Liverpool FC 2022–2023

  • 49 448
  • 329

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Katselin pikaisesti Poolin loppusijoituksia Kloppin alaisuudessa, oliko niin että suunnilleen joka toinen kausi ollaan oltu kärkitaistossa, ja joka toinen vähän heikommin? No taisi siellä olla pari kauttakin peräkkäin suunnilleen samoilla sijoilla?
No en nyt ihan sanoisi. Kloppin aloittamisesta tasaista nousua kärkeä kohti ja viimeisen neljän kauden aikana kolmesti kahden parhaan joukossa ja yksi kolmossija melko ilmiömäisesti miettien, että aloittavat topparit olivat suurimman osan kaudesta väärällä sarjatasolla. Nyt on sitten oikeasti hyvin heikko aloitus, mutta esim. kolmossija aivan omissa käsissä. Itse uskon siihen varsinkin, kun Nunez on näyttänyt todellakin olevan tämän sarjan parhaita hyökkäyspään pelaajia heikohkosta alusta huolimatta. Viime peliin olisi pitänyt ekalla puoliajalla olla tehot 2+2, jos vain Firmino ja Salah olisi viimeistellyt loistavista syötöistä.
 
Ian Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool

Joo, hyvin tarkennettu. Nyt kun katsoin pikaisesti uudestaan, niin Kloppin alaisuudessa Poolin sijoitukset ovat 8-4-4-2-1-3-2, joten tasaista sarjaahan tuo on. Toivotaan, että jatkuu tälläkin kaudella.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Fabrizio Romano kertoilee, että Julian Ward lähtee kesällä. Vuoden kesti hänen pestinsä siis urheilutoimenjohtajana. Eihän tämä vaihtuvuuskaan näillä palleilla hyvä ole.
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Jos FSG kertoo julkisesti, että omistajat haluavat muita sijoittajia joukkueeseen, se kertoo miestäni kaiken. Joukkue tullaan myymään, toivottavasti taholle jolla on sijoittaa rahaa enemmän kuin FSG. Toivottavasti ei öljypaskalle kuten Man City, Chelsea ja uusimpana Newcastle. FSG ei ole loppujen lopuksi sijoittanut paljoakaan joukkueeseen. Miten esimerkiksi saatiin Virgil ja Alisson joukkueeseen? Myytiin Coutinho 140 miljoonalla Barcaan. Sillä rahalla saatiin molemmat.

Sääliksi käy Kloppia, loistava valmentaja mutta ilman rahaa. Klopp kertoi jo talvella, että hän tarvitsee uusia pelaajia, ja siihen vastaus: lainattiin keskinkertainen pelaaja Arturo Melo. Johtoporras antoi Kloppille 0 euroa kesän budjetiksi, joten vahvistuksia on 0.

Itselläni on mitta täysi. Silti toivon, ettei tule mitään arabi-muovista-joukkuetta kuten Newcastle tai Man C. Man C on voittanut mestaruuksia, mutta millä hinnalla? Hyi helvetti.......
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Johtoporras antoi Kloppille 0 euroa kesän budjetiksi, joten vahvistuksia on 0.
Ilmeisesti sen jälkeen kun Jumala antoi (Kakan vaimon mukaan) Real Madridille rahat Kakan hankintaan, hän päätti seuraavaksi antaa taivaasta 65 miljoonaa Liverpoolille Darwin Nunezin hankintaa varten.
 
Barney

Sinä unohdit sen, että Kloppin joukkueeseen uudet hankinnat lasketaan vasta seuraavan kauden hankinnoiksi, sillä pelaajien sisäänajaminen Kloppin pelitapaan kestää niin pitkään.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Eilen tuli tieto, että Jotan loukki otti takapakkia ja paluu siirtynee helmikuulle. Tänään sitten kerrottiin Diazin lentäneen harjoitusleiriltä pois, koska oli tuntenut kipua polvessa, josta piti olla siis toipunut. Toivottavasti ei käy samoin kuin Jotan kanssa. Onkohan nyt meidän medicaltiimi ihan kartalla vai miten mulla on olo, että tätä tapahtuu Liverpoolissa turhan usein.
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Ilmeisesti sen jälkeen kun Jumala antoi (Kakan vaimon mukaan) Real Madridille rahat Kakan hankintaan, hän päätti seuraavaksi antaa taivaasta 65 miljoonaa Liverpoolille Darwin Nunezin hankintaa varten.
En tiedä ymmärsinkö kommenttisi väärin ja se on mustaa huumoria? Toivottavasti, koska muuten sinun kannattaa seurata seuraavassa siirtoikkunassa myös myytyjä pelaajia ennekuin kirjoitat tänne taivaasta saaduista rahoista. Nunez hankittiin sillä rahalla, mikä saatiin myydyistä pelaajista esimerkiksi Mane ja Minamino. Pool jäi vain 4,5 miljoonaa puntaa miinukselle kesän siirtoikkunassa ja oli sijalla 16/20 "rahantuhlaus-tilastossa" Valioliigassa. Linkki Planetfootball, tilastot kerätty kesän siirroista Transfermarktista. Toivottavasti ainakin jollakin avautuvat silmät siihen, mitä omistajat itse sijoittavat joukkueeseen. City sai viime kesänä myytyä eteenpäin vuosien aikana haalimiansa pelaajia joille maksaa kovaa palkkaa ja on siksi plussalla. Normaalisti City on "tuhlaustilastossa" ykkösenä Manuren ja Chelsean kanssa. Pool on ollut aina korkeintaan keskikastissa.
 
Viimeksi muokattu:

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Nunez hankittiin sillä rahalla, mikä saatiin myydyistä pelaajista. Jumala suosittelee sinua seuraamaan siirtoikkunaa kesäisin, myös myytyjä pelaajia. Pool jäi vain 4,5 miljoonaa puntaa miinukselle kesän siirtoikkunassa ja oli sijalla 16/20 "rahantuhlaus-tilastossa" Valioliigassa. Transfermarktin tilastot (linkki planetfootball)
On kyllä kun rahaa ei ole ollut viiteen vuoteen.

22/23: £-8.64m
21/22: £-51.71m (2nd)
20/21: £-58.91m (3rd)
19/20: £28.08m (Champions)
18/19: £-126.79m (2nd)
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
On kyllä kun rahaa ei ole ollut viiteen vuoteen.

22/23: £-8.64m
21/22: £-51.71m (2nd)
20/21: £-58.91m (3rd)
19/20: £28.08m (Champions)
18/19: £-126.79m (2nd)
Heh, pistän kaikkien joukkueiden netspendit (eli miinusta) viimeisen 5 vuoden aikana:

1. Manchester City 505M puntaa
2. Manu 378M puntaa
3. Chelsea 133M puntaa
4. Everton 275M puntaa (!)
5. Arsenal 249M puntaa
6. Brighton 197M puntaa
7. Liverpool 92M puntaa

Jopa Brightonin omistajat ovat sijoittaneet omaan joukkueeseen enemmän kuin Pool. Sitten täällä tyypit ihmettelevät, miksi City on niin ylivoimainen. 505/92 viiden vuoden aikana on aikamoinen ero Cityn ja Poolin välillä. Kannattaa mikko600&co ottaa asioista vähän enemmän selvää.

Ps. Korjaan tilaston, se on vielä kauheampi netspendin johdosta.
 
Viimeksi muokattu:

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Korjattu tilasto transferleague.co.uk eli omistajien sijoittamat rahat joukkueeseen viimeiseen viiteen vuoteen:

1. Manchester City 505M puntaa
2. Manu 378M puntaa
3. Everton 275M puntaa (!)
4. Arsenal 249M puntaa
5. Aston Villa 198M puntaa
6. Brighton 197M puntaa
7. Wolves 184M puntaa
8. West Ham 155M puntaa
9. Bournemouth 133.4M puntaa
10. Chelsea 133.2M puntaa
11. Leicester 112M puntaa
12. Newcastle 107M puntaa
13. Watford 95M puntaa
14. Tottenham 94M puntaa
15. Liverpool 92M puntaa

Toivottavasti tietyt tyypit täällä seuraavat enemmän siirtoikkunoita tästä lähin ennen kuin kirjoittavat tänne levottomia juttuja.
 
Tai sitten sun kannattaa tosiaan tarkistaa lähteet.

Ps. Kannattaa myös tsekata seurojen pelaajapalkat ja miten Pool siellä sijoittuu.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Korjattu tilasto transferleague.co.uk eli omistajien sijoittamat rahat joukkueeseen viimeiseen viiteen vuoteen:

1. Manchester City 505M puntaa
2. Manu 378M puntaa
3. Everton 275M puntaa (!)
4. Arsenal 249M puntaa
5. Aston Villa 198M puntaa
6. Brighton 197M puntaa
7. Wolves 184M puntaa
8. West Ham 155M puntaa
9. Bournemouth 133.4M puntaa
10. Chelsea 133.2M puntaa
11. Leicester 112M puntaa
12. Newcastle 107M puntaa
13. Watford 95M puntaa
14. Tottenham 94M puntaa
15. Liverpool 92M puntaa

Toivottavasti tietyt tyypit täällä seuraavat enemmän siirtoikkunoita tästä lähin ennen kuin kirjoittavat tänne levottomia juttuja.

Joka helvetin tilasto näyttää erilaiselta, näitähän löytyy monta erilaista ja eritavalla esitettynä. Ihan turha uhriutua siis... Ja @mikko600 laittaa myös tilastoa tiskiin joka on tehty eri tavalla. Ja tuo höpinä omistajien sijoittamisesta ei pidä ainakaan Arsenalin osalta paikkansa kuin vasta kaudelta 20/21. Ei sinne ole omistajien rahaa annettu olenkaan. Nämä tilastot varsin kivoja jos näitä revitään jos ei tiedetä mistä puhutaan.
 
Viimeksi muokattu:

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS

Joka helvetin tilasto näyttää erilaiselta, näitähän löytyy monta erilaista ja eritavalla esitettynä. Ihan turha uhriutua siis... Ja @mikko600 laittaa myös tilastoa tiskiin joka on tehty eri tavalla.
Näinhän se on. Siirroissa on erilaisia klausuuleja usein ja ne miten ne lasketaan näissä tai lasketaanko ollenkaan. Myös siirtosummista on erilaisia arvioita.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker

Joka helvetin tilasto näyttää erilaiselta, näitähän löytyy monta erilaista ja eritavalla esitettynä. Ihan turha uhriutua siis... Ja @mikko600 laittaa myös tilastoa tiskiin joka on tehty eri tavalla.
Siinä tietty myös totuutta, että omistajat ovat seuraan sijoittaneet omia rahojaan aika vähän Poolin tapauksessa.
 
Liitteet

  • DAF39B3A-DBC9-4BB1-AD94-ED8E83E1CE79.jpeg
    DAF39B3A-DBC9-4BB1-AD94-ED8E83E1CE79.jpeg
    310,2 KB · kertaa luettu: 76

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Kloppin hankintoja, arvaatteko mikä yhdistää?

- VVD
- Nunez
- Keita
- Alisson
- Mane
- Salah
- Ox
- Fabinho
- Jota
- Konate
- Diaz

Nuo jokainen maksanut yli 30 miljoonaa per siirto.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Siinä tietty myös totuutta, että omistajat ovat seuraan sijoittaneet omia rahojaan aika vähän Poolin tapauksessa.
Juu eivät ole, mutta ei niitä ole pumpattukaan moneen muuhunkaan ei öljyn omistamaan seuraan.
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Joka helvetin tilasto näyttää erilaiselta, näitähän löytyy monta erilaista ja eritavalla esitettynä. Ihan turha uhriutua siis... Ja @mikko600 laittaa myös tilastoa tiskiin joka on tehty eri tavalla.
Tuo aikaisempi taulukko on oikeasti fakta. Se on koottu kaikista siirroista viimeisen viiden vuoden aikana, voit itse tutkia asiaa sivustolta www.transfermarkt.com, se on luotetuin sivusto jalkapallossa. SE on yllättävää, että tyypit täällä puolustelevat FSG:n eli omistajan panostusta joukkueeseen. Kannattaa käydä lukemassa tämä eli tietoa Fenway Sports Groupista. mikko600 on aika sekaisin kun ei ymmärrä faktoja. Linkitin sen jo aikaisemmin, että viimeisen viiden vuoden aikana Pool on ollut 15. valioliigassa omistajien pistämien rahojen suhteen faktoineen ja silti mies sekoilee. Nimimerkki ei vain tajua, että Pool on myynyt pelaajia viimeisen 8 vuoden aikana yli 400 miljoonalla punnalla.

Mutta joo, en jaksa säätää enempää. Jos tyypit eivät ymmärrä liiketaloutta ja sitä, että siihen kuuluu ostot ja myynnit niin ei voi mitään. Jos tyypit eivät ymmärrä faktoja, jotka ovat varmistettu ammattilaisten avulla, niin hävettää heidän puolestaan. Oikeasti.
 
Viimeksi muokattu:

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Tuo aikaisempi taulukko on oikeasti fakta. Se on koottu kaikista siirroista viimeisen viiden vuoden aikana, voit itse tutkia asiaa sivustolta www.transfermarkt.com, se on luotetuin sivusto jalkapallossa. SE on yllättävää, että tyypit täällä puolustelevat FSG:n eli omistajan panostusta joukkueeseen. Kannattaa käydä lukemassa tämä eli tietoa Fenway Sports Groupista. mikko600 on aika sekaisin kun ei ymmärrä faktoja. Linkitin sen jo aikaisemmin, että viimeisen viiden vuoden aikana Pool on ollut 15. valioliigassa omistajien pistämien rahojen suhteen faktoineen ja silti mies sekoilee. Nimimerkki ei vain tajua, että Pool on myynyt pelaajia viimeisen 8 vuoden aikana yli 400 miljoonalla. Punnalla.
Siis… miten taas sitten mun linkkaama transfermarktin sivu oli väärässä?

En mä näe että täällä puolustellaan poolun omistajia yhdessäkään viestissä. Vaan vain sun vääriä väittämiä. Kannattaa taas vaan nyt rauhoittua ja lukea mitä viesteissä kirjoitetaan.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Tuo aikaisempi taulukko on oikeasti fakta. Se on koottu kaikista siirroista viimeisen viiden vuoden aikana, voit itse tutkia asiaa sivustolta www.transfermarkt.com, se on luotetuin sivusto jalkapallossa. SE on yllättävää, että tyypit täällä puolustelevat FSG:n eli omistajan panostusta joukkueeseen. Kannattaa käydä lukemassa tämä eli tietoa Fenway Sports Groupista. mikko600 on aika sekaisin kun ei ymmärrä faktoja. Linkitin sen jo aikaisemmin, että viimeisen viiden vuoden aikana Pool on ollut 15. valioliigassa omistajien pistämien rahojen suhteen faktoineen ja silti mies sekoilee. Nimimerkki ei vain tajua, että Pool on myynyt pelaajia viimeisen 8 vuoden aikana yli 400 miljoonalla. Punnalla.

Ai se on nyt 8 vuotta mitä katsotaan. Ketäs muita Pool on myynyt viimeiseen 5 vuoteen kuin Coutinhon yli 100 milj. josta saivat ihan himmeän lahjan Barcalta. Se oli fiksua rahan käyttöä miten Pool ne rahat käytti. Omistajien käyttämien rahojen taakse on turha uhriutua jos omistajat eivä käytä rahaa. Joku Arsenal potentiaalisesti isompi seura kuin Pool, mutta omistajat eivät ole käyttäneet rahaa kuin vain vasta viimeiseen kahteen vuoteen kun alkoi hiki tulla kaiken maailman superliiga höpötysten takia. Pool fanit eivät kyllä koskaan petä.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
omistajien sijoittamat rahat joukkueeseen viimeiseen viiteen vuoteen:
2. Manu 378M puntaa
Kaiken muun hillittömän sekoilun lisäksi tällainenkin aivopieremä mahtui viestikavalkaadiisi. Ihan vinkkinä, että jos yrität saada Poolia uhriksi huonoista omistajista, niin United on vuodesta 2005 yli 1,2 miljardia puntaa miinuksella ja viimeisen viiden vuoden osaltakin huidellaan sadoissa miljoonissa.

Että kun peräänkuulutat sitä liiketalousosaamista, niin eipä valioliigaseurojen talous pelkistä pelaajasiirroista koostu. Ja eipä sillä, kyllä sulla nekin olivat pielessä, kuten edellä hyvin näytettiin.
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Heh, kun pistetään faktoja pöytään, niin silti tyypit sekoilevat. Miksi? Faktat ovat nämä ja ne ovat oikeasti faktaa:
transferleague.co.uk eli omistajien sijoittamat rahat joukkueeseen viimeiseen viiteen vuoteen:

1. Manchester City 505M puntaa
2. Manu 378M puntaa
3. Everton 275M puntaa (!)
4. Arsenal 249M puntaa
5. Aston Villa 198M puntaa
6. Brighton 197M puntaa
7. Wolves 184M puntaa
8. West Ham 155M puntaa
9. Bournemouth 133.4M puntaa
10. Chelsea 133.2M puntaa
11. Leicester 112M puntaa
12. Newcastle 107M puntaa
13. Watford 95M puntaa
14. Tottenham 94M puntaa
15. Liverpool 92M puntaa

Miksi helvetissä se on niin vaikea ymmärtää faktaa eli asiaa mikä on totta?
 
Viimeksi muokattu:

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Heh, kun pistetään faktoja pöytään, niin silti tyypit sekoilevat. Miksi? Faktat ovat nämä ja ne ovat oikeasti faktaa:
transferleague.co.uk eli omistajien sijoittamat rahat joukkueeseen viimeiseen viiteen vuoteen:

1. Manchester City 505M puntaa
2. Manu 378M puntaa
3. Everton 275M puntaa (!)
4. Arsenal 249M puntaa
5. Aston Villa 198M puntaa
6. Brighton 197M puntaa
7. Wolves 184M puntaa
8. West Ham 155M puntaa
9. Bournemouth 133.4M puntaa
10. Chelsea 133.2M puntaa
11. Leicester 112M puntaa
12. Newcastle 107M puntaa
13. Watford 95M puntaa
14. Tottenham 94M puntaa
15. Liverpool 92M puntaa

Miksi helvetissä se on niin vaikea ymmärtää? Paras kysymys on se, että kuinka paljon omistajat ovat sijoittaneet joukkueeseen ja se on liian vähän. En ymmärrä miksi se on niin vaikeaa? Tietyt tyypit täällä vain haastavat riitaa ilman syytä.
No kato noita lukuja mitä syötät tänne totuutena. Esim. Chelsean omistajat ovat pumpanneet ihan helvetisti enemmän seuraan rahaa kuin miltä tuo sinun taulukko taas näyttää ja ManUn ja Arsenalin omistajat taas eivät ole pumpanneet omaa rahaa seuraan tuolla aikajaksolla sitten ollenkaan vrt. Chelsea. City nyt on niin muovinen, että ketään ei kiinnosta. Siis tuo taulukko ei perustu siihen aivan täysin mitä omistajat ovat laittaneet rahaa kiinni hankintoihin. Kirjanpito on se asia mihin sinä näitä taulukoita yrität tunkea. Arsun omistajat ovat laittaneet ns. omaa rahaa kiinni varmaan 10% tuosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös