Mainos

Lukko kaudella 2022–2023 – ”que sera, sera”

  • 837 850
  • 6 120
Harmin paikka.
Isoja odotuksia en ole osannut Almariin kohdistaa, mutta taipumuksena on, että rikkonainen kesä säteilee pitkälle kauden alussa.
Almariin osalta odotettiin/toivottiin tasohyppyä viime keväästä - miten käy?
(Almari on muuten pelannut urallaan 3:lla kaudella Liigan pudotuspeleissä. Suuria oivalluksia tai ratkaisuja ei ole nähty. Perusvarmaa enemmän.
30 ottelua, 0+0, +/- 0.
Ohut on Lukon puolustus- ja hyökkäyskalusto. Kaksi pelaajaa sivussa tuntuu molemmissa jo todella paljon.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet

OJ ei oikein tykkää näistä pitkistä kesälomista ja hänen mukaansa nuoret pelaajat eivät treenaa tauon aikana riittävästi.

Mikäköhän on tilanne esim. Lukon nuorilla pelaajilla, viihdytäänkö punttisalilla ja lenkkipolulla tarpeeksi? Kun on nähnyt videota esim Mikko Rantasen tai Rasmus Ristolainen touhusta on se todella kovaa treeniä ja kropassa ei ole ylimääräistä rasvaa.
Minusta OJ on oikeilla jäljillä. Jos halua kehittyä pelaajana ei ole kesällä varaa antaa yhtään siimaa muille. Parhaiten erityisesti nuoret kehittyy ja treenaa ohjauksessa ja valvonnassa ja terveessä kilpailutilanteessa myös treeneissä kun on kirittäjiä. Just oli kuva mm Puljusta näytti myös hirmukunnossa olevan, rasvat alhaalla ja kunnon pyykkilauta.
Monet odottaa juuri nuorilta niitä kehitysloikkia erityisesti kesällä se tosiaankin edellyttää kovaa treeniä myös kesällä. En tiedä miten Lukossa on asia kesän aikana hoidettu kun pelaajat kesällä on vain vähän Raumalla. Lienee osin omantunnon asian jos valvontaa ei ole tai se on "etä" ohjausta.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Harmin paikka.
Isoja odotuksia en ole osannut Almariin kohdistaa, mutta taipumuksena on, että rikkonainen kesä säteilee pitkälle kauden alussa.
Almariin osalta odotettiin/toivottiin tasohyppyä viime keväästä - miten käy?
(Almari on muuten pelannut urallaan 3:lla kaudella Liigan pudotuspeleissä. Suuria oivalluksia tai ratkaisuja ei ole nähty. Perusvarmaa enemmän.
30 ottelua, 0+0, +/- 0.
Ohut on Lukon puolustus- ja hyökkäyskalusto. Kaksi pelaajaa sivussa tuntuu molemmissa jo todella paljon.
Mut hei, sehän vaan avaa lisää nuorille näyttöpaikkoja...
 
Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Just oli kuva mm Puljusta näytti myös hirmukunnossa olevan, rasvat alhaalla ja kunnon pyykkilauta.

Tuo kuva Puljusta ei mielestäni näyttänyt yhtään jääkiekkoilijalta. Pulju näytti todella laihalta ja jalat oli kuin kuivan kesän kukolla. Mielestäni näytti liian laihalta.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Tuo kuva Puljusta ei mielestäni näyttänyt yhtään jääkiekkoilijalta. Pulju näytti todella laihalta ja jalat oli kuin kuivan kesän kukolla. Mielestäni näytti liian laihalta.
Joo, kuivalta näytti, mutta en oikein keksi mitä hyötyä rasvastakaan nykyään huippuurheilussa on, varmasti jalka liikkuu rivakammin kun on tiimissä kunnossa. Jos on pelkää lihasmassaa n 90kg verran on varmaan ruutiakin.

Kun katsoin esim Palvenkan videohaastattelua niin melko vaatimattomilta kuulosti kaverin voimatasot, jos omaa maalin edustaa pitää puolustaa muutoinkin kun mailalla tökkimällä voimasta ei haittaa ole. Eikä muutoinkaan tuntunut innostuvan fyysisestä pelistä.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ohut on Lukon puolustus- ja hyökkäyskalusto. Kaksi pelaajaa sivussa tuntuu molemmissa jo todella paljon.

Mut hei, sehän vaan avaa lisää nuorille näyttöpaikkoja...
Jos poissaolot tulee yksittäisissä otteluissa (ei pidempiä kuin n. viikon-kahden poissaoloja), niin Ervastit, Päivärinnat, Niemiset jne. paikkaavat. Jos sieltä joku hajoaa useammaksi kuukaudeksi niin valitetaan sitten jos ei vieläkään Kalle reagoi. Se kova sentteri tosin pitäis kaivaa jostain ja mielellään pian.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuo kuva Puljusta ei mielestäni näyttänyt yhtään jääkiekkoilijalta. Pulju näytti todella laihalta ja jalat oli kuin kuivan kesän kukolla. Mielestäni näytti liian laihalta.

Tuolta NHL-pelaajat nykyään yleensä näyttävät. Hifistellään ja ruuat punnitaan yms. Huippu-urheilijoita, ei välttämättä aina terveys edellä.
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2026-2027
Tuo kuva Puljusta ei mielestäni näyttänyt yhtään jääkiekkoilijalta. Pulju näytti todella laihalta ja jalat oli kuin kuivan kesän kukolla. Mielestäni näytti liian laihalta.

Joo, kuivalta näytti, mutta en oikein keksi mitä hyötyä rasvastakaan nykyään huippuurheilussa on, varmasti jalka liikkuu rivakammin kun on tiimissä kunnossa. Jos on pelkää lihasmassaa n 90kg verran on varmaan ruutiakin.

Kun katsoin esim Palvenkan videohaastattelua niin melko vaatimattomilta kuulosti kaverin voimatasot, jos omaa maalin edustaa pitää puolustaa muutoinkin kun mailalla tökkimällä voimasta ei haittaa ole. Eikä muutoinkaan tuntunut innostuvan fyysisestä pelistä.
Tästä on tullut sellainen optimointikysymys, kun peliä on (sääntömuutoksillakin) muutettu sellaiseen suuntaan, jossa kestävyysominaisuuksista alkaa olla enemmän hyötyä (esim. vaihtokiellot). Puolustajille voi nykyisellään tulla sellaisia kolmenkin minuutin vaihtoja, joskin on aika harvinaista. Yhtäältä kamppailuvoimaa tulisi olla myös,kahtaalta räjähtävää voimaa nopeaan luisteluun ja kolmaalta painoa sen verran vähän, että liikkeelle lähtöön ei hukata niin paljon energiaa kuin muutaman kilon suuremmalla massalla. Taklauspelissä taas korostuu enemmän oikea ajoitus, tasapainon hallinta ja suuntaus kuin se kuinka paljon paunoja kohteeseen osuu.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Harmin paikka.
Isoja odotuksia en ole osannut Almariin kohdistaa, mutta taipumuksena on, että rikkonainen kesä säteilee pitkälle kauden alussa.
Almariin osalta odotettiin/toivottiin tasohyppyä viime keväästä - miten käy?
(Almari on muuten pelannut urallaan 3:lla kaudella Liigan pudotuspeleissä. Suuria oivalluksia tai ratkaisuja ei ole nähty. Perusvarmaa enemmän.
30 ottelua, 0+0, +/- 0.
Ohut on Lukon puolustus- ja hyökkäyskalusto. Kaksi pelaajaa sivussa tuntuu molemmissa jo todella paljon.
Ei ole tosiaan särkymävaraa liikaa. Tietenkään ei Lukkokaan voi pitää varastossa täysiverisiä liigapelaajia just in case tyylisesti, koska kustannukset nousevat korkeaksi.

Toisaalta nyt varmaan Ervasti pääsee näyttämään kyntensä. Jotenkin sellainen fiilis, että häneen kohdistuu joitain odotuksia ja ilmeisesti on mennyt Jutin sanoin eteenpäin. Nyt olisi sitten paikka näyttää, onko se totta. Olisihan se hienoa, että Lukon omistakin junnuista putkahtaisi joku "töppönen tai löppönen", joka mainittaisiin Urheiluruudussa. Muilla näitä tuntuu olevan ja siihen Lukonkin pitää pyrkiä jossain määrin. Se palvelisi monessa mielessä.

Fakta lopulta on se, ettei Lukon keskushyökkääjäosasto ole Liigan kärkipäätä ennakkoon alkavalle kaudelle. Keskikaistalta puuttuu se "isopyssy" ja siltikin loppujen tulee onnistua hyvin. Sompista on isot odotukset ilmeisesti, mutta aika näyttää miten homma toimii.

Hankkisin myös laitahyökkääjän. En välttämättä mitään maaliruiskuakaan, vaan takuuvarman fyysisen suorittajan, joka vääntää maalinedessä kuin hullu ja osaa liikkua luistimilla. All-around pelaaja, joka ei kitise nelosen komennuksesta, muttei myöskään sokaistu ykkösen laidassa.
 
Mut hei, sehän vaan avaa lisää nuorille näyttöpaikkoja...
Niin kai se menee.
Meillä vain on se tilanne, että yhtään Lukko-pelaajaa ei mahdu esimerkiksi U20 Leijonien MM-joukkueeseen (Sunin ja Päivärinnan ohi menee aikamoinen määrä nuoria Liigassa pelaavia talentteja.) Isoja odotuksia ei voi nuorille realistisesti asettaa.

Suurin potentiaali/odotusarvo kohdistuu Ervastiin (-03) joka on pelannut yhdet U18-kisat ja on vielä vuodenvaihteen U20-kisoihin tyrkyllä, jos liigapelejä alle saa ja paikan Lukossa ottaa. Samoin Päivärinta (-03).
Suni (-02) ja Säkkinen (-02) olivat mukana U17 MM-kisoissa 18-19 kaudella, mutta muut samanikäiset ovat sittemmin menneet ohi.

Nemec (-03) mahtuu Slovakian U20-jengiin kun tähdet ovat sivussa (Slafkovsky & co.). Ukrainan Trakht (-03) on maajoukkueessa nuorissa mukana. Dominik Petr (-05) ja Thomas Grönlund (-04) edustivat maitaan U18 MM-kisoissa keväällä.
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Kalle luonnollisesti oli harjoitukset katsomassa, luuri korvalla.

Kerttula ja Kallio molemmat viime päivinä sanonut että markkinat on vaikeat. Isona yllätyksenä tulee että pelaajia valuu isoja määriä sittenkin Koheloon. Vaikeuttaa paljon ja myös P-Amerikan pelaajat odottavat mihin tilanne kehittyy.

Ei käy Kallea kateeksi, mutta luotto on että ennen 16.9 uusi hyökkääjä tulee.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

aimohemmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Säppi ja California Golden Seals

Palstoilla on jo aikaisemminkin puitu tapaus Zagia. Mies tosiaan vietti koko kesän Raumalla. Miksi? Syyt lienevät vain ja yksinomaan hänen tiedossaan ja meidän on kunnioitettava sitä. Pienellä ajatuksenjuoksulla saattaa monella ulkopuolisella tulla mieleen vaikka ja mitä, mutta loppupeleissä päätös on kuitenkin vain ja ainoastaan Zagilla. Ja kun hän on Raumalla yhä päättänyt pelata, niin hyvä näin. Muut mahdolliset asiat päätöksen taustalla eivät kuulu kenellekään muulle. Tasavarmasti hän on joukkueenjohdon, ujt:n, valmentajien, tj:n yms. kanssa nämä asiat käynyt jo läpi.

Hieman toki pelkään, että muiden joukkueen kannattajat (miksei joukko omiakin) sekä pitsissä että Liigaotteluissa tätä saatetaan käyttää Zagia vastaan huutelemalla/banderoleilla yms. Herkästi reagoivana pelaajana toivon sydämeni pohjasta, ettei Zagi mene mukaan näihin turhiin ja yleensä vielä typeriin provoihin. Zagilta vaaditaankin, varsinkin vierasraotteluissa jossain kouvostoliitossa yms. pitkään pinnaa ja stooalaista tyyneyttä, jotta mahdolliset provot eivät mene ihon alle.

Elämme kaikin puolin vaikeita, mutta myös mielenkiintoisia aikoja.
 
Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Suni voi olla kauden musta hevonen ja yllättäjä. Nyt 3 ketjun paikalla.
Oikea paikka lähtökohtaisesti mestaruutta tavoittelevassa joukkueessa olisi 4 ketju, ja
näin varmaan voi käydäkin jos/kun Lukko sen senan löytää..
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Nyt sitten pitää muistaa että MVirtanen näkee pelaajien koheesion sekä nuorten kehityksen ihan vierestä. Ja myös osaa tulkita kehitystä paremmin kuin keskivertoparry. Joten en stressaa ihan niin paljon näiden.olisi/voisi vahvistusten perään. Jos niitä tarvitaan, niitä hankitaan. Kaikkihan nyt on sitä mieltä että se ykkössentteri tarvitaan, Kalle, Veltsu ja jopa minä. Eli kyllä se sieltä tulee vielä. Noin muuten meillä on ihan TOP-6 joukkue jo nyt.
 
Tässä on pieni ristiriita, mainitset että jos tarvitaan niin hankitaan, kaikki on sitä mieltä että ykkös sentteri tarvitaan mutta ei kuitenkaan ole vielä hankittu?
Toinen asia on että Virtanen valitti ja selitti että viime kaudella treenaaminen jäi vajaaksi mm pitkien mestaruusjuhlian takia, jos nyt ykkössentteri avainrooliin on ollut tiedossa talvesta asti ja ehkä tulee vasta hiukan ennen kauden alkua tai sen jälkeen, miten on sen treenaamisen kanssa?

Se on hyvä että on luottoa, mikä junnujen kehitysloikkaan tulee niin eiköhän tilanteen näe samanlaisena kaikki muutkin liigajoukkueiden valmentajat, että juuri oman joukkueen junnujen uskotaan ottavan niitä loikkia.Realiteetti on kuitenkin se että meidän Sunit, Säkkisen, Päivärinnan ja Ervastit ei ole lähtökohtaisesti valtakunnan terävintä kärkeä. Ei se tarkoita että olisivat paskoja mutta on rehellistä tunnustaa että kaikkien 4 ollessa yhtäaikaa kokoonpanossa annetaan tasoitusta verrattuna top 6 tavoitteeseen Ja kärkijoukkueisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös