Liveseuranta – Jokerit irtaantumassa KHL:stä?

  • 100 083
  • 530

Shakermaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuo on todennäköisesti Anttilalta fiksu veto. Tuo odotus tarkoittanee Jokerien konkurssia, jolloin Anttila olisi oikeutettu palkkaturvaan - eli massit juoksisi jossain määrin ainakin. Tyhmäähän se olisi ollut purkaa sopimus ja luopua ilmaiseksi rahoistaan.

Se on selvää, että venäläiset eivät Jokereita Suomessa rahota, siihen kannattaa valmistautua jo nyt.
Tulee vaan mieleen, että miksi Jokerit ovat tiedottaneet mediassa nimenomaan sanamuodolla "sopimukset purettu", jos näin ei kuitenkaan tosiasiassa ole? Vieläkö Kurri & co. vetää meitä vipuun tässä vaiheessa?
 

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Nykyisellä omistuksella ja vetäjillä ei koskaan.

Juuri näin. Tämä taas tarkoittaa käytännössä varmaksi sen, että nykyinen yhtiö on tiensä päässä. Tämä taas tarkoittaa sitä, että sen yhtiön kanssa tehdyt työsopimukset lakkaavat olevasta voimassa, eli vaikka Antila olisi oikeassa sopimuksensa voimassa olemisesta ensi kautta koskien, niin se lakannee silti ennen ensi kautta.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Kyllähän vuodesta 2014 lähtien, kun Venäjä hyökkäsi Krimille, on ollut selvää, että nyky-Jokereiden taru on lopussa hetkellä minä hyvänsä. Sitä on vain täällä TV:n välityksellä seurannnut viihteenä mikä kestää sen kauan kuin kestää.

Tästä tulikin mieleen, että olisi tuo Krimin hyökkäys saanut toteutua vuotta aiemmin (jos nyt joka tapauksessa toteutui) tai Jokereiden myynti vuotta myöhemmin, niin siirtoa KHL:ään ei ikinä olisi tapahtunut. Kyllä tässä Jokereille kävi myös ajoituksellisesti niin paska tuuri kuin voi vain käydä. Muistan, paljon tätäkin silloin Krimin hyökkäyksen alkamisen jälkeen spekuloitiin ja harmiteltiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Deko

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tulee vaan mieleen, että miksi Jokerit ovat tiedottaneet mediassa nimenomaan sanamuodolla "sopimukset purettu", jos näin ei kuitenkaan tosiasiassa ole? Vieläkö Kurri & co. vetää meitä vipuun tässä vaiheessa?
Jokereiden tiedottamisesta mihinkään suuntaan en vetäisi mitään johtopäätöksiä. #urheilullisestiparasratkaisu #merkittävätaloudellinenkorvaus

Toisekseen kuten tuossa todettiin Anttilalta fiksua ilmaista asia kuten ilmaisee juuri palkkasaatavista johtuen.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Joo, selväähän se oli, että pajatso tyhjenee. Vaikka suora paluu liigaan olisi sovittu, niin korkeintaan 1/3 rosterista olisi ollut mahdollista pitää, ja sekin olisi ollut jo aika paljon. Nythän on hyvin epäselvää, pelaatteko missään ensi kaudella, joten tietysti koko miehistö lähtee kuka minnekin.

Ihan hyvät ukot saatiin teiltä, ja tässä tilanteessa ihan OK ratkaisu niin pelaajien kuin taas koronan takia miehistövajausta kärsivän HIFK:n takiakin. Muuten ei ole paljoa tullut pahalle puolelle siirtyneitä himoittua.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Itseäni innosti erityisesti seuraava lause jutusta:

"KHL-sarjassa vaikuttaa mahdottomalta. Anttila kertoo kuitenkin, että hänen ensi kautta koskeva sopimuksensa Jokereiden kanssa on yhä voimassa. Se, pelaako Anttila vielä joskus Jokereissa, on auki.
– Katsotaan, mitä tapahtuu, vielä on ainakin voimassa. Katsotaan, mihin Jokerit kuuluu tulevaisuudessa."

Tässä on sellaista lapsenomaista innostusta, että jos Jokerit pelaa jossain niin soppari olisi vielä voimassa? Liiga?

Elättelee toiveita että jostain löytyisi joku joka maksaisi ensi kaudeksi sovitut veriruplat?
 

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos vähän koontina:

Marjamäki, Sklenicka, Junttila => Kärpät
Savinainen, Leskinen => Tappara
Anttila => Ilves
Björninen => Pelicans
Pakarinen, Turunen => Hifk
Friman => HPK
Ikonen => Lukko

Käytännössä siis reilu puolet pakistosta, terävin kärki ja maalivahdit vielä jaossa.

Edit. Lisätään nyt vielä lista vierailijoille jäljellä olevista:

M: Lindbäck, Juvonen

P: Grant, Holm, Kivistö, Lindbohm, Menshikov

H: O'neill, Shcroeder, Kossila, Haapala, Jensen, Norman, Hännikäinen, Joensuu
Päivitystä tähän:

Hännikäinen --> Adler Mannheim
Kivistö --> Sveitsi
Kossila --> Sveitsi
Juvonen --> Sveitsi
Lindbohm --> ?
 

Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Onkohan jo joku taho laittanut virityksiä, miten homma jatkuu? En kysy tätä kysymyksenä, koska täällä ei tietysti voi olla tuohon vastauksia. Lähinnä, kun tässä aika juoksee ja jotain liikkujahan Jokereiden pitää suuntaan tai toiseen tehdä. Voisiko Selänne esim olla yksi taho, joka lähtisi vaikka nyt työnimellä ”Liigaan” taustapiruksia? En näe sitä mahdollisuutta, että Jokrerit enää KHL:ää pelaa, niin vesi kielellä odottelen, koska joku pelastusrengas lentää, vai lentääkö. Olisi niin hienoa saada Jokerit Liigaan mahdollisimman pikaisesti. Ajankohta ja sekava tilanne vaan aika varmasti valitettavasti estää tätä tapahtumasta mitenkään ensi kaudella, mutta teitä odotetaan jo. Heti, kun homma lähtee tavalla tai toisella käyntiin, laitan heti aamukamman käytäntöön. Tulkaa jo!
 

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Olisikohan tämän KHL:stä lähdön seurauksena mahdollista tehdä monien unelmista totta ja tehdä Jokereista kannattajien omistama seura? Moni mieluummin seuraisi kannattajien omistamia Jokereita vaikka Mestiksessä kuin Liigassa jossain järkyttävässä tilkkutäkissä jonkun Hjallis 2.0:n omistuksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Onkohan jo joku taho laittanut virityksiä, miten homma jatkuu?
Voihan siellä taustalla olla jo tunnustelut käynnissä, mutta eihän asian kanssa voi tulla julkisuuteen, ennenkuin Jokerit ilmoittaa vetäytymisestään KHL:stä. Ja voisiko tuo nyt sitten tapahtua sitten jo tässä tänään tai huomenna. Riippuen siis siitä, että miten laajasti IIHF sulkee Venäjän ja Valko-Venäjän jääkiekosta. Jos koskee myös seurajoukkueita, niin silloinhan Jokereilla ei varmaan ole edellytyksiä jatkaa KHL:ssä ja silloin voivat varmaan asian kanssa tulla ulos..
 

Glove

Jäsen
Onkohan tässä Oy:llä muita vaihtoehtoja kuin jatkaa KHL:ssa tai mennä konkurssiin? Venäläiset ei vermaankaan ala Suomen sarjoissa pelaamista rahoittamaan ja saattavat olla jopa sitä mieltä, että pääomalainat pitää maksaa takaisin. Semmoisia rahoja ei taida Oy:llä olla. Näin ollen edustuskiekkoilu jatkuisi sitten Ry:n tai uuden Oy:n kautta.
 

Eelie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, S.S Lazio
Olisikohan tämän KHL:stä lähdön seurauksena mahdollista tehdä monien unelmista totta ja tehdä Jokereista kannattajien omistama seura? Moni mieluummin seuraisi kannattajien omistamia Jokereita vaikka Mestiksessä kuin Liigassa jossain järkyttävässä tilkkutäkissä jonkun Hjallis 2.0:n omistuksessa.
Tätä olen itsekin miettinyt. Olen kuitenkin hyvin skeptinen ja epäilen ettei moni olisi valmis, vaikka sitä täällä huudeltu KHL alusta asti.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tietenkin mestis/liiga vois olla looginen, mutta onko näihin mitään konkretiaa kun rahat tulee venäjältä tällä hetkellä, ja hallikin venäläisillä? (Pakkolunastus valtiolle?)
Eikös hallin omistajina ole Rotenberg ja kumppanit? Ja käsittääkseni he ovat vielä ainakin jonkun teorian mukaan Suomen kansalaisia.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, suomalainen Jokerit, ei khl-joukkue
Eikös sitä Selännettä huhuiltu Jokerien mukaan jo silloin, kun Kurri otti "homman haltuun". Nyt olisi Teemulla paikka tulla mukaan. Toki odotellaan ensin konkurssia ja sitten saadaan uusi Jokerit nousemaan fenix-linnun lailla jostain Suomen alasarjoista. Tähän kohtaan Teemu keulakuvaksi ja uusi vanha Jokerit nousuun, vaikka sitten suomi-sarjasta. Ei väliä, mukana ollaan. Kunhan khl pelleily päättyy tähän kauteen ja Jokerit jatkaa pelejään Suomessa. Aikanaan sitten liiganousut ja HIFK-ottelut. Ajatelkaa sitä fiilistä, kun jokusen vuoden päästä taas pelataan Stadin paikalliskamppailua. Kärppiä unohtamatta. Voi pojat, nyt ollaan uuden äärellä.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Olisihan se ihan luonnollinen liike vaihtaa Putinin kaveri Trumpin kaveriin.
 

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt siis uutta sopimusta vailla enää:

M: Lindbäck ja Juvonen (sopimus purettu)

P: Grant, Holm ja Menshikov

H: O'neill, Schroeder, Haapala, Norman, Jensen, Joensuu

Aika yksi yhteen mennyt päivän anti, että purku on tapahtunut kun pelaaja on uuden seuran löytänyt. Teoriassa varmaan kaikilla tuomio on jo sama oli jatkosuunnitelmat mitkä hyvänsä.

Näistä Haapalaa on huhuiltu Liigan puolella Ilvekseen, Joensuusta olin lukevinani, että hakisi Mestis-paikkaa täksi kaudeksi ja palaisi Ässiin ensi kaudeksi ja O'neillistä olin näkevinäni jonkun huhun, että pitäisi loppukauden breikkiä. Vähiin käy, ennenkuin loppuu. Joko loppuviikosta on lappu luukulla?
 

tuffgong

Jäsen
Onkohan tässä Oy:llä muita vaihtoehtoja kuin jatkaa KHL:ssa tai mennä konkurssiin? Venäläiset ei vermaankaan ala Suomen sarjoissa pelaamista rahoittamaan ja saattavat olla jopa sitä mieltä, että pääomalainat pitää maksaa takaisin. Semmoisia rahoja ei taida Oy:llä olla. Näin ollen edustuskiekkoilu jatkuisi sitten Ry:n tai uuden Oy:n kautta.
Jos nykyinen Oy ajautuu konkurssiin uusi Oy, tai uusi Helsingin Jokerit ry:stä erillinen edustus ry on varmaankin ainoat vaihtoehdot jos pelataan mitään alueellista sarjaa korkeampaa sarjatasoa. Tuskin nykyinen ry haluaa ottaa pienintäkään riskiä että sekin saattaa olla kohta konkurssissa.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos nykyinen Oy ajautuu konkurssiin uusi Oy, tai uusi Helsingin Jokerit ry:stä erillinen edustus ry on varmaankin ainoat vaihtoehdot jos pelataan mitään alueellista sarjaa korkeampaa sarjatasoa. Tuskin nykyinen ry haluaa ottaa pienintäkään riskiä että sekin saattaa olla kohta konkurssissa.
Niin. Eiköhän sillä ry:llä ole lähiaikoina ihan riittävästi tekemistä venäläisen rahan korvaamisessa junnupuolella. Mutta miten on U20 laita? Onko ne ry:n alla vai kuuluuko KHL organisaatioon? Tiedossa on että oy rahoitti toimintaa mutta kumpaan organisaatioon U20 kuuluu? Miten niiden käy mahdollisessa konkurssissa?

Meillä Espoossahan A-Junnut oli oy:n alla Bluesin aikaan ja ry otti ne hoitoonsa konkurssin yhteydessä.
 

spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit

U20 kuuluu r.y: n alle. Eteläpäätyhän tekee faninatkan Pelsut-Jokerit matsiin ensi viikolla. Täytyypä tsekata jos lähtisi mukaan.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miten nämä kuviot on siis hoidettu ennen KHL:ää ja ennen venäläisen rahan saapumista taloon? Ja miten ne hoidetaan lähtökohtaisesti kaikissa muissa Liigaseuroissa tälläkin hetkellä vaikka koronakin tehnyt tuhojaan kohta parin kauden ajan?

Tottakai jotkut sellaiset pelaajat voivat nuorista siirtyä pois ketkä ovat vain ilmaisien kausimaksujen takia tänne siirtyneet pelaamaan viimeisten vuosien aikana. Toki näidenkin pitää huomioida se, että ei ne kausimaksut tosiaan siellä muissakaan seuroissa välttämättä täysin ilmaisia ole.

Enkä rehellisesti sanottuna ole edes kovin varma onko tämä KHL vuosien valtava venäläisrahalla tehtyä panostus edes tuottanut mitään massiivisia tuloksia esim. huippuyksilöiden osalta. Melkein tekisi mieli mutulla väittää, että kovempia kärkiluokan yksilöitä Jokerit pystyi kasvattamaan maailmalle ennen KHL-vuosia kuin tässä viimeisten vuosien aikana. Ja kyllä, huomioin tässä myös nuo nuoret Jokerikasvatit ketkä ovat täysi-ikäisyyden kynnyksellä vaihtaneet Liigaseuroihin.
En suoraan sanottuna osaa sanoa, miten on ennen KHL-aikaa toimittu ja miten muissa seuroissa toimitaan. Voi olla, että A-junioreissa toiminta on maksettu osittain pelaajien (vanhempien) lompakoilla ja osittain saaduilla kasvattajakorvauksilla yms. A-junnujen vuosibudjetti lienee luokkaa 300.000 €. Joukkueeseen ei varmasti olla tultu pelkästään ilmaisten kuukausimaksujen takia, mutta on todennäköistä, että parhaat pelaajat pääsevät muuallekin ja siirtyvät sellaiseen joukkueeseen, jossa harrastamisesta ei tarvitse maksaa.

Todennäköisesti myös ennen KHL-aikaa junnutoiminta oli suppeampaa tai vähemmän organisoitua. En ole varma, miten täysipäiväisesti silloin junioripäällikkö toimi, mutta väittäisin, että tällä hetkellä siinä roolissa on monta kertaa parempi ammattilainen ja toiminta on huomattavasti systemaattisempaa ja yhtenäisempää eri ikäluokkien joukkueiden välillä. Myös laukaisu- ja luisteluvalmennukseen on panostettu mm. Viima-yhteistyön ja Victor Kraatzin avulla. Se, miten tämä näkyy ammattilaispelaajien tuotannossa, on varmasti pidemmän aikavälin tulosta ja toisaalta myös muualla toiminta ammattimaistuu. Yleisesti ottaen Suomi-kiekolla ei mene erityisen huonosti ja nuorisomaajoukkueissa on myös Jokerien kasvatteja, toivottavasti myös jatkossa.
 

tuffgong

Jäsen
Se nyt on varmaankin aikalailla merkityksetöntä onko sarjapaikka, pelaajien edustusoikeudet, pelaajasopimukset tai hallinto ry:n vai Oy:n puolella jos toiminnan rahoittaa joka tapuksessa Oy. Nuo ensimmäiset asiat saa varmasti tarpeen tullen siirrettyä, mutta rahoitus ei sitten Oy:n konkurssin myötä siirrykkään ainakaan ihan samanlaisena.

Tämä siis puhtaasti omaa pohdintaa oletuksella että Oy on rahoittanut U20 toiminnan kuten monesti on.
 

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja Iltalehti tietää kertoa, että Juvonen Sveitsiin.

Nyt siis jäljellä:

M: Lindbäck

P: Grant, Holm, Menshikov

H: O'neill, Schroeder, Norman, Jensen, Joensuu
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös