdiksi kelpuutettiin varsin keskinkertainen tandemi. Ennemmin vaikka yksi 100k laitahyökkääjä vähemmän ja ne rahat ykkösveskaan.
Nykyisestä rosterista kun olisi ottanut Nymanin pois niin olisi jäänyt veskariin melko mukavasti pätäkkää. Samalla olisi Hämäläiset ja Ylitalot saaneet enemmän peliaikaa.
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2026-2027
JD:lle ylivoima-aikaa Columbuksen voittaessa maalintekokilpailun Buffaloa vastaan.

Lassi puolestaan voitti maalinpäästökilpailun Heljankoa vastaan eli MoDo hävisi Linköpingille 6-5 övertid. Paljon maalivahtien kannalta epäonnekkaita tilanteita, mutta kyllä jotkut Lehtisen päästämistäkin olivat torjuttavissa.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mutta onko tandemi keskinkertaisen lisäksi myös keskihintainen, vai suorastaan kallis? Jälkimmäisen puolesta voisin veikata jos kerran jalkeilla on kaikkien aikojen kallein joukkue.
Sen olen kuullut, että Lebedeff ei olisi kuitenkaan kovin kallis, mutta kuitenkin kalliimpi kuin puhdas kakkoskassari. Lethemon ei varmastikaan halvimmasta ole, koska ei alunperin ollut edes tarjolla, vaan Lukko "löysi" Lethemonin eri reittejä kuin normaalisti. Sanoisin että ihan yhtä kallis tuo tandemi silti on kuin selkeä ykkönen + selkeä kakkonen.

Tiedä sitten... Kovasti toivoisi että Lethemon ja Lebedeff alkaisivat ottamaan myös niitä isoja koppeja, niin ei tarvitsisi tällä erää haikailla vanhojen ykkösten tai muiden joukkueiden tukipilarien perään.
Lassi puolestaan voitti maalinpäästökilpailun Heljankoa vastaan eli MoDo hävisi Linköpingille 6-5 övertid. Paljon maalivahtien kannalta epäonnekkaita tilanteita, mutta kyllä jotkut Lehtisen päästämistäkin olivat torjuttavissa.
Jep, kyllä täällä kirotaan Leben ja Lethemonin otteita, jos samanlainen peli tulee vastaan kuin tuo eilinen Lingköping - MoDo. Vähän samanlaisia maaleja meni niin Lehtiselle kuin Heljangollekin, mitä Lukollekin menee. Vaikea kausi menossa Lassilla ja MoDolla.
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Lämän niininii kiekko
JD:lle ylivoima-aikaa Columbuksen voittaessa maalintekokilpailun Buffaloa vastaan.

Lassi puolestaan voitti maalinpäästökilpailun Heljankoa vastaan eli MoDo hävisi Linköpingille 6-5 övertid. Paljon maalivahtien kannalta epäonnekkaita tilanteita, mutta kyllä jotkut Lehtisen päästämistäkin olivat torjuttavissa.
Lassilla on kyllä alkukausi ollut todella vaikeaa ja tahmeaa. T% 87.71 ja päästettyjen KA 3.71 sekä MoDo koko sarjan viimeisenä.
 
Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolmen voiton Lukko
Lukon junnuissa kaudella 22-23 pelannut Niklas Nykyri on kyllä vetänyt hyvin IFK:ssa, 1+4 tehot ja +3 vaikka ennen kautta ei tainnut suurtakaan roolia olla tiedossa. Eilen alusti hienosti IFK:n tasoitusmaalin TPS:ää vastaan. Nyt jos Olsson joutuu parantelemaan polveaan niin olisi Lukollakin tarvetta nostaa pakkeja kokeilemaan. Jollain tarkemmin junnuja seuranneella on varmaan näkemystä siitä, kenelle kannattaisi tonttia tarjota?
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea

En ole katsonut peliäkään mutta Välilää edustukseen ja vähän äkkiä, muuten menee paremmille apajille. 17-vuotiaana pakkina piste per peli A-junnuissa tällä kaudella.
 
Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolmen voiton Lukko
En ole katsonut peliäkään mutta Välilää edustukseen ja vähän äkkiä, muuten menee paremmille apajille. 17-vuotiaana pakkina piste per peli A-junnuissa tällä kaudella.
Välilä tuli itsellekin ihan noin niinko "teksti-tv:n" perusteella ensimmäisenä mieleen. Tiihonen ja Heinonen taisivat myös olla sellaisia nimiä, joiden mainittiin ennen kauden alkua kamppailevan paikasta edustusjoukkueessa. Ensinmainittu toki Mestiksessä tällä hetkellä.
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2026-2027
JD:lle ylivoima-aikaa Columbuksen voittaessa maalintekokilpailun Buffaloa vastaan.
Tänään puolestaan sekä yli- että alivoimavastuuta, ja oli avaus- ja lopetuskentällisessä CBJ:n hävitessä Minnesotalle ässälegenda Tarasovin hyvistä torjunnoista huolimatta.

edit. taisi pelata ylivoimaa jo edellisessäkin pelissä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös