Liverpool FC 2011-12

  • 129 714
  • 613

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Flanagan sai kovaa koulua toisella jaksolla, mutta nuoruuteen kuuluu virheet. Ei tasapeliin jääminen ollut Flanaganin vika.
Juu, Flanaganin peli hajosi aika täydellisesti toiselle jaksolle, kuten isommassa kuvassa toki koko Liverpoolin pelille kävi Sunderlandin alkaessa prässäämään hieman alkua vahvemmin. Toisella jaksolla näytti lyhyidenkin syöttöjen saaminen omille aika vaikealta.

Kuten sanoit, toivotaan miehen itsensä kannalta ettei Flanaganin nuoruuden ja kokemattomuuden virheitä kohdella tyyliin pasi Rautiainen ja PK-35, eli pari virhettä ja loppukausi katsomossa. Toivotaan että Dalglishilla riittää kärsivällisyys, sillä ihan lupaavia otteita nuorukainen kuitenkin laidallaan esitti ennen kun alkoi toisen jakson aikana olemaan pulassa vähän tilanteessa kuin tilanteessa. Toki rajansa kaikella, tuolla tasolla muutama tunarointi liikaa ja löytää itsensä auttamatta penkiltä tai katsomosta.

Olipa muuten Suarezilta paska pilkku, mahtoi tuntua hyvältä viitisen minuuttia myöhemmin onnistua ja huudattaa Anfieldin täyttä tupaa.

Carrollin peliä tykkään kyllä minäkin katsella, on hyvä päällä ja molemmilla jaloilla ja liikkuu todella isolla säteellä. Ei ole mikään yksiulotteinen target-mies vaan näkee pelin hyvin ja jakelee maukkaita syöttöjä oikeisiin suuntiin ja on kuitenkin jatkuva uhka hyökkäyspäässä niin boksin ulkopuolelta jalkojensa kanssa ja tietenkin sisäpuolella päänsä kanssa. Toivottavasti kausi menee siviilissä putkeen ja keskittyy täysipainoisesti futikseen, tehnee hyvin taas maaleja.
 
Viimeksi muokattu:

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Vaikea matsihan se oli kuten odottaa saattoi. Pallollinen pelaaminen oli helvetin huolimatonta koko matsin ja ensimmäisellä jaksolla oikeastaan vain muutaman pelaajan yksilösuorituksilla pysyttiin pinnalla. Nuo suoritukset tulivat Adamilta, Suarezilta ja Lucasilta. Toisella jaksolla sitten mystisesti paketti levisi totaalisesti käsiin ja varsinkin miesten etäisyydet olivat jotain aivan karmeaa katsottavaa, mutta tämä on luultavasti juuri palkkaa siitä kun puoli kokoonpanoa vaihtuu kausien välillä, joten ei vielä kauheasti jaksa jännittää. Flanno puolusti heikosti toisella jaksolla muutaman tilanteen, mutta ensimmäisellä esiintyi kyllä äärettömän hyvin. Uskon että junnu saa kyllä Kennyltä edelleen luottoa(ja pitääkin saada) saadakseen varmuutta peliinsä. Parasta Flannon pelissä on ehdottomasti tuo ennakkoluulottomuus ja pelirohkeus, ja nyt pelikokemuksen myötä tulee varmasti lisää varmuutta myös otteisiin. Tällä hetkellä kehitys näyttää kyllä siltä että varmasti mies on maajoukkuekalustoa tulevaisuudessa.

Jatkossa Kennyn pitää saada porukka huomattavasti paremmin säilyttämään etäisyydet sivuttain, ja pystysuuntaan, pallon kanssa, sekä ilman palloa. Ensimmäisen parikymppisen aikana homma toimi jotenkin mutta sen jälkeen ei sitten ollenkaan. Osittain tämä johtui jatkuvista harhasyötöistä, mitkä kyllä luultavasti häviävät parin kolmen matsin jälkeen kuvasta jo huomattavasti.

Ja edelleen... Cahill näytti avauskierroksella että ehkä kannattaisi Ngogista luopua ja hommata mies rinkiin jos löysiä vielä on. Huhuissahan tuo kauppa on taas tänään pyörinyt.
 

J.Petke

Jäsen
Jotenkin tämän päivän pelin perusteella näytti siltä, että (ainakaan tänään) Dalglish ei kyennyt pelin sisällä taktikoimaan ja muuttamaan peliä niin, että Sunderlandin prässäys oltaisiin saatu murrettua. Minä olen tämän jo aiemmin arvellut Kennyn heikkoudeksi ja nyt se vain sai lisää vettä myllyyn. Suuret valmentajat pystyvät kääntämään jo kertaalleen kääntyneen pelin takaisin omaksi hallinnaksi mutta Kenny ei tätä vielä ole osoittanut. Aikaa tosin on näyttää, että hän pystyy/osaa näin tehdä.

Suarez näytti olevan arvaamattomuudellaan (taas) se pelin ns. avaava pelaaja. Hän pystyy pelillään kääntämään otteluita ja kunhan vaan pysyy kunnossa niin tulee tekemään myös ison kasan maaleja.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Seurasin hieman tarkemmin Poolin avauspeliä. Pelin alussa Pool avasi pääasiassa aika nopeasti, pääsääntöisesti Suarez liikkui jompaan kumpaan laitaan josta häntä haettiin joko pitkillä tai sellaisilla puolipitkillä syötöillä. Tämä toimikin aika hyvin, Suarez sai pallon usein haltuun ja sitä jaettua ja hankittua erikoistilanteita, kuten vaparin josta maali tuli.

Kun Pool pääsi johtoon se alkoi hidastaman peliään, pelattiin pitempiä syöttöketjuja pakistossa, jossa syöteltiin pakki-pakki-lucas-pakki-pakki ketjuja, nämä päättyivät yleensä siihen että pallo syötettiin Adamille joka pelasi sitten pidemmän syötön. Lyhytsyöttäpelillä ei varsinaisesti hyökkäämään päästy.

Toisella puoliajalle peli enemmän tai vähemmän hajosi, pääsääntöinen hyökkäysmetodi oli pitkä syöttä, aika usein Carragherin tai Enriquen toimesta. Adamille ei pystytty pelaamaan yhtä usein palloa keskustaan. Sunderland liikkui paremmin toisella puoliajalla.

En tiedä mikä Dalglishin ajatus Downingin suhteen on, häntä ei käytännössä yhtään pystytty käyttämään perinteisenä laitapelaajan, joka hän on ja joksi kuvittelen että hänet on hankittu. Yksi nousu ja veto mutta muuten hän ei laidan kautta juurikaan pystynyt mitään kehittämään, eikä häntä juuri syötöillä edes haettu.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eka peli takana ja siitä jäi mieleen hieno eka jakso ja se, ettei toinen jakso sujunut ihan samoin. Uusia hankintoja oli kiva seurailla ja vanhoista Carroll esiintyi edukseen. Andy pelaa rauhallisesti sekä voittaa lähes jokaisen pääpallon, vaarallinen kaveri. Flanagan tosiaan jätti Larssonin vapaaksi ja sitten pallo olikin maalissa. Muutama epävarma syöttökin tuli sen jälkeen, mutta tosiaan, toivotaan ettei filttiketju silti kutsu vaan saa jatkaa pelaamistaan. Pakistoon tulee kuitenkin Johnson ja Enrique siellä myös on eli kilpailemaan Flannakin joutuu paikastaan. Avausjaksolla pelattiin selkeästi nopeammin hyökkäysuuntaan, mutta toisella jaksolla (jostakin syystä) peli hidastui ja syötötkin lyhenivät. No, yksi pistekin parempi kuin nolla. Tästä se lähtee!
 

Bats

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Ässät, UFC
Avauspeli ei jättänyt hyvää fiilistä. Kotipelit tulisi hoitaa aina - ja varsinkin Sunderlandin tasoiset joukkueet. No, vaikeuksia oli muillakin kärkipään joukkueilla. Tosin avasivat kautensa vieraissa.

Liverpoolin uusista pelaajista Enrique oli ehdottomasti paras: erinomaista puolustuspelaamista. Kertaakaan ei vastustaja päässyt ohitse. Vielä kun hyökkäyspelaaminen parantuu, niin tästä hemmosta saadaan monta hyvää tarinaa aikaiseksi.

Henderson pelasi epävarmasti. Ihmettelin hieman Kuytin jättämistä penkille hänen taakseen. Dirk tuo sitä sähäkkyyttä ja raatamista, jota tarvitaan tällaisia joukkueita vastaan jotka ryhmittyvät lähinnä puolustukseen.
Adam oli ok. Hyviä syöttöjä ja vapari joka johti maaliin. Downing haki selvästi itseään. Yksi erinomainen nousu, joka paremmalla tuurilla olisi johtanut kierroksen hienoimpaan maaliin.

LS oli huikea. Pilkku meni metsään, mutta muuten upea peli.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Avausjaksolla pelattiin selkeästi nopeammin hyökkäysuuntaan, mutta toisella jaksolla (jostakin syystä) peli hidastui ja syötötkin lyhenivät.

Tai kyllä ne syötöt pitenivät, eilen katselin uudestaan pelin viimeiset noin 30 minuuttia, sen jälkeen kun Sunderland oli tasoittanut. Poolin pakit avasivat peliä tänä aikana, eli sinä aikana kun hakivat voittoa pelin loppupuolella, 16 kertaa pitkällä ilmapalolla. Tähän en laskenut purkuja vaan sellaisia tilanteita joissa oli selvästi aikaa avata peliä, plus tähän tuli vielä muutama Reinan antama pitkä pallo. Agger pari kertaa antoi maata pitkin Adamille, yhdestä Adam lähti pitkään kuljetukseen, muuten Pool ei käytännössä rakentanut lyhyillä syötöillä, tai pari kertaa yritti mutta esimerkiksi keskikentän antamat avaavat syötöt menivät järjestäen harakoille. Muutaman kerran ikään kuin flipperimäisesti pallo pommi lyhyemmilläkin palloilla hyökkäysalueelle.

Onko tämä sitten King Kennyn taktiikka, että pitkää palloa isketään. Jos on niin uskallan ennustaa että tulee vaikea kausi. Tuolla taktiikalla voi vaikka Manusta saada voiton, jos puolustupeli onnistuu ja Suarez tai Carroll saavat runnottua maalin tai pari. Toisaalta sitten melkein kaikilla joukkueilla on hyvät edellytyksen puolustaa tuollaista hyökkäämistä vastaan jolloin jopa kotonaan Poolin tulee olemaan vaikea ottaa rutiinivoittoja heikoimpiakin joukkueita vastaan. No toki King Kennyllä on vielä aikaa kaivella erinlaista pelikirjaa esiin.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Tai kyllä ne syötöt pitenivät, eilen katselin uudestaan pelin viimeiset noin 30 minuuttia, sen jälkeen kun Sunderland oli tasoittanut. Poolin pakit avasivat peliä tänä aikana, eli sinä aikana kun hakivat voittoa pelin loppupuolella, 16 kertaa pitkällä ilmapalolla. Tähän en laskenut purkuja vaan sellaisia tilanteita joissa oli selvästi aikaa avata peliä, plus tähän tuli vielä muutama Reinan antama pitkä pallo. Agger pari kertaa antoi maata pitkin Adamille, yhdestä Adam lähti pitkään kuljetukseen, muuten Pool ei käytännössä rakentanut lyhyillä syötöillä, tai pari kertaa yritti mutta esimerkiksi keskikentän antamat avaavat syötöt menivät järjestäen harakoille. Muutaman kerran ikään kuin flipperimäisesti pallo pommi lyhyemmilläkin palloilla hyökkäysalueelle.
Syötöthän nimenomaan pitenivät väkisin kun Poolin miehistö repesi käytännössä jokapuolelle kenttää. Ei tällöin pystytä minkään muunlaista syöttöpeliä esittämäänkään. Pallottomana taas sitten ei pystytty enää antamaan minkäänlaista painetta Sunderlandille kun pelaajien välit kasvoivat niin suuriksi. Ehkä ei vielä kannata kuitenkaan luulla että KK:n taktiikka olisi nimenomaan tuo viimeisen puolen tunnin pelaaminen.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Ehkä ei vielä kannata kuitenkaan luulla että KK:n taktiikka olisi nimenomaan tuo viimeisen puolen tunnin pelaaminen.

No en tiedä kannattaako vai ei, näyttöähän tämän kauden osalta ei ole paljon eli ei tässä toisaalta kannata olettaa pelattavan muutakaan taktiikkaa. Kyllä tietyllä tavalla on ihan perusteltua olettaa että King Kenny olisi pystynyt harjoituskaudella harjoituttamaan sellaisen pelitavan johoon uskoo ja että ensimmäisessä pelissä sitä olisi noudatettu. Tuo pidempien pallojen viljely oli kyllä teemana myös ensimmäisellä puoliajalla, vaikkakin silloin Adam myös antoi enemmän pidempiä syöttöjä eikä niin paljon pakit.

No yhtä kaikki, yksi pelin ei hommaa ratkaise suuntaan tai toiseen joten nähtäväksi jää millaisella pelitavalla Pool jatkaa. Arsenal peli nyt ei välttämättä paljon kerro koska sitä Kenny saattaa lähteä pelaamaan puhtaasti puolustamalla ja vastaiskuilla, vaikkakin Arsenal on juuri nyt aika haavoittuvainen. Sitä seuraavat kaksi peliä Bolton(k) ja Stoke(v) näyttävät jo aika pitkälti King Kennyn ajatusmaailmaa.
 
Viimeksi muokattu:

Musta87

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Syötöthän nimenomaan pitenivät väkisin kun Poolin miehistö repesi käytännössä jokapuolelle kenttää. Ei tällöin pystytä minkään muunlaista syöttöpeliä esittämäänkään. Pallottomana taas sitten ei pystytty enää antamaan minkäänlaista painetta Sunderlandille kun pelaajien välit kasvoivat niin suuriksi. Ehkä ei vielä kannata kuitenkaan luulla että KK:n taktiikka olisi nimenomaan tuo viimeisen puolen tunnin pelaaminen.
Nimenomaan näin. Neljä uutta ukkoa avaukseen, joista Enrique ehti vetää yhdet treenit joukkueen kanssa ennen ensimmäistä peliä, ei voi olla näkymättä esityksessä. Verrattuna viimevuotiseen kauden avaukseen wanhoja pelaajia olivat Reina, Carra, Agger ja Lucas. Kaikki muut uusia sitten vuoden takaisen... On siis selvää, että ottaa aikansa, ennen kuin peli on sen näköistä kun Kenny - ja ymmärtääkseni erittäin suuressa roolissa taktisella puolelle oleva Steve Clarke - haluaa. Oikeastaan sivullekirjoittaneen mielestä peli näytti ihan hyvälle paikoitellen ekalla jaksolla, mutta kyllä tuossa tekemistä on. Toinen jakso nyt oli sitten sitä itseään.

Topparia edelleen huhutaan hankittavaksi. Useimmin huhuissa ovat pyörineet Dann (Birmingham), Cahill (Bolton, osamaksuna toiseen suuntaan menisi N'Gog) ja nyt viimeisimpänä Chelsean Alex. Agger ilmeisesti sai (taas) jonkinmoisen tällin ja voi joutua ainakin hetkeksi sivuun. Tämä taas tarkoittaisi (valitettavasti?) Kyrgiakosin paluuta kokoonpanoon Arsenalia vastaan. "Saattaisi" olla keskuspuolustus muodossa Carra-Kyrgi hieman pulassa jalalla van Persietä, Wallcottia yms. vastaan...
 

Bats

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Ässät, UFC
Topparia edelleen huhutaan hankittavaksi. Useimmin huhuissa ovat pyörineet Dann (Birmingham), Cahill (Bolton, osamaksuna toiseen suuntaan menisi N'Gog) ja nyt viimeisimpänä Chelsean Alex. Agger ilmeisesti sai (taas) jonkinmoisen tällin ja voi joutua ainakin hetkeksi sivuun.

Viimeisimpänä huhuissa Stoken Shawcross. En kannata. Kyllä luulisi maailmalla riittävän parempia ja ennenkaikkea nopeampia pakkeja kun nämä hitaat perusbrittijyrät.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Viimeisimpänä huhuissa Stoken Shawcross. En kannata. Kyllä luulisi maailmalla riittävän parempia ja ennenkaikkea nopeampia pakkeja kun nämä hitaat perusbrittijyrät.
Mikäli briteistä pitää tosiaan väkisin kaivaa uusi toppari niin sitten kääntyisin Gary Cahillin kannoille kiireen vilkkaa.

Noista huhutuista toppareistahan Cahillin ja B`hamin Scott Dannin sopimus raukeaa ensi kesänä, joten siellä on myyntipainettakin ilmassa. Shawcrossia ei ole Stoken vielä ainakaan pakko myydä(sopimus vuoteen 2014), joten hintapyyntökin olisi varmaan sitten sen mukainen. Kyllähän tällä hetkellä brittiseurat tietävät esim. Poolin olevan toppareiden perässä ja osaavat varmasti muuten siirtää tuon tiedon hintaankin. Itse mietiskelin että olisiko tässä selvitty halvemmalla. jos olisi toimittu kesän korvalla...
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Topparin hankintaa taitaa nyt hidastaa se, ettei Liverpool saa myytyä/vuokrattua järkevillä ehdoilla kolmikkoa Poulsen, Cole ja Aquilani muualle. Poulsenia on tarjottu yhden brittilehden alkuviikon huhun mukaan osahintana Shawcross-kauppaan Stokelle. Jopa Meireles on ollut myyntihuhuissa mukana, varmaan osittain sen takia, että menisi helposti kaupaksi. Ngog saatetaan tietysti vielä 31.8 mennessä myös myydä. Se tosin vaatisi ehkä yhden hankinnan hyökkäykseen, joten toteutuuko, saa nähdä. Liverpool ei ole ManCity, eikä edes Chelsea, rahavaroiltaan, joten pakko välillä on myydäkin pelaajia, ennen ostoja.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Erittäin mielenkiintoinen päivä tulossa kun Emiratesilla päästään heti tässä vaiheessa kautta jo kunnon testiin. Paperilla ajateltuna joukkueita, tässä voisi olla Poolin sauma yllättää ja ottaa 3 pistettä, mutta silti Arsenal on aina arvaamaton, ja varsin vikkeläjalkainen porukka. Poolin pienoisen edun puolesta puhuisi tuo myllytys Gunnersin ympärillä pitkin kesää, sekä pelikiellot ja loukkaantumiset.

Keskialue pitäisi tänään saada huomattavasti paremmin haltuun kuin viime viikonlopun avausmatsissa. Kennyn kannattaisi harkita 3 miehen keskustaa, koska esim. Lucas/Adam kaksikolla pelattaessa on mielestäni suuri riski siihen ettei jalat yksinkertaisesti riitä enää. Tällöin nähtäisiin jälleen etäisyyksien kasvaminen, pallottoman pelin vuotaminen, sekä pallollisen pelin puuroutuminen summittaisiksi pitkiksi syötöiksi. Kysymys varmasti onkin että mikäli esim. Meireles lisättäisiin tuohon keskustaan, niin menisikö silloin Carrollilta avauspaikka? Tähän en kyllä Kennyn usko ryhtyvän.

Veikkaisin kuitenkin avausta jotenkin näin.

----------Reina--------------
Kelly-Carra-Agger-Enrique
-----------Lucas-------------
--------------Adam----------
Kuyt---------------Downing
--------Suarez--------------
--------------Carroll---------

Eli Kelly ja Kuyt tulisivat vuorostaan kokeilemaan oikeaa laitaa. Pakko jokatapauksessa vielä tässä vaiheessa kautta on olla optimisti ja laittaa Poolin 0-2 voitolle vetoja. Se taitaisi muuten ollakin ensimmäinen voitto vieraissa Arsenalista n. 10 vuoteen.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Pakko jokatapauksessa vielä tässä vaiheessa kautta on olla optimisti ja laittaa Poolin 0-2 voitolle vetoja. Se taitaisi muuten ollakin ensimmäinen voitto vieraissa Arsenalista n. 10 vuoteen.
Voin jakaa veikkausvinkkejä jatkossakin jos ketään kiinnostaa...

Nojoo. Itse peli oli tuloksellisesti täydellinen, mutta ainakin omasta mielestäni parannettavaa jäi vielä jonkun verran. Etenkin maalipaikkojen vähyys ennen Pingpongin ulosajoa pisti hieman miettimään. Sitten Luisin ja Raulin kentälle tulon jälkeen peli alkoi näyttämään huomattavasti paremmalta, ja syöttökuviot menivät paremmin pystysuuntaan. Pelin alkupuoliskolla oli hieman ongelmana se, että tietynlainen rohkeus ylöspäin menoon tuntui puuttuvan. Positiivista oli toki se, ettei ihan samanlaista roiskimista nähty kuin Black Catsia vastaan viikko sitten. Tyytyväinen pitää olla myös pallottoman pelaamisen keskialueen hallintaan. KK oli hyvin hajuilla että keskusta pitää Arsenalin kaltaista jengiä vastaan sulkea tiiviisti.

Heikkoja pelaajia ei mielestäni tänään miehistössä ollutkaan, mutta silti parhaimmat esitykset nähtiin tottakai supersubeilta eli Meireles ja Suarez, ja tämän lisäksi Lucas oli erittäin kuuma keskellä, samoin Kelly oli laitapakkina hyvä. Tottakai myös Reina on mainittava nyt kun otti ne tärkeät pari koppia mitkä pitikin. Uusista pelureista Adam oli paras, Downing siinä hyvin perässä, mutta Hendo hakee vielä parastaan joukkueessa.

Voiton ja tasurin jälkeen on erittäin hyvä jatkaa sarjamatseja. Ensi viikollahan kohdataan Exeter kalja-cupissa. Jokohan siihen mennessä olisi uusia siirtouutisia tulossa?
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Heikkoja pelaajia ei mielestäni tänään miehistössä ollutkaan, mutta silti parhaimmat esitykset nähtiin tottakai supersubeilta eli Meireles ja Suarez, ja tämän lisäksi Lucas oli erittäin kuuma keskellä, samoin Kelly oli laitapakkina hyvä. Tottakai myös Reina on mainittava nyt kun otti ne tärkeät pari koppia mitkä pitikin. Uusista pelureista Adam oli paras, Downing siinä hyvin perässä, mutta Hendo hakee vielä parastaan

Enrique oli kyllä myös loistava. Kaveri pisti Walcottin niin syvälle takataskuun, että pääseekö tuo sieltä koskaan poijjes?

Tästä lausunnosta saa minut suolata keväällä, mutta väitän, että tällä kokoonpanolla tuodaan pokaali kotiin pitkästä aikaa:
Reina
Johnson Cahill Agger Enrique
Gerrard Lucas Adam Downing
Suarez
Carroll

Toki tuossa on monta kysymysmerkkiä (Cahillin osto ja muutamien terveys), mutta eipä ole vastustajienkaan otteet vakuuttaneet vielä.
Chelsealla ja munalla ei ole keskikentällä riittävää taitoa ja lisäksi molempien veskarit vuotavat. Arsenal on jo nyt ulkona. Mestaruus on meidän.
UGH! OLEN PUHUNUT!
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Enrique oli kyllä myös loistava. Kaveri pisti Walcottin niin syvälle takataskuun, että pääseekö tuo sieltä koskaan poijjes?
Joo itseasiassa täysin unohtui Enrique, joka todellakin oli hyvä. Jos kaveri noin tukkii vasemman laidan koko kauden ajan niin voidaan jo puhua loistavasta hankinnasta.

Tästä lausunnosta saa minut suolata keväällä, mutta väitän, että tällä kokoonpanolla tuodaan pokaali kotiin pitkästä aikaa:
Tuossa kokoonpanossa täytyisi olla tilaa Meirelesille... Miehen liikkuvuutta ja peliälyä Pool kyllä kaipaa kuten eilen nähtiin. Voi olla että SG ei niin usein kentälle tälläkään kaudella juokse, ja Raul on parempi kuin hyvä tuuraaja. Haluatko tarkentaa mistä pokaalista haaveilet, niitä kun on jaossa useampiakin?
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Tuossa kokoonpanossa täytyisi olla tilaa Meirelesille... Miehen liikkuvuutta ja peliälyä Pool kyllä kaipaa kuten eilen nähtiin. Voi olla että SG ei niin usein kentälle tälläkään kaudella juokse, ja Raul on parempi kuin hyvä tuuraaja. Haluatko tarkentaa mistä pokaalista haaveilet, niitä kun on jaossa useampiakin?

Näin juuri. Meireles on oikeastaan aina ollut Liverpoolin paras keskikenttä, kun olen nähnyt otteluita. Ensinnäkin hoitaa puolustuksenkin hyvin. Tämän lisäksi on selvästi parhaiten pelattavissa, osaa antaa nopeita, oivaltavia ja avaavia syöttöjä. Osaa ratkaista myös itse, jne. Sen lisäksi vielä hyvä fyysinen paketti(liike, kunto, kovuus, jne) päälle. Mielestäni ollut yleensä Gerrardiakin parempi, puhumattakaan muista.

Jos hänet jättää pois, niin Pool kyllä antaisi todella ison edun pois, kun se selvästi luovin ja eniten peliä edistävä pelaaja puuttuisi.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Näin juuri. Meireles on oikeastaan aina ollut Liverpoolin paras keskikenttä, kun olen nähnyt otteluita. Ensinnäkin hoitaa puolustuksenkin hyvin. Tämän lisäksi on selvästi parhaiten pelattavissa, osaa antaa nopeita, oivaltavia ja avaavia syöttöjä. Osaa ratkaista myös itse, jne. Sen lisäksi vielä hyvä fyysinen paketti(liike, kunto, kovuus, jne) päälle. Mielestäni ollut yleensä Gerrardiakin parempi, puhumattakaan muista.
Varsinkin nyt Kennyn aikana on Meireles ollut kyllä Poolin keskikentän nr. 1 tai ainakin jaetulla ykköstilalla Leivan kanssa, joka nauttii aikamoista aliarvostusta vieläkin. Toki miesten roolit ovat niin erilaisia ettei niitäkään pysty ihan tuollaisenaan vertaamaan. Lucasilla ei käytännössä ole suurta vastuuta ylöspäin pelaamisesta vaikka nimenomaan ylöspäin plaamistaan mies on parantanut kuin sika juoksuaan. Meireles on pelannut sitten molempiin suuntiin kyllä hyvin niinkuin totesit, ja varsinkin pystysuuntaan on tosiaan ollut joukkueen paras keskikentällä. Lisäksi mies tuo oivan lisän keskustan pallokontrolliin. Innolla odotan saako Raul jo seuraavassa matsissa enemmän vastuuta Kennylta? Toki Raulin peliajan vähyyteen toistaiseksi saattaa vaikuttaa myös pre-seasonin loukkaantumiset ja siltä osin keskenkuntoisuus.

Gerrard on viime aikoina pelannutkin niin vähän ja hajanaisia jaksoja että ei ole oikein mahdollisuutta edes verrata Meirelesin otteisiin. Mikäli eilisen kaltaista pelaamista nähdään Raul + Suarez kaksikolta jatkossakin, niin luultavasti miehet tuottavat paljon iloa kannattajille kauden mittaan.

Ensi viikonloppuna voisi Boltonia vastaan keskialueen ja hyökkäyksen osalta lähteä vaikka näin.

-----------Lucas----------
---------------Adam------
---Meireles---------------
Suarez----------Downing
---------Carroll-----------
 
Gerrard on viime aikoina pelannutkin niin vähän ja hajanaisia jaksoja että ei ole oikein mahdollisuutta edes verrata Meirelesin otteisiin. Mikäli eilisen kaltaista pelaamista nähdään Raul + Suarez kaksikolta jatkossakin, niin luultavasti miehet tuottavat paljon iloa kannattajille kauden mittaan.

Miltä näyttää ihanteellinen keskikentän ryhmitys siinä vaiheessa kun Gerrard on pelikuntoinen? Kenen paikan hän ottaa? Poolilla on tuo keskikenttä varsin hyvällä mallilla jo nyt ilman Gerrardia.
 

RDivis

Jäsen
Miltä näyttää ihanteellinen keskikentän ryhmitys siinä vaiheessa kun Gerrard on pelikuntoinen? Kenen paikan hän ottaa? Poolilla on tuo keskikenttä varsin hyvällä mallilla jo nyt ilman Gerrardia.

Samaa tulin itsekin miettineeksi. Hän tuskin on ainakaan palatessaan kovin korkeassa lennossa. Eikä ehkä enää tule olemaankaan siinä tikissä, kuin joskus aiemmin. Voihan toki olla, että itsellä on väärä kuva kovasti laskusuuntaisesta StevieG:stä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Miltä näyttää ihanteellinen keskikentän ryhmitys siinä vaiheessa kun Gerrard on pelikuntoinen? Kenen paikan hän ottaa? Poolilla on tuo keskikenttä varsin hyvällä mallilla jo nyt ilman Gerrardia.
Erittäin hyvä kysymys, ja toivottavasti Kennyllä on siihen aikanaan antaa hyvä vastaus. Mikäli pelattaisiin noin kuten aiemmin kaavailin, niin Meireles varmaan olisi juurikin liipasimella. Muita vaihtoehtoja olisi sitten esim. pistää Suarez kärkeen ja AC penkille, tällöin Gerrard mahtuisi tuohon ylemmän keskikentän rooliin. Tai mistä sen tietää vaikka Kenny vetäisi naftaliinista 3 puolustajan systeemin, mitä nähtiin viime kaudella ainakin muistaakseni Stokea vastaan. Paljon riippuu siitä kuinka hyvässä kunnossa kapteeni itse on, ja tosiaan saako mies tuon laskevan tähtensä takaisin nousemaan vanhalle tasolleen. Huikea peluri on jos sen tekee. Ja toinen asia mikä merkittää on tietty se lähteekö joukkueesta keskustan pelaajia vielä tässä siirtoikkunassa litomaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös