Liverpool FC 2022–2023

  • 49 270
  • 329

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Punaiset ovat muutamia päiviä sitten palanneet AXA:n treenikeskukseen, ja lentäneet jo myös thaikkuihin, joten aletaan täälläkin valmistautumaan seuraavaan kauteen ainakin ajatuksen tasolla. Tässä on enää vain vuorokausi aikaa, kun jälleen uutta projektiaan aloitteleva keskikastin ManU kohdataan treenikentällä. Valioliiga starttaa Liverpoolin osalta 6.8. lauantaina vieraissa Craven Cottagella Fulhamia vastaan. Heinäkuun harjoitusotteluissa jo mainitun lisäksi kohdataan Palace, pari Redbullia, Strasbourg, ja ehkä kiinnostavimmassa matsissa, Community Shieldissa City.

Kausi 2021–2022

Pikakelauksella viime sesonkiin. Odotuksissa oli ensisijaisesti edellisen kauden heikohkon pistesaldon parantaminen ja paluu kärkikahinoihin. Tähän oli selkeät mahdollisuudet vaihtuvuuden ollessa pieni, ja kunhan joukkue vain pysyisi paremmin terveenä.

Joulun kieppeille asti Valioliigassa haastettiin Citya tasapäisesti, mutta heti vuodenvaihteen tienoilla alkoi rakoa syntyä, ja tammikuun alussa oltiin(tai ainakin olin) jo henkisesti valmiita antamaan Citylle kannu. AFCON oli vasta Liverpoolin runkopelaajilla edessä ja joukkueiden trendit näyttivät menevän vastakkaisiin suuntiin, Cityn koilliseen ja Liverpoolin kaakkoon. Muista joukkueista ei tähän kilpailuun ollut lähtijöitä totutusti tälläkään kertaa.

Talven aikana Kloppin porukka marssi vahvasti Mestareiden liigassa voittamalla mm. kaikki alkulohkon matsinsa, mitä ei ollut aiemmin nähty, mutta aiemmista kausista hieman poiketen pelit sujuivat erittäin hyvin myös paikallisissa cupeissa. Alkuvaiheen vastustajat olivat näissä kilpailuissa kyllä astetta tai kahta kevyemmästä luokastakin.

Kaljacup huipentui Wembleylle Chelseaa vastaan rankkarikilpailussa, missä kaikki kenttäpelaajat onnistuivat pilkulta maalinteossa, ja ratkaisu nähtiin vasta veskareiden taistossa Kelleherin maalattua oman rankkarinsa, sekä Kepan epäonnistuessa omassaan. FA Cupin välierävaiheessa nähtiin hyvä matsi Citya vastaan Wembleylla. Punaiset tulivat otteluun hurjalla jalalla pienen onnen säestämänä ja runnoivat puoliaikaan mennessä lukemat 3-0 tauluun. Tätä ei City sitten enää kääntänyt toisella jaksolla, vaan Liverpool eteni finaaliin yllättäen Chelseaa vastaan tälläkin kertaa. Finaalista ei sitten enää voinut muuta odottaakaan kuin maalitonta nyhjäämistä Wembleylla ja ratkaisua rangaistuspotkukilpailusta. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvittu 20 laukojaa että voittaja selviteltiin, vaan kannu ratkesi jo toisessa jatkoparissa, kun Mason Mount epäonnistui ja ”Greek Scouser” Kostas Tsimikas käynnisti Liverpoolin kauden toiset pokaalijuhlat. Täytyy myöntää, että kyllähän varsinkin FA Cupin voitto pitkästä aikaa lämmitti mieltä.

Keväällä huomattiin, että kaksi pokaalia voittanut Liverpool jahtaa vielä kahta muutakin pokaalia vielä kauden loppuun asti. Citylle sattui sarjassa talvella pari harha-askelta, ja Liverpool kiipesi pisteissä kannoille. Mestareiden liigan pudotuspeleissä Interin, Benfican ja Villarrealin kaaduttua alettiin odottamaan toukokuun finaalia, missä vastaan asettui ”yllättäen” Real Madrid. Kaudessa riittäisi siis panosta ja kannattajille kiimaa loppuun asti. Piippuunhan viimeiset laukaukset kuitenkin jäivät. City varmisti kannun valioliigan viimeisellä kierroksella, ja CL-finaalissa Real otti ansaitusti niukalla marginaalilla voiton punaisista.

Käteen jäi siis lopulta kaksi paikallista cup-pokaalia, ja kaksi kakkossijaa niistä tärkeimmistä kilpailuista. Kausi tarjosi huikean näytelmän ensimmäisestä viimeiseen matsiin, ja niitä matsejahan pelattiin muuten maksimimäärä. Tällaista ei joka kaudella tulla näkemään tai kokemaan. Tuskin tulevallakaan. Ennakko-odotukset ylittyivät varmasti jopa kirkkaasti kokonaisuudesta, mutta silti mieleen jäi myös kunnolla katkeruutta näistä kahdesta niukasti hävitystä isosta kilpailusta.

Tuleva kausi 2022–2023 ja pelaajisto (muutokset sekä virheet mahdollisia ja hyvinkin todennäköisiä)

Nyt on sitten punaiset vetäneet riman niin korkealle, että saa nähdä mihin tässä on jatkossa enää tyytyväinen. Pitääkö vaan voittaa tylysti jatkossa kaikki kilpailut? Tuskin, sillä eiköhän kannattajien nälkää tyydyttäisi CL- tai Valioliigapokaali vaihteeksi. Noissa se onkin hyvä ja suht realistinen tavoite tulevallekin kaudelle.

Maalivahdit:
#1 Alisson Becker
#13 Adrian
#62 Caoimhin Kelleher

Puolustus:
#4 Virgil van Dijk
#5 Ibrahima Konate
#12 Joe Gomez
#21 Kostas Tsimikas
#22 Calvin Ramsay
#24 Ben Davies
#26 Andrew Robertson
#32 Joel Matip
#46 Rhys Williams
#47 Nathaniel Phillips
#66 Trent Alexander-Arnold
#72 Sepp van den Berg
#76 Neco Williams

Keskikenttä:
#3 Fabinho
#6 Thiago Alcantara
#7 James Milner
#8 Naby Keita
#14 Jordan Henderson (C)
#15 Alex Oxlade-Chamberlain
#17 Curtis Jones
# 19 Harvey Elliot

Hyökkäys:
#9 Roberto Firmino
#11 Mohammed Salah
#20 Diogo Jota
#23 Luis Diaz
#27 Darwin Nunez
#28 Fabio Carvalho

Merkittävimmät lähtijät viime kauden jälkeen ovat olleet tietysti Mane, Divock, ja Taki. Muista lähteneistä mainittakoon Marko Grujic, kun hänestäkin rahaa saatiin. Kesällä sisään on tulleet toistaiseksi Ramsay, Carvalho ja Nunez. Sopimustilanne on kokenut nyt viimeisen vuoden aikana melkoisen parannuksen, ja käytännössä joukkueen runko on sidottu 2-3 vuotta eteenpäin. Tärkeimmät sopimukset tietysti nähtiin jo viime kaudella ja kesällä, kun Klopp taustajoukkoineen teki hieman yllättäenkin pidennyksen sopimukseensa. Samoin jo viime kauden kausiketjussa ansaittua hehkutusta saanut Mohamed Salah sitoi itsensä muutamaksi lisävuodeksi punaisiin. Egyptin prinssi kuitenkin on pelaajista ehkä se nyky-Liverpoolin paras ilmentymä. Vyöllä on punaisissa kaikkiaan 254 ottelua, joissa 156 maalia ja 63 syöttöä. Valioliigan puolella 180 ottelua, joissa 118 maalia ja 50 syöttöä. Huikea tuholainen.

Maalivahdin ja puolustuksen osalta Liverpool on edelleen stabiili joukkue. Runko on säilynyt ja säilynee ennallaan. Viime kaudella nähtiin hyviä nousuja runkopelaajien taustalta mm. Liverpool-uransa parhaan kauden pelanneen Joel Matipin ja edellisenä kesänä seuraan saapuneen Ibrahima Konaten toimesta. Mielenkiintoinen nähdä kumpi tästä kaksikosta pelaa enemmän tulevalla kaudella van Dijkin rinnalla. Vasemmalla laidalla Robertsonin takana pystyy Tsimikas tarpeen tullen paikkaamaan hyvinkin, ja eiköhän kreikkalaiselle aukea hyvin peliaikaa tälläkin kaudella. Trentin takana onkin sitten isompi kuilu ja ehkä se suurin kysymysmerkki pelillisesti. Trentin rooli on muokkautunut oikeastaan kausi kaudelta enemmän rakentavammaksi, ja välillä miestä käytetään ikään kuin ylimääräisenä keskikenttäpelaajana. Neco Williams lienee lähtökuopissa, joten pedataanko Trentille sitten tulitukea suoraan Aberdeenista hankitusta Skotlannin U21-maajoukkuepakki Calvin Ramsaysta?

Keskikentällä saattaisi sitten edelleen olla tilausta isommalle hankinnallekin, kunhan sopiva pelaaja löydettäisiin. Jos esimerkiksi mestari-Cityyn vertaa, niin keskikentällä Liverpool on ohuemmalla kalustolla liikkeellä, ja tämä vaatisi kyllä korjaavia toimenpiteitä. Peruspaketti Fabinho, Thiago, Keita ja Hendo riittää kyllä nuorilla tuettuna (joukkueen ikinuori kuntoihme Hames, Curtis Jones ja Harvey Elliot), mutta eihän tuo poissaoloja oikein kestä. Lisäksi huhuja on ollut esim. Keitan lähdöstä, joten nähtäväksi jää miten tuo lopulta muotoutuu. Sopimustilanteen puolesta keskikentällä on tilausta uudistuksille parin seuraavan vuoden aikana. Thiago Alcantara alkoi viime kaudella päästä onneksi vihdoin taikuri-tasolleen ensimmäisen vaikeamman kauden jälkeen, ja hyvä mikäli tuosta saadaan nauttia ehjänä tulevakin kausi. Harvey Elliotin osalta odotuksissa on nyt se lopullinen läpimurtokausi, mikä jäi viime kaudella tulematta ikävän loukkaantumisen vuoksi. Harveylla on tähän kaikki ominaisuudet, ja toivottavasti saa nyt vyölleen loukkaantumisista vapaan kauden.

Mane-Firmino-Salah-Trio on nyt siis kuitenkin vain pelkkä muisto Manen lähdön jälkeen, eikä Bobbyn jatkostakaan taida olla vielä 100% varmuutta. Toki tässä tapahtui murrosta jo viime kaudella muutenkin Diazin tultua hurjasti sisään joukkueeseen. Senegalilaisen poistuminen on varmasti iso juttu, ja voi näkyä, vaikka korvaajia onkin saatu sisään jo hyvissä ajoin. Hyökkäyspäätä on uudistettu vuoden aikana nyt jopa merkittävästi ja muotoutuisiko seuraava tuhotrio nimistä Diaz-Nunez-Salah? Entä kuka ottaa vastuulleen Origin loppuhetkien magiikan ja maalit? Onko Diogo Jotan tehtävä jatkossa muutama enemmän. Hänellä selkeästi on kykyä ratkaista matseja, ja ajoitukseltaan boksiin tulevissa keskityspalloissa Diogo taitaa olla selkeästi joukkueen paras.

Luis Diaziin ja levänneeseen Salahiin itsellä luottoa riittää, mutta Darwin Nunezia on tullut nähtyä sen verran vähän, ettei vielä pysty arvioimaan edes sitä, onko miehen rooli ”bobbyfirminomainen” joka paikan valeysi vai mikä. Tuolla siirtosummalla on kuitenkin aikamoiset odotukset herralla harteillaan myös maalisarakkeen puolella. Nunez on tehnyt kohtuullisesti maaleja Portugalissa ja oli hyvä Liverpoolia vastaan, mutta sehän ei kerro pidemmässä juoksussa vielä mitään. Luottoa toki seuran skouttaukseen löytyy, track-recordin ollessa näissä hankinnoissa tähän asti erittäin hyvä. Hiljattain punaisiin saapunut lupaava 19-vuotias Fabio Carvalho pelasi hyvän kauden sarjatasoa alempana Fulhamissa, mutta tuskin ainakaan ensimmäisellä kaudellaan vielä murtautunee pysyvämmin avaukseen. Saarten cup-kilpailuissa luulisi ainakin heti alusta luottoa kyllä tulevan.

Pari knoppia on hyvä pitää jatkoa ajatellen myös mielessä pelaajiston ja valmennuksen ulkopuolelta. Michael Edwards jätti pestinsä viime kauden päätteeksi, ja on kiinnostavaa nähdä miten Julian Ward onnistuu täyttämään nuo isot saappaat siirtopuolella. Tämä näkyy paremmin varmasti vasta seuraavissa ikkunoissa. Lisäksi Anfieldin laajennusosa on parhaillaan nousemassa harjakorkeuteensa, mutta yleisökapasiteettiin tuo vaikuttaa vasta vuoden päästä.

Pisteiden valossa viime kausi Valioliigassa oli ikään kuin ”paluu normaaliin”. City ja Liverpool etenivät yli 90:n pisteen, muiden jäädessä kauas taakse perävaloja katsomaan. Jotain samantyyppistä voisi tästä kaudesta odotella, ja samalla seurailla tuleeko taustalta joku lähemmäksi tätä kaksikkoa? Kenties yllättäen harakat jo nyt tai Chelsea/Spurs kaksikosta jompikumpi. Lopulta mestaruuteen asti en kyllä usko kenenkään muun vielä omaavan mahdollisuuksia. Pep on viilannut Citya vähän ”pelottavastikin” kesän aikana siten, että ei yllättäisi sadan pisteen ylityskään tulevalla kaudella, ja tuo kyllä naulaisi sitten melkein jo mestaruudenkin. Mutta kuten aiemmin jo tuolla kirjoitin, niin hyvä tavoite Liverpoolin osalta tulevalle kaudelle on voittaa jompikumpi näistä suuremmista kannuista. Kyllä tuolla porukalla ja managerilla edelleen taistelemaan pystyy kaikista kannuista, vaikkei ennakkosuosikkina ollakaan. Kloppin sanoin: “You can always do better and that’s what we will try.”
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Siinä 8 minuutin kooste Leipzig-Pool, 0-5. Salah teki ekan ja Nunez loput eli vakuuttava alku uudelta hankinnalta.



Manchesterin suunnalta Nunez on jo tuomittu flopiksi, kun ei kahdessa ensimmäisessä matsissa noin tunnin peliajalla tehnyt maaliakaan. Toivottavasti on yhtä paha floppi kuin Salah, jonka samat asiantuntijat tiesivät epäonnistuvan paluussaan Valioliigaan.
Firminoon verrattuna erilainen pelityyli tuo varmasti haasteita kauden mittaan, mutta maaleja poika kyllä osaa tehdä, kunhan saa palloja topparien väliin/taakse.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Nyt kun olen seurannut harjoituspelejä, niin huomaan miksi Poolille ei ole tarvetta keskikentälle, korkeintaan Fabinhon paikkaajaksi. Harvey Elliottista olin jo varma, huikea pelaaja ja jopa aloituksen mies, mutta Fabio Carvalho on todellakin yllätys. Nopea ja taitava. Ennenkuin kritisoitte, niin teidän pitää tietää Klopp Mainzin ja varsinkin Dortmundin aikaan. Hän antaa nuorille mahdollisuuden ja Carvalho on hyvä, todella hyvä nuori pelaaja jolla on taivas rajana. Kyllä, annetaan hänelle vastuuta.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Jos itse saan toivoa, niin toivon että Poolille ei tule sitä tavanomaista romahdusta joulukuun jälkeen. Useita vuosia Pool on johtanut liigaa vielä jouluna, mutta tammi- helmikuu ovat olleet huonoja. Viime vuonna Pool oli tasainen ja kevätkausi oli jopa parempi. Mikä ratkaisi loppujen lopuksi mestaruuden oli 3-2 häviö West Hamille marraskuussa. Toki joulun jälkeinen häviö Leicesterille oli se niitti näin jälkeenpäin katsottuna. Pool hallitsi peliä täysin ja hävisi. Mutta olen todella ylpeä joukkueesta, Salah ja Mane ja Keita olivat kuukauden "savannikisoissa" ja silti Pool voitti kaikki pelit sen aikana! Huikea tiimi! Olisi ansainnut Valioliigan voiton. Kaikki "asiantuntijat" olivat sitä mieltä, että kun Salah ja Mane ovat pois, niin Pool romahtaa. Itsekin vähän pelkäsin, että menetetään pisteitä mutta joukkue voitti kaikki matsit, jessus.
 
Viimeksi muokattu:

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Ox saanut ilmeisesti takareiteen isompaa vammaa. Miehen ura jäi melkoiseksi pannukakuksi Liverpoolissa. Miehen meno oli todella hyvää ekan kautensa kevätpuolella ja teki isoja maalejakin mm. Cityä vastaan chämppäreissä. Ikävä kyllä Roomaa vastaan tullut polvivamma pilasi loppusopimusten vuodet, eikä enää paluuta tasolleen ollut.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tänään pelataan joku futismatsi seitsemältä Suomen aikaa, Viaplay näyttää.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Tänään pelataan joku futismatsi seitsemältä Suomen aikaa, Viaplay näyttää.
Ei ole kyllä juuri mitään menestysodotuksia tässä ö-luokan finaalissa.
Etenkin kun harjoituskaudella on otettu tasaisesti turpaan hyvin keskinkertaisilta vastustajilta.
Oxin tilanne tänä kesänä perseiltiin toimistolla perusteellisesti.
Pelaaja olisi pitänyt myydä siirtoikkunan ensimmäisenä päivänä ja hankkia uusi ukko tilalle, koska Oxin taso on jo kauan sitten todettu riittämätömäksi.
Nyt Liverpoolin keskikenttä on määrällisesti ja laadullisesti valovuoden Cityä jäljessä ja siihen tulee mestaruustaisto ratkeamaan.
Haastajia vastaan tuokin kokoonpano riittää vielä toistaiseksi, mutta nämä vahvistuvat pikkuhiljaa ja Liverpoolin keskikenttä happanee käsiin.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että FSG säästää lypsylehmän hengiltä.
 

Fordél

Jäsen
Ei ole kyllä juuri mitään menestysodotuksia tässä ö-luokan finaalissa.
Etenkin kun harjoituskaudella on otettu tasaisesti turpaan hyvin keskinkertaisilta vastustajilta.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että noissa hävityissä harkkamatseissa (ManU ja Salzburg) Poolilla on ollut kakkos- tai kolmosluokan avaus. Ne kaksi matsia, joissa Poolilla on ollut lähes ykkösmiehistö, se on voittanut (Palace ja Leipzig).
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Ei ole kyllä juuri mitään menestysodotuksia tässä ö-luokan finaalissa.
Etenkin kun harjoituskaudella on otettu tasaisesti turpaan hyvin keskinkertaisilta vastustajilta.
Oxin tilanne tänä kesänä perseiltiin toimistolla perusteellisesti.
Pelaaja olisi pitänyt myydä siirtoikkunan ensimmäisenä päivänä ja hankkia uusi ukko tilalle, koska Oxin taso on jo kauan sitten todettu riittämätömäksi.
Nyt Liverpoolin keskikenttä on määrällisesti ja laadullisesti valovuoden Cityä jäljessä ja siihen tulee mestaruustaisto ratkeamaan.
Haastajia vastaan tuokin kokoonpano riittää vielä toistaiseksi, mutta nämä vahvistuvat pikkuhiljaa ja Liverpoolin keskikenttä happanee käsiin.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että FSG säästää lypsylehmän hengiltä.
Valitettavasti on todettava se, että City on selvä mestarisuosikki kaudella 2022 - 2023. Liverpool on hyvä tälläkin hetkellä, mutta se on selvästi haastajan asemassa Cityn rinnalla.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Liverpool avaa tänään: Adrian, TAA, Matip, VvD, Robertson, Hendo, Fabinho, Thiago, Salah, Firmino, Diaz.
Aika odotettu avaus. Ja vaihtopenkiltäkin löytyy hyviä pelaajia. Toki maalivahtitilanne on tässä pelissä heikohko, mutta Alisson kuntoutunee ensi viikkoon.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Ulkopuoliselle tuo ei näytä yhtään siltä, mutta varmasti tunnet joukkueesi paremmin.
Keskikenttää olisi pitänyt alkaa nuorentamaan ja nopeuttamaan jo viime kaudella.
Kohta joudutaan vaihtamaan kaikki ukot kerralla, kun alkaa kansaneläkeikä lähestymään kaikilla.
Siihen operaatioon ei Liverpoolin rahat tule riittämään.
 

Fordél

Jäsen
Keskikenttää olisi pitänyt alkaa nuorentamaan ja nopeuttamaan jo viime kaudella.
Kohta joudutaan vaihtamaan kaikki ukot kerralla, kun alkaa kansaneläkeikä lähestymään kaikilla.
Siihen operaatioon ei Liverpoolin rahat tule riittämään.
Poolhan on alkanut jo tähän työhön. Tässä ikkunassa hankittiin lupaava Carvalho. Elliotin pelipaikka on todennäköisesti myös keskikentällä. Siimä on jo kaksi hyvin lupaavaa nuorta pelaajaa, joita ajetaan koko ajan sisään. Fabinho on 28 vuotta eli juuri parhaassa iässä. Keskikentän pohja on ainakin seuraavat viisi vuotta kunnossa. Thiago menee keskikentän kapelimestarina vielä hyvin vuoden pari. Sitten on vielä 27 v. Keita.

Ilman muuta Poolin pitää keskikenttää uudistaa, ja vuoden sisään on varmasti hankittava yksi avauksen kaveri (Hendon mantelinperijä). Silti ei tässä ole mielestäni pelkoa siitä, että uudistustyö jouduttaisiin tekemään kerralla tai etteikö siihen rahat riittäisi. Uudistaminen pystytään edelleen tekemään hallitusti, mutta tottakai seuraavissa ikkunoissa on syytä jatkaa hankintoja.

Lisäksi kannattaa muistaa, että TAA:n rooli keskikentällä pelinrakentelussa on aivan keskeinen, joten sekin tuo helpotusta Poolin keskikentän rakenteluun. Ei sinne ole tarviskaan mitään kahta De Bryunea (pelaajatyyppi, jota melkeimpä vaikein löytää) hankkia Fabinhon kaveriksi.
 
Viimeksi muokattu:

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Hieno voitto tänään. Pelkäsin, että Pool olisi pahemminkin Cityn jaloissa. Toki pelissä oli Cityn pitkiä hallintajaksoja, mutta ei tuossa puolustuspelaamisessa paniikkia ollut. Thiago oli varsinkin eka puoliajalla aika kunkku. Ja minä rakastan tuota Luis Diazia, ja rakastun myös vielä Nuneziinkin. Hyviä hankintoja ja joukkueen uudistamista.
Kaikkihan me olisimme halunneet valmiin uuden vahvistuksen keskikentälle. Mutta näillä mennään. Pitää toivoa että Elliott ottaa kehitysloikan ja Keita saa ehjän kauden. Eikä kukaan loukkaannu pitkäksi aikaa. Hyvillä mielin tässä kuitenkin mennään kohden kauden avausta ensi lauantaina.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Joo. Yllättävän laadukas matsi oli kummaltakin joukkueelta, ja vähän saa ihmeitä tapahtua, jos liigakannua nostelee näiden kahden (tai oikeasti yhden) joukkueen sijaan joku muu ensi keväänä. Puolustaminen oli pääosin hyvässä kuosissa ja City pystyttiin pitkiä aikoja pitämään huippupaikkojen ulkopuolella.

Viikon päästä tuo sarja tosiaan alkaisi ja huomenna on vielä Strasbourgia vastaan treenimatsi, mikä varmaan kolmosjoukkueella vedellään. Pikkuisen huolestuttaa kauden alla varsinkin Alin loukkaantuminen (Kelleherilla myös vaivoja ja Adrian ei pitkään vaan riitä), ja miksei myös Jotan. Se ei enää yllätä ketään että valitettavasti Ox on taas ilmeisesti pidempään poissa loukkaantumisen takia.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Anteeksi kirjoitusvirhe, Hendo piti kirjoittaa. Tänään ei varmaan ole helppo peli. Nousijajoukkueiden keväthuuma jatkuu usein myös syksyllä. Fulham oli viime kaudella vakuuttava ja kotiavaus antaa varmasti valtavan tsempin joukkueelle. Mutta kaikki muu kuin kolme pistettä olisi iso pettymys. Kaikkia pisteitä tarvitaan, kun keväällä lasketaan ne yhteen.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Anteeksi kirjoitusvirhe, Hendo piti kirjoittaa. Tänään ei varmaan ole helppo peli. Nousijajoukkueiden keväthuuma jatkuu usein myös syksyllä. Fulham oli viime kaudella vakuuttava ja kotiavaus antaa varmasti valtavan tsempin joukkueelle. Mutta kaikki muu kuin kolme pistettä olisi iso pettymys. Kaikkia pisteitä tarvitaan, kun keväällä lasketaan ne yhteen.
Ottelun lopputulos oli suuri pettymys. Menetettiin 2 tärkeää pistettä. Kotijoukkue pelasi hyvin.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Ottelun lopputulos oli suuri pettymys. Menetettiin 2 tärkeää pistettä. Kotijoukkue pelasi hyvin.
Siinä hyvä kiteytys kauden avauksesta. Fulham esti varsinkin pelin alussa Liverpoolin pelinrakentelun täysin. Poolin pelaajat jotenkin löysäilivät. Tuli paljon huonoja syöttöjä ja keskityksiä. Thiago varsinkin oli aivan eri pelaaja kuin viikko sitten. Fulhamin pelaajat liikkuivat paremmin. Poolin pelaajat eivät osanneet edes tulla syöttöjä vastaan, jolloin Fulham pystyi hyvin katkomaan pelinrakenteluyritykset.
Eka Fulhamin maali meni TAA:n piikkiin. Olisi tuo pitänyt purkaa päädystä yli. Toisessa Matip, TAA ja VvD toheloivat oikein porukalla.
Nunezin kentälletulo piristi peliä. Näyttäisi olevan hintalappunsa arvoinen vahvistus. Maali ja syöttö vajaassa puoliajassa. Lisäksi kaksi maalipaikkaa ja hieno pudotus päällä Diazille tekopaikkaan.
Kunnon keskikenttäpelaajaa tuo nippu nyt huutaa, kun loukkejakin alkaa olla ihan riittävästi.
 

Elastomania

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Liverpool FC
Eilinen peli oli kyllä paras mahdollinen herätys kauteen. Toki täytyy todeta että Fulham oli hyvä ja tuolla pelillä tuskin joutuvat kamppailemaan putoamisesta.

Poolin peli oli todellakin laiskaa ja sekavaa. Kukaan yksittäinen pelaaja ei kyykännyt mutta ei pahemmin onnistunutkaan, Nunes tietysti valon pilkahdus.
Keskikenttä mietityttää. Näyttää siltä että Harvey ja Jones joutuu nyt loukkien takia väkisinkin ottamaan isomman roolin, toivottavasti sieltä tulee jopa kummaltakin se steppi rivimiehestä avauksen ratkaisijaksi. Väitän että seuraavassa pelissä näkyy oikeaa kiukkua ja energiaa.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jaha, vesijuoksijoita taas liikkeellä. Sturren haamu haahuilee Anfieldillä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs KalPa
  • 2.04
  • 3.80
  • 3.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös