Linus Söderström

  • 92 342
  • 433
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Isles oli päättänyt etteivät tee tarjousta "loukkaantumisten riivaamalle" Söderströmille.

Eipä ollut suurikaan yllätys kun ei kyennyt pelaamaan edes AHL-joukkueessa vaan ne vähät pelit, mitä ylipäänsä kykeni pelaamaan, sujuivat ECHL-tasolla. Muutama loistelias kausi Euoroopassa suvereenina 1. veskarina ja sit hakemaan FA:na uutta alkua training campin kautta.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Söderström on parissa pelaamassaan pelissä voittanut allekirjoittaneen luottamuksen täysin. Jos hän vielä kuulemma kärsii pelituntuman puutteesta, niin millainen hän onkaan kun saa juonesta kunnolla kiinni?

Oikeasti, tällä hetkellä minulla on tunne, että luotan Linukseen enemmän kuin luotin Raantaan mestaruuskauden keväällä. Ja se on paljon sanottu.
 

Tuamas

Jäsen
Irtokiekkokontrolli on ainoa missä on enää varsinaisesti tekemistä, muuten alkaa näyttää täysin valmiilta huippumaalivahdilta sarjaan.

Tämäkin oikenee kun saa riittävästi toistoja.

Paketti pysyy ihailtavan hyvin kasassa, refleksit toimivat, sijoittuu ja lukee peliä erinomaisesti sekä on sopivan rauhallinen.

Liigan kolmen parhaan maalivahdin joukossa kauden päätteeksi, ei kahta sanaa mistään muusta.
 

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Irtokiekkokontrolli on ainoa missä on enää varsinaisesti tekemistä, muuten alkaa näyttää täysin valmiilta huippumaalivahdilta sarjaan.
Tämä oli itsellänikin mielessä suurimpana kehityksen kohteena. Jonkin verran irtokiekkoja putoilee eteen, mutta ei mitenkään hälyttävän paljon. Varmasti korjaantuu toistoilla.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Linukseen löytyy luottoa täältä. Otti tänäänkin muutaman gamesaverin eikä häkeltynyt vaikka Viljanen vähän jyräsikin.

edit: osuiko se Talajan laukaus kohti tyhjää maalia Linuksen mailaan? Jos osui niin aivan älytön torjunta
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Linukseen löytyy luottoa täältä. Otti tänäänkin muutaman gamesaverin eikä häkeltynyt vaikka Viljanen vähän jyräsikin.
Liigan parhaimpia veskareita!
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Sivuttaisliike timanttista. Ei ylipelaa yhtään, ja aina ilmestyy tyhjästä kiekon eteen. Torjunnat ovat kuitenkin ns. normitorjuntoja eikä mitään Hasekmaisia heittäytymisiä.

Loistava molari.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Sivuttaisliike timanttista. Ei ylipelaa yhtään, ja aina ilmestyy tyhjästä kiekon eteen. Torjunnat ovat kuitenkin ns. normitorjuntoja eikä mitään Hasekmaisia heittäytymisiä.

Loistava molari.

Sanoin itsekin jo aiemmin, mutta tosiaan ei minkäänlaisia kevätjuhlaliikkeitä, vaan olemus on aivan käsittämättömän rauhallinen. Söde sanoi itse jossain haastattelussa kun puhui taustastaan, että asperger auttaa keskittymään täydellisesti ja ADHD taas antaa energiaa. Kombo on siis näin ollen aikalailla täydellinen, se on nyt vain pelituntuman saamisesta kiinni, että on täysin oksat pois millainen veska meillä on..
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
On kyllä pelannut hienosti ja parantaa koko ajan. Hieno haku Kerttulalta.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
On kyllä pelannut hienosti ja parantaa koko ajan. Hieno haku Kerttulalta.

Kohta pelannut jo enemmän kuin viimeiseen kahteen kauteen... kun nyt vain pysyisi ehjänä ainakin tämän kauden
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei voinut tänään noille kolmelle päästetyllä maalille yhtään mitään. Kaikki ne olivat tekomaaleja ja omat unohtivat oman maalin suojelemisen
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo, on kyl vimosen päälle ammattilainen. Tuskin tullaan mitään romahdus pelejä näkemään. Yksittäisiä virheitä voi tietenkin tulla, mutta on sen verran kova kaveri ja osaa hommansa, niin mitään kunnon romahduksia tuskin nähdään.

Esim. Aittokalliolla viime peli oli melkoinen ohi ralli... Sami ei ollut yhtään valmis pelaamaan ja meinasi sössiä pisteet jo ensimmäisessä. MUTTA todettakoon, että Sami on Ässissä ollut sen verran tasaisen hyvä, että itse en tästä ala huolestumaan.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Moniko on parempi tässä Liigassa?!
 

Nigi

Jäsen
Torjunta% on parista viimepelistä heikko, mutta se ei todellakaan kerro koko totuutta. Todella hyvä on ollut maalissa, joka pelissä tulee uskomattomia venytyksiä. Parantanee vielä kauden edetessä, pelejä ei ole kuitenkaan paljoa alla tämän ja parin viime kauden aikana. Kultakimpale.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Moniko on parempi tässä Liigassa?!
Piti oikein miettiä ja en kyllä vaihtaisi kehenkään tässä liigassa.
Esimerkiksi Dostal saattaa olla parempi tällä hetkellä, mutta Linus parantaa peli peliltä ja tulee olemaan Liigan paras veskari piakkoin.
Kerttulalta loistava löytö!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös