Mainos

Lukkokasvatit ja entiset lukkolaiset maailmalla

  • 1 771 807
  • 8 306

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Katselin hetken illan peliä ja juolahti mieleen, että kyllä Petman varmaankin odotti Jyväskylään lähtiessään jotakin muuta kuin paikkaa nelosketjun laidalla ja 11 minuutin peliaikaa.
Tilastot 0+2 ja joukkueen toiseksi huonoin tehotilasto.

Nyt yksi toisensa jälkeen tuntuu nämä Lukon 3-4 kentän pelaajat hakevan roolia muualta ilman tulosta. Liedes on ainoa poikkeus. Mutta esimerkiksi aikanaan olisi ollut kiva pitää niin Suuronen, Vidgren kuin juuri Petmankin. Tuosta kolmikosta ei ole vielä napattu sitä tulosyksikön paikkaa. Suuronen tosin varakapteeni KooKoossa, mikä sinällään hieno homma. Voi noita olla muitakin, mutta nuo päällimmäisenä mielessä, mitkä olisi mielellään kaikki pitänyt.

Syy muuten sille, että juuri Liedes on onnistunut, niin on todennäköisesti työmäärässä. Nuoret kaverit ei ehkä ymmärrä sitä kuinka paljon heidän pitäisi tehdä töitä sen eteen, että saa tulospaikan. Liedes ei ole edes mikään kaikkein pelisilmäisin ja kädellisin, mutta pelasi todella hienon kauden ja otteet oli hyviä viime kaudella.

Vielä hitusen tuosta työmäärästä. Liedes teki monta vuotta työtä tähän pisteeseen. Samaa puhuttiin Hakulisesta, että kolme(?) kautta sitten hommasi omat personal trainerit ja harjoittelu muuttui. Pieni loukkaantuminenkin tuli väliin, mutta nyt alkaa näkyä se työ.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@Raymond ei se Hakulisen loukkaantuminen kovin pieni ollut.

Muuten kyllä samaa mieltä paljolti kaikesta. Noista nyt Suuronenkin oli koko viime kauden suurinpiirtein telakalla ja tämän kauden alussa näytti siltä että tehojakin alkaa tulemaan kiihtyvällä tahdilla. Muista muualle lähteneistä pienemmän roolin pelaajista vielä niin Kukkosen rooli tai peliaika ainakin näyttää kasvaneen, samoin Seväsen. Jonkun Tammelan rooli Lukossa ei oikeastaan ollut edes nelosen laita, vaikka siellä lopuksi pelasikin Enemmänkin sellainen jokapaikan työmyyrä kuten Liedes. Ville Petman yhden kauden hakemisen jälkeen löi läpi isosti ja voihan tuo sama vielä tapahtua Mikollekin. Vidgren on nyt tosiaan lyömässä itseään Jyväskylässä vähän isommin Liiga-kartalle, eli onnistumisia on tullut. Toivottavasti homma jatkuu hänelläkin samalla tavalla, paitsi ei toki Lukkoa vastaan tarvitse mitään esittää.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Muutenkin jos yksyhteen vertaa poistuneita ja tilalle saatuja (vaikka ei pitäisi) niin:

Fontaine > Ilomäki
Somppi > Haga
Kestner < Skalicky
Karjalainen > Pooley
Reunanen < Saarijärvi
Nieminen > Petman
Pavelka > Kukkonen
Ervasti > Slovacek
Saarela > Pospisil
Menee hauskemmaksi jos vähän niputtaa yhteen, kun en noista 1:1 vertauksista ole eri mieltä, mutta entä Karjalainen&Kestner vs joku-ruotsin-divari-pelaaja&Skalicky? Skalicky oli kyllä hyvä, mutta kyllä Karjalainen on ihan saatanan kova pelaaja, Karjalainen&Kestner menee mielestäni edelle. Toki jos Kestner alkaa saamaan sihdin kohdalleen, niin Kestner > Skalicky tai Kestner = Skalicky on myös ihan mahdollinen.

Fontain&Somppi vs Haga&Ilomäki on aika selvä.

Reunanen < Saarijärvi myöskin. Mutta entä Reunanen&Ervasti&Pavelka vs Saarijärvi&Kukkonen&Slovacek? Ei lainkaan niin selvä tilanne enää, kun Pavelka parantanut jonkin verran ja Ervasti ollut parempi kuin ainakaan itse odotin.

Lisäksi hyökkäyksessä Hagulinen on aivan eri mies kuin viime kaudella, vaikka oli jo silloin hyvä. Mattila myös nostanut tasoaan.
 

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Mattila myös nostanut tasoaan.
Mattila on kyllä nostanut tasoaan miltei huomaamatta. Menin katselemaan eilen mestaruuskevään playoff-pelejä ja Mattila on nykyään aivan eri mies. Ei Julius silloin huonosti pelannut, mutta jäi selkeästi Pospisilin ja Skalickyn varjoon. Tällä kaudella paljon isompi pelaaja kentällä. Näkyy koko ajan ja tekee jatkuvasti oikeita ratkaisuja. Yksi hienoimmista kasvutarinoista Lukossa, mitä olen itse todistanut.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Menee hauskemmaksi jos vähän niputtaa yhteen, kun en noista 1:1 vertauksista ole eri mieltä, mutta entä Karjalainen&Kestner vs joku-ruotsin-divari-pelaaja&Skalicky? Skalicky oli kyllä hyvä, mutta kyllä Karjalainen on ihan saatanan kova pelaaja, Karjalainen&Kestner menee mielestäni edelle. Toki jos Kestner alkaa saamaan sihdin kohdalleen, niin Kestner > Skalicky tai Kestner = Skalicky on myös ihan mahdollinen.

Fontain&Somppi vs Haga&Ilomäki on aika selvä.

Reunanen < Saarijärvi myöskin. Mutta entä Reunanen&Ervasti&Pavelka vs Saarijärvi&Kukkonen&Slovacek? Ei lainkaan niin selvä tilanne enää, kun Pavelka parantanut jonkin verran ja Ervasti ollut parempi kuin ainakaan itse odotin.

Lisäksi hyökkäyksessä Hagulinen on aivan eri mies kuin viime kaudella, vaikka oli jo silloin hyvä. Mattila myös nostanut tasoaan.
Aikalailla samoilla linjoilla ollaan siis.

Mä meinasin ensin vetää tuohon postaukseen Kestner = Skalicky, mut Skaldolla oli tässä kohtaa viime kautta lähes tupla pisteet Kessuun verrattuna. Lisäksi tuo Karjalainen+Kestner vs. SP+Skaldo oli mun papereissa 30+ maalin vaihtuminen 40-50 maaliin. Ennen kautta kirjoitin useamman kerran, että Lukon puolustus näyttää paperilla parhaalta kokonaisuudelta koskaan. Kovin moni ei sitä mielipidettä puoltanut. Taisin väittää myös että Almari>Piipponen>Abt, mutta ei sekään oikein mennyt läpi. Noh, jälkikäteen on kiva nostella omaa häntää tämmösessä asiassa jne. jat ainakin tällä hetkellä näyttää pirun hyvältä, mutta kausi on toki vielä pahasti kesken ja huonompiakin hetkiä varmasti tulee. Se on sitten taas paljon pelaajien luonteesta ja valmennuksesta kiinni kestävätkö ne huonot hetket kerrallaan yhden erän, yhden viikon, kuukauden vai kuukausia.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Mattila on kyllä nostanut tasoaan miltei huomaamatta. Menin katselemaan eilen mestaruuskevään playoff-pelejä ja Mattila on nykyään aivan eri mies. Ei Julius silloin huonosti pelannut, mutta jäi selkeästi Pospisilin ja Skalickyn varjoon. Tällä kaudella paljon isompi pelaaja kentällä. Näkyy koko ajan ja tekee jatkuvasti oikeita ratkaisuja. Yksi hienoimmista kasvutarinoista Lukossa, mitä olen itse todistanut.
Jollain tavalla seuraa Koivistoista. Varsinkin kun vertaa kummaltakin kolmea viimeistä kautta Lukossa (Mattilalle nykyinen siis tuo kolmas). Ensimmäinen noista on hyvä ja odotuksia herättävä, seuraavalle kaudelle odotetaan selvää tasonnostoa. Seuraavalla kaudella jäädään odotuksista, ihan hyvä kausi silti, vähän epäilyksiä herää että oliko one-hit-wonder. Sitten kolmannella kaudella, kuten hyvä ystäväni, urologi Tom of Finland sanoo "luu kurkkuun".

Lisäksi tuo Karjalainen+Kestner vs. SP+Skaldo oli mun papereissa 30+ maalin vaihtuminen 40-50 maaliin. Ennen kautta kirjoitin useamman kerran, että Lukon puolustus näyttää paperilla parhaalta kokonaisuudelta koskaan. Kovin moni ei sitä mielipidettä puoltanut. Taisin väittää myös että Almari>Piipponen>Abt, mutta ei sekään oikein mennyt läpi. Noh, jälkikäteen on kiva nostella omaa häntää tämmösessä asiassa jne
Kyllähän se aina hyvältä tuntuu kun koittaa perustaa oman mielipiteensä itse näkemäänsä ja vielä kun osuu oikeaan, varsinkin jos näkemys poikkeaa valtavirrasta. Itsellä vaan tuntuu että näkemys hyvin harvoin osuu oikeaan.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Siellä olis nyt Lukas Klok läpäissyt waiverssit, eli on ilman seuraa. Jännä nähdä mihin päätyy.

E: Ja olikin jo toisessa ketjussa.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Jukka muistelee myös Rauman aikojaan.

Seuraava muisto liittyy Lukko-vuosiin.

– Pelattiin Hämeenlinnassa pronssiottelua, ja erätauolla tuntui, ettei ihan mennyt tuomareilta meidän lasien mukaan se peli. Mokan Rauno oli siellä jo täydessä kimpussa. Ajattelin, että hyvä – seurajohto hoitaa hommaa eikä koutsin tarvitse siihen puuttua.

– Tällaisissa tilanteissa sen huomaa, kuinka tosissaan fiksut ja äärimmäisen älykkäät ihmiset toisaalta ovat ja miten intohimoisesti he ovat mukana
.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täällä ei ilmeisesti ole noteerattu, että Sykora täytti 70 vuotta ja Tshekin päävalmentajana nykyään toimiva Kari Jalonen lahjoitti sen kunniaksi Sykoralle Lukon pelipaidan numerolla #70.

Jalonenhan myös pelasi Sykoran Lukossa lyhyen aikaa, kauden 1993-94 lopulla ja teki jatkoaikamaalin pronssiottelussa Tapparaa vastaan.
 

Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2026-2027
Täällä ei ilmeisesti ole noteerattu, että Sykora täytti 70 vuotta ja Tshekin päävalmentajana nykyään toimiva Kari Jalonen lahjoitti sen kunniaksi Sykoralle Lukon pelipaidan numerolla #70.

Jalonenhan myös pelasi Sykoran Lukossa lyhyen aikaa, kauden 1993-94 lopulla ja teki jatkoaikamaalin pronssiottelussa Tapparaa vastaan.
Muistan hyvin Kojon pronssiottelumaalin ja Sykoran kauden Lukon koutsina, mutta tämä synttärimuistaminen oli mennyt kyllä ohi. Onko jossain twitterissä tai instassa tms. kenties kuvia tästä?
 
Michael Haga (14 ott. 6+13=19 +5) ylivoimaisesti pistepörssin kärjessä ICEHL:ssa, kun 13-14 ottelua sarjaa pelattu.
Muita Liigassa pelanneita "pelimiehiä" aika reippaasti norjalaisen takana (mm. Christian Thomas 8+2, Lucas Lessio 5+5, Janos Hari 3+4)

Luka Nyman (13 ott. 3+8=11 +3) pykälää heikommassa Liigassa AlpsHL:ssa hyvässä pistevaudissa joukkueensa Unterlandin parhaana pakkina. Hyökkääjä Miro Markkula (13ott. 5+7=12 +4) joukkueen toiseksi paras pistemies.
Viime keväänä USHL-mestaruuden voittanut Tomi Leppänen on pelannut 9 matsia Sioux City Musketeersin riveissä (0+1=1 -1). Kausi on alkanut hieman vaisummin kuin viime sesonki.

Ondrej Slovacek on ollut peliaikaan ja vastuuseen nähden tahmea alkukaudesta (13ott. 0+3 -3) Extraliigassa Tshekeissä. Pelannut keskimäärin risat 22min./ott. David Nemecek (14 ott 2+1=3 +2) pelaa Prahassa n.20min/ott.

Ruotsissa Patrhrik ja Ponthus Westerholm ovat Malmön riveissä vetäneet hyvää alkukautta (Pa 14ott. 3+6=9 -1 ja Po 14ott. 5+3=8 -1)
AHL:ssa Ville Heinola (6ott. 0+4=4 +6) aloittanut hyvin, samoin Ville Petman (6ott 2+1=3 0). Lukas Klok jättää todennäköisesti P-Amerikan kaukalot (4ott 0+0=0 -1).
Janis Svanenbergs näyttää löytäneen oikean sarjatason ECHL:sta, jossa 4 ottelua on tuonut 2 syöttöpistettä.

DEL:ssa Charles Bertrand on todella heikon alun jälkeen piristynyt hyvää vireeseen (15ott. 5+4=9 +5). Brandon DeFazio painaa samassa sarjassa (16ott. 6+2=8 +2) takuuvarmaa työtä.

NHL:ssa hyvän alkukauden pelannut ja isompaan vastuuseen päässyt Justin Danforth (6ott. 2+1=3 -3) loukkaantui ja on sivussa loppukauden. Maalivahdit Antti Raanta (91,2%) ja Kaapo Kähkönen (87,5%) ovat kakkosveskarin roolissa seuroissaan. Raanta haastaa vahvan alkukauden osalta ykkösvahdin paikasta, Kähköselle alkukausi on ollut lievä pettymys.

"Kaikkien aikojen paras" Lukkopakki Vili Saarijärvi (17ott. 3+8=11 -7) jatkaa Sveitsin NL:ssa siitä, mihin Lukossa jäi. Raumalla pelanneiden ykkönen ennen saman seuran Aleksi Saarelaa (17ott. 8+2=10 -7).
Jesse Virtanen on pelannut hienon alkukauden (17ott. 2+8=10 +3), Daniel Audetten (15ott. 3+4=7 -3) kone on hieman yskinyt. Justin Azevedo on kärsinyt loukkaantumisista (3ott. 0+1=1 -1).

Tanskan Liigassa Philip Larsen (14 ott. 2+3=5 -3) on ollut odotettua vaisumpi. Santeri Suistio (15 ott. 1+3=4 -2) on lähes tasoissa pakkien pörssissä.

Lukossa 19-20 kaudella piipahtanut Gustav Possler (13 ott. 3+0 +1) on HockeyAllsvenskanissa omalla tasollaan.

Veteraanipelaaja Damien Fleury (11ott. 6+6=12 +8) jaksaa edelleen Ranskan Liigassa pinna per peli tahdilla. Sebastian Ylönen torjuu kiekkoja samassa sarjassa (14 ott. 91,5%). Ylösen torjuntaprosentiksi Lukossa jäi 94,7% !!! (Ranskan Liigassa 12 kautta 90,9%).

Norjan Liigassa Mark Auk raivoaa lähes pinna per peli tahdilla (16ott. 3+12=15 +5). 27-vuotias jenkki pystyisi edelleen vetämään Suomen Liigassa ihan hyvällä tasolla (kaukana takana Norjan pakkien pörssissä mm. Liigasta tutut Marcus Fagerrud, Tommi Taimi, Miihkali Teppo ja Alexander Bonsaksen).

Lisätään loppuun vielä Liigan (muaalla pelaavien ex-lukkojen pörssikärki):

1. Joose Antonen 0.89 PPG -1
2. Peter Tiivola 0.71 +6
3. Heikki Liedes 0.56 -2
4. Jesper Piitulainen 0.50 +6
5. Kristian Pospisil 0.43 -9

Lassi Lehtinen 1.36 93,6%
Oskari Setänen 1.99 92,3%
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös