Ilman Lethemonia nuokin pisteet olisi jäänyt Turkuun.Pisteet lämmittävät, mutta oli tämä kyllä Lukolta aivan käsittämättömän huono peli. Lethemonia lukuun ottamatta on vaikea kehua ketään.
Ilman Lethemonia nuokin pisteet olisi jäänyt Turkuun.Pisteet lämmittävät, mutta oli tämä kyllä Lukolta aivan käsittämättömän huono peli. Lethemonia lukuun ottamatta on vaikea kehua ketään.
No ei siellä Tepsilläkään juuri ollut paikkoja. Puolustuksen kautta "pakkovoitto".Ilman Lethemonia nuokin pisteet olisi jäänyt Turkuun.
Kolmannessa erässä 0,00?Lukko tuotti hurjat 0.98 maaliodottamaa, taisi olla kaudein huonoin peli tuon valossa, mutta voitto on voitto.
Mutta pelinkuva ja maaliodottamahan kelpasi aiemmin monelle, joille vain tulostaulu ja sarjataulukko merkitsee?Lukko tuotti hurjat 0.98 maaliodottamaa, taisi olla kaudein huonoin peli tuon valossa, mutta voitto on voitto.
Kolmannessa erässä 0,00?
Aika näkymätötöntä työtä. Ei kuitenkaan heikompi kuin laidassa. Yhden pelin perusteella täysin mahdotontonta sanoa. Ei kuitenkaan missään nimessä ns. ykkössentteri.Jäi hiukan heikolle pelin seuraaminen, puhelimesta lähinnä joten eipä muuta kommentoitavaa kuin voitto on voitto. Minimi vaatimus tältä viikonlopulta.
Miten kauan odotettu Khodorenkon sentteröinti nyt sujui?
Miten sen edun pitäisi näkyä? Jonain ylivoimaisena dominointina? TPS on keskikastin joukkue ja Lukko taistelee top 4 sijoista. Ei Liigassa ole niin valtavia tasoeroja näiden ryhmien välillä, että nähtäisiin minkäänlaista dominointia. Lukko dominoi lähinnä Jukureita, JYPiä ja Kärppiä miten tahtoi.Jos nyt paperilla vertaa Lukon ja Tps miehistöä niin missä se etu pitäisi näkyä?
Eihän tämä tarkoita mitään. Lukko voitti tänään ja olisi eilenkin yhtälailla voineet voittaa.Tepsi voitti eilen ja tänäänkin yhtälailla olisivat voineet voittaa.
Pelitavan. En minäkään ole tyytyväinen Lukon pelaamiseen ja erityisesti tason heittelyyn otteluiden ja erienkin välillä, mutta kyllä tuossa Lukon pelaamisessa on punaista lankaa. TPS:ää vastaan yksi todella huono erä, kolmessa oltiin parempia ja pari aika tasaväkistä. Päällisin puolin oltiin pelin päällä tai pelattiin tasaväkisesti. Ei Lämsä ole Karjalainen, Virta tai Grönborg, mutta ei se nyt huonoinkaan vaihtoehto ole.Sitä haen takaa että mitä Lämsä tuo tuohon peliin sellaista josta saadaan etua.
Sellaiset, jotka noudattaa pelitapaa.Millaiset miehet tuolla pitäisi pelata jotta peli olisi parempaa?
Miten niin? Luonut Lukosta eniten maaliodottamaa ja pelaa täysillä joka pelissä. Odotukset Kuhlmanista oli 30-40 pistettä ja tällä hetkellä 0.70 pistettä per peli yli 60 pelillä päästään reilu 40 pisteeseen.150 änäripelin Kuhlman ei erotu myöskään ei sitten mitenkään.
Yllättyneet?Krannila Ylitalon tilalla
Muuten tulee niin pitkää kommentointia jos jokaiseen lainaukseesi vastaisin että otin tämän. Kerro miten näet itse Lukon pelitavan ? Itse en sitä punaista lankaa löydä mutta avaa hieman.Pelitavan. En minäkään ole tyytyväinen Lukon pelaamiseen ja erityisesti tason heittelyyn otteluiden ja erienkin välillä, mutta kyllä tuossa Lukon pelaamisessa on punaista lankaa.
Todella turhauttavaa lukea palstaa, mutta voittomatsien jälkeen se on helpompaa. Ihan siitä syystä, että luettavia viestejä ei juuri ole.Peliä voi katsoa näköjään monenlaisten lasien läpi.
Joillekin kusikin on paskaa. Se on tullut kyllä selväksi.
Voitto on se nolla/lähtötaso. Saatiin mitä haluttiin. Mitä enemmän menee pisin uittuu niin sen kovempi huuto. Sekä tietty tyylipisteet.Todella turhauttavaa lukea palstaa, mutta voittomatsien jälkeen se on helpompaa. Ihan siitä syystä, että luettavia viestejä ei juuri ole.
Paikalla olin ja vielä hyvällä paikalla katsomassa, niin pari sanaa.
Tykkäsin kyllä koko ekasta erästä. Maali oli tietysti vähän tuuri osuma, kun olisi mennyt ainakin metrin ohi, ellei olisi osunut TPS-pakin jalkaan. Mutta ei ollut kotijoukkueella paikkoja oikeastaan lainkaan.
Toisen erän alkuun neljä minuuttia ylivoimaa, ja taisi tulla yksi kuti, joka sekin meni ohi ja yli maalista. Saarelan tyhmän jäähyn jälkeen ote oli vahvasti kotijoukkueella, kunnes se lopun jäähyily tasoitti peliä. Vähän tuurin tynkää toisessakin osumassa, mutta laskettiin viralliseksi maaliksi.
Kolmas erä oli kotijoukkueen ja Lukko nosteli paniikissa norsukiekkoja. Jalka ei liikkunut muutenkaan ja se näkyy tilastoissakin. Pari kilometriä vähemmän luistelua kuin TPS:llä. Ikosen jäähy enemmänkin huonoa tuuria, toki pelaaja vastaa mailastaan, ei siinä. Pakkien peluutuskin oli jonkin aikaa sekaisin, oliko sitten jollakin varusterikko tai muuta. Ei näkynyt katsomoon asti tuo syy. Lethemon kesti hyvin TPS:n rynnistykset. Tuota se vaatii, jos Lukko haluaa pelejä voittaa.
Mikään ei sinällään ole muuttunut isossa kuvassa. 60 minuutin hyvää hokia ei vaan näy, mutta tähänhän me ollaan jo totuttu Lämän aikana.
En osaa vastata kysymykseen, mutta olen täysin eri mieltä. Itse pidän tosta logosta todella paljon enkä pahastuisi vaikka olisi ihan vakituinenkin logo. Eilinen paita oli mielestäni surkea, valkoinen ei oikein sopinut paitaan.Luulin että tuo tökerösti piirretty kettulogo olisi sellaista vaiettua Lukko-historiaa, mutta niinpä vaan retropaitapelissä oli tuo ihastuttavan kammottava logo painettu paitaan. Voiko joku hieman avata, kuka tuon logon on piirtänyt ja miten ihmeessä tuo on joskus voinut olla ihan vakituisessa käytössä?
Joku raumalainen graafikko (tston nimeä en muista, tuskin on elossakaan enää) sen muistaakseni suunnitteli. Sittemmin siitä tehtiin ”parempi” eli ”ovelampi” versio. Valitettavasti en muista, oliko tekijä sama vai joku toinen henkilö. Jossain historiikistä tieto varmaan löytyy, jos jollain on.En osaa vastata kysymykseen, mutta olen täysin eri mieltä. Itse pidän tosta logosta todella paljon enkä pahastuisi vaikka olisi ihan vakituinenkin logo. Eilinen paita oli mielestäni surkea, valkoinen ei oikein sopinut paitaan.
Omalla kohdalla kyse ei ole muuten mistään nostalgiasta, kun olen tämän vuosituhannen puolella syntynyt.
Tässä oli muistaakseni niin että joku oli saanut inspiraation Albany River Ratsin logosta, ja siitä tehtiin vastaava kettuversio.Luulin että tuo tökerösti piirretty kettulogo olisi sellaista vaiettua Lukko-historiaa, mutta niinpä vaan retropaitapelissä oli tuo ihastuttavan kammottava logo painettu paitaan. Voiko joku hieman avata, kuka tuon logon on piirtänyt ja miten ihmeessä tuo on joskus voinut olla ihan vakituisessa käytössä?