Lukko kaudella 2022–2023 – ”que sera, sera”

  • 816 240
  • 6 122

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Saatan astua nyt upottavaan hetteikköön, mutta toivottavasti Lukon nelosessa ei nähdä näitä kevyitä junnuja kevään kovissa peleissä.

Vääntövoima puuttuu ja siellä siirrellään näitä kavereita surutta pois tieltä jo nyt. Pienellä peliajalla eivät pääse rytmiin kiinni ja kiekollinen peli jää aika ohueksi, joihin saattaisivat kyetä mm. Nieminen ja Päivärinta.
Ketä muuten tarkoitat näillä "kevyillä junnuilla"?

Eilen Lukon paidassa esiintyi kaksi varsinaisesti juniori-ikäistä pelaajaa: Ervasti ja Päivärinta. Lisäksi Säkkinen voi pelata A:ssa, mutta ei ole esimerkiksi U20 kelpoinen, vaan täyttää keväällä jo 21.

Ervasti on puolustaja, joten jäljelle jää Päivärinta; joka sitten ilmeisesti oli huono?

Jos tulkitsen oikein, niin ei me kyllä samassa pelissä oltu paikalla. Pohdiskelin pelissä, että onpa ensimmäiseen peliin tasapainoinen ketju vieläpä lähes näistä "kevyistä junnuista", kun Päivärinnan kanssa oli Ylitalo (22v) ja Säkkinen. Kun ottaa vielä huomioon, että se oli Säkkisen aivan ensimmäinen peli tällä kaudella. Tänään U20 kisoihin valittu Päivärinta vei aloitukset selvästi ja peli oli useasti IFK:n päässä.

Lisäksi mietin Lukon kolmosen osalta, että Nieminen on poikkeuksellisen taitava luistelija.

Lukko oli alusta asti selvästi niskan päällä, päättänyt voittaa, vaikka IFK pelasi kohtuullisen aktiivisesti, niin ei asiasta jäänyt lopulta mitään epäselvyyttä.

Perjantaina on Lukolla mielenkiintoinen peli, jos Lukko senkin hoitaa, niin sarjajohdossa se lähtee myös joulun viettoon. Siihen nähden palstalla on useita muita sangen viihdyttäviä kirjoituksia :)

Muuten toki Jolyn pelastaminen uppoavasta HPK:sta olisi toki mielenkiintoista.
 
Samppub

Jäsen
Aikamoisen kurpitsapäistä touhua on Lukon kannattaminen. Tanssitaan nyt kun on on juhlan aika. Jouluna oltiin (melkein) mestareita.
Kaikki on maassa hyvin ja mitään ei tarvita enempää. Joo ja ei tarvii vastata. Laitan Rauma-viemarin sulki hetkeksi.
Ihan voi vaikka kokonaankin lopettaa, sillä kukaan ei pakota täällä hillumaan.
Tai sitten vaihdat Pori-viemärin puolelle lopullisesti!
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Ketä muuten tarkoitat näillä "kevyillä junnuilla"?

Eilen Lukon paidassa esiintyi kaksi varsinaisesti juniori-ikäistä pelaajaa: Ervasti ja Päivärinta. Lisäksi Säkkinen voi pelata A:ssa, mutta ei ole esimerkiksi U20 kelpoinen, vaan täyttää keväällä jo 21.
Nieminen ja Päivärinta. Jos yhtään yrität ymmärtää viestiäni, niin nuo kaksi kaveria ei ole nelosketjun pelaajia, vaan pitäisi pelata ylemmissä ketjuissa ketjuissa, jos edes yritettäisiin saada kunnon hyöty heistä. Eivät saa peliaikaa kunnolla ja muutaman minuutin pääsevät kentälle "raastamaan", joka ei vain onnistu.
Ervasti on puolustaja, joten jäljelle jää Päivärinta; joka sitten ilmeisesti oli huono?
Päivärinta ei valitettavasti ole ottanut seuraavaa steppiä kehityksessä. Siellä nelosessa homma ei toimi. Fysiikka ei riitä. Pää riittäisi pelaamiseen kyllä.
Jos tulkitsen oikein, niin ei me kyllä samassa pelissä oltu paikalla. Pohdiskelin pelissä, että onpa ensimmäiseen peliin tasapainoinen ketju vieläpä lähes näistä "kevyistä junnuista", kun Päivärinnan kanssa oli Ylitalo (22v) ja Säkkinen. Kun ottaa vielä huomioon, että se oli Säkkisen aivan ensimmäinen peli tällä kaudella. Tänään U20 kisoihin valittu Päivärinta vei aloitukset selvästi ja peli oli useasti IFK:n päässä.
Ja montako muuta Lukon peliä olet nähnyt tällä kaudella? Poikkeuskokoonpano oli eilen jo ties monetta kertaa. Säkkinenkään ei ole mahtunut U20:ssäkään kuin nelosketjuun pääosin. Eilen peli näyttikin kyllä siltä.
Lisäksi mietin Lukon kolmosen osalta, että Nieminen on poikkeuksellisen taitava luistelija.
Vahva sama. Päättäväisyyttä ja voimaa tarvitsee lisää.
Lukko oli alusta asti selvästi niskan päällä, päättänyt voittaa, vaikka IFK pelasi kohtuullisen aktiivisesti, niin ei asiasta jäänyt lopulta mitään epäselvyyttä.
Lukko oli paljon parempi, kuten olen jo moneen kertaan toitottanut.
 
Suosikkijoukkue
Lugu
Minkäköhän takia Kessu ei ole Fonzyn ja Nymanin kanssa samassa ketjussa. Nyt periaatteessa nelosessa.
Mietin aluksi samaa, mutta muistelisin että muutamassa pelissä tuota kokeiltu eikä toiminut. Ikosen paikalle Kestneriä kokeilisin vaikka Ikonen-Somppi-Saarela toiminutkin hyvin.

Kai tässä haetaan neljää toimivaa sylinteriä eikä yhtään ns. selviytymiskenttää.
 
Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Minkäköhän takia Kessu ei ole Fonzyn ja Nymanin kanssa samassa ketjussa. Nyt periaatteessa nelosessa.
Tämän pitäisi kyllä olla itsestäänselvyys. Ehdottomasti pitäisi Kestnerin ja Ylitalon paikat vaihtaa.
Ymmärrän hyvin että Kestner on lähtenyt loukkaantumisensa jälkeen pienellä peliajalla liikenteeseen mutta tämä näyttää oudolta jos noilla ketjuilla mennään.
Tuossahan käytännössä Kesner putoaa hierarkiassa sitä mukaan alemmas mitä paremmin pelaa ja pääsee paikoille.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Vain 3 maalia, tyhmiä jäähyjä ja välillä turhautumisia. Veltsu on vanhan liiton koutsi ja ei katso noita läpi sormien. Jos viltitys ei tuottanut toivottua tulosta, niin nyt haetaan Kessulle asennetta "nelosketjussa". Sieltä kiekkoa pussiin ja keväällä tärkeä pelaaja.
 
Okei, nyt ollaan kyllä katsottu melkoisen eri silmin Lukon pelejä.
Mielestäni Kestner on loukkaantumisensa jälkeen Lukon parhaimpia pelaajia hyökkäyksestä. Tätähän tukee edistyneemmätkin tilastot.
Toki, tulostaululla tuo ei ole vielä realisoitunut mutta väitän että se on vain ajankysymys kun homma alkaa tuottamaan myös numeraalista tulosta.
Ja joo, on tullut joku ihan satunnainen kakkonenkin mutta en niitä kyllä "tyhmiksi jäähyiksi" näe.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Vain 3 maalia, tyhmiä jäähyjä ja välillä turhautumisia. Veltsu on vanhan liiton koutsi ja ei katso noita läpi sormien. Jos viltitys ei tuottanut toivottua tulosta, niin nyt haetaan Kessulle asennetta "nelosketjussa". Sieltä kiekkoa pussiin ja keväällä tärkeä pelaaja.
Ihan puhtaasta mielenkiinnosta, kun olet maaliodottaman vankka kannattaja (sekä pelien että maalivahtien osalta), niin annatko kuinka paljon arvoa sitten ixg:lle? Kun Kestner kuitenkin noissa ilmeisesti ollut hyvällä tasolla, sekä tietysti gamescoressa, niin viittaa juuri tuohon mitä lopussa sanot, eli kiekkoa pussiin ja keväällä tärkeä pelaaja.
 
Kessulle maksetaan isoa palkkaa siitä, että laittaa mustaa pussiin. Lukko on ollut kärsivällinen ja toivottavasti se kantaa hedelmää.
 
Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko luistelee tänään jäälle Pyörä-Nurmen karvalakit päässään kiitoksena lahjoitusnalleista, jotka yleisö saa heittää jäälle. Veltsun Sexy Hockey on todellakin rantautunut Raumalle (;
 
Liitteet

  • A259B5D3-433C-4F63-BDF1-E91AC1B7DFA0.jpeg
    A259B5D3-433C-4F63-BDF1-E91AC1B7DFA0.jpeg
    393 KB · kertaa luettu: 99

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Lukko luistelee tänään jäälle Pyörä-Nurmen karvalakit päässään kiitoksena lahjoitusnalleista, jotka yleisö saa heittää jäälle. Veltsun Sexy Hockey on todellakin rantautunut Raumalle (;
Jonnet ei muista kun Lukko tuli kaukaloon mustissa aurinkolaseissa, muistaakseni Silmäaseman tms. ollessa sponsorina.
 
Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Mun mielestä kans Kessu on ollut yksi parhaimpia pelaajia. Blokkaa, riistää, luistelee ja kamppailee ja hankkii lähes joka pelissä Lukolle ylivoiman. Tehottomuus vaivaa, mutta uskon, että asia korjaantuu tuolla asenteella joka hänellä on.
Kyllä, asenne aivan eri luokkaa kuin alkukaudella. Kiukuttelut jäänyt pois. Ollut todella vaarallinen. Ehkä tajunnut että ei olekaan se ykkösviulunsoittaja, vaan kilpailua löytyy, Repo, Karjalainen.

Tavallaan Kestner aloittanut kauden nyt uudestaan ja pelannut hyvin. Suotakoon hänelle nyt niitä osumia.
 
Mark Fox

Kestnerin kiukuttelu kohdistuu aina omiin suorituksiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös