Hieman Pekka Virrasta. Ensinnäkin iso kiitos
@1936 Virran podcast-vierailusta, pitkälti sen innoittamana ja vierailun aikana kuultuihin juttuihin perustuen tuli tästä mieleen kirjoittaa. Pysytellään näin ollen tässä ketjussa, vaikka vähän ohi alkuperäisen aiheen saattaakin mennä.
Alkuun myönnettäköön, että en osaa suhtautua Pekka Virtaan täysin objektiivisesti, vaan näkemyksissäni väkisinkin paistaa fanipoikamainen näkökulma. Olen pitkälti Virran pelillisten näkemysten puolestapuhuja, ja pääosin voin allekirjoittaa tässäkin podcastissa esille tulleet jääkiekkofilosofiat. Kuitenkin on mielestäni oleellista pohtia Virtaa osana isompaa kuvaa Lukossa.
Virran meriitit ovat mielestäni yksiselitteisen kovia. Pidemmät projektit KalPassa ja Lukossa ovat edenneet pääosin nousujohteisesti ja päättyneet lähtökohtiin nähden erittäinkin onnistunein tuloksin. Turussa, Porissa ja Lappeenrannassa on lyöty homma säppiin ajoissa. Tämähän on Liigassa varsin luonnollista, ja etenkin Virran valmentamissa, pääosin alemman kastin joukkueissa jopa yleistä.
Äkkiseltään voisi ajatella, että Liigan kärkiorganisaatiot esimerkiksi Oulussa, Tampereella ja Helsingissä ovat hölmöinä ylenkatsoneet Virran kyvykkyyden valmentajana, ja näin ollen Virta on ajautunut kyntämään alemmalla portaalla, kun muut koutsit ovat saaneet mahdollisuuksia korkeamman profiilin seuroissa. Pidempien projektien aikana Virran joukkueet ovat poikkeuksetta edenneet nousujohteisesti kohti sitä kirkkainta, miksi tämä vääjäämätön menestys ei ole kiinnostanut? Miksi se ei vaikuta kiinnostavan nytkään? Miksi se ei ole kelvannut edes Lukolle viime vuosina?
Syitähän tähän toki on. Virran alaisuudessa joukkueiden ensimmäinen ja toinenkin kausi on ollut menestykseltään köyhää. Porissa toivosta luovuttiin jo yhden kauden jälkeen, TPS ja SaiPa kestivät toisen kauden alkupuolelle. Virran pelisysteemin edistäminen on vaatinut seuroilta ja pelaajilta pitkäjänteistä sitoutumista joukkueeseen, ja joukkueen rungon on pitänyt pysyä kasassa koko projektin ajan. Sen kirkkaimman saavuttamiseen vaadittiin lisäksi poikkeuksellisen kova kokoonpano. Onkin paikallaan kysyä, kuinka monella seuralla on realistiset mahdollisuudet toteuttaa Virran projekteja? Pari ensimmäistä vuotta voi suoraan lukea pois laskuista menestyksen suhteen, mutta seura ja yhteisö pitäisi silti pitää yhtenäisenä, talous kunnossa, pelaajarunko laadukkaana kasassa. Bonuksena saa päävalmentajan, joka käy kertomassa asioiden oikean laidan jopa viestintäosastolle.
Homma on toiminut Virran osalta Kuopiossa ja Raumalla. Kuopiossa Virta mainitsi erityisesti syiksi henkilökemioiden natsaamisen ja jatkuvuuden ylläpitämisen koko organisaatiossa. Raumalla lähtökohdat olivat erilaiset, mutta homma lopulta toimi silti. Nähdäkseni paljon selittyy Lukon organisaation luonteella. Se luo ympäristön, jossa vuosi tai kaksi pelillistä alakuloa ei aja seuraa konkurssiin. Omistajat eivät lähde barrikadeille pelin sakatessa, eikä organisaation johdossakaan ole luonteeltaan niin vahvoja henkilöitä, jotka voisivat projektin suistaa raiteiltaan. Tähän lisättynä aikanaan yli viidenkymmenen vuoden piina mestaruuden suhteen. Asioita osataan laittaa perspektiiviin.
Näin päästään asian ytimeen. Lukko ja Virta olivat alun perin kuin toisilleen luodut. Organisaatio ei ollut jokavuotisen mestaruuuden voittamisen paineen alla kuten kärkiorganisaatiot, eikä taloudellisesti edes keskinkertaisen menestyksen varassa. Ulospäin oli vaikea löytää mitään tiettyä pelillistä identiteettiä, joka Lukkoon olisi voitu yhdistää, joten Virran kaltainen valmentaja täytti tämän tyhjiön täydellisesti. Taloudellinen tausta takasi myös sen, että joukkueen runko kyettiin pitämään kasassa, sitä kuitenkin tarpeen mukaan muokaten ja vahvistaen.
Kaiken tämän pohjalta voikin mielestäni perustellusti kysyä, mikä johti Virran vaihtamiseen valmentajan paikalta? Osa selittyy tietysti sillä, että tyypillisesti neljäkin vuotta on pitkä aika suomalaisessa jääkiekossa yhden joukkueen peräsimessä. Kuten Virtakin huomautti, esimerkiksi länsinaapurissa tätä ei kuitenkaan nähdä ongelmana. Toisaalta projekti oli myös mestaruuden myötä tullut päätökseen, mutta välittyikö Virrasta kenellekään aidosti sellainen kuva, että seuraavalla kaudella ruuvia olisi löysätty? Toki, pelaajarunko oli vaikea pitää kasassa nappikauden jälkeen, mutta Lukon resursseilla varmasti suurempikin osa mestarijoukkueen pelaajista olisi kyetty Raumalla pitämään. Ken tietää, saattoi Virta olla jopa halukas lähtemään. Siltä ei ainakaan tämän podcastin perusteella vaikuttanut.
Kai olisi perusteltua myös väittää, että vaihtamalla Virta Virtaseen haettiin myös pelillistä askelta eteenpäin. Jälkikäteen on kuitenkin helppo todeta, että tämän askeleen ottamisessa ei onnistuttu. Oleellista on esittää kysymys, että oliko kenelläkään tiedossa sitä oikeaa suuntaa, mihin askel pitäisi ottaa? Mestaruus voitettiin poikkeavalla ja ainutlaatuisella pelitavalla, mihin suuntaan siitä pitäisi lähteä?
Kokonaiskuvassa Kallen kiinnitys ja junioripuolen putken saaminen kuntoon ovat oiva steppi eteenpäin Lukon matkalla kohti aitoa huippuorganisaatiota. Välttämätöntä on kuitenkin omaan silmääni se, että päävalmentajan paikalla on kaveri, joka uskaltaa tarttua ruoriin, ja ottaa vastuualuettaan isompaa roolia organisaatiossa. Muutos henkilöityy yksittäisiin persooniin, mutta jääkiekkoseurojen kokoisissa organisaatioissa tätä ei pidä nähdä poikkeuksellisena riskinä.
Neljäkin vuotta on organisaatiotasolla lyhyt aika. Identiteetin, pelitavan, jääkiekkoilullisen ajattelunkin muuttaminen koko seuran tasolla vie väkisinkin pidempään. Edellisinä kausina on voinut havaita, että Lukko on lipsumassa siitä, mitä aikanaan Virran lähtiessä raumalaiseksi peli-identiteetiksi julistettiin. Kurssi on korjattavissa, mutta vaatii oikeiden tekijöiden lisäksi oikean ympäristön ja ennen kaikkea aikaa. Lukko on organisaationa Liigaan jopa ainutlaatuinen, ja voisi tähän muutokseen tarjota nämä olosuhteet.
Vahva identiteetti kestää pelin kehityksen, vaihtuvuuden, pelaajien menemiset ja tulemiset. Virran aika osoitti sen, että tässäkin seurassa menestys on vahvan identiteetin tukemana mahdollista. Sen rakentuminen otti edustusjoukkueen tasolla vuosia, organisaatiotasolla matka on vieläkin pidempi. Nopeiten se matka kuitenkin taittuu, kun suunnan määrittävät ihmiset, jotka tietävät missä määränpää sijaitsee.
Tällä hetkellä suunta ja määränpää eivät aivan tunnu olevan linjassa.