Mainos

Liigapelaajat rikoksen tiellä

  • 595 574
  • 2 563

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
"Syytetään" = epäillään, niin ei olla tuomittu mistään, jolloin ei oikeusturvan takia toimia millään tapaa. Ollaan kuitenkin oikeusvaltiossa, jossa ei ketään pidä tuomita ennen kuin on oikeudessa tuomittu.
Ei kokoonpanosta poistaminen ole mikään tuomio.
 
Jarzki

Jäsen
Niin, olkoon tämä ainakin minun osaltani clousaus tähän tapaukseen ja sitten keskitytään taas peleihin. Liian raskas viikko JYPin kannattajalle takana ja tämä tapaus jääköön historiaan ei niin hienona kokemuksena.

Käytettävissä olevien tietojen perusteella minä näen tapauksen niin, että kun JYP sai kuulla käräjäoikeuden käsittelystä, haluttiin tietysti keskustella asiasta samantien kasvotusten. Seuraavan pelin poissaolo johtui Korpelan mukaan terveyssyistä, mutta oliko tuo oikea syy, sitä voi jokainen miettiä itse. Voin melkein lyödä pääni pantiksi, että keskustelussa Lahtisen kanssa Lahtinen itse on vähätellyt tapausta ja sanonut syyttömyyden olevan täysin selvää ja todennäköisesti myös vakuuttanut, että tuomiota ei tule. JYP on siinä vaiheessa joutunut punnitsemaan vaikeaa tilannetta ja käymään molemmat vaihtoehdot läpi (siirtääkö sivuun rosterista jo tuossa vaiheessa vai ei), mutta lopulta päättänyt seisoa pelaajansa puheiden takana. Tähän viittaa myös TJ Korpelan lausunto, jossa korosti, että JYP "ei voi asettaa itseään oikeusasteen yläpuolelle ja lähteä tuomitsemaan Lahtista". Tämän on näin jälkikäteen helppo sanoa olleen JYPin osalta tapauksen suurin virhearvio ja jokainen voi siitä olla mitä mieltä haluaa ja halutessaan lynkata JYPiä niin paljon kuin mieli tekee. Itse ymmärrän kuitenkin JYPin näkökulman työnantajana vallan hyvin ja arvostan myös sitä, että luotettiin työntekijään, vaikka tällä kertaa se luotto menikin vihkoon.

Tuomion julkistamisen jälkeen JYP on hoitanut tapauksen esimerkillisesti (myös Pojun lausuntojen osalta) ja minä ainakin seison tässä vaiheessa 100 prosenttisesti seuran takana. Todella surullinen tapaus kaikin puolin, mutta nyt on taas aika mennä eteenpäin sen suuremmin taustapeiliin katsomatta. Jos jotain uutta raskauttavaa ilmenee niin se on sitten eri asia.
 
Viimeksi muokattu:

Zen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
30.9 pelatun SaiPa pelin kokoonpanoa JYP mainosti omilla insta sivuillaan Lahtisen kasvoilla. Tuo löytyy Jypin instasta edelleen. Samainen peli, johon Severi teki paluun oltuaan edeltävän päivän pelin sivussa ”nuhan” vuoksi. Tällöin JYPillä oli jo tiedossa, että mistä Lahtista syytetään. No Jyväs Pakari kiittää varmasti hyvästä näkyvyydestä.

Ehkä tieto ei ollut mennyt seuran some vastaavalle, mutta iso moka seuralta joka tapauksessa.
No tämä oli seuralta kieltämättä huonosti hoidettu. Kaikesta huolimatta mielestäni JYP on kokonaisuudessa hoitanut asian hyvin. Eihän JYPin tekemä rikos ole.

@Wiljami kanssa samaa mieltä siitä että keskustelu on ollut palstalla asiallista.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Keskisuomalaisen toimittaja kirjoitti aiheesta. Toimittaja kertoo myös omasta pojastaan, joka on pitänyt ilmeisesti Lahtista suosikkipelaajanaan.

Lahtisen saama raiskaustuomio on puhuttanut ajan kuvan mukaisesti etenkin sosiaalisessa mediassa. Lahtisen Instagramissa jakamasta videosta, missä hän vannoo syyttömyyttään, on tykännyt jo noin 22 000 ihmistä.

Tykkääjäjoukossa on mukana ihmisiä julkisuudesta tutuista henkilöistä aina vanhempiin ja pienempiin JYP-junioreihin, joista yksi on näköjään oma poikani.

Hän on juuri täyttänyt 13 vuotta. Hän tuskin on ainoa teini-iän kynnyksellä oleva, joka ei tahtoisi uskoa pahaa oman lajinsa taitajasta.

"Ei kai se, iskä, tehnyt sitä?"

Ja me tuskin olemme ainoa perhe, joka asiaa miettii. Miten käydä idolin tai suosikkipelaajan saamia vakavia rikostuomioita läpi lapsen tai nuoren kanssa?

Ei helppo pala purtavaksi – ei etenkään raiskaus. Törkeää rattijuopumusta yhtään vähättelemättä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
30.9 pelatun SaiPa pelin kokoonpanoa JYP mainosti omilla insta sivuillaan Lahtisen kasvoilla. Tuo löytyy Jypin instasta edelleen. Samainen peli, johon Severi teki paluun oltuaan edeltävän päivän pelin sivussa ”nuhan” vuoksi. Tällöin JYPillä oli jo tiedossa, että mistä Lahtista syytetään. No Jyväs Pakari kiittää varmasti hyvästä näkyvyydestä.

Ehkä tieto ei ollut mennyt seuran some vastaavalle, mutta iso moka seuralta joka tapauksessa.
Tässä todellakin oli kyse siitä, että varoaika oli erittäin lyhyt ja tuossa kohtaa tieto oli hädin tuskin ehtinyt seuran johtoon ja valmennukselle saakka. Suurin osa seuran henkilöstöstä ei ollut tietoisia asiasta, joten on inhimillistä, että tällaista voi silloin päästä käymään.

Tämä koko tilanne vaikutti pelkästään markkinoinnin näkökulmasta kymmeniin asioihin, joten on luonnollista, että lyhyellä varoajalla täydellinen reagoiminen on vähintäänkin erittäin haasteellista. Etenkin, kun tuossa kohtaa ei ollut kunnollista tietoa, että mistä tässä on lopulta kysymys.

Tähän reagoitiin heti kun tieto tavoitti oikeat henkilöt. Muutoin Severiä olisi käytetty markkinoinnissa tuon jälkeenkin. Mielestäni ei ole tarpeellista lähteä seuraa kovin paljoa tuosta syyllistämään, vaikka ikävä virhe tapahtuikin.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Riippuu aina tapauksesta.

Ei edes Norjan Breivik (karkea esimerkki) saanut tuomiota tapausta seuraavana päivänä. Mutta jos olisi pelannut hokia, ja saanut olla vapaalla jalalla tutkinnan ajan, niin seura varmasti olisi voinut hyllyttää peleistä. Palkkaa toki olisi joutunut maksamaan sopimuksen purkupäivään asti, joka lienee olisi tullut melko pian tuomion jälkeen.

Lahtisen tapauksessa seura ei varmasti olisi menettänyt paljon mitään, jos olisi pitänyt miehen poissa kentiltä nuo 3 peliä. Kuitenkin tiesi, että oikeuden päätös tulee melko pikaisesti. Mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, virhearvio joka toimii varmasti esimerkkinä tulevaisuudessa.

Juu ja ei. Fiksua Jypin kannalta olisi ollut 'hyllyttää' Seve aiemmin mutta. Ei pelkkä epäily ole peruste. Jos ei olisi tullut tuomioo niin silloin kyseessä olisi työnantajalta tapahtunut 'rikos' aiheettomasta hyllytyksestä. Eli Jyp olisi itse antanut tuomion ennen käräjäoikeuden päätöstä. Jyp toimi tässä mun mielestä niinkuin piti.

Nämä ovat asioita missä on vain sellaisia vaihtoehtoja mitkä ovat vaikeita päätöksiä.
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Tässä todellakin oli kyse siitä, että varoaika oli erittäin lyhyt ja tuossa kohtaa tieto oli hädin tuskin ehtinyt seuran johtoon ja valmennukselle saakka. Suurin osa seuran henkilöstöstä ei ollut tietoisia asiasta, joten on inhimillistä, että tällaista voi silloin päästä käymään.

Tämä koko tilanne vaikutti pelkästään markkinoinnin näkökulmasta kymmeniin asioihin, joten on luonnollista, että lyhyellä varoajalla täydellinen reagoiminen on vähintäänkin erittäin haasteellista. Etenkin, kun tuossa kohtaa ei ollut kunnollista tietoa, että mistä tässä on lopulta kysymys.

Tähän reagoitiin heti kun tieto tavoitti oikeat henkilöt. Muutoin Severiä olisi käytetty markkinoinnissa tuon jälkeenkin. Mielestäni ei ole tarpeellista lähteä seuraa kovin paljoa tuosta syyllistämään, vaikka ikävä virhe tapahtuikin.

Itselleni on aivan sama, että miten Jyp markkinointiaan tai someaan toteuttaa, joten tämän viestin jälkeen asia osaltani loppuunkäsitelty. Tuo on ihan selittelyä, ettei asiaan olisi voitu tai ehditty reagoida. Jypin johto todennäköisesti oli itse kauniisti sanottuna niin kipsissä, ettei kyennyt somesta tai markkinoinnista vastaavia henkilöitä informoimaan, siihen olisi ollut aikaa noin vuorokausi. Inhimillistä toki siinä mielessä, että voi kuvitella minkälainen pommi on kun noista Lahtiseen kohdistuneista epäilyistä kuulee ensimmäisenä toimittajalta. Yksi viesti markkinointitiimille, että Lahtista ei käytetä missään markkinoinnissa muutamaan viikkoon olisi todennäköisesti riittänyt. Mutta tähän ei tällä kertaa kyetty. Luulisi, että sometiimilläkin olisi joku plan B ollut heti valmiina koskien tuota insta julkaisua, koska Lahtinen oli edellisenkin pelin sivussa.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä voidaan. Tässä tapauksessa käräjäoikeus ei silti katsonut sitä tarpeelliseksi. Mutta olisi voinut määrätä Lahtisen heti vangittavaksi.

Minun mielestäni ei voida nyt hakea Lahtista linnaan.

Kyllä, käräjäoikeus olisi voinut määrätä Lahtisen vangittavaksi heti. Se ei sitä tehnyt. Tässä suora lainaus Vankeuslaista (luku 2 pykälä1 momentti 1): "Rangaistus on pantava täytäntöön ilman aiheetonta viivytystä, kun vankeusrangaistusta koskeva tuomio on saanut lainvoiman tai se on pantavissa täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio." Eli tällä hetkellä rangaistus voidaan panna täytäntöön vasta, kun se on saanut lainvoiman.

Tässä linkki Vankeuslakiin, josta saatavilla ajantasainen tieto.
 
Phil.A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Riippuu aina tapauksesta.

Ei edes Norjan Breivik (karkea esimerkki) saanut tuomiota tapausta seuraavana päivänä. Mutta jos olisi pelannut hokia, ja saanut olla vapaalla jalalla tutkinnan ajan, niin seura varmasti olisi voinut hyllyttää peleistä. Palkkaa toki olisi joutunut maksamaan sopimuksen purkupäivään asti, joka lienee olisi tullut melko pian tuomion jälkeen.

Lahtisen tapauksessa seura ei varmasti olisi menettänyt paljon mitään, jos olisi pitänyt miehen poissa kentiltä nuo 3 peliä. Kuitenkin tiesi, että oikeuden päätös tulee melko pikaisesti. Mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, virhearvio joka toimii varmasti esimerkkinä tulevaisuudessa.
Mitäpä jos ennen finaalipeliä toiselle joukkueista heitetään 10 raiskaus, pahoinpitely, varkaus, rattijuopumus jne syytettä, niin ei muuta kun kaikki 10 heti hyllylle tietämättä mikä on totuus?
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Minun mielestäni ei voida nyt hakea Lahtista linnaan.

Kyllä, käräjäoikeus olisi voinut määrätä Lahtisen vangittavaksi heti. Se ei sitä tehnyt. Tässä suora lainaus Vankeuslaista (luku 2 pykälä1 momentti 1): "Rangaistus on pantava täytäntöön ilman aiheetonta viivytystä, kun vankeusrangaistusta koskeva tuomio on saanut lainvoiman tai se on pantavissa täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio." Eli tällä hetkellä rangaistus voidaan panna täytäntöön vasta, kun se on saanut lainvoiman.

Tässä linkki Vankeuslakiin, josta saatavilla ajantasainen tieto.
Pakkokeinolain 12 pykälän mukaan tuomioistuin voi määrätä vähintään kahden vuoden vankeuteen tuomitun heti vangittavaksi. Erityisistä syistä myös lyhyemmän tuomion saaneet. Sitä pitää tosin oikeudessa joko syyttäjän tai asianomistajan vaatia, en tiedä vaadittiinko sitä tässä. Toki on kohtalaisen harvinaista että syytettyä ei ole määrätty tutkintavankeuteen jo ennen käräjäoikeuden käsittelyä, mutta tuomion jälkeen hänet määrätään kuitenkin heti vangittavaksi. Mutta mahdollista se on.
Jos sitten myöhemmin tuomio kumotaan, niin siitä voi vaatia valtiolta korvauksia. Kuten esim. Anneli Auerin tapauksessa.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No hyvä on, 10 netissä tehtailtua rikosilmoitusta. Miten siinä tapauksessa pitäisi toimia?
Ei mitään, koska kuka tahansa voi tehdä kenestä tahansa rikosilmoituksen, se ei ole todiste mistään. Ensimmäinen kysymys on, johtaako tämä edes esitutkintaan vai suoraan roskakoriin, toinen kysymys, eteneekö syyteharkintaan ts. syyttäjälle, kolmas kysymys nostetaanko syyte ts. mennäänkö käräjille, neljäntenä sitten tuomitaanko käräjillä.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Pakkokeinolain 12 pykälän mukaan tuomioistuin voi määrätä vähintään kahden vuoden vankeuteen tuomitun heti vangittavaksi. Erityisistä syistä myös lyhyemmän tuomion saaneet. Sitä pitää tosin oikeudessa joko syyttäjän tai asianomistajan vaatia, en tiedä vaadittiinko sitä tässä. Toki on kohtalaisen harvinaista että syytettyä ei ole määrätty tutkintavankeuteen jo ennen käräjäoikeuden käsittelyä, mutta tuomion jälkeen hänet määrätään kuitenkin heti vangittavaksi. Mutta mahdollista se on.
Jos sitten myöhemmin tuomio kumotaan, niin siitä voi vaatia valtiolta korvauksia. Kuten esim. Anneli Auerin tapauksessa.

Kyllä maalaisjärki näissä tilanteissa otetaan huomioon pistetäänkö heti istuun vai ei. Jos tuomio tulee esim tapon yrityksestä niin ei silloin ole kovin suurta toivetta vastata vapaalta.

Lahtisen kohdalla en näe syytä miksi ei voisi vastata vapaalla jalalla siihen asti kun tuomio saa lainvoiman.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itselleni on aivan sama, että miten Jyp markkinointiaan tai someaan toteuttaa, joten tämän viestin jälkeen asia osaltani loppuunkäsitelty. Tuo on ihan selittelyä, ettei asiaan olisi voitu tai ehditty reagoida. Jypin johto todennäköisesti oli itse kauniisti sanottuna niin kipsissä, ettei kyennyt somesta tai markkinoinnista vastaavia henkilöitä informoimaan, siihen olisi ollut aikaa noin vuorokausi. Inhimillistä toki siinä mielessä, että voi kuvitella minkälainen pommi on kun noista Lahtiseen kohdistuneista epäilyistä kuulee ensimmäisenä toimittajalta. Yksi viesti markkinointitiimille, että Lahtista ei käytetä missään markkinoinnissa muutamaan viikkoon olisi todennäköisesti riittänyt. Mutta tähän ei tällä kertaa kyetty. Luulisi, että sometiimilläkin olisi joku plan B ollut heti valmiina koskien tuota insta julkaisua, koska Lahtinen oli edellisenkin pelin sivussa.
En sanonutkaan, että olisi ollut mahdotonta reagoida ajoissa. Yritän vain nähdä asian inhimillisen puolen, enkä lähde jälkikäteen viisastelemaan, että olisihan tuo ollut helppoa. On täysin eri asia olla itse siinä tilanteessa, kun on juuri saatu tietoja, nekin tiedot hyvin vajaita ja asian käsittely on seuran sisällä vasta alkanut.

Käytännössä ensitieto seuran suuntaan tuli toimittajalta perjantaina alkuiltapäivästä, jonka jälkeen ehdittiin alustavasti keskustella pelaajan kanssa ja hakea lisätietoja asiasta illan aikana. Seuraavana aamupäivänä kyseinen markkinointikuva julkaistiin. Siinä puhutaan ehkä muutamasta tunnista, minkä aikana piti päättää kaikki ne toimenpiteet, mihin siihen saakka saatujen tietojen varassa ryhdytään.

On todella helppoa huudella jälkikäteen, kuinka helppoa olisi ollut reagoida ja ehtiä tekemään sitä ja tätä. Jos kuitenkin asiaa pohtii inhimillisesti ja järkevästi, niin ymmärtää, että tilanne oli vaikea, tietoja hyvin rajallisesti ja reagointiaikaa hyvin vähän. Virhe tapahtui, mutta kyse on inhimillisestä ja ymmärrettävästä virheestä, jonka vuoksi seuraa ei mielestäni tarvitse suuresti kritisoida.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Mitäpä jos ennen finaalipeliä toiselle joukkueista heitetään 10 raiskaus, pahoinpitely, varkaus, rattijuopumus jne syytettä, niin ei muuta kun kaikki 10 heti hyllylle tietämättä mikä on totuus?
Jos tuolla tavalla haluaa finaalivastustajan avainpelaajia sivuun, niin sulla täytyy olla aika melkoiset ennustajan lahjat (ja aika paljon muutakin talenttia). Prosessi on nimittäin käynnistettävä, eli se rikosilmoitus on jätettävä, ennen kauden alkua. Esim tässä Lahtisen tapauksessa rikosilmoitus jätettiin kesällä 2022, ja oikeuskäsittely oli syyskuussa 2023, tuomio tuli lokakuussa 2023.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Noi Lahtisen selitykset Instagramissa ovat olleet niin saatanan noloja ja vastenmielisiä, että vituttaa uhrin puolesta kahta kauheammin, kun on lukenut mitä kommentteja raiskauksen uhri on saanut. Vaikuttaa oikein kunnon narsistiselta kusipäältä, joka julkisuuden avulla haluaa uhrista rikollisen.

Samalla ei voi ymmärtää Lahtisen puolustelijoita, jotka kertovat että katsotaan homma loppuun ja odotetaan lopullista tuomiota, sekä lähtevät täälläkin epäilemään uhrin kertomusta ja lässyttävät jotain kuinka naiset voivat vittuilaakseen tehdä näin.

Ei ole mitään mitä odottaa, vaan Lahtinen on jo oikeudessa tuomittu seksuaalirikollinen, raiskaaja.

Itse olisin antanut vielä viisi vuotta lisää tuomion pituuteen. Suomi kun on aivan liian lepsu maa seksuaalirikollisten tuomioissa.

Toivottavasti on tämän väkisinmakaajan koko ura ohi kiekon osalta.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakkokeinolain 12 pykälän mukaan tuomioistuin voi määrätä vähintään kahden vuoden vankeuteen tuomitun heti vangittavaksi. Erityisistä syistä myös lyhyemmän tuomion saaneet. Sitä pitää tosin oikeudessa joko syyttäjän tai asianomistajan vaatia, en tiedä vaadittiinko sitä tässä. Toki on kohtalaisen harvinaista että syytettyä ei ole määrätty tutkintavankeuteen jo ennen käräjäoikeuden käsittelyä, mutta tuomion jälkeen hänet määrätään kuitenkin heti vangittavaksi. Mutta mahdollista se on.
Jos sitten myöhemmin tuomio kumotaan, niin siitä voi vaatia valtiolta korvauksia. Kuten esim. Anneli Auerin tapauksessa.

Mahdollista toki, mutta en kyllä muista koskaan kuulleeni tuollaisesta tilanteesta. Yleensähän ollaan jo valmiiksi tutkintavankeudessa, josta "siirrytään" vankeuteen, kun tuomio tulee lainvoimaiseksi.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
En sanonutkaan, että olisi ollut mahdotonta reagoida ajoissa. Yritän vain nähdä asian inhimillisen puolen, enkä lähde jälkikäteen viisastelemaan, että olisihan tuo ollut helppoa. On täysin eri asia olla itse siinä tilanteessa, kun on juuri saatu tietoja, nekin tiedot hyvin vajaita ja asian käsittely on seuran sisällä vasta alkanut.

Käytännössä ensitieto seuran suuntaan tuli toimittajalta perjantaina alkuiltapäivästä, jonka jälkeen ehdittiin alustavasti keskustella pelaajan kanssa ja hakea lisätietoja asiasta illan aikana. Seuraavana aamupäivänä kyseinen markkinointikuva julkaistiin. Siinä puhutaan ehkä muutamasta tunnista, minkä aikana piti päättää kaikki ne toimenpiteet, mihin siihen saakka saatujen tietojen varassa ryhdytään.

On todella helppoa huudella jälkikäteen, kuinka helppoa olisi ollut reagoida ja ehtiä tekemään sitä ja tätä. Jos kuitenkin asiaa pohtii inhimillisesti ja järkevästi, niin ymmärtää, että tilanne oli vaikea, tietoja hyvin rajallisesti ja reagointiaikaa hyvin vähän. Virhe tapahtui, mutta kyse on inhimillisestä ja ymmärrettävästä virheestä, jonka vuoksi seuraa ei mielestäni tarvitse suuresti kritisoida.

Mitä Jyp olisi voinut tehdä? Vaikka pelaajalla on rikossyyte mistä ei ole ratkaisua niin käsittääkseni olet syytön kunnes tuomio on tullut. Jotain asioita voisi tehdä toisin mutta tapahtunut mitä on tapahtunut.

Pelaajayhdistys olisi ollut kimpussa mikäli Lahtinen olisi ollut syytön ja Jyp olisi hyllyttänyt tämän ennen tuomioo. Niinkuin sanoin että teit ja jätit tekemättä niin jotkut eivät tykkää siitä.
 
Seinänen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Paskanmarjat, kyllähän valmennus ja/tai seura voi yksittäisen pelaajan pudottaa kokoonpanosta poppareille ilman pelillistä syytä ihan milloin vaan. Eikä tälle tarvitse edes antaa mitään syytä median suuntaan jos sitä joku sattuu kyselemään tai kenelle muullekaan.

Ja eikös tässä Lahtisen tapauksessa aikajana mennyt jotakuinkin niin, että torstaina tuli tieto syytteestä ilmi ja perjantain matsista (KalPa-JYP) mies olis sivussa 'nuhan' takia, kunnes lauantaina (JYP-SaiPa) taas oli pelikunnossa ja pelasi normaalisti seuraavan viikon matseissa keskiviikkona (JYP-Ässät) ja lauantaina (JYP-Kärpät).
Kyllähän seura olisi voinut ja olisi myös pitänyt jatkaa miehen pitämistä sivussa kokoonpanosta myös noista kolmesta matsista joissa pääsi pelaamaan.

Se miksi seura ei näin toiminut niin sitä en ymmärrä. Olisi ollut aika helppo tuon 'nuhan' taakse vaikka mennä ja kukaan ei olisi kysellyt mitään tuona viikon aikamääreenä kun pelasit normaalisti.
 
Toki joo mutta itse syytteen takia ei voi hyllyttää pelaajaa jos ei ole tuomioo. Ja jos syytteestä tulee huhu julki ja sitten yhtäkkiä tiputetaan kokoonpanosta niin silloin se haisee...

Niinkuin sanoin niin Jypin oli vaikeaa tehdä kaikkia miellyttävää ratkaisua
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös