Mainos

Lukko kaudella 2022–2023 – ”que sera, sera”

  • 837 957
  • 6 120

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viittasin pelkästään pelaamiseen seurassa, en mihinkään ulkopuolisiin vetovoimatekijöihin. Joku saattaisi vaihtamisen ilosta vaihtaakin toiseen seuraan, mutta en jaksa uskoa, että pelkkä seurojen kiertäminen on mikään itseisarvo monellekaan pelaajalle.
Taisi olla 2020 Joulukuussa kun IS tai IL uutisoi jo Koivistoisen HIFK-siirrosta. Ja mä kyllä uskon että Koivistoinen on Lukolle asiasta ilmoittanut, että siirto tulee tapahtumaan. Varmasti Lukkokin on jonkinlaista lappua tarjonnut Koipalle, mutta jos nyt mietitään vaikka että Koippa olisi saanut Lukosta 50-60t€ ja jatkotarjous on ollut vaikkapa 80-90t€ joskus 2020 Syys-Lokakuussa ja HIFK on lyönyt suoraan pöytään vaikkapa 120-130t€, niin aika vaikea siinä on enää neuvotella.
 
zizou

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Parry Sound kirjoituksen voisi toimittaa Kallelle. Rahaa 0n, niin miksi ei makseta huipuille kovempaa palkkaa. Toki pelaaja välillä haluaa muualle, esim. luultavasti Koivistoinen, vaikka ihan varmasti IFK tarjosi myös enemmän rahaa kuin Lukko, niin ei saisi olla.
Raha ei ole enää vuosiin ratkaissut liigan sisäisiä siirtoja, varsinkaan terävimmässä kärjessä. Lukkokin olisi aivan hyvin voinut maksaa Koivistoiselle sen mitä HIFK. Tosiasiassa rahallinen kilpailu tulee rajojen ulkopuolelta tai Ilmalasta (joka sekin toki välillisesti rajan takaa).

Enemmän kysymys on pelaajan valinnoista urapolun suhteen. Esimerkiksi HIFK:ssa pelaajan on huomattavasti helpompi olla näytillä kirkkaimpiin valoihin kuin mitä Raumalla. Tämä johtuu osittain logistisista syistä, ja toisaalta siitä että scoutit tykkäävät elää laumassa.

Koivistoisen osalta on lisäksi syytä muistaa, että hän on kotoisin pääkaupunkiseudulta. Toki HIFK oli myös äärimmäisen onnekas, kun onnistui kiinnittämään pelurin ennen tykkikevättä.

Oli miten oli, yksi tärkeä menestyksen mahdollistaja nykyliigassa on hiffata se, ettei kilpalaulantaan palkan suhteen ole järkevää ryhtyä. Enemmän pitää panostaa siihen, että pystyy tarjoamaan houkuttelevan urastepin parhaille mahdollisille pelaajille. Raha on tietysti yksi tekijä, mutta vain osa kokonaisuutta.
 
Jukisto

Jäsen
Ihan absurdia ajatella jos joku oikeasti ajattelee niin, ettei Liigan sisällä saisi siirtyä Lukosta toiseen seuraan. Miettikää nyt noita nuoria tyyppejä hei... Ihan kaikkia mahdollisuuksia mitä on isommissa kaupungeissa? Totta helvetissä itsekin lähtisin vaikka Helsinkiin tai Tampereelle ihan samaa palkkaa vastaan. Totta kai kannattaa ihmisenä nähdä maailmaa laajemmin eikä lukittautua pieneen kuplaan mistä on kotoisin. Aina sitä ehtii Raumalle takaisin.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet

Tästä syystä on ollut tapana maksaa Rauma lisää, eikä tuo tarve ole mihinkään muuttunut mestaruuden jälkeenkään, jos halutaan hyville ja lahjakkaille jatkosopimuksia. Samalla palkalla karkaavat Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun. Kalle itsekin asuu Turussa, Lukko ei kaupungin koolle tai sijainnille voi mitään, on tarjottava menestys mahdollisuus ja kilpailukykyinen palkka muutoin on hiljaisempaa valmiiden pelaajien siirtojen suhteen.
 
RoundUp

Ei liene merkitystä mutta Kalle asuu Naantalissa ja sai siellä aikanaan pienen junnubuumin aikaiseksi Pärssisen, Uusikartanon ja kumppaneiden kanssa. Isoissa kaupungeissa pelaajat tekevät samaa kuin Raumallakin eli hengailevat ja pelailevat pelejä. Noissa kööriin kuuluu useimmiten muidenkin lajien harrastajia eli "massa talks". Oliskohan Raumalle mahdollista avata vaikka tyhjään liiketilaan jonkinmoinen kahvila-peliluolasysteemi. Helppoahan näitä on longalta heittää...
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Raha ei ole enää vuosiin ratkaissut liigan sisäisiä siirtoja, varsinkaan terävimmässä kärjessä. Lukkokin olisi aivan hyvin voinut maksaa Koivistoiselle sen mitä HIFK. Tosiasiassa rahallinen kilpailu tulee rajojen ulkopuolelta tai Ilmalasta (joka sekin toki välillisesti rajan takaa).

Enemmän kysymys on pelaajan valinnoista urapolun suhteen. Esimerkiksi HIFK:ssa pelaajan on huomattavasti helpompi olla näytillä kirkkaimpiin valoihin kuin mitä Raumalla. Tämä johtuu osittain logistisista syistä, ja toisaalta siitä että scoutit tykkäävät elää laumassa.

Koivistoisen osalta on lisäksi syytä muistaa, että hän on kotoisin pääkaupunkiseudulta. Toki HIFK oli myös äärimmäisen onnekas, kun onnistui kiinnittämään pelurin ennen tykkikevättä.

Oli miten oli, yksi tärkeä menestyksen mahdollistaja nykyliigassa on hiffata se, ettei kilpalaulantaan palkan suhteen ole järkevää ryhtyä. Enemmän pitää panostaa siihen, että pystyy tarjoamaan houkuttelevan urastepin parhaille mahdollisille pelaajille. Raha on tietysti yksi tekijä, mutta vain osa kokonaisuutta.
Eikös Koippa ole Tampereelt kotosi?
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Raha ei ole enää vuosiin ratkaissut liigan sisäisiä siirtoja, varsinkaan terävimmässä kärjessä.

Siirrolle on monia syitä: raha, rooli, joukkueen taso, valmennus, perheasiat jne. Kun lukee jääkiekkoilijoiden kirjoja, avautuu hyvin pelaajien ajatukset siirtojen taustalla.

Ja tähän joku tulee taas selittämään "no pelaajat nyt sanoo mitä tahansa, mutta todellisuudessa..."
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Jos tuota Ässien Karnarantaa ollaan tuomassa tänne niin senkun vaan. Avasin Ässät-Ilves lähetyksen ja kesti varmaan 20 sekuntia ja Karnaranta syöttää Ässien 2-0 osuman.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Se sopimus on kyllä pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Ilman liigasopimusta ei ole asiaa liigaotteluun ja tilastojen mukaan hän tänään pelasi liigajoukkueessa.

Ihan mahdollista, koska viime kaudellakin Ässät teki junnujen kanssa liigasopimukset jo alkusyksystä 2020. Mutta esimerkiksi Heimosalmen ja Määtän sopimukset julkaistiin vasta keväällä. Karnaranta on tehnyt varmaan sopimuksen jo tosiaan aikoja sitten.

Ässät ei näitä sopimuksia ole kovalla kiireellä ilmoitellut Kerttulan aikana. Nytkin huhutaan vahvasti esimerkiksi Seväsen jatkosopimuksesta, mutta seuran vahvistus puuttuu. Muitakin sopimuksia on kuulemma tehty, mutta luoja yksin tietää kenen kanssa.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021

Alkaa menemään jo vähän yli, jos Kerttulaa jo luojaksi kutsutaan. Meillä on sentään vain keisari.
 
Tärkeimmät jatkosopimukset (oma subjektiivinen näkemys) :

TOP 5
1) Thomas Gregoire (voi olla hiukan epärealistinen, mutta vertailukohtana Les Lancaster Ilves; tamperelaiset tekivät vuoden jatkosopimuksen Lancasterin kanssa 10.12. Vertailuna 21-22 kauden Gregoire 0,64p/ott vs Lancaster 0,67p/ott.)
2) Linus Nyman (vahva tulevaisuus (vasta 22v, takana 201 liigapeliä 32+47=79p +26. Tällä kaudella 0,55p/ott ja edelleen isoja askeleita Liigan eliittiä kohti. Toivotaan, että 2-3 vuotta jatkoa.)
3) Sebastian Repo (voittajatyyppi. 2 x SM, U20MM. Lukossa 103 ott. 27+38=65 +43) Todella tärkeä palanen.
4) Samuli Piipponen (+/- tilaston ykkönen. Johtava pakki fyysisyydellään ja monipuolisuudellaan. Lukossa 50ott. 5+8=13 +27. Puolustuksen kulmakivi tuleville vuosille. Toivotaan parin vuoden jatkoa.)
5) Anrei Hakulinen (kapteeni. Lukossa 84 ottelua 22+34=56 +34. Ratkaisija ja älykäs pelaaja. Täyttää 33v kaudella 22-23. Joukkueen kokenein.)

(Listalle jatkosopimustoiveen osalta mukaan myös Skalicky, Lehtinen, Zagidulin ja Ilomäki. Jatkoa myös optiolla Pooleylle. Lisänäyttöjä keväälle optiomiehet Abt/Slovacek/Pietilä. )
(Junnuista (liiga/A-jun)jatkoa Säkkinen, Markkula, Tammela, Lu.Nyman, Ervasti, Korkka)
Jos jokainen toivepelaaja tekisi jatkon Lukon kanssa kaudelle 22-23, kasassa olisi liigajunnujen ja olemassaolevien sopimusten myötä 19 sopimusta + mahdolliset optiopelaajat Abt/Pietilä/Slovacek/Kainulainen = yhteensä 19-23 sopparia.
3 maalivahtia, 5-7 puolustajaa, 9-10 hyökkääjää. (Lisätarve 2-4 puolustajaa, 5-6 hyökkääjää.)

ei jatkoa Lukossa

Niklas Ylitalo (Mestikseen/maailmalle isoon rooliin kasvamaan/oppimaan/kehittymään - mukana mestarijengissä, kiitos siitä!)
Miska Kukkonen (ei vaan ihan riitä. Voi olla, että olen väärässä, mutta ei vakuuta siten kuin vakuuttaa pitäs. Viimeiset 7 matsia voittoputkessa 0+0 -3. )
Vili Laitinen (soppari on, mutta ei riitä. Purkuun ja vastuuta Peksin Saipan tms. seuran riveissä. Tai Mestiksessä tai ulkomailla; Tanska, Allsvenskan, ICEHL, Ranska. )
Julius Mattila (1 piste viime kevään yhdessätoista tosipelissä=playoffs, Tällä kaudella (ajoittain) 18v. Päivärinta on ollut parempi. Voittoputkessa viime 7 ottelua isolla vastuulla 1+1 (-2). Ei vakuuta. Saanut pelata koko kauden huippulaitureiden kanssa.

(Harri Kainulainen - option lunastukseen tarvitaan maaginen kevät. Ei ihan mahdoton. Mikko Petman - lisää tarvitaan; vaisuimpia Lukkohyökkääjiä vakiokokoonpanon miehistä tällä kaudella.)
 
Viimeksi muokattu:

lugufani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Tampa Bay Lightning, Chelsea

Annetaan ainakin Petmanille aikaa, oli ennen koronaa lukon parhaimmistoa hyökkäyspäässä. Jos taas päästetään muualle niin saa luultavasti isomman roolin ja uskon että vetäisi Liedekset tai samalla lailla miten veljensäkin.
 
Dani55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mikko Petman - lisää tarvitaan; vaisuimpia Lukkohyökkääjiä vakiokokoonpanon miehistä tällä kaudella.)
Omaan silmään Petman rymisteli ihan hyvin ennen kuin sairastu koronaan. Ehti pelata yhden ottelun ja eilen lopetti kesken. Mitä lie taustalla. Itse kyllä pitäisin Petmanin. On hyvä kolmoseen/ neloseen vaikka kehitystä ylöspäin ei tulisikaan. Pidän fyysisen pelityylin omaavista hyökkääjistä jotka eivät ns. hiihtele kentällä ollessaan (Petman, Repo, Skaldo jne.) Heillä on usein annettavaa joukkueelle vaikka tehopisteitä ei tulisikaan.
 
Viimeksi muokattu:

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Kyllä minäkin Petmanin pitäisin, on paljon enemmän potentiaalia kuin Sunilla, Säkkisellä ja Ylitalolla. Kyllä se vielä kuntoutuu ja keväällä voi olla taas ratkaisijan roolissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Roku

Falling Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tärkeimmät jatkosopimukset (oma subjektiivinen näkemys) :

TOP 5
1) Thomas Gregoire (voi olla hiukan epärealistinen, mutta vertailukohtana Les Lancaster Ilves; tamperelaiset tekivät vuoden jatkosopimuksen Lancasterin kanssa 10.12. Vertailuna 21-22 kauden Gregoire 0,64p/ott vs Lancaster 0,67p/ott.)
2) Linus Nyman (vahva tulevaisuus (vasta 22v, takana 201 liigapeliä 32+47=79p +26. Tällä kaudella 0,55p/ott ja edelleen isoja askeleita Liigan eliittiä kohti. Toivotaan, että 2-3 vuotta jatkoa.)
3) Sebastian Repo (voittajatyyppi. 2 x SM, U20MM. Lukossa 103 ott. 27+38=65 +43) Todella tärkeä palanen.
4) Samuli Piipponen (+/- tilaston ykkönen. Johtava pakki fyysisyydellään ja monipuolisuudellaan. Lukossa 50ott. 5+8=13 +27. Puolustuksen kulmakivi tuleville vuosille. Toivotaan parin vuoden jatkoa.)
5) Anrei Hakulinen (kapteeni. Lukossa 84 ottelua 22+34=56 +34. Ratkaisija ja älykäs pelaaja. Täyttää 33v kaudella 22-23. Joukkueen kokenein.)

(Listalle jatkosopimustoiveen osalta mukaan myös Skalicky, Lehtinen, Zagidulin ja Ilomäki. Jatkoa myös optiolla Pooleylle. Lisänäyttöjä keväälle optiomiehet Abt/Slovacek/Pietilä. )
(Junnuista (liiga/A-jun)jatkoa Säkkinen, Markkula, Tammela, Lu.Nyman, Ervasti, Korkka)
Jos jokainen toivepelaaja tekisi jatkon Lukon kanssa kaudelle 22-23, kasassa olisi liigajunnujen ja olemassaolevien sopimusten myötä 19 sopimusta + mahdolliset optiopelaajat Abt/Pietilä/Slovacek/Kainulainen = yhteensä 19-23 sopparia.
3 maalivahtia, 5-7 puolustajaa, 9-10 hyökkääjää. (Lisätarve 2-4 puolustajaa, 5-6 hyökkääjää.)

ei jatkoa Lukossa

Niklas Ylitalo (Mestikseen/maailmalle isoon rooliin kasvamaan/oppimaan/kehittymään - mukana mestarijengissä, kiitos siitä!)
Miska Kukkonen (ei vaan ihan riitä. Voi olla, että olen väärässä, mutta ei vakuuta siten kuin vakuuttaa pitäs. Viimeiset 7 matsia voittoputkessa 0+0 -3. )
Vili Laitinen (soppari on, mutta ei riitä. Purkuun ja vastuuta Peksin Saipan tms. seuran riveissä. Tai Mestiksessä tai ulkomailla; Tanska, Allsvenskan, ICEHL, Ranska. )
Julius Mattila (1 piste viime kevään yhdessätoista tosipelissä=playoffs, Tällä kaudella (ajoittain) 18v. Päivärinta on ollut parempi. Voittoputkessa viime 7 ottelua isolla vastuulla 1+1 (-2). Ei vakuuta. Saanut pelata koko kauden huippulaitureiden kanssa.

(Harri Kainulainen - option lunastukseen tarvitaan maaginen kevät. Ei ihan mahdoton. Mikko Petman - lisää tarvitaan; vaisuimpia Lukkohyökkääjiä vakiokokoonpanon miehistä tällä kaudella.)
Täysin samaa mieltä koko viestistä, pois lukien säännön vahvistava poikkeus.

Minusta Julius Mattila on esimerkillinen pelaaja, joka menee aina puolustus edellä eikä uhmaa joukkueen etua omien tehopisteiden varjolla. Voi pelata mitä sentteriroolia tahansa, hyvä aloittaja, nopea luistelija, käy sekä ali- että ylivoimaan. Ei näytä tekevän itsestään isompaa numeroa missään tilanteessa. On vähän tehoton, se on totta. Jos tämä mies saisi kiekkoa maaliin noista paikoistaan, ei pelaisi liigassa. Oikeastaan ainoa isompi miinus muuten hyvässä paketissa.
 
Sinkilä

Jäsen
Ensi kaudelle on Sahlstedtilla kyllä kaksi isoa ruutua täytettävänä.
Gregoire ja Saarijärvi tuosta tulevat varmasti poistumaan.
Pressin lähtiessä Lukolle jäi vielä nämä herrat.
Keväällä / kesällä on pakko tulla kaksi saletti ykköskorin pakkia.

Mielenkiintoista nähdä mitä Keisari saa kaivettua.

Liigan sisälläkin on muutama nimi, joista toki moni muukin on kiinnostunut:
Santtu Kinnunen, Kim Nousiainen, Peetro Seppälä ja Anttoni Honkakin.
 
Viimeksi muokattu:

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Se mitä en ymmärrä; Miksi Gregoirelle ei tehdä kunnollista rahallista tarjousta, niin ei tarvitsisi hankkia tilalle mitään arpaa? Tosin onhan hänelle voitu tehdäkkin, mistäs minä sen tietäisin, kunhan pohdin.
 
Gregoire pelaa ensi kaudella KHL, SHL, Sveitsi tai jopa saa NHL-sopimuksen.
Tuolla tasolla pelaavan -98 syntyneen pelaajan ei kannata jäädä liigaan.
On helvetin kova pelimies, ja sellaisessa iässä että tarvitsee kovempia pelejä, jotta kehitys jatkuisi.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mä luulen että Gregoiren sopparin jatkamiseen tarvitaan nelosella alkava luku, että päästään edes lähelle sitä mitä KHL:sta, Sveitsistä tai Ruotsista saisi. Ja voihan se toki olla että lähtee yrittämään vielä kotipuoleensakin. Ikä ja taidot eivät ole este sillekkään ja yrittäähän kuuluu niin kauan kuin ovi on edes vähän raollaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös