Mainos

Lukkokasvatit ja entiset lukkolaiset maailmalla

  • 1 771 770
  • 8 306

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Nyt siis ei ihan auennut tämä ulostulosi. Jos joku haluaa pelata jossain niin miksi hän ei siis saisi siellä pelata ja harjoittaa ammattiaan? Juuri tarjoilemallasi logiikalla nuo kaksi eriävää asiaa sotketaankin keskenään kun ne vartavasten halutaan sotkea keskenään.

En siis tiedä Pressin kantaa sotaan eikä se minulle tai kenellekkään muullekaan kuulu mutta jos asia on hänelle OK siellä pelata niin pelatkoon.
Juuri näin. Tämän lisäksi on hyvä ottaa huomioon, että Press on pelannut jo KHL:ssä. Tuskin lähtisi nyt ensimmäistä kertaa sinne, mutta jos joukkuekaverit ja kaupunki yms. ovat olleet mieluisia niin se saattaa todellakin vaikuttaa pelaajankin harkintoihin - varsinkin jos palkkakin on parempi kuin missään toisessa seurassa.
 
Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolmen voiton Lukko
Ikävää lukea täältä moista seteliselkärankaisuuden puolustelua. KHL:n rooli Putinin propagandakoneistossa on monesti jo avattu Jatkoajalla ja muuallakin, eikä siinä pitäisi olla enää kenellekään mitään epäselvää. Lisäksi nyt kun Venäjä on suljettu pois kansainvälisistä kisoista, ja ei-venäläiset toimijat ovat nostaneet kytkintä ja lähteneet KHL:stä eli konsensus on se ettei Putinin propagandaliigan kanssa tulisi toimia, niin sinne palaaminen ei todellakaan ole mikään neutraali teko - pikemminkin kannanotto siitä, etteivät kyseisen valtion suorittamat hirmuteot kiinnosta paskan vertaa.
 
Näinhän se on, mutta asiantuntijoillakin on näistä jonkin verran eriäviä mielipiteitä. Itse en ymmärrä sitä, että ajatellaan ihmisen olevan yhtä paha kuin jonkin valtion päämies, VAIN koska harjoittaa ammattiaan kyseisessä maassa. Joo, kyllä Pressillä on varmasti enemmän vaihtoehtoja kuin esim. palomiehillä. Presskin on kuitenkin vain ihminen, eikä jokin Messias joka pelastaa meidät kaikki. Jotkut ihmiset ovat myös oikeasti sellaisia, jotka eivät yksinkertaisesti välitä politiikasta, mikä voi olla hyvä asia oman mielenterveyden kannalta.

En yritä sanoa tällä kommentilla, että Pressin päätös jatkaa KHL:ssä on oikeutettu, mutta se on vähintään jollakin tasolla perusteltavissa ja ymmärrettävissä.
 
hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Painotukset, että nämä ovat omia mielipiteitäni, joten en muita tähän halua painostaa, enkä sano että muiden täytyy näin ajatella, tahi olla samaa mieltä.

Tällä hetkellä valtava määrä suomalaisia yrityksiä tekee päätelmiä toiminnan järkevyydestä, eettisyydestä, sekä käytännön mahdollisuuksista pakottamana, lopettaa toiminta Venäjällä. Käytännössä tämä heijastuu näiden yritysten liikevaihtoon vuoden - kolmen vuoden sisällä liiketoiminnan ja liikevaihdon kaventumisena, sekä tätä kautta erittäin todennäköisesti henkilömäärien supistuksina myös Suomessa. Samalla tällä on heijastusvaikutuksia koko Suomen talouteen ja tämä tulee aivan varmasti aiheuttamaan itse kullekin meille, tällä palstallakin, tuskaisempia tilanteita työmarkkinoilla, sekä henkilökohtaisessa taloudessa. Näin ollen, että yksi yksilö päättää oman henkilökohtaisen eduntavoittelun ja tulevaisuuden takia valita isomman tilipussin, kohtuullisen tilipussin sijaan, näen selkärangattomana ja ilman moraalittomana olevana tekona. Näin ollen en löydä mitään perusteluja Pressin valinnalle ja näin kunnioitus, sekä arvostus häneen henkilönä on nolla. On sama, olisi hän Janppa Perusjanppa tai Lukon mestaruuden tuoneita sankareita, arvostus häneen henkilönä on nyt ja tulevaisuudessa täysi nolla. Ellei hän jollain uusilla toimillaan esitä päinvastaista nykysilleen valinnoilleen.

@Raymond heitti ajatuksen ilmoille, että miettisikö joku muu asiaa. Minulle henkilökohtaisesti tarjottiin vuonna 2012 Pietarin tietohallintojohtajan suulla, yhteisessä erään suomalasen kehittämisyhdistyksen illanvietossa seuraavaa: "Minulla on yhteensä 200milj€ vuosibudjetti tietohallintohankinnoissa. Olen tulossa ensi kuussa Suomeen. Jos minä järjestän paikalle naisia, vodkaa ja lohta, niin eiköhän teille jokin siivu tästä saada järjestettyä." (Valitettavasti tarkkaa summaa en enää muista, mutta summa oli itselleni käsittämättömän suuri.) Neljän vodkankin jälkeen ajatukseni olivat kirkkaana mielessä, EI. Kerroin arvon IT-johtajalle, että kiitos tarjouksesta, täytyypä harkita asiaa ja poistuin takavasemmalle. Palattuani Suomeen kerroin asiasta meidän toimitusjohtajalle ja ilmoitin, että mikäli hän tarttuu tähän, en halua olla tässä yhtiössä mukana, vaikka omistankin yrityksestä 12%.

Voidaan varmasti katsoa jeesusteluksi, mutta itse yritän elää omien arvojeni mukaisesti, sillä niihin voin vaikuttaa. Ulkopuolisiin asioihin ja muiden tekemiseen en.

Jos ei tuosta edellä jo tullut esille, niin en arvosta Pressin valintaa, enkä häntä ihmisenä. Onko sillä jotakin merkitystä? On, minulle itselleni ja vain minulle itselleni.
 
Raspikurkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Ikävää lukea täältä moista seteliselkärankaisuuden puolustelua. KHL:n rooli Putinin propagandakoneistossa on monesti jo avattu Jatkoajalla ja muuallakin, eikä siinä pitäisi olla enää kenellekään mitään epäselvää. Lisäksi nyt kun Venäjä on suljettu pois kansainvälisistä kisoista, ja ei-venäläiset toimijat ovat nostaneet kytkintä ja lähteneet KHL:stä eli konsensus on se ettei Putinin propagandaliigan kanssa tulisi toimia, niin sinne palaaminen ei todellakaan ole mikään neutraali teko - pikemminkin kannanotto siitä, etteivät kyseisen valtion suorittamat hirmuteot kiinnosta paskan vertaa.
Niin, siis pointi olikin siinä ettei kaikkia välttämättä kiinnosta ne Venäjän sota-seikkailut tai KHL:n mahdollinen toiminen osana propaganda-koneistoa niin paljoa, että näkisi siinä kynnystä pelata kyseisessä liigassa. Eli kun kerran selvästi koitetaan sekoittaa asioita keskenään eli ammattiaan harjoittava jääkiekkoilija sota-ponnisteluihin on se mielestäni kyseisen kiekkoilijan tahallista ajojahtaamista kun kuitenkin raha on se syy siellä pelata eikä mikään muu.

Jokainen saa tottakai mielipiteensä asiasta kertoa ja minä toin esiin omani. Eipä tästä tämän enempää minulta. Jos joskus Press päättäisi Lukkoon palata niin minulla ei ainakaan ole ongelmaa asian kanssa. Hemmetin kova pelimies kerran kyseessä.
 
omaha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jokaisella saa olla toki oma mielipide, mutta Pressiä ei voi valkopestä tästä pois mitenkään. Hän on tehnyt tyhmän valinnan jossa raha varmastikin on mennyt kaiken edelle. Toivon, että ymmärtää valintansa idioottimaisuuden jossain vaiheessa. Ei kuulu minun Lukkoon koskaan enää.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Täällä alkaa osalla kyllä kuulostaa jutut kuin pro-KHL janareilla konsanaan, jotka kyllä osasivat sen whataboutismin ja kiekkoa tää vain on puheet.

Sille on tarkoituksensa, minkä tähden esimerkiksi Leijonien ja Tre Kronorin johdossa on päätetty, että maajoukkueeseen ei ole mitään asiaa, jos lähtee Venäjälle pelaamaan.

Press 27-vuotiaana käytännössä hautasi mahdollisen KV-uransa sekä saa ikuisesti leiman otsaansa ryssän puudelina. Toivottavasti veriruplat ovat sitten olleet sen arvoisia.
 
Venkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Raha ratkaisee monessa asiassa. Olisi Press nyt edes kauden taikka kaksi pelannut muualla kuin venäjällä ja katsonut sen jälkeen miten maailma makaa. Pelivuosia kumminkin sen verran vielä jäljellä. Mutta nopea yhteenveto: Länsimaalaiset pois Khl:stä ja Rauman Lukko on tulevan kauden suomenmestari. Siinä se.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täällä alkaa osalla kyllä kuulostaa jutut kuin pro-KHL janareilla konsanaan, jotka kyllä osasivat sen whataboutismin ja kiekkoa tää vain on puheet.
Kyllä, vaikka itse sanonkin.

Tietynlaisen twistin asiaan tekee myös se, että Severstal on pienen budjetin jengi joka ei maksa mitään 600-900k palkkoja.

Press on myynyt kiveksensä sotavaltiolle halvalla. Ruotsin ja Sveitsin palkat ei paljoa jäisi tuosta, mitä Press tienaa Severstalista.
 
KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin, siis pointi olikin siinä ettei kaikkia välttämättä kiinnosta ne Venäjän sota-seikkailut tai KHL:n mahdollinen toiminen osana propaganda-koneistoa niin paljoa, että näkisi siinä kynnystä pelata kyseisessä liigassa. Eli kun kerran selvästi koitetaan sekoittaa asioita keskenään eli ammattiaan harjoittava jääkiekkoilija sota-ponnisteluihin on se mielestäni kyseisen kiekkoilijan tahallista ajojahtaamista kun kuitenkin raha on se syy siellä pelata eikä mikään muu.

Jokainen saa tottakai mielipiteensä asiasta kertoa ja minä toin esiin omani. Eipä tästä tämän enempää minulta. Jos joskus Press päättäisi Lukkoon palata niin minulla ei ainakaan ole ongelmaa asian kanssa. Hemmetin kova pelimies kerran kyseessä.

Ei kiinnosta mitä Venäjä tekee ja millaiseen propagandaan liiga on valjastettu? Siinä tapauksessa ihminen on tosiaan sellainen kasa paskaa, ettei tarvitsisi missään muualla enää tulla pelaamaan.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei kiinnosta mitä Venäjä tekee ja millaiseen propagandaan liiga on valjastettu? Siinä tapauksessa ihminen on tosiaan sellainen kasa paskaa, ettei tarvitsisi missään muualla enää tulla pelaamaan.

Älä ny. Tuolla tavalla ajateltuna jos ei kiinnosta, vois ihan hyvin vaikka olla jonkun rikollisjärjestön palkkalistoilla hoitamassa omaa hommaansa. Vapaa-aikansa viettää kaverinsa kanssa joka on pedofiili eikä peittele tekemisiään, vaan väittää niiden lasten haluavan sitä ja se on niille hyväksi oleva erityishuomio.

Itse Pressiin, ei voi kuin ihmetellä, että mitä helvettiä päässä liikkuu.

Arvostan teitä Lukkofanit siinä, että vaikka kyseessä on yksi lähihistorian hienoimmista Lukkopelaajista, ei Pressiä puolustella.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Arvostan teitä Lukkofanit siinä, että vaikka kyseessä on yksi lähihistorian hienoimmista Lukkopelaajista, ei Pressiä puolustella.
Sehän tässä eniten vituttaakin. Johtaja Virran Dream Team oli täynnä hienoja tarinoita ja pelaajia, joka huipentui mestaruuteen. Liedes, Koippa, Vili, Allu, Danforth, Virran paluu, Tonton uran huipennus jne jne.

Sitten yksi noiden joukkueiden tärkeimmistä ja ennen arvostetuimmista pelaajista tekee niinkin aivottoman ratkaisun, niin hiljaiseksi ja äärettömän surulliseksi vetää. Tai oikeastaan kaksi, koska Audette ja Press molemmat jatkavat Venäjällä.

Ei poista saavutuksia Raumalla, mutta kyllä vituttaa niin saatanasti, mitä sen jälkeen on tapahtunut.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Nyt siis ei ihan auennut tämä ulostulosi. Jos joku haluaa pelata jossain niin miksi hän ei siis saisi siellä pelata ja harjoittaa ammattiaan? Juuri tarjoilemallasi logiikalla nuo kaksi eriävää asiaa sotketaankin keskenään kun ne vartavasten halutaan sotkea keskenään.

En siis tiedä Pressin kantaa sotaan eikä se minulle tai kenellekkään muullekaan kuulu mutta jos asia on hänelle OK siellä pelata niin pelatkoon.

KHL ei ole mikä tahansa jääkiekkosarja, vaan Kremlin propagandan pehmeän vaikuttamisen väline. Jokaista KHL:ään sen historian aikana siirtynyttä on lupa kritisoida, mutta etenkin niitä, jotka jatkavat osana sodan aloittaneen hirmuvallan propagandaa. NHL taas on amerikkalaisen kapitalismin väline, jolla ei ole samanlaista välitöntä yhteyttä valtiojohtoon ja sen aloittamiin sotiin.

Pelaajilla on oikeus osallistua KHL:ään, mutta muulla jääkiekkoväellä on suoranainen velvollisuus tuomita se.

En yritä sanoa tällä kommentilla, että Pressin päätös jatkaa KHL:ssä on oikeutettu, mutta se on vähintään jollakin tasolla perusteltavissa ja ymmärrettävissä.

Eikä millään tahansa tasolla, vaan kaikkein ylimmällä. Pressillä ylimmällä tasolla on raha, joillakin toisilla maine ja kolmansilla maailmankatsomukselliset arvot ja selkäranka. Tätähän Pressissä nimenomaan kritisoidaan.

Tällaiset sopimukset muuten osoittavat sen, että meidän tulee tuomita pelaaja arvojensa ja tekojensa perusteella, ei kansalaisuuden.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Olisi mielenkiintoista tietää että kuinka paljon rahakkaampi sopimus on Pressille kyseessä tai yleensä muille jotka siellä jatkavat (länsimaisista pelaajista). Joku 2x käteen verrattuna muihin saa monen moraalin muuttumaan tai ainakin värisemään, mutta jos mietit että mahdollisesti tuhoat urasi muihin sarjoihin, niin mistään pienestä hinnasta sinne ei kannata jäädä. Jos mietitään siis ainoastaan yksilön näkökulmasta.

Jos käytetään samaa kieltä kun esson baarissa, niin moni on valmis hetkellisesti homostelemaan kun hinnasta sovitaan.

Pakko se vielä sanoa että jos millään muotoa järkevä tarjous tulisi muualta, niin vaikea nähdä että itse voisin venäjälle mennä. Samalla myös itse tuomitsen Pressin ja Audetten, mieluusti kumpaakaan ei koskaan enää Lukossa nähdä, jos oikeasti nahkansa myivät.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Tyhjän päiväistä lässytystä ja täydellistä sokeutta väittää, että Venejällä urheilijat on vain urheilijoita ja urheilu on urheilua.

Moskovan tska:n Fedotov purki khl sopparinsa ja suuntasin nhl:ään. Treenien jälkeen Pietarin poliisi pidätti miehen armeijan "pakoilusta". Jännä sattuma, että armeijan joukkueesta teki lähtöä.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kun on lukenut jääkiekkoilijoiden kirjoja (esim. Karalahti ja Hyvönen), niin syy lähteä KHL:ään on ollut yksiselitteinen: raha. Olisi mielenkiintoista lukea joskus Pressin kirja tai ylipäänsä kuulla tyhjentävästi miehen selitykset, miten tässä tilanteessa päätyi jatkamaan uraansa Venäjällä. Vaikea tuota on sellaiseksi kääntää, että saisi minkäänlaista sympatiaa tai ymmärrystä osakseen.
 
Raymond

Eiköhän tämän mylläkän jälkeen syitä vielä viimeistään uran jälkeen avaa. Raha on varmasti yksi syy. Mutta eihän Pressiä ole liiemmin Ruotsissa arvostettu, joten varmaan paikkaa sieltä kunnon palkalla ei ollut tarjolla. Suomi maksukyvyn ja verotuksen kanssa nähty. Eikö Sveitsissä ole ulkomaalaiskiintiöt? Voi olla, että monessa seurassa paikat täynnä ja isoja rahoja ei ole samalla tavalla suunniteltu yksittäisiin pelaajiin käytettävän. Saksassa maksetaan hyvin, mutta sama juttu sielläkin varmasti osittain.

Se, että Pressin sopimus Venäjälle tuli näin "myöhään" kertoo mielestäni, että varmaan on muualle ensisijaisesti haluttu. Ja varmaan hänellä on ne omat hyvät kokemukset sieltä viime kauden osalta niin joukkueen kuin ympäristön osalta.

En ainakaan näillä tiedoilla sen kummemmin tuomitse. Ihan tervettä ajatella itseään ja/tai perhettäänkin.

Lisäys: mutta pakko sanoa vanha ja viisas sanonta, että venäläisiin ei voi ikinä luottaa. Eli kyllä tuokin ratkaisu on kaikilla tavoin riski Pressin kannalta. Ymmärtääköhän mies itsekään.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En ainakaan näillä tiedoilla sen kummemmin tuomitse. Ihan tervettä ajatella itseään ja/tai perhettäänkin.
Jep, voi sitten uran jälkeen luksusmökin terassilla kertoa lapsille, että tämäkin hommattiin Putinin verirahoilla (siinä vaiheessa lapset varmaan jo oppineet historian tunnilla, millainen mies Putler oli).
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jep, voi sitten uran jälkeen luksusmökin terassilla kertoa lapsille, että tämäkin hommattiin Putinin verirahoilla (siinä vaiheessa lapset varmaan jo oppineet historian tunnilla, millainen mies Putler oli).

Kuten itsekin sanoit, niin vaikea tuota on hyväksyä, mutta ei MAHDOTON. Meistä ei kukaan tällä palstalla tuosta kuviosta varmaankaan tiedä kaikkea tai edes puoliakaan. Sen takia tämä Pressin päälle sylkeminen täällä on melko erikoista.
 
KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kuten itsekin sanoit, niin vaikea tuota on hyväksyä, mutta ei MAHDOTON. Meistä ei kukaan tällä palstalla tuosta kuviosta varmaankaan tiedä kaikkea tai edes puoliakaan. Sen takia tämä Pressin päälle sylkeminen täällä on melko erikoista.
Hyväksymisestä ei olekaan kyse, sillä Press ei tuohon tarvitse kenenkään hyväksyntää. Sopimuksen tuomitseminen taas on helppoa ja voidaan todeta, että mitään moraalisesti kestävää syytä ei voi löytyä, vaan mies on täysi paskakasa. Ei tippaakaan arvostusta ihmisenä häntä kohtaan.

Eikä ole mitään, mitä tarvitsisi sen paremmin tietää. Mies on tehnyt sopimuksen päästäkseen tekemään Putinin propagandaa. Eiköhän siinä ole jo tarpeeksi.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mikä realistinen syy olisi Pressin KHL-jatkolle sellainen, että @Raymond hyväksyisi hänen pelaamisensa tuolla?

Ei mun tarvitse sen kummemmin perustella sitä, mutta jos kaikki olis yhtä mustavalkoista aina kuin @KultaLukko :n täydellisessä elämässä, niin kaikki olis aika paljon helpompaa. Koitan vaan tuoda eri perspektiiviä tähän astiseen keskusteluun, joka on ollut aika yksitoikkoinen. Jos joskus selviää sellaista, mitä ei osattu odottaa, niin Kultalukon kaltaiset kommentit nousee aika hienoon valoon.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos joskus selviää sellaista, mitä ei osattu odottaa, niin Kultalukon kaltaiset kommentit nousee aika hienoon valoon.
Ellei ryssillä ole ase ohimolla Pressiä ja hänen sukulaisiaan kohden, niin sitten ei yksinkertaisesti vain ole mitään tulossa mitään "sellaista mitä ei voinut odottaa", vaan kaveri lähti vain ja ainoastaan helpon ison rahan tähden Venäjälle.

Ja kyllä, asiat ovat tässä tapauksessa juurikin niin mustavalkoista mitä annan ymmärtää.
 
Sinkilä

Samaa mieltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös