Liverpool FC 2013–2014

  • 145 238
  • 708

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Ei ainakaan virallisilta sivuilta osunut omiin silmiin moista uutista. Monet sivustot toki kertoivat sen, että vuokrahinnasta on sopuun päästy.

BBC:n juoruosasto kiusoittelee vielä sillä, että Real olisi tajoamassa £45M Suarezista tänään. Saa nähdä kuinka käy..

No pientä hässäkkää on vielä luvassa, kun puhutaan siitä että Borini siirtyisi Sunderlandiin lainalle vuodeksi. No huomenaamuna ollaan viisaampia missä mennään.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
No pientä hässäkkää on vielä luvassa, kun puhutaan siitä että Borini siirtyisi Sunderlandiin lainalle vuodeksi. No huomenaamuna ollaan viisaampia missä mennään.

Sakho ja Ilori liittyvät Anfieldille. Molemmille selkeätä tarvetta. Iso peukku.
 

melon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Boston Bruins
No pientä hässäkkää on vielä luvassa, kun puhutaan siitä että Borini siirtyisi Sunderlandiin lainalle vuodeksi. No huomenaamuna ollaan viisaampia missä mennään.

Joo, Borinin lainasta on ollut juttuja. Borinia ei varsinaisesti tule akuutisti ikävä, mutta jos tuo Real-huhu muuttuu todellisuudeksi, niin tilalle pitäisi saada kyllä joku tekijämies (siinä ei Borinin jääminen paljon lohduttaisi).
 

StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvin alkaa olla syvyyttä jengissä:

Mignolet/"Given"
GJ/Kelly -- Agger/Toure -- Sakho/Ilori -- JE/Cissokho​
SG/Allen ---- Lucas/Hendo​
Coutinho/Alberto
Moses/Aspas ---------------- Suarez/Sterling/Ibe​
Sturridge/Borini​


Eikä noi pelipaikat nyt voin mene, mutta periaatteessa on vähintään 2 ukkoa per pelipaikka. Niin ja yli jää vielä Skrtel ja Wisdom.

StevieY
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Nyt on siirtohulinat saatu rauhoittumaan ja päästään keskittymään itse asiaan kunhan maaottelutauko potkitaan alta pois. Liverpoolin kokonaissaldo näyttää jotakuinkin tältä, pl. jotkut junnut joita en jaksanut listata:

Sisään:
Kolo Toure
Luis Alberto
Iago Aspas
Simon Mignolet
Aly Cissokho laina
Tiago Ilori
Mamadou Sakho
Victor Moses laina

Ulos:
Danny Wilson
Jonjo Shelvey
Suso lainalle
Pepe Reina lainalle
Jay Spearing
Stewart Downing
Andy Carroll
Fabio Borini lainalle
Oussama Assaidi lainalle
Daniel Pacheco
Carra lopettanut

Tuota listaa kun vertailee vaikkapa pelipaikoittain, niin mielestäni otettiin kyllä iso harppaus eteenpäin ihan maalivahdista lähtien, vaikka toki Simonin pitääkin vielä hyvä forminsa säilyttää. Hyökkäyksen pallollista taitoa on saatu lisättyä selvästi. Lisäksi viime vuonna maaleja onnistuttiin tekemään varsin hyvä määrä, mutta puolustuksessa oltiin tuuliajolla. Nyt on selkeästi saatu vahvistettua peräpäätä, ja vieläpä pitkän tähtäimen kanssa. Summattuna sanoisin, että hyvin onnistunut siirtoikkuna Liverpoolilta kokonaisuudessaan.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Ranskan siirtomaahedelmät Poolin puolustuksessa ja Moses laidalla ovat kyllä etukäteen ajateltuna hyviä vahvistuksia. Mielenkiintoisin punaisten kokoonpano aikoihin, jos minulta kysytään. Mahtaa gettopoika Luisia vituttaa, kun mikään seksikäs suurseura ei täkyyn tarttunutkaan.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä näkisin kanssa Liverpoolin lukeutuvan kärkiporukoihin tällä kaudella. Viime viikolla hegemoniaottelun alla duunissa Liverpoolia liputtavalle kaverille sanoinkin, että uskon että asetelmat esim. Unitediin verrattuna ovat nyt Poolin puolella, ja että nuo kaksi porukkaa ovat varmaan käänteisissä asemissa viime vuosiin nähden.

No, viikonloppunahan pisteet keksinäisessä jo jäivätkin Anfieldille, mutta muutenkin nyt oikeasti uskon muutaman vuoden tauon jälkeen, että Liverpoolin pelissä alkavat palaset olla kohdallaan ja homma voisi toimia alusta asti. Mestaruustaistoon en nyt vielä usko yltävän, mutta sen sijaan että Pool taistelee sijoista 5-7 sakissa, näkisin hyvinkin Rodgersin johtavan hyvin kasattua joukkuettansa sinne sijoille 2-4.

Toki jos uudet kaverit tuovat vielä lisää laatua ja jämäkkyyttä ja Suarez palattuaan jatkaa viime kauden tahdillaan, kaikki voi tietenkin olla mahdollista mihin vaan etenkin jos esim. Chelsea tai kukaan muukaan mestariehdokas ei pelaa maagista kautta ja ala repiä kaulaa muihin.

Kuitenkin siis, uskon Liverpoolin pelaavan parhaan kautensa hetkeen, viime kausi oli totuttelua ja sisäänajoa uudella managerilla, nyt on paketti kasassa ja hyvä alkukausi vielä entisestään nostaa uskoa ja itseluottamusta joukkueen sisällä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Brendan Rodgers plans to give Luis Suárez a wide berth at Liverpool | Football | The Guardian
Rodgers kertoo Guardianille, että Sturridge jatkaa kärjessä, kun Suarez palaa peleihin 25. syyskuuta, vastustajana Man Utd Capital One Cupissa. Suarez pelaa laidassa ja toisessa laidassa Victor Moses. Coutinho pelaa Sturridgen alapuolella hyökkäyksen keskustassa. Luulisi, että Lucas ja Gerrard pelaavat alempana keskikentällä. Henderson tipahtanee penkille, jos kaikki terveinä, samoin Aspas. Ihan hyviä suunnitelmia, mutta katsotaan nyt ensin kuinka moni pelaaja palaa terveenä maajoukkue-tauolta.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Brendan Rodgers plans to give Luis Suárez a wide berth at Liverpool | Football | The Guardian
Rodgers kertoo Guardianille, että Sturridge jatkaa kärjessä, kun Suarez palaa peleihin 25. syyskuuta, vastustajana Man Utd Capital One Cupissa. Suarez pelaa laidassa ja toisessa laidassa Victor Moses. Coutinho pelaa Sturridgen alapuolella hyökkäyksen keskustassa. Luulisi, että Lucas ja Gerrard pelaavat alempana keskikentällä. Henderson tipahtanee penkille, jos kaikki terveinä, samoin Aspas. Ihan hyviä suunnitelmia, mutta katsotaan nyt ensin kuinka moni pelaaja palaa terveenä maajoukkue-tauolta.
Luultavasti noin tuo tulee menemäänkin. Toki Mosesin peluuttamiseen vaikuttaa varmasti vielä se, että miehellä ei ole paljoa kertynyt kokemusta jengistä, joten siellä voi yllättäen ollakin Aspas tai Hendo jopa avauksessa. Suarez, Sturre ja Coutinho saattavat osoittautua aika kiveen hakatuiksi vaihtoehdoiksi, mikäli Luisin pelihuumorikin on yhtään kohdallaan. Toivottavasti Rodgersilta löytyy palleja siirtää mies tarvittaessa sivuun, jos huomataan että peli ei maistu, tai yhteispeli ei toimi muun yläkerran kanssa. Suarez kuitenkin rakastaa palloa aika kovasti ja se ei tuossa pelityylissä usein kyllä parasta lopputulosta tuota.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nostetaan ketjua ylös, kun oli valahtanut jo toiselle sivulle. Eli kausi on aloitettu kolmella 1-0 voitolla ja sarjajohto on vakuuttava. Maanantaina on sitten vieraspeli Swansea vastaan, joka on lähes paikallismatsi. Katsoin Poolin otteluohjelmaa ennen seuraavaa maaottelutaukoa ja se näyttää seuraavalta:
Swansea 16.9. (vieras)
Southampton 21.9. (koti)
Sunderland 29.9. (vieras)
Crystal Palace 5.10. (koti)
Eli ei mikään paha ohjelma, kaikki joukkueet noista ovat voitettavissa vähintään 1-0. Kirjoitin kauden alussa, että jos saadaan hyvä kauden alku (5-6 voittoa putkeen), niin CL paikoista tämän jälkeen taistellaan ihan vakavasti. Toivon, että 5.10. Liverpoolilla on 21 sarjapistettä ja sen jälkeen tutkitaan sarjataulukkoa, paljonko muut ovat perässä.
 

Oddee

Jäsen
Swansea 16.9. (vieras)
Southampton 21.9. (koti)
Sunderland 29.9. (vieras)
Crystal Palace 5.10. (koti)

Vaikein noista neljästä ottelusta on luultavasti ensimmäinen, eli maanataina vieraissa Swanseaa vastaan. Haiskahtaa itselleni tasurilta, mutta toivotaan voittoa. Seuraavat kotipelit olisi hyvä hoitaa kunnialla, eikä Sunderlandkaan ole vielä vakuuttanut.

Ja Crystal Palace kaataa tänään Manun! ;-)
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kirjoitin kauden alussa, että jos saadaan hyvä kauden alku (5-6 voittoa putkeen), niin CL paikoista tämän jälkeen taistellaan ihan vakavasti. Toivon, että 5.10. Liverpoolilla on 21 sarjapistettä ja sen jälkeen tutkitaan sarjataulukkoa, paljonko muut ovat perässä.
Oletpas sinä negatiivinen. Minä mietin mahdollisuutta lähteä paikanpäälle katsomaan kun mestaruus ratkeaa. Arvon tässä sen välillä, ratkeaako 12. vaiko 26.4.2014.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Näköjään on häämatkallakin sen verran aikaa rapakon takana töllön äärellä pyöriä että ehtii matsia täyden ajan katselemaan. Oli juuri niin tiukkaa kuin osasi odotaakin, ja ilmeisesti BR miettii että turha heti alussa karata sarjassa muilta liikaa karkuun.

Kaksijakoisesti mentiin. Liverpool oli keulassa ensimmäisen puolikkaan ja Swansea toisen selkeästi. Lopussa oli jo ihan tyytyväinen tasuriin kun tuntui että kentällä on vain yksi joukkue. Ex-Liverpool pelaaja Jonjo Shelveylta kentän näkyvin esitys, kun ensin teki tahdolla joukkueensa 1-0 johtomaalin, ja alusti syötöillään sitten molemmat Liverpoolin maalit ja Michun tasoituksen. Niin sitä pitää!

Muutamia havaintoja:
- Uusista pelaajista Sakholla vielä tottakai hakemista mutta hyviä isäntämäisiä katkoja välillä.
- Moses oli Poolin parhaita, ja teki heti maalinkin.
- Coutinho liikkui ja järjesti ensimmäisellä jaksolla peliä upeasti. Toivottavasti ei loukkaantunut pahemmin.
- Sturridge etenee edelleen maali/peli tahtia, mutta tänään olisi Mosesin tarjoilusta pitänyt niitata toinenkin.
- Liverpoolin paras tänään ehkä Skrtel. Varsinkin Bonyn paikan pelastaminen ennen viivaa oli sitä Martinia mitä pitää nähdä enemmän.

Poolin miehistö on muuttunut huimasti vuoden aikana, ja kyllä se heijastuu vielä negatiivisestikin pelaamiseen. Syötöt karkailevat tai jäävät liian taakse, kaveri syötetään omissa ahtaaseen väliin ja prässi unohtuu muilta kun yksi yrittää sitä käynnistää. Lisäksi vielä on sanottava että onhan kuluttava tuo tämän hetkinen pelityyli kun alussa mennään helvetin lujaa, ja sitten 45-60 minuuttia juostaan kaverin perässä ilman palloa. Noihin seikkoihin nähden on kausi alkanut hyvin. Toivottavasti jatkossa paikoista rankaistaan useammin, ja ei tarvitse pelätä viimeistä tuntia jatkuvasti että peli tasoittuu yhdellä vahingonlaukauksella.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
10 pistettä neljästä pelistä on loistava aloitus uudistuneelta Liverpool-joukkueelta ja paikka sarjan kärjessä mukava lisä-bonus pelien seuraamiselle. Ei vielä yhtään sellaista peliä, jossa oma peli kuosissa koko 90 minuuttia. Nyt viimeiset puoli tuntia sujui tasapeliä varmistellessa ja pallo Swansealla. Hyvä analyysi jo Andilta häämatkalta (onnittelut), joten ei tämän enempää eilisen illan pelistä. Shelveyn peli oli tietysti harvinainen esitys, kun käytännössä 1+3 ja peli päättyi 2-2.

Lauantaina pitää taas kotona napata 3 pistettä Southampton-pelistä, mutta tiukka ottelu siitäkin pelistä tulee, uskoisin.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
10 pistettä neljästä pelistä on loistava aloitus uudistuneelta Liverpool-joukkueelta ja paikka sarjan kärjessä mukava lisä-bonus pelien seuraamiselle.

Kyllä, ja nuo voitot 3:sta ekasta pelistä teki sen, ettei eilinen tasuri nyt juurikaan harmittanut. Toki jos tasoitusmaali olisi tullut johonkin 90+3 aikaan, niin olis vähän saattanu kirpasta.

Luotto Liverpooliin on kyllä kovempi kun hetkeen aikaan. Paljon tosiaan uudistuksia, mutta ihan hyvännäköistä peliä jo heti alusta asti. Saataisko tällä kaudella menestystä viimeinkin?!
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Andy tiivisti eilisen ottelun erinomaisesti. Lisäksi on kyllä nostettava hattua Swansealle. Eivät paljon peruutelleet, ja toka jaksolla iskivät jo puolesta kentästä kiinni kuin sika limppuun. Moses häipyi kuvasta tällöin totaalisesti, usein ajoi jopa kolmen miehen sumppuun. Tämä toisaalta kuvasti sitä, että Poolilla ei ollut toisella jaksolla ollenkaan liikettä, eikä kaveria autettu. Mutta kaikenkaikkiaan ainakin minulle jäi Moseksesta pirteä kuva. Jätti jopa pallollisena vastustajan pallottomia kilpajuoksussa. Johnssonia olisi kaivattu oikealle puolelle tekemään nousuja, ei Wisdomista ollut täyttämään noita saappaita.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Jaahas. Pelipäivä ja lähes varmat 3 pistettä taas plakkarissa. Alla lueteltu avaus on kyllä varsin hauska puolustuslinjan osalta kun koko topparinelikko vilistää kentällä yhtäaikaa. Mielenkiintoista nähdä tänään varsinkin laitapuolustajien, eli Sakhon ja Touren nousut. Aspas ottanee kymppipaikan ylhäällä Coutinhon poissa ollessa. Kyllä tuollakin pitäisi Soton kaataa, mutta varovainen pitää olla. Soton esittää välillä surkean palloilun vastapainona upeitakin otteita.

The team in full is: Mignolet, Sakho, Agger, Skrtel, Toure, Lucas, Henderson, Gerrard, Aspas, Moses, Sturridge.

Subs: Jones, Kelly, Sterling, Enrique, Wisdom, Ibe, Alberto.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Jaahas. Pelipäivä ja lähes varmat 3 pistettä taas plakkarissa.

Näin pääsi käymään. Huvittavaa ylimielisyyttä poolilaisilta, kun monen vuoden kyntämisen jälkeen ovat voittaneet pari peliä oikeassa paikkaa ja ovat sarjakärjessä sarjan alkumetreillä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Näin pääsi käymään. Huvittavaa ylimielisyyttä poolilaisilta, kun monen vuoden kyntämisen jälkeen ovat voittaneet pari peliä oikeassa paikkaa ja ovat sarjakärjessä sarjan alkumetreillä.
Heh... Vain myyrä on noin sokea eläin. Olisit edes yrittänyt lukea viestini loppuun.

Hirveetä kuraa matsi oli sen tunnin minkä itse katsoin ja varsinkin hyökkäyspeli kaipasi luovuutta ja ennen kaikkea liikettä.
 

Betoz

Jäsen
Aivan umpisurkea peli Liverpoolilta. Ainoat vaaralliset paikat olivat Gerrardin pari vaparia.

Kyllähän tuosta kokoonpanostakin näki, että vaikea peli tiedossa. Skrtelillä ja Aspasilla ei pitäisi olla mitään asiaa avaukseen ja Hendersonilla ei mitään asiaa koko jengiin. Tähän kun lisätään vielä Touren pelaaminen laidassa, jossa miehellä ei todellakaan riitä jalat pallon kanssa eikä ilman.

Tässä nähtiin, miten käy kun avauksesta on pari pelaajaa poissa. Ei riitä taso edes liigan paskimpia jengejä vastaan. Lisää turhia pistemenetyksiä on luvassa kauden edetessä ja TOP4 valuu pois - taas kerran.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Rodgers saa ottaa oman osuutensa tappiosta, kun rakensi neljästä keskuspuolustajasta koko avauksen puolustusryhmityksen. Loppujen lopuksi kentälle jäi neljästä keskuspuolustajasta vain Sakho ja Toure, kun Rodgers korjaili puolustusta ja keskikenttää, epäonnistuen myös siinä, että peli olisi parantunut vaihdoista ja muutoksista. Pelin sekasotku oikeastaan vain kasvoi loppua kohden ja Southampton haki helpot kolme pistettä Anfieldiltä. Yksilöt epäonnistuivat myös pahasti ja ei viitsi luetella eniten epäonnistuneita pelaajia, kun ne kaikki tietää ilmankin. Keskikenttä kaipasi pahasti Coutinhon luovuutta, mutta ei yhden pelaajan poissaolo saisi koko pakkkaa näin pahasti sotkea kuin tänään nähtiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös