Gagnonin pleijarit menivät huonosti, mutta siltikin tämän tason pelimies kannattaa ehdottomasti kiinnittää, jos vaan Raumalla haluaa jatkaa. Uusissa ulkomaalaisissa on aina omat riskinsä ja kuitenkin yhdessä Vahalahden kanssa Gagnon muodostaa hyvän parivaljakon. Varsinkin nyt kun joukkue hajoaa lähes täysin, niin on tärkeää, että ainakin jotain valmiiksi toimivaa saadaan pidettyä. Molemmat kuitenkin liigan eliittiä ja kuluvallakin kaudella liigan pistepörssin viides ja kuudes. Ei Gagnonin tasoisia pelaajia ole tuosta noin vain saatavilla ja vaikka joku nimellisesti kova pelaaja esim. AHL:stä olisikin, niin sopeutuminen uuteen sarjaan ja Raumalle on aina kysymysmerkki.
Ensi kautta ajatellen näkisin tärkeänä, että Gagnonin ketjun oheen saataisiin kasattua toinen kova tulosyksikkö, jolloin Lukkoa vastaan ei olisi pleijareissa vahvoilla pelkästään Gagnon-Vahalahti parivaljakon pimentämisellä. Asplund pelasi hyvän kauden ja oli ehdottomasti hyvä vahvistus, mutta jos esimerkiksi Saarela pelaa tulevalla kaudella Raumalla eikä Pohjois-Amerikassa, on se jo hyvän oloinen parannus rosteriin. Siihen kun rinnalle löytyisi Koiviston lisäksi toinen huippuluokan laituri ja lisäksi VV-AG kaksikon rinnalle toinen vastaava, näyttäisi tilanne erittäin hyvältä. Itselläni on toiveissa, että hyökkäykseen saataisiin lisää juonikkuutta, jalkoja ja taitoa. Kolmosketjuun sitten esim. Lähteenmäki ja Tiivola, neloseen Pitkäset, Liedekset ja kumppanit. Puolustukseen toivoisin vielä ainakin yhtä legendaarista hampaatonta kanukkia. Mallia Siklenka/Yonkman.
Yleisesti ottaen isoimmat odotukset tulevalle kaudella ovat ennen kaikkea yleisöystävällisemmän ja liikkuvamman pelitavan muodossa. Toivottavasti Vuori onnistuu kasaamaan sellaisen pelityylin ja joukkueen, joka paitsi antaa kaikkensa illasta toiseen, tunnetaan myös luistelevasta, taistelevasta ja taklaavasta pelityylistä. Samoin toivon yllä mainittuja muutamaa kiekollista taituria hyökkäykseen. Tällöin rosteri olisi varmasti aivan kilpailukykyinen, toki maalivahtiosasto on näin ennakkoon ajateltuna melkoinen kysymysmerkki. Saa nähdä miten kauan Kähköselle aikaa annetaan, jos kiekot eivät syksyllä pysähdy odotetulla tavalla. Sellainen joukkue pitää joka tapauksessa saada kasaan, että suora pudotuspelipaikka on jälleen realistinen. Toki aikaa pitää antaa Vuorellekin ajaa oma pelityylinsä sisään, eikä muutoinkaan ole realistista odottaa, että peli olisi heti uomissaan. Varsinkin kun joukkueen vaihtuvuus on yli 15 pelaajan suuruinen.