Viime talvena koronan alkumeiningeissä alkoi seinät kaatumaan päälle, ja jostain se ajatus liikuntaan taas lähti. Juniorivuosilta löytyy siis joukkueurheilutaustaa jääkiekon ja jalkapallon parista, ja sen lisäksi hiihto- sekä maastojuoksukisojakin tuli kierreltyä aika paljon naperona. Eli urheilutaustaa kyllä löytyy, mikä sitten taas teininä loppui kuin seinään, kun bisse ja vähän epäterveellisempi safka omille muuton myötä tuli kuvioihin, ja kaikki muu kuin liikunta ja liikkuminen alkoi kiinnostaa. Ennen armeijaa tulikin napattua n. 4 vuoteen vajaa 40 kiloa lisämassaa, ja kuten arvata saattaa, kyse ei ollut lihaksesta.
Armeijassa ensimmäistä kertaa sitten lätkävuosien päätin aktivoitua, ja siellä iltavapailla tulikin liikuttua kiitettävästi. Ensin kävellen, ja sitten jonkin verran juosten. Painoa lähti pelkän alokaskauden (8 viikkoa) aikana 18 kiloa, koko puolen vuoden armeijan aikana vajaat 30 kg. Säännöllinen safka, hyötyliikunta ja kipinä liikkumiseen helpotti urakkaa todella paljon. Armeijan jäljiltä oltiin taas ihan kohtuullisessa kunnossa jonkin aikaa, mutta lenkkikipinä ei siviilin puolella jatkunut samalla tavalla, joten taas hiljalleen muutaman vuoden aikana tuli otettua jonkin verran kiloja takaisin. Ruokavalio ei tosiaan ole koskaan kuulunut vahvuuksiin, joten liikunnan jättämisen myötä kiloja on tullut takaisin nopeastikin.
Vielä tuossa armeijan ja nykyhetken välivuosina (2016?) tuli havahduttua painonnousuun, ja alkoikin punttisalilla käyminen kaverin kanssa, sekä höntsäsäbä nelosdivarissa. Tätä punttia kesti useammankin kuukauden, mikä oli hyvinkin poikkeuksellista, koska puntilla käyminen ei koskaan ole kuulunut suosikkeihin. Lopulta se vääjäämätön tapahtui, ja totaalinen kyllästyminen iski, eikä siinä mielentilassa mitään korvaavaa otettu tilalle, kun salibandykin alkoi taas jäämään. Siitä se kilojen kerryttäminen taas kerran alkoi, ja pian oltiinkin lähtöpisteessä.
Viime vuoden helmikuussa sitä sitten havahtui, että tässä ollaan rapakunnossa, 28-vuotiaana, ja terveyskin alkaa reistailemaan. Pientä pelkoa diabeteksestä, orastavasta uniapneasta, ehkä jopa tulevasta keuhkoahtaumasta sekä ihan yleisestä jaksamattomuudesta kun lyötiin neljän seinän sisällä makaavan Runk Karin mieleen, niin jotenkin alkoi lenkkeilykin kummasti kiinnostamaan. Painoa oli sen verran taas kertynyt, että kävelyllä se piti aloittaa hissuksiin, mutta siitä se taas lähti. Tasan kuukausi tästä "päätöksestä" päätin lopettaa tupakoinnin, koska se teki kaikesta aerobisesta lähes mahdotonta, kun sai jatkuvasti olla yskimässä keuhkojaan pihalle. Ilman tupakkaa on tullut oltua kohta 10 kuukautta, ja se oli tämän uuden "elintavan" ylivoimaisesti suurin ja tärkein yksittäinen muutos.
Kesällä aloin pitämään Suunnon kellolla kirjaa harjoituksista. Kaikkiaan harjoituksia tuli noin puolessa vuodessa 131 kappaletta ja 125 tuntia, mikä kuulostaa entiselle sohvaperunalle kelpo liikuntamäärältä. Lajikirjo on ollut hyvin laaja, ja vähän kaikkea on tullut nyt kokeiltua. Viimeisimpinä lajeina tullut todenteolla hurahdettua tennikseen (ja lumien myötä hiihtoon), mutta syksy meni hyvinkin pitkälti sulkapallon ja lenkkeilyn parissa. Uinnistakin innostuin tosissani, kunnes uimahallit menivät koronan takia kiinni, ja se sarjalippu jäi toistaiseksi pölyttymään hyllylle. Sen lisäksi kuntosalin kuntopyörä ja soutulaite tuli sateisina syksypäivinä tutuiksi, jos lenkille sateeseen ei viitsinyt lähteä tekemään itseään kipeäksi. Tällä hetkellä hikiliikuntaa tulee viikossa 4-6 tunnin välille, ja se on nykyisellään oikein sopiva määrä. Toki viikoissa on eroja, ja taitaa sinne yksi 10 tunninkin viikko mahtua, ja vastapainona tarkoituksella vietetty 0 tunnin viikko. Aerobinen kunto noussut huomattavasti, ja painoakin on lähtenyt kohta 25 kiloa, tupakoinnin lopettamisesta huolimatta. Liikunta on jälleen hauskaa, ja siitä nauttii. Sitä ei tee "pakosta", vaan nimenomaan on vapaaehtoista ja hauskaa.
Massaa on edelleen ylimääräistä, mutta suunta on ollut jatkuvasti alaspäin. Kiloja ei joulun tai uudenvuoden aikanakaan tullut lisää, mikä on hyvin positiivista. Painon suhteen tämä on ollut nopean alun jälkeen jopa yllättävän hidasta, mutta ruokavalion suhteen en ole edelleenkään noudattanut mitään orjallista linjaa. Kolmivuorotyöt tuovat omat haasteensa ruokailuaikoihin ja unen määrään ja laatuun, mutta tämä lisääntynyt liikunta on hyvinkin selvästi parantanut jaksamista töissäkin. Ruokailurytmeihin yrittänyt kiinnittää tarkemmin huomiota, ja sisältöönkin jonkin verran.
Täytän kesällä 29, ja julkisesti sen kavereilleni sanoin, että tavoitteeni on olla elämäni kunnossa, kun täytän 2022 kesällä 30. Matkaa sinne on vielä paljon edessä, mutta on tässä aikaakin. Nyt on liikunnan saanut taas "normalisoitua" siihen omaan arkeen (toivottavasti) pysyväksi ilmiöksi, ja aika vahva uskossani sen suhteen olen, että 30-vuotias Kari voi katsoa peilistä tyytyväisenä.