Liverpool FC 2014–2015

  • 169 911
  • 1 011

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Eipä tainnut jäädä kapun viimeisestä pelistä Anfieldilla kauheasti lapsille kerrottavaa. .
Mitä noita matsin jälkeisiä haastatteluja on pelaajien suulta katsellut niin nimenomaan moni on todennut että jäi kerrottavaa lapsille, ja lasten lapsillekin. Veikkaisin että Anfieldin yleisössä oli aika monta ihmistä myös jotka vielä vuosien päästäkin kertovat jälkeläisilleen olleensa Gerrardin viimeisessä kotimatsissa paikan päällä. Peli tai tulos ei ollut se tärkein eilen, vaan se miten yleisö upeasti antoi kiitokset monivuotiselle kapteenille ja seuraikonille. Rickie Lambert summasi tämän haastattelussaan hyvin. Yleisöstäkin näki varsinkin matsin loppupuolella että näitä tilaisuuksia tulee harvoin, kenties joidenkin elinaikana ei ollenkaan.

Noh... Gerrardilla on vielä matsi jäljellä punaisissa ja toivotaan että siellä vaikkapa kerran miehen lapikas puhuisi vielä maalinkin merkeissä.

"In Rodgers we trust"-lakana leijui Anfieldin yläpuolella eilen. Olen samaa mieltä.
 

Cou10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Saimaan Pallo, LFC
Muutamia päähänpistoja liittyen kesän siirtomarkkinoita, sekä ensi kautta.
  • Brendan Rodgers jatkaa mitä todennäköisimmin Liverpoolin managerina. Kritiikkiä on tullut ajoittain aika rajustikin, nimenomaan hankintoihin liittyen. Pitää kuitenkin pitää mielessä myös FSG:n rooli uusiin pelaajiin sijoitettaessa.
  • Kapun suunnatessa rapakon taakse tarvitaan uutta pelillistä ja hengellistä johtajaa. Jordan Henderson on väläytellyt näitä elkeitä ja on mitä lmeisimmän seuraava kapteeni.
Siirtomarkkinoilla ovi käy toivottavsti molempiin suuntiin. Hyökkääjistä melko varmoja lähtijöitä ovat Rickie Lambert, Fabio Borini sekä Mario Balotelli, jonka vastuu on jäänyt todella vähäiseksi. Tehoista puhumattakaan. Suurin kysymysmerkki leijuu tällä hetkellä sopimusneuvotteluja silloin tällöin käyvän Raheem Sterlingin yllä. Mainittakoon vielä, että Iago Aspas siirtyi pysyvästi Sevillaan.

Puolustajista lähtötelineissä on ainakin Glen Johnson, sekä mahdollisesti sopimusneuvotteluja käyvä Martin Skrtel. Lovrenin toissapäiväisen peliesityksen nähtyäni toivoisin kaljupään jatkavan vielä muutaman vuoden. Mielenkiintoa riittää myös Jose Enriquen kohdalla, jolla peliminuutteja ei paljon ole.

Keskikentällä lähtijöitä ei taida juurikaan olla, mutta en olisi yllättynyt jos vaikkapa Chelsea rupeaisi pikkuhiljaa kyselemään brassitaituri Philippe Coutinhon perään.

Tulijoista melko varmana pidetään valioliigasta tippuneen Burnleyn Danny Ingsiä. 22-vuotias englantilaiskärki on tehnyt tällä kaudella valioliigassa 34 ottelussa 10 maalia. Siirtokorvaus olisi pelkkä muodollisuus pelaajan sopimuksen umpeutuessa kesällä. Toinen pitkään huhuissa pyörinyt pelaaja on Manchester Cityn James Milner. Siirto olisi ilmainen ja mielestäni myös hyvin järkevä veto. Mies voi pelata lähes millä pelipaikalla hyvänsä, eikä turhaan säästele itseään.

Hyökkääjäpuolelle tarvitaan tottakai joku muukin kuin Danny Ings, joka muuten varmaan siirtyy kolmen tunnin päästä Manchester Unitediin, kun näin varmana muka pidän. Mikäli olisin hieman pyöreähkömpi, 42-vuotias sekä Pohjois-Irlantilainen niin kyselisin pikimmiten Stevan Joveticin kuulumisia. Hylkiön rooliin Cityssä jäänyt montenegrolainen sopisi mielestäni täydellisesti punapaitoihin.

Puolustukseen tarvitaan oikealle laidalle nopeaa, hyökkäävää pakkia joka hoitaa myös puolustusvelvoitteet tunnollisesti. Mielestäni Manquillolla on edellytykset kehittyä varsin hyväksi pelaajaksi, mutta nyt hakusessa olisi jo valmis paketti. Barcelonan Martin Montoya tai Real Madridin Dani Carvajal olisivat ideaalipelaajia. Jon Flanaganin paluu tositoimiin loukkaantumisten jälkeen on todellinen ilouutinen.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Milnerin jos saatte, niin suuret onnittelut. Siinä on pelaaja, joka antaa aina kaikkensa ja on ollut tälläkin kaudella todella kova. Ehdottomasti liigan HG-eliittiä. Joveticista saisitte tulevan eliittihyökkääjän, jonka potentiaali on huikea. Harmi kun ei saanut Cityssä näyttöpaikkoja, kun Aguero on pelannut "ihan ok"-kauden.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vkloppuna oli tosiaan huhuilua, että Milner olisi kääntymässä Poolin siirron kannalle ja syy olisi se, että saisi Poolissa mielestään todennäköisimmin peliaikaa KK:n keskellä, joka olisi se mieluisin pelipaikka Milnerille. Eilisissä pelinjälkeisissä kommenteissa Pellegrini totesi, että hänen mielestään Milnerille olisi parasta jäädä Cityyn ja Milner on Citylle tärkeä mies, kun pystyy pelaamaan monella eri paikalla hyvin ja pelaa aina täysillä. Aika näyttää, mitä Milner itse päättää. Ja Milnerin siirto olisi tosiaan ilmainen.

Ingsin mahdollinen siirto ei puolestaan olisi tosiaan täysin ilmainen, vaikka soppari Burnleyn kanssa loppuukin. Pool joutuisi maksamaan Burnleylle kompensaatiota Ingsistä £3-5m, koska Ings on vielä 22v(s. 23.7.1992). En tarkalleen tiedä tätä säännöstöä, mutta tuollaisen kompensaation Pool tosiaan joutuisi maksamaan, jos Ings Pooliin siirtyisi eli sinällään täysin ilmaiseksi Ings ei siirry, mutta "hinta" on huokea, kun varsinkin noiden nuorten ns. omien pelaajien hinnat tuppaavat olemaan kovin korkeita saarilla verrattuna ulkopuolelta tuleviin kenties saman tasoisiin jamppoihin.

Tuoreimpien huhujen mukaan Pool olisi tekemässä Joveticista £12m tarjousta. Cityssä Jovetic ei varmaankaan ole kovin halukas jatkamaan, kun peliaika on hyvin kortilla, eikä tässä auta yhtään Bonyn tulo tuonne kärkeen Agueron ja Dzekon lisäksi. Jatkaako Dzeko, ehkei, mutta se tuskin ratkaisevasti vaikuttaisi Joveticin peliaikaan ja ainahan sinne voi tulla uusia naamoja. Näyttöhaluja Joveticilla varmasti olisi, joten varmasti motivoituneen pelaajan Pool hankkisi.

...Jon Flanaganin paluu tositoimiin loukkaantumisten jälkeen on todellinen ilouutinen.

Tätä en nyt ihan ymmärrä tässä hetkessä. Ennakoitko jo tulevaa, vai olenko tosiaan missannut pahasti jotain?

Taisin itse asiasta jo aiemmin kirjoittaa, mutta eihän tuo Flannon tilanne nyt ihan kauhean ruusuiselta näytä. Flanno palasi tosiaan Poolin harjoituksiin maaliskuussa, mutta joutui taas maaliskuun lopussa uuteen leikkaukseen polvestaan ja tuolloin aikataulu paluun suhteen oli 6-9 kuukautta eli pahimmillaan vasta vuoden 2016 puolella. Flannon soppari loppuu nyt kesällä, mutta Pool on kaiketi tekemässä hänelle uutta sopparia. Joka tapauksessa Flannolta on jäänyt tämä kausi kokonaan väliin ilman yhtään Valjun peliä, tai muutakaan kunnon kilpailullista peliä, ja ensi kauden alusta pelejä jää x määrä lisää väliin, jopa ehkä puolet ensi kaudestakin. Tämän takia Flannon varaan Pool ei laskea mitään ensi kauden osalta.

Sitä en kiellä, etteikö Flannon paluu olisi ilouutinen Poolille, mutta sitä paluuta joutuu hetken vielä odottelemaan.

Jon Flanagan has surgery on his knee, leaving Liverpool future in doubt.

Mielenkiintoisia nimiä noissa huhuissa pyörii Poolinkin osalta. Harva, jos yhtään, niistä toteutuu, mutta onhan sekin parempi, jos huhuja ei olisi ollenkaan. Paha sanoa tulevasta, mutta kyllähän kaiketi Vidal tai Pastore Poolin rosteria terävöittäisi.
 

Cou10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Saimaan Pallo, LFC
Flanaganin tapauksessa ennakoin tosissaan jo tulevaa. On ollut jokseenkin ikävä sitä naamavärkkiä yhdistettynä varsin periksiantamattomaan pelityyliin. Lisäarvoa tuo tietenkin vielä se, että kaveri on ihka aito scouseri, niitäkään ei taida joukkueessa enää paljon olla. Pelillisesti positiivista flannossa on, että hän pystyy pelaamaan laitapakkia kummallakin puolen. Asia erikseen, että sopeutuuko mies tuohon wing-back systeemiin vai onko systeemit vaihtuneet miehen tehdessä paluun tositoimiin. Mikäli siis ylipäätään punapaitaa enää päälleen pukee..
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Epäilen, että vaikeat siirtomarkkinat ovat taas edessä Liverpoolilla, kun emme päässeet CL:n. En halua olla pessimisti, joten toivotaan parhaita uusia pelaajia Liverpooliin, mutta saa nähdä kuinka käy.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Luulen että Johannes on ihan oikeassa. Ei edelleenkään olla siellä etujoukoissa nokkimassa, vaan yritetään poimia mitä muilta jää jäljelle. Palkkabudjettiin luulisi nyt tulevan tilaa jos sieltä muutama pelaaja palkkahaitarin yläpäästä kerta lähtee. Jonkun Ingsin sijaan toivoisin Lacazette -tyyppistä hakua Liverpooliin, mutta voi jäädä haaveeksi. James Milner voisi kyllä olla yksi hyödyllinen palanen jos onnistutaan hankkimaan.

Tämän herran korvaaminen ei ihan helppoa ole, oli ketä tahansa tulossa kesällä.
http://www.thesportbible.com/articles/this-steven-gerrard-video-will-give-you-goosebumps

Jossain oli taas huhua siitäkin tänään että FSG olisi mahdollisesti äänestänyt hankkiutuvansa Brenkusta eroon mikäli saavat varmistettua oikean korvaajan kesällä. Jos meinaavat oikeasti eroon, niin sitten pitäisi panna jo nyt toimeksi eikä kesällä, koska silloin ollaan jo myöhässä. Itse en osta tuota huhua vielä mutta olen joskus ennenkin muistaakseni erehtynyt.

Flannon kohdalla olisi erittäin mukava nähdä miehen vielä onnistuvan koska asenne on viimeisen päälle, mutta hieman valitettavasti tätä epäilen. Nyt on pahat loukkaantumiset päällä, ja niistä toipuminen yhdistettynä kuitenkin puutteelliseen taitotasoon saattavat nostaa tien pystyyn Liverpoolissa. Vaikea sanoa kuka olisi seuraava scouseri joka tuolla läpi oikeasti lyö, mutta Jordan Rossiter lienee lähimpänä tätä. Hän olisi saattanut saada jo tällä kaudella enemmänkin näyttöpaikkoja, mutta on myös ollut loppukauden lähes puoli vuotta jo loukkaantuneena. Avausmaalihan joka tapauksessa tuli jo avausmatsissa aikuisten paidassa.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin, ei kai Poolin tilanne ole muuttunut taloudellisen kilpailukyvyn suhteen oleellisesti esim. viime kauteen verrattuna, tai oikeammin viime vuosiin. Parantunut on sinällään tietenkin jonkin verran, kun koko lafka ei ole konkassa ja velat ovat kai jonkun verran pienentyneet, mutta noin muutoin isommat Valjussa ovat isompia. Eikä tämä fakta tule ihan lähivuosina todennäköisesti mihinkään muuttumaankaan. Poolhan on ymmärtääkseni ja muistaakseni + mitä netissä on lukenut, pyrkinyt FSG:n johdolla myös suitsimaan palkkakustannuksia eli tässä suhteessa tuo taloudellinen tilanne sitoo kahtaalla, itse siirtosummissa ja pelaajien palkoissa. Vaikka pelaajan siirtosumma olisi kohtuullinen ja Poolin hyväksyttävissä, ei pelaajan pyytämä palkka voi olla luokkaa eliitti, kun Pool ei suuria palkkoja maksa.

Esim. mainittu Jovetic voisi ainakin tuon huhutun tulevan Poolin tarjouksen osalta olla mahdollinen hankinta, n. £12m ei voi olla Poolille liikaa, mutta miehen palkasta ei ole mitään käsitystä, enkä ala sitä nyt mistään kaivelemaan. Myöskään Pastoren hinta ei todennäköisesti nousisi liian korkeaksi Poolille, jos huhuttu tuleva £14.5m Poolin tarjous menisi läpi, tai pitäisi edes lähelle kutinsa. Vuonna 2011 PSG hankki Pastoren n. £39m hinnalla, joten olisihan tuossa hyvä diili kenelle vain, mutta etenkin Poolille. Ja superBaloMariosta Pool maksoi sentään sen £16m... Väittäisin, että Pool saisi noilla hinnoilla enemmän vastinetta rahoille ko. herroista kuin Balosta. Lacazette olisi kyllä jo vähän kalliimpi, mutta Ranskassa 27 maalia 33 pelissä takonut mies ei kuulosta ihan vitun ylihintaiselta, jos hinta pyörii huhuissa mainitussa n. £25m seutuvissa. Lacazette oli vastannut juuri jossakin haastiksessa kysymykseen "Pelaatko ensi kaudella Lyonissa" lyhyesti "En tiedä." Tuota hintaa voi verrata esim. Lallanan tai Markovicin vastaavaan, kun heidät naarattiin Pooliin.

Case Depay meinasi jo saada täysin hulluja piirteitä, ainakin paskajuorulehtien huhuissa, kun alkuun illalla tuli juttuja, että Depay ei läpäisi ManU:n medicalia ja siirtyykin Pooliin... Pool on tunnetusti valmis tekemään soppareita medicalin feilanneiden pelaajien kanssa. Tai siis jossain muualla läpässeiden, mutta tiedettujen vikojen takia. Mutta ei siis hätää, Depay on ManU:n mies varmuudella.

Jos Balo ja Lambert ovat lähdössä kesällä Poolista, niin pitäisihän Poolin vähän hankkia sitä kokoakin hyökkäykseen. Lamberthan on vahvoilla Bournemouth huhuissa. Charlie Austin on heittänyt hienosti bensaa huhuliekkeihin. Valtava voima toden totta tuolla somella.

Liverpool 'transfer target tweets BIZARRE message suggesting move is happening'.

Sterling on sitten ilmeisesti päätöksensä tehnyt ja haluaa hyvin todennäköisesti Poolista muualle. Jannun otteet ovat olleet varsinkin nyt kevät kaudella aivan mitä sattuu, eikä pelaaminen ole ainakaan palvellut joukkuetta. Kokonainen porotokka on näköjään vedetty sieraimeen ja känkkäränkkä fiiliksillä on Poolin touhuja kohtaan, joten tuskin jää Pooliin, kun Pool ei varmaankaan tule joustamaan yhtään omasta näkemyksestään. Poolin CL:sta tippuminen ja kauhea kunnianhimo voittaa pokaaleja ei siis todellakaan ole SE syy Sterlingin halulle siirtoon. Ei siinä mitään, ei Sterling ole mitenkään täysin korvaamaton pelaaja Poolille, joten isolla rahalla muualle kiukuttelemaan vaan. Jos vaikka aikuistuisi ja ymmärtäisi myös omien tekojen merkityksen. Valjuun Poolin ei tietenkään kannata myydä, tai jos myy, niin sitten hinta on kaikkien ylihintojen ylihinta. Real tai Bayern kävisi huomattavasti paremmin ja näiltäkin Poolin pitäisi nyhtää kova hinta. Tuosta iso kasa puntia ja Pool saisi hieman pelivaraa siirtojen suhteen. Tai sitten Sterlingiä voisi käyttää osana kauppaa esim. Realin kanssa. Realissa olsi useampia ehdokkaita osaksi kauppaa. Ja ei kai Ayre juuri ollut loppuviikosta Madridissa tapaamassa Realin presidentti Perziä vain tuon vireillä olevan legendojen matsin takia?! Seura kaiketi kuitenkin haluaisi pitää Sterlingin ja onhan tolla sopparia vielä jäljellä eli jos isompi liksa ei käy, niin pelaa sitten heikommalla vanhalla sopparilla. Ei Suarezkaan lähtenyt Arsuun, vaikka irtiostopykälä meni rikki sillä kuuluisalla yhdellä punnalla.

Sterling to say 'no' to deal.

Raheem Sterling tells Liverpool he wants to leave but club insist youngster is going nowhere.

Sterling ei ole ollenkaan ainoa, joka tilanteen johdosta alkaa läikyttämään vatia. Carralla läikkyy yli Sterlingin touhuilujen takia.

Jamie Carragher: Raheem Sterling is taking on Liverpool and to the pit of my stomach it angers me.

City yrittää kuulemma pitää kiinni Milneristä ja on tarjonnut tälle huhujen mukaan uutta sopparia, joka toisi pöytään £135k/vk. Bonareilla palkka nousee £165k/vk. Poolin perse ei tietenkään tollasiin setteihin repeä, mutta oletuksena on silti, että Milner lähtee Citystä isoista rahoista huolimatta. Poolin kohdalla Milnerin palkaksi on huhuissa veikattu £100k/vk. Enemmän palkkaa ja peliaika puihin, vai vähemmän palkkaa ja peliaika puihin keskikastin porukassa? Ei ole helppoa Milnerilläkään. Ja onhan se Arsukin ollut vielä huhuissa mukana.

Sen sanon Weba-Chelski -pelin katseltuani, että toivottavasti Pool ei panosta Berahinon hankintaan. Teki tosin kaksi maalia Chelskiä vastaan, joista toisen pilkulta, mutta peliesitys ei tuossakaan pelissä muuten juuri vakuuttanut. Berahinosta Pool joutuisi kuitenkin maksamaan törkeätä ylihintaa, joten ei helvetissä kannata edes harkita siirtoa.

Siitä olen kaikkien kanssa samaa mieltä, että toivottavasti Poolin hankinnat osuvat kesällä kohdilleen. Rodgersia ei voi syyttää kokonaan esim. viime kesän ikkunan ainakin osittaisesta epäonnistumisesta, mutta tulevan ikkunan hankintojen on osuttava paremmin kohdilleen. Rodgers puhuu ajoittain asiaakin, mutta osa on myös tulkittavissa TC:n ja FSG:n "tsemppaukseksi." Toisaalta Rodgers voi myös itse parantaa omaa toimintaansa, joten parannettavaa Poolilla riittää monella taholla. Kyllä Rodgersille voi antaa yhden kauden vielä, mutta jotain konkreettista pitää tapahtua ja näkyä. Jos ja kun rosteri elää nyt kesän ikkunan aikana, niin sitä ei voi pitää taas syynä siihen, että jengi taas alisuorittaa ja Rodgers itse feilaa peluuttamisen ja taktiikoiden kanssa, eikä paremmin Pooliin sopivaa manageria ole hänen tilalle tarjolla, jotta kenkää Rodgersille voisi antaa. Se on selvää, että myös FSG:n pitää nyt jo viimein tajuta, ettei joukkuetta voi rakentaa jatkuvasti tulevaisuutta varten pelkästään nuoria pelaajia hankkimalla, vaan tasapiano kokemuksen kanssa on löydyttävä.

Brendan Rodgers: Liverpool FC are lacking leaders and quality.

Kuten jo edellä on todettu, kesän siirtoikkuna on haasteellinen Poolille, mutta ei ne haasteet tosiaankaan siihen lopu Poolin kokonaisuutta katsottaessa. Koko organisaation jokaisen osa-alueen pitää parantaa, jotta tulos tulee olemaan kentällä parempi tulevina vuosina. Edellä on joitakinasioita luettavissa vähintäänkin rivien välistä, ellei jopa suoremmin, mutta edelleen nostan yhtenä osa-alueena esiin myös tuon Poolin medical staffin. Onhan Poolilla ollut tällä(kin) kaudella valtava määrä loukkaantumisia ja poissaoloja niiden takia. Sturre ja Flanno painii tietenkin tällä osastolla aivan omassa luokassaan, mutta onhan tuolla muillakin ollut useampia jaksoja sivussa tositoimista. Itse näkisin, että esim. jotain Falcaon tyyppistä loukkaantumisherkkää ja -ongelmista kärsinyttä pelaajaa ei Poolin kannata lähteä hankkimaan, koska se on vitun huonoa bisnestä, tietäen vielä oman medical staffin kyvyn pitää pelaajia pelikunnossa. OK, kaikkea ei voi laittaa vain medical staffin piikkiin, vaan onhan se yhteistyötä valmennuksen kanssa, että pelaajat pysyisi terveempinä. Saikulla ollessa pelaajista ei ole paljon hyötyä seuralle.

Tätä kautta on yksi peli jäljellä ja sitten alkaa uuden jännittäminen. Pääseköhän SG jättämään Poolin voittajana, vai parin tappion ja kolmen ottelun voitottoman putken saattelemana? Sijouttuuko Pool lopulta viidenneksi vai kuudenneksi Valjussa? No, sillä ei ole lopulta väliä, kun käsittääkseni Pool joutuisi EL-peleihin vielä seiska paikaltakin(Arsu voittanee FA Cupin ja Fair Play paikkakin tiedossa Valjulle). Eikä taida yksikään Pool-pelaaja päästä Valjussa edes kymmeneen maaliin!

Jottei homma meni täysin Poolin touhujen vittuiluksi, niin voisihan sitä itsekin miettiä omaa tekemistä ja tänne palstalle raapustelua. Helppohan se on täältä näppiksen takaa huudella, mutta kai sitä voisi koittaa itsekin tehdä jotain konkreettista, josta olisi ehkä jollekin hyötyä jossain vaiheessa elämäänsä. Se on ainakin omalla kohdalla varmaa, että tämä raapustelu tänne palstalle ei johda mihinkään hyödylliseen. Ajan haaskaustahan tämä vain on. Jossain määrin tietenkin terapeuttista sellaista.

Tulihan taas settiä suollettua.
 

Mapo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pool, Blackhawks
Tuli käytyä suununtaina hipelöimässä TIA-lätkää kun oli viimeinen päivä sille setille, eilen alkoivat jo purkamaan. Avautui siinä samalla parikin asiaa. Jos on ihmetellyt miksi legendaariset managerit punoivat juonensa, särpivät pinttinsä ja draminsa boot-roomissa hikisten nappisten seassa, niin syyhän on se ettei siellä yksinkertaisesti muuta paikkaa olis ollutkaan. Toki mainittiin notta mestaruudet onnistuttu välttämään sen jälkeen kun em huoneen seutu modattiin media-tilaksi. Sielläkin jo mukavasti hometta katossa... Pukuhuone karumpi kuin rautaliigan lätkäjengeillä, totisesti alkoi ollakin jo aika remontille.

Ite pelissähän oltiin taas totutun paskoja. Anfield taputti vieraat ulos stadionilta seisaaltaan. Away fanit vei laulukilpailutkin pystyyn ja jäivät myös seuraamaan SG:n juhlallisuudet. Toki kapu sai ansaitsemansa huomion pelin aikana ja varsinkin sen jälkeen lehtereiltä.

Juhlallisuuksiin koko joukkue tuli kentälle kasi-paidoissa, jälkikasvuilla oli isukin numero. Sterlingin junnut oli liukkaimmat ja Gleonardon jälkikasvulla paras pallotatsi ikään peilaten. Houllierkin oli paikalla, huolestuttavaa?
 

Cou10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Saimaan Pallo, LFC
Tuli eilen illalla missattua tuo Raheemin setti, mutta nyt kun sitä on tullut tässä aamutuimaan pläräiltyä, niin kai tässä on vain yksi johtopäätös tehtävissä. Maisema vaihtuu. Lähinnähän tämä oli vain ajan kysymys, milloin kupla puhkeaa. Kaksijakoiset ja haikean sävytteiset fiilikset tästä kyllä jäi. Vaikka Coutinho on ollut mielestäni tänä vuonna ylivoimaisesti Liverpoolin paras pelaaja, on Sterling lähtökohtaisesti joukkueen kirkkain tähti. Jos muistellaan jälleen kerran kaiholla sitä viime kautta, jolloin Liverpoolilla oli heittää viikosta toiseen Euroopan luultavasti viihdyttävintä jalkapalloa pelaava yksitoistikko kentälle, aika usein SAS vei kaiken huomion. Mutta oli siellä myös pienikokoinen jamaikalaislähtöinen vikkeläkinttu aika hienosti esillä. Tämä kausi on mennyt Raheemilta, kuten koko joukkueelta manageri mukaan lukien enemmän tai vähemmän plörinäksi, mutta jotta se ensi kausi menisi paremmin ei välttämättä kannattaisi tähtiään myydä. Niin kuin Suarezin lähtiessä huomattiin.
Kolikolla on tietenkin myös toinen puoli. Itse haluaisin nähdä Liverpoolissa pelaavan sellaisia pelaajia, jotka tuntevat itsensä etuoikeutetuiksi pukiessaan pelipaidan ylleen. Mikäli Raheemilla tätä paloa ei enää ole, niin silloin seuralle, kannattajille ja pelaajalle paras vaihtoehto on vaihtaa maisemaa. Tässä nostan mielelläni esiin scouserit, jotka haaveilevat pelaavansa nimenomaan Liverpoolissa tai Evertonissa.
Jos ja kun Raheem tosiaan lähtee, niin siirtokorvauksen on oltava kohdillaan. Kyseessä on kuitenki 20-vuotias englantilaispelaaja, ja paino sanalla englantilainen, joista joutuu tunnetusti maksamaan älyttömyyksiä. Kansalaisuuden lisäksi jamppa on todistanut osaavansa myös pelata ja luultavasti kehittyy edelleen. Mikäli joku valioliigan top-4 seuroista miestä halajaa niin siirtokorvaus sitten sen mukaan. Arsenalia on huhutta vahvasti ja Lontoon kaduilla varttuneelle pelaajalle Emirates-stadionin isäntä ei varmasti olisi yhtään hullumpi vaihtoehto.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Arsenalia on huhutta vahvasti ja Lontoon kaduilla varttuneelle pelaajalle Emirates-stadionin isäntä ei varmasti olisi yhtään hullumpi vaihtoehto.
Jos Mestarien Liigan puolivälierä riittää ghettoneekerille menestykseksi, niin tervemenoa. Enempää ei Arsenalissa Wengerin aikana ole luvassa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kun vaan saadaan hyvä siirtosumma Sterlingistä, niin menköön esim. Arsenaliin. Ostetaan uusia pelaajia ja pelit ja elämä jatkuu Liverpoolissa myös ilman Raheemia, jos hän nyt oikeasti haluaa takaisin Lontooseen tai muualle pelaamaan kuin Liverpoolin joukkueessa. Saa nähdä kuinka tässäkin casessa käy, mutta oma vahva epäily, kuten monen muun, on myös sillä puolella, että kaudella 15-16 Sterling ei ole enää Liverpool-pelaaja.
http://www.bbc.com/sport/0/football/32789389
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Löytyykö palstalaisilta Sterlingin pelipaitaa? Sille on näköjään keksitty jo uusiokäyttöä.

Liverpool fans! Here's what to do now with your Raheem Sterling shirts
Näiden lähes joka vuosi eri pelaajien kohdalla toistuvien juttujen vuoksi ei pelipaidoissani ole nimiä. Pelaajat tulevat ja menevät. Se on se merkki siinä etupuolella rintapielessä mikä loppupelissä ratkaisee.

Eiköhän tuo suht nopeasti nähdä mikä Raheemin kohtalo on. Ei olisi yllätys lähtö eikä oikeastaan jääminenkään.

Massen, Alonson, Suarezin tai Torresin kohdallahan lähdön ymmärsi täysin. Kaverit halusivat voittaa pokaaleja ja esim. Luis nyt ensimmäisellä kaudellaan on viemässä triplaa, ja vieläpä siten että on ehdottomasti yksi maailman parhaista ja samalla yksi Barcan palapelin tärkeimmistä palasista(oli sitä toki jo Liverpoolissakin). Raheemilla ei ole ihan samat valttikortit neuvotellessaan tulevan seuransa kanssa kun noilla herroilla oli. HG-status miehellä on ja sekin on kyllä arvokas asia varsinkin saarten joukkueille. Jos tuo jonnekin päädyttäisiin myymään niin olkoon vaikka Man City, koska noilla on rahaa ja Wenger kuitenkin yrittää pihistellä enemmän. Miten olisi alkuunsa tarjouspyyntönä joku £40m + Jovetic? (Laskin tähän hieman tinkivaroja Ian Ayrelle jo valmiiksi).
 

Ian Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Mitä noita matsin jälkeisiä haastatteluja on pelaajien suulta katsellut niin nimenomaan moni on todennut että jäi kerrottavaa lapsille, ja lasten lapsillekin.
Niinpä niin, matsin JÄLKEISISTÄ tapahtumista voi jäädä muisteltavaakin, mutta itse OTTELUSTA ei niinkään. Jos kotijoukkue ottaa pataan 1-3, niin ei ole tainnut mennä kaikki ihan putkeen? Jokaista ottelua pitää lähteä voittamaan, olkoon kyseessä vaikka Pelen ja Maradonan yhteinen jäähyväispeli. Ja nyt kun pelattiin kauden (ja monivuotisen kapteenin) viimeistä kotiottelua, olisi suonut ottelun päättyvän Poolin voittoon hyvällä pelillä ja Kapun maalilla, mutta ei... ottelun jälkeiset hehkutukset on sitten ihan asia erikseen, ja ne Gerrard ansaitseekin.

Mikäli Milner on saatavilla ilmaisella siirrolla, olisin minä ainakin hyvilläni mikäli hänet saataisiin. Palkasta mies joutuisi varmaan tinkimään... Skrtelistä pitäisin kiinni, Aggerin lähtö/poislaitto oli virhe, ja Lovreniin en luota vieläkään. Jos Ings on saatavilla kohtuuhintaan niin sitäkin voisi harkita, eiköhän mies ainakin Lambertin ja Borinin tasolle pääse... tapaus Sterlingistä voi sanoa sen verran, että jos iso tilinauha kiinnostaa enemmän kuin Poolin edustaminen, niin silloin ehkä kannattaa kaikkien osapuolten harkita onko Anfield oikea osoite pelaajalle. Rodgersin ensimmäinen kausi meni oman pelikirjan (eikös se ole muotitermi nykyään? :) ) sisäänajossa, viime kausi meni jopa yläkanttiin paljolti Suarezin ja Sturridgen ansiosta, tällä kaudella on sitten taannuttu. Kaikkea ei voi laittaa Rodgersin piikkiin, ensi kaudeksi Poolin henkilökunnassa joka osa-alueen parantaa.

Jottei homma meni täysin Poolin touhujen vittuiluksi, niin voisihan sitä itsekin miettiä omaa tekemistä ja tänne palstalle raapustelua. Helppohan se on täältä näppiksen takaa huudella, mutta kai sitä voisi koittaa itsekin tehdä jotain konkreettista, josta olisi ehkä jollekin hyötyä jossain vaiheessa elämäänsä. Se on ainakin omalla kohdalla varmaa, että tämä raapustelu tänne palstalle ei johda mihinkään hyödylliseen. Ajan haaskaustahan tämä vain on. Jossain määrin tietenkin terapeuttista sellaista.

Tulihan taas settiä suollettua.
Olen täysin samaa mieltä HMenthalin kanssa, jostain syystä ne parhaat pelimiehet/asiantuntijat/valmentajat löytyvät aina sieltä kotisohvilta kaljapäkin ja läppärin välistä, ei niitä tuolla kentillä näy (enkä nyt tarkoita HMenthalia, hänen ja esim. Johanneksen ja Cou10:n rakentavan asiallisia kirjoituksia on aina kiva lukea). Mutta ne kaverit jotka voivat sanoa 'been there, done that' ovatkin jo harvemmassa. Futiksessa ja monessa muussakin asiassa.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Niinpä niin, matsin JÄLKEISISTÄ tapahtumista voi jäädä muisteltavaakin, mutta itse OTTELUSTA ei niinkään. Jos kotijoukkue ottaa pataan 1-3, niin ei ole tainnut mennä kaikki ihan putkeen? Jokaista ottelua pitää lähteä voittamaan, olkoon kyseessä vaikka Pelen ja Maradonan yhteinen jäähyväispeli. Ja nyt kun pelattiin kauden (ja monivuotisen kapteenin) viimeistä kotiottelua, olisi suonut ottelun päättyvän Poolin voittoon hyvällä pelillä ja Kapun maalilla, mutta ei... ottelun jälkeiset hehkutukset on sitten ihan asia erikseen, ja ne Gerrard ansaitseekin..
Nojoo. Puhuin matsin jälkeisistä haastatteluista. Ei se itse matsi putkeen olekaan mennyt. Se nyt vaan on tällä hetkellä ihan sama miten nämä matsit päättyvät kun panoksia ei ollut tuossakaan oikein kummallakaan porukalla. Ja olihan se Gerrard siellä kentällä pelaamassa, joten kai siitä pelistäkin jäi jotain mieleen? Vaikka sitten hänen kauttaan jossei tuloksellisesti.

Mikäli Milner on saatavilla ilmaisella siirrolla, olisin minä ainakin hyvilläni mikäli hänet saataisiin. Palkasta mies joutuisi varmaan tinkimään... Skrtelistä pitäisin kiinni, Aggerin lähtö/poislaitto oli virhe, ja Lovreniin en luota vieläkään. Jos Ings on saatavilla kohtuuhintaan niin sitäkin voisi harkita, eiköhän mies ainakin Lambertin ja Borinin tasolle pääse...
Ings tai kuka muu tahansa tulisikin niin toivotaan ettei jäisi ihan Lambertin ja Borinin tasolle. Liverpool kaipaa vahvistuksia eikä lainalle lähetettäviä pelaajia.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Case Sterling saa jo vähän ikäviä piirteitä, kun Raheem on joutunut kuuntelemaan buuauksia Poolin palkitsemistilaisuudessa. Jos Pool meinaa jääräpäisesti pitää Sterlingistä kiinni, niin onhan toi kaikkea muuta kuin hyvä tilanne koko joukkueen kannalta. Sterlingin motivaatio ei varmaankaan nouse, jos joutuu väkisin jäämään ja mites sitten peluutat tuollaista kaveria. Jotenkin veikkaisin, että ei ne syötöt tule lähtemään ajallaan ,vaan yksin paineltaisiin menemään aina menetykseen asti, tai johonkin ratkaisuyritykseen asti, eikä tämä palvele joukkueen pelaamista mitenkään. Päinvastoin, tuossa voi alkaa tulemaan turhaa skismaa pelaajien välille ja rosterin luotto manageriin ei varmaankaan nouse tällaisen tapahtuessa. Eli kaikki kaiketi häviäisivät, jos Sterling haluaisi muualle, eikä Pool myisi.

Sterling booed at ceremony.

Samassa tilaisuudessa Couts valittiin Poolin Vuoden pelaajaksi. Ei tämä pysti aivan täysin väärään osoitteeseen mennyt. Jospa "Big Phil" vielä tuosta kehittyisi jatkossa, niin tietäisi Poolille hyvää.

Philippe Coutinho named Liverpool's Player of the Year following Brazilian midfielder stellar season for Merseysiders.
 

Cou10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Saimaan Pallo, LFC
Samassa tilaisuudessa Couts valittiin Poolin Vuoden pelaajaksi. Ei tämä pysti aivan täysin väärään osoitteeseen mennyt. Jospa "Big Phil" vielä tuosta kehittyisi jatkossa, niin tietäisi Poolille hyvää.

Philippe Coutinho named Liverpool's Player of the Year following Brazilian midfielder stellar season for Merseysiders.

Täysin ansaittu palkinto onnistuneesta kaudesta. Coutinhon pelaamista on ollut jo pitemmän aikaa ilo katsoa, nopeine sivuttaisliikkeineen ja millintarkkoine ulkosyrjäsyöttöineen, mutta nyt viimeistelyynkin on tullut uudenlaista kliinisyyttä. 22-vuoden ikäisenä kehitystä tapahtuu vielä aivan satavarmasti ja toivottavasti se kehitys tapahtuu Liverpoolissa. Coutinhon ympärille on hyvä rakentaa.

Exclusive - Jordon Ibe to sign new Liverpool contract, reveals Brendan Rodgers | talkSPORT

Jordon Ibe allekirjoittaa mitä ilmeisimmin jatkosopimuksen Liverpoolin kanssa. Olisiko tässä Raheemin korvaaja jo omasta takaa?

Katsos, ManU on ilmeisesti Sterlingin kintereillä.

Liverpool FC reject Raheem Sterling enquiry from Manchester United - Liverpool Echo
 
Viimeksi muokattu:

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En tiedä pystynkö naurulta kirjoittamaan, mutta koitetaan! Case Sterling saa koko ajan vain naurettavampia piirteitä! Käsikirjoitetut Emmerdalet ja Kaunarit on kevyttä settiä tämän rinnalla. Ikävintähän tässä koko setissä on se, että Sterling saa jatkuvasti vaan enemmän ja enemmän paskaa niskaan, ja kaikkea mahdollista muutakin. MItenköhän pojan pää kestää, kun juttu suurenee koko ajan ja kusipään leima vaan kasvaa. Ei toi sen agenttikaan kyllä ihan kaikilla sylintereillä käy. Uskomatonta puuhastelua! UKK:n sanoin: "Saatanan tunarit!" Yksi vahva voittaja tälläkin tarinalla jälleen on...

Raheem Sterling agent Aidy Ward says Liverpool FC man "definitely" not signing contract and labels Jamie Carragher a "kn*b"

Tuossa jutussa on linkki heti Sterlingin kuvan alla ja siinä on kanssa hyvää settiä ja ihan hyviä kommentteja. Kannattaa katsoa.

Ja tottakai kaikki sanomiset kiistetään heti ja välittömästi, mutta vahinko on jo tapahtunut. Tästä tulee varmaan kaikkien aikojen lakijuttu vielä kaiken muun hyvän päälle. Aivan pakko oli vilkaista, että millainen mies tuo Aidy Ward oikein on ja onneksi Mirror oli jo tehnyt jutun tästä. Isojen diilien mies joo... Kannattaisikohan Sterlingin tosiaan vaihtaa agenttia. (Linkeissä ainakin osin samaa juttua, mutta menköön.)

Raheem Sterling agent denies Evening Standard story

Who is Aidy Ward? Agent of Liverpool star Raheem Sterling profiled

Joo-o. Sterlingin perässä on varmaan ainakin 7-8 seuraa, mutta Pool tuskin mitään hätäisiä kauppoja tekee, kuten Suarezin kohdalla jo nähtiin ja Sterling tuskin muuttaa mihinkään Valjun kilpailevaan jengiin, ei ainakaan halvalla. Vittuillessaan pitävät Sterlingin vielä tuon pari kautta pienellä palkalla. Mitenköhän Sterlingin motivaatio kestää tämän kaiken ja mitenköhän muut Poolin pelaajat tähän reagoivat, jos yhden agentti huutelee, että ei pidä Poolia minään.


Mielenkiinoinen kesä on totta tosiaan tulossa!
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Kahden nuorukaisen varmistuneet jatkosopparit:
http://www.liverpoolfc.com/news/latest-news/185621-ibe-signs-new-long-term-lfc-deal

http://www.liverpoolfc.com/news/latest-news/185620-flanagan-seals-new-liverpool-contract

Iben ja Flannon jatkosopimukset on hyviä uutisia molemmat. Sekä ihan hyvä esimerkki myös Raheemin suuntaan. Muutenhan Raheemin voisi vaikka noiden Wardin kommenttien perusteella heittää ressujen kanssa tahkoamaan treenejä loppukaudeksi. Onhan sinne laitettu Suarezkin aikanaan. Muutenkin tässä on jotenkin tullut mieleen parin kesän takaiset tapahtumat. Ensin riidellään kesä, sitten sovitaan uudella sopparilla ja lopuksi ensi kesänä myydään. Nyt on Sterlingin kohdalla ainekset samaan.

Ihan realistisesti jos katsoo noiden Valjun TOP4 jengien kentällisiä niin Cityn puolella Raheem varmaan parhaiten kentälle pääsisi. Muualla tuntuu olevan aika kovia kavereita nippu edessä.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onhan sitä nykymaailmassa tapahtunut kummallisempiakin juttuja, mutta en näe yhtään syytä siihen, miksi Pool myisi Sterlingin ManU:un, jos siis päätyvät lopulta myymään. Ainahan sitä tarjouksen saa tehdä, mutta johtaako se vielä mihinkään konkreettiseen, onkin jo toinen juttu.

Tuossa aiemmin poustaamassani linkissä Echon sivuille on tosiaan tuo heidän oma linkki lehden "Live seurantaan" ja siellä on tilannetta seurattu pitkin päivää. Siellä on koottu aika hyvin kaikki päivän setit mm. kommentteineen ja fanien twiitteineen sekä on kyssäreitä ja vastauksia näihin mm. James Pearce:lta ja tuolla kyssärissä kolme vastaa, että "Pool on aiemmin tehnyt selväksi, että eivät halua myydä kilpailijoille Valjuun." Ihan hyvää settiä kyllä tuolla.

Onhan tuolla netissä myös settiä, että ManU ei olisi kiinnostunut Sterlingistä. Paha sanoa mitään alkuperäisen lähteen laadusta/luotettavuudesta.
Manchester United NOT interested in Liverpool's Raheem Sterling

Se on kuitenkin selvää, että huomenna, tai tänään, perjantaina Pool ei aio keskustella Sterlingin soppariasioista yhtään mitään.
Liverpool FC cancel Raheem Sterling contract talks after Aidy Ward 'comments'

Seuraavassa lisäystä tuohon Sterlingin myynnin "QPR-pykälään." Eli Ayren kannattaa onnistua neuvotteluissa erittäin hyvin, jotta Sterlingin hinta on iso ja poolille jäisi itselleen reilummin pelihiekkaa.
Confirmed: The truth about Sterling's 20% QPR 'sell-on' clause. £50m transfer fee means LFC lose £10m

Sunderlandin sarjapaikan uusimisessa hyviä otteita esittänyt Pool-laina Coates haluaisi uuden mahdollisuuden Anfieldillä. Ei taida onnata Rodgersin aikana.
Liverpool: Sebastian Coates wants Anfield return after helping Sunderland stay in Premier League

Iben ja Flannon uudet sopparit ovat hyvä juttu Poolin kannalta ja hyvä, että ne saatiin julkaistua vielä tällä viikolla, kuten aiemmin huhuissa kerrottiin. Tai ainakin Ibestä oli tätä huhua ja olihan Flannostakin huhua, että Pool tarjoaisi silti uutta pahvia, vaikka polvi edelleen klesana onkin.

Keskiviikkona tuli julki, tai ainakin Echo julkaisi, tämän raportin, jossa on listattu suurimmat palkanmaksajat urheilussa. PSG häärii listan kärjessä ja neljä ensimmäistä sijoitusta menevät futisjengeille. Pool on listalla sijalla 14 ja tämä tarkoittaa sitä, että keskimäärin Poolin pelaaja tienaa £67,486 viikossa eli £3.51m vuodessa. Noinkohan tuo sijoitus tippuu ensi kaudella. Isoja summia muuten omiin tuloihin verrattuna...
Revealed: Average salary of Liverpool FC players and how they compare with other teams in major sports

Loppuun vielä tällainen kirjoitus, joka tuli netissä vastaan.
Liverpool in Crisis as Increased Scrutiny May Tear the Squad Apart
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Guardianin Football Weekly Podcastia kuunnellessa, yksi "juontajista" tokaisi, että Sterlingin sukulainen oli todennut, että Raheem olisi Arsenalin pelaaja ja Walcott menisi samaa kyytiä toiseen suuntaan. Toivon sydämestäni että asia ei ole näin, sillä Sterlingin ja Agentin touhut ovat vituttaneet viime viikkoina rajusti + Arsenal tarvitsee nyt mielummin jotain muuta, kuin Sterlingin tyyppistä vipeltäjää.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Pyh, kun Sterling pelaisi Arsenalissa, kunnossa ja tosissaan, niin heti sen seuran kannattajat unohtaisivat, että hän on entinen Liverpool-pelaaja. Sterling on vain yksi pelaaja, joten jos lähtee Liverpoolista, niin lähtee. Vaikea taas vain uskoa, että "pihi-Wenger" saisi Sterlingin ostettua, mutta saa nähdä taas kuinka käy. Nyt vaikuttaa, että Sterling lähtee Liverpoolista ja toivottavasti siirtosumma on noin £45-50m.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Guardianin Football Weekly Podcastia kuunnellessa, yksi "juontajista" tokaisi, että Sterlingin sukulainen oli todennut, että Raheem olisi Arsenalin pelaaja ja Walcott menisi samaa kyytiä toiseen suuntaan. Toivon sydämestäni että asia ei ole näin, sillä Sterlingin ja Agentin touhut ovat vituttaneet viime viikkoina rajusti + Arsenal tarvitsee nyt mielummin jotain muuta, kuin Sterlingin tyyppistä vipeltäjää.
Toi pätee muuten toisinkin päin. Liverpool myös tarvitsee nyt ihan jotain muuta kuin Theo Walcottia Sterlingin tilalle. Sikäli Arsenal varmaan olisi yksi vaihtoehto koska Raheem on siltä isolta kirkolta aikanaan liikkeelle lähtenyt.

EDIT: Raheemista kun on jauhettu jo kyllästymiseen asti niin minusta tässä on kaikkien laatuartikkeleiden äiti. Hyvin todennäköisesti joku näistä neljästä vaihtoehdosta vielä Raheemin kohdalla käy toteen...
http://www.espnfc.com/club/liverpoo...pool-options-in-raheem-sterling-contract-saga
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös