Lukko fanitoiminta ja -matkat kaudella 2013–2014

  • 117 386
  • 557

Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Kummastelen tätä kommenttia vähän. RB on ollut koko ajan todella johdonmukainen tiedotteissaan ja olen melko varma, että Timo J. Rajala tietää keneen pitäisi ottaa yhteyttä, mikäli RB:n kanssa haluaa keskustella. Eli millä tavalla RB on mielestäsi pelannut likaisesti?

Onhan tämän koko boikotin tavoitteena ollut vastakkaisasettelun luominen Rajalan ja Lukko-yhteisön kanssa, esim. yksittäisten RBn jäsenten jotkut SoMe-tykitykset ovat olleet aika rankkoja. Koko boikotti ja sen hankkima negatiivinen mediahuomio Lukon johtoa kohtaan on myös melko likaista, sillä kyseinen hyökkäyssuunta-asia on täysin Rajalan ja RBn välinen kessi, eikä mikään poliittinen sota. Rajala pohjusti homman, mutta kyllä RB teki siitä liian ison asian ulkopuolisille. Asian olisi voinut hoitaa tyylikkäämmin, eikä sortua tekopyhään syyttelyn sidosryhmien huonosta kohtelusta, jos sitä alkaa itsekin harrastamaan.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuntuu olevan herneet niin syvällä nenissä (sekä Rajalalla että RB:llä), ettei niitä edes putkitonkeilla irti sieltä saada.

Olen edelleen sitä mieltä, että Lukko (instituutiona) ja Rajala (instituution edustajana) tekivät väärin, kun pani RB:n tekemään työtä antamatta mitään vastineeksi. Tosin Rajalan mielestä varmasti siinä, että RB:llä on nyt hieno, uusi katsomo (täysin väärässä päässä hallia), on palkkiota kyllikseen.

Tosin olen nyt näiden viimeisimpien kommenttien myötä tullut siihen ajatukseen, joka monella on ollut jo pitkään: RB käyttäytyy yhtä lapsellisesti kuin Rajala/Lukko. "Soita jollekin toiselle, en minä ole mikään viestinviejä!" Näin juuri lähennytään. Not!

Samaa mieltä. RB olisi voinut olla tässä asiassa se fiksumpi puoli, mutta ei väkisin. Kyllä molemmat ovat tehneet itsestään täyden pellen RB sekä Rajala.
 
Samaa mieltä. RB olisi voinut olla tässä asiassa se fiksumpi puoli, mutta ei väkisin. Kyllä molemmat ovat tehneet itsestään täyden pellen RB sekä Rajala.

Tämä on vaikea asia ja riippuu paljolti siitä vinkkelistä, mistä tätä asiaa katsoo. Jos RB olisi nyt se fiksumpi ja palaisi katsomoon, niin boikotti ei olisi todennäköisesti hyödyttänyt mitään. Voisiko fanikatsomo jatkossa olla väärässä päässä hallia? No miksei? Mutta jos on valehdeltu, niin ehkä tuollaisen vapaaehtoistyöpanostuksen jälkeen voisi sitten edes pyytää anteeksi RB:ltä tätä tilannetta. Jos jos jotain ryhmää harmittaa tämä tilanne, niin saavathan ne boikotoida Lukon peliä juuri tasan sen verran kun haluavat. Varmasti kuitenkin haluavat joukkueelle menestystä ihan niin kuin nekin, jotka kannustavat muuten kuin huutamalla. Ja en kuulu RB:hen, mutta onko sillä väliä?
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Onhan tämän koko boikotin tavoitteena ollut vastakkaisasettelun luominen Rajalan ja Lukko-yhteisön kanssa, esim. yksittäisten RBn jäsenten jotkut SoMe-tykitykset ovat olleet aika rankkoja. Koko boikotti ja sen hankkima negatiivinen mediahuomio Lukon johtoa kohtaan on myös melko likaista, sillä kyseinen hyökkäyssuunta-asia on täysin Rajalan ja RBn välinen kessi, eikä mikään poliittinen sota. Rajala pohjusti homman, mutta kyllä RB teki siitä liian ison asian ulkopuolisille. Asian olisi voinut hoitaa tyylikkäämmin, eikä sortua tekopyhään syyttelyn sidosryhmien huonosta kohtelusta, jos sitä alkaa itsekin harrastamaan.

Minä en ole ainakaan RB:n virallisista tiedotteista löytänyt minkäänlaista vastakkainasettelun luomista (päinvastoin). Yksityishenkilöiden SoMe-oksennuksia on turha vetää tähän yhteyteen. RB on hoitanut asian kahdella tiedotteella, jotka ovat molemmat olleet mielestäni hyvinkin tyylikkäitä (vrt. Rajalan instituutio-kommentit). Vastakkainasettelun ja "riidan" kannattajien keskuuteen on minun nähdäkseni luoneet ihan muut tahot.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Mietiskelin tuossa, miten "suuri yleisö" ottaa tämän, sanotaanko valtataistelun itseensä ja Lukon otteiden myötä tullee myös RB saamaan niskaansa paskaa, kävi kaudella lopulta miten tahansa.
Jos Lukko ei pärjää, on ainakin osittain RB:n syytä, että näin kävi. Jos Lukko pärjää, niin siitä kiitos ei kuulu ainakaan RB:lle. :)
Toivon, että saatte tämän keissin taka-alalle mahdollisimman nopeasti ja kummatkin osapuolet hautaavat sotakirveensä yhteisen hyvän, eli Lukon jääkiekkojoukkueen, puolesta.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jos nimimerkki 1936 ei kerran edusta Raumam Boikia, niin mikä estää häntä ottamasta yhteyttä Rajalaan. Tällöin hän ei nöyrtyisi RB:n hallituksen nimissä, vaan edustaisi vain itseään. Ei tämä farssi lopu ennen kuin joku taipuu ja joukkueen menestymisen nimissä toivon sen olevan nimimerkki 1936. Sinuna käyttäisin saamaasi huomiota sekä Lukossa, RB:ssa että raumalaisessa kiekkomediassa hyödykseni ja auttaisit sovittelussa niin paljon kuin pystyt.

Mikäli Rajalan ei vielä tämänkään jälkeen pääse sopuu, luulisi viimeinkin kaikille tulevan selville, millainen paskahousu Rauman Lukkoa johtaa.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Jasu kirjoittaa twitterissä:

"Ei mulla muuta ku et onks jengi ihan tosissaa? Joukkueella kauden isoimmat hetket, voisko nää hoitaa joskus muulloin?"

Onkos mahdollista, että ruvetaan johdon taholta jo pelaajien kauttakin vaikuttamaan...?! En tiedä mutta Lukon kohdalla tämäkin on mahdollista ja perustelut tulee siinä ,että tämä ulosmarssi varmaan vaikuttaa jotenkin Lukon rahavirtaan(?) ja otetaan uudet menetelmät käyttöön.

Todella hyvä kirjoitus johtavalta asiantuntijalta.
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Tässä touhussa minua ihmetyttää raumalaisten kiekkotoimittajien hampaattomuus. Aina niin ärhäkkä Leppänenkin on ihan hiljaa eikä Rantanenkaan pane tikkua ristiin.

Vai onko ollut jotain juttua, jossa Rajalaa ja Lapaa olisi kovisteltu viime vuotisista lupauksista? Tai soittokierros Lukon hallituksen jäsenille ja vaikka hohtimilla jotain sanoja kaivettaisiin ulos.

Mutta muuten olen samaa mieltä kuin Jasu. Tähän soppaan voisi tarttua sitten, kun pelit on pelattu ja nyt kaikki joukkueen puolesta.
 
Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Minä en ole ainakaan RB:n virallisista tiedotteista löytänyt minkäänlaista vastakkainasettelun luomista (päinvastoin). Yksityishenkilöiden SoMe-oksennuksia on turha vetää tähän yhteyteen. RB on hoitanut asian kahdella tiedotteella, jotka ovat molemmat olleet mielestäni hyvinkin tyylikkäitä (vrt. Rajalan instituutio-kommentit). Vastakkainasettelun ja "riidan" kannattajien keskuuteen on minun nähdäkseni luoneet ihan muut tahot.

Virallinen kanta on vain kulissi. Yksityishenkilö tai ei, ihan yhtä lailla he edustavat RBtä kuin Rajala instituutiota. Ihan turha tehdä jakoa eri henkilöiden välillä, kun pointtinani oli ettei RB ole missään nimessä toiminut kypsästi. Kyse on siitä lopputuloksesta, minkä yksittäiset RBn jäsenet saavat Lukon imagolle aikaan. Puskaradio on kuitenkin hemmetin tehokas viestintäkanava, sillä se on ilmaisijan henkilöitymisen vuoksi oletettavasti luotettava. Sillä saa paljon pahempaa aikaan kuin virallisilla tiedotteilla.

Käännetään asia toisin päin: jos Lukon toimiston väki alkaisi haukkua RBtä ympäri SoMea, olisiko reaktiosi sama? On minusta epäoikeudenmukaista päästää toisen osapuolen toiminta läpi sormien, mikäli se toisen osapuolen tekemänä saisi suurta paheksuntaa.
 
Ero on suuri.

Yksityishenkilöt kommentoivat yksittäisinä henkilöinä ja yhteisöt yhteisöjen kantana. RB on nimenomaan toiminut kypsästi koska se tekee oman tapansa tällä tavalla eikä esimerkiksi koko katsomon kokoisilla tifoilla jossa on jonkinlaista mautonta töherrystä tai chanteillä joissa huudetaan kaikki maailman kirosanat yhditettynä sukupuolielimillä.

Ja mitä tulee tuohon asian kääntämiseen niin muistetaan nyt kuitenkin se tosiasia, että ketä rikkoi mitäkin ja ketä kohtaan.
 
RBn virallinen kanta on yhdistyksen kanta, yksittäisten henkilöiden mielipiteet muodostavat yhteisön kannan. Molemmat on otettava huomioon, kun asiaa tarkkaillaan laajemmin.

On ihan sama ketä rikkoi mitäkin, ei kosto ole silti järkevä ratkaisu. Ja kyse oli juurikin siitä, että molemmat ovat niitä likaisia keinoja käyttäneet. Älä kommentoi yksittäistä vastausta, ellet ymmärrä kontekstia.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Vittu RB sai paikat hallin parhailta mestoilta ja sekään ei riitä. Kertokaa nyt joku mulle seuraava:

MIKSI SEN KANNATTAJAKATSOMON PITÄÄ OLLA VASTUSTAJAN MAALIN TAKANA? MIKSEI OMIA VOI KANNUSTAA OMAN JOUKKUEEN TAKANA JA LUODA FIILISTÄ OMAN JOUKKUEEN VAIHTOAITION LÄHELLÄ? MIKSI PITÄÄ MÖLYTÄ LÄHELLÄ VASTUSTAJAA. EI NE KUUNTELE NIITÄ HUUTOJA. HÄ?
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hanska pitää!

Rauman Boikien kannattaisi nyt vain ilmoittaa palaavansa katsomoon vasta kun Rajala on esittänyt anteeksipyynnön valehtelusta ja samalla virallisesti pitävänsä kiinni lupauksestaan vaihtaa hyökkäyssuunta.

Rajala on satimessa, nyt vaan pää kylmänä hoidetaan tää homma kotiin!

Dufvan ja Jasun lausunnothan on sitten ''maksanut'' toimisto.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
RBn virallinen kanta on yhdistyksen kanta, yksittäisten henkilöiden mielipiteet muodostavat yhteisön kannan. Molemmat on otettava huomioon, kun asiaa tarkkaillaan laajemmin.

On ihan sama ketä rikkoi mitäkin, ei kosto ole silti järkevä ratkaisu. Ja kyse oli juurikin siitä, että molemmat ovat niitä likaisia keinoja käyttäneet. Älä kommentoi yksittäistä vastausta, ellet ymmärrä kontekstia.

Ei jumalauta. Rinnastat siis osakeyhtiön toimitusjohtajan yhdistyksen rivijäseneen?
 
Ei vaan yksittäinen ihminen muodostaa kyseisen kirjoittajan kannan vaikka tarkastelisi kuinka laajemmin. Sitten on ihmisiä jotka ehdointahdoin haluavat ymmärtää väärin ja luoda kuvitelmaa, että yksittäinen kirjoitteleija edustaakin jotain muuta kuin itseään. Politiikoista puhuttaessa voi näin ollakkin mutta ei kyllä muuten.

Ja kyse ei ole kostosta vaan oikeudesta, tai ainakin näin itse asian näen. Jos Lukko ihan instituutiona perseilee niin mitä muuta voi odottaa kuin mielenilmausta sillä sehän on ihmisen perus-oikeus.

Kannattaa miettiä mieluummin, että miten saat tämän patoutumisen Lukon tietoon sillä kaikki syyt tähän kaikkeen ovat vain ja ainoastaan siellä.
 
hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei jumalauta. Rinnastat siis osakeyhtiön toimitusjohtajan yhdistyksen rivijäseneen?

Huomaatteko nyt? Jo tällä palstalla keskustelut käyvät ihan kaiken muun kuin totuuden ympärillä tai sen itse asian missä koko ongelma on. Ei mediaa pysty hallitsemaan mitenkään vaikka kuinka itse tietäisit asian oikean tilanteen. Tämä homma karkaa molempien käsistä ja loppujen lopuksi Lukko jatkaa suuntaan tai toiseen, mutta se jatkaa myös ensi vuonna. Sitä seuraavana vuonna jne. Te ette tule voittamaan tätä rahapussin sörkkimisellä. Se on Lukon vahvin alue. Vahvempi kuin mikä tahansa osa-alue. Pitää käyttää vastustajan heikointa osa-aluetta hyödyksi. Ja se on täysin selvästi sidosryhmien ja median hallinta.

Kyllä nyt jo mielipide on kääntynyt niin päin, oletteko te mukana Lukkoa kannattamassa vai ei.

Ja muistakaa VIISAAMPI VÄISTÄÄ!
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vittu RB sai paikat hallin parhailta mestoilta ja sekään ei riitä. Kertokaa nyt joku mulle seuraava:

MIKSI SEN KANNATTAJAKATSOMON PITÄÄ OLLA VASTUSTAJAN MAALIN TAKANA? MIKSEI OMIA VOI KANNUSTAA OMAN JOUKKUEEN TAKANA JA LUODA FIILISTÄ OMAN JOUKKUEEN VAIHTOAITION LÄHELLÄ? MIKSI PITÄÄ MÖLYTÄ LÄHELLÄ VASTUSTAJAA. EI NE KUUNTELE NIITÄ HUUTOJA. HÄ?
Miksi kannattajakatsomon pitäisi olla vastustajan maalin takana, yksityishenkilö -RTK-:n mielipide:

-Kyllähän ne ottelun kiimaisimmat hetket on kolmannessa erässä. Silloin ainakin omasta mielestäni olisi tärkeää, että kannattajakatsomo olisi lähellä vastustajan maalia, rytmittäisi painostusta, antaisi painetta vastustajan maalivahdille, puolustukselle, etsetera.

-Yleistunnelmakin olisi mielestäni parempi, sillä istumakatsojat menevät yleensä suurimmaksi osaksi siihen päätyyn, minne kotijoukkue hyökkää kaksi kertaa. Näin ollen istumakatsojiakin olisi helpompi innostaa mukaan kannustukseen, kun ovat lähempänä

-Loppuun vielä perustelu, jollasia itse yleensä karsastan: onhan se nyt joka paikassa niin, että kannattajapääty on vastustajan maalin takana.

---

Tämä keskustelu on kuitenkin mielestäni merkityksetöntä. Minulle tärkeintä olisi, että Lukko & Rajala a)myöntäisi valehtelun ja b) pyytäisi julkisesti anteeksi. Tällöin ainakin minä, yksityishenkilönä, kokisin, että Lukko yrittää korjata asiaa.

Tuntuu, että välillä kaikki eivät halua edes yrittää ymmärtää, mistä tässä kiistassa on pohjimmillaan kyse.
 
Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuntuu, että välillä kaikki eivät halua edes yrittää ymmärtää, mistä tässä kiistassa on pohjimmillaan kyse.

Juuri näin. Käsittämätöntä touhua. Eniten kartalla tuntuvat olevan toisten joukkueiden kannattajat.
 
hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
...

Tämä keskustelu on kuitenkin mielestäni merkityksetöntä. Minulle tärkeintä olisi, että Lukko & Rajala a)myöntäisi valehtelun ja b) pyytäisi julkisesti anteeksi. Tällöin ainakin minä, yksityishenkilönä, kokisin, että Lukko yrittää korjata asiaa.

Tuntuu, että välillä kaikki eivät halua edes yrittää ymmärtää, mistä tässä kiistassa on pohjimmillaan kyse.

Katso minun edellinen vastaus. Ei ole enää kyse siitä, kuka on oikeassa ja kuka on väärässä. Sen aika meni jo ajat sitten. Nyt on enää kyse siitä kuka on lopussa viisain.

Ei kukaan muista tätä sähellystä jos tästä selvitään kunnialla kotiin ja kannustetaan Lukko päätyyn asti. Jos taasen homma kaatuu matkan varrelle muistavat kaikki vain ylettömän pattitilanteen jossa kannattajat hylkäsivät joukkueen kesken parhaimman menestyksen. Kumpaa te haluatte?
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
MIKSEI OMIA VOI KANNUSTAA OMAN JOUKKUEEN TAKANA JA LUODA FIILISTÄ OMAN JOUKKUEEN VAIHTOAITION LÄHELLÄ?

Miksi joku vastasi kyselyssä vastustavansa hyökkäyssuunnan muutosta?

Ei tartte vastata, eikä tarkoitukseni ole vastakkainasetella, mutta viestisi on ehkä HUONOIN MITÄ OLEN LUKKO-OSIOSSA LUKENUT SEN JÄLKEEN KUN SE HÄMEENLINNALAINEN MUNALUKKOMIES BANNATTIIN.

Minustakin olisi hyvä, jos RB edes kävisi neuvottelupöydässä sen verran että kertoisi omat vaatimuksensa. Riittääkö anteeksipyyntö, pitääkö olla julkinen, vai onko taloudellisia tai katsomollisia vaatimuksia? Vai auttaako mikään (muu kuin aika)?
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Katso minun edellinen vastaus. Ei ole enää kyse siitä, kuka on oikeassa ja kuka on väärässä. Sen aika meni jo ajat sitten. Nyt on enää kyse siitä kuka on lopussa viisain.

Ei kukaan muista tätä sähellystä jos tästä selvitään kunnialla kotiin ja kannustetaan Lukko päätyyn asti. Jos taasen homma kaatuu matkan varrelle muistavat kaikki vain ylettömän pattitilanteen jossa kannattajat hylkäsivät joukkueen kesken parhaimman menestyksen. Kumpaa te haluatte?
Viisaampi väistää, sanot. Jos tässä nyt kaiken tämän jälkeen alkaa väistämään kun mitään ei olisi tapahtunut, niin mitä seuraavaksi? Kenen yli kävellään seuraavaksi? Kenen päälle kustaan seuraavaksi? Timo Rajalalla & kumppaneilla ei omasta mielestäni ole ollut tässä keississä mitään häpyä. Ei mitään. Ei ainakaan tähän asti. Minä en näe tätä tilannetta niin, että RB protestoi (tai mitä sanaa haluaakin käyttää) itsensä puolesta, vaan raumalaisen kiekkoyhteisön puolesta. Raumalainen kiekkoyhteisö, tuo omasta mielestäni Suomen hienoin ja kaunein yhteisö, ansaitsee arvoisensa johdon. Jos sen annetaan kävellä sen tärkeimmän sidosryhmän päältä, eli kannattajien, niin jotain on vakavasti vialla.

Minua harmittaa tämä koko juttu valtavasti. Otan ehkä vähän kärkkäästi kantaa jo senkin takia, että olen tästä asiasta saanut kuulla siviilielämässäkin jonkun verran. Kohtuu moni tietää minun olevani Rauman Boikien toiminnassa mukana, ja siitä on kyllä viime aikoina saanut kuulla. Toki tulee paljon tukeakin, mutta sitten tulee sitä naureskelua ja vittuiluakin. "Onko vähän lapsellista", "Ei voi ottaa noin koville", "Menkää nyt vittu sinne katsomoon". Toisilta Lukko-kannattajilta. Minä en ole mielestäni tehnyt mitään väärää, joten jo pelkästään tämänkin vuoksi vaadin Rajalalta rehellisen ulostulon tässä asiassa.

Ja ennen kaikkea: minä en ole hylännyt joukkuetta.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Klo 16.10 sain tiedon, että Rauman Lukko / Rajala on pyytänyt Kannattajayhdistys Raumam Boikain päättävää elintä istumaan saman pöydän ääreen ja pikimiten. Tämä kutsu on esitetty tänään klo 15 ja 16 välisenä aikana. Tieto tuli puhelimen välityksellä ja täysin luotettavalta henkilöltä, joten en yhtään epäile tämän tiedon paikkaansapitävyyttä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös